Suomessa useissa kunnissa kyseiset viimehetkien viettopaikat ovat taloudellisia vaikeuksissa, on mahdollista että joutuvat sulkemaan ovet niin tärkeää kun kyseinen paikka ja sieltä saatu hoito on.
Jos valtio ei pysty rahaa osoittamaan avuksi toivoisin kirkon ohjaavan varoja verotuloistaan ja mahdollisista maanvaihto myynnistä kertyvistä voitoista.
Kirkko on saanut maansa joskus lahjoituksina, saattokodin vainajasta kertyy heille myös viimeisenä tuloja. Kirkolla olisi tässä oiva tilaisuus tehdä tekoja joista todella apua!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.