GAZAN KAISTAN ja Israelin eteläosan välillä käydään julistamatonta pienoissotaa, joka sai aiheen siitä, että IDF ja Shin Bet havaitsivat terroriryhmän valmistautuvan ampumaan raketteja Israeliin, ja lähetti IAF:n helikopterit paikalle, jotka ohjuksillaan tuhosivat viiden hengen solun. Heidät tunnustettiin Islamic Jihadin johtajiksi, mukana järjestön rakettitoiminnan komentaja sheikki Ahmed Khalil.
Raketin ampuminen oli ilmeisesti tarkoitettu 1995 Maltalla teloitetun Islamic Jihadin johtajan Fathi Shikakin muiston kunnioittamiseksi. Shikaki julkaisi kirjasen, jossa hän ensimmäisenä laillisti itsemurhaiskujen käytön islamin pyhässä sodassa (jihad).
Lauantaipäivän aikana terroristit ampuivat ainakin 20 rakettia Gazasta Israeliin, ja sunnuntain vastaisen yön ja aamun aikana 11 rakettia lisää.
Osa raketeista oli Katjusha-raketin muunnoksia, ns. Grad-raketteja, joiden kantomatka yltää Gazasta Ashdodin yli. Iskujen kohteina olivat varsinkin Beersheba, Ashkelon ja Ashdod, mutta myös muihin kohteisiin ammuttiin useita raketteja ja kranaatteja.
IDF ilmoittaa surmanneensa lauantain aikana 10 Islamic Jihadin jäsentä toistuvissa ilmaiskuissa Gazan kaistalle.
IAF:n iskukohteina ovat olleet salakuljetustunnelit Gazan eteläosassa, sekä Jihadin koulutusleirit ja terrorisolut, jotka ovat aikeissa ampua raketteja.
ISRAELILAISTEN tappiot ovat sunnuntaiaamun mennessä yksi kuollut ja 4 haavoittunutta. Raketit ovat aiheuttaneet suurta tuhoa rakennuksille ja sytyttäneet useita tulipaloja osuessaan paikoitettuihin autoihin.
ISLAMIC Jihadin aseellisen siiven johtaja vakuuttaa, että lauantain aikana ammutut raketit olivat vain alkaneen operaation alkulaukaukset ja uhkasi, että iskuja tullaan jatkamaan suuremmalla teholla.
Järjestön Damaskoksessa toimiva johtaja Ramadan Abdullah osallistui äskettäin Teheranissa Israelin tuhoamiseksi järjestettyyn konferenssiin. Hän totesi puheessaan, että Iranin ylimmän kaitsijan Ali Khamenein laatima ”tiekartta osoittaa tien sionistisen hallituksen miehittämien alueitten vapauttamiseen”, eli Israelin tuhoamiseen.
http://israelupdate.achlak.net/

Vastaukset 2
Vanhimmat
http://israelupdate.achlak.net/
Jumalan Hengen vuodatusta Jeesuksen nimessä ja Isän Jumalan tahdon mukaan!