Kelvollista sapuskaa

Lehdet elävät sensaatioista, liioittelusta ja kärjistyksistä, eikä niitä synny, ellei asioita rankasti yksinkertaisteta. Nämäkin "karppaus tappaa" -jutut ovat todennäköisemmin syntyneet niin, että toimittajalla on ollut jokin oletus, jonka hän on syöttänyt asiantuntijalle, joka sitten on ehkä suostunut ottamaan kantaa tyyliin "saattaahan se joskus äärimuotoina vaarallista ollakin".

Ravitsemusasiantuntijat - ainakin ne, joiden hengentuotteisiin minä olen tutustunut - eivät kannata minkäänlaisia äärisuuntauksia ravitsemuksessa, koska ne tahtovat olla turhan yksipuolisia. Suhteessa rasvoihin ja hiilihydraatteihin useimmat ovat maltillisen sallivalla linjalla. Esimerkiksi oma suosikkini ravitsemustieteilijöistä, Patrik Borg, on sitä mieltä, että hyvin (ravitsemusmielessä) voi syödä monella tavalla.

Sota rasvoista ja hiilihydraateista on syntynyt osin median yksinkertaistuksista ja kärjistyksistä, osin VHH-uskovaisista, jotka syyttävät virallisia ravitsemussuosituksia kaikista vääristä ruokatottumuksista. Suuri osa ylipainosta ja muista ongelmista johtuu siitä, että ns. tavallisesti syövät eivät noudata ravitsemussuosituksia, ei suosituksista sinänsä. Ei virallinen suosituskaan käske mättämään valkoista vehnää ja sokeria kaksin käsin tai ahmimaan transrasvaa.

Kiitoksia "Panhandle" sinulle asiallisesta sananvuorostasi! Omasta puolestani taka-ajatuksissa on kuitenkin semmoinen kutina, että en pitäisi vallan mahdottomana mahdollisuutena sitäkään, jossa mahdollisuudessa tähän meneillään olevan "asiantuntijkampanjoinnin" kokoonkeittämiseen kuuluisi yhtenä kokkaajatahona myös elintarviketeollisuuden se sektori, jolle mm. transrasvat ja sokeri ovat teollisen prosessin käyttökelpoisia raaka-aineita.

Myönteistä olisi, jos esim. meikäläinen voisi käyttää runsaast luomua ja lähellä kotikulmia tuotettuja ravintoaineita. Ongelmana on usein hinta ja myös saatavuus. Suuret ja tarjonnaltaan, valikoimiltaan monipuoliset elintarvikekaupat ovat tavalliselle tallaajalle hyvin käyttökelpoisia asiointipaikkoja. Noissa tavanomaisissa kaupoissa on niissäkin sen verran monipuolisen runsas valikoima, että niittenkin hyllyiltä löytyy runsauden pulaksi asti valikoitavaksi aineksia kotikokkaamista varten. Lainatakseni Atkinsia meillä on nykyisin (siis jo Atkinsin eläessä) tarjolla monipuolisempi tarjonta kuin milloinkaan aikaisemmin ihmiskunnan historiassa. Kysymys on viisaitten valintojen tekemisestä.

Onpas miellyttävän asiallista keskustelua! Kerrankin.

Muutama täsmennys lienee paikallaan vielä mainita omasta puolestani. Tuohon nykyiseen tarjonnan runsauteen ja valikoimisen mahdollisuuteen kuuluvat markettien lisäksi totta kai myös monenlaiset torit ja kaupunkien kauppahallit.

Alkoholin suhteen totean, että ikääntymisen myötä napostelu on käynyt harvanlaiseksi. Viinejä tulee osteltua vähemmän kuin nuorempana. Viimeksi hommasin pullolliset punkkua ja valkkaria jotain kolme, neljä viikkoa sitten. Terävämmpiä aineita taisi tulla lahjaksi syyskuun lopulla eli skottiwiskiä. Itse olen hankkinut vahvempia aineita muistaakseni risteilyllä viime keväänä eli Tallinnasta tuodut Vana Tallin ja Pirita -liköörit ovat säilyttäneet makunsa, totesin yhdessä vaimon kanssa. Sahtihankinta Joutsan Alkosta tapahtui muutama vuosi sitten. Keskiolutta tulee sentään hankittua harva se viikko ja sitä lantraan puoliksi vaimon valmistaman kotikaljan kanssa, jolloin prosentti putoaa kahden voltin kieppeille.

Ruokajuomien sortteerauksen suhteen haluan tähdentää, että kysymys on makuasioista. Otetaan esille vaikka uunimakkara, jonka yhteydessä juomana jääkaappiviileä maito (siis punapurkissa oleva) on minun mielestäni mainio palanpainike ja parempaa kuin punaviini tai olut siinä makustelussa. Sama pätee myös pitsan kohdalla. Ja vesikin on oivallista ruokajuomaa.

Tämän näinä aikoina meneillään olevan ravintodebatin tiimoilta ihmettelen mm. sitä, mitenkä rasvaan suhtaudutaan. Erityisesti pistää silmään, että voi näyttää olevan ankaran syyllistämisen ja tuomitsemisen kohteena. Luulisi, että esim. ammattikokit ymmärtäisvät jotain kunnon sapuskan päälle ja hehän käyttävät kernaasti voita ruuanlaitossa. Virallinen ravitsemussuositus luokittelee voin "kovaksi rasvaksi" ja saman tien epäterveelliseksi. Vastavanlaisen kohtalon on kokenut myös kookosrasva. Mahtanevatko tuomion julistajat tulla muistaneeksi, että Tyynen meren saarilla on iät ajat käytetty kookospähkinöitä ravintona ja sikäläisten ihmisten esimerkillisen hyvä terveys on ymmärtääkseni tiedossa aivan globaalisti. "Kovat rasvat"-määritelmässä täytyy olla jotain vikaa aivan periaatteellisella tasolla.

Asiantuntijoiden on turha huolestua kansan karppaamisesta. Monet karppaa tasan niin kauan, että on laihtunut tavoitepainoonsa. Sitten palataan normaaliin ja ihmetellään kun läskit tulee tuplana takaisin ja pian. Siihen loppuu se muotivillitys. Jouluna jo halutaan mässätä kuten ennenkin ja siihenhän se homma sitten leviää käsiin. Viimeistään ensi kesän terassikausi saa porukan lopettamaan, joten eiköhän tämä kohu aika pian laannu. Lehden kyselyssä ei niitä karppaajia edes kovin paljon prosentuaalisesti ollut siitä viiden tuhannen otannasta. Moni lopettaa jo alkuunsa kun ensin tulee huono olo.

Olen pannut merkille, että 50 v on rajapyykki. Sen ylittäneille ihmisille ei kannata edes sanoa mitään karppauksesta. Viimeistään siinä kohdassa jos mainitsee, että rasvaa ja voita pitää syödä ne on heti takajaloillaan. Ja mitä vanhemmista ihmisistä on kyse sitä varmempi on että ne puolustaa leipää ja perunaa henkeen ja vereen.

Viisikymppiset miehet taas näkyy alkavan harrastamaan kuntoilua, mutta naiset on laiskoja sohvaperunoita ja sanovat, että lääkäristä saa kyllä lääkkeitä jos paikat prakaa. Nuoremmille ihmisille karppaus ei ole niin kauhistus, mutta tekosyitä löytyy miksi eivät halua sillä tavalla laihduttaa. Ei haluta luopua karkeista ja herkuista. Saatikka sidukoista ja kalsarikänneistä. Ja kun lapsiakin pitää tehdä niin ei silloin voi karpata.

Fyysisen rasituksen ja ravitsemuksen yhteys on tasapainoilukysymys. Joka tapauksessa terveydestä huolehtimiseen kuuluu riittävä liikunta, jonka määrä voi tietysti vaihdella yksilötasolla. Hämmästyttävän vähän on ollut esillä ravitsemuksen yhteydessä työn ja ravinnon suhde. Usein tulee mieleen, että mahtavatkohan ravintosuosituksia laatia lähinnä siisteissä sisätöissä toimistoissa sinänsä varmaan uuraasti ahertavat henkilöt. Heidän työnsä osalta ravitsemuksen tarve on kuitenkin merkittävästi vähäisempää kuin raskaan ruumillisen työn tekijöillä.

Rankkaa ruumiillista työtä tehdään edelleen meillä Suomessa monissa väestöpiireissä. Raskas työ vaatii tanakan ravitsemuksen. Muistan hyvin entisillä kotikulmillani Pohjois-Karjalassa paljon esillä olleen ruokaprojektin, josta paljon puhutaan. Eräälle maanviljelijäperheelle tutkijat laativat italiaismallisen ruokavalion. Aikansa sitä noudatettuaan kyseisen perheen oli pakko luopua siitä kokeilusta, koska niillä "Italian sapuskoilla" ei jaksanut tehdä raskaita maataloustöitä meillä Suomessa.

Tuossakin Pohjois-Karjala-projektin tapauksessa kyseessä olivat siis mukana vaikuttamassa Suomen olosuhteet. Esim. meidän ilmastomme asettaa talvisaikaan omat edellytyksensä ravitsemukselle ja erityisesti ruumiillisen työn tekijät tarvitsevat vankan ruokavalion ja siis melkoisesti toisenlaisen ruokavalion myös määrällisesti kuin toimistokonttoristit. Ravitsemus pitää onnistumeillaan sopeuttaa ihmisten elämisen olosuhteisiin ja tilanteisiin, työnkin asettamiin vaatimuksiin. Nyt meneillään oleva karppausdebatti vaikuttaa sisältävän liian runsaasti yksinkertaistuksia ja yleistyksiä. Yhtä ainoata kaavaa ei ole olemassa ravitsemusasioissa.

Mielestäni tämä ns.julkinen taho, joka määrittää kuinka esimerkiksi sairaitten, diabetikoiden ja muiden tulee syödä on väärässä siinä että pitää ohjeistuksiaan määräyksinä. Jos niitä ei noudata, joutuu vaikeuksiin. Eikä sairaaloissa ja kuntoutuskodeissa saada muuta ruokavaliota. Ja monet näillä ns suosituksilla voivat huonosti.
Mielenterveyspotilaat sairaaloissa saavat vaaleaa leipää joka välissä, sitten ihmetellään kun suoli ei toimi ja ihminen voi huonosti. Monella sokeritauti mielialalääkkeitten takia. Noudatetaan vain virallisia suosituksia ja piiloudutaan suositusten ja kansainvälisten tutkimusten taakse, vaikka niitä tutkimuksia ei ole.On vaan etujärjestöjen järjestämää propakandaa, joka perustuu maatalouden kannattavuuteen ja teollisuuden voittoihin.
Se on hyvä, että nyt löytyy tutkimuksiakin siitä että teollisia tuotteita ja liikoja hiilihydraatteja vähentämällä saavutetaan hyviä tuloksia monissa sairauksissa.Televisiostakin on näistä nyt tullut asiaohjelmia, kunhan löytää ne ja kerkiää katsomaan.
Kaupoissa on tarjolla paljon erilaisia vihanneksia, niiden hinnat ovat vaan huikeita usein. Ja esimerkiksi selleristä ja palsternakasta on tarjolla vaan makuaineiksi tarjottavia palasia.
Ei kyse ole siitä , että ruoka loppuisi karppaamalla, vaan siitä että viljaa on niin helppo viljellä ja suurilla koneilla kerätä että juuresten ja vihannesten kasvatus on siihen nähden todella työlästä.
Teollisuus on valjastanut miljoonansa nykyisenlaiselle menolle ja lääketeollisuuskin kärsii tappioita, jos ihmiset palaisivat lähemmäs luonnollista ruokavaliota. Siksi niiden edustajat pitävät niin paljon meteliä.
Eilen katsoin televisiosta, kuinka uunituore hapatettu ruisleipä valmistetaan muutamassa minuutissa kaikkine lisäaineineen.
Miten muualla europassa on? Onko liha pakattua kera kymmenen lisäaineen, ja onko leipä kemikaalimössöä nätissä paketissa.
Johtuuko suomalaisten ruokavalio-ongelmat niistä kemikaaleista joita kaikkiin ruokiin pumpataan, vai mistä?
Perheystäväni on Tanskassa sairaanhoitajana, ja Suomessa käydessään viime kesänä hän ihmetteli suomalaisten lasten ruokaongelmia. Ei Tanskassa ole mitään hylatuotteita eikä sairastella keliakiaa. Mutta jos kesäleirille tulee suomalaisia , heille pitää hakea elintarvikkeet Ruotsista, koska Tanskassa ei niitä ole , kun niitä ei tarvita.
Onko niin että suomalainen teollisuus on ajanut vauhdilla ihmisten terveyden karikkoon?
Se pitäisi tutkia.

Tarjoan avainsanaksi "valveutuvuutta". Ja tavoitteeksi sopisi valveutuneisuus, mutta se pitää nähdä tavoitteena, johon pyritään, mutta jota ei tietenkään täydellisesti milloinkaan saavuteta. Yhtä hyvin olisi mahdollista puhua viisastumisesta ja viisaudesta. Ravitsemuksen yhteydessä tarkoituksena on terveys ja ravinnon kanssa terveyteen on luonnollisesti vaikuttamassa liikunta, fyysinen rasitus. Ympäristöolosuhteet ovat kuvassa mukana nekin. Ihmisten terveys saattaa vaarantua ympäristöhaittojen takia, vaikka ravitsemus ja liikunta olisivatkin kohdallaan.

Jos ja kun me itse kukin opiskelemme oman etumme vuoksi ravitsemaan itseämme kelvollisesti, niin vahvistamme omaa terveyttämme. Laajemmin tarkasteltuna voimme muotoilla määritelmän:
- Mitä terveempiä me olemme, sitä edullisempaa se on myös taloudellisesti eli siis sekä oman henkilökohtaisen ja perheemme lompakon kannalta että yhtä hyvin myös julkisen vallan (kuntien, valtion) budjettien suhteen.

Väen terveyden tilan kohentuminen on kaikin puolin hyväksi ja hyödyllistä. Olisi paikallaan myös ravitsemustieilijöitten saada pasmansa nykyistä paremmin selville vesille. Siinä yhteydessä sietää samalla varoa juututtamasta selvittelypaattia liiketoiminnan sumukampanjoimisen matalikoille ja karikoille. Samalla on korostettava, että on myös hyvän liiketoimintavan mukaista taloudellista tuotantoa ja toimintaa, jonka rehdin elinkeinoelämän jalansijaa täytyy vahvistaa.

Tässä nyt kakkostyypin diabetikkona painottaisin nimenomaan julkisen sanan mahdollisuutta kertoa asioista oikalle tavalla ja oikeilla nimikkeillä, sillä erityisesti asenteellisillä ja provosoivilla mielipiteillä johdatetaan lukijoita ruokailemisessa jopa "yllytyksellisesti" harhaan.

Kun tiedetään noin 20 % kansasta olevan joko sairastuneen tai uhanalaisena diabetekseen, niin ei ole yhdentekevää mitä lehdissä kulloinkin kirjoiteaan. Itse yritin vastata yhden maakuntalehehden "johdattelevaan kirjoitukseen" hiilihytraattien ja taransrasvojen puoleta, mutta ei vain kirjoitusta julkaistu, vaan sen sijaan jotakin muuta selittelevää.

Luin hiljattain Antti Heikkilän kirjan "Diabeteksen hoito ruokavaliolla" ja rohkenen vättää, että hänellä on esittää kansainväisesti tutkittua tietoa ymmärrettävässä muodossa, ruokaaineiden, liikunnan ja lääkkeitten vaikutuksesta terveydentilaan ja jopa sairauksiin. En tiedä yhtään muuta kirjoitusta jossa sanottaisiin asiat yhtä selkeässä muodossa. Kirjassa on suositukset hiilihydraattien käyttömääristä, lihasta, luonnontuotteista jne. puhumatta "karppauksista" enempää kuin yksi mainita taisi löytyä.

Nyt minua kuitenkin suuresti ihmetyttää, miksi juuri Antti Heikkilä on asetettu ruoka- ja lääketeollisuuden asiantuntijoiden ja asoista mitään tietämättömien "sykykupiksi", mutta taitaa olla niin, että "totuudenpuhujalle ei löydy yösijaa".

Voisiko joku viisaista nyt kertoa mikä olisi parempi suositus diabetikoille ja muille ylipainoisille "läskiperseille" ruokaohjeistukseen kuin mm Antti Heikkilän kirjat, jos niitä kerran moititte.

Kyllä maailmalla ja meillä Suomessakin on runsaasti tietoa kelvollisesta ravitsemuksesta ja siinä suhteessa olet erittäin oikeassa "Saibetikko Satakunta". Kun tuossa tuumiskelin totuuskomission asettamisesta mm. voin hyvyyden todentamiseksi, niin toisaalta siinä on mielessäni juuri olemassaolevan tiedon hyödyntäminen ja toisekseen uudelleen "virallisen" hyväksynnän saaminen vanhalle kunnon voille. Saattaahan tuo olla niinkin, jotta julkisvallan virallistaholta on turhaa odotella voin rehabilitointia eli ei sillä taholla periksi anneta. Jotenkin mieleen tulee finanssien puolelta parin vuosikymmenen takainen "kovan markan" politiikka, joka meni hatelikkoon kajahtamalla, mutta periksihän ei annettu, vaan oma valtiovaltamme ja sen johto ruokki tulevaa lamaa.