Tuhatvuotinen valtakunta

Jeremia kirjoitti:

Väärä tuhatvuotinen valtakunta-oppi irrottaa
meidät Kristuksesta

Ilm. 20:1-7
Maailma näkee kristityt esteenä moraalittomalle
onnen paratiisille, jota he maan päälle
rakentavat. Toisaalla Jehovan todistajat
ahdistelevat meitä valtakuntaansa omilla
laskelmillaan ja raamatunkäännöksillään. Emme ole
itsekään säästyneet vallalla olevien näkemysten
vaikutuksilta ja virheiltä. Varsinkin uusin
raamatunkäännöksemme myötäilee kiliasmia eli
oppia tulevasta tuhatvuotisesta valtakunnasta.
Tämän opin kannattajat suosivat Ilmestyskirjan
selityksessä tätä käännöstä, eli ensin muutetaan
Raamattu mieleiseksi ja sitten sanotaan, että
näin se on. (Palaan näihin virheellisiin Raamatun
kohtiin tekstin yhteydessä).
Myös uusimmissa Ilmestyskirjan selitysteoksissa
kiliastit lupaavat täyttää olemassa olevan
eskatologisen eli lopun aikaa koskevan
oppityhjiön, joka on ollut etupäässä vapaiden
suuntien erityismandaattina. Lupaus ammentaa
oppinsa luterilaisesta opista ja tunnustuksesta
tyhjiön täyttämiseksi on jäänyt kuitenkin vain
tyhjäksi lupaukseksi, koska oppi on edelleen sama
kuin vapailla suunnilla. Samoin tunnustuskirjojen
niukka mutta selkeä sanoma sivuutetaan
hienovaraisesti näiden opettajien arvovallalla.
Ratkaiseva kysymys kuuluu, onko Jeesus Kristus
voittanut ja sitonut perkeleen, hallitseeko hän
jo kaikkea taivaassa ja maan päällä? Vastausta
hakiessaan he (kiliastit) eivät katso Raamatun
sanaan, vaan ympärillään olevaan maailmaan. Ja
sitten meihin säälien. Kuitenkaan evankeliumin
iankaikkisenelämän sanoma ei sitoudu ajan
arviointeihin ja rajoituksiin, vaan se omistaa jo
uskolla kaiken ja iloitsee katoamattomasta
lahjasta, jolla on voiton lupaus.
Siksi kysymme, saako voittosanoma kaikua
keskuudessamme, saako Jumalan voima, evankeliumi,
sitoa meidänkin aikanamme perkeleen ja hänen
valheensa?
Jos näin ei opeteta, himmentää ja huonontaa se
Ristiinnaulitun täydellistä voittoa ja
evankeliumin kirkkautta, joka on kaiken opetuksen
keskus ja Jumalan voima vanhurskaudeksi ja
viisaudeksi.
Ne, jotka kannattavat oppia tuhatvuotisesta
valtakunnasta, puhuvat mielellään tulevan
maanpäällisen rauhan valtakunnan suurista
herätyksen mahdollisuuksista unohtaen Paavalin
teologian eli, mitä suurempi heikkous ja
näennäiset tappiot, sitä väkevämpi on
evankeliumin voima. Tällaisessa rauhan
valtakunnassa olisi myös vaikea toteuttaa sitä
lähetysnäkyä, joka lupaa, että “monen ahdistuksen
kautta meidän pitää menemän sisälle Jumalan
valtakuntaan”, taivaassakin heistä
sanotaan: “nämä ovat ne, jotka siitä suuresta
ahdistuksesta tulevat.” Oppiin tuhatvuotisesta
valtakunnasta on myös vaikea sovittaa
vanhurskauttamisoppia, että pelastus on yksin
uskosta, ilman näkemistä.
Mutta kuitenkin kiliastit kehottavat ja opettavat
uskomaan tällaiseen näkyvään paratiisimaiseen
valtakuntaan, jossa elettäisiin märehtivien
villipetojen parissa rauhan ja kukoistuksen
aikaa, syntisinä kirkastetuissa ruumiissa ja
halutessa näkymättöminä leijaillen ihmisten
pariin, eräänlaisena eliittijoukkona,
lähetystehtävissä, säikytellen ihmisiä taivaan
tielle. Ja kuitenkaan uutta luomista ei ole
tapahtunut, koska (Ilm. 20:7) perkele vielä
päästetään villitsemään maan kansoja, joiden
keskuudessa Vapahtajan evankeliumi, joka sitoo
saatanan, torjutaan.
On myös vaikea käsittää, että perkele, joka on
luotu olento, hyökkäisi tätä rauhan valtakuntaa
vastaan, missä kaikkivaltias Herra on heidän
kanssaan hallitsemassa. Eikö Kristus ole Raamatun
Herra ja Kuningas myös Ilm. 20:ssä? Samoin on
vaikeaa käsittää kiliasmin kannattajien opetusta,
kun he sanovat että Jeesus Kristus on avain ja
punainen lanka kaikessa Raamatun opetuksessa,
vaikka tämä lanka on katkennut heti alkuunsa ihan
juuresta heidän selityksessään Ilm. 20:een
lukuun.
Otsikkokaan, ´tuhatvuotinen valtakunta´, ei ole
Raamatun sanan mukainen, koska tekstissämme ei
todellakaan puhuta valtakunnasta, vaan
tuhatvuotisesta ajasta, jolloin perkele on
sidottu. Tällaiset suuret symboliset luvut
kuvaavat Raamatussa usein pitkiä aikoja ja
ajanjaksoja, joita ei ole tarkoitettu
kirjaimellisesti otettaviksi, vaikka kiliasmin
kannattajat tässä opettavatkin harvinaisen
kirjaimellisesti.
"Ja minä näin tulevan taivaasta alas enkelin,
jolla oli syvyyden avain ja suuret kahleet
kädessään" (Ilm. 20:1)
Tuhatvuotisenvaltakunnan edustajat sanovat
rintaäänellä, ettei tämä enkeli ole Jeesus, Isän
lähettämä Vapahtaja, eikä edes arkkienkeli, vaan
tavallinen enkeli, joka saa tehtäväkseen sitoa
ylpeän perkeleen, jolle se on valtava nöyryytys.
Monet julistajat kieltävät kiliasmin ja yhtyvät
Lutherin näkemykseen, että Saatana sidottiin jo
ristillä, mutta tulkitsevat, että sitomisen
suorittaa vain luotu enkeli Kristuksen sijaisena.
Rohkenen kuitenkin korostaa, että tämä taivaasta
tulevan enkelin henkilöllisyys, valta ja tehtävä
on tämän kirjan avain, ja siksi se on ainoa tie
päästä ymmärtämään kirjan sanoma ja sen tuoma
lohdutus.
1. Tiedämme, että Raamatussa vanhan testamentin
kertomuksissa, Jeesusta kuvataan monilla eri
enkeli-nimityksillä, kuten esimerkiksi Jaakobin
siunatessa Efraimin ja Manassen (1. Moos. 48:15-
16): "Jumala, joka on minua kainnut syntymästäni
hamaan tähän päivään asti, enkeli, joka on minut
pelastanut kaikesta pahasta, siunatkoon näitä
nuorukaisia."
Luther opettaa: "Tässä hän nimittää Herraa
Kristusta erityisesti enkeliksi, ei niin
ymmärtäen, että hän luontonsa tai olemuksensa
puolesta olisi enkeli. Olisihan ilmeistä
epäjumalanpalvelusta huutaa avukseen enkeliä ja
rukoilla häneltä siunausta. Hän siis näin avuksi
huutaessaan tunnustaa, että tämä enkeli on oikea,
tosi Jumala. Enkeliksi taas hän nimittää häntä
sen tähden, ettei hän olemukseltaan aina ole
pysyvä näkymättömänä Jumalana, vaan että hän on
lähetettävä maan päälle, tuleva meidän lihaamme
ja uhrattava meidän syntiemme edestä.
Niinpä Kristuksen onkin tapana uuden liiton
aikana sanoa: "Isä, joka on lähettänyt minut," ja
myös: "Samoin kuin Isä on lähettänyt minut." Ja
profeetta Jesajan Kirjassa sanotaan (Jes.
61:1): "Herra on lähettänyt minut sitomaan
särjettyjä sydämiä"; ja vielä (Jes. 63:9) "Hänen
kasvojensa enkeli vapahti heidät". Samoin Malakia
nimittää Kristusta "liiton enkeliksi (Mal. 3:1)
Nuo kaksi nimitystä, Jumala ja enkeli, osoittavat
siis kahta eri persoonaa, vaikka he ovatkin yksi,
jakamaton olemus. Enkelikin on tässä näet
iankaikkinen, tosi Jumala, muutoinhan Jaakob ei
olisi häntä avuksi huutanutkaan, mutta enkelin
nimi hänellä on sen hänen virkansa ja
kutsumuksensa tähden, jonka Isä Pojallensa
antoi." (Huonepostilla. s. 466-467)
Kaikki me tiedämme, että ei mikään muu
lunastushinta kelvannut sovitusuhriksi, kuin
Jumalan omaa olemusta oleva ainosyntyinen Poika.
Siksi on vain yksi Jumalan lupaama liiton enkeli,
josta Mal. 3:1 jatkaa: “jota te halajatte”. Eli
hänen joka vapauttaa synnin ja perkeleen
orjuudesta. Eikä tämä kasvojen enkeli vain
vapahtanut heitä, vaan Jesaja
jatkaa: “Rakkaudessaan ja sääliväisyydessään hän
lunasti heidät" (Jes. 63:9). Hän lunasti heidät!
Milloin tämän kaiken piti tapahtua?
"Seitsemänkymmentä viikkoa on säädetty sinun
kansallesi ja pyhälle kaupungillesi; silloin
luopumus päättyy, ja synti sinetillä lukitaan, ja
pahat teot sovitetaan, ja iankaikkinen
vanhurskaus tuodaan, ja näky ja profeetta
sinetillä vahvistetaan, ja kaikkeinpyhin
voidellaan" (Dan. 9:24) Tässä Danielin
profetiassa ja sitä seuraavissa jakeissa 25-26 on
määritelty voidellun eli Messiaan tulo, joka
yleisesti ymmärretyn laskun mukaan viittaa juuri
siihen ajan jaksoon, jolloin Jeesus aloitti
julkisen toimintansa, joka vei ristille. Silloin
Kristus surmattiin ja synti sinetillä lukittiin,
pahat teot sovitettiin ja tuotiin ikuinen
vanhurskaus. Tämä viittaa mielestäni juuri Ilm.
20:3:een, missä tämä perkelettä voimakkaampi
enkeli omalla ansiollaan ja voimallaan, ilman
apujoukkoja, heittää perkeleen syvyyteen ja
sulkee ja lukitsee sen sinetillä.
2. Tälle enkelille ei anneta, vaan hänellä on
hallussaan syvyyden avain, eli valta josta Jeesus
sanoo Ilm 1:18: “minulla on kuoleman ja tuonelan
avaimet.” Perkeleellä ei ole avaimia edes omaan
valtakuntaansa. Ja maan päällä hänellä on valta
vain niihin ihmisiin, joita evankeliumi
Jeesuksesta ei ole saanut vapauttaa. Hän on
ruhtinas, mutta aina Jeesuksen kohdatessaan
sidottu.
"Kun väkevä aseellisena vartioitsee kartanoaan,
on hänen omaisuutensa turvassa. Mutta kun häntä
väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa
hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän
luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin"
(Luuk. 11:21-22). “Taikka kuinka voi kukaan
tunkeutua väkevän taloon ja ryöstää hänen
tavaroitansa, ellei hän ensin sido sitä väkevää?
Vasta sitten hän ryöstää tyhjäksi hänen talonsa”
(Matt 12:29).
Kun Jeesus karkottaa pahoja henkiä, tapahtuu
juuri niin, että voimakkaampi saapuu paikalle,
karkaa perkeleen kimppuun, sitoo ja vie hänen
aseensa ja riistää häneltä saaliin, minkä
vihollinen oli alistanut valtaansa. Sitominen ei
tapahdu aineellisilla, näkyvillä rautakahleilla,
vaan Jeesuksen ansiolla ja sovintouhrilla.
“Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja
asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai
heistä hänen kauttaan voiton riemun” (Kol.2:15).
Käärmeen pää on murskattu, perkele on voitettu ja
sidottu. Täydellinen voitto on saavutettu, mutta
vihollista ei ole vielä tuhottu. Siksi perkele
toimii yhä, ei itsenäisesti, vaan Jumalan
tarkassa valvonnassa.
Ilm.13.luvussa pedolle annetaan valta herjata
Jumalaa ja vaivata hänen seurakuntaansa 42
kuukauden ajan. Tarkalleen samalla
aikamäärityksellä kuvataan Ilm. 12. luvussa
seurakunnan koko aikaa maailmassa. Ei mitään
erillistä sitomisjaksoa herjaajan toiminnalle,
vaan peto saa vaikuttaa saman rajatun ajan
maailmassa kuin seurakuntakin
Ilm. 2:10:ssä sanotaan: "Älä pelkää sitä, mitä
tulet kärsimään. Katso, perkele on heittävä
muutamia teistä vankeuteen, että teidät
pantaisiin koetukselle.”
Kuitenkin perkele joutuu palvelemaan Herransa ja
Luojansa pelastussuunnitelmaa kaikkine
pelotteluineen ja ahdisteluineen. Huolimatta
siitä, että se raivoaa Herraansa vastustaen, sen
täytyy huomata tappionsa, että Jumalan valta ja
armo Kristuksen sovintoveressä kääntää hänen
pahimmatkin juonensa ja tekonsa hyväksi
työvälineeksi Jumalan maailmanhallinnassa.
Vaikeampi on ymmärtää sellaista rauhan
valtakuntaa, jota kiliasmin kannattajat
opettavat. Jeesuksen on heidän mielestään,
tultava vielä uudelleen ja paremmin sitomaan
perkele. Tällöin saataisiin sitten häiriintymättä
tehdä lähetystyötä, ja esteettömästi kuulla
evankeliumin sanaa sekä kääntyä tai tehdä
omakohtainen ratkaisu, (kuten he asian usein
ilmaisevat).
Siksi tämä Jeesuksen voitto perkeleestä, joka on
tapahtunut henkien maailmassa, pitää sisällään
paljon enemmän, kuin vain vapautua pahan
vallasta, Jeesus sanookin: “Mutta jos minä
Jumalan Hengen voimalla ajan ulos riivaajia, niin
on Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne”
(Matt 12:28). Tärkeää ei siis ole vain Jeesuksen
voitto saatanasta, vaan lupaus osallisuudesta
tähän voittoon. Ei siis vain niin, että on
olemassa valtakunta, vaan että se on tullut
Jeesuksessa tykömme. Se ei ole maailman
suruttomaan menoon mieltynyt yhdyskunta. Eikä
edes paratiisimainen rauhan valtakunta, jossa
tullaan uskoon kauniisti ja arvokkaasti, ilman
kyyneleitä ja synnin ahdistusta. Jumalan
valtakunta on ensisijaisesti sisäinen
todellisuus. Jeesus sanoo, että “se on sisäisesti
teissä.” Se on vanhurskauden, ilon ja rauhan
valtakunta Pyhässä Hengessä. Siinä Jumalan tahto
saa ohjata - ahtaallakin oltaessa.
Siksi tietoa ja toivoa ei etsitä mistään
kokemuksesta, tapahtumasta, tai tulevasta
valtakunnasta, vaan Jeesuksen jo loppuun
suorittamasta sovituksesta ja lunastuksesta.
Lunastustyö irrottaa meidät menneisyydestä ja
liian tarkoista lopun ajan pohdinnoista katsomaan
Kristukseen.
“Niin he ollessansa koolla kysyivät häneltä
sanoen: ´Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen
rakennat Israelille valtakunnan?´ Hän sanoi
heille: ´Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä
hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on
asettanut, vaan, kun Pyhä Henki tulee teihin,
niin te saatte voiman, ja te tulette olemaan
minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko
Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin
saakka´” (Ap. t. 1:6-8).
Vaikka Jeesus torjuu mahdollisuuden tietää
ajoista ja hetkistä, on apostolien ajoista saakka
ihmisillä ollut valtava kiinnostus ja usko
siihen, että nyt on päästy ihmislaskelmilla ja
sensaatiomaisilla profetioilla Jumalan
salaisuuksien jäljille.
(esim. laskettaessa Jeesuksen toista tulemusta ja
tuhatvuotisen valtakunnan perustamista.)
Kuitenkin ne ovat toinen toisensa jälkeen
osoittautuneet perusteettomiksi laskelmiksi.
Jeesus kääntääkin apostolien huomion pois heidän
Israelin valtakuntaa kohtaan tuntemastaan
uteliaisuudesta ja arvailuista ja kohdistaa sen
luvattuun Pyhän Hengen voimaan ja
lähetystehtävään. Pyhän Hengen voima on hänen
kykynsä liittää ihmiset ylösnousseen Kristuksen
voittoon, niin että he voivat olla hänen
edustajiaan julistaen voittosanomaa syntinsä
anteeksisaaneiden valtakunnasta, jossa on syntien
anteeksisaaminen lahjana. Kasteemme on siitä
konkreettisena muistutuksena. Kasteessa meidät
tehtiin osallisiksi Kristuksen täydellisestä
sovituksesta, voitosta ja hallinnasta. Tätä
seurakunta nyt maailmassa julistaa.
Luther sanoo: "Me jotka uskomme Jeesukseen
Kristukseen, meidän Herraamme, ja elämme hänen
suojeluksessaan ja turvissaan, myöskin me olemme
nyt hänessä ja hänen kauttaan, perkeleen, synnin
ja kuoleman valtiaita. Sillä Hän on tullut
ihmiseksi meidän takiamme, saattaakseen meidät
tähän herrauteen. Lunastanut meidät kalliilla
verellään, pessyt ja puhdistanut meidät
synneistämme ja antanut sydämeemme Pyhän Hengen
takeeksi perinnöstämme ja autuudestamme, ja
tehnyt meistä kuninkaita ja pappeja Jumalan
edessä, siis Jumalan lapsia ja perillisiä ja
kanssaperillisiään” (Sana ja armo s. 49).
Tällainen turvallinen luterilainen
opetus "osallisuudesta Kristuksen voittoon ja
hallintaan" on muuttunut uuden raamatunkäännöksen
myötä lohduttoman epäselväksi. Vanha käännös (KR
38) kääntää Ilm. 20:6: "Autuas ja pyhä on se,
jolla on osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa."
Uusi (KR 92) käännös sen sijaan: “Autuaita ja
pyhiä ovat ne, jotka pääsevät osallisiksi
ensimmäisestä ylösnousemuksesta.” Vanha käännös
sanoo autuaaksi ja pyhäksi sitä, jolla on osa
ensimmäisessä ylösnousemuksessa. Uudessa
käännöksessä sitä vastoin viitataan siihen
tulevaan valtakuntaan, johon päästään osallisiksi
ensimmäisessä ylösnousemuksessa.
Niin kuin kiliasmi erottaa meidät Kristuksen
voitosta ja hallinnasta, niin kiliastit myös
tällä tulkinnallaan ja uudella
raamatunkäännöksellä erottavat meidät kasteessa
saamiemme lahjojen osallisuudesta. Vanha käännös
kääntää Room. 6:5: "Sillä jos me olemme hänen
kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä
kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä
ylösnousemuksessa." Uusi käännös: "Jos kerran
yhtäläinen kuolema on liittänyt meidät yhteen
hänen kanssaan, me myös nousemme kuolleista niin
kuin hän." Kuten huomaat, tässä uudessa
käännöksessä sanotaan: “me myös nousemme niin
kuin hän.” Vanha käännös pitää meidät tiukasti
kiinni Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen
osallisuudessa. Uudessa käännöksessä yhteisen
ylösnousemuksen osallisuus tahdotaan muuttaa
tulevaksi tapahtumaksi. Sillä viitataan siihen
kirkastettuun ruumiiseen tuhatvuotisessa
valtakunnassa, jota he (kiliastit) sanovat
ensimmäiseksi ylösnousemukseksi. Kun taas vanha
käännös turvallisesti kiinnittää autuaat ja pyhät
Kristukseen ansioon, eli niillä, joilla on osa
ensimmäisessä ylösnousemuksessa, on osa Hänessä,
joka on Ensimmäinen Ylösnousemus.
Raamatun kannalta perustavin tosiasia kasteesta
on, että se liittää meidät yhteen Kristuksen
pelastusteon, hänen kuolemansa ja
ylösnousemuksensa kanssa. "Kaste ja usko" on
meidän osallisuuttamme Kristuksen kuolemaan ja
ylösnousemukseen.
“Ja Martta sanoi Jeesukselle: ´Herra, jos sinä
olisit ollut täällä, niin minun veljeni ei olisi
kuollut. Mutta nytkin minä tiedän, että Jumala
antaa sinulle kaiken, mitä sinä Jumalalta anot.´
Jeesus sanoi hänelle: ´Sinun veljesi on nouseva
ylös.´ Martta sanoi hänelle: ´Minä tiedän hänen
nousevan ylösnousemuksessa, viimeisenä päivänä.´
Jeesus sanoi hänelle: ´Minä olen ylösnousemus ja
elämä; joka uskoo minuun, se elää, vaikka olisi
kuollut. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo
minuun, ikinä kuole. Uskotko sen?´" (Joh.11:21-
26).
Hartaana juutalaisena Martta uskoi
ylösnousemukseen, mutta se oli niin kaukana
edessäpäin. Se ei lohduttanut näin surun
keskellä. Jeesus vastasi Martan lohduttomuuteen
julistamalla, että hän itse on ylösnousemus, hän
itse on elämä. Tämä on yksi voimakkaimmista
Jeesuksen MINÄ OLEN-lauseista.
Jeesus liitti ylösnousemuksen suoraan
nykyhetkeen. Hän ei anna vain ylösnousemusta ja
elämää, vaan on itse niitä molempia. Hän ei
sanonut, että se, joka on kuollut uskossa, on
tuleva jälleen eläväksi. Sellainen henkilö elää
jatkuvasti huolimatta ulkoisista kuoleman
merkeistä.
Iankaikkinen elämä on jo alkanut Kristuksessa.
Jeesus ei puhunut ruumiillisesta kuolemasta.
Uskovankin osaksi se tulee, mutta kuolema on
menettänyt merkityksensä sille, joka on
Kristuksessa. Se, joka uskoo, on kuoleman
saavuttamattomissa.
Jumala… "on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet
rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa - armosta
te olette pelastetut - ja yhdessä hänen kanssaan
herättänyt ja yhdessä hänen kanssaan asettanut
meidät taivaallisiin Kristuksessa Jeesuksessa”
(Ef. 2:5-6)
Vanha ihmisemme on ristiinnaulittu ja sen mukana
kaikki, mitä hänelle kuului. Vanhan ihmisemme
synnit on kaikki sovitettu. Me olemme haudatut
Kristuksen kanssa ja ylösnousseet hänen kanssaan.
Tämä ylösnousemuselämä on kätketty Kristuksen
kanssa Jumalassa. "Jos te siis olette herätetyt
Kristuksen kanssa, niin etsikää sitä, mikä on
ylhäällä, jossa Kristus on, istuen Jumalan
oikealla puolella. Olkoon mielenne siihen, mikä
ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä.
Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on
kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa" (Kol. 3:1-
3).
Usko ylösnousemuselämään Kristuksessa ei ole
ihmislaskelmien eikä järkeilyn tulos, vaan
todistus "Kristuksen voitosta ja ylösnousemuksen
voimasta."
Luther sanoo: "On varmaa, että meidän, jos
tahdomme viimeisenä päivänä ruumiillisesti nousta
autuuteen, on sitä ennen täällä maan päällä
noustava ylös hengellisesti. Apostoli liittää
siis yhteen Herran Kristuksen ylösnousemuksen ja
meidän ylösnousemisemme niin, että me nousemme
hänen ylösnousemuksensa voiman kautta ja hänen
esikuvansa mukaan, ensin sielumme puolesta
syntisestä ja kirotusta elämästä oikeaan,
jumaliseen ja autuaalliseen elämään, ja sitten
myös tästä syntisestä ja kuolevaisesta ruumiista
haudan kautta, ruumis kuolemattomana ja
kirkastettuna" (Hengellinen virvoittaja s. 243).
“Autuas ja pyhä on se, jolla on osa ensimmäisessä
ylösnousemuksessa; heihin ei toisella kuolemalla
ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja
Kristuksen pappeja ja hallitsevat hänen kanssaan
ne tuhannen vuotta” (Ilm. 20:6).
Autuaiksi ja pyhiksi sanotaan niitä, joilla on
osa ensimmäisessä ylösnousemuksessa, eli elämä ja
autuus ylösnousseessa Kristuksessa. Hän on
kuollut ja ylösnoussut meidän edestämme (2 Kor.
5:15). Ollessamme osallisia Hänen ansiostaan ja
ylösnousemuksestaan, saamme uskoa olevamme
osallisia myöskin pyhien pappeudesta - Jeesuksen
ruumiin jäseninä, erottamatta niitä toisistaan.
Ilm. 20:4 johdosta monet haluavat viedä
pappeuden, kuten ensimmäisen ylösnousemuksenkin,
joko tulevaan tuhatvuotiseen valtakuntaan tai
ainoastaan taivaaseen, jossa marttyyrit eli
teloitetut sielut, hallitsevat Kristuksen kanssa.
Kuitenkin Ilm. 6:9-11:ssä todetaan, ettei näillä
marttyyreilla ole mitään näkyvää hallintavaltaa,
vaan heitä käsketään passiivisesti odottamaan
siihen asti, kun tapettaviksi joutuneiden luku on
täysi. He ovat antaneet maan päällä hyvän
todistuksen valtakunnasta. Karitsan veri ja
heidän todistuksensa toivat heille voiton. He
eivät säästäneet henkeään, vaan olivat valmiit
kuolemaankin. Tämä on sitä valtakunnan hallinnan
pysyvää seurausta, johon Jumalan lapset jo maan
päällä liitetään, kuten Johannes ahdistettuna ja
vangittuna Patmokselta kirjoittaa: “Minä,
Johannes, teidän veljenne, joka teidän kanssanne
olen osallinen ahdistukseen ja valtakuntaan ja
kärsivällisyyteen Jeesuksessa, minä olin Jumalan
sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden saaressa,
jonka nimi on Patmos” (Ilm. 1:9)
Mielestäni osallisuus ensimmäiseen
ylösnousemukseen merkitsee ennen kaikkea
kristittynä olemista, olemista yhteisessä
pappeudessa, lähetystehtävissä. Johannes ei sano,
että hän on osallinen valtakuntaan vasta
taivaassa tai tulevassa kirkkauden valtakunnassa,
vaan maan päällä samalla osallisena ahdistukseen
Jumalan sanan ja Jeesuksen todistuksen tähden.
Varman ja näkyvän ulkonaisen tappionkin uhatessa
Jeesus rohkaisee omiaan voitolla ja lupaa elämän
kruunun sille, joka on uskollinen kuolemaan asti.
Sanasta saamme lohduttavan kehotuksen katsoa
taivaaseen ja nähdä, että uskovat kuoleman
voittaneet sielut eivät ole hukassa, vaan
jatkavat elämää halliten Kristuksen kanssa -
rajan tuollakin puolen.
“Ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: ´Sinä
olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen
sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja
olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista
sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja
kansanheimoista ja tehnyt heidät meidän
Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he
tulevat hallitsemaan maan päällä´ (Ilm. 5:9-10).
Samanaikainen kuninkuus ja pappeus merkitsee
tässä ensiksi samanaikaista hallitsemista ja
palvelemista. Maailmaa hallitsevat herrat pitävät
kansoja valtansa alla. Näin ei ole Jeesuksen
armahtamien valtakunnassa. Siellä suurin on se,
joka palvelee. Se on Jeesuksen tahdon ja armon
varassa elämistä, olosuhteista riippumatta hänen
edustajanaan maan päällä. Meille sanotaankin
tässä Raamatun kohdassa selvästi, että tämä
hallinta tapahtuu maan päällä, ei kuitenkaan
tulevassa tuhatvuotisessa valtakunnassa eikä
ensisijaisesti taivaassa.
Toiseksi tämä käännös: "he tulevat hallitsemaan",
on esimerkiksi Bibliassa käännetty "me saamme
vallita", ja useissa kreikankielisissä
käännöksissä: “he hallitsevat”, eli hallitseminen
tapahtuu kaiken aikaa.
“Jeesukselta Kristukselta, uskolliselta
todistajalta, häneltä, joka on kuolleitten
esikoinen ja maan kuningasten hallitsija!
Hänelle, joka meitä rakastaa ja on päästänyt
meidät synneistämme verellänsä ja tehnyt meidät
kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja
Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja
iankaikkisesti!” (Ilm.1:5-6).
Jeesus on verellään vapauttanut meidät
synneistämme, on tehnyt meidät kuningassuvuksi ja
Jumalan papeiksi. Kyllä tässä puhutaan selvästi
Kristuksen ansiosta. Tämä kaikki on tapahtunut
maanpäällä. Pappeus ja kuninkuus saatiin
Kristuksen sovintoveressä ja se lahjoitetaan
meille pyhässä kasteessa. Otettuaan uskossa
Kristuksen täydellisen voiton vastaan, he ovat
saaneet saman erikoisaseman kuin Jeesuksella
Kristuksella on - he ovat kuningaskunta,
kuninkaallinen suku ja Jumalan papisto. He ovat
saaneet saman papillisen oikeuden kuin vanhalla
Israelilla oli. Tämä on ehkä vielä selvemmin
sanottu Pietarin kirjeessä: “Mutta te olette
´valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä
heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja
tekoja´, joka on pimeydestä kutsunut teidät
ihmeelliseen valkeuteensa” (1 Piet. 2:9).
Tässä on niin selvästi ilmoitettu valtakunnan työ
jako niille, jotka hallitsevat kuninkaallisessa
papistossa. Se on lähetyskäsky. Siinä lähettäjä
on sama perkeleen ja kuoleman voittanut
ylösnoussut Jeesus, jolle on kaikki valta. Hän
kutsuu, Hän lahjoittaa kasteen ja uskon, Hän
lähettää, sitoutuu hallintaansa ja lupaa
läsnäolonsa. Tämän lähetyskäskyn toteuttamisen
Hän on jättänyt meille - se on suurinta, mitä me
pimeydestä kutsutut voimme toistemme hyväksi
tehdä. Lähetys on kutsujen jakamista Ylösnousseen
valtakuntaan.
Kristus itse tekee valtakuntansa työn
mahdolliseksi. Hän lupaa läsnäolonsa ja rauhansa,
ei niin kuin maailma antaa eikä joskus lopun
aikana, vaan nyt, kun häntä kipeimmin
tarvitsemme, monien ahdinkojen ja vihollisuuden
keskellä. "Herra ojentaa sinun valtasi valtikan
Siionista: hallitse vihollistesi keskellä" (Ps.
110:2). Ja 1 Kor.15:25: “Sillä hänen pitää
hallitseman ´siihen asti, kunnes hän on pannut
kaikki viholliset jalkojensa alle´." Vasta tämän
tapahduttua on hänen lähetystehtävänsä maan
päällä päättynyt. Sen jälkeen tulee Kristus
näkyvänä voimassaan ja näyttäytyy kaikille,
niillekin, jotka eivät Häneen uskoneet.
"Katso, hän tulee pilvissä, ja kaikki silmät
saavat nähdä hänet, niidenkin, jotka hänet
lävistivät, ja kaikki maan sukukunnat
vaikeroitsevat hänen tullessansa" (Ilm.1:7).
Tässä on ensimmäinen Ilmestyskirjan monista Katso-
huudahduksista. Kysymyksessä on Kristuksen toinen
tuleminen. Se viittaa selvästi lopun aikaan,
jolloin kaikki ihmiset saavat Hänet nähdä. (Ei
vain joku kirkastettu eliittijoukko, joka uskoo
tulevaan maalliseen pappiskuninkaiden hallintaan
ja sekoittavat sillä hengellisen ja maallisen
hallinnan toisiinsa ). Se on tuomion ja katkeran
itkun aika. Kaikkialla vaikeroidaan, koska armon
ja pelastuksen aika on lopussa. Siellä missä
ristiä oli halveksittu ja pidetty halpana, ollaan
osattomia siihen näkymättömään hallintaan, jossa
kuningasten Kuningas hallitsee sydämien
valtaistuimilla uskon kautta.
Lopuksi
Todellisia hallitsijoita ovat nyt uskovat, jotka
Jeesus on kutsunut yhteyteensä. Me emme aina
tunne olevamme sillä taivaallisella tasolla,
jolla apostoli Paavalin hehkuvat sanat julistavat
meidän olevan Efesolais- ja Kolossalaiskirjeissä.
Näissä hän vakuuttaa, että me olemme korotetut
valtaistuimelle Jeesuksen kanssa hallitsemaan,
vihollisten polkeutuessa jalkoihimme. Mutta usko
tarttuu näihin Jumalan sanan opetuksiin ja
rohkenee sanoa tunnetta valheeksi. Se pitää
totena evankeliumin sanomaa Kristuksesta, jolla
on voima sitoa perkele tänäkin aikan

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä