Pekkarinen häkeltyi pahemman kerran. Harvoin mies näin näkyvästi mokaa kuin tällä kertaa kävi sinänsä vähäpätöisessä asiassa.
Mikä oli Maurin virhe? Virhe oli se, että hän kielsi puhuneensa ryntäistä ja sermin taakse menosta sanoen, että sellainen väite on hävytön. Pekkarinen siis itse piti heti tällaista käytöstä erittäin motittavana, kun sanoi, että jo pelkkä väite on hävytön. Sitten kun mies jäi rysän päältä kiinni eikä voinut kiistää tallennettua todistetta, hän käänsikin kelkkansa ja sanoi, että asiaa on llioiteltu ja vitsailuksi tarkoitettua juttua paisuteltu.
Näinhän se toki onkin kuten Pekkarinen nyt kiinni jäätyään sanoo. On takerrettu kiinni vitsailuun ja paisuteltu asiaa varsinkin, kun jutustelun toinen osapuoli ei ole kokenut tulleensa loukatuksi. Pekkarisen moka on vaan siinä, että hän itse paisutteli heti asiaa sanomalla, että jo pelkkä väite on hävytön. Tämähän tarkoittaa sitä, että Pekkarinen sanoi tuollaisen toiminnan olevan erittäin sopimatonta. Siis se oli sopimatonta niin kauan, kun hän uskoi, ettei todisteita ole. Sen jälkeen asia muuttui soveliaammaksi Pekkarisen mielestä.
Pekkarisen mokaus
42
178
Vastaukset
- Iso heteroman
Niin te punikit olette kiinnostuneet vain b-rapun poikien rupisita reistä.
Oletko muuten pannut vaari-valpasta?- ryntäille valuu
Heh heh. MPP:llä taitaa kuola valua kiihkosta ryntäille kun pääsee setvimään Pekkarisen sanomisia.
Hyvin ja oikein päättelet asian. Juuri noin se on. Eihän tuo Pekarisen käyttäytyminen minunkaan mielestäni mitenkään erityisen seksistitä ollut sovinistisesta puhumattakaan, mutta ilmeisesti hän itse piti sitä sellaisena, koska kielsi toimineensa niin kuin oli toiminut. Kiva, että YLE esitti tapahtuneesta todisteen.
Turhaan Maukka hermostui ja nolasi itsensä kieltämällä teon ja varsin viattoman replikointinsa, jossa enintään oli pientä tilannekomiikkaa. Tuo Maurin jälkikäteen tekemä "itsensä kieltäminen" on hyvin kuvaava esimerkki kepulaisuudesta, joka tuota kaavaa noudattaen on paljon pahempaa vakavammissa yhteyksissä.Jos Mauri olisi pysähtänyt miettimään asiaa, hän olisi alusta asti myöntänyt, että kyllä hän puhui ryntäistä ja sermin taakse menosta tarkoituksena hyväntahtoisesti vitsailla naisen kanssa, jota hän meni auttamaan. Sitten hän olisi vain sanonut, että tottakai hän on valmis pyytämään naiselta anteeksi, jos tämä koki itseään loukatun. Maurihan oli tarkoittanut jutustelunsa vain tälle naiselle, ei julkisesti esitettäväksi. Mutta Mauri töppäsi ja kieltäessään sanoi todellisuudessa käyttäytymisensä olleen hävytöntä (=jo pelkkä väitekin siitä on hävytön).
- joseph.porta
Kaikki poliikot on vestetty siinä mielessä samasta muotista, että johtoajatus on puhu totta jos mikään muu ei auta.
Ällöttävintä tässä asiassa oli, kun nais- ym vouhottaja thors sekaantui asiaan vielä sen jälkeen kun mauri oli virheen myöntänyt ja anteeksi pyytänyt.
Nuo feministit vouhkaavat siihen malliin, että olisi syytä pitää kokoukset erikseen naisille thorsin valvonnassa, miehet voisivat sitten omissa kokouksissaan vaikka vitsaillakin.
Nykyisessä tilanteessa voi ohjeeksi miehille antaa, että pysykää vain esityslistan asioissa ilman mitään omia kommentteja joku feministi käy päälle heti jos sanoo väärän sanan. - joseph.porta
joseph.porta kirjoitti:
Kaikki poliikot on vestetty siinä mielessä samasta muotista, että johtoajatus on puhu totta jos mikään muu ei auta.
Ällöttävintä tässä asiassa oli, kun nais- ym vouhottaja thors sekaantui asiaan vielä sen jälkeen kun mauri oli virheen myöntänyt ja anteeksi pyytänyt.
Nuo feministit vouhkaavat siihen malliin, että olisi syytä pitää kokoukset erikseen naisille thorsin valvonnassa, miehet voisivat sitten omissa kokouksissaan vaikka vitsaillakin.
Nykyisessä tilanteessa voi ohjeeksi miehille antaa, että pysykää vain esityslistan asioissa ilman mitään omia kommentteja joku feministi käy päälle heti jos sanoo väärän sanan.Vielä vähän jatkoa.
se , että thors in sekaantuminen juttuun ärsitti minua johtoo siitä, että työpaikallani on vähän samansuuntaista toimintaa.Esimerkiksi tyttö kalenterit jouduttiin poistamaan seinältä, vaikka ne olivat uimapuvuissa.
Hitto noita nais vouhkaajia, en uskalla pahemmis sanoa - Rosa Nappirynnäs
joseph.porta kirjoitti:
Vielä vähän jatkoa.
se , että thors in sekaantuminen juttuun ärsitti minua johtoo siitä, että työpaikallani on vähän samansuuntaista toimintaa.Esimerkiksi tyttö kalenterit jouduttiin poistamaan seinältä, vaikka ne olivat uimapuvuissa.
Hitto noita nais vouhkaajia, en uskalla pahemmis sanoaTäytyy sanoa Rosan sanoin ettei pi*lun eikä uimapuvun sovi näkyä se saa vain haista.
- vaari- valpas
Pieni lisäysys: Oma munakarvakuvani ja sen analysointinti palstalla on aivan pikkujuttu Maukan mokan rinnalla, mutta onhan Maukka vain onneton hetero.
- Punalantaa
Kovin vähissä on punikkien aiheet. Edes Ylen punakoneen vasemmistotoimitus ei hääppöksiä keksi.
Näinhän se on, jos pidät punakoneina iltapäivälehtiämme, jotka molemmat ovat ottaneet Maukan jutun lööppiinsä. Ihan tarpeeton show, mutta Mauri on nyt siihen itse syypää sanottuaan, että jo pelkkä väite ryntäistä ja sermin taakse menosta oli hävytön. Uutinenhan tässä on se, että poliitikko valehteli ensin päin naamaa ja vasta kiinni jäätyään muutti puheitaan.
- 9
Mielipidepankki kirjoitti:
Näinhän se on, jos pidät punakoneina iltapäivälehtiämme, jotka molemmat ovat ottaneet Maukan jutun lööppiinsä. Ihan tarpeeton show, mutta Mauri on nyt siihen itse syypää sanottuaan, että jo pelkkä väite ryntäistä ja sermin taakse menosta oli hävytön. Uutinenhan tässä on se, että poliitikko valehteli ensin päin naamaa ja vasta kiinni jäätyään muutti puheitaan.
Maurilta lipsahti punikeillahan valehtelu on maantapan, kuten itsekkin punikkina tiedät.
- Hävetkää!
Voi hellaletta etkö parempaa keksi.
Urpilainen on valehdellut jatkuvasti esim. Portugslin sijoittajajien vastuut, Kreikan vakuudet jne jne ja puhalöyhkät Ylen toimittajia myöten tekevät tikusta asiaa.
Olette kansakunnan peräsuoli! - Täytyy olla kova mie
.
Täytyy olla kova mielikuvitus että löytää tästä sanan "ryntäät"
"Pekkarinen rynnäskohusta: Pitää olla kova mielikuvitus"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102614643501_uu.shtml
Taas toisaalla :::
"Ylen video todistaa: Pekkarinen puhui ryntäistä"
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011102614644126_uu.shtml
. - Pata soimaa
Montako kertaa Mäkinen on kärähtänyt rattijuopumuksesta?
- HOH-HOI-JAA-A,,.
KEPULIKURNUTTAJAT ahmivat jälleen sisäänsä lööppilehdistön heittämät kaupalliset silakanpäät ja siansuolet tällä kertaa Pekkarista koskien. Ahmattihan olet lööppien suhteen.
Siis vuosikausia jatkuneen kaavan mukaan niistä pitää jauhaa paskaa seuraavana päivänä täällä. TASONSA KULLAKIN. KUSIPÄILLÄ ON KUSIPÄISEN HUOLET JA MURHEET.(kuten asian lööppeihin nostaneella CIDY-VIHREÄLLÄKIN)
Kun katsoin kyseisen videon niin eipä ole ihme jos Pekkarinen ei kahden viikon kuluttua tapauksesta sanatarkasti muistanut mitä harmittomassa mikin kiinnittämis tilanteessa tuli sanoneeksi. Minussa on sen verran sovinistin vikaa, etten osaa paheksua Pekkarisen rynnäspuheita vaan lasken sellaisen normaalin tilannevitsailun varaan varsinkin, jos sanailun toinen osapuoli ei pahoittanut sen vuoksi mieltään.
Pekkarinen ei ole väittänyt, ettikö hän muistanut mitä tuli sanoneeksi. Hän väitti, ettei missään tapauksessa ole puhunut ryntäistä ja sermin taakse menemisestä. Hän piti tällaisia väitteitä hävyttöminä. Pekkarinen siis muistaa kyllä, koska osasi sanoa väitteiden olevan hävyttömiä. Ja siinähän se Pekkarisen moka olikin, kun hän yritti luikerralla tilanteesta valheen kera. Valehteluhan tässä oli niin kovin kepulaista, eivät itse tilanteen puheet.- Se siitä
JOS joku ( turhanpäiväinen kusipää esim kyseinen Cidy- vihreä alle merkityn mielestä)) kokee loukkaantuneensa pyysi Pekkarinen anteeksi.
Asia loppuun käsitelty kuten videokin tapauksen harmittomuuden todistaa.Joten turhan päiväisenä KEPULIKURNUTTAJANA voisit etsiä jo uusia lööppejä sinäkin , vaikka suurennuslasin kanssa.
Omia ajatuksia ja jutun aiheitahan ei vainoharhaisessa päässäsi voi syntyä..
- Peräsuoli MPP:lle
Pientä ovat Maurin puheet Urpilasen petoksiin ja valehteluun verrattuna. Mutta Jutta demari, siksi valehtelu on toinen luonne.
- Selittäjien kerho
Pekkarinen on selittäjänä ja kieltäjänä Vanhasen veroinen. Ensin Pekkis, kuten Vanhanenkin, kielsi tapahtuneen. Kun kiistaton todistusaineisto tuli esiin, alkoi vimmattu peruminen ja selittely. Saman puolueen pojat on samasta muotista tehty.
Kepulit pitävät yllä samaa vauhtia kuin ennenkin. Moka per viikko, parhaina kaksi. Alkuviikosta Anttila mokasi sikakohussa ja nyt Pekkis selitteli itsensä naurun aiheeksi. Ei ne opi ikinä. - MPP-suoli
Punikk i=y hteiskunnan peräsuoli
- Pekka Mauriainen
Kiero,kierompi, politikko. Näin se vaan menee. Matti Vanhasen opit on tarttunut muihinkin keskustalaisiin. Vanhasen puheista en ole uskonut mitään moneen vuoteen. Ja nyt tämä tapaus Pekka Mauriainen. Mieshän olisi valehdellut törkeästi loppuun asti jos todisteita ei olisi ollut. Mitä muuta tämä Mauriainen on valehdellut. Nyt meni luottamus tähän Pikkaraiseen. Mauriaisen alamäki alkoi tästä. Pekka Mauriaisen totuus on valhe.
- Vakiintunut tapa
On totta, että Pekkarisen sana ryntäät tärkein uutinen tällä hetkellä. Urpilasen rahajako ja valehtelu ei ole uutinen toistan ei ole uutinen.
- sakpetos
Urpilaisen valehtelusta jankuttaminen kyllästyttää. Kerro välillä Guzenina-uutinen, niin saadaan vaihtelua.
- Ryntäys
Mua inhottaa tuo Thors tässä koko jutussa ja ne muut vihreäpuolueen naiset. Tilannekomiikkaa ja se nainen jolle sanoi niin ei ollut moksiskaan.
- bulauttaja
Ryntäiden kantaja ei varmaan ymmärtänyt, mitä Pekkarinen vitsaile.
- Kattila....
Minua inhottaa Mäkisen käytös asiassa. Miten olikaan niiden rattijuopumusten kanssa?
- menin rikki.
Pilkka osui omaan nilkkaan. Te kepulistit olette suunapäänä räkytt'mässä persujen palstalla.
- rak-ke-jako?
Uskokaa nyt, kapu-vaari, mielipidepankki (miksei myös Thors), vaikka arvostan jollain tapaa teitä hyvinä kirjoittajina, tämä jahti ei tuo satoa, päinvastoin. Jos tapaus nostetaan esille viikkojen päästä, vaikka paikalla olleilla ei ollut mitään arvosteltavaa, vain pieni humoristinen tapahtuma - niin kukapa muu, kuin kamera edes muistaa.
En ole porvari, enkä siksi tule, mutta joku tolkku politiikan teossakin pitää olla. Riittää niitä asioitakin.- tukka hulmuten
Mutta mutta... Miksi Pekkarinen kielsi sanoneensa niin kuin sanoi? Ennen todisteiden esittämistä.
- Ota selvää
tukka hulmuten kirjoitti:
Mutta mutta... Miksi Pekkarinen kielsi sanoneensa niin kuin sanoi? Ennen todisteiden esittämistä.
Koska Pekkarinen ei sanonut niin kuin väitteen esittäjä sanoi Pekkarisen sanoneen....
- tilausnootti
Ota selvää kirjoitti:
Koska Pekkarinen ei sanonut niin kuin väitteen esittäjä sanoi Pekkarisen sanoneen....
Et siis ole nähnyt kuvatallennetta puheineen?
Vaikka en anna suurta arvoa esim. Iltalehden "gallupeille" oli viimeinen tulos
91% Pekkarisen puolella, 9% vastaan. Niin ovat keskustelutkin noin silmämääräisesti. Nyt tämä Moska- lehti on vetänyt "tutkimuksensa"pois. Ei mennyt lehden markkinoiman linjan mukaan. Tämä palsta on oma juttunsa.Pekkarisen puolella - missä asiassa? Jos kysytään sitä, oliko Pekkarisen sanailu harmitonta vitsailua, minäkin olen Pekkarisen puolesta. Jos taas kysytään, toimiko Pekkarinen oikein ja rehdisti valehdellessaan, vastaisin, että ei.
- Aikoihin eletty
Tänä iltana puoli sitsemän ohjelmassa arvostettu naistenlehden toimittaja sanoi, että jos Suomi lähtee tälle Amerikan tielle, että kaikki huumori on paheellista ja kaikesta pitää valittaa (ehkä Amerikassa pitää maksaakin) on aikoihin eletty. Hän nauroi ja sanoi että eikö ole muuta puhuttavaa.
Näissä kohuissa, usein valittavat he (tästä en tiedä) jotka ovat jollain lailla miesvihaajia tai eivät saa kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen tai eivät halua, he ovat kaikkein herkempiä arvostelemaan. Ja heiltä puuttuu joku kyky ajatella elämästä iloisesti ja laajakatseisesti. Ja huumorilla. Jos Pekkarinen olisi sanonut Rinnat se olisi tuomittu vielä jyrkemmin. Hän ehkä yritti touhuissaan etsiä rinnoille keventävän ja humoristisen vaihtoehdon.
Meistä on tullut tosi tylsiä.- Niskavuoren maksa
Mutta miksi Mauri valehteli?
- JoVä
Niskavuoren maksa kirjoitti:
Mutta miksi Mauri valehteli?
Vois juma ku ollaan niin hienohipiäisiä. Meillä työpaikalla naiset heittää semmoista seksihuumoria että posket hehkuu miehillä, mutta ei kuuna kuultaman päivänä tulisi mieleeni loukkaantua.
Huumoria lisää elämään.
Kerroin vakavalla naamalla aamukaffeella:
"Voi kun sattus kamalaa viimeyönä, kun naapuri kuoli.
No mitä siinä noin sit kamalaa - oliko tuttuki?
Söi koiranruokaa aamiaisella ja heitti henkensä.
No mitä ihmettä ei noin ny voi ny koiranruusta kuolla?
No ei se ruoka, mutta katkas selkänsä ku pallinsa nuoli." - Paha arviointivirhe:
JoVä kirjoitti:
Vois juma ku ollaan niin hienohipiäisiä. Meillä työpaikalla naiset heittää semmoista seksihuumoria että posket hehkuu miehillä, mutta ei kuuna kuultaman päivänä tulisi mieleeni loukkaantua.
Huumoria lisää elämään.
Kerroin vakavalla naamalla aamukaffeella:
"Voi kun sattus kamalaa viimeyönä, kun naapuri kuoli.
No mitä siinä noin sit kamalaa - oliko tuttuki?
Söi koiranruokaa aamiaisella ja heitti henkensä.
No mitä ihmettä ei noin ny voi ny koiranruusta kuolla?
No ei se ruoka, mutta katkas selkänsä ku pallinsa nuoli.".
Se mikä käy pukukopissa vitsailusta ei käy enää julkisella yleisellä paikalla
Keput taas Siperiaan
Koska :::
Siperia Opettaa
.
- ei vasuri...
Normaali hetero naiselle sopii aivan sama huumori kuin miehillekin, ja on oikein hyvä että huumoria viljellään vallankin näin vaikeinakin aikoina.
Täällä pari demaria kauhistui ryntäistä, onko se sama kuin puskurit, utareet, maitomunat, tissit, nännit, tai pienet ranaatiomenat.
Rakkaala lapsella on monta nimeä, valistakaa minua oliko ehkä näistä kysymys, sillä nämä nimet ovat aivan jokapäinäisessä käytössä, normaaleilla ihmisillä.
Kun taas sanonta NAHKURIN ORSILLA TAVATAAN, on selvä uhkaus, eikä kyseinen henkilö joutunut siitä tiilenpäitä lukemaan, vaan on jopa ehdokkaana presidentin vaaleissa. Miksi laki ei ole sama demareille kuin normaali ihmisillekin. - hullua---
Tälläinen naurettava kohu nousee normaalista puhetavasta.
Naisena minua ärsyttää se nainen joka valitti Pekkaraisesta.
Me emme voi kieltää seksualisuuttamme. Olemme erilaisia ja jos elämme yhdessä niin aina sattuu kaikenlaista erimielisyyttä sukupuolten välillä mutta ei pikkuasioista kannata suuttua. - Keskustaporvari
Pekkarinen kielsi ainoastaan tehneensä sellaista, mitä koko kohun nostanut vihertyttönen väitti hänen tehneen. Tuo vihertyttönen väitti Pekkarisen lähes tulkoon raiskanneen sen naisen, jonka mikrofonia hän korjaili. Pekkarinen tietenkin kielsi tehneensä sellaista, jota tuo vihertyttönen väitti hänen tehneen, ja piti hänen väitteitään sopimattomina, jollaisia ne tietenkin olivat.
- Törkyily ei pääasia
.
Pääasia oli se jatkuva valehtelu asiasta
Vaikka uunipottu on nostettu esimerkiksi jatkuvasta valehtelusta ei ne muut keput eroa tässä asiassa millään lailla, vasta kun todistenauhat lyödään kehiin "tarkistetaan" lausuntoja
.
- 6+3
Pekkarinen on irstas vanha mies samoin kuin valtaosa kepulaisista. Kapt evp aito mukaanluettuna.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad1011785- 591160
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4421129- 1701043
- 58821
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän130814Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä49766- 84763
- 51708
- 57681