Garmenteista

Kysyin jo aiemmin, mutta jostain syystä aloitukseni katosi. Voinko kirkon ulkopuolisena tilata garmentit ja käyttää niitä, vai täytyykö olla kirkon jäsen? Olisi ihan kiva totutella käyttöön, jos vaikka myöhemmin liittyisin kirkkoon.
97254
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 97

Vanhimmat

Aikaisempi kysymyksesi on pelkästään pilkkaava eikä osoittanut, että olisit aidosti kiinnostunut totuttelemaan. Ei niiden käyttöön tarvita mitään totuttelua.

Äänestä
  • Viestisi on ymmärrettävissä niin, että tilata voivat vain jäsenet. Harmin paikka. Onko se jollain tavalla pilkkaavaa, jos ei-vielä-jäsen käyttää garmentteja?
    Saavatko garmentteja käyttää kaikki kastetut, siis 8-vuotiaista lähtien, vai pitääkö olla temppelikelpoisuus?

    Äänestä

Miksi kyselet? Pilkataksesiko?
Totean silti, että garmenttia eli ihokasta käyttävät vain temppelipyhityksen eli endoumentin saaneet. Miehillä tulee olla Melkisedekin pappeus, jonka voi saada vasta 18 vuoden iässä. Sama ikä on oltava naisillakin.

Äänestä
  • Kiitos tiedoista.

    Äänestä

  • Osaatko Tapani vastata: Luin jostain, että USAn armeijassa mormonimiehet saavat käyttää näitä garmentteja, vaikka armeijassa muuten edellytetään yhtenäistä vaatetusta. Onko näin?

    Suomen armeijassa tietääkseni ei saa käyttää (ainakaan ns ennen ei saanut). Tuskin niitä kukaan käyttäisikään, koska sitten pitäisi ne itse myös pestä.

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    Osaatko Tapani vastata: Luin jostain, että USAn armeijassa mormonimiehet saavat käyttää näitä garmentteja, vaikka armeijassa muuten edellytetään yhtenäistä vaatetusta. Onko näin?

    En osaa tuohon vastata.

    ulkoasultaan yhtenäinen, alusasultaan saa olla vaikka minnihiirikalsarit, myös Suomen puolustusvoimissa.

    Kyllä minun poikani käytti armeijassa omia alusvaatteitaan ja sukkiaan.
    Lomille tuli pyykkipussin kanssa.

    USA:n armeijaa varten mormonikirkolla on omat garmenttinsa. Vihreät väriltään joten "lähes" yhtenevät armeijan normaalivaatetuksen kanssa.

    Kirkkko (ei armeija) on siis tehnyt kompromissin symboliikassaan. Valkoinen väri temppeli-ihokkaassa ei siis kuvasta puhtautta ja synnittömyyttä vaan sitä kuvastaa myös mikä tahansa väri mitä USA:n armeija kulloinkin kalsareissaan käyttää.

    Äänestä

  • Äit´muori kirjoitti:

    Kyllä minun poikani käytti armeijassa omia alusvaatteitaan ja sukkiaan.
    Lomille tuli pyykkipussin kanssa.

    Mutta varmasti käytti niitä armeijan kalsareitten ja sukkien alla?? Ainakin itse kun kävin intin, siitä jo aikaa, sai käyttää omia vain jos päällä piti armeijan ystävällisesti käyttöömme luovuttamia rätei ja lumpui.

    Äänestä

  • Vaatetus on kirjoitti:

    ulkoasultaan yhtenäinen, alusasultaan saa olla vaikka minnihiirikalsarit, myös Suomen puolustusvoimissa.

    Ei ainakaan ennen pitänyt paikkaansa. Kyllä minun armeija-aikanani piti olla ne sinivalkoruudulliset bokserityyppiset alushousut tai sitten kylmemmillä ilmoilla ruskeat pitkät kalsarit.
    Amerikan mormonisotilaille on erikseen vihreitä temppeli-ihokkaita eli garmentteja juurikin jotteivat valkoiset garmentit erottuisi muiden sotapoikien alusvaatetuksesta.

    Äänestä

Ei ne muuten ole mitenkään oudot, ihan tavalliset vähän lököt, mutta niihin on ommeltu paitaan kaksi merkkiä ja housuihin yksi, mitkä on pyhiä mormoneille. Jos saa semmoset käsiinsä ja rupeaa niitä käyttämään ennen liittymistä ennen kuin on pakko niin eikö se ole vähän p*rs* edellä puuhun kiipeämistä, en suosittele.

Kuvia ja selostus
http://www.mormonismi.net/temppeli/ihokas.shtml

Ei niitä kyllä oikein mistään saa ellei tosiaan ole itse temppelin läpi käynyt mormoni jolla on jäsennumero ja temppelisuosituskin kai mieluiten, vaikka kai sitä voi sanoa että on vasta menossa ekaa kertaa... tai joltain entiseltä, joka ei ole heittänyt omiaan pois. Kuten sanottu, en suosittele. Miksikä siitä tulisi.

Äänestä
  • Muistat jotain väärin, mutta en ala korjaamaan.

    Äänestä

Eikö henki ole enemmän kuin ruumis
ja ruumis enemmän kuin vaatteet?

Jotkut alusvaatteet vaan on pyhiä, joka kummastuttaa.

Äänestä

Hyvin monilla uskonnoilla on erilaisia sakraalivaatteita. Jos se kummstuttaa niin kummastuttaa, mutta eikö olisi sivistyneempää kunnioittaa niitä kuin kummastella?

Äänestä
  • Kellään kristityillä ei ole sellaisia alusvaatteita, jonka laisia olisi aina pidettävä. Vain mormonismiin kuuluu tällainen oppi.

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    Kellään kristityillä ei ole sellaisia alusvaatteita, jonka laisia olisi aina pidettävä. Vain mormonismiin kuuluu tällainen oppi.

    Johtuisikohan se siitä, ettei ole kuin yksi palautettu kirkko. jossa on myös temppelitoimitukset?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kristillinen kirkko ei ole koskaan hävinnyt maan päältä. Siksi sitä ei ole voitu palauttaakaan.

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    Kristillinen kirkko ei ole koskaan hävinnyt maan päältä. Siksi sitä ei ole voitu palauttaakaan.

    Kristillisen varhaiskirkon luopumus: Tämä kansa lähestyy minua suullaan, Jes. 29:10, 13. Pimeys peittää maan, Jes. 60:2. Herra lähettää maahan Herran sanan kuulemisen nälän, Aam. 8:11. Vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, Matt. 24:24. Teidän joukkoonne tulee julmia susia, Ap. t. 20:29. Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, Gal. 1:6. Ennen toista tulemista tapahtuu uskosta luopuminen, 2. Tess. 2:3. Jotkut eksyvät totuudesta, 2. Tim. 2:18. Toiset ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman, 2. Tim. 3:5. Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia, 2. Tim. 4:3–4. Kansan keskuudessa esiintyy vääriä profeettoja ja vääriä opettajia, 2. Piet. 2:1. Joukkoonne on luikerrellut ihmisiä, jotka kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme, Juud. 4. Jotkut sanovat itseään apostoleiksi, vaikka eivät ole, Ilm. 2:2. Nefi näki suuren ja iljettävän kirkon muodostumisen, 1. Nefi 13:26. Pakanat ovat kompastuneet ja perustaneet monia kirkkoja, 2. Nefi 26:20. He ovat poikenneet minun toimituksistani ja rikkoneet minun ikuisen liittoni, OL 1:15. Pimeys peittää maan ja synkkä pimeys ihmisten mielen, OL 112:23. Josephille kerrottiin, että kaikki kirkot olivat väärässä; niiden julistajien sydän oli Jumalasta kaukana, JS-H 19.

    Noissa Raamatun kohdissa varoitetaan selvästi Smithin opista ja muista sen kaltaisista. Loput lainauksesi ovat Smithin OMISTA kirjoituksista, joissa hän kääntää asiat päälaelleen väittäen iste kehittämäänsä kirkkoa ainoaksi oikeaksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kristillisen varhaiskirkon luopumus: Tämä kansa lähestyy minua suullaan, Jes. 29:10, 13. Pimeys peittää maan, Jes. 60:2. Herra lähettää maahan Herran sanan kuulemisen nälän, Aam. 8:11. Vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, Matt. 24:24. Teidän joukkoonne tulee julmia susia, Ap. t. 20:29. Olen hämmästynyt, kun te näin pian olette luopumassa hänestä, Gal. 1:6. Ennen toista tulemista tapahtuu uskosta luopuminen, 2. Tess. 2:3. Jotkut eksyvät totuudesta, 2. Tim. 2:18. Toiset ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman, 2. Tim. 3:5. Tulee aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia, 2. Tim. 4:3–4. Kansan keskuudessa esiintyy vääriä profeettoja ja vääriä opettajia, 2. Piet. 2:1. Joukkoonne on luikerrellut ihmisiä, jotka kieltävät ainoan Valtiaamme ja Herramme, Juud. 4. Jotkut sanovat itseään apostoleiksi, vaikka eivät ole, Ilm. 2:2. Nefi näki suuren ja iljettävän kirkon muodostumisen, 1. Nefi 13:26. Pakanat ovat kompastuneet ja perustaneet monia kirkkoja, 2. Nefi 26:20. He ovat poikenneet minun toimituksistani ja rikkoneet minun ikuisen liittoni, OL 1:15. Pimeys peittää maan ja synkkä pimeys ihmisten mielen, OL 112:23. Josephille kerrottiin, että kaikki kirkot olivat väärässä; niiden julistajien sydän oli Jumalasta kaukana, JS-H 19.

    Jes 29 kuvaa aikaa jolloin Assyyrian armeija piirittää Jerusalemia ja kansa yrittää Jesajan mukaan vain opittujen rituaalien kautta lähestyä heimon Jumalaa (sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista) .
    Jes 60 on kolmannen Jesajan teksti persialaisaikaan jolloin Assyyria ja Babylonia olivat jo tuhoutuneet ja maanpako päättynyt, mutta ei ollut tuonut toivottua suuruutta , tässä luvussa vakuutellaan että viipyvä rauha ja hyvinvointi kuitenkin saavutetaan.

    Aamos on kirjoitettu ensimmäistä Jesajaakin aiemmin, hyppäätte historiassa sinne sun tänne täysin järjettömästi.Aamoksessa ollaan Israelin uskonnossa ja taas tulee haukkuja koska ei olla profeetan mielestä noudatettu oikeudenmukaisuutta vaan pelkkiä rituaaleja .

    Ei ole kyse kirkosta vaan tietyn kansan käytöksestä tietyissä sen historian eri vaiheissa. Suomeksin on erittäin hyvää kirjallisuutta Israelin ja Juudan historiasta sekä kehityksestä joka johti Israelin uskonnosta juutalaisuuteen .Tietämätön ei kenenkään tarvitse enää olla, olipa oma uskonto mikä hyvänsä .

    Äänestä

  • Israelilaiset olivat kansa 'am ja uskonto etninen kuten kaikki uskonnot tuohon aikaan.Organisaatio oli myöhäistä kuten Raamatustakin näet, ensin oli kotijumalia joka taloudessa, ja uhreja suoritettiin missä sattuu jne Sekotat todelliset tapahtumat ja tarinat.

    Kukaan ei tiedä mitään mistään Abrahamin ajasta, VT:n kuvaus siitä yhdistää eri aikoja jotka eivät edes sovi yhteen.
    Ei ole ollut eikä vieläkään ole juutalaista kirkkoa,on juutalainen kansa joka on organisoitunut eri tavoin, eri aikoina ,eri paikoissa Uskonnollisia ryhmittymiä on hyvin erilaisia , on aina ollut(mikä yhdisti essealaiset ja fariseukset tai saddukeukset ja selootit?), ei monimuotoisuutta pidetä vääränä tai "luopumuksena".

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Jes 29 kuvaa aikaa jolloin Assyyrian armeija piirittää Jerusalemia ja kansa yrittää Jesajan mukaan vain opittujen rituaalien kautta lähestyä heimon Jumalaa (sen kuuliaisuus minua kohtaan on vain opittujen ihmiskäskyjen noudattamista) .
    Jes 60 on kolmannen Jesajan teksti persialaisaikaan jolloin Assyyria ja Babylonia olivat jo tuhoutuneet ja maanpako päättynyt, mutta ei ollut tuonut toivottua suuruutta , tässä luvussa vakuutellaan että viipyvä rauha ja hyvinvointi kuitenkin saavutetaan.

    Aamos on kirjoitettu ensimmäistä Jesajaakin aiemmin, hyppäätte historiassa sinne sun tänne täysin järjettömästi.Aamoksessa ollaan Israelin uskonnossa ja taas tulee haukkuja koska ei olla profeetan mielestä noudatettu oikeudenmukaisuutta vaan pelkkiä rituaaleja .

    Ei ole kyse kirkosta vaan tietyn kansan käytöksestä tietyissä sen historian eri vaiheissa. Suomeksin on erittäin hyvää kirjallisuutta Israelin ja Juudan historiasta sekä kehityksestä joka johti Israelin uskonnosta juutalaisuuteen .Tietämätön ei kenenkään tarvitse enää olla, olipa oma uskonto mikä hyvänsä .

    Poistin ja korjaan lapsuksen vuoksi tällaiseksi, vaikka itse asia ei muutukaan:

    Mitä kirkolla tarkoitetaan? Israelilaisilla oli varsin selkeä uskonnollinen organisaatio pappeineen. Mooses kutsui Herralta saamansa valtuuden perusteella Aaronin poikineen palvelemaan pappeina, jotka hoitivat temppelitoimituksia. Kymmenyksiä kerättiin jo Abrahamin aikana. Raamatussa kerrotaan, että Abraham maksoi kymmenykset Melkisedekille, joka oli ylipappi, uskonnollisin perustein.

    Äänestä

Noo, onhan ev.luterilaisillakin rippivaatteenaan 'alba', jota käytetään konfirmaatiotilaisuudessa kirkossa mutta, että pitäisi pukea jotkut merkeillä merkityt alusvaatteetkin tilaisuuteen - haiskahtaa aika pervolta ja noituudelta.

Papeilla on toki papilliset asusteet jumalanpalveluksessa ja eri kirkollisissa tapahtumissa erilaiset kaavut. Ja he käyttävät näitä papillisia asusteitaan toimituksen ajan, mutta siviilissä vaatetus ei juuri eroa muun väestön pukeutumisesta, tosin papeilla saattaa olla violetinvärinen paita ja usein 'sokeripalaksi' kutsuttu valkoinen kaulusmerkki viran tunnuksena.

Ei se kyllä sivistyksen puutetta ole, jos kummastelee määräystä mormonien garmenttipakon käytöstä - kyllä on omituista Map- kirkon puuttua rivijäsenen alusvaatteisiin. Lähinnä ulkopuolinen voi pitää mormoneja outona porukkana.

Äänestä
  • on noituudessa?

    Äänestä

  • Nimimerkille "mietteitä",

    Kirjoitit: "Ei se kyllä sivistyksen puutetta ole, jos kummastelee määräystä mormonien garmenttipakon käytöstä - ..."

    Minä lasken sen enemmän sinun uskonnollisen sivistyksesi puutteen puolelle.
    Temppelissä käyneille MAP-kirkon jäsenille asia on täysin selvä. Sinulla vain ei ole samaa informaatiota asiasta, joka MAP- kirkon jäsenillä on.

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Nimimerkille "mietteitä",

    eli on joku salaoppi jota kuitenkin julkisesti perustellaan mm asiaankuulumattomin heprealaisen Raamatun jakein?

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    eli on joku salaoppi jota kuitenkin julkisesti perustellaan mm asiaankuulumattomin heprealaisen Raamatun jakein?

    ole ainoa peruste.

    Äänestä

  • Ei se kirjoitti:

    ole ainoa peruste.

    Mormonien sivistyksen puute painottuu jopa sairaalloisesti väärään päähän, kun sen oppi määrää jäseniään jo alusvaatteita myöten.

    Tietenkään minulla ei ole samaa informatiota taianomaisten garmentien käytöstä, sillä en erityisemmin tarkkaile enkä ole kiinnostunut tutkimaan, mitä alusasuja ihmiset käyttävät eri tilanteissa. Mutta kirjoitukseni oli aivan riittävä ja oikeutettu mielipiteeni esittämiseen.

    Äänestä

  • se perusteluista kirjoitti:

    Vastinetta "se perusteluista" nimimerkille:

    -Mihin päähän sinun sivistystasosi painottuu kun sinulla on tarvetta kommentoida kenenkään alusasusta.

    -Jokainen temppelissä käynyt MAP-kirkkon jäsen käyttää garmentteja ihan omasta tahdostaan kun he tietävät niiden tarkoituksen.

    -Sen verran kuitenkin tarkkailet ja olet kiinnostunut garmenteista, että kirjoitit niistä. Minulla ei ole minkäänlaista intoa kommentoida sinun käyttämistäsi alusvaatteista, oli ne sitten kenen valitsemia tahansa.

    -Nämä joka kertaiset "taika" tai "taianomaiset" juuri osoittavat kirjoittajan tietämättömyyttä asiasta.

    -Myös, luonnollisesti sinulla on aivan riitävä oikeus mielipiteesi esittämiseen, niinkuin minullakin. Tämähän on normaali avoin keskustelu palsta.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    eli on joku salaoppi jota kuitenkin julkisesti perustellaan mm asiaankuulumattomin heprealaisen Raamatun jakein?

    Komentti myös nimimerkki "to.."

    Salaoppi??? Sinulla riittää mielikuvitusta.

    MAP-kirkon tavoite on saada jokainen jäsen temppeli kelpoiseksi. Näin ollen tieto garmenteista on jokaisen jäsenen ulottuvilla heidän halustaan riippuen.

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Komentti myös nimimerkki "to.."

    Salaoppi??? Sinulla riittää mielikuvitusta.

    MAP-kirkon tavoite on saada jokainen jäsen temppeli kelpoiseksi. Näin ollen tieto garmenteista on jokaisen jäsenen ulottuvilla heidän halustaan riippuen.

    "Temppelissä käyneille MAP-kirkon jäsenille asia on täysin selvä. Sinulla vain ei ole samaa informaatiota asiasta, joka MAP- kirkon jäsenillä on."
    Tieto joka ei ole kaikkien saatavilla on salaoppia.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    "Temppelissä käyneille MAP-kirkon jäsenille asia on täysin selvä. Sinulla vain ei ole samaa informaatiota asiasta, joka MAP- kirkon jäsenillä on."
    Tieto joka ei ole kaikkien saatavilla on salaoppia.

    Eikä ole, se on tietyn jäsenistön keskenään tarvitsevaa tietoutta, jos asia ei mitenkään kosketa sinua, mihin tarvitsee tuota tietoa?

    Äänestä

  • Tms 1 kirjoitti:

    Eikä ole, se on tietyn jäsenistön keskenään tarvitsevaa tietoutta, jos asia ei mitenkään kosketa sinua, mihin tarvitsee tuota tietoa?

    En tarvitse tuota tietoa eikä argumenttini liittynyt omaan tarpeeseen, te totta kai voitte käyttää mitä vaatteita uskontonne määrää tai itse katsotte tarpeelliseksi. Se mitä olen aiemmin tuonut esiin on, että juutalaisen uskonnon temppelipapistoa koskevat määräykset eivät koske muita, niitä ette voi otta perusteeksi omille käytännöille kuten täällä joskus näkee tehtävän.

    Entä jos ne on palautettu noudatettaviksi? Olisivatko juutalaiset ainoa kansa, jota varten Herra on ilmoittanut mm. temppelitoimitukset ja asusteet, joita tulee käyttää temppelitoimituksissa?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Entä jos ne on palautettu noudatettaviksi? Olisivatko juutalaiset ainoa kansa, jota varten Herra on ilmoittanut mm. temppelitoimitukset ja asusteet, joita tulee käyttää temppelitoimituksissa?

    Ei juutalaisuudessa ole muita temppelitoimituksia kuin uhrit ja ne nimenomaan olivat tietylle kansalleei muiden tarvinnut uhrata(ks Jonan kirja) .
    Te kristityt itse painotatte sitä että uhrit tulivat turhiksi Jeesuksen takia, palautetaanko uhrit nyt teille ja miksi?

    Israelin papiston asusteet muuten noudattivat tuon ajan lähi-idän pappismuotia .josta on jäljellä enää kenkien poisotto tietyissä tilanteissa, tapa joka on muslimeillakin, pyhillä paikoilla ei saanut kulkea kengät jalassa .

    Juutalaisuuteen ei tietysti vaikuta mikään kristinuskon oppi , nykytilanne johtuu siitä että uhreja ei fyysisesti voida enää suorittaa, ei ole paikkaa eikä rituaalisesti puhdasta papistoa , jokainen juutalainen on kuolleista saastuneessa tilassa mitä tulee temppeliin, muuhunhan tila ei vaikuta. Rituaalinen puhtaus oli juuri temppelin varjelemiseksi.

    Kiinnostaisi ihan aidosti, minkä TAKIA garmentteja pidetään ja mitä niiden ajatellaan vaikuttavan. Vai onko kyseessä vain kuuliaisuus kirjoitettua sanaa kohtaan? Mihin Raamatun tai Mormonin kirjan kohtaan niiden käyttö perustuu?

    Äänestä

  • Exhellari86 kirjoitti:

    Kun on kyse kristityistä lisäisin mihin UT:n kohtaan käytäntö liittyy, eivät Mooseksen lait tai juutalaiset tavat kuulu kristityille ja muut kristityt kuin mormonit eivät pidäkään erityisiä asuja.Eivät liioin juutalaiset ole pitäneet muuta kuin papisto hoitaessaan uhraustehtäviään temppelissä.

    Äänestä

  • Exhellari86 kirjoitti:

    Kiinnostaisi ihan aidosti, minkä TAKIA garmentteja pidetään ja mitä niiden ajatellaan vaikuttavan. Vai onko kyseessä vain kuuliaisuus kirjoitettua sanaa kohtaan? Mihin Raamatun tai Mormonin kirjan kohtaan niiden käyttö perustuu?

    Ne jotka ovat käyneet Temppelissä ja saaneet oman enawmenttinsä saavat käyttää garmenttia. Sitä käytetään jotta muistaisi lupaukset joita on Jumalalle antanut.
    Endowment on tilaisuus josa opetetaan niin teologisia kuin moralisiakin periaatteita. Se on ns. ordinanssi eli pyhä tapahtuma jossa teemme liittoja Jumalan kanssa. Se on erittäin symbolinen ja siksi sen saavan tulisi olla harmoniassa Jumalan kanssa, eli niin puhdas kuin mahdollista. Endownementti on Jumalan lahja ihmiselle, se ei kuitenkana ole fyysinen lahja vaan henkinen jossa ihminen saa opetusta Jumalalta symbolien avulla. Mitä "lähempänä Jumalaa" ao on sitä enemmän symbolit avautuvat aolle.
    Minä pidän garmentteja koska minä pidän niistä jan koska olen luvannut Jumalalle pitää niitä.
    Ei ole todisteita siitä että alkukristityt olisvat lakanneet käymästä Temppelissä, päin vastoin Raamatussa on useita kertoja mainittu heidän käyntinsä Temppelissä sekä viitteitä Temppelissä tapahtuviin menoihin. Margareth Barker, evangelista tutkija on tutkinut paljon alkukristittyjen Temppeleitä ja on tehnyt kirjan asiasta. Suosittelen.
    1 Moos 3:21, Rom 10:10-11, 1 Joh 2:28 2 Mooses 28
    Muistaakseni nykyjuutalaisilla on garmenttien sijsta se huivi. Myös Jaakobin viitta on mielenkintoinen sekä vaate jonka Ham ryösti Isältään ja jonka takia hänet kirottiin.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Unohtui: mormontemples.net/

    Barkerilla on joku oma temppelioppi. Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia, joten niin kauan kuin oli temppeli, he kävivät siellä uhraamassa.
    Temppelissä vierailijat käyttivät tavallisia vaatteitaan, ainoa josta piti pitää huolta oli rituaalinen puhtaus. Lain mukaan kultti piti keskittää Jerusalemiin eikä muualla saanut uhrata enää kun temppeli oli olemassa, eri asia noudattivatko kaikki tätä määräystä, se kuitenkin oli laki .

    Juutalaiset eivät pidä mitään erityistä vaatepartta nyt eivätkä aiemminkaan.Rukousviitta ei ole vaate eikä huivi, sitä miehet käyttävät eri tilanteissa koska ei ole enää käytössä sitä vaatepartta johon voisi kiinnittää tupsut, joiden käyttö on toran määräys (Tee itsellesi tupsut viittasi neljään kulmaan, johon verhoudut).

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Ei juutalaisuudessa ole muita temppelitoimituksia kuin uhrit ja ne nimenomaan olivat tietylle kansalleei muiden tarvinnut uhrata(ks Jonan kirja) .
    Te kristityt itse painotatte sitä että uhrit tulivat turhiksi Jeesuksen takia, palautetaanko uhrit nyt teille ja miksi?

    Israelin papiston asusteet muuten noudattivat tuon ajan lähi-idän pappismuotia .josta on jäljellä enää kenkien poisotto tietyissä tilanteissa, tapa joka on muslimeillakin, pyhillä paikoilla ei saanut kulkea kengät jalassa .

    Juutalaisuuteen ei tietysti vaikuta mikään kristinuskon oppi , nykytilanne johtuu siitä että uhreja ei fyysisesti voida enää suorittaa, ei ole paikkaa eikä rituaalisesti puhdasta papistoa , jokainen juutalainen on kuolleista saastuneessa tilassa mitä tulee temppeliin, muuhunhan tila ei vaikuta. Rituaalinen puhtaus oli juuri temppelin varjelemiseksi.

    Kristuksen uhri oli viimeinen uhri joka tarvittiin. Aikaisemmat uhrit olivat vertauskuva tuosta lopullisesta äärettömästä uhrista, joka sai aikaan kaikkien ylösnousemuksen ja syntien anteeksiannon evankeliumin ehdoin. - Tosin tehdään vielä yksi seremoniallinen uhri profetian täyttämiseksi, mutta sen aika ei ole vielä.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Barkerilla on joku oma temppelioppi. Ensimmäiset kristityt olivat juutalaisia, joten niin kauan kuin oli temppeli, he kävivät siellä uhraamassa.
    Temppelissä vierailijat käyttivät tavallisia vaatteitaan, ainoa josta piti pitää huolta oli rituaalinen puhtaus. Lain mukaan kultti piti keskittää Jerusalemiin eikä muualla saanut uhrata enää kun temppeli oli olemassa, eri asia noudattivatko kaikki tätä määräystä, se kuitenkin oli laki .

    Juutalaiset eivät pidä mitään erityistä vaatepartta nyt eivätkä aiemminkaan.Rukousviitta ei ole vaate eikä huivi, sitä miehet käyttävät eri tilanteissa koska ei ole enää käytössä sitä vaatepartta johon voisi kiinnittää tupsut, joiden käyttö on toran määräys (Tee itsellesi tupsut viittasi neljään kulmaan, johon verhoudut).

    Temppeli on kaikkia ihmisiä varten nykyisin. Se oli ensin vain israelilaisiin kuuluville Raamatun mukaan eli myös myös joosefilaisille ja heihin liittyneille. Juutalaiset erehtyvät pahasti, jos luulevat, että Jumalan Raamatussa olevat ilmoitukset olisivat vain heille. Kristuksen oli määrä ilmestyä henkilökohtaisesti vain israelilaisiin kuuluville, mutta Hän antoi käskyn vielä evankeliumi kaikille. Siihen kuuluvat myös temppelitoimitukset, jotka muuttuivat Kristuksen uhrin jälkeen monin osin.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Ne jotka ovat käyneet Temppelissä ja saaneet oman enawmenttinsä saavat käyttää garmenttia. Sitä käytetään jotta muistaisi lupaukset joita on Jumalalle antanut.
    Endowment on tilaisuus josa opetetaan niin teologisia kuin moralisiakin periaatteita. Se on ns. ordinanssi eli pyhä tapahtuma jossa teemme liittoja Jumalan kanssa. Se on erittäin symbolinen ja siksi sen saavan tulisi olla harmoniassa Jumalan kanssa, eli niin puhdas kuin mahdollista. Endownementti on Jumalan lahja ihmiselle, se ei kuitenkana ole fyysinen lahja vaan henkinen jossa ihminen saa opetusta Jumalalta symbolien avulla. Mitä "lähempänä Jumalaa" ao on sitä enemmän symbolit avautuvat aolle.
    Minä pidän garmentteja koska minä pidän niistä jan koska olen luvannut Jumalalle pitää niitä.
    Ei ole todisteita siitä että alkukristityt olisvat lakanneet käymästä Temppelissä, päin vastoin Raamatussa on useita kertoja mainittu heidän käyntinsä Temppelissä sekä viitteitä Temppelissä tapahtuviin menoihin. Margareth Barker, evangelista tutkija on tutkinut paljon alkukristittyjen Temppeleitä ja on tehnyt kirjan asiasta. Suosittelen.
    1 Moos 3:21, Rom 10:10-11, 1 Joh 2:28 2 Mooses 28
    Muistaakseni nykyjuutalaisilla on garmenttien sijsta se huivi. Myös Jaakobin viitta on mielenkintoinen sekä vaate jonka Ham ryösti Isältään ja jonka takia hänet kirottiin.

    Kiitos, Nenada, asiallisesta ja perusteellisesta selvityksestä. Käytit ilmausta "saavat käyttää". Tuosta voisi ymmärtää ettei se ole velvollisuus? Vai onko niin, että tietylle asteelle tullut uskova itsestään selvästi pitää tuota vaatetaa ilman että häntä erikseen kehotetaan siihen?

    Silloin kysymys on uskon ja opin asioista eikä lähdetä naturalistisesta todistelusta, ei asioilla tarvitsekaan olla arkiajattelun mukaista "järkevää" perustetta. (Itse olen lähinnä ateisti mutta se ei estä minua kunnioittamasta toisen vakaumusta.)

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Temppeli on kaikkia ihmisiä varten nykyisin. Se oli ensin vain israelilaisiin kuuluville Raamatun mukaan eli myös myös joosefilaisille ja heihin liittyneille. Juutalaiset erehtyvät pahasti, jos luulevat, että Jumalan Raamatussa olevat ilmoitukset olisivat vain heille. Kristuksen oli määrä ilmestyä henkilökohtaisesti vain israelilaisiin kuuluville, mutta Hän antoi käskyn vielä evankeliumi kaikille. Siihen kuuluvat myös temppelitoimitukset, jotka muuttuivat Kristuksen uhrin jälkeen monin osin.

    Kun kerran sanotaan että määräykset ovat vain israelilaisille /juutalaisille kai siihen pitää uskoa, jos uskoo noihin kirjoituksiin ylipäänsä. Kai kirjoittajat itse tietävät keille kirjoittavat?
    Jeesus ei ole juutalaisuuden jumala vaan oli tavallinen ihminen eikä messiasta jota VT kuvaa, ole tullut .En tunne mitään josefilaisia .

    Kristinuskossa ei ole temppeleitä eikä temppelitoimituksia ole niitäkään koskaan ollut , Ut ei puhu niistä eivätkä Jeesus tai apostolit, mistä ne siis olisivat ilmaantuneet kenenkään tietämättä?

    Jerusalemin temppeliin ei ei-juutalaisilla ollut asiaa,hehän olivat puhtaussääntöjen ulkopuolella ne eivät mitenkään koskeneet heitä eikä heidän muutenkaan tarvinnut uhrata.
    Se mitä Jerusalemin temppelissä toimitettiin olivat uhrit, temppeli oli käytännössä teurastamo .

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    "Temppelissä käyneille MAP-kirkon jäsenille asia on täysin selvä. Sinulla vain ei ole samaa informaatiota asiasta, joka MAP- kirkon jäsenillä on."
    Tieto joka ei ole kaikkien saatavilla on salaoppia.

    To..
    Kirjoitit :"Tieto joka ei ole kaikkien saatavilla on salaoppia."

    Älä yritä johtaa muita lukijoita harhaan.

    Tieto garmenteista on kaikkien ihmisten ulottuvilla, myös sinun, kun täytät sille tiedolle asetetut vaatimukset.

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    To..
    Kirjoitit :"Tieto joka ei ole kaikkien saatavilla on salaoppia."

    Älä yritä johtaa muita lukijoita harhaan.

    Tieto garmenteista on kaikkien ihmisten ulottuvilla, myös sinun, kun täytät sille tiedolle asetetut vaatimukset.

    Jos jonkun uskonnollisen tiedon saa vasta liityttyään johonkin se on salaoppia.Sen paremmin juutalaisuudessa kuin kristinuskossa ei ole salattavia asioita enkä voi ymmärtää tuollaisen ajattelun perusteita uskonnon alueella, eihän ole kyse liikesalaisuuksista tai edes rapparien leikkien seremonioista.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Kun kerran sanotaan että määräykset ovat vain israelilaisille /juutalaisille kai siihen pitää uskoa, jos uskoo noihin kirjoituksiin ylipäänsä. Kai kirjoittajat itse tietävät keille kirjoittavat?
    Jeesus ei ole juutalaisuuden jumala vaan oli tavallinen ihminen eikä messiasta jota VT kuvaa, ole tullut .En tunne mitään josefilaisia .

    Kristinuskossa ei ole temppeleitä eikä temppelitoimituksia ole niitäkään koskaan ollut , Ut ei puhu niistä eivätkä Jeesus tai apostolit, mistä ne siis olisivat ilmaantuneet kenenkään tietämättä?

    Jerusalemin temppeliin ei ei-juutalaisilla ollut asiaa,hehän olivat puhtaussääntöjen ulkopuolella ne eivät mitenkään koskeneet heitä eikä heidän muutenkaan tarvinnut uhrata.
    Se mitä Jerusalemin temppelissä toimitettiin olivat uhrit, temppeli oli käytännössä teurastamo .

    Jumala teki työtään israelilaisten (Jaakobin jälkeläisten) parissa ja valitsi heidät kansakseen. Siksi temppelikin oli aluksi vain heille. Kristustakaan ei lähetetty ilmoittamaan henkilökohtaisesti itseään muille kuin israelilaisiin kuuluville. Jumala rakastaa kakkia ihmisiä kansanheimoista riippumatta ja kutsuu sanansaattajiensa välityksellä kaikkia tulemaan luokseen eli saamaan myös temppelitoimitukset.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Jos jonkun uskonnollisen tiedon saa vasta liityttyään johonkin se on salaoppia.Sen paremmin juutalaisuudessa kuin kristinuskossa ei ole salattavia asioita enkä voi ymmärtää tuollaisen ajattelun perusteita uskonnon alueella, eihän ole kyse liikesalaisuuksista tai edes rapparien leikkien seremonioista.

    Jotkut asiat ovat pyhiä, mikä ei ole sama kuin salaisia.
    Matt. 7:6
    "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä. [2. Moos. 29:33; 3. Moos. 22:10; Sananl. 9:7,8]

    Täälläkin on kyselty temppeliasioista vain siksi. että saataisiin ne epäedulliseen valoon ja voitaisiin niiden avulla "raadella", halveksia, MAP-kirkon jäsenten uskoa ja pilkata heitä.

    Juutalaisuus ja kristinusko ovat kuitenkin pärjänneet ilman että mitään menoja on tarvinnut salata enkä kuten sanottu ymmärrä salaamisen perusteita, kun kummankin Raamatun uskonnon menot on kuvattu jo Raamatussa. Mitä enää edes voi salata?

    Miksi sitten tämä, jonka annoin jo edellä?
    Matt. 7:6
    "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä. [2. Moos. 29:33; 3. Moos. 22:10; Sananl. 9:7,8]

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Miksi sitten tämä, jonka annoin jo edellä?
    Matt. 7:6
    "Älkää antako koirille sitä, mikä on pyhää, älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne tallaa niitä jalkoihinsa ja käy teidän kimppuunne ja raatele teitä. [2. Moos. 29:33; 3. Moos. 22:10; Sananl. 9:7,8]

    Ei siinä puhuta että mitään pitäisi salata, kristinuskoahan lähdettiin kohta tuon perään levittämään ja opettamaan ympäri maailmaa .En ole koskaan kuullut että keneltäkään joille kristinuskoa on saarnattu tai opetettu, olisi salattu mitään.
    Ainoa joka tuosta tulee mieleen on tarina Jeesuksesta s ja kaananilaisesta naisesta, Jeesus kutsuu siinä ei-juutalaisia koiranpenikoiksi joille ei kuuluisi se mikä juutalaisille kuuluu.Sika oli myös saastainen eläin jota muut Palestiinassa tuohon aikaan eläneet kansat söivät, mutta juutalaiset eivät . Liittynee johonkin tuollaiseen.

    Äänestä

  • Exhellari86 kirjoitti:

    Kiitos, Nenada, asiallisesta ja perusteellisesta selvityksestä. Käytit ilmausta "saavat käyttää". Tuosta voisi ymmärtää ettei se ole velvollisuus? Vai onko niin, että tietylle asteelle tullut uskova itsestään selvästi pitää tuota vaatetaa ilman että häntä erikseen kehotetaan siihen?

    Silloin kysymys on uskon ja opin asioista eikä lähdetä naturalistisesta todistelusta, ei asioilla tarvitsekaan olla arkiajattelun mukaista "järkevää" perustetta. (Itse olen lähinnä ateisti mutta se ei estä minua kunnioittamasta toisen vakaumusta.)

    Kiitos exhellari asiallisuudesta. Niin minusta on kunnia saada käyttää garmenttia. Sitä kunniaa kun eivät kaikki (mormonitkaan) ehdi eläessään saada ja toiset eivät haluakkaan, mutta minusta se on kunnia. Se ei ole velvollisuus, ei Temppeliin ole pakko kenekään mennä, eikä ketään saisi sinne väkisin työntää. Temppelinmenoon on oltava halu.
    On varmaan niin, että tiettyjen asioiden ymmärtäminen todella saa garmentinpidon tuntumaan helpommalta ja miellyttävämmälltä ja itsestään selvältä. itselläni ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia niitten pidon alottamisessa, vaikka ennen pidinkin piskuruisia ja paidattomia.
    Eikä niitä tarvitse pitää kun esim käy kunttiksella tms... mutta saa jos haluaa.

    Toiset ovat kummasti kunnian perään.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Jos jonkun uskonnollisen tiedon saa vasta liityttyään johonkin se on salaoppia.Sen paremmin juutalaisuudessa kuin kristinuskossa ei ole salattavia asioita enkä voi ymmärtää tuollaisen ajattelun perusteita uskonnon alueella, eihän ole kyse liikesalaisuuksista tai edes rapparien leikkien seremonioista.

    to.. lle vastinetta postiin 28.11.2011 08:03

    Koitetaan nyt selvittää tätä opiskelu systeemiä, jotta pääset tuosta salaopin uhosta.

    Puuhun noustaan tyvestä, eikö? Samoin on opiskelun suhteen, perus asiat on hallittava ennenkuin lisää on tulossa.

    Koulu systeemissä on ainakin peruskoulu, yläaste ja yliopisto. Ei muksut aloita yliopisto kursseilla vaan peruskoulussa saadaan pohjat ja niille rakennetaan muut opinnot.

    Samoin on MAP-kirkossa:
    lähetyssaarnaajat ovat peruskoulu jossa opetetaan Kristuksen opin alkeet kasteelle saakka.
    Sen jälkeen opiskelija jatkaa opintojaan yläasteella eli seurakunnan kokouksissa (sakramentti kokous, puhäkoulu ym.) laajentaen ymmärrystään evankeliumista.
    Temppeli on Luojamme yliopisto, jossa saamme opetukset, jotka kuuluvat vain temppelin seinien sisälle.

    Nämä opit ovat kaikkien saatavilla. Ne eivät ole salaisia. Jos et halua mennä tähän "koulun" jäät sitä opetusta vaille. Se riippuu sinusta, eikä kenestäkään muusta. Se kaikki on tarjolla sinulle.

    Äänestä

  • Joopa joo. kirjoitti:

    Toiset ovat kummasti kunnian perään.

    ihan muuten vaan haluavat mielipiteensä esiin.

    >Koitetaan nyt selvittää tätä opiskelu systeemiä, jotta pääset tuosta salaopin uhosta.

    >Puuhun noustaan tyvestä, eikö? Samoin on opiskelun suhteen, perus asiat on hallittava ennenkuin lisää on tulossa.

    "Perus asiat" hallittava?

    Sinä nensku-kulta et hallitse edes yhdyssanoja...

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    taas tunnistavansa kirjoittajat tekstistä. "Sivusta seuraava" on seuraillut ja kommentoinut jo kauan. Ei ole nensku eikä asu Norjassa.

    Osta jo se kirjoittajantunnistusohjelmisto, niin ei tarvitse typerä arvauksia heitellä koko ajan.

    Äänestä

  • Raukka luulee kirjoitti:

    Joku typerämpi yrittää vielä yhdistää mormoneja ja Suomen oppilaitoksia samaan nippuun. Tämäkään aikuinen? mormoni ei hallitse edes suomenkielen oikeinkirjoitusta!

    Äänestä

  • Ja toiset kirjoitti:

    ihan muuten vaan haluavat mielipiteensä esiin.

    Kuten esim. Jokuveli, vaikka koskaan hänellä ei ole mitään muuta sanottavaa kuin karkea henkilöhyökkäysyritys.

    Äänestä

  • Raukka luulee kirjoitti:

    taas tunnistavansa kirjoittajat tekstistä. "Sivusta seuraava" on seuraillut ja kommentoinut jo kauan. Ei ole nensku eikä asu Norjassa.

    Osta jo se kirjoittajantunnistusohjelmisto, niin ei tarvitse typerä arvauksia heitellä koko ajan.

    Käyn täällä harvakseltaan. En ole sivusta seurannut juurikaan Sivusta seuraavan kommentteja. taitaa hän kuitenkin kirjoittaa enemmän sisältä kuin sivusta.
    Voihan kieliopin hallinta toki olla hankalaa muillekin morkuille kuin nenskulle. Kovasti se vain näyttää kasaantuvan tiettyihin ryhmiin, mm. persuihin. Taitavat kirjoittaa huonompaa suomea kuin heidän parjaamansa maahanmuuttajat...

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    to.. lle vastinetta postiin 28.11.2011 08:03

    Koitetaan nyt selvittää tätä opiskelu systeemiä, jotta pääset tuosta salaopin uhosta.

    Puuhun noustaan tyvestä, eikö? Samoin on opiskelun suhteen, perus asiat on hallittava ennenkuin lisää on tulossa.

    Koulu systeemissä on ainakin peruskoulu, yläaste ja yliopisto. Ei muksut aloita yliopisto kursseilla vaan peruskoulussa saadaan pohjat ja niille rakennetaan muut opinnot.

    Samoin on MAP-kirkossa:
    lähetyssaarnaajat ovat peruskoulu jossa opetetaan Kristuksen opin alkeet kasteelle saakka.
    Sen jälkeen opiskelija jatkaa opintojaan yläasteella eli seurakunnan kokouksissa (sakramentti kokous, puhäkoulu ym.) laajentaen ymmärrystään evankeliumista.
    Temppeli on Luojamme yliopisto, jossa saamme opetukset, jotka kuuluvat vain temppelin seinien sisälle.

    Nämä opit ovat kaikkien saatavilla. Ne eivät ole salaisia. Jos et halua mennä tähän "koulun" jäät sitä opetusta vaille. Se riippuu sinusta, eikä kenestäkään muusta. Se kaikki on tarjolla sinulle.

    Niin, tuossa oli ainakin viisi yhdyssanavirhettä, joka on ironista, koska kirjoitat koulusta. Lisäksi läytät termiä "Kristuksen oppi", vaikka lähetyssaarnaajat opettavat Smithin oppia. Myös Evankeliumilla tarkoitat Smithin oppia. Käsitteesi ovat siis hakoteillä tai sitten olet tottunut käyttämään kaksoiskieltä. Tämä on kuitenkin suomenkielinen palsta.

    Äänestä

  • Häh? kirjoitti:

    Nipo nipo taas!

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Nipo nipo taas!

    Viestini oli Sivusta seuraavalle, ei sinulle. Vai oletteko sittenkin sama?

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    to.. lle vastinetta postiin 28.11.2011 08:03

    Koitetaan nyt selvittää tätä opiskelu systeemiä, jotta pääset tuosta salaopin uhosta.

    Puuhun noustaan tyvestä, eikö? Samoin on opiskelun suhteen, perus asiat on hallittava ennenkuin lisää on tulossa.

    Koulu systeemissä on ainakin peruskoulu, yläaste ja yliopisto. Ei muksut aloita yliopisto kursseilla vaan peruskoulussa saadaan pohjat ja niille rakennetaan muut opinnot.

    Samoin on MAP-kirkossa:
    lähetyssaarnaajat ovat peruskoulu jossa opetetaan Kristuksen opin alkeet kasteelle saakka.
    Sen jälkeen opiskelija jatkaa opintojaan yläasteella eli seurakunnan kokouksissa (sakramentti kokous, puhäkoulu ym.) laajentaen ymmärrystään evankeliumista.
    Temppeli on Luojamme yliopisto, jossa saamme opetukset, jotka kuuluvat vain temppelin seinien sisälle.

    Nämä opit ovat kaikkien saatavilla. Ne eivät ole salaisia. Jos et halua mennä tähän "koulun" jäät sitä opetusta vaille. Se riippuu sinusta, eikä kenestäkään muusta. Se kaikki on tarjolla sinulle.

    Kyllä minkä hyvänsä uskonnon opit pitää voida kertoa kaikille.Uskonto ei perustua need to know pohjalle.Yliopistojenkin oppikirjat tietoineen saa kirjastosta luettavakseen vaikka ei yliopistossa opiskelisikaan ja luennoille pääsee kuka hyvänsä.

    Noo-o, mitä voit odottaa mormoneilta, kun he omien sanojensa mukaan kuittaavat peruskoulunkin mormoniopilla. Ja sehän näkyy joka mormonin mielipiteissä tällä palstallakin - heillä varmasti apukoulun tarkkailuluokan 1 kurssi vastaa naisten apuyhdistyksen pitämää mormonipyhäkoulua.

    Äänestä

  • old_profile_28026 kirjoitti:

    Kiitos exhellari asiallisuudesta. Niin minusta on kunnia saada käyttää garmenttia. Sitä kunniaa kun eivät kaikki (mormonitkaan) ehdi eläessään saada ja toiset eivät haluakkaan, mutta minusta se on kunnia. Se ei ole velvollisuus, ei Temppeliin ole pakko kenekään mennä, eikä ketään saisi sinne väkisin työntää. Temppelinmenoon on oltava halu.
    On varmaan niin, että tiettyjen asioiden ymmärtäminen todella saa garmentinpidon tuntumaan helpommalta ja miellyttävämmälltä ja itsestään selvältä. itselläni ei ollut minkäänlaisia vaikeuksia niitten pidon alottamisessa, vaikka ennen pidinkin piskuruisia ja paidattomia.
    Eikä niitä tarvitse pitää kun esim käy kunttiksella tms... mutta saa jos haluaa.

    Nenadalle:

    Taas kerran todeettava, että nämä asiat kuuluvat hengelliseen regimenttiin enkä edes yritä ymmärtää sitä - paitsi ehkä jonkinlaisen pyhyyden kokemisen kautta, jonka tavoitin aikoinaan helluntaiseurakuntaan kuuluessani - itse olin fundamentalisteista tiukin. Silloin mikään kieltäymys ei tuntunut taakalle, tietoisuus siitä että sai palvoa rakastamaansa Vapahtajaa riitti.

    VAikken usko enää, kokemusten muisto saa kaihomielen heräämään, muisto nuoruuden puhtaudesta ja ehdottomuudesta.

    Äänestä

  • Heh. kirjoitti:

    Käyn täällä harvakseltaan. En ole sivusta seurannut juurikaan Sivusta seuraavan kommentteja. taitaa hän kuitenkin kirjoittaa enemmän sisältä kuin sivusta.
    Voihan kieliopin hallinta toki olla hankalaa muillekin morkuille kuin nenskulle. Kovasti se vain näyttää kasaantuvan tiettyihin ryhmiin, mm. persuihin. Taitavat kirjoittaa huonompaa suomea kuin heidän parjaamansa maahanmuuttajat...

    Heh. :lle ja häh?ille ja muille suomenkielen oppineille. Minä olen oikein otettu hyvistä kielellisistä oikaisuista. Kiitos. Tiedän niitä tarvitsevani. Ei suomen kielen kirjoitukseni varmaan kaikkia sääntöjä seuraa. Uskon sen johtuvan siitä, että olen tehnyt leipäni englannin kielellä viimeiset 34 vuotta.

    Ei teillä näytä olevan paljoa antia keskusteluun ketjussa käsiteltävästä aiheesta, mutta arvostan suomen kielen tuntemustanne.

    Äänestä

  • näin se on näkyvissä kirjoitti:

    Noo-o, mitä voit odottaa mormoneilta, kun he omien sanojensa mukaan kuittaavat peruskoulunkin mormoniopilla. Ja sehän näkyy joka mormonin mielipiteissä tällä palstallakin - heillä varmasti apukoulun tarkkailuluokan 1 kurssi vastaa naisten apuyhdistyksen pitämää mormonipyhäkoulua.

    Näinkö todella: "...he omien sanojensa mukaan kuittaavat peruskoulunkin mormoniopilla." Enpä ole tuollaisia sanoja kuullut kohta 52 vuoden jäsenyyteni aikana. Kaipa sinulla on joku perustelu tuolle?

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Kyllä minkä hyvänsä uskonnon opit pitää voida kertoa kaikille.Uskonto ei perustua need to know pohjalle.Yliopistojenkin oppikirjat tietoineen saa kirjastosta luettavakseen vaikka ei yliopistossa opiskelisikaan ja luennoille pääsee kuka hyvänsä.

    To..:lle vastinetta 30.11.2011 20:51 postiin. (pistän tämän alkuun kun en tiedä mihin tämä vastaus ketjussa tulee).

    Minä pidän edelleen kiinni siitä, että MAP-kirkon oppi on kaikille ihmisille. Kirkko tekee lujasti työtä, että mahdollisimman monella on tilaisuus tehdä valintansa sen opin suhteen. Jokainen (sinä mukaan lukien) teet valinnan, tutustutko siihen ja kuinka "syvälle". Kaikki sen opit ovat tarjolla kaikille ihmisille. Riippuu sitten siitä, kuka ottaa ne vastaan ja kuka ei.

    Kristuksella oli sama ongelma omana aikanaan:
    "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niinkuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! MUTTA TE ETTE TAHTONEET TULLA. ....
    (isot kirjaimet minun toimesta)

    Valinnan vapaus on Kristin uskon perustavaa laatua oleva periaate.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Näinkö todella: "...he omien sanojensa mukaan kuittaavat peruskoulunkin mormoniopilla." Enpä ole tuollaisia sanoja kuullut kohta 52 vuoden jäsenyyteni aikana. Kaipa sinulla on joku perustelu tuolle?

    Ei joku vaan jokin. Näkyy mm. kieliopin hallitsemattomuutena...

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    To..:lle vastinetta 30.11.2011 20:51 postiin. (pistän tämän alkuun kun en tiedä mihin tämä vastaus ketjussa tulee).

    Minä pidän edelleen kiinni siitä, että MAP-kirkon oppi on kaikille ihmisille. Kirkko tekee lujasti työtä, että mahdollisimman monella on tilaisuus tehdä valintansa sen opin suhteen. Jokainen (sinä mukaan lukien) teet valinnan, tutustutko siihen ja kuinka "syvälle". Kaikki sen opit ovat tarjolla kaikille ihmisille. Riippuu sitten siitä, kuka ottaa ne vastaan ja kuka ei.

    Kristuksella oli sama ongelma omana aikanaan:
    "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niinkuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! MUTTA TE ETTE TAHTONEET TULLA. ....
    (isot kirjaimet minun toimesta)

    Valinnan vapaus on Kristin uskon perustavaa laatua oleva periaate.

    Erona on se, että kristinuskossa ei ole salaisuuksia, Smithin opissa on.

    Oma käsitykseni on, että kristinuskoon kuuluu täysi avoimuus mitä tulee sen opetuksiin ja tapoihin. Mitään ei salata ja kerrota vasta kun joku on kääntynyt ja suoriutunut jollekin kelpoisuusasteelle.

    Mitä tulee juutalaisten käännyttämisen mihin hyvänsä uskoon tai uskontoon ajattelen että juutalaisilla - kuten kaikilla muillakin - on ja on aina ollut VAPAUS ITSE VALITA JA MYÖS PYSYÄ OMASSAAN.
    .

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Heh. :lle ja häh?ille ja muille suomenkielen oppineille. Minä olen oikein otettu hyvistä kielellisistä oikaisuista. Kiitos. Tiedän niitä tarvitsevani. Ei suomen kielen kirjoitukseni varmaan kaikkia sääntöjä seuraa. Uskon sen johtuvan siitä, että olen tehnyt leipäni englannin kielellä viimeiset 34 vuotta.

    Ei teillä näytä olevan paljoa antia keskusteluun ketjussa käsiteltävästä aiheesta, mutta arvostan suomen kielen tuntemustanne.

    Jaa - mutta ajatuksen ydin on samanlainen - olipa se suomeksi tai englanniksi. Ei nuo sinunkaan ajatuksesi 'näytä olevan paljon antia keskusteluun ketjussa käsiteltävästä aiheesta'. Mutta se onkin ymmärrettävää ja tyypillistä mormonilta.

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    To..:lle vastinetta 30.11.2011 20:51 postiin. (pistän tämän alkuun kun en tiedä mihin tämä vastaus ketjussa tulee).

    Minä pidän edelleen kiinni siitä, että MAP-kirkon oppi on kaikille ihmisille. Kirkko tekee lujasti työtä, että mahdollisimman monella on tilaisuus tehdä valintansa sen opin suhteen. Jokainen (sinä mukaan lukien) teet valinnan, tutustutko siihen ja kuinka "syvälle". Kaikki sen opit ovat tarjolla kaikille ihmisille. Riippuu sitten siitä, kuka ottaa ne vastaan ja kuka ei.

    Kristuksella oli sama ongelma omana aikanaan:
    "Jerusalem, Jerusalem! Sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty sinun luoksesi. Miten monesti olenkaan tahtonut koota lapsesi, niinkuin kanaemo kokoaa poikaset siipiensä suojaan! MUTTA TE ETTE TAHTONEET TULLA. ....
    (isot kirjaimet minun toimesta)

    Valinnan vapaus on Kristin uskon perustavaa laatua oleva periaate.

    Sinä et ole Kristus etkä profeetta - kana sinä voit olla ja munia edelleenkin. Ja kukkokin munii ainakin pääsiäisenä.

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Heh. :lle ja häh?ille ja muille suomenkielen oppineille. Minä olen oikein otettu hyvistä kielellisistä oikaisuista. Kiitos. Tiedän niitä tarvitsevani. Ei suomen kielen kirjoitukseni varmaan kaikkia sääntöjä seuraa. Uskon sen johtuvan siitä, että olen tehnyt leipäni englannin kielellä viimeiset 34 vuotta.

    Ei teillä näytä olevan paljoa antia keskusteluun ketjussa käsiteltävästä aiheesta, mutta arvostan suomen kielen tuntemustanne.

    Englanti on ollut perhekieleni liki pari vuoskymmentä. Kyllä suomen yhdyssanasäännöt silti vielä ovat mielessä.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    Oma käsitykseni on, että kristinuskoon kuuluu täysi avoimuus mitä tulee sen opetuksiin ja tapoihin. Mitään ei salata ja kerrota vasta kun joku on kääntynyt ja suoriutunut jollekin kelpoisuusasteelle.

    Mitä tulee juutalaisten käännyttämisen mihin hyvänsä uskoon tai uskontoon ajattelen että juutalaisilla - kuten kaikilla muillakin - on ja on aina ollut VAPAUS ITSE VALITA JA MYÖS PYSYÄ OMASSAAN.
    .

    To..lle vastinetta 1.12.2011 10:15 postiin

    Olen aivan samaa mieltä kanssasi, kaikilla on ja on ollut ja minä vielä lisäisin tulee aina olemaan VAPAUS ITSE VALITA JA MYÖS PYSYÄ OMASSAAN.
    MAP-kirkko pitää erittäin tärkeänä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tähän valintaan myös MAP-kirkon suhteen.

    (Niin minäkin olen valintani tehnyt ja aion pysyä omassa uskossani.)

    Pikku osoitus kuitenkin että Kristuksen Evankeliumissa on maitoa ja vahvaa ruokaa. Näen jo Höhin ja Hähin terroittavan kynsiään seuraavan lainaukseni johdosta. Mutta ennenkuin nostatte meteliä, ajatelkaa kenelle nämä hebrealaiskirjeen kehoitukset annettiin. Ne anneettin senaikaisen Hebrealais seurakunnan jäsenille.

    11 Meillä olisi tästä paljonkin sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää näitä asioita teille, koska olette tulleet niin haluttomiksi kuulemaan. 12 Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa. 13 Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta. 14 Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.
    1 Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan, 2 oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio. 3 Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo....

    Siinä mainitaan asiat jotka Kristuksen opissa pidetään alkeina eli maitona, ja meille MAP-kirkon jäsenille temppeli on vahvaa ruokaa johon myös garmentit kuuluvat.
    Kristuksen evankeliumissa oli maito ja vahva ruoka 2000 vuotta sitten ja samoin on tänä päivänä.

    Pyydän tuhannesti anteeksi kun Kirjoitin heh:in Höh:ksi.

    Turhaa keksit olematomia sanoja ja määräyksiä Jeesukselta ja määrittelet mielivaltaisia tekoja suoritettavaksi muka hänen käskystään. Turha ujuttaa mormonien oppeja ja määräyksiä Raamatun tekstiin. Niin sinä kuin minäkin voimme iha tasa-arvoisesti vaihtaa mielipiteitämme. Kristukselta muuten ei ole mitään keittokirjaa meille jälkipolville - siinäkin puhut ihan omiasi. Joten älä viitsi uhota.

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    To..lle vastinetta 1.12.2011 10:15 postiin

    Olen aivan samaa mieltä kanssasi, kaikilla on ja on ollut ja minä vielä lisäisin tulee aina olemaan VAPAUS ITSE VALITA JA MYÖS PYSYÄ OMASSAAN.
    MAP-kirkko pitää erittäin tärkeänä, että jokaisella ihmisellä on mahdollisuus tähän valintaan myös MAP-kirkon suhteen.

    (Niin minäkin olen valintani tehnyt ja aion pysyä omassa uskossani.)

    Pikku osoitus kuitenkin että Kristuksen Evankeliumissa on maitoa ja vahvaa ruokaa. Näen jo Höhin ja Hähin terroittavan kynsiään seuraavan lainaukseni johdosta. Mutta ennenkuin nostatte meteliä, ajatelkaa kenelle nämä hebrealaiskirjeen kehoitukset annettiin. Ne anneettin senaikaisen Hebrealais seurakunnan jäsenille.

    11 Meillä olisi tästä paljonkin sanottavaa, mutta ei ole helppo selittää näitä asioita teille, koska olette tulleet niin haluttomiksi kuulemaan. 12 Jo aikoja sitten teistä olisi pitänyt tulla toisten opettajia, mutta sen sijaan te olette itse jälleen opin tarpeessa: jonkun olisi opetettava teille Jumalan sanan alkeet. Te tarvitsette taas maitoa, ette te kestä vahvaa ruokaa. 13 Jokainen, jota vielä ruokitaan maidolla, on pikkulapsi, eikä sellainen kykene ottamaan vastaan syvällistä opetusta. 14 Vahva ruoka on tarkoitettu aikuisille. He ovat totuttaneet aistinsa siihen ja harjaannuttaneet ne erottamaan hyvän ja pahan.
    1 Älkäämme siis enää viipykö Kristuksen opin alkeissa, vaan edetkäämme täyteen tietoon. Emme voi uudestaan laskea perustusta ja opettaa sellaisia asioita kuin parannus kuolemaan johtavista teoista, usko Jumalaan, 2 oppi kasteista ja puhdistusmenoista sekä kätten päällepanemisesta, kuolleiden ylösnousemus ja iankaikkinen tuomio. 3 Menkäämme eteenpäin, jos Jumala suo....

    Siinä mainitaan asiat jotka Kristuksen opissa pidetään alkeina eli maitona, ja meille MAP-kirkon jäsenille temppeli on vahvaa ruokaa johon myös garmentit kuuluvat.
    Kristuksen evankeliumissa oli maito ja vahva ruoka 2000 vuotta sitten ja samoin on tänä päivänä.

    En syö lihaa. Lihansyönti on tarpeetonta ja epäterveellistä ja aiheuttaa turhia kärsimyksiä eläimille.

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    En syö lihaa. Lihansyönti on tarpeetonta ja epäterveellistä ja aiheuttaa turhia kärsimyksiä eläimille.

    Kas vain. Nyt meni perille. Kun yritin aamulla, tuli minullekin ilmoitus, että kirjoitteluni on estetty palstan säänöjen rikkomisen vuoksi.
    Ilmeisesti palstan käytäntö on muuttunut niin, että jos yksikin morkku valittaa, kirjoittaja suljetaan ensin pois. Ylläpito ilmeisesti tarkistaa sitten kun ehtii, että onko ulosbannaaminen aiheellista ja poistaa bannauksen piankin. Näin ainakin minulle tuntui käyneen.
    Siis ensin hutkitaan, sitten tutkitaan ja tehdään jatkotoimenpiteet sen mukaan.
    Löytääkö joku viestini, joka olisi palstan sääntöjen vastainen? En ole huomannut, että yhtään vähäisistä viesteistäni olisi poistettu.

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Ei joku vaan jokin. Näkyy mm. kieliopin hallitsemattomuutena...

    Heh..lle vastinetta 1.12.2011 07:58 postiin

    Minä olen esimmäisenä selkääsi taputtamassa ja hattuani nostamassa sinulle kielitaitosi johdosta, mutta köykäseltä tunnut hengellisistä asioista keskusteltaessa.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Temppeli on kaikkia ihmisiä varten nykyisin. Se oli ensin vain israelilaisiin kuuluville Raamatun mukaan eli myös myös joosefilaisille ja heihin liittyneille. Juutalaiset erehtyvät pahasti, jos luulevat, että Jumalan Raamatussa olevat ilmoitukset olisivat vain heille. Kristuksen oli määrä ilmestyä henkilökohtaisesti vain israelilaisiin kuuluville, mutta Hän antoi käskyn vielä evankeliumi kaikille. Siihen kuuluvat myös temppelitoimitukset, jotka muuttuivat Kristuksen uhrin jälkeen monin osin.

    Kyllä temppeli on nykyisin vain mormoneilla kuten Raamatun aikaan vain Israelin huoneen jäsenten kulttipaikka.

    Äänestä

  • Only for mormons kirjoitti:

    Kyllä temppeli on nykyisin vain mormoneilla kuten Raamatun aikaan vain Israelin huoneen jäsenten kulttipaikka.

    siis vain mormoneillE.

    Kokeileppas ei mormonina kristittynä mennä temppeliin niin ei onnistu. Ei ole kaikille ihmisille, vain mormoneille

    Äänestä

  • Sivusta seuraava kirjoitti:

    Heh..lle vastinetta 1.12.2011 07:58 postiin

    Minä olen esimmäisenä selkääsi taputtamassa ja hattuani nostamassa sinulle kielitaitosi johdosta, mutta köykäseltä tunnut hengellisistä asioista keskusteltaessa.

    Taas eilen minut oli jostain kumman syystä bannattu ulos keskustelusta, joten vaikeaa on osallistuminen. Kokeilin tuolla ylempänä tyhmällä vitsillä, että toimiiko nyt. Tuntuu toimivan.
    Voidaan kyllä halutessasi keskustella syvällisesti hengellisistä asioista. Ongelmana on vain se, että pitäisi ottaa aiheeksi jotain syvällisempää hengellisyyttä kuin mitä Smithin oppi pystyy tarjoamaan; esim. Hegeliä, Steineria, muuta vastaavaa, itämaista filosofiaa...
    Voit toki antaa mielestäsi syvällistä hengellisyyttä edustavan lainauksen Smithin kirjoituksista. Minä en ole sellaista löytänyt, mutta sinä varmaankin löydät. Katsotaan sitten.

    Äänestä

  • mormonikuplaa kirjoitti:

    Joku typerämpi yrittää vielä yhdistää mormoneja ja Suomen oppilaitoksia samaan nippuun. Tämäkään aikuinen? mormoni ei hallitse edes suomenkielen oikeinkirjoitusta!

    Et hallitse sinäkään, lause alkaa ISOLLA kirjaimella.

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Taas eilen minut oli jostain kumman syystä bannattu ulos keskustelusta, joten vaikeaa on osallistuminen. Kokeilin tuolla ylempänä tyhmällä vitsillä, että toimiiko nyt. Tuntuu toimivan.
    Voidaan kyllä halutessasi keskustella syvällisesti hengellisistä asioista. Ongelmana on vain se, että pitäisi ottaa aiheeksi jotain syvällisempää hengellisyyttä kuin mitä Smithin oppi pystyy tarjoamaan; esim. Hegeliä, Steineria, muuta vastaavaa, itämaista filosofiaa...
    Voit toki antaa mielestäsi syvällistä hengellisyyttä edustavan lainauksen Smithin kirjoituksista. Minä en ole sellaista löytänyt, mutta sinä varmaankin löydät. Katsotaan sitten.

    Ensinnäkään ei ole "Smithin kirjoituksia" muussa mielessä kuin siinä, että hän käänsi Mormonin kirjan muinaisista levyistä ja kirjoitti saamansa ilmoitukset Oppi ja liitot kirjaksi ja Kallisarvoiseksi helmeksi.

    Meitä jäseniä on kehotettu lukemaan Mormonin kirja puolen vuoden aikana. Ei ole vaikea löytää syvällisiä ajatuksia Mormonin kirjasta. Juuri äsken luin tällaista:
    2. Nefi 9
    23 Ja hän käskee kaikkia ihmisiä, että heidän on tehtävä parannus ja otettava kaste hänen nimeensä uskoen täydellisesti Israelin Pyhään, tai muuten heitä ei voida pelastaa Jumalan valtakuntaan.
    24 Ja elleivät he tee parannusta ja usko hänen nimeensä ja ota kastetta hänen nimeensä ja kestä loppuun asti, heidät on tuomittava, sillä Herra Jumala, Israelin Pyhä, on näin puhunut.
    25 Ja nyt, hän on antanut lain; ja missä lakia ei ole annettu, siinä ei ole rangaistusta; ja missä ei ole rangaistusta, siinä ei ole tuomiota; ja missä ei ole tuomiota, siinä Israelin Pyhän armoteoilla on oikeus heihin, sovituksen tähden; sillä he ovat vapautettuja hänen voimansa avulla.
    26 Sillä sovitus tyydyttää hänen oikeudenmukaisuutensa vaatimukset kaikkiin niihin nähden, joille lakia ei ole annettu, niin että he ovat vapautettuja tuon kauhean hirviön, kuoleman ja helvetin ja Perkeleen, vallasta ja tuli- ja tulikivijärvestä, joka on loputon piina; ja heidät tuodaan takaisin sen Jumalan luokse, joka antoi heille hengen ja joka on Israelin Pyhä.
    27 Mutta voi sitä, jolle laki on annettu, niin, jolla on kaikki Jumalan käskyt niin kuin meillä ja joka rikkoo niitä ja joka tuhlaa koetusaikansa, sillä kauhea on hänen tilansa!
    28 Oi tuota Paholaisen viekasta suunnitelmaa! Oi ihmisten turhamaisuutta ja heikkoutta ja järjettömyyttä! Kun he ovat oppineita, he pitävät itseään viisaina eivätkä kuule Jumalan neuvoa, sillä he panevat sen syrjään luullen tietävänsä itse, minkä vuoksi heidän viisautensa on järjettömyyttä, eikä se heitä hyödytä. Ja he hukkuvat.
    29 Mutta on hyvä olla oppinut, jos he kuulevat Jumalan neuvoja.
    30 Mutta voi rikkaita, jotka ovat rikkaita maailman tavarasta. Sillä rikkautensa tähden he halveksivat köyhiä, ja he vainoavat sävyisiä, ja heidän sydämensä on heidän aarteissaan; sen vuoksi heidän aarteensa on heidän jumalansa. Ja katso, heidän aarteensakin katoaa heidän mukanaan.
    31 Ja voi kuuroja, jotka eivät tahdo kuulla; sillä he hukkuvat.
    32 Voi sokeita, jotka eivät tahdo nähdä, sillä hekin hukkuvat.
    33 Voi sydämeltään ympärileikkaamattomia, sillä tieto heidän pahoista teoistansa vaivaa heitä viimeisenä päivänä.
    34 Voi valehtelijaa, sillä hänet syöstään alas helvettiin.
    35 Voi murhaajaa, joka tarkoituksellisesti tappaa, sillä hän on kuoleva.
    36 Voi niitä, jotka harjoittavat haureutta, sillä heidät syöstään alas helvettiin.
    37 Niin, voi niitä, jotka palvovat epäjumalia, sillä kaikkien riivaajien Riivaaja on mieltynyt heihin.

    Kyllä minusta varsinkin OL:ssä on Smithin kirjoituksia: mm. hänen kirjeitään. Näin mainitaan lukujen johdannoissakin,ei kaikki OL:ssä ole ilmoitusta.

    Äänestä

  • Tarkennusta Tapsalle kirjoitti:

    Seuraavassa kooste Oppi ja Liitot kirjojen lukujen johdannoista joissa mainitaan ovatko ne ilmoitusta tai vaikka esim. kirjeitä tai JS:n vastauksia kysymyksiin.
    Lukujen 1-101 johdannoissa mainitaan että ko. luvut ovat ilmoituksia.
    Luku 102 on pöytäkirja korkean neuvoston järjestämisestä
    103-108 johdantojen mukaan ilmoituksia
    109 on rukous; tosin johdannon mukaan tämä Kirtlandin temppelin vihkirukous annettiin ilmoituksen kautta
    110 sisältää näkyjä joten lienee tulkittava ilmoitukseksi
    111-112 ilmoituksia
    113 JOSEPH SMITHIN vastauksia joissa jakeissa 1-6 Joseph käyttää kieltä "Näin sanoo Herra", mutta loppujakeet ovat lukijan vapaasti tulkittavissa joko JS:n omiksi vastauksiksi tai Herran sanoiksi koska niissä ei mainita Näin sanoo Herra MUTTA johdannossa puhutaan JS:n vastauksista eli voidaan tulkita että loppuluku on JS:n vastauksia
    114-120 ilmoituksia
    121 Rukous ja profetioita, jotka profeetta Joseph Smith kirjoitti ollessaan vankina Libertyn vankilassa Missourissa. Se että mainitaan olevan profetioita ei tarkoita että välttämättä Jumalan ilmoitusta, opettihan JS itse että jotkut profetiat ovat ihmisistä, osa Saatanasta ja osa Jumalasta.
    122 Herran sana profeetta Joseph Smithille hänen ollessaan vankina Libertyn vankilassa
    123 Joseph Smithin omia sanoja :"Joseph Smithin esittämät pyhien velvollisuudet heidän vainoojiaan kohtaan hänen ollessaan vankina Libertyn vankilassa"
    124-126 ilmoituksia
    127 Kirje Joseph Smithiltä myöhempien aikojen pyhille
    128 Joseph Smithin lähettämä kirje
    129 Opetuksia, jotka profeetta Joseph Smith esitti Nauvoossa Illinoisissa (ei mainita olevan ilmoituksia)
    130 Opetuksia, jotka profeetta Joseph Smith esitti (ei mainita olevan ilmoitusta; jakeessa 15 JS kertoo äänestä (ei mainitse kenen ääni on) joka vastaa mutta vastaus jättää JS:n epätietoisuuteen)
    131 Opetuksia, jotka profeetta Joseph Smith esitti (ei maintaa että olisi Herran sanaa saati ilmoitusta.)
    132-133 ilmoituksia
    134 Uskon julistus hallitusvallasta ja laeista yleensä
    135 John Taylorin kirjoitus Joseph Smithin ja hänen veljensä, Hyrum Smithin marttyyrikuolemista
    136 "Herran sana ja tahto, annettu presidentti Brigham Youngin kautta "
    137 "Näky, joka annettiin profeetta Joseph Smithille temppelissä Kirtlandissa"
    138 Näky, joka annettiin presidentti Joseph F. Smithille Salt Lake Cityssä Utahissa lokakuun 3. päivänä 1918

    Äänestä

  • Tarkennusta Tapsalle kirjoitti:

    Kyllä minusta varsinkin OL:ssä on Smithin kirjoituksia: mm. hänen kirjeitään. Näin mainitaan lukujen johdannoissakin,ei kaikki OL:ssä ole ilmoitusta.

    Olen samaa mieltä, ettei joka sana ole ilmoitusta, mutta arvelin sen olevan muutenkin selvää.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ensinnäkään ei ole "Smithin kirjoituksia" muussa mielessä kuin siinä, että hän käänsi Mormonin kirjan muinaisista levyistä ja kirjoitti saamansa ilmoitukset Oppi ja liitot kirjaksi ja Kallisarvoiseksi helmeksi.

    Meitä jäseniä on kehotettu lukemaan Mormonin kirja puolen vuoden aikana. Ei ole vaikea löytää syvällisiä ajatuksia Mormonin kirjasta. Juuri äsken luin tällaista:
    2. Nefi 9
    23 Ja hän käskee kaikkia ihmisiä, että heidän on tehtävä parannus ja otettava kaste hänen nimeensä uskoen täydellisesti Israelin Pyhään, tai muuten heitä ei voida pelastaa Jumalan valtakuntaan.
    24 Ja elleivät he tee parannusta ja usko hänen nimeensä ja ota kastetta hänen nimeensä ja kestä loppuun asti, heidät on tuomittava, sillä Herra Jumala, Israelin Pyhä, on näin puhunut.
    25 Ja nyt, hän on antanut lain; ja missä lakia ei ole annettu, siinä ei ole rangaistusta; ja missä ei ole rangaistusta, siinä ei ole tuomiota; ja missä ei ole tuomiota, siinä Israelin Pyhän armoteoilla on oikeus heihin, sovituksen tähden; sillä he ovat vapautettuja hänen voimansa avulla.
    26 Sillä sovitus tyydyttää hänen oikeudenmukaisuutensa vaatimukset kaikkiin niihin nähden, joille lakia ei ole annettu, niin että he ovat vapautettuja tuon kauhean hirviön, kuoleman ja helvetin ja Perkeleen, vallasta ja tuli- ja tulikivijärvestä, joka on loputon piina; ja heidät tuodaan takaisin sen Jumalan luokse, joka antoi heille hengen ja joka on Israelin Pyhä.
    27 Mutta voi sitä, jolle laki on annettu, niin, jolla on kaikki Jumalan käskyt niin kuin meillä ja joka rikkoo niitä ja joka tuhlaa koetusaikansa, sillä kauhea on hänen tilansa!
    28 Oi tuota Paholaisen viekasta suunnitelmaa! Oi ihmisten turhamaisuutta ja heikkoutta ja järjettömyyttä! Kun he ovat oppineita, he pitävät itseään viisaina eivätkä kuule Jumalan neuvoa, sillä he panevat sen syrjään luullen tietävänsä itse, minkä vuoksi heidän viisautensa on järjettömyyttä, eikä se heitä hyödytä. Ja he hukkuvat.
    29 Mutta on hyvä olla oppinut, jos he kuulevat Jumalan neuvoja.
    30 Mutta voi rikkaita, jotka ovat rikkaita maailman tavarasta. Sillä rikkautensa tähden he halveksivat köyhiä, ja he vainoavat sävyisiä, ja heidän sydämensä on heidän aarteissaan; sen vuoksi heidän aarteensa on heidän jumalansa. Ja katso, heidän aarteensakin katoaa heidän mukanaan.
    31 Ja voi kuuroja, jotka eivät tahdo kuulla; sillä he hukkuvat.
    32 Voi sokeita, jotka eivät tahdo nähdä, sillä hekin hukkuvat.
    33 Voi sydämeltään ympärileikkaamattomia, sillä tieto heidän pahoista teoistansa vaivaa heitä viimeisenä päivänä.
    34 Voi valehtelijaa, sillä hänet syöstään alas helvettiin.
    35 Voi murhaajaa, joka tarkoituksellisesti tappaa, sillä hän on kuoleva.
    36 Voi niitä, jotka harjoittavat haureutta, sillä heidät syöstään alas helvettiin.
    37 Niin, voi niitä, jotka palvovat epäjumalia, sillä kaikkien riivaajien Riivaaja on mieltynyt heihin.

    Vastasin tähän eilen ja silloin se meni perille, mutta viesti näyttää nyt kadonneen. Mikä ihme tätä palstaa vaivaa?????
    Pakko lopettaa kirjoittelu tänne kun toisinaan en pysty lähettämään viestiä lainkaan ja toisinaan lähettämäni viestit katoavat.
    Mitä ihmeen pahaa siinä on, kun eilen kirjoitin, että tietenkin kyse on Smithin kirjoituksesta. Kysyin myös, että mitä korkeaa hengellistä tuossa pelottelukirjoituksessa on? Smith sortuu tuossa pelottelemaan niitä, jotka eivät usko hänen juttuihinsa.
    Sorry vain, minulla on aivan erilainen käsitys syvällisestä hengellisyydestä.
    (Toivottavasti tämä viestini saa olla. Pakko lopetella kirjoitteluni tällä palstalla piakkoin.)

    Äänestä

  • Heh.. kirjoitti:

    Parasta että lopetatkin, jos et osaa keskustella asiallisesti ja rakentavasti.

    Oletat vailla perusteita olemattomia. Miten niin tietenkin, kun sanot näin: "...tietenkin kyse on Smithin kirjoituksesta."

    Tietenkin on niin. että Joseph Smith kirjoitti, mutta ei omasta päästään, vaan sen mukaan kuin Mormonin kirjan levyissä oli annettu käännettäväksi ja sen mukaan, kun hän sai ilmoituksia.

    Jaahas. Että kun et pysty mitenkään todistamaan, että kyse on muinaisesta tekstistä, yrität bannata minut ulos. No, taktiikka sekin.

    Et vastannut, että mikä tuossa Smithin pelottelutekstissä edustaa syvällistä hengellisyyttä.

    Jos tuo on sinusta syvällisimpiä tekstejä, joita Smith on kirjoittanut, voi, voi sitten...

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    En syö lihaa. Lihansyönti on tarpeetonta ja epäterveellistä ja aiheuttaa turhia kärsimyksiä eläimille.

    että kasvitkin tuntevat kipua. Siedät kuitenkin sen, että aiheutat kärsimystä niille.

    Äänestä

  • Tiesitkö, kirjoitti:

    että kasvitkin tuntevat kipua. Siedät kuitenkin sen, että aiheutat kärsimystä niille.

    Kasveilla ei ole tietoisuutta. Niiden tilaa ei voi verrata tietoiseen ihmiseen. Ihminen nukutetaan tiedottomaksi, kun häntä operoidaan leikkauksessa.

    Äänestä

Entä homomiehet - saavatko he halutessaan käyttää naisten alusvaatteita ja taas vastaavasti lesbot, miesten mormonialusvaatteita vakaumuksensa mukaan?

Äänestä
  • Miksi homomiehet haluaisivat käyttää naisten alusvaatteita?
    Moni heteroseksuelli mies toisaalta tykkää pitää naisten pikkumustia ja rintsikoita.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kiinnostunut. kirjoitti:

Kysyin jo aiemmin, mutta jostain syystä aloitukseni katosi. Voinko kirkon ulkopuolisena tilata garmentit ja käyttää niitä, vai täytyykö olla kirkon jäsen? Olisi ihan kiva totutella käyttöön, jos vaikka myöhemmin liittyisin kirkkoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu