Karjala-lehden numerossa 43 Pentti Väistö kirjoittaa Karjalan tasavallassa parhaillaan käytävästä keskustelusta alueen aseman ja talouden parantamiseksi. Uuden päämiehen Andrei Nelidovin johdolla on jotain saatukin aikaan, lähinnä matkailua on yritetty kehittää voimallisesti. Petroskoissa on myös järjestetty näyttäviä investointiseminaareja, jotta raha löytäisi tiensä syrjäiseen Karjalaan.
Anatoli Grigorjev, Karjalan parlamentin ainoa karjalan kieltä taitava kansanedustaja, näkee tilanteen edelleen hyvin huonona. "Karjala on ajettu alas. Karjala ei ole enää edes kulissi, meillä ei ole mitään. Karjala on pelkkä raaka-ainevarasto", tulittaa Grigorjev Moskovan suuntaan.
Grigorjev sanookin, että Suomen tulisi "kolonalisoida" Karjala, jotta heimokansalla olisi jotain toivoa omassa tasavallassaan. Näin Grigorjev tykittää: "Tulkaa ja investoikaa. Me olemme hunningolla. Maataloutta ei ole, asunnot ovat kurjia ja tiet paikoin kulkukelvottomia."
Grigorjev haluaa Aunuksen Karjalan liittyvän Suomeen. "Ei se ole mikään vitsi, että aunuslaiset haluaisivat liittyä Suomen. Siihen voi suhtautua ironisesti, mutta asiassa on perää. Hyvin monet venäläisetkin täällä ajattelevat samoin."
- - - - - - -
Jouko Pihon kommentti 27.10.2011
Uskon, että aunuslaisten toive Suomeen liittymisestä tulee vielä toteutumaan.
Aunuslaiset haluavat liittyä Suomeen
14
168
Vastaukset 14
- Laita myös
linkki Äänislinnan Oma mua-lehteen.
- Robert McKeancy
Jouko Piho on väärässä esittämässään ennustuksessa.
Jouko Pihon kommentti 27.10.2011
Uskon, että aunuslaisten toive Suomeen liittymisestä tulee vielä toteutumaan.
Väitän että Karjalan Aunuksen Puhemies Anatoli Grigorjev ainoa laatu ryssä enää koko Aunuksen alueella. Joten voidaan todeta että Aunuksen Karjalaista kansasta ei todellakaan voida puhua edes vähäisimmässäkään määrin, sillä rajan siirron aikoina Karjalainen väestö evakoitui 98% suomen puolelle.
Ja ihmettelen kyllä suuresti asuntojen ja teiden rappeutumista, sekä maanviljelyn olemattomuutta vaikka Aunuksessa on aivan valtavasti erittäin hyvää peltomaata. Niin kysyisin että onko se traktorin puutteesta vai miestyövoiman puutteesta kiinni maatalouden olemattomuus ja yleinen hunningolla oleminen. - Robert McKeancy
Robert McKeancy kirjoitti:
Jouko Piho on väärässä esittämässään ennustuksessa.
Jouko Pihon kommentti 27.10.2011
Uskon, että aunuslaisten toive Suomeen liittymisestä tulee vielä toteutumaan.
Väitän että Karjalan Aunuksen Puhemies Anatoli Grigorjev ainoa laatu ryssä enää koko Aunuksen alueella. Joten voidaan todeta että Aunuksen Karjalaista kansasta ei todellakaan voida puhua edes vähäisimmässäkään määrin, sillä rajan siirron aikoina Karjalainen väestö evakoitui 98% suomen puolelle.
Ja ihmettelen kyllä suuresti asuntojen ja teiden rappeutumista, sekä maanviljelyn olemattomuutta vaikka Aunuksessa on aivan valtavasti erittäin hyvää peltomaata. Niin kysyisin että onko se traktorin puutteesta vai miestyövoiman puutteesta kiinni maatalouden olemattomuus ja yleinen hunningolla oleminen.Automaatti sensuurin poistama sana on "Laaturyssä"
- Antivainolainen
Miten tuo on mahdollista?
Venäjähän on niin "valtavan rikas ja voimakas" maa:) - Velli Suomalainen
Nuo alueet on sodassa rehellisesti hävitty ja vahvempi itsellensä ottanut. Turhaa melua tyhjästä. Mistä suomalaiset rahaa taikoisi alueen kehittämiseen? Kyllä Suomella pinta-alaa on yhä - vaikka toisille jakaa.
- Eihän siitä
ollut kyse, vaan asukkaiden haluista.
- Järjestys Suomeenkin
Suomen pitäisi liittyä Venäjään. Päästäis kerralla eroon Eurosta ja muista EU:n tuomista haitoista, kuten elintasopakolaisista, romanialaisista kerjäläisistä jne. Kun Suomi oli autonoominen Venäjän alue täällä tapahtui edistystä. Ensimmäinen suomenkielinen koulu, rautatie, Stockmannin ja Gutzeitin tulo Suomeen yms-yms. Mitä nyt tapahtuu? Kaikki toimivat teollisuudet ja kaupat muuttavat muille maille ja elintasopakoloiset tulevat tilalle!
- Antivainolainen
"Russians . you cant understand them, but you have to accept them."
Olet aika yksin haluinesi. Kyllä se virta tuntuu käyvän sieltä tänne.
Mutta kukaan ei estä sinua muuttamasta Venäjälle.
Sitä et tietenkään uskalla tehdä, koska silmäsi avautuisivat kovalle todellisuudelle hyvin nopeasti.
- Kyrppä
Nyt on aika toimia
- Vaihtokaupa
Voitaisiin vaihtaa Anuksen heterot Suomen homoihin, koska nämä ovat aina halunneet Anukseen.
- Arto L
Sen kun liittyvät. Polku Suomeen on seuraavanlainen. Ensin tulee itsenäistyä ja sen jälkeen voi äänestää liittymisestä Suomeen. Mutta se ei ole meidän suomalaisten asia, vaan aunuslaisten. Ja luulen ettei riitä siellä rahkeet itsenäistymiseen, se nyt kuitenkin vaatii jonkinlaisen hallintorakenteen.
- ei juhannuksena
saahan sitä haluta liittyä vaikka Yhdysvaltoihin.
Fakta on se että vanja tulee rajan yli heittämällä mutta ei ensi juhannuksena koska väärät numeroprofetiat ovat saa.ta.nasta - anus vai viina
Kyllä täällä jo noita anuksenretkeilijöitä on tarpeeksi, katse on käännettävä Vienan suuntaan:
"Suomi suureksi ja Viina vapaaksi!"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062205- 103886
- 66823
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23580- 57551