Katainen lahjoitti miljardööreille homekoulujen korjausrahat

Jopa kymmenien tuhansien lasten terveys vaarantuu koska K;OKOOMUS on saanut toteuttaa politiikkaansa vapaasti sen jälkeen kun onnistui hallitusneuvotteluissa kiristämään demarit mukaan maan historia törkeimpään talousrikosten ketjjuun. Sen lisäksi, että veronmaksajien rahaa on varastettu (ja edelleen varastetaan) miljardeja Euroopan rikkaimman eliitin liiketoimien tukemiseen, tätä törkeää rikosta on täydennetty sillä että maa on ylivelkaannutettu samojen veroja kiertävien kroisosten omaisuuksien kasvattamisen vuoksi. Kokoomuksen toiminta osoittaa yksiselitteisesti kuinka sille tärkein asia on rikkaimpien liiketoimien voittojen turvaaminen sekä näiden omistamien yritysten epäpätevien johtajien miljonien eurojen vuosipalkat ja bonukset. Suomalaisten terveydellä, johon myös homekoulujen korjaustarve liittyy, ei ole mitään jakoa tässä vertailussa. Kokoomus ei yksinkertaisesti voi ohjata kuin vain sympaattista merkitystä osoitvia rahamääriä lasten terveyden turvaamiseeN koska ISOILLE RAHAVIRROILLE ON PALJON TÄRKEÄMPÄÄKIN KÄYTTÖÄ.

Ja kylmä fakta on sekin, että rahan pumppaaminen rikkaimmille ei todellakan edesauta mitään työllistävää tai muutakaan hyvinvointiin tähtäävää kehitystä missään päin Eurooppaa. päinvastoin se ohjaa kehitystä kohti aikaa jolloin orjien hyväksikäyttö oli voimissaan. Hyvä esimerkki Kokoomulaisen politiikan seurauksista on mm. se että ydinvoimalatyömailla työskentelee ulkomaalaisia tehden pitkiä päiviä vain muutaman euron tuntipalkalla. Sen lisäksi että kyse on köyhyyden hyväksikäytöstä ja jo lähes orjatyöstä, ei tästäkään työstä kerry verotuloja valtiolle vaan ainoastaan joku veroparatiiseja hyväksi käyttävä miljardööri saa vielä enemmän voittoa.

Saas nähdä tajuavatko Kokoomusta äänestäneet ja koulujen homeongelmista kärsivien lasten vanhemmat lainkaan mitä tuhoa lasilleen aiheuttivat valitsemalla rahan edun omien lastensa edun sijasta. Tuskinpa....
251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Homekoulujen lisääntyvä altistus, se on paljolti juuri Kokoomuspuolueen syytä.

Pitäis Kataisen ymmärtää sellainen perusasia, kun että ensin huolehditaan oman väen viljapussi ja sitten vasta aletaan huolehtia kylän viljapussista.

Kataisella on karmea kiihko huoltaa EU-velkamaiden viljapusseja, hinnalla millä hyvänsä. Suomi maksakoon ja kärsiköön ja selvitköön homekouluineen omillaan. Ei paljon tunnu Kataista haittaavan.

Pääasia puppelle on että pääsee Merkelin kanssa samaan lehtikuvaan.

Äänestä

Hyvä aihe tämä todella. Suomalaisten lasten ja nuorten terveys ei huoleta ja sehän voidaan tässä juuri todeta, kun homekouluihin ei löydy niitä miljoonia.

Nyt ei puhuta miljardeista, joita pankkien ja goigoloorien sekoilun laskuun heitellään.

Täytyy kysyä se kysymys näiltä kansanedustajilta, että minkä kansan edustajia he ovat, kun rahaa ei löydy oman kansan terveyden hoitoon tai juuri näihin koulujen homeongelmien poistamisiin.

Lisäksi tummempi ihoinen suomeen saapunut nuori mieskulkija sattaa saada herätyshoivasta pizzan leipomiseen useamman nuoren naisen palvelun.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äänestitkö oikein? kirjoitti:

Jopa kymmenien tuhansien lasten terveys vaarantuu koska K;OKOOMUS on saanut toteuttaa politiikkaansa vapaasti sen jälkeen kun onnistui hallitusneuvotteluissa kiristämään demarit mukaan maan historia törkeimpään talousrikosten ketjjuun. Sen lisäksi, että veronmaksajien rahaa on varastettu (ja edelleen varastetaan) miljardeja Euroopan rikkaimman eliitin liiketoimien tukemiseen, tätä törkeää rikosta on täydennetty sillä että maa on ylivelkaannutettu samojen veroja kiertävien kroisosten omaisuuksien kasvattamisen vuoksi. Kokoomuksen toiminta osoittaa yksiselitteisesti kuinka sille tärkein asia on rikkaimpien liiketoimien voittojen turvaaminen sekä näiden omistamien yritysten epäpätevien johtajien miljonien eurojen vuosipalkat ja bonukset. Suomalaisten terveydellä, johon myös homekoulujen korjaustarve liittyy, ei ole mitään jakoa tässä vertailussa. Kokoomus ei yksinkertaisesti voi ohjata kuin vain sympaattista merkitystä osoitvia rahamääriä lasten terveyden turvaamiseeN koska ISOILLE RAHAVIRROILLE ON PALJON TÄRKEÄMPÄÄKIN KÄYTTÖÄ.

Ja kylmä fakta on sekin, että rahan pumppaaminen rikkaimmille ei todellakan edesauta mitään työllistävää tai muutakaan hyvinvointiin tähtäävää kehitystä missään päin Eurooppaa. päinvastoin se ohjaa kehitystä kohti aikaa jolloin orjien hyväksikäyttö oli voimissaan. Hyvä esimerkki Kokoomulaisen politiikan seurauksista on mm. se että ydinvoimalatyömailla työskentelee ulkomaalaisia tehden pitkiä päiviä vain muutaman euron tuntipalkalla. Sen lisäksi että kyse on köyhyyden hyväksikäytöstä ja jo lähes orjatyöstä, ei tästäkään työstä kerry verotuloja valtiolle vaan ainoastaan joku veroparatiiseja hyväksi käyttävä miljardööri saa vielä enemmän voittoa.

Saas nähdä tajuavatko Kokoomusta äänestäneet ja koulujen homeongelmista kärsivien lasten vanhemmat lainkaan mitä tuhoa lasilleen aiheuttivat valitsemalla rahan edun omien lastensa edun sijasta. Tuskinpa....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu