Kaste välttämätön?

Markuksen evankeliumi jäi jostain syystä kesken, peräti kesken lauseen:

"8 Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät."

Ei sanota että mitä he pelkäsivät. Markus (tai kuka kirjoittaja olikin) ei kirjoittanut tai voinut kirjoittaa evankeliumia loppuun asti tai jos kirjoitti, alkuperäinen loppu on kadonnut tai kadotettu. Siksi uudessakin suomennoksessa jakeet 9 - 20 on merkitty hakasulkeisiin, koska ne ovat myöhempää lisäystä ja poikkeavat Markuksen evankeliumin tyylistä. Itse asiassa on kaksikin versiota lopusta ja meidän Raamattuumme päätynyt on pitempi versio.

Tuo jälkikäteinen lisäys kuuluu näin:

"[ 9 [i] Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 10 Maria lähti sieltä ja vei sanan Jeesuksen seuralaisille, jotka itkivät murheissaan. 11 He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet.

12 Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi hahmoltaan vieraana kahdelle heistä, kun he olivat kulkemassa pois kaupungista. 13 Myös nämä menivät viemään toisille sanaa, mutta heitäkään ei uskottu.

14 Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. 15 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. 18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

19 Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. 20 Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.] "

Pakanallisesta Mithran kultista peräisin ollut kaste asetetaan tuossa jopa pelastuksen ehdoksi. Samoin puhutaan höpölöpöjä käärmeistä ja myrkyistä.

Jos jätämme nuo myöhemmät lisäykset pois, kaste voidaan katsoa turhaksi toimenpiteeksi, jonka alkuseurakunta halusi ottaa käyttöön. Valta ja hallinta vaikuttivat jo tuolloin.
88173
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 88

Vanhimmat

Myös Jeesus otti kasteen. Kaste kuuluu ehdottomasti evankeliumiin. Vain uskon, parannuksen ja kasteen kautta syntyy syntien anteeksi saamisen liitto. Kastetta tulee seurata kätten päällepano:

Evankeliumi tiiviisti:
Ap.t. 2
37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
Ap.t. 8
14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

Äänestä
  • Jeesus ei olisi pelastunut ilman kastetta?

    Apostolihan kyllä kastoivat, kun olivat itse sen asettaneet pelastuksen ehdoksi mahdollisesti lisätessään Markuksen evankeliumiin lopun. Tosin noissakaan lainaamissasi kohdissa kastetta ei sanota pelastumisen ehdoksi.

    >upotuskaste oikealla valtuudella

    Tuolla tarkoittanet Smithin kirkon "valtuutta". Se on vielä paljon myöhempi lisäys, peräisin 1800-luvulta jKr!

    Äänestä

  • Pystyvätkö Smithin kirkkolaiset juomaan myrkkyä ilman haittavaikutuksia tai kuolemaa? Elleivät pysty, heillä ei ole Markuksen evankeliumin (lisäyksen) mukaan valtuutta kastamiseen;-)

    Äänestä

  • Tutkikaapa. kirjoitti:

    Pystyvätkö Smithin kirkkolaiset juomaan myrkkyä ilman haittavaikutuksia tai kuolemaa? Elleivät pysty, heillä ei ole Markuksen evankeliumin (lisäyksen) mukaan valtuutta kastamiseen;-)

    On sanottu, että Herraa sinuns Jumalaasi ei saa kiusata. Jos todella tarvitsemme apua saamme sitä, mikäli se on Herran tarkoitus. Eivät Neron vainoissa tapetut alkukirkon jäsenetkään pelstuneet kohtaloltaan. Kuitenkin David oli luolassa leijonien kanssa. Eli sisi Herran haltuun, mutta ei tarvitse turhaan uhmata.

    Äänestä

  • Tutkikaapa. kirjoitti:

    Jeesus ei olisi pelastunut ilman kastetta?

    Apostolihan kyllä kastoivat, kun olivat itse sen asettaneet pelastuksen ehdoksi mahdollisesti lisätessään Markuksen evankeliumiin lopun. Tosin noissakaan lainaamissasi kohdissa kastetta ei sanota pelastumisen ehdoksi.

    >upotuskaste oikealla valtuudella

    Tuolla tarkoittanet Smithin kirkon "valtuutta". Se on vielä paljon myöhempi lisäys, peräisin 1800-luvulta jKr!

    Jeesus olisi pelastunut ilman kastetta, sillä Hän oli synnitön.

    Tässä Johannes Kastajan sanoja ennen Jeesuksen kastetta ja kuvaus mitä tapahtui sen jälkeen:
    Matt. 3
    11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
    12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."
    13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
    14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
    15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
    16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
    17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Voi voi Tapani. Lainaat nyt Matteuksen mukaan nimettyä evankeliumia, joka on kirjoitettu todella paljon Markuksen jälkeen.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Evankeliumi_Matteuksen_mukaan
    "Matteuksen evankeliumin lähteinä ovat toimineet Markuksen evankeliumi, Q-lähde sekä kirjoittajan oma erityisaineisto."

    Et sinä Matteuksen evankeliumista alkuperäistä Jeesuksen sanomaa enää löydä, joten sillä sinun on turha yrittää perustella nykykirkkosi tapoja ja velvollisuuksia jos väität kirkkosi olevan alkukirkon kaltainen.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Me uskomme, että Raamattu on Jumalan sanaa, sikäli kuin se on oikein käännetty; me uskomme myös, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jeesus olisi pelastunut ilman kastetta, sillä Hän oli synnitön.

    Tässä Johannes Kastajan sanoja ennen Jeesuksen kastetta ja kuvaus mitä tapahtui sen jälkeen:
    Matt. 3
    11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
    12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."
    13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
    14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
    15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
    16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
    17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

    Siis pitäisikin kastaa tulella eikä vedellä...

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    On sanottu, että Herraa sinuns Jumalaasi ei saa kiusata. Jos todella tarvitsemme apua saamme sitä, mikäli se on Herran tarkoitus. Eivät Neron vainoissa tapetut alkukirkon jäsenetkään pelstuneet kohtaloltaan. Kuitenkin David oli luolassa leijonien kanssa. Eli sisi Herran haltuun, mutta ei tarvitse turhaan uhmata.

    Mutta tuossahan sanotaan, että Jeesuksen seuraajat tuntee siitä, että nämä voivat nostella käärmeitä ja voivat juoda tappavaa myrkkyä vahingoittumatta. Ettekö siis olekaan Jeesuksen aitoja seuraajia?

    Yksi kristitty oli luolassa ja pian sinne laitettiin myös toinen. Viimeksi tullut huomasi leijonan ja kauhistui. Jo aiemmin luolassa ollut rauhoitti: "Älä pelkää. Se on täytetty."

    Uskoa toki saa, mutta totuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

    >17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

    Miksiköhän tuokin kohta on käännetty aivan muuksi kuin mitä se oli. Näin se kuuluisi kääntää:

    "Tämä on minun rakas Poikani, tänään minä olen sinut siittänyt!"

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jeesus olisi pelastunut ilman kastetta, sillä Hän oli synnitön.

    Tässä Johannes Kastajan sanoja ennen Jeesuksen kastetta ja kuvaus mitä tapahtui sen jälkeen:
    Matt. 3
    11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
    12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."
    13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
    14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
    15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
    16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
    17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

    >11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

    Vesikaste on vain Johannes Kastajan kaste, tuon aikainen mithralainen rituaali.

    Kristuksen kaste on tuon mukaan jotain muuta kuin vesikaste.

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Siis pitäisikin kastaa tulella eikä vedellä...

    Niinpä. Tapanin lainaus:

    >11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

    Vesikaste on Johanneksen kaste, peräisin tuon ajan mithralaisuudesta. Kristuksen kaste ei ole vesikaste.

    Äänestä

  • lainauksesi kirjoitti:

    >11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

    Vesikaste on vain Johannes Kastajan kaste, tuon aikainen mithralainen rituaali.

    Kristuksen kaste on tuon mukaan jotain muuta kuin vesikaste.

    Tuli kahteen kertaan, kun ei ensin näyttänyt menneen perille.

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Mutta tuossahan sanotaan, että Jeesuksen seuraajat tuntee siitä, että nämä voivat nostella käärmeitä ja voivat juoda tappavaa myrkkyä vahingoittumatta. Ettekö siis olekaan Jeesuksen aitoja seuraajia?

    Yksi kristitty oli luolassa ja pian sinne laitettiin myös toinen. Viimeksi tullut huomasi leijonan ja kauhistui. Jo aiemmin luolassa ollut rauhoitti: "Älä pelkää. Se on täytetty."

    Silti ei Herraa saa kiusata.
    Vitsi sinänsä oli hyvä! Kiitos naurusta.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Silti ei Herraa saa kiusata.
    Vitsi sinänsä oli hyvä! Kiitos naurusta.

    Ei kai se kiusaamista ole, jos toimii niin kuin on käsketty, että ihmiset tunnistaisivat todelliset Kristuksen seuraajat? Nämä tunnistaa siis siitä, että he puhuvat kielillä, parantavat sairaita kätten päälle panemisilla, nostelevat käärmeitä ja juovat tappavaa myrkkyä vahingoittumatta.

    Jos olet valmis laittamaan nuo jutut Markuksen evankeliumiin jälkikäteen tehdyn pätemättömän lisäyksen piikkiin, silloin sinun tulisi huomata, että samaan lisäykseen kuuluu vesikaste pelastumisen ehtona.

    On siis turhaa keskustella siitä, että pitääkö kastaa valelemalla vai upottamalla, kun vesikastetta ei tarvita lainkaan, mikäli ei noita muitakaan lisäyksiä.

    Äänestä

  • lainauksesi kirjoitti:

    >11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.

    Vesikaste on vain Johannes Kastajan kaste, tuon aikainen mithralainen rituaali.

    Kristuksen kaste on tuon mukaan jotain muuta kuin vesikaste.

    Apostoleita käskettiin kastamaan vedellä, joten se kuului Kristuksen evankeliumiin. Tulikasteeksi sanotaan Pyhän Hengen kastetta. Pyhä Henki puhdistaa meidät.
    Matt. 28:19
    Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen [Mark. 13:10 | 2. Kor. 13:13; 1. Piet. 1:2]

    Missä käsketään kastamaan vedellä?

    Sitäpaitsi Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu Markuksen evankeliumin pohjalta, jossa siis on myöhemmin lisätyssä osassa tuo kastevaatimus, eikä siinäkään puhuta vedestä.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Silti ei Herraa saa kiusata.
    Vitsi sinänsä oli hyvä! Kiitos naurusta.

    "Silti ei Herraa saa kiusata."

    Oliko Jumala kenties koulukiusattu ja tämä kiusaaminen on hänelle vähän niinkuin herkkä kohta vai?

    Äänestä

  • ??? kirjoitti:

    Missä käsketään kastamaan vedellä?

    Sitäpaitsi Matteuksen evankeliumi on kirjoitettu Markuksen evankeliumin pohjalta, jossa siis on myöhemmin lisätyssä osassa tuo kastevaatimus, eikä siinäkään puhuta vedestä.

    Pietarin puheesta ym. selviää, että ensin on kaste vedellä ja vasta sitten kätten päällepano Pyhän Hengen vastaan ottamiseksi:
    Ap.t. 2
    37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Pyhä Henki annetaan kätten päällepanon kautta kasteen jälkeen:
    Ap.t. 8
    14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
    15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
    16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Pietarin puheesta ym. selviää, että ensin on kaste vedellä ja vasta sitten kätten päällepano Pyhän Hengen vastaan ottamiseksi:
    Ap.t. 2
    37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Pyhä Henki annetaan kätten päällepanon kautta kasteen jälkeen:
    Ap.t. 8
    14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
    15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
    16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

    Niin PIETARIN MIELESTÄ. Tuolloinhan Markuksen evankeliumiin oli jo tehty tuo lisäys! Saattoi olla jopa Pietarin itsensä käsialaa!

    Ja jos tarkkoja ollaan, tuossakaan ei puhuta vesikasteesta... Eikös Jeesuksen kaste ollut tulikaste ja Johannes kastajan kaste vesikaste?

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Ei kai se kiusaamista ole, jos toimii niin kuin on käsketty, että ihmiset tunnistaisivat todelliset Kristuksen seuraajat? Nämä tunnistaa siis siitä, että he puhuvat kielillä, parantavat sairaita kätten päälle panemisilla, nostelevat käärmeitä ja juovat tappavaa myrkkyä vahingoittumatta.

    Jos olet valmis laittamaan nuo jutut Markuksen evankeliumiin jälkikäteen tehdyn pätemättömän lisäyksen piikkiin, silloin sinun tulisi huomata, että samaan lisäykseen kuuluu vesikaste pelastumisen ehtona.

    On siis turhaa keskustella siitä, että pitääkö kastaa valelemalla vai upottamalla, kun vesikastetta ei tarvita lainkaan, mikäli ei noita muitakaan lisäyksiä.

    Näin voidaan tehdä tarvittaessa sillä ei ole mitään tekemistä vartavasten esim käärmeiden nostelulla todistaaksene olevansa parempi kuin muut! Mutta mikäli huomaa käärmeen jossakin voi sen Herran avulla poistaa, ilman että se pistää.
    Muuten ehdoittaisin teille enneminkin veden päällä kävelyä todistaaksenne että olette uskovia... esimerkiksi Helsingin torirannasta on hyvä alottaa.. ei jäiden aikaan, ne voi vaikka kantaa.
    Et ymmärrä kirjoituksia.

    Ei minun tarvitse kävellä veden päällä todistaakseni uskoani, kun en ole uskova. Ovat sitä monetkin harrastaneet. Mm. eräs tyyppi sanoi, että kyse on pelkästään vahvasta uskosta. Muuta ei tarvita. Niinpä hän kokosi suuren joukon ihmisiä todistamaan kävelyään uimaveden päällä. Kaikki oli valmista ja hän vakuutti läsnäolijoille, että se onnistuu varmasti kun on luja usko, jossa epäilyllä ei ole pienintäkään sijaa. Hän otti askelen veteen ja molskahti pohjaan. Ylös kömpiessään hän mutisi: "Tätä minä kyllä vähän epäilinkin."

    Tuossa Markuksen evankieliumin kohdassa sanotaan mm. näin:

    "Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. 18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat"

    Jos sinulla ei ole noita tunnusmerkkejä, joudut kadotukseen.

    Olet huvittava ja raukkamainen, kun käytät aina eri nikkiä, etkä ilmoita kirjoituksesi alussa olevasi ateisti. Nimimerkkinä ateisti kävisi hyvin, siitä tulisi ilmi kantasi ja auttaisi vastauksessa. Se auttaisi asiaa, mutta muuten minulle on aivan sama, kuka siellä ilkeilee ateisti vai joku muu, joka on selvästi kirkkoa vastaan.

    Eikö muka jo ensimmäisestä viestistäni selvinnyt, että olen ateisti? Siinähän sanon, että Jeesuksen seuraajat tuntee siitä, että nämä voivat nostella käärmeitä ja voivat juoda tappavaa myrkkyä vahingoittumatta.

    Olenko minä väittänyt pystyväni tekemään moisia temppuja? Tuon evankeliumin kohdan mukaanhan vain Jeesuksen seuraajat pystyvät.

    Kysymys ei ole ilkeilystä vaan siitä, että jos uskot Raamatuun esim. tuon kastekäskyn osalta, samasta kohtaa löytyy tuo määrittely Jeesukseen uskovista (ainoista, jotka pelastuvat).

    Mitä raukkamaista siinä on, jos kerron asiat niin kuin ne on Raamatussa ilmaistu. Vai etkö usko Raamattuun ollenkaan vai etkö usko tuolta osin?

    Aiemmin kehuit vitsiäni. Miksi et kehunut enää, vaikka tuossakin oli hyvä vitsi?

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Olet huvittava ja raukkamainen, kun käytät aina eri nikkiä, etkä ilmoita kirjoituksesi alussa olevasi ateisti. Nimimerkkinä ateisti kävisi hyvin, siitä tulisi ilmi kantasi ja auttaisi vastauksessa. Se auttaisi asiaa, mutta muuten minulle on aivan sama, kuka siellä ilkeilee ateisti vai joku muu, joka on selvästi kirkkoa vastaan.

    Entä mitä mieltä olet itsestäsi? Sinullahan noita sivupersoonia on myös enemmänkin - välillä jopa kysyt yhdellä nimimerkillä ja vastaat itse toisella.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jeesus olisi pelastunut ilman kastetta, sillä Hän oli synnitön.

    Tässä Johannes Kastajan sanoja ennen Jeesuksen kastetta ja kuvaus mitä tapahtui sen jälkeen:
    Matt. 3
    11 Minä kastan teidät vedellä parannukseen, mutta se, joka minun jäljessäni tulee, on minua väkevämpi, jonka kenkiäkään minä en ole kelvollinen kantamaan; hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä ja tulella.
    12 Hänellä on viskimensä kädessään, ja hän puhdistaa puimatanterensa ja kokoaa nisunsa aittaan, mutta ruumenet hän polttaa sammumattomassa tulessa."
    13 Silloin Jeesus tuli Galileasta Jordanille Johanneksen tykö hänen kastettavakseen.
    14 Mutta tämä esteli häntä sanoen: "Minun tarvitsee saada sinulta kaste, ja sinä tulet minun tyköni!"
    15 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus". Silloin hän salli sen hänelle.
    16 Kun Jeesus oli kastettu, nousi hän kohta vedestä, ja katso, taivaat aukenivat, ja hän näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen päällensä.
    17 Ja katso, taivaista kuului ääni, joka sanoi: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt".

    Johannes Kastaja on henkilö josta on tietoa evankeliumien ulkopuoleltakin , Johannes kastoi syntisiä. Koska myöhemmin kristinuskossa jumalaksi korotettu henkilö otti Johannekselta kasteen, tarinaa on pitänyt kaunistella .

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    On sanottu, että Herraa sinuns Jumalaasi ei saa kiusata. Jos todella tarvitsemme apua saamme sitä, mikäli se on Herran tarkoitus. Eivät Neron vainoissa tapetut alkukirkon jäsenetkään pelstuneet kohtaloltaan. Kuitenkin David oli luolassa leijonien kanssa. Eli sisi Herran haltuun, mutta ei tarvitse turhaan uhmata.

    David leijonien luolassa?

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Silti ei Herraa saa kiusata."

    Oliko Jumala kenties koulukiusattu ja tämä kiusaaminen on hänelle vähän niinkuin herkkä kohta vai?

    Ketään ei saa kiusata, ei edes ateistia Sitia hyvä. :)

    Äänestä

Aikojen alusta on mainostettu oliiveja. Nythän niitä saa mantelitäytteisinä.

Äänestä

Me uskomme, että Raamattu on Jumalan sanaa, sikäli kuin se on oikein käännetty; me uskomme myös, että Mormonin kirja on Jumalan sanaa.

Vaikka tämä kohta onkin jonkun muun käsialaa se ei poista kateen tärkeyttä.

Johannes esteli ja sanoi: "Sinäkö tulet minun luokseni? Minunhan pitäisi saada sinulta kaste!" ... sisi pitäisi saada kste? Jos ei kaste välttämätön mikis Johannes sanoi näin?
Ja näin tapahtui. Johannes Kastaja julisti autiomaassa, että ihmisten tuli kääntyä ja ottaa kaste, jotta synnit annettaisiin heille anteeksi.... Johanneksen kaste oli syntien anteeksi saamiseksi. Lopetettiinko tämä kste Jeesukseen Kristukseen?
Miksi Pietari sanoi näin jos kastetta ei enään tarvittu:
Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen.
Entä Johannes:
Hänen edellään kulki Johannes, joka julisti Israelin kansalle, että kaikkien tuli kääntyä ja ottaa kaste.
Pietari:
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus,

Jeesus:
Hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. He pyysivät sitten häntä jäämään sinne vielä muutamaksi päiväksi.

Hän käski pysäyttää vaunut, ja he molemmat, Filippos ja hoviherra, astuivat veteen, ja Filippos kastoi hänet.... muuten mielenkiintoista että he kstelivat vaatteensa menemällä veteen jos vain valelu olisi olut tarpeeksi nin ei heidän olisi tarvinnut mennä veteen!

Älä vitkastele. Huuda avuksi hänen nimeään, nouse ja anna kastaa itsesi, anna pestä syntisi pois.
Yksi on Herra, yksi usko, yksi kaste!

Äänestä
  • Kaste on peräisin Mithran kultista, samoin Jeesuksen syntymäpäivä on laitettu Mithran syntymäpäivän paikalle. Mithralaisuus vaikutti tuohon aikaan alueella. Se hiipui lopulta vasta vuosisatoja myöhemmin Kristinuskon voitettua sen. Evoluutiossakin liian samanlaisista samalla alueella (ekologinen lokero) vaikuttavista eliöistä todennäköisesti vain yksi laji jää henkiin.

    Tietysti Pietari korosti kastetta siinä missä Joseph Smith oman kirkkonsa kastetta. Siitä tuli oiva vallankäytön väline. Suoranaisesti Pietarikaan ei väitä kastetta pelastuksen ehdoksi.

    Äänestä

  • tiedätkö sinä, Nenada, milloin käännös on oikein tai väärin?

    Äänestä

  • Tutkikaapa. kirjoitti:

    Kaste on peräisin Mithran kultista, samoin Jeesuksen syntymäpäivä on laitettu Mithran syntymäpäivän paikalle. Mithralaisuus vaikutti tuohon aikaan alueella. Se hiipui lopulta vasta vuosisatoja myöhemmin Kristinuskon voitettua sen. Evoluutiossakin liian samanlaisista samalla alueella (ekologinen lokero) vaikuttavista eliöistä todennäköisesti vain yksi laji jää henkiin.

    Tietysti Pietari korosti kastetta siinä missä Joseph Smith oman kirkkonsa kastetta. Siitä tuli oiva vallankäytön väline. Suoranaisesti Pietarikaan ei väitä kastetta pelastuksen ehdoksi.

    Sana peräisin on väärä. Kaste on vanhempi kuin Mithra kulttuuri. Sinulla on perin kiero asenne.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Sana peräisin on väärä. Kaste on vanhempi kuin Mithra kulttuuri. Sinulla on perin kiero asenne.

    Mithran palvonta on peräisin (vähintään) Intiasta. Siitä on mainintoja mm. Rigvedassa, joka on peräisin ajalta 1700–1000 eaa. Rigvedan synty ajoittuu arjalaisten muuttoon Intian pohjoisosiin, joten Mithran palvonta on voinut olla tuontitavaraa. Sieltä se kulkeutui Persian kautta Lähi-Itään. Kaste on Mithran palvonnassa vanhaa perua, vaikka mithralaisuus onkin muovautunut muuttaessaan. Mithralaisuudessa on myös ehtoollinen. Mithran syntymäpäivä oli joulukuun 25. päivänä. Kristuksen syntymäpäivä siirrettiin samaan paikkaan. Betlehemin tähti löytyy myös mithralaisuudesta
    Mithran kuolemaa ja ylösnousemusta vietettiin kevätpäiväntasauksen aikaan.
    Kristillinen kaste ei luonnollisesti voinut syntyä ennen kristinuskoa ja kristinusko ei voinut syntyä ennen Kristusta. Juutalaisilla toki oli puhdistautumisriittejä, mutta ne eivät olleet suoraan kasteeseen verrattavia.

    MAP-kirkossa olevan käsityksen mukaan Kristus syntyi 6.4. Aivan ehdotonta ilmoitusta ei tuosta ole, mutta palautettu kirkko perustettiin 6.4.1830 ja siinä yhteydessä mainittiin:
    OL 20

    1 KRISTUKSEN kirkon synty näinä viimeisinä aikoina, ja meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen lihaan tulosta on kulunut tuhat kahdeksansataakolmekymmentä vuotta, ja se on järjestetty ja perustettu asianmukaisesti maamme lakien mukaan Jumalan tahdon ja käskyjen mukaisesti neljännessä kuussa ja sen kuukauden kuudentena päivänä, jota sanotaan huhtikuuksi —

    Tiedetäänkö mistä mithralaiset ovat saaneet kasteen ja muut rituaalinsa? Evankeliumia on ollut maan päällä Aadamista alkaen, mutta välillä on ollut luopumuksen aikoja. Jo Aadam kastettiin.

    Tässä sinänsä mielenkiintoista "paasausta" joulun viettoa vastaan. Siinä syntymä pidetään todennäköisimpänä syksyllä lehtimajajuhlan aikaan.

    http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jeesuksensyntyma.html

    Smith erehtyi luonnollisesti vuoden suhteen siksi, että tuolloin 1800-luvulla ei oltu selvillä niin tarkoin Quiriniuksen ja Herodeksen todellisista hallitsemisajoista. Nykyisin tiedetään, että Jeesuksen on täytynyt syntyä vuosien 7 - 4 eaa aikana. Siten Smithin olisi pitänyt sanoa, että Jeesuksen Kristuksen lihaan tulosta on kulunut (vähintään) tuhat kahdeksansataakolmekymmentäneljä vuotta.

    >Evankeliumia on ollut maan päällä Aadamista alkaen

    Evankeliumi on kyllä vasta UT:n aikainen asia.

    Milloin Adam kastettiin? Oliko kyseessä Johanneksen vesikaste, vai Kristuksen tulikaste? Lähteet, pliis.

    Niin, ja lisäyksenä vielä, että Adam on luonnollisesti fiktiivinen hahmo, mutta Jeesus lienee todellinen henkilö, vaikka kaikki hänestä kerrottu ei totta olekaan.

    Vielä ei tiedetä historian perusteella syntymäaikaa eikä tuo 6.4.1830 vuotta sitten ole sekään varmaksi todettavissa ilmoituksen perusteella.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Vielä ei tiedetä historian perusteella syntymäaikaa eikä tuo 6.4.1830 vuotta sitten ole sekään varmaksi todettavissa ilmoituksen perusteella.

    Takoitatko, että vaikka Smith on saanut asiasta ilmoituksen, ei ole varmaa, että oliko ilmoitus totta? Mitä syytä Jumalalla olisi valehdella? Syntymäaikaa ei tiedetä, mutta syntymävuosi ei voi olla 0. Itseasiassa aikanaan siinä tuli sellainenkin kömmähdys, että vuotta 0 ei edes ole vaan vuodesta 1 eKr siirrytään suoraan vuoteen 1 jKr.

    Smith on joka tapauksessa erehtynyt vuoden suhteen. Hän uksinkertaisesti luuli, että vuonna 1830 oli kulunut 1830 vuotta Jeesuksen syntymästä, vaikka se ei voi pitää paikkaansa.

    Olennaista tuossa luvussa oli kuvaus kirkon järjestämisestä. Kirkko perustettiin myös maallisen lain vaatimalla tavalla ja rekisteröitiin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Olennaista tuossa luvussa oli kuvaus kirkon järjestämisestä. Kirkko perustettiin myös maallisen lain vaatimalla tavalla ja rekisteröitiin.

    Totta on tietysti se, että Smith perusti kirkkonsa vuonna 1830.

    Minusta on ihmeellistä, että jos asiasta oli ilmoitus, että Jeesuksen syntymästä on kulunut 1830 vuotta, silloin ilmoitus on mennyt 4 - 7 vuotta pieleen ajanmäärityksessä. On vain kaksi mahdollisuutta: joko Jumala valehteli tai sitten ilmoitus oli Smithin omaa keksintöä. Veikkaan jälkimmäistä.

    Ei ole kysymys ajanmäärittelystä vaan siitä, koska kirkko perustettiin. Päivämäärällä on tässä nähdäkseni suurempi merkitys kuin vuosiluvulla. Sillä osoitettiin meidän ajanlaskumme mukaan kirkon perustamisvuosi, mutta jotkut kirkossa ajattelevat, että sillä ilmaistiin myös Kristuksen syntymävuosi. Tästä ei ole nimenomaista ilmoitusta. Päivä 6.4. sen sijaan on hyvinkin todennäköinen Kristuksen syntymäpäivä. Olen kuullut sanottavan, ettei meidän joulumme aikoihin ole Palestiinassa paimenia kedolla laumojensa kanssa.

    Tuossa edellä antamassani linkissä viitataan lehtimajajuhlaan, joka oli syksyllä. Siinäkin sanotaan, että joulun aikaan oli liian kylmää olla yöllä paimenessa, Tähtitieteelliset seikat (planeettakonjunktiot) viittaisivat kesä tai elokuulle ja kaikki vuosia ennen ajanlaskun alkua.
    Kyllähän Smith kirjoittaa väärin syntymävuoden suhteen. Hän ei siis osannut ennustaa sen paremmin tulevaisuutta kuin menneisyyttäkään. Varsinainen "profeetta".

    Täyttä varmuutta ei väitetä olevan, mutta sinä olet valmis hehkuttamaan vaikka mistä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Täyttä varmuutta ei väitetä olevan, mutta sinä olet valmis hehkuttamaan vaikka mistä.

    Varmuus on mm. siitä, että Herodes kuoli vuonna 4 eKr.

    Varmuus on siten myös siitä, että Smith erehtyi Jeesuksen syntymävuodessa.

    Äänestä

  • Tutkikaapa. kirjoitti:

    Varmuus on mm. siitä, että Herodes kuoli vuonna 4 eKr.

    Varmuus on siten myös siitä, että Smith erehtyi Jeesuksen syntymävuodessa.

    Etkö vieläkään tajua, ettei mainittu 1830 perustu ilmoitukseen vaan on vuosiluku, jolloin palautettu kirkko perustettiin!! Jotkut kuitenkin arvelevat sen olevan tarkka vuosiluku. Tuolla luvulla ei ole edes mitään merkitystä itse asian kannalta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Etkö vieläkään tajua, ettei mainittu 1830 perustu ilmoitukseen vaan on vuosiluku, jolloin palautettu kirkko perustettiin!! Jotkut kuitenkin arvelevat sen olevan tarkka vuosiluku. Tuolla luvulla ei ole edes mitään merkitystä itse asian kannalta.

    Miksi vääristelet? Ei ollut kysymys vuosiluvusta!

    Tässä omaa lainaustasi Smithin tekstistä:

    "Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen lihaan tulosta on kulunut tuhat kahdeksansataakolmekymmentä vuotta,..."

    Kyllä Smith tuossa antaa väärän ajankohdan Jeesuksen syntymälle. Kyllä suoraan Jumalalta ilmoitusta saavan profeetan luulisi tietävän, että milloin Jeesus on syntynyt!

    Ei mitään vääristelyä vaan vuosiluvun ilmoittamista. Tämä ""Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen lihaan tulosta on kulunut tuhat kahdeksansataakolmekymmentä vuotta,..." sanoo aivan saman kuin 1830 jKr. Mutta kun tarkoituksesi on löytää kaikesta kielteistä, niin näet tässäkin virheen. Toinen asia on sitten se, että jotkut ovat ajatelleet tämän myös kirjaimellisesti.

    Onhan siinä selvä virhe! Aivan sama kuin jos joku väittäisi nyt, että Jeesuksen syntymästä on kulunut 2011 vuotta. Varsin hyvin tiedetään, että siitä on kulunut vähintään 2015 vuotta, jos kerran Herodeksen aikana syntyi.

    Kyse on sentään Jeesuksen nimeä kantavan kirkon perustamisesta ja noin pahasti Smith (profeetta!) tiesi väärin kyseisen Herran syntymäajan!

    Seuraamme yleisesti käytössä olevaa tapaa vuosilukujen suhteen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Seuraamme yleisesti käytössä olevaa tapaa vuosilukujen suhteen.

    Miksi väistät itse kysymystä? Ei ole kysymys VUOSILUUSTA, eikä siitä, että mormoneilla on sama ajanlasku käytössä kuin muilla.

    Melkoisen noloa, että kun Smith perusti Jeesuksen nimeä käyttävän kirkon, hän tuossa yhteydessä mainitsi virheellisen ajan kuluneeksi tämän syntymästä!

    Vielä nolommaksi asian tekee se, jos Jeesus itse perusti tuon kirkon....

    Etkö ymmärrä mitä 1830 jKr. tarkoittaa? Tuossa kirkon perustamisesta kertovassa tekstissä oli vain juhlallisemmin sanottu vuosiluku kirjaimin ja jKr. ilman lyhentämistä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Etkö ymmärrä mitä 1830 jKr. tarkoittaa? Tuossa kirkon perustamisesta kertovassa tekstissä oli vain juhlallisemmin sanottu vuosiluku kirjaimin ja jKr. ilman lyhentämistä.

    Höpöhöpö. Kysymys ei ole vuosiluvusta vaan siitä, että kuinka kauan aikaa on kulunut Jeesuksen syntymästä! Niinhän siinä selvästi sanotaan!

    Varmuudella voimme siis sanoa, että Jeesuksella ei ollut mitään osuutta kirkon synnyssä tai "palautuksessa". Kyllä Hän itse olisi tiennyt, että kuinka monta vuotta sitten hän oli syntynyt maan päälle!

    Smith ei tiennyt, että Jeesuksen syntymästä oli kulunut enemmän kuin mitä vuosiluvun perusteella voisi luulla. Siksi siihen tuli tuo karkea moka.

    Ei jokainen ilmoituksen sana ole Jeesuksen sanoja. Pääasia on sisältö.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ei jokainen ilmoituksen sana ole Jeesuksen sanoja. Pääasia on sisältö.

    Sisältöhän oli väärin. Kyseessä oli siis virheen sisältänyt ilmoitus. Kyse ei siis voinit olla Jeesuksen ilmoituksesta. Kai hän oman syntymäaikansa olisi muistanut?

    Tuhannen taalan paikka Smithillä olisi tuossakin ollut osoittaa olevansa oikea profeetta. Jos hän olisikin sanonut OIKEAN ajan kuluneeksi Jeesuksen syntymästä, esim. 1834 vuotta, sitä voisi ajankohta huomioon ottaen voinut pitää hienona suorituksena, jopa osoituksena ilmoituksen aitoudesta. Pieleen menneenä sen voi katsoa olevan todistus aivan päinvastaisesta.

    Äänestä

  • Tutkikaapa. kirjoitti:

    Sisältöhän oli väärin. Kyseessä oli siis virheen sisältänyt ilmoitus. Kyse ei siis voinit olla Jeesuksen ilmoituksesta. Kai hän oman syntymäaikansa olisi muistanut?

    Sisältö oli kirkon perustaminen meidän käyttämämme ajanlaskun mukaan eikä Kristuksen syntymävuosi. Jotkut ovat ymmärtäneet vuosiluvun kirjaimellisesti, mutta sillä ei ole mitään merkitystä kirkon perustamisen kanssa muuten kuin ajankohdan kannalta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Sisältö oli kirkon perustaminen meidän käyttämämme ajanlaskun mukaan eikä Kristuksen syntymävuosi. Jotkut ovat ymmärtäneet vuosiluvun kirjaimellisesti, mutta sillä ei ole mitään merkitystä kirkon perustamisen kanssa muuten kuin ajankohdan kannalta.

    Ei tuossa puhuta VUOSILUVUSTA, vaan siitä, että kuinka kauan aikaa on kulunut Jeesuksen syntymästä.

    Moka on uskomaton, jos kyseessä on Jeesuksen oma ilmoitus.

    Moka on uskomaton myös, mikäli kyseessä on Jumalan profeetan saama ilmoitus.

    Väistämättömät johtopäätökset:

    Jeesus ei perustanut tai palauttanut tuolloin kirkkoaan.

    Joseph Smith ei ole Jumalan profeetta.

    Äänestä

Pannaan aluksi UT:n luotettavuuta koskevat sivustot:

http://www.nic.fi/¨~jlindell/raam.htm

http://hyviauutisia.net/raamattu-ja-traditio/raamatun-luotettavuus-ja-inspiraatio/

Varhaiset kristityt olivat yksimielisiä evankeliumien alkuoerästä ja niiden kirjoittajista, joten Markus on on kirjoittanut kyseisen evankeliumin.

Mitä tulee Markus 6:9-20, joita pidetään "lisäyksinä", voisin todeta seuraavaa:

V.1938KR kyseiset jakeet ovat ilman sulkuja, joten voidaan kysyä, miksi sulut on lisäty v.1992 käänökseen? Näiden jakeiden luotettavuuta ei epäilty 1930-luvulla.

Toinen seika on se, että joitakin jakeita oli poistettu UT:n kirjoista sillä perusteella, että niitä ei ole "vanhimmissa ja luotettavimmissa lähteissä".(1938 KR selitys)

1940-luvun lopulla löytyneet Kuolleen meren kääröjen VT:n käsikirjoitukset muutivat asetelmaa siinä määrin, että raamattukäsikirjoitusten ikämääritelyllä ei voitu määritellä tekstin luotettavuuta.

Tämän vuoksi v.1938 KR:sta poistetut jakeet palautettiin v.1992 Kirkkoraamattuun selityksellä, että niitä ei ole vanhimmissa käsikirjoituksissa.

Nämä vanhat käsikirjoitukset on tietävästi löydetty argologisissa kaivauksissa, joka viitaa niiden hylkäämiseen. Sen lisäksi kyseiset käsikirjoitukset olivat rinnakaiskäytössä muiten kanssa. On olemassa läntinen ja itäinen eli bysantilainen versio. Ilmeisesti bysantilainen versio sisältää jakeet 6-20, kun ne puutuvat läntisestä versiosta.

Markus 16:9-20 sisältämä versio vastaa Markuksen evankeliumin tyylia, jossa on asiat esitetään lyhyesti.

Joten voimme luottaa jakeen 16 alkuperään, jonka mukaan ylösnoussut Jeesus tähdensi kasteen merkitykstä.

Äänestä
  • Olisit voinut antaa hiukan puolueettomampia lähteitä arvioimaan UT:n luotettavuutta...

    Viestistäsi voisi ymmärtää, että vuoden 1938 käännöksessä noita jakeita ei olisi ollut. Kyllä ne siellä olivat, mutta ilman hakasulkeita.

    Uuteen painokseen on lisätty sulkeet tietenkin siksi, että nykytutkimuksen valossa on selvää, että loppujakeet eivät ole saman kirjoittajan tekstiä kuin Markuksen evankeliumi muutoin. Vastoin väitettäsi kyseisten jakeiden alkuperäisyys ei ole vahvistunut vaan heikentynyt.

    >Joten voimme luottaa jakeen 16 alkuperään, jonka mukaan ylösnoussut Jeesus tähdensi kasteen merkitykstä.

    Mutta kun se on lisäys ja toisaalta VESIkaste oli Johanneksen kaste. Kristuksen kaste (muiden raamatunkohtien mukaan) on Pyhän hengen ja tulen kaste.

    Äänestä

  • Luukkaan evankeliumissa on myöskin myöhemmin lisätty kohta:

    22:
    19 Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." 20 Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.

    Siis myös ehtoollisen asettaminen on kasteen lisäksi lisätty jälkikäteen siinä missä Smithin alusasuoppi...

    Ihmisillä on taipumus käyttää rituaaleja. Vesikastekin oli siis alunperin toisen samalla alueella vaikuttaneen uskonnon (mithralaisuus) tapa.

    Äänestä

  • Vedätystä kirjoitti:

    Luukkaan evankeliumissa on myöskin myöhemmin lisätty kohta:

    Jos Smithin aikaan ei olisi ollut jo vakiintunutta Raamattua, hän olisi varmasti mielellään käpälöiinyt garmentteja käsitteleviä kohtia mieleisikseen saadakseen aiemmat "pyhät kirjoitukset" sopimaan omaan oppiinsa ja saadakseen mahdolliset kilpailevat ryhmittymät liittymään omaan ryhmäänsä. Olisipa hän varmasti myös käpälöinyt kuolleiden kasteeseen vittaavaa kohtaa selvemmin tukemaan omaa oppiaan.

    Äänestä

  • Vedätystä kirjoitti:

    Luukkaan evankeliumissa on myöskin myöhemmin lisätty kohta:

    22:
    19 Sitten hän otti leivän, siunasi, mursi ja antoi sen opetuslapsilleen sanoen: "Tämä on minun ruumiini, joka annetaan teidän puolestanne. Tehkää tämä minun muistokseni." 20 Aterian jälkeen hän samalla tavoin otti maljan ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan teidän puolestanne.

    Siis myös ehtoollisen asettaminen on kasteen lisäksi lisätty jälkikäteen siinä missä Smithin alusasuoppi...

    Ihmisillä on taipumus käyttää rituaaleja. Vesikastekin oli siis alunperin toisen samalla alueella vaikuttaneen uskonnon (mithralaisuus) tapa.

    Väite, että ehtoollisen asetaminen olisi myöhäisempi lisäys Luukaan evankeliumin on vailla pohjaa. Paavali esittää samanlaisen kertomuksen sakramentin asetamisesta 1.Kor.11:23-25, joka on identtinen Luuk.22:17-20.

    Yleisesti tunnustettu asia on, että Paavalin kirjeet ovat vanhempia kuin yksikään Uuden testamentin evankeliumi. Tämä merkitsee, että traditio ehtoolliisen asetamisesta oli olemassa ennen Luukaan evankeliumia.

    Äänestä

  • Tutkikaapa. kirjoitti:

    Olisit voinut antaa hiukan puolueettomampia lähteitä arvioimaan UT:n luotettavuutta...

    Viestistäsi voisi ymmärtää, että vuoden 1938 käännöksessä noita jakeita ei olisi ollut. Kyllä ne siellä olivat, mutta ilman hakasulkeita.

    Uuteen painokseen on lisätty sulkeet tietenkin siksi, että nykytutkimuksen valossa on selvää, että loppujakeet eivät ole saman kirjoittajan tekstiä kuin Markuksen evankeliumi muutoin. Vastoin väitettäsi kyseisten jakeiden alkuperäisyys ei ole vahvistunut vaan heikentynyt.

    >Joten voimme luottaa jakeen 16 alkuperään, jonka mukaan ylösnoussut Jeesus tähdensi kasteen merkitykstä.

    Mutta kun se on lisäys ja toisaalta VESIkaste oli Johanneksen kaste. Kristuksen kaste (muiden raamatunkohtien mukaan) on Pyhän hengen ja tulen kaste.

    Mahtaako Uuden luotettavuutta koskevassa asiassa olla puolueetonta lähdettä? On joko Räisäsen tai perinteinen käsitys UT:n kirjojen alkuperästä. Itse pidän linkitämiäni kohteita sikäli puolueettomina, että ne eivät pidä mormoneja kristittyinä. Se merkitsee, että kyse ei ole mistään mormoni-sivustosta.

    Ihmetelen väitetäsi, että viestistäni "voisi ymmärtää", että Mark16:12-13 ei olisi ollut v.1938 käännöksessä. Kirjoitin nimitäin:

    * V.1938 KR kyseiset jakeet ovat ilman sulkuja, joten voidaan kysyä, miksi sulut on lisäty v.1992 käännökseen? Näiden jakeiten luotettavuutta ei epäilty 1930-luvulla.

    Tästä kohdasta ilmenee, että kyseiset jakeet olivat Raamatussa.

    Sitten kirjoitin:

    * Toinen seika on se, että joitakin jakeita oli poistettu UT:n kirjoista sillä perusteella, että niitä ei ole "vanhimmissa ja luotettavimmissa lähteissä. (1938 KR selitys)

    Poistetut jakeet, joihin viitasin olivat: Matt.17:21. 18:11. 23:14. Mark.9:44,46. 11:26. 15:28. Luuk.17:36. 23:17. Joh.5:4. Ap.t.8:37. 15:38. 24:7. 28:9.

    Nämä jakeet on palautettu v.1992 käännökseen nähdäkseni siitä syystä, että käsikirjoitusten luotettavuuta ei voitu enää määritellä iän mukaan. Siltä Kuolleen meren luolista löytyneet Raamatun käsikirjoitukset vei pohjan alta.

    Siksi pidän kummallisena sitä, että Mark.16:9-20 pidetään jälkikäteen lisätynä kertomuksena. Sillä vaika olisikin löytynyt käsikirjoituksia, joista jakeet puutuvat, niin ei se sitä merkitse etteikö ne olisi olleet alkuperäisessä käsikirjoituksessa.

    Äänestä

  • Lehi kirjoitti:

    Väite, että ehtoollisen asetaminen olisi myöhäisempi lisäys Luukaan evankeliumin on vailla pohjaa. Paavali esittää samanlaisen kertomuksen sakramentin asetamisesta 1.Kor.11:23-25, joka on identtinen Luuk.22:17-20.

    Yleisesti tunnustettu asia on, että Paavalin kirjeet ovat vanhempia kuin yksikään Uuden testamentin evankeliumi. Tämä merkitsee, että traditio ehtoolliisen asetamisesta oli olemassa ennen Luukaan evankeliumia.

    Kyllä on myöhempi lisäys. Wikipediakin sen tietää...
    Liekö peräisin Paavalin tekstistä. Paavalihan puhui läpiä päähänsä mm. naisten vaikenemisesta. Jeesus ei olisi sellaista opettanut. Muistan pari vuosikymmentä sitten kuunnelleeni luterilaisen esitelmöitsijän juttua otsikolla: Turmeliko Paavali Jeesuksen sanoman? Luennoitsija kertoi otskíkon olevan tarkoituksella raflaavan, mutta piti selvänä, että Jeesus oli Jeesus ja Paavali oli Paavali.
    Paavali ei muuten itse ole kirjoittanut kuin korkeintaan seotsemän hänen kirjoittamiksi väitetyistä kirjeistään. Noita korinttolaiskirjeitä oli neljä, joista ykkönen ja kolmonen puuttuvat. Kakkonen on päätynyt ykkökseksi ja nelonen kakkoseksi. Kuten Paavalin (ja hänen kirjoittamikseen väitettyjen) kirjeiden perusteella on helppo päätellä. seurakunnissa oli paljon "vääriä" tapoja ja oppeja, joten heitä piti ojentaa ja hallita. Rituaalit ovat yksi hallinnan muoto. Siksi vanha vesikaste pidettiin ja kehiteltiin muitakin rituaaleja, mm. ehtoollinen.

    Äänestä

  • Lehi kirjoitti:

    Mahtaako Uuden luotettavuutta koskevassa asiassa olla puolueetonta lähdettä? On joko Räisäsen tai perinteinen käsitys UT:n kirjojen alkuperästä. Itse pidän linkitämiäni kohteita sikäli puolueettomina, että ne eivät pidä mormoneja kristittyinä. Se merkitsee, että kyse ei ole mistään mormoni-sivustosta.

    Ihmetelen väitetäsi, että viestistäni "voisi ymmärtää", että Mark16:12-13 ei olisi ollut v.1938 käännöksessä. Kirjoitin nimitäin:

    * V.1938 KR kyseiset jakeet ovat ilman sulkuja, joten voidaan kysyä, miksi sulut on lisäty v.1992 käännökseen? Näiden jakeiten luotettavuutta ei epäilty 1930-luvulla.

    Tästä kohdasta ilmenee, että kyseiset jakeet olivat Raamatussa.

    Sitten kirjoitin:

    * Toinen seika on se, että joitakin jakeita oli poistettu UT:n kirjoista sillä perusteella, että niitä ei ole "vanhimmissa ja luotettavimmissa lähteissä. (1938 KR selitys)

    Poistetut jakeet, joihin viitasin olivat: Matt.17:21. 18:11. 23:14. Mark.9:44,46. 11:26. 15:28. Luuk.17:36. 23:17. Joh.5:4. Ap.t.8:37. 15:38. 24:7. 28:9.

    Nämä jakeet on palautettu v.1992 käännökseen nähdäkseni siitä syystä, että käsikirjoitusten luotettavuuta ei voitu enää määritellä iän mukaan. Siltä Kuolleen meren luolista löytyneet Raamatun käsikirjoitukset vei pohjan alta.

    Siksi pidän kummallisena sitä, että Mark.16:9-20 pidetään jälkikäteen lisätynä kertomuksena. Sillä vaika olisikin löytynyt käsikirjoituksia, joista jakeet puutuvat, niin ei se sitä merkitse etteikö ne olisi olleet alkuperäisessä käsikirjoituksessa.

    Aloitan lopusta eli Mark 16.9-20 on jälkikätten lisättyä mm. tyylinsä vuoksi ja siksi, että ne puuttuvat kokonaan useista käsikirjoituksista. Toisaalta loppuversioita on peräti neljä (ei siis vain kaksi, kuten ensin kirjoitin), eikä ole mitään perustetta siklle, että juuri se joka on Raamattuun päätynyt, olisi se oikea (tuskin mikään). Mikäli se olisi oikea, silloin ette vapautuisi siitäkään, että teidät tuntisi Kristuksen sauraajiksi, mikäli puhuisitte kielillä, parantaisitte sairaita, joisitte tappavaa myrkkyä vahingoittumatta...

    Joo, luin huolimattomasti viittauksesi 1938 Raamattuun. Mutta kun sulkeet on LISÄTTY uuteen painokseen, sehän kertoo juuri sen, että niiden jakeiden alkuperäisyys kyseenalaistetaan.

    Kuollenmeren kääröistä Raija Sollamon kirjoittama kirja on omassakin hyllyssäni, eikä muuta tilannetta millään tavalla tuon kohdan suhteen. Ja ne kääröthän siis löydettiin nimenomaan noiden suomienkielisten painosten väliaikana.

    Linkittämäsi vahvasti uskovaisten henkilöiden kirjoittama arvio UT:sta ei todellakaan ole puolueeton, vaikka ei mormonistinen olekaan...

    Ateistinenko olisi sitten puolueeton? Ensin ei kelpaa mormonin kirjoittama, sitten ei kenenkään muunkaan, taitaa vaan olla ettei vastaus satu mielyttämään..

    Äänestä

  • Ihmettelevä.. kirjoitti:

    Ateisteissam on tietenkin erilaisia ihmisiä, joilla on tietenkin tietoa, taitoa, ymmärrystä, älyä ja järkeä sekä oppia samalla lailla kuin muullakin väestöllä.
    Aivan samalla tavalla ateisti on saattanut perehtyä uskontoihin, uskomuksiin ym kultteihin/lahkoihin ynnä muuhun tietoon ennakkoluulottomasti ilman uskonnon rajoittuneisuutta. Info on näin objektiivisempaa. ihminen useimmiten on valistuneempi, kun ei lue pelkästään yhtä abc-kirjaa. Joten ihmettele sinä vaan.

    Äänestä

  • Ihmettelevä.. kirjoitti:

    Ateistinenko olisi sitten puolueeton? Ensin ei kelpaa mormonin kirjoittama, sitten ei kenenkään muunkaan, taitaa vaan olla ettei vastaus satu mielyttämään..

    Asiallisia kyllä löytyy uskovaisistakin. Edellä mainitsemani Raija Sollamo on uskovainen.

    Asialliset tutkijat ja hihhulit ovat erikseen.

    Äänestä

Ja entäs se moniavioisuus? Sitä olisi varmasti käsitelty joka sivulla.

Äänestä
  • Ja jos kolminaisuusoppi olisi keskeistä olisi se kirjoitettu Raamatuun niin selvästi ettei kenelläkään olisi asiasta epäselvyyttä ja ei tarviisi asiaa spekuloida.

    Äänestä

  • Ihmettelevä.. kirjoitti:

    Ja jos kolminaisuusoppi olisi keskeistä olisi se kirjoitettu Raamatuun niin selvästi ettei kenelläkään olisi asiasta epäselvyyttä ja ei tarviisi asiaa spekuloida.

    Ja vastaavasti monijumalaisuus olisi ilmoitettu selvästi ja käskyä olisi muutettu siten, että pidä riittävän monia Jumalia...

    Äänestä

  • Ihmetteleväinen.. kirjoitti:

    Ja vastaavasti monijumalaisuus olisi ilmoitettu selvästi ja käskyä olisi muutettu siten, että pidä riittävän monia Jumalia...

    Oli itsestään selvää, että Isä, Kristus ja Pyhä Henki olivat erillisiä.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Oli itsestään selvää, että Isä, Kristus ja Pyhä Henki olivat erillisiä.

    Jätät lauseen aina kesken. Erillisiä mitä? Persoonia vai Jumalia? Kolminaisuusopin mukaan ovat erillisiä persoonia. Mappilaisten mukaan erillisiä Jumalia, mikä on vastoin Raamatun käskyä.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Kolminaisuuden mukaan he ovat erillisiä Jumalia: Isä on Jumala, Kristus on Jumala ja Pyhä Henki on Jumala!

    Äänestä

Markuksen evankeliumissa tyhjällä haudalla on nuorukainen. Luukkaan mukaan paikalla oli kaksi miestä sädehtivissä asuissa, Molemmissa versioissa kivi oli jo vieritetty pois. Matteuksen mukaan paikalle ilmeistyi Herran enkeli, joka vasta tuolloin vieritti kiven pois.
Kronologisesti voi seurata, kuinka juttu jelposti muuttuu. Valkopukuiset miehet olivat todennäköisesti essealaisveljestöä, joita oli myös veivät myöhemmin Jeesuksen vuorella ylemmäksi, jolloin pilvi esti opetuslapsia näkemästä Jeesusta enää. Siitä sitten kehittyi satu taivaaseenastumisesta.

Äänestä

Mithralaisuudessa on?

Äänestä
  • Ei mitään. Tulin käyttäneeksi kristittyjen käyttämää ilmaisua lukijakuntaani ajatellen.

    Äänestä

Kaste välttämätön!

1 Fariseusten joukossa oli Nikodemos-niminen mies, juutalaisten neuvoston jäsen. 2 Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: "Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan." 3 Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." 4 Nikodemos kysyi: "Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?"

5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny VEDESTÄ ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. 6 Mikä on syntynyt lihasta, on lihaa, mikä on syntynyt Hengestä, on henkeä. 7 Älä kummeksu sitä, että sanoin sinulle: 'Teidän täytyy syntyä uudesti.' 8 Tuuli* puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita."

9 "Miten tämä kaikki on mahdollista?" Nikodemos kysyi.

10 Jeesus vastasi:

"Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?

11 "Totisesti, totisesti: me puhumme mitä tiedämme ja todistamme siitä mitä olemme nähneet, mutta te ette ota vastaan meidän todistustamme. 12 Jos te ette usko, kun puhun teille tämän maailman asioista, kuinka voisitte uskoa, kun puhun taivaallisista!....

Äänestä
  • Kasteesta ei puhuta halaistua sanaa.

    Äänestä

  • Sivullinen. kirjoitti:

    Kasteesta ei puhuta halaistua sanaa.

    Turustin kanssa keskustellessa aikoja sitten, hän ihmetteli että miksi MAP-kirkko tekee lähetystyötä Suomessa kun Suomi on niinsanottu kristillinen valtio.

    "Sivullisen" antama kommentti tuossa yläpuolella selvittää sen miksi MAP-kirkko tekee lähetystyötä Suomessa. "Sivullisella" ei näytä olevan hajua mitä vedestä syntyminen tarkoittaa ja hän ei varmasti ole ainoa kun vilkaisin ketjun kommentteja.

    Kutsunkin "Sivullisen" ja muut joilla ei ole käsitystä mitä vedestä syntymisellä tarkoitetaan tulemaan MAP-kirkkoon sitä oppimaan. Kaste on Kristuksen opin alkeita.

    Tervetuloa oppimaan Kristuksen Evankeliumin ensimmäiset periaatteet, niin kasteen merkityskin selvenee.

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Kerropa sinä, että mitä tarkoittaa: "Jumalan henki liikkui vetten päällä. ... Ja Jumala sanoi: "Tulkoon taivaanvahvuus vetten välille erottamaan vedet vesistä".
    Ja Jumala teki taivaanvahvuuden ja erotti vedet, jotka olivat taivaanvahvuuden alla, vesistä, jotka olivat taivaanvahvuuden päällä; ja tapahtui niin."

    Hyvä Sivullinen,
    Tässä ketjussa koitetaan selvitää kasteen merkitystä Kristuksen evankeliumissa, jos minä olen asiat oikein ymmärtänyt.
    Jos edellä oleva kysymyksesi sinua askaroittaa, niin aloita uusi ketju maailman luomisesta.

    Äänestä

Molemmissa on kyse vedestä. Kummassakaan ei puhuta KASTEESTA.
Miten ymmärrät veden tuossa luomisessa? Fyysisestihän tuo ei voi olla totta.

Äänestä
  • Hyvä Sivullinen,
    Kannat turhaa huolta maailman luomisesta. Se työ on jo tehty. Luomistyön yksityiskohdat eivät vaikuta minun tai sinun pelastukselle ja me saamme nauttia sen työn hedelmistä kun olemme saaneet syntyä tämän pallon päälle.

    Kristuksen evankeliumin vastaanottamisella sitä vastoin on suuri merkitys tämän elämän jälkeen. Kaste on osa Kristuksen evankeliumin alkeista ja osa Kristuksen sovitustyön vastaanottamista. Se on henkilökohtainen evankeliumin toimitus.

    Puhut höpöjä. En kanna huolta maailman luomisesta. Maapallon syntyhistoria löytyy helposti tieteellisestä kirjallisuudesta...
    Et vieläkään ole perustellut vesikasteen tarpellisuutta mitenkään. Et myöskään kertonut, että miten tuo "vedestä syntyminen" liittyy vesikasteeseen.
    Jos väität tietäväsi merkityksen kaikille vesi-sanaan liittyville viittauksille Raamatussa, miksi et osaa selittää veteen liittyviä asioita luomiskertomuksessa?

    Millä tasolla pidät omaa Kristuksen evankeliumin alkeiden tuntemustasi. Skaalalla 1-10, minkä numeron annat itsellesi.
    Kysyn sitä siksi, että "vedestä syntyminen" on Kristuksen opin (evankeliumin) hyväksyjille kaste toimitus, joka on yksi Kristuksen opin (evankeliumin) alkeista.
    Siinä valossa lue uudelleen tuo yläpuolella lainaamani Johanneksen evankeliumin kohta. Ei pitäisi jääda epäselväksi kasteen välttämättömyys.

    (5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny VEDESTÄ ja Hengestä, hän ei pääse Jumalan valtakuntaan. ) (isot kirjaimet minun toimesta)

    Vielä, en tietääkseni missään kirjoituksissani väittänyt tietäväni merkitystä kaikille vesi-sanaa koskeville viitauksille Raamatussa. Minä en tiedä yhtään enempää veteen liittyvistä asioista luomisen suhteen kun sinäkään. Kuten aikaisemmin kirjoitin, luomis kertomus Raamatussa on minulle kuvaus maailman luomisesta, eli miten koko Jumalan suunnitelma maapallosta ihmisten asuinsijaksi toteutettiin. Se on tarpeeksi minulle.
    Minulle on suotu määrätty määrä elon päiviä ja lopussa sitten katsotaan mitä "Sivusta seuraavasta" on tullut.

    (Kuitenkin vesi on ollut minun sydäntä lähellä, koska sen käsittely on tuonut leivän minulle ja perheelleni viimeiset 31 vuotta. Olen tuon ajan ollut mukana teamissä, joka suunnittelee jätevesi ja makeavesi pumppuja kansainväliseen käyttöön.)

    Äänestä

Miten todistat, että maininta vedestä tarkoittaa kasteen välttämättömyyttä? Kasteesta tuossa ei mainittu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutkikaapa. kirjoitti:

Markuksen evankeliumi jäi jostain syystä kesken, peräti kesken lauseen:

"8 Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät."

Ei sanota että mitä he pelkäsivät. Markus (tai kuka kirjoittaja olikin) ei kirjoittanut tai voinut kirjoittaa evankeliumia loppuun asti tai jos kirjoitti, alkuperäinen loppu on kadonnut tai kadotettu. Siksi uudessakin suomennoksessa jakeet 9 - 20 on merkitty hakasulkeisiin, koska ne ovat myöhempää lisäystä ja poikkeavat Markuksen evankeliumin tyylistä. Itse asiassa on kaksikin versiota lopusta ja meidän Raamattuumme päätynyt on pitempi versio.

Tuo jälkikäteinen lisäys kuuluu näin:

"[ 9 [i] Kun Jeesus oli varhain sapatin jälkeisenä päivänä noussut kuolleista, hän ilmestyi ensiksi Magdalan Marialle, josta hän oli ajanut ulos seitsemän pahaa henkeä. 10 Maria lähti sieltä ja vei sanan Jeesuksen seuralaisille, jotka itkivät murheissaan. 11 He eivät kuitenkaan uskoneet, kun kuulivat, että Jeesus eli ja että Maria oli nähnyt hänet.

12 Tämän jälkeen Jeesus ilmestyi hahmoltaan vieraana kahdelle heistä, kun he olivat kulkemassa pois kaupungista. 13 Myös nämä menivät viemään toisille sanaa, mutta heitäkään ei uskottu.

14 Viimein Jeesus ilmestyi myös yhdelletoista opetuslapselleen heidän ollessaan aterialla. Hän moitti heidän epäuskoaan ja heidän sydämensä kovuutta, kun he eivät olleet uskoneet niitä, jotka olivat nähneet hänet kuolleista nousseena. 15 Hän sanoi heille: "Menkää kaikkialle maailmaan ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille. 16 Joka sen uskoo ja saa kasteen, on pelastuva. Joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen. 17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit: Minun nimissäni he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vierailla kielillä. 18 He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."

19 Kun Herra Jeesus oli puhunut heille tämän, hänet otettiin ylös taivaaseen ja hän istuutui Jumalan oikealle puolelle. 20 Opetuslapset lähtivät matkaan ja saarnasivat kaikkialla. Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.] "

Pakanallisesta Mithran kultista peräisin ollut kaste asetetaan tuossa jopa pelastuksen ehdoksi. Samoin puhutaan höpölöpöjä käärmeistä ja myrkyistä.

Jos jätämme nuo myöhemmät lisäykset pois, kaste voidaan katsoa turhaksi toimenpiteeksi, jonka alkuseurakunta halusi ottaa käyttöön. Valta ja hallinta vaikuttivat jo tuolloin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu