Valvontayhteiskunta uhkaa?
Itse olen huolestunut, kun huomaan, että
terroritekojen aiheuttamassa jälkitunnelmassa
suvaitsemattomuus kaikkia yleisestä mielipiteestä
poikkeavaan on nousussa. Omenat ja appelsiinit on
pahasti sekaisin, jos ruvetaan syyttämään ja
pelkäämään kristittyjä uskovaisia islamilaisten
radikaalien tekojen seuraksena. Kristus käski
rakastaa lähimmäisiä ja vihollisia, jos joku
pitää tästä näkemyksestä kiinni, vaikka
fundamistisella tavallakin, niin hänen
toimintansa on yhteiskuntaa ja lähimmäisiään
rakentavaa.
Valvonta yhteiskunta on nousussa turvallisuuden
nimissä. En hämmästyisi, jos lähivuosia
länsimaissakin muodostetaan lakeja, joilla
rajoitetaan ja estetään uskovien kristittyjen
toimintaa. Ranskan valtion toiminta on jo
osoittanut tämän. Siellä esimerkiksi babtisti-
seurakunnat ovat joutuneet viranomaisten lahkojen
listalle. Kysyn huolestuneesti onko minulla ja
minun lapsillani tulevaisuudessa enää uskonnon
vapautta?
Uskonnottomuus voi olla vaarallista ja
fanaattista. Sen on fasismi ja kommunismi
ateistisineen filosofioineen ovat opettaneet.
Uskonnottomuus voi olla vaarallista myös jos se
johtaa arvotyhjiöön. Tämä todettiin myös
Helsingin turvallisuus messuilla
uskontotieteilijän luennossa. Esimerkiksi
luennoitsija nosti Espoossa ja muuallakin
pääkaupunkiseudulla nuorten tekemät väkivallan
teot, joissa arvottomuus tulee esille
vaarallisella tavalla. Venäjä on luisunut lähelle
anarkiaa kommunismin jälkeisessä arvottomassa
tilassa.
Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä, lokakuu
2001, arvostettu akateemikko filosofi Georg
Henrik von Wright pohtii seuraavasti länsimaiden
nykytilasta: "Antiikin ja kristinuskon pohjalle
rakennettu kulttuuri on muuttunut heikoksi ja
epävarmaksi. Kultuurin vanhuudesta kertoo sekin,
että länsimaissa monet ovat alkaneet katsella
omaa kulttuuriaan ulkopuolisena ja kyseenalaistaa
sen arvoja ja moralia. 'Tällainen itse-epäily
tekee meidät heikoiksi ja epävarmoiksi ...'
Länsimainen kultuuri on Spenglerin - ja von
wrightin - mukaan lakastumisvaiheessa." Moraalia
von Wright pohtii seuraavasti: " 'Moraalin lähin
sukulainen on kuitenkin uskonto. Kun uskonto
kukoistaa, moraalinen elämä kukoistaa ja
päinvastoin.' Eikö yhteiskunnan moraali siis voi
elpyä ilman uskonnolsta heräämistä? ' Tekisi
mieli sanoa, että moraali ilman uskontoa on
mahdollinen, mutta en ole vakuuttunut, että niin
on.' " (Huom. moraali on myös sosiaalista,
heikoimmista huolehtivaa, eikä vain seksuaalista,
johon se yleensä liitetään.)

Vastaukset 2
Vanhimmat
Kolmannen kappaleen toinen lause kertoo paljon
järjenjuoksustasi, jonka usko on korvannut.
Arvotyhjiöitä ei pöllö ole. On aina arvoja.
Kenestä huonoja kenestä hyviä, muttei tyhjiötä.
Puolustat fundamentalismia!!! Se on rasismia ja
jo sovinismiakin pahempaa.
Rasismi on täällä jo kielletty. On aika kieltää
fundamentalismi.
Valvonta yhdyskunta on yhdyssana.
Ranskassa on syynsä meillä vastustetaan
sovinismia, rasismia ja FUNDAMENTALISMIA.
Sattuneesta syystä.
Turvallisuus messut on yhdyssana.
Ei ole arvottomuutta, on vääriä ja oikeita
arvoja.
Venäjälläkin on arvoja kaikkialla.ei siis
arvotyhjiötä.
Mene käymään peruskoulu vielä kolmannen kerran.
Saat tukevamman pohjakoulutuksen. Kirjoita tänne
taas sitten.
Voi olla moraalitonta! Ihmiset jaetaan veljiin ja
vääräuskoisiin. Veljiä pitää rakastaa mutta
vääräuskoisia ei tarvitse. "Jeesus antaa anteeksi
kun häneen uskoo" Tämmöinen ajattelu tyyli on
pahasta! Ei ihmekään kun monet uskovaiset ovat
hulluja, kun he tekevät murhaa he
ajattelevat: "No, kyllä se Jeesus antaa tämänkin
murha työn anteeksi."