Eläkekatto

3000€ eläkekatto ratkaisisi eläkeongelmat, mutta eihän eliitti tähän suostu öky suurilla eläkkeillään.
18124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Kannatan

Äänestä

Ei ainakaan tuolla 3000 €/kk summalla, mutta joku 6000 €/kk voisi olla realistinen? Mikähän muualla Euroopassa eläkekaton raja? Muistaako tai onko tietoa kenelläkään?

Äänestä

Eläke on ymmäretty väärin Suomessa.

Kukaan ei tarvitse 40 000 euroa kuukaudessa elämiseen.

3000 olisi aivan järkevä eläkekatto.

Äänestä

Voisi aloittaa kansanedustajien vääristyneestä eläkelaskennasta.

Ihan esimerkillisyyden nimissä,heh.

Äänestä

No jos on ikänsä työtä tehnyt, niin ei siinä tartte almuja kenenkään eteen enää kenenkään erityisesti vanhuudesssa antaa ja näin sanon, vaikka mulla on eläkeikään melkein viiskymmentä vuotta. Mikä paskapää edes kuvittelisi, että ainakaan palkatyötuloista tienattu eläke tulisi muulla, kuin työn teolla? Eräskin tuntemani kävi töissä yli eläkeiän monta vuotta ja tienaa eläkettä pikkusen alle pari tonnia, että sellaisilla todellakin on mielestäni tienaamaansa oikeus, kun aloitti työnteon n. 15- vuotiaana, on ikänsä maksanut veronsa ja ei ole ollut päivääkään työttömänä. Ja monet lähisulaiseni on maksaneet palkkatyötuloista niin paljon veroja, että olis paikkakunnan sosiaalitoimisto varmaan kaatunut ilman niitä, että turha rutista kenenkään nimettöminä eläkeikäisten itse tienaamasta.

Et taida olla eläkeläisiä kadehtiva, vaan ruippi niiden eläkkeelle jäävien lompsan toivossa tolla puheella. Jos sulla olis ikänsä kovia veronmaksajia olleita sukulaisia koko lähipiirisi täynnä, et puhuisi tollasta, arvon nimetön.

Itse karsisin perhe-etuuksista, koska if mä en nälkään kuollessani saa minut hengissä pitävää edes toimeentulotukea, mikä olisi kyllä valtion velvoite olla tappamamatta hmisiä nälkään, niin en halua maksaa myöskään minkään kuraperseen vuorotteluvapaita tai kotitalousvähennyksiä ja maksaa kolmen vuoden ilmaista kakararahaa kenellekään, kosken koskaan olue nähnyt erheetontä pienivaraista, joka voisi ostaa merkkivaatteita, mutta jopa tulottomat perheelliset elää valtion rahoilla kuin elvikset ja mä halveksun sellaista ajattelua, ottaen huomioon että sellaisetkin "huvit" usein maksetaan tyyppisteni tavisveronmaksajataustasta, jotka todella maksaa veroja.

Äänestä

Kuka niitä eläkerahoja sijoittelee kun aina tulee takkiin. 90-luvulla tuli reippaasti takkiin,eikö näillä sijoittajilla ole mitään vastuunkantoa kun meidän rahojamme sijoittelee.

Nyt sitä kuuluisaa Kataisen peräänkuuluttamaa vastuunkantoa eläkerahastojen sijottajille.

Ei voi mennä niin että aina kansa maksaa lisää, oli kyse sitten
eläkerahastojen huonoista sijoituksista,Kreikkalainasta,EU:n nettomaksuista
ja kansanedustajien eläkkeissä joita saa vaikka on vielä työikäinen.

Miksi helvet*ssä aina se on kansa jolta vaaditaan vastuunkantoa muiden tekemistä huonoista päätöksistä joihin kansalla ei ole mitään äänivaltaa.

Äänestä

Jos on tarpeeksi kerennyt työikäisenä kerämään hynätsyä, silloin ei eläkettä tarvitsisi ollenkaan! Eläkekaton maksimi voisi olla hyvin 2500e nykypäivänä.

Äänestä
  • miten niin "nykypäivää"?

    Ehkä tuo riittää sulle mutta ei kaikille.
    Suomalaisten keskiansiot ovat luokkaa 3000e/kk

    mutta jos paiskin töitä ja tienaan 10.000 kuukaudessa,
    miksi minun pitäis saada sama eläke kuin sinun?

    Äänestä

  • " Hynätsyä"? Sä mäntti et vissiin ymmärrä, että rehellisten hankkima omaisuus on ihan niiden omaa? Mä esimerkiksi en ole rikkaasta taustasta vaan pikemminkin köyhästä joskin ja siten silti toki rehellisestä, vaan totuin siihen, että me syötiin vuosikymmen lapsuudessani halvimpia kanankoipia ja mulle lapsuudessani usein sanottiin että " nyt emme voi ostaa sulle tota tai tätä", kun vanhemmat maksoi asuntolainaa, mutta ne oli siten älykkäitä että ne oli kouluttautuneet erikoistuneina tosi pienistä prosenteista akateemisiksi ja hyvissä viroissa - tiedä pääsenkö itse ikinä samaan, kuin rakastamani vanhempani, mutta toivon.

    Myös...

    Verotuslehdissä mun vanhemmmat ts. jotkut sukulaiset oli kovatuloisimman tavisveronmaksajan kymmenen kärjessä aina, eli mua raivostuttaa, että jotkut paskapäät kadehti mua ja että niille moniperseperhepynkääjille on tungettu rahaa mun perheestä. itse sain toimeentulotukipäätöksen täysin tulottomana, että vähän päälle kymmenen euroa yhteensä ilmeisesti kuuluisi minulle elämiseeni ja kun kysyin, että "no mitä aiotte asialle tehdä, että mitä voisin tehdä, etten lennä kämpästäni ta menetä luottotietoja?", niin vastaus oli, että no " neuvottele vuokran antajasi kanssa", eli kuule tässä sikaporsasmaassa Suomi, maksaa hyvät veronmaksajat paitsi lapsensa opintielle ja ilman mitään kakkosasteen korvauksia, niin lisäksi yli kolmikymppinen oletetaan ilman mitään tuloja näemmä nyky- Suomessa elätettävän eläkeikäisten tavis- palkansaaja- sukulaisten toimesta ja ilman valtion minkään asteista vastuuta edes hätätilanteessa. Käy sääliksi ja ottaa pannuun, että kun varmaan aika moni on sohvat ja puhelimet ja perhekovaukset repineet mun veronmaksajaperhen persnahasta.;) *että irvistää depäoikeudenmukaisuuteen*

    Äänestä

  • Kannatan 2500€ eläkekattoa. Joku voisi pistää protestilistan ylisuuria eläkkeitä vastaan.

    Äänestä

  • Jaakko .. kirjoitti:

    Kannatan 2500€ eläkekattoa. Joku voisi pistää protestilistan ylisuuria eläkkeitä vastaan.

    Monta penikkaa on anonyymilla nimimerkillä "Jaakko..."? Ja miten härski olet - saatko vuosittain enemmän sosiaalikorvauksia kuin esimerkiksi minä nälkää näkevä nuori keski- ikäinen akateeminen, jolla varmaan ei enää olisi edes asuntoa ja luottotiedoista puhumattakaan, jos se riippuisi Suomen sosiaalitoimesta tai valtiosta? Minä kun täysin tulottomana tota viimesijainta Suomen sosiaalitukea eli toimeentulotukea hain, niin viimeisimmat päätökseni oli elokuussa yhteensä 209,00 euroa ja syyskuussa yhteensä 13. 99 euroa ja en tosiaan ole tuloja nauttiva, eli tällä erää ilman sukua olisin taivas'alla ja spurguna ja kerjäämässä, mikäli Suomen sosiaalityön tasoon pitäisi luottaa ja ihan oikeasti.

    Mitä nyt lasken, niin jos mulla olisi penikka, tippuisi mulle valtiolta yhdestä lähes kolmesataa plus äitiyskorvaukset, kotihoidot ja kuntalisät, toisesta ja kolmannesta lisää ja muuta. Eikä mulla mitään sitä vastaan, mutta kun pääsen veronmaksajien leipiin, syljen ajatukselle, että mun pitäisi korvata esimerkiksi jonkun runkun vuorottelupaa tai ilmaissiivooja jo kun keskiluokan taloon verovaroista, koska itse kerran en, en nälkää ja hätää kokiessani enkä vieläkään, saanut saa Suomen valtiolta kuin 13, 99 euroa yhteensä, ilman mitään tuloja ja ilman mitään valtion korvausavustusta joka kattaisi elämiseni.

    Jos olisin valtion varassa, olisin oikeasti nyt jo kuollut nälkään ja vielä ilmeisesti paskapäät tunkis vaikkapa mun eläkeikäisen suvun kimppuun nyhtämään : eiköhän edellinen sukupolvi ole jo ihan riittävästi antaneet kun on omatkin lapsensa ainakin fiksuimmat eikä runkkarit, maksaneet, ja nyt on seuraavan sukupolven vuoro maksaa, keksiä ja hankkia raha siihen, että Suomessa tässä yhteiskunnassa voi elää.

    Sori mutta mä halveksun tyyppejä, jotka saa normaalin toimeentulotuen nälkäkuolematilanteessa, kosken itse saa.

    Äänestä

  • ei riitä kirjoitti:

    miten niin "nykypäivää"?

    Ehkä tuo riittää sulle mutta ei kaikille.
    Suomalaisten keskiansiot ovat luokkaa 3000e/kk

    mutta jos paiskin töitä ja tienaan 10.000 kuukaudessa,
    miksi minun pitäis saada sama eläke kuin sinun?

    Mun kaveripiirissä kukaan ei tienaa kolmee tonnia. Vaikkakin kavereita on paljon. Itse tienaan vähän alle 2000. Moni tienaa sen 1600-1800. Elikkä jonkun pitää tienata tosi paljon.
    Mulle riittää toi pari tonnia ihan hyvin.

    Äänestä

Väärin väärin!

A) eläke on tienattu omista palkoista!
Jokainen maksaa tietyn % ja sen mukaan eläke määräytyy

eli iso palkka=iso eläke. pieni palkka=pieni eläke
Reilua eikö vaan.

B) eläkekatto ei muuttaisi silti yhtään mitään.
Suuria ns ökyeläkkeitä on promille kaikesta.

C) jos tulisi eläkekatto, pitäisi olla myös katto mitä
palkasta maksetaan eläkettä.

>joten mikään ei muuttuisi

Äänestä
  • Mitään kattoja ei tarvita, kun eläke laitetaan kaikille samaksi. Juuri samalla periaatteella kuin LAPSILISÄ JA KOTIHOIDONTUKI.

    Ei kukaan ole maksanut omastakaan pussista öykkärieläkkeitä, jos niitä nauttii 40-50 v.(mm. sairausel.), eikä se ole verrattavissa, jos pieneläkeläinen on eläkkeellä saman ajan.

    Alun pitäen olisi koko systeemi pitänyt muuttaa kaikille samaksi kansaneläkkeeksi siinä vaiheessa, kun tasa-arvon nimissä tämä valtio alkoi edellyttää myös naisilta saman yhteiskuntavelvoitteisen työpanoksen kuin miehiltäkin. Nimenomaan naisten halpatyövoimalla on tämä maa nostettu tähän ja nyt tuosta halpatyön tuotosta yritysjohtajat vetävät öykkärieläkkeitä ja suurin naistyöeläkeläisjoukko saa eläkettä saman, kuin mitä on kansaneläke asuntotuki heillä, jotka eivät ansiotyössä olleet. Tämä on nyt sitten 40 v kestäneen TASA-ARVON LOPPUTULOS!

    Ainoastaan ns. kansaneläke (n.1500-2000e) kaikille eläkeläisille olisi oikea eläke ja muuhun ei ole perusteita, koska maan taloudellisen nousun talkoissa on ollut koko kansa!!!

    Äänestä

Tulis kato sellainen eläkekatto, että isosta palkasta maksetaan sama prosentti, mut eläkettä ei kuitenkaan tuu ku kattoon asti.

Äänestä

Olisin 2500€ eläkekaton kannalla.

Äänestä
  • Ei mene läpi tuo 2500 - 3000 €/kk katto jo duunaritkin sitä vastustavat.

    Äänestä

Olisko tietoa missä maissa on eläkekatto ja paljonko se on suuruudeltaan.
Tässä eläkekattoasiassa on sekin muistettava, että Suomi on kallis maa elää ja asua toisin kuin muualla Euroopassa. Ei katto summa ratkaise vertailussa, vaan elääkö sillä Suomessa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kohta eläkkeelle kirjoitti:

3000€ eläkekatto ratkaisisi eläkeongelmat, mutta eihän eliitti tähän suostu öky suurilla eläkkeillään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu