Nyt on media tarttunut Mauri Pekkarisen sananvalintaan, kun hän sanaili jossakin tilaisuudessa mikrofoonin paikasta naispuolisen puhujan kauluksessa. Oli liian alhaalla, joten ääni ei kuulunut.
Pekkarinen sanoi, että mikki on nostettava ylemmäksi "ryntäiltä".
Niinpä tässä on nyt kyse seksuaalisesta nimittelystä, sanoo media.
Sopimatonta puhetta ja loukkaavaa kielenkäyttöä.
Onko?
Oliko aihetta?
37
156
Vastaukset
Ei ole!
Medialla ei ilmeisesti ole mitään tekemistä kun pitää "nyhjäistä tyhjästä"Tiukkapipoiselta tuntuu, toki on kansanomainen ilmaisu ja olisihan se riittänyt pelkkä nosto ylemmäksi kehoitus, mutta hieman *överiksi menee jos tuo katsottaisi seksuaaliseksi nimittelyksi! Hyvä kun ei sentään sanut tissit!
Jaa -a, ja vieläpä tuollainen melu, että monet kerrat telkkarissakin. Ei tuossa mitään erikoista ollut, pientä huulenheittoa. Pilkun pökkimiseksi menee.
Suhtautuisin kyllä väjemmin kansaned. Hakkaraisen heittoihinkin. Ronskia huumoria, jota varmaan hänen kannattajajoukoissa juuri heitellään. "Vallan vahtikoirat" näpertelevät mitättömissä asioissa ja helpoissa otsikoissa.
Voisipa vertailla vaikkapa "Uutisvuotoa" telkkarissa. En kyllä siitäkään sätkyä ota, mutta aika ramakkaahan se huulenheitto väliin on.- Jep723
Asianomaisen videopätkän katsoneena mielestäni varsinainen tapahtuma oli kevyttä huulenheittoa hyvässä tunnelmassa, josta kenkään ei pitäisi loukkaantua.
Ylen mukaan Pekkarinen myöhemmin kielsi asian Keskisuomalaisessa: "Tuohan on kerta kaikkiaan hävytön väite, en taatusti ole sanonut tuolla tavoin", hän sanoo. "En edes kahden kesken, enkä vahingossakaan ole kenellekään naiselle sanonut, enkä sano, noin."
YLE:ltä löytyi kuitenkin tallenne, joka tuotiin julkisuuteen. Näin ollen Pekkarinen jäi kiinni valehtelusta. Alkuperäinen tapahtuma on merkityksetön, mutta asian kieltäminen oli aika moka.
Johan tuo tapahtui kaksi viikkoa sitten ja näin kauan on tämä "tärkeä" asia saanut hautua. Ex-ministeri Thorsista tuo kaiketi oli lähtöisin. Ei ollut ikinä kuullut tuollaista nimitystä, ja se oli hänestä yhtä pahaa kuin tytöttely.
Voi hyvänen aika, että kaikesta sitä kirjoitellaan ja uutisissa näytetään. Ja kun vielä keskustan puheenjohtajakaan ei halunnut kommentoida ja ihan villaisella painaa koko keskusta asian. On siinä tärkeää uutista kerrassaan.- Ramoona*
Myrsky on taas käynyt vesilasissa, kärpäsestä on tehty härkänen. Ei tuollainen sanoihin takertuminen muka naisasian puolesta saa aikaan muuta kuin ärtymistä. Maailmasta yritetään tehdä hajuton, mauton ja jopa sukupuoleton. Naisella on kehossaan rinnat, joilla on lukemattomia synonyymeja, hellistä kotoisista nimityksistä slangeihin ja kansanomaisiin. Rinta on sukupuoleton nimitys, rinnat taas ehkä tuossa tilanteessa alleviivaavampi kuin ryntäät. Puskurit, daisarit, hinkit, tissit, tisut, munkit ...ei, kyllä Pekkarinen valitsi hyvän sanan.
Usein sekoitetaan ilmaukset seksistinen ja seksuaalinen. Seksistinen puhe tarkoittaa naisen pitämistä huonompana sukupuolensa perusteella, siis tavallaan rasisimia. Seksuaalisuus on taas erittäin myönteinen käsite. Ei kai tuo nyt mitään jos sanoi ryntäät, raukkamaista jos ei uskaltanut tunnustaa vaikka oli sanonut.
- pelästyi ...
pikku Pekkarinen kun iso täti Thors alkoi jyrätä. Ihan siinä peruukki jo lentää kauhusta.
Ei Pekkarinen ehkä muistanut koko juttua , kun koko ajan työkseen puhuu. Miksi olisi muuten kieltänyt, ihan kelvollinen sana. - SkillaN*
Onpa todella myrsky vesilasiin nostettu.
Jos tälläinen nimitys tasa-arvoa ja naisellisuutta loukkaa, on todella korkealle vaatimukset asetettu.
Miksi niinkin luonnollinen ja tavan juttu kuin rinnat ja vastaavat nimitykset loukkaavat.
Nainen on tälläiseksi luotu, olisiko pitänyt kohti kaulaa tai suuta mikkiä kehoittaa nostaa, höpsistä pussiin;)
Jossakin tilanteessa nämä rinnat ovat kaiken huomion kohteena ja siitä vielä tykätään.
Lehtien palstalle pääsee nykyään kovin pienestä, eipä juuri uskaltaisi ääneen mitään lausahtaa.
Tämän varmaankin tietää Pekkarinen ja koitti väittää muuta kuin mitä sanontansa oli, sotkeutuu sitä vanhakin konkari sanoissaan;)
Vaikeaa on olla julkkis, aina saa suu supussa olla, saapa nähdä mikä seuraavaksi?
Tasa-arvo miesten ja naisten kesken ei kaikessa voi onnistua, olemme luotu naisiksi ja miehiksi, kunniakaasti näitä arvoja kannetaan.
Taloudellinen tasa-arvo on se minkä perään pitäisi huudella.- ukko täällä vaan
Hyvä Ramoona ja Skillan, noin puhuvat arvonsa tuntevat naiset !
- Moska......juttu
TV1 Moska-sarja kuvaa oikastaan aika hyvin nykylehdistön tilaa, vaikka sita satiirian esitetäänkin.
Kaikesta, mistä saadaan jutunaihetta, sitä myös tehdään, varsinkin jos se on negatiivista jotain poliittista henkilöä kohtaan.
Meinaa Jopel Ryntäät tarkoittaa myös ihan sukupuolesta riippumatonta ilmaisua. Ehkäpä ole käyttänyt sMyösitä useastikin mm. esim. työmaaruokalan luukulta soppalautanen kädessäni poistuessani, on joku huolimattomasti törmäillyt tulee ekana sanat "älä nyt ryntäilleni törmäile!" Sukupuolesta riippumatta. Myös "ryntäiden röyhistelyä" ilmenee aika useinkin. No, sekosin Pekkarinen hätäpäissään puheissaan ...en tiedä miksi, ehkä siksi, että tämä asia hilattiin paljon myöhemmin esille. Asia, josta ei näytä paikanpäällä jääneen mitään kaunaa.
Pidän kyllä tämäntapaisia "poliittisia iskuja" vähemmän kunnioitettavana - ollaanpa sitten asioista vaikka erimielisiä.
Thors selittelee, että ei hän tunne "ryntäät" sanaa, mutta tietää, että se on hävytön. Kannattaisi opetella Suomen kielikin, ennenkuin "sekaan menee." Ainakin tuossa asemassa.- ullamirjami****
On liian tärkeitä asioita meneillään Suomalaisten Nykytilassa ,ja poliitikoista on saatava nyt kaikki irti , että lehdistöllä riittää kirjoitettavaa .
Talous rintamalla luulis riittävän eduskunnassakin olevan aiheita , mutta kun täytyisi saada niitä sensatiojuttujakin .
Onko unohtunut inmisiltä Tavallisen arjen sanasto kokonaan ---eihän nyt "ryntäät" tuo mieleen mitään epätavallisen värikästä edes Xeksi sanastossa.
Tilanne kyllä oli kieltämättä pikkusen liian tuttvallista --kun katsoin sen
TV: ssä mainitusta kokouksesta.
Voi olla että Suomalaiseen menttaliteettiin ei sovi huumori, vaikka Kekkonen aikoinaan viljeli sitä" Pilvimpimein" - joutavoinen
Olisi luullut Maurin ottavan enempi hienotunteella sanonnan, sillä nehän voi olla lisäkkeet koko ryntäät Taisin viisasttella jo tuolla facebookissa tässä asiassa.
- kukkeat kunnaat
Olin vuosia sitten kuntoutuslaitoksessa Peurungassa
Illalla menimme käymään baarissa, talo tarjosi pikkudrinkit tiskillä, ei alkoholia.
Kaksi nuorta naista kierteli salissa naisten pöydissä, tulivat myös baaritiskille.
Heidän tehtävänsä kuulemma oli tarkistaa, onko akkojen lahnat edustavasti esillä. Vertailivat asujen kaula-aukkoja.
Ylimielisesti totesivat, että meillähän sentään vielä nöpöttää, ei oo kurttuja kaulassa eikä alleja hauiksien paikalla.
Toivotimme kaunottarille hyvää illan jatkoa , samalla tuli mieleen toi nuorten urheilijoiden ääretön kilpailuvietti, hipoo aggressioita.
Heidän harrastuksiaan olllaan tuettu koko kansakunnan ja omillakin varoilla,
siedetään vielä rääviyksiäkin. Toki poikkeuksiakin varmasti porukassa on, ei kaikki ole kriminaaleja -- ehkä tyttöset oli vain "aineissaan".
Ryntäät kuulostaa silti inhimillisemmältä kuin emännän silikoonit. Esimerkiksi. - rynnätty
Niinpä tarttui makariinakin samaan aiheeseen. Onko sopimatonta se vai eikö ole? On.
- Ryysitty
Perustelu?
- sanontatapa
Ryntäät on sellainen vanhanajan sanontatapa. Eihän se tuo edes rintoja mitenkään esille tai edes halvenna naisia tai erottele silikoneja taikka luomua. Kyllä tässä tapauksessa Thorsin suomenkielen ymmärrys on kateissa. Aivan tyhjästä ja jonninjoutavasta asiasta on tehty suuri meteli.
- Astrid Thors on
itse vitsi.
- pahinta tässä
että Suomen ministeri ei ymmärrä suomen kieltä.
- ..oo..kukkamummo
Vielä pahempaa on suomenkielisen tyhmyys.
Osaa tehdä kiusaa ja yrittää kaikella tavalla vängätä väyrystä presidentiks, voi voi huru-ukkoa. - ullamirjami****
Tämä sana on Suomessa paljon ollut aikoinaan käytössä ja se on sama kuin Rintamus -- tämä on sekä miehellä että naisella --eikä sisällä minkäänlaista xeksuaalista viitettä,
Kuinka voikin joku Suomalainen nähdä siinä jotain sopimatonta ---jaa niin hänhän olikin Suomen..- Ruotsalainan --sehän selittääkin paljon . Heidänkin olisi opiskeltava Suomenkieltä--varsinkin jos ovat Edustamassa Suomalaisia ja saaneet viran eduskunnassa . - .............
Media tarttuu aivan liian innokkaasti sivuseikkoihin, media koittaa viedä ihmisten mielenkiinon tärkeimmistä asioista tarttumalla pikuruisiin kömmähdyksiin, medin tohu nykyään on naurettavaa.
- Kepu ja...
No mutta tehän puhutte asian vierestä.
Ei ole sivuseikka, jos kansanedustaja
valehtelee.
Näin kauhisteli Pekkarinen rynnäsjuttuaan:
12. "Tuohan on kerta kaikkiaan hävytön väite, en taatusti ole sanonut tuolla tavoin", hän sanoo. En edes kahden kesken, enkä vahingossakaan ole kenellekään naiselle sanonut, enkä sano, noin." Ja edelleen: "Sanoin jotain siihen tapaan, että olenkin odottanut, milloin pääsisin mikrofonia korjaamaan, kun puhe ei kuulunut ja että mieluusti sen teen. Ja sermin taakse siirtyminen, aivan käsittämättömiä väitteitä!"
Mutta sitten löytyikin filmi tapahtuneesta. Siinä jopa ehdotteli sermin taakse siirtymistä. Tyypillistä Tupee-Pekkarista.
Siis valehtelusta oli kysymys.- uudet miehet.
Vaalien jälkeen tämänkin puolueen kansanmedustajat lupasivat,
että valehtelu ja kieroilu loppuu. Ei se kuitenkaan näytä olevan
niin yksinkertaista. Se kun on tie, jolta on vaikea palata.
Aivan passelia kieltä Pekkarinen käytti. Aivan lapsellinen lälläriväki moiseen tarttuu. Sekin 'rynnäskohde' piti Pekkarisen sananvalintaa siinä tilanteessa OK:na
- Sävy sävyyn.
Samaa luokkaa tuntuvat olevan nämä puolueen kannattajatkin. No, onhan se niin kotoista.
- Makriina ek
Minusta mikrofonin korjaukseen olisi pitänyt puuttua tilaisuuden järjestäjän edustaja, ei kai Pekkarinen alun alkaen ollut mikrofonia paikalleen asettanut!
Pekkarinen porhalsi kuitenkin apuun Avuliaana Aatuna. Toimitsija olisi tehnyt työn sanaakaan sanomatta, mutta Pekkarinen hermostuksissaan alkoi pajattaa turhia.
Eipä tunnu siltä, että palaverilla olisi ollut suurtakaan merkitystä, koska ainoa asia, minkä siitä muistamme kuulleemme, on mikrofonin korjauksen saattopuheet.
Karhunpalvelus puhujallekin.
Mutta ainahan on uutinen saatava, kun kerran media on paikalle osunut. - *Kukkahame*
Onkohan sillä Väyrysellä joku jalkavika, kun siellä laivalla niin vaimonsa tukemana vinossa taaperteli.
Kai sitäkin taudit ja vanhuus jo vaivaa.
Pekkarinen on kuin tietokoneen muistitikku, muistaa vuosiluvut ja toisten mielipiteet vuosien takaa.
Milloin mitäkin lakia laadittu koska taas korjattu, harvinaislaatuinen tuo Pekkarisen muisti kyllä on.
Enkä koskaan ole hänen kuullut takeltelevan ja korjaavan sanomisiaan, aina onnistuu ja selväkielinen selostus aina. - pahasti sanottu
Väyrysestä , että kai SITÄKIN vanhuus ja taudit jo vaivaa. Väyrynen on syntynyt v. 46, milloinkas frouva Kukkahame ? Olitko taapertamista ihan näkemässä, voihan siellä aallokossa keikuttaa ja ehkä pariskunta toisiaan tuki. Ainako pitää ilkeimmän mukaan tulkita !
- Aikoihin eletty
Että vanhuus ja taudit vaivaa. Ja pitäisi vielä Mäntyniemeen päästä. Eiköhän olisi parempi hoitokotia etsiskellä.
- eletty aikoihin
Niinistö syntynyt 48 ja Lipponen ihan haudan partaalla 41 syntynyt, tuskin täällä yhtään niin vanhaa kirjottajaa. Ihan on seniili jo ikänsä puolesta .
Niin oikeessa on taas kerran kukkahame. Lippoin on pitkäikäist sukuu. Paavon isäukko ampui hirven vielä 88v. Paavo on ahkera kirjoittaja. Se pitää aivon notkeana.
Lipposen mukaolo vaalitaistossa antaa värikkyyttä ja tietysti näkyvyyttä puolueelleen.- Atolfia
En puutu noihin Pekkarisen lausumiin, sanon vain, että paljon melua tyhjästä.
Mielestäni enemmän palstatilaa ansaitsisi Kiviniemen puhe Keskustan puoluekokouksessa. Ei ole oikein rehtiä aloittaa oman ehdokkaan kehuminen sillä, että halventaa toiset kilpailijat nimittämällä heitä " kamreeriksi", "nahkuriksi",
ja "populistiksi". Se yritti olla vitsi, mutta ei minua naurattanut. En huomannut, sanoiko Kiviniemi Haavistoa homoksi ja Biaude taisi jäädä vaille huomiotta tyystin.
Pahimmat kilpailijathan todella ovatkin nämä ylimääräisen nimityksen saaneet.
Turhaan hehkuttaa tätä tohtoria, ei tule pärjäämään näille uuden nimen saaneille.
Entistä vastenmielisemmin suhtaudun keskustalaisiin ja P. Väyryseen, tohtoriksi tituleerattu. - Atolfia
On, on todella tohtori, mutta onhan näillä toisillakin oppiarvonsa. Tohtoriuteen ei nyt niin hirveän paljon enempää tarvita. Nykyäänhän heitä tulee kuin sieniä sateella, joten ei se nyt niin kummoista ole tuo titteli.
Käyttäytyminen ja puheet enemmänkin merkitsee. P.V. taitaa oman taistelunsa käydä toisia syytellen ja itseään kehuen. Lieneekö hyvä taistelustrategia?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2357965
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455620- 594852
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin1563969- 803655
Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗322061Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162055- 311879
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹461779- 391717