Jehovan todistajien uskontoon kuuluu oppi että harmageddonin taistelussa jehova tappaa kaikki jotka eivät kuuluneet järjestöön.
Tuon asian voi suomentaa siten että jehovan todistaja uskoo olevansa Jumalalle rakkaampi kuin ei-jehovan todistajat. Miksi jehovan todistajat eivät kuitenkaan ääneen sano että uskovat olevansa Jumalalle muita rakkaampia?
Ja sama koskee luterilaisia vaikka heillä onkin tappojuhlien sijaan helvetti.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Psalmi 9:15-16
15 Kansakunnat ovat vajonneet tekemäänsä kuoppaan;
heidän oma jalkansa on takertunut heidän kätkemäänsä verkkoon.
16 Jehova tunnetaan tuomiosta, jonka hän on pannut täytäntöön.
Jumalaton on kietoutunut omien kättensä työhön.
mitenkähän tätä pystyisi sitten soveltamaan henkilökohtaisella tasolla esim. itseensä?
oletko osana kätkemässä verkkoa kuten jae 15 kertoo? -- EN
ketkä kansakunnassa olevista on syyllisiä kuopan tekemiseen? -EI TIETOA
mutta jakeen 16 mukaan tällaiset ihmiset,jotka ei asiasta tiedä mitään, on tuomittu?
puhuuko psalmista tulevaisuudesta vai tapahtuneesta?
mitä jakeilla tarkoitettiin, käyttämällä niitä vastauksena aloitukseen?
Jumalaton on kietoutunut omien kättensä työhön.
vastaus Ei KUKAAN (tarkoittaa muuten sitä) tule Isän luo kuin Minun kauttani.
Jos te rakastaisitte Isää te rakastaisitte minua.
Sana oli Jumala ja Jumalan tykönä. - missä epäselvyys ? näin on Jumala Poikansa
ilmoittanut. Sana oli Jumala-ja Sana tuli lihaksi.
Siunausta mutta ei langeteta tuomiota kenellekään.
Ilo Herrassa (Kristuksessa Jumalan ainutsyntyisessä Pojassa on minun väkevyyteni=)
muuttui nimenomaan kidutuksen takia Golgatan ristillä homosta heteroksi,minkä
ansiosta hänestä tuli Rooman ensimmäinen paavi Pietarikin.Sillä perusteella
sionistit ovat ihmiskunnan suuri rikollisjoukko.