Olin hölmö kun menin armeijaan. Entä nyt?

Kävin armeijassa, ja halusinkin alikersantiksi, mutta omaa tyhmyyttäni sain paskasen lopun.

Parakit olivat niin homeessa että kaikki terveetkin miehet köhivät jatkuvasti, jopa alikersantit myönsivät että kyllä ne homeessa ovat, mutta ylemmiltä jos kysyin niin ihmettelivät että edes kehtaan kyseenalaistaa barakkien kuntoa joka sitten heidän mukaansa on läpäissyt jonkin tarkistuksen.

Moni sen kuitenkin kesti, jotkut enemmän toiset vähemmän. Aloin huolestua siinä vaiheessa kun en toisena viikkona enää pystynyt juoksemaan coopperia, tai tekemään muutakaan vaativampaa liikuntasuoritusta ilman että rupean köhimään ja oksentamaan. Köhin ja yskin sen jälkeen jatkuvasti, ja lääkärit määräsivät vaan jotain yskänlääkettä. Tilanne paheni pahenemistaan, kunnes vanhemmatkin huolestuivat, kun viikonloppulomilla köhin niin hillittömästi.

Väkisin kun jouduin tekemään urheilusuorituksia tuossa tilassa, niin yleensä siitä seurasi korkea kuume jonka seurauksena pääsin sentään lepäämään loppupäiväksi. Seuraavana päivänä kuume oli poissa, mutta tuli yleensä päivän mittaa takaisin. En halunnut enää jatkossa mennä kuumeisena lepäämään, kun tajusin että jään koulutuksessa auttamatta jälkeen. Positiivista sentään että varsinkin jos kuume oli tarpeeksi korkea, olo oli kuin olisin käyttänyt jotain vahvempia aineita, joten sitä ei sentään kidutukseksi voinut sanoa.

Kaveri joka oli juuri päässyt alikersantiksi kärsi samanlaisesta köhästä, mutta lievempänä. Viimein yli 7 kuukauden palveluksen jälkeen hän pääsi pois, vaikka oli aktiivisesti käynyt valittamassa vaivastaan, sekä kun vaiva oli mennyt vakavammaksi, hänellä oli todettu jotain ylimääräistä keuhkoissa.

En halunnut missään nimessä saada astmaa tai muuta vastaavaa vaivaa, joten tässä vaiheessa menin ilmoittautumaan siviilipalvelukseen, vaikka en ole koskaan sinne halunnutkaan. Jouduin siis pakosta antamaan väärän todistuksen siitä että haen sinne moraalisista syistä.

Nyt tuli sitten "kutsuntakirje" Lapinjärven Koulutuskeskuselta (sivariin koulutus siis?) postiin (en ole käynyt sitä vielä hakemassa). Kysynkin että onko mitään keinoa päästä sivarista eroon enää tässä vaiheessa käymättä sitä?

Koen nyt itseni petetyksi, ja tuntuu aika katkeralta että joudun nyt 11 kuukaudeksi (olin armeijassa tasan kuukauden) tekemään palkatta töitä, ilman että se valmistaa minua mihinkään kriisialan tehtäviin, tälle samalle valtiolle joka ahdinkoni aiheutti.
2136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olet kuoppasi kaivanut, joten kärsi. Olisit hankkinut vapautuksen, kuten jokainen järkevä tekee.

Äänestä

hommaa erikoislääkäriltä suositus C-luokkaan. Jos ei terveydellisista syistä pysty suorittamaan armeijaa niin se on C eikä mikään sivari.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


.................... kirjoitti:

Kävin armeijassa, ja halusinkin alikersantiksi, mutta omaa tyhmyyttäni sain paskasen lopun.

Parakit olivat niin homeessa että kaikki terveetkin miehet köhivät jatkuvasti, jopa alikersantit myönsivät että kyllä ne homeessa ovat, mutta ylemmiltä jos kysyin niin ihmettelivät että edes kehtaan kyseenalaistaa barakkien kuntoa joka sitten heidän mukaansa on läpäissyt jonkin tarkistuksen.

Moni sen kuitenkin kesti, jotkut enemmän toiset vähemmän. Aloin huolestua siinä vaiheessa kun en toisena viikkona enää pystynyt juoksemaan coopperia, tai tekemään muutakaan vaativampaa liikuntasuoritusta ilman että rupean köhimään ja oksentamaan. Köhin ja yskin sen jälkeen jatkuvasti, ja lääkärit määräsivät vaan jotain yskänlääkettä. Tilanne paheni pahenemistaan, kunnes vanhemmatkin huolestuivat, kun viikonloppulomilla köhin niin hillittömästi.

Väkisin kun jouduin tekemään urheilusuorituksia tuossa tilassa, niin yleensä siitä seurasi korkea kuume jonka seurauksena pääsin sentään lepäämään loppupäiväksi. Seuraavana päivänä kuume oli poissa, mutta tuli yleensä päivän mittaa takaisin. En halunnut enää jatkossa mennä kuumeisena lepäämään, kun tajusin että jään koulutuksessa auttamatta jälkeen. Positiivista sentään että varsinkin jos kuume oli tarpeeksi korkea, olo oli kuin olisin käyttänyt jotain vahvempia aineita, joten sitä ei sentään kidutukseksi voinut sanoa.

Kaveri joka oli juuri päässyt alikersantiksi kärsi samanlaisesta köhästä, mutta lievempänä. Viimein yli 7 kuukauden palveluksen jälkeen hän pääsi pois, vaikka oli aktiivisesti käynyt valittamassa vaivastaan, sekä kun vaiva oli mennyt vakavammaksi, hänellä oli todettu jotain ylimääräistä keuhkoissa.

En halunnut missään nimessä saada astmaa tai muuta vastaavaa vaivaa, joten tässä vaiheessa menin ilmoittautumaan siviilipalvelukseen, vaikka en ole koskaan sinne halunnutkaan. Jouduin siis pakosta antamaan väärän todistuksen siitä että haen sinne moraalisista syistä.

Nyt tuli sitten "kutsuntakirje" Lapinjärven Koulutuskeskuselta (sivariin koulutus siis?) postiin (en ole käynyt sitä vielä hakemassa). Kysynkin että onko mitään keinoa päästä sivarista eroon enää tässä vaiheessa käymättä sitä?

Koen nyt itseni petetyksi, ja tuntuu aika katkeralta että joudun nyt 11 kuukaudeksi (olin armeijassa tasan kuukauden) tekemään palkatta töitä, ilman että se valmistaa minua mihinkään kriisialan tehtäviin, tälle samalle valtiolle joka ahdinkoni aiheutti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu