Päätavoitteena Philip Morrisilla on saada tupakan verotus yksikköpohjaiseksi, jolloin veron suuruus ei määräytyisi tuotteen hinnan vaan kappalemäärän perusteella. Tämä hyödyttäisi kalliimpia savukemerkkejä valmistavia yhtiöitä.
Siirtyminen kohti yksikköpohjaista verotusta on merkitty hallitusohjelmaan. Kuinka se sinne päätyi, on epäselvää.
Lobbauksen epäillään vaikuttaneen tupakkaveron korotukseen, koska hallitus muutti esitystään tupakkaveron korottamisesta viime hetkellä ja muutoksesta hyötyy eniten tupakkajättien suurlobbari.
Hallituksen torstaisen esityksen mukaan sätkätupakan vero nousee huomattavasti aiempia kaavailuja enemmän.
Hallitusneuvottelujen talousryhmää johtanut Kimmo Sasi (kok) muistelee, että linjaus saattoi tulla kokoomukselta. Virkamiehiltä se ei tullut, kerrotaan sekä valtiovarainministeriöstä että sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Lobbaaminen on sama asia kuin lahjonta. Jos tällaista ilmenee niin silloin poliisin pitää toimia ja selvittää asia. Lahjonta on kaikissa muodoissaan äärimmäisen rikollista toimintaa koska se jäytää yhteiskuntamme perustaa.
Kotimainen sinisilmäinen poliitikko ei edes tunnista nykyaikaista lobbaria. Lobbari voi olla hänelle ystävä, asiantuntija tai hyvin tienaava bisneskumppani. Joka tapauksessa hänellä on hyviä ideoita ja hän osaa esittää ne uskottavasti.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Taas pitää Ylen jatkaa uutisointia Pekkarisesta ja Hakkaraisesta
Ettei vain tämä päädy Ylen uuttisiin.
Sentään demarit ja Kokoomuslaiset " lobbaavat "
Eihän sitä saa Yle kertoa.
kts Ylen uutisia
Oma veikkaus on, ettei Yle kerro mitään tästä kun Urpilainenkin mukana.