.USA jatkaa maailman terrorisointiaan, mulatti-presidentistä huolimatta. USA, vähän välittää YK:n päätöksistä.
Kuuban saarto tuomittiin jälleen YK:n yleiskokouksessa.
2011-10-26 11:07:25
Yhdistyneet kansakunnat, 25.10. (Prensa Latina) -- Yhdistyneiden kansakuntien yleiskokous tuomitsi tiistaina 20. perättäisen kerran Yhdysvaltain Kuubaan kohdistaman laittoman talous- ja kauppasaarron ja vaati sen välitöntä purkamista.
Kauppasaarron purkamiseen tähtäävän päätöslauselmaehdotuksen puolesta äänesti 186 valtiota. Vastaan äänesti kaksi maata (USA, Israel). Kolme valtiota jätti äänestämättä (Palau, Marshallsaaret, Micronesia).
Vuosien mittaan Kuuban kansainväliseltä yhteisöltä saama tuki tässä asiassa on kasvanut lähelle täydellistä yksimielisyyttä.
Asiasta äänestettiin ensimmäisen kerran YK:n 47. yleiskokouksessa, jossa Kuuban saarron tuomitsi 59 valtiota, kolme äänesti vastaan ja äänestyksestä pidättäytyi 71 valtiota.

Vastaukset 5
Vanhimmat
koska muut kyllästyvät kokonaan USA:n terroriin ja julistavat sen kauppasaartoon.
Miksi noudattaisivat? Juutalaiset loivat YK:n välineeksi manipuloida maailman haluamansa laiseksi.
Haha kommariruikuttajat kauppasaarrossa, HULVATONTA !!
Eikös se ole aina positiivinen asia jos ja kun punikkia, etenkin kommaria "vähän kiusataan".
sillä ei ole mitään sananvaltaa USA:ta, Venäjää, Kiinaa tai Israelia vastaan.