Usko on ojentautumista Jumalan sanan mukaan:

Tämäkin alla oleva evankeliumin kohta viittaa siihen:

"Sen tähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva."

Mark. 11: 24

Jeesus Kristus Jumalan Poika on kantanut meidän kaikki syntimme ja kuollut edestämme, jotta me hänessä saisimme syntimme anteeksi. Me olemme kätketyt uskon kautta hänen kuolemaansa ja saaneet kuolemasta jalon voiton Jeesuksen sovitustyön kautta.

Jeesus voitti kuolemalla kuoleman. Niin myöskin me olemme kuolleet hänessä ja hänen kauttaan voittajia.

Uudestisyntymä muuttaa ihmisen kokonaan, vanha ihminen kuolee silloin ja uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa saa hänessä vallan. Niimpä Raamatun sana sanookin seuraavasti:

"Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."

Joh.1 kirj. 3: 9

Johannes ei sano, ettemme enää voisi langeta syntiin. Vaan Johannes sanoo ettei syntiä ole siinä mikä on syntynyt Jumalasta, siis Kristuksessa. Kristuksen elämä on uudestisyntymässä istutettu meihin, eikä hänessä ole syntiä.

Kuitenkin meillä tulee aina olemaan oma tahto, emme muutu tahdottomiksi ropoteiksi, senvuoksi meidän tuleekin olla nöyrällä tunnolla ja rukoilla alati sitä, että Kristus meissä saisi vaikuttaa kaikessa, että meidän tahtomme olisi yhtä Hänen tahtonsa kanssa kaikissa ajatuksissa, sanoissa ja teoissa.

"Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."

Hebr.11: 1

Usko tekee tosiasiat todellisuudeksi minun ja sinun elämässä, se tekee Kristuksen todelliseksi meille. Se, että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, on uskovalle todellisuutta.

Kuitenkin meidän tulee ymmärtää se, että Jumalan totuudet pysyvät totuuksina huolimatta siitä uskommeko me vai emme.

Vaikka me emme uskoisikaan Jeesuksen ristillä saatuun voittoon tosiasiana, ei se, eikä mikään voi koskaan mitätöidä sitä tosiasiiaa, että Kristus on kuollut puolestamme ja sovittanut jokaisen ihmisen synnit.

Jokaisesta itsestään kuitenkin riippuu, että haluaako hän ottaa tämän sovituksen vastaan.

Ristin sanoma Kristuksesta on hullutusta niille jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille jotka uskomme se on kiistämätön tosiasia, meidän tulee uskoa Jumalan Sanaa.

Vaikka s.a.a.t.a.n.a vietteleisi valheillaan ja sille tyypillisillä ihme teoilla, koska se on viettelijä ja se käyttää valheellisia ihmeitä ja voimakkaita tunne-elämyksiä saadakseen Kristuksen omat horjumaan uskossaan Jumalaan ja Kristuksen sovitustyöhön.

Kun me koko sydämisesti tahdomme pysyä Jeesuksessa Kristuksessa niin hän on sanassaan luvannut pysyä meissä.

"Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla."

Room. 6: 14

Kristuksen lunastamina voimme luottavaisin mielin omistaa kristityn levon Kristuksessa, jos me pysymme Hänessä, ei hän meitä jätä, eikä hylkää.
560
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vähän vielä lisäystä aloitukseen:

6:15 "Kuinka siis on? Saammeko tehdä syntiä, koska emme ole lain alla, vaan armon alla? Pois se!

6:16 Ettekö tiedä, että kenen palvelijoiksi, ketä tottelemaan, te antaudutte, sen palvelijoita te olette, jota te tottelette, joko synnin palvelijoita, kuolemaksi, tahi kuuliaisuuden, vanhurskaudeksi?"

On hyvä jokaisen aloituksen lukijan hakea tämä Paavalin kirje kokonaisuudessaan ja lukea se ajatuksen kanssa, sillä siinä on iankaikkisen elämän sanat.

Siis: Room. 6: 1-

Äänestä

Kirje heprealaisille 1
1. Sittenkuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta,
2. on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi,

1) Jumala puhui profeettain kautta.
2) Jumala puhui Pojan kautta.
3) Nyt Jumala puhuu Pyhän Hengen kautta.

Jolla korva on se kuulkoon!!!!

Äänestä
  • Kädenpesijälle!

    Tuo pitää paikkansa, että Jumala puhuu Pyhän Henkensä kautta nyt viimeisinä aikoina heissä, jotka Hän on Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta kutsunut pimeydestä valkeuteen.

    Äänestä

  • pesijä kirjoitti:

    Kädenpesijälle!

    Tuo pitää paikkansa, että Jumala puhuu Pyhän Henkensä kautta nyt viimeisinä aikoina heissä, jotka Hän on Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta kutsunut pimeydestä valkeuteen.

    Jeesus on Sapatin Herra viljavainiollakin ahertaessaan!
    Huomaatteko, ettei tuossa ole lainkaan sapatin korotusta?



    1. Siihen aikaan Jeesus kulki sapattina viljavainioiden halki; ja hänen opetuslastensa oli nälkä, ja he rupesivat katkomaan tähkäpäitä ja syömään.
    2. Mutta kun fariseukset sen näkivät, sanoivat he hänelle: "Katso, sinun opetuslapsesi tekevät, mitä ei ole lupa tehdä sapattina".
    3. Niin hän sanoi heille: "Ettekö ole lukeneet, mitä Daavid teki, kun hänen ja hänen seuralaistensa oli nälkä,
    4. kuinka hän meni Jumalan huoneeseen, ja kuinka he söivät näkyleivät, joita ei hänen eikä hänen seuralaistensa ollut lupa syödä, vaan ainoastaan pappien?
    5. Tai ettekö ole lukeneet laista, että papit sapattina pyhäkössä rikkovat sapatin ja ovat kuitenkin syyttömät?
    6. Mutta minä sanon teille: tässä on se, joka on pyhäkköä suurempi.
    7. Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä.
    8. Sillä Ihmisen Poika on sapatin herra."

    Äänestä

Juu, Jeesus on sapatinkin Herra.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sirkka-Iita kirjoitti:

Tämäkin alla oleva evankeliumin kohta viittaa siihen:

"Sen tähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva."

Mark. 11: 24

Jeesus Kristus Jumalan Poika on kantanut meidän kaikki syntimme ja kuollut edestämme, jotta me hänessä saisimme syntimme anteeksi. Me olemme kätketyt uskon kautta hänen kuolemaansa ja saaneet kuolemasta jalon voiton Jeesuksen sovitustyön kautta.

Jeesus voitti kuolemalla kuoleman. Niin myöskin me olemme kuolleet hänessä ja hänen kauttaan voittajia.

Uudestisyntymä muuttaa ihmisen kokonaan, vanha ihminen kuolee silloin ja uusi luomus Kristuksessa Jeesuksessa saa hänessä vallan. Niimpä Raamatun sana sanookin seuraavasti:

"Ei yksikään Jumalasta syntynyt tee syntiä, sillä Jumalan siemen pysyy hänessä eikä hän saata syntiä tehdä, sillä hän on Jumalasta syntynyt."

Joh.1 kirj. 3: 9

Johannes ei sano, ettemme enää voisi langeta syntiin. Vaan Johannes sanoo ettei syntiä ole siinä mikä on syntynyt Jumalasta, siis Kristuksessa. Kristuksen elämä on uudestisyntymässä istutettu meihin, eikä hänessä ole syntiä.

Kuitenkin meillä tulee aina olemaan oma tahto, emme muutu tahdottomiksi ropoteiksi, senvuoksi meidän tuleekin olla nöyrällä tunnolla ja rukoilla alati sitä, että Kristus meissä saisi vaikuttaa kaikessa, että meidän tahtomme olisi yhtä Hänen tahtonsa kanssa kaikissa ajatuksissa, sanoissa ja teoissa.

"Usko on luja luottamus siihen mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."

Hebr.11: 1

Usko tekee tosiasiat todellisuudeksi minun ja sinun elämässä, se tekee Kristuksen todelliseksi meille. Se, että meidän vanha ihmisemme on Kristuksen kanssa ristiinnaulittu, on uskovalle todellisuutta.

Kuitenkin meidän tulee ymmärtää se, että Jumalan totuudet pysyvät totuuksina huolimatta siitä uskommeko me vai emme.

Vaikka me emme uskoisikaan Jeesuksen ristillä saatuun voittoon tosiasiana, ei se, eikä mikään voi koskaan mitätöidä sitä tosiasiiaa, että Kristus on kuollut puolestamme ja sovittanut jokaisen ihmisen synnit.

Jokaisesta itsestään kuitenkin riippuu, että haluaako hän ottaa tämän sovituksen vastaan.

Ristin sanoma Kristuksesta on hullutusta niille jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille jotka uskomme se on kiistämätön tosiasia, meidän tulee uskoa Jumalan Sanaa.

Vaikka s.a.a.t.a.n.a vietteleisi valheillaan ja sille tyypillisillä ihme teoilla, koska se on viettelijä ja se käyttää valheellisia ihmeitä ja voimakkaita tunne-elämyksiä saadakseen Kristuksen omat horjumaan uskossaan Jumalaan ja Kristuksen sovitustyöhön.

Kun me koko sydämisesti tahdomme pysyä Jeesuksessa Kristuksessa niin hän on sanassaan luvannut pysyä meissä.

"Sillä synnin ei pidä teitä vallitseman, koska ette ole lain alla, vaan armon alla."

Room. 6: 14

Kristuksen lunastamina voimme luottavaisin mielin omistaa kristityn levon Kristuksessa, jos me pysymme Hänessä, ei hän meitä jätä, eikä hylkää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu