Voisiko joku kertoa minulle tietämättömälle että miten Nokia Mission eroaa esimerkiksi normaalista helluntai seurakunnasta?
Näin pintapuolisesti se vaikutti ihan normi menolta mutta kun olen kuullut niin paljon että siellä mennään opeissa väärin ja harhaan?
voisiko joku valaista minua ja kertoa konkreettisia esimerkkejä?
KIITOS
Näin pintapuolisesti se vaikutti ihan normi menolta mutta kun olen kuullut niin paljon että siellä mennään opeissa väärin ja harhaan?
voisiko joku valaista minua ja kertoa konkreettisia esimerkkejä?
KIITOS
Vastaukset 14
Vanhimmat
eipä tuo opillisesti eroa minkään muunkaan kristillisen kirkon oppirakennelmista, niin että ihan kultiksi pitäisi nimetä.
Nokia Missio on uskonyhteisö, joka korostaa tiettyjä asioita, ja saa niin ollen toimintaansa epäterveitä ja turhia piirteitä. Sairaiden parantamisvimma on yksi esimerkki.
Sinällään iänikuisesta jumalanpalvelustavasta poikkeaminen (esim. srk yhteiset ns. ylistys- ja palvontalaulut) ei tee yhteisöstä harhaoppista kulttia.
Kun ollaan me ja noi muut muita, niin ollaan kultti.
Eli eristäydytään muista ja aletaan kuvitella, että meillä nyt on enempi kuin noilla muilla.
Perustetaan oma juttu ja siihen valitaan yleensä joku vahvajohtaja kuten Markku oli.
Nokiamissionilaiset perusti jostain syystä oman kultin omine erityispiirteineen. Miksi ne eivät olisi voineet liittyä vaikka helluntailaisiin?
Helluntai liike on niin paljon isompi, että luterilainen kirkko on pieni lahko siihen verattuna.
Luterilaisuus on voimissaan vain Suomessa ja täälläkin väkimäärät vähenee.
Kaikki uskonjärjestöt ovat toisiinsa nähden kultteja. Niiden erot vain muodollisia.
Ne korostavat yksiä tai toisia puolia raamatusta sekä luovat omia erityyppisiä palvontamenoja.
Yhteistä uskonjärjestöille on mystiikan ylistäminen. Se tarkoittaa sitä, että uskotaan tieteellisistä totuuksista poikkeavia lausuntoja totuuksina.
Raamatusta on mm. johdettavissa, että Jerusalem on maailmankaikkeuden keskipiste ja kaikki kama avaruudessa kiertäisi sen ympäri ympyränmuotoista rataa.
Helluntailiike kannattajamäärästä riippumatta on samanlainen "minusta tuntuu" uskomusjärjestö kuin Nokia Mission.
Molemmat järjestöt uskovat Jeesuksen veren ihmeitä tekevään voimaan. Opin oleellisin kulmakivi on verenvuodatus.
oikein, purtsukka!
1.Johanneksen kirje:
1:7 Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niinkuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä.
Jeesuksen veri on mielenkiintoinen. Hän nimittäin ei vuodattanut kuolinverta.
Johanneksen evankeliumi on ainoa, jossa mainitaan verenvuodatus.
Sotilas kosketti Jeesuksen kylkeä keihäällä ja veri olisi valunut. Jos näin tapahtui, hän ei ollut kuollut. Kuolleen sydän ei toimi eikä pumppaa verta.
Jeesus oli siten elossa silloin kun sotilas sohi keihäällä. Hänet otettiin ristiltä elävänä alas ja virvoitettiin oppilailta salassa hautaholvissa henkiin.
Jeeuksen veri on siten myytti.
Islamiin pätee muuten sama mystinen oppi kuin kristinuskoonkin paitsi veri.
Allah ei vaatinut ihmisuhria eikä Allahilla ole poikia. Koraani tunnustaa Jeessuken profeetaksi.
Islam on perusteiltaan siveellisempi ja puhtaampi monoteistinen uskonto kuin kristinusko.
* Tietenkin Jeesus eli vielä silloin, kunroomansotilas puhkaisi keihäällä Hänen sydämensä, josta vuoti heti vereta ja vettä. Jeesus kuoli silloin, kun Hän huusi ristillään, " Isä, sinun kääsiisi minä anna henkeni, ja " Se on Täytetty." Ja kallisti päänsä. Hän siis ANTOI henkensä, ei kukaan olisi voinut ottaa sitä Häneltä, mutta kun oli kuuliainen Isälle, hamaan ristin kuolemaan asti.
Ä älä siäkään " pursukka" enää enempää ivaa ja pilkkaa, ja kerro omia luulojasi totena, joku herkkä voi jopa uskoa valheitasi, kyse on Jumalan Pojan verestä, joka vuodatettiin sinunkin vuoksesi, ellet tee prannusta ja usko evankeliumia, kadut katkerasti eräänä päivänä näitäkin juttujasi mitä täällä olet rienaten ja ironisesti puhunut !
Tämä "pursusukka" on harvinaisen pimeä tyyppi, täynnä allah-kuujumalan valhetta ja pilkkaa Kuningastamme Jeesusta Kristusta kohtaan.
Jeesuksen ristinveren kieltäjä on riivattu henkilö, joka kuuluu saatanan joukkoihin.
Nokia Mission pohdiskelun ei pitäisi kovin kenenkään päätä vaivata! Sen johtajan lankeemus on osoittanut MISSÄ HENGESSÄ SIELLÄ HEILUTAAN!
Vaikka Koivisto syrjässä onkin, on NM kuitenkin tulosta hänen harhaoppisesta toiminnasta. Pesä ei puhdisty yhden ulosheitolla, TÄRKEINTÄ HENGELLISESSÄ toiminnassa on, onko PYHÄ HENKI läsnä!!
HÄN ei ole ollut siellä, eikä varmaankaan tullut samasta ovenavauksesta, josta homoutensa salannut ja siihen langennut poistui.
oikein meni tuokin Ristin Miehen veren vähättely. :(
Nokia Missio on kuin myrkkyjuoma - se näyttää ulospäin ihan "normaalilta", mutta mitä enemmän sitä juot, sen kuollettavampi se on ja lopulta viimeiset siemaisut pikarin pohjalla saavat aikaan hengellisen kuoleman.
Hyvän- ja pahan tiedonpuu - OIkeaan oppiin miksattu katalaa saatanan myrkkyä, joka kuollettaa uskon Jumalaan, ihmisiin ja elämään.
Lue tästä allaolevasta linkistä tosiasiaa Nokia Missiosta, tai voit myös käydä katsomassa esim "herätysliikeiden" linkillä ihmisten kokemuksia Nokia Missiosta.
http://koti.phnet.fi/petripaavola/nokiamissiotarkastelussa.html
Mohikaanille laiskanläksyä.
Jeesus olisi kuollut viimeisten sanojen jälkeen. Sen jälkeen vasta sotilas tökkäsi keihäällä.
Tekstin kirjoittaja on kömmähtänyt pahemman kerran. Ehkä kertoi totuuden.
Mitä sinä suopursu, paholaisenpalvellija-muslimi olet antamaan laiskanläksyä yhdellekään kunnon kristitylle ja arvostelemaan meille rakasta Pyhää Raamattua???
Lue tämä ketju:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/9310106