Helppo ennustus Raamatusta.

1) Ilmestyskirjan 20 luku on Saattanut olla jo toteutunut vaikkapa monen mielestä ollaan avaamassa vasta sitä 12:sta, koska alkaa vuosi 12 jälkeen vuoden 2000.
2) Kuitenkin, Pyhä kirjoitus on KAIKEN sulkenut LAIN KIROUKSEN vankilaan... Itse en sanoisi välttämättä KIROUKSEN vaan yksinkertaisesti KIRJOITUKSEN vankilaan.
3) Ei ole vaikea uskoa, että koska alkaa 6000:s vuosi jälkeen Aadamin, voisi jossakin Jumalan Lasten Helpossa(helluntalainen tulkinta) Raamattuskenaariossa olla alkavamassa siis vasta 6-luku Genesistä... Onhan sekin jo tietysti tapahtunut, mutta....

4) Genesis 6: Ihmisten tyttäristä kiinnostutaan avaruuden Jumalien toimesta ehkä jälleen, ja enkä nyt seuraavassa ja hieman homomassa vaiheessa myös JUMALATTARET kiinnostuvat ihmisten MIEHISTÄ!

5) Ja ne siis ottavat vaimoikseen ja miehikseen keitä haluavat. Voi olla, että kyse oli vain tavallisten ihmisten(siis alussa miesten) helposta PAHASTA pikaisesta halusta olla itsekin noita Jumalia, mutta todennököisemmin on kyse NIISTÄ Jumalan Pojista, jotka olivat luomassa maailmaamme, ja risteyttämässä eläimiämme, kun sivilisaatio tänne avaruudesta levitettiin...

6) Kuuluisimmat noista Jumalista(tai niiden pojista) olivat nimiltään Samiazaz ja Azazel.... Heitä oli muistaakseni 200 kpl, joita maahamme Tellukselle laskeutuivat apokryfien mukaan... (Jaerdin aikana, Hermionin vuorelle)

7) Voi siis alkaa jälleen syntyä, alussa lähinnä harhamaailmaan jotain kummallisia kreatureja, joita ihmetellään unissa ja televisiotrikkielokuvissa ja tietokonepeleissä...

8) Voi olla, että tulee olemaan kyse edeleenkin vain pahuudesta, mutta itse katsoisin, että se asia on voinut kääntyä päinvastaiseksi, että pahuuden jälkeen on enemmänkin kyse hvyydestä, siis NYT 6000-luvulla Aadamin jälkeen...
9) Ei yletön hyvyyskään ole Jumalalle sen helpommin kestettävissä kuin pahuus, vaikka vain absoluuttisella hyvyydellä on se pahuutta TÄRKEÄMPI paikka, esim. peleissä, hyökkäysvoittoina sun muina...

10) Hyvyydessä on tietysti enemmän viisautta kuin pahuudesssa, vaikkapa pahuus on yleensä älykkäämpi materialistissa simppeleissä asioissa...

11). En tiedä, kannattaako toivoa kuitenkaan edeelleenkääN HYVYYTTÄ paljon maailmaan, koska silloin alettaisiin Jumalasta mieluummin puhua pahana, koska se olisi silloin se, mitä ihminen ei kykenisi enää olemaan...

12) Mutta siis TULI on se, mikä 7:nnessä luvussa maailman tuhoaa tuolloisen veden sijasta, mutta siihen olisi onneksi aikaa vielä 1000 vuotta..

13) Ja Ilmestyskin kertoo Saatanan sitomisen luvun 20:alussa(2000-luku?), ja sitten vasta ja heti 7:ssä jakeessa sanoo pääsevän uudelleen maailmaan... Emme tiedä, onko kyse vain 7-8 vuodesta vai kymmenestä vaiko sadoista itse kuitenkin uskon, että kyse on todella vasta konreettisesti 7- vuosituhantena alkavasta asiasta.... Toisaalta kuitenkin 6-vuosituhat on se 7:nnen alku?

3

148

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aukino

      Ongelma on juuri se, että jos Jumala olisi ihmisten mielestä enää vain PAHA, ei Saatanat, Gaddafit, Stalinit, Hitlerit sun muut maailman Herruudet antaisi enää ihmisten olla pahoja:-)

      Se tulkinta ei ole ongelma SUOMEN tai Venäjän(Jumala = Gosbadin) kielelle, mutta englannin kielessä tuollainen asia voisi aiheuttaa melkoista kaaosta....

      • Pakstori

        Onko tässä kiusallista SE, että ruotsalaiset ovat AINA ISÄÄNSÄ kutsuneet vain pahaksi papaksi? No, ei oikeastaan, Suomessa papaksi on aina (tai melkein aina) kutsuttu isoisää, isän puolelta. Ukki äidin puolelta iso-isä.


      • Veikko Väinö
        Pakstori kirjoitti:

        Onko tässä kiusallista SE, että ruotsalaiset ovat AINA ISÄÄNSÄ kutsuneet vain pahaksi papaksi? No, ei oikeastaan, Suomessa papaksi on aina (tai melkein aina) kutsuttu isoisää, isän puolelta. Ukki äidin puolelta iso-isä.

        Vaariksi voi kutsua sekä äidin, että isän puolelta iso-isää?
        Vaarin ei myöskään tarvitse olla se varmasti oma iso-isä, vaan se voi olla näennäisesti eri-perheen vanha ukko, jolla ei välttämättä tarvitse olla edes lapsia kuitenkaan....


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      393
      1028
    2. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      301
      952
    3. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      895
    4. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      78
      771
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      78
      752
    6. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      736
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      665
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      37
      656
    9. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      641
    10. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      39
      630
    Aihe