Kubric Kuu

Eilen tuli televisiosta jälleen niin loistava elokuva AVARUUS SEIKKAILU 2001 joka valmistui vuonna 1968.
Avaruusseikkailu 2001 valmistui siis ennen Apollo yhdentoista ensimmäistä Kuu feikkilentoa ja ai mitä hienoja trikkejä ja tehosteita kerrasaan komeampia kuin yhdessäkään Apollo Kuulentoelokuvassa, vaikka Apollo trikeistä vastasi itse mestari Stanley Kubric.
Avaruus seikkailu 2001 lopussa oli kuvattu maisemajaksoja kun kuviteellisesti oltiin Jupiterissa, kuvat oli negatiivisia ja väritetty psykedeellisillä väreillä, mutta kaikki kuvat olivat jäätikölltä, vilahtipa Kubric tyyliin ihan Apollo Kuumaisemaakin muistuttavaa jäätikköä.
Kubric vilautti Kuuosaamistaan myös elokuvassa Kellopeli Applesiini jossa päähenkilöt olivat vähän kuin Kuuhaalareissa ja se alun kohtaus pitkine varjoineen siellä tunnelissa ja mitä hakattava mies sanoi Kuulennoista, loistavaa ironiaa.)
Kubric oli loistava nero ja sai Kuufeikkien filmauksesta palkaksi lähes vapaat kädet tehdä loistavia elokuvia.
'Niin ne aidot Kuufeikki elokuvat filmattiin Islannin tulivuorien tuhkaamilla ja laavaheitteiden reijittämillä jäätikkötuntureilla, eli siis täydellisessä Maan luonnonolosuhteissa ja askeltakin kevenettiin yksikertaisesti heliumpallon nosteella.
Kysymys oli siis voitiinko Apollo elokuvat tehdä Maassa ? voitiin ja koska todistetta aidosta Kuusta ei ole ne tehtiin Maassa, koska aidossa Kuussa olisi tehty se veret sisauttava todiste Kuulennoista.
36203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

MIKÄ ON Veretseisauttava todiste? määrittele! Järjetän yhdysvaltojen lippu mikä näkyy maahan asti?

Äänestä
  • A 4 paperiarkin heittely ja tiputus. Ylärivattoman Usa lipun liehutus yritys niinkuin F 1 paalupaikalla. Kuuautossa olevan kartta lehden tiputus vaaka.asennossa maahan. Roskapussin heittäminen .

    Kuuauton nostaminen yhdellä kädellä.
    Lämpömitarin filmaaminen joka välillä peitetään auringon valolta.
    siinä.aluksi

    Äänestä

  • jaginboas11 kirjoitti:

    A 4 paperiarkin heittely ja tiputus. Ylärivattoman Usa lipun liehutus yritys niinkuin F 1 paalupaikalla. Kuuautossa olevan kartta lehden tiputus vaaka.asennossa maahan. Roskapussin heittäminen .

    Kuuauton nostaminen yhdellä kädellä.
    Lämpömitarin filmaaminen joka välillä peitetään auringon valolta.
    siinä.aluksi

    Mitä tuo paperiarkki olisi todistanut? Ei ainakaan tyhjiötä. Sen todistaa höyhen ja regoliitti.

    Kerropa miten tuo yläripa vaikuttaa?

    http://www.youtube.com/watch?v=hMBCfuKs9i8

    Epätoivosi on yhä surkeampaa. Vedä päällesi kymmenen kerrosta vaatteita ja täyteen lastattu rinkka. Sen jälkeen nosta maahan kaadettu kirjahylly yhdellä kädellä. Tuo on helpompaa kuin esittämäsi lapsellinen höpöhöpö.

    http://fglaysher.com/TheGlobe/wp-content/uploads/2009/01/nasanas55216981...

    Olet hullu ja tyhmä huora.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Kerropa miten tuo yläripa vaikuttaa?

    Tiedoksi!

    Ei ole tyhmiä kysymyksiä. On vain tyhmiä vastaajia. Eli miten se yläripa vaikuttaa mystisesti?

    Äänestä

JAKINBOAS ON TROLLI! ÄLKÄÄ RUOKKIKO TROLLIA!

Äänestä
  • Aivan oikein! Trollia ei pidä ruokkia vaikka hänellä näyttää taas olevan nälkä.Hän on ilmeisesti palannut Islannista ja on siitäkin syystä nälissään...

    Äänestä

  • Mulla ei ole laistasi Kuulentoihin uskovia vastaan mitään koska on ihan luonnollista ja ymmärrettävää että teitä vielä on, arvostan tietenkin enemmän niitä kuuuskovia jotka edes yrittävät sanoa jotain järkevää.

    Äänestä

  • jaginboas11 kirjoitti:

    Mulla ei ole laistasi Kuulentoihin uskovia vastaan mitään koska on ihan luonnollista ja ymmärrettävää että teitä vielä on, arvostan tietenkin enemmän niitä kuuuskovia jotka edes yrittävät sanoa jotain järkevää.

    Kuu on pelkkä hologrammi tai helskutin iso heliumpallo!

    Äänestä

  • tulen 3.11 klo 21

    Äänestä

  • Manzhurian kandidat kirjoitti:

    tulen 3.11 klo 21

    Hieno leffa! Suosittelen.

    Äänestä

Kuka Stanley Kubric? Stanley Kubrick oli amerikoissa syntynyt elokuvaohjaaja joka ohjasi elokvia molemmilla puolilla Atlanttia.

Kerropa miksi tuon hypoteettisen "kuuhuijauksen" tekijäksi palkattiin sellainen ohjaaja jolla oli maine omapäisenä perfektionistina? Eli sellaisena joka ei takuulla olisi tehnyt mitään mistä hän ei ole täydellisesti vallassa? Lisäksi hän oli jo rikas ja neroutensa todistanut elokuvantekijä, eli "tarjous mistä et voi kieltäytyä" ei häneen olisi vaikuttanut.

Eli yritä hörhöhuora uudelleen. Et ole vakuuttanut minua.

Äänestä
  • Olisihan se ihme jos Kubric e olisi ollut i vapaamuurari kuten kaikki muutkin Kuufeikkin aitiopaikoilla olleet, enhän muuten ole koskaan väittänyt että vapaamuurarit ei olisi fiksuja, äykkäitä ja hyviä, ihailen heidän kekseliäisyyttä esim Kuufeikissä vaikka loppujen lopuksi mikään ei ollut edes vaikeeta.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Olisihan se ihme jos Kubric e olisi ollut i vapaamuurari kuten kaikki muutkin Kuufeikkin aitiopaikoilla olleet, enhän muuten ole koskaan väittänyt että vapaamuurarit ei olisi fiksuja, äykkäitä ja hyviä, ihailen heidän kekseliäisyyttä esim Kuufeikissä vaikka loppujen lopuksi mikään ei ollut edes vaikeeta.

    Kuka muuten on Kubric e ja kuka on i vapaamuurari? Oliko hän kenties joku islantilainen vapaamuurari joka muurasi taloja Islannin tulivuorten laavaheitteisillä rinteillä?

    No,oli miten oli mutta jollain trollilla on ilmeisesti edelleenkin nälkä ja hitonmoinen pätemisen tarve osoittaa itselleen se,että kuvittelee olevansa oikeassa.

    Vaikka ei olisikaan fiksu,älykäs,kekseliäs ja hyvä muutoin kuin kehittelmällä tajunnan tuolta puolen olevia salaliitoteorioita.

    Äänestä

  • HörHu. kirjoitti:

    Apollo Kuukuvat on filmattu islannin tulivuorien ja laavaheiden reijittämillä jäätikkötuntureilla on ihan tätä maailmaa!! Nasa jopa itse sanoo että tulivuoren tuhka ja Kuupöly ovat ihan samanlaista ja voi hyvällä syyllä sanoa niin vaikka ei tiedä oikeasta Kuupölystä paljon mitään, paitsi että se on helv@tin rardioaktiivista.

    Olen oikeassa että Nasa on voinut filmata Kuukuvat Islanissa ja se selittää Nasan kaikkien hionoimmat Kuutodisteet eli myöhempien aikojen Apollo Kuukuvat.

    Ei tollanen sekoilu edelleenkään todista muuta kuin sen,että joku juttelee peilikuvansa kanssa.Oma peilikuva kun ei koskaan pane vastaan!

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Olisihan se ihme jos Kubric e olisi ollut i vapaamuurari kuten kaikki muutkin Kuufeikkin aitiopaikoilla olleet, enhän muuten ole koskaan väittänyt että vapaamuurarit ei olisi fiksuja, äykkäitä ja hyviä, ihailen heidän kekseliäisyyttä esim Kuufeikissä vaikka loppujen lopuksi mikään ei ollut edes vaikeeta.

    http://www.online-inquirer.com/wp-content/uploads/2010/10/stanley-kubric...

    Missä se vapisillujen salainen koodisormus on?

    http://phoenixtimes.files.wordpress.com/2010/05/sauron.jpg

    Tuossa taitaa o0lla vapisillujen salaisen 33 11-asteen suurylilohikäärmemestarikalifi. Ainakin komeasti poseeraa sormuksen kanssa.

    Yhä on mysteerinä se miten valoa nopeampi viestiliikenne ja painovoiman kumoava laite toimivat? Yhä on myös kertomatta missä se useiden kuutiokilometrien suuruinen tyhjiökammio on?

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Apollo Kuukuvat on filmattu islannin tulivuorien ja laavaheiden reijittämillä jäätikkötuntureilla on ihan tätä maailmaa!! Nasa jopa itse sanoo että tulivuoren tuhka ja Kuupöly ovat ihan samanlaista ja voi hyvällä syyllä sanoa niin vaikka ei tiedä oikeasta Kuupölystä paljon mitään, paitsi että se on helv@tin rardioaktiivista.

    Olen oikeassa että Nasa on voinut filmata Kuukuvat Islanissa ja se selittää Nasan kaikkien hionoimmat Kuutodisteet eli myöhempien aikojen Apollo Kuukuvat.

    Kerropa miksi yksikään elokuvaryhmä koskaan mene Islantiin kuvaamaan kohtauksia jotka tapahtuvat Kuussa? Aina rakennetaan studiolavastus.

    Typerä inkutuksesi ei todista mitään muuta kuin idiotismisi ja sen olet todistanut jo tieteelliseksi faktaksi.

    "kuvilla ei ole myös mitään todistusarvoa."

    Et tainnut Jakinboas tietääkään, että Apollo 11:n miehistö liehutti lippua kuin F1-kisan lippumies. Mitään todisteita ei ole, eikä tarvitakaan, koska ne voitaisiin väärentää.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Olisihan se ihme jos Kubric e olisi ollut i vapaamuurari kuten kaikki muutkin Kuufeikkin aitiopaikoilla olleet, enhän muuten ole koskaan väittänyt että vapaamuurarit ei olisi fiksuja, äykkäitä ja hyviä, ihailen heidän kekseliäisyyttä esim Kuufeikissä vaikka loppujen lopuksi mikään ei ollut edes vaikeeta.

    "Olisihan se ihme jos Kubric e olisi ollut i vapaamuurari"

    Olisihan se ihme jos jakinboas ei olisi trolli...

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Apollo Kuukuvat on filmattu islannin tulivuorien ja laavaheiden reijittämillä jäätikkötuntureilla on ihan tätä maailmaa!! Nasa jopa itse sanoo että tulivuoren tuhka ja Kuupöly ovat ihan samanlaista ja voi hyvällä syyllä sanoa niin vaikka ei tiedä oikeasta Kuupölystä paljon mitään, paitsi että se on helv@tin rardioaktiivista.

    Olen oikeassa että Nasa on voinut filmata Kuukuvat Islanissa ja se selittää Nasan kaikkien hionoimmat Kuutodisteet eli myöhempien aikojen Apollo Kuukuvat.

    "Apollo Kuukuvat on filmattu islannin tulivuorien ja laavaheiden reijittämillä jäätikkötuntureilla on ihan tätä maailmaa!! "

    Se on totta. Maailmassa on paljon perusteetonta paskapuhetta.

    "Nasa jopa itse sanoo että tulivuoren tuhka ja Kuupöly ovat ihan samanlaista ja voi hyvällä syyllä sanoa niin vaikka ei tiedä oikeasta Kuupölystä paljon mitään, paitsi että se on helv@tin rardioaktiivista."

    Mutta tulivuoripöly ei ole erityisen radioaktiivista. Joten se ei ole mielestäsi Kuupölyn kaltaista. Kiitos, tämä riittääkin, vaikkei oikein tietäisi mitään Kuupölystä :)

    "Come on in to my home, said the Spider to the Fly"

    Äänestä

  • piHUEFPFUYpfup kirjoitti:

    "Olisihan se ihme jos Kubric e olisi ollut i vapaamuurari"

    Olisihan se ihme jos jakinboas ei olisi trolli...

    Ymmärrän että kuka vain voi olla toisen trolli jos toisen uskomuksia kyseenalaistetaan, sinä et kuitenkaan ole mulle trolli vaikka uskot Kuulentoihin, olet vain Kuulentoihin uskova, etkä vaikuta minun käsityksiiniin yhtään mitään ennen kuin todistat " veret seisauttavasti" että Kuussa on käyty.

    Äänestä

  • Ite Saatana 666 kirjoitti:

    "Apollo Kuukuvat on filmattu islannin tulivuorien ja laavaheiden reijittämillä jäätikkötuntureilla on ihan tätä maailmaa!! "

    Se on totta. Maailmassa on paljon perusteetonta paskapuhetta.

    "Nasa jopa itse sanoo että tulivuoren tuhka ja Kuupöly ovat ihan samanlaista ja voi hyvällä syyllä sanoa niin vaikka ei tiedä oikeasta Kuupölystä paljon mitään, paitsi että se on helv@tin rardioaktiivista."

    Mutta tulivuoripöly ei ole erityisen radioaktiivista. Joten se ei ole mielestäsi Kuupölyn kaltaista. Kiitos, tämä riittääkin, vaikkei oikein tietäisi mitään Kuupölystä :)

    "Come on in to my home, said the Spider to the Fly"

    Oletpa varsinaisen tyhmä!! miksi Nasa todistaisi itseään vastaan ja kertoisi sen ainoan faktan jota Kuu on Auringon alla eli erittäin radioaktiivinen.
    Miksi muuten Maan pinta ei ole niin radioaktiivinen? kai sen tiedät? koska vesi eli
    palanut vety, joka on universumin tehokkain liuotin, johon liukenee jopa kulta, on vuosimiljoonien aikana pessyt Maata niin että voimme täällä elää.

    Sori vaan, mutta Maan pinta on radioaktiivinen.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Oletpa varsinaisen tyhmä!! miksi Nasa todistaisi itseään vastaan ja kertoisi sen ainoan faktan jota Kuu on Auringon alla eli erittäin radioaktiivinen.
    Miksi muuten Maan pinta ei ole niin radioaktiivinen? kai sen tiedät? koska vesi eli
    palanut vety, joka on universumin tehokkain liuotin, johon liukenee jopa kulta, on vuosimiljoonien aikana pessyt Maata niin että voimme täällä elää.

    Trolli kävi koukkuun :)))

    Äänestä

"Eilen tuli televisiosta jälleen niin loistava elokuva AVARUUS SEIKKAILU 2001 joka valmistui vuonna 1968"

Sun ei Jakinboas kannattaisi katsoa leffoja, jotka eivät sovi henkiselle kehitystasollesi. Katso nyt, ne saivat sinut kirjoittamaan taas höpöä nettiin.

Tsot tsot...

Äänestä
  • Enhän ole leffan ideaa kommentoinut vielä lainkaan joka on tosi hieno. Elokuvan juonellinen sisältö ei liity lainkaan niihin faktoihin joista kirjoitan, siis kirjoitan vasta sitten höpö höpöä juttuja kun kumoat väittämäni faktat ja mahdollisuudet,siis pelkkä henkisen tasoni ja älykyyteni arvostelu ei ole mikään todiste sulta, vaan päinvastoin kun hukkaat asiat.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Enhän ole leffan ideaa kommentoinut vielä lainkaan joka on tosi hieno. Elokuvan juonellinen sisältö ei liity lainkaan niihin faktoihin joista kirjoitan, siis kirjoitan vasta sitten höpö höpöä juttuja kun kumoat väittämäni faktat ja mahdollisuudet,siis pelkkä henkisen tasoni ja älykyyteni arvostelu ei ole mikään todiste sulta, vaan päinvastoin kun hukkaat asiat.

    Mitkä faktat? Tähän mennessä et ole esittänyt edes väärää tietoa. Pelkkää surkeaa propagandapelottelua. Sellaista joka ei kelpaa edes nelivuotiaan iltasaduksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6873425 kirjoitti:

    Mitkä faktat? Tähän mennessä et ole esittänyt edes väärää tietoa. Pelkkää surkeaa propagandapelottelua. Sellaista joka ei kelpaa edes nelivuotiaan iltasaduksi.

    Faktaa eikö se tulivuoren tuhka olekaan samaa harmaata? eikö nautista jo näe että heliumpallo kiskoo harteista?
    Totta että Kuulennot ovat vain mielikuvitusta ja totta myös se että tämä Kuva olisi vain tulivuoren tuhkaa on vain mielikuvitusta, koska se on vain kuva, totta että samalla mielikuvituksella voi todeta että Kuuhuijaus oil myös mahdollista, enhän ole koskaan väittänyt että voisin esittää todistetta sitä mielikuvitusta ja uskomusta vastaan että Kuussa on käyty, sen voi tehdä vain se joka niin väittää.

    http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Apollo11.png

    "Faktaa eikö se tulivuoren tuhka olekaan samaa harmaata? "

    Ei ole. Tulivuorien tuhka on vulkaanista tuhkaa. Kuun pintaa peittää Kuun regoliitti.

    "eikö nautista jo näe että heliumpallo kiskoo harteista?"

    Nyt se kiskoo? Aikaisemmin se oli niin sulava, helppo ja mukava. Nyt kiskoo? Pysy edes tarinassasi huora.

    "Totta että Kuulennot ovat vain mielikuvitusta ja totta myös se että tämä Kuva olisi vain tulivuoren tuhkaa on vain mielikuvitusta, koska se on vain kuva, totta että samalla mielikuvituksella voi todeta että Kuuhuijaus oil myös mahdollista, enhän ole koskaan väittänyt että voisin esittää todistetta sitä mielikuvitusta ja uskomusta vastaan että Kuussa on käyty, sen voi tehdä vain se joka niin väittää."

    Kuussa on käyty, vieläkään et ole vastannut olennaisiin kysymyksiin.

    1. Missä hypoteettinen "kuuhuijaus" kuvattiin?

    2. Kuka kuvasi hypoteettisen "kuuhuijauksen"?

    3. Millaiselle filmille hypoteettinen "kuuhuijaus" kuvattiin?

    4. Miten filmi jolle hypoteettinen "kuuhuijaus" kuvattiin kehitettiin?

    5. Missä laboratoriossa filmi jolle hypoteettinen "kuuhuijaus" kuvattiin kehitettiin?

    6. Kuka vastasi hypoteettisen "kuuhuijauksen" lavastesuunnittelusta?

    7. Kuka vastasi hypoteettisen "kuuhuijauksen" puvustuksesta?

    8. Kuka vastasi hypoteettisen "kuuhuijauksen" lavastesuunnittelusta?

    9. Kuka vastasi hypoteettisen "kuuhuijauksen" erikoistehosteista?

    10. Kuka käsikirjoitti hypoteettisen "kuuhuijauksen"?

    11. Mihin tarkoitukseen hypoteettinen "kuuhuijaus" käytti Saturn V-raketteja?

    12. Miten valoa nopeampi viestiliikenne toimii?

    13, Miten painovoiman kumoava laite toimii?

    14. Missä on useiden kuutiokilometrien kokoinen tyhjiökammio?

    15. Miksi kuvassa oleva 33. asteen Vapaamuurari ei tee salaisia V-merkkejä sormuskädellä?
    http://www.cinemaisdope.com/news/films/wildbunch/wildbunch1969.jpg

    "totta myös se että tämä Kuva olisi vain tulivuoren tuhkaa on vain mielikuvitusta, koska se on vain kuva, totta että samalla mielikuvituksella voi todeta että Kuuhuijaus oil myös mahdollista, enhän ole koskaan väittänyt että voisin esittää todistetta sitä mielikuvitusta"

    Tämä kertookin kaiken Jakinboaksen todellisuudentajusta. Toimikoon myös varoituksena kaikille -myös itselleni- jotka hairahtavat luulemaan, että tämän trollin kanssa voisi argumentoida järkevästi.

    Muistakaamme tämä ja jättäkäämme trolli hourimaan itsekseen vastaisuudessa.

    Nyt se kiskoo? Aikaisemmin se oli niin sulava, helppo ja mukava. Nyt kiskoo? Pysy edes tarinassasi *****.

    Jos Kuulennoista olisi se yksi veret seisauttava todiste esittäisit tietenkin sen noiden typerien kysymysten sijasta.

    Äänestä

  • jakinboas11 kirjoitti:

    Jos Kuulennoista olisi se yksi veret seisauttava todiste esittäisit tietenkin sen noiden typerien kysymysten sijasta.

    VALOKUVAT, FILMIT JA VIDEOT

    Kuulennoilla otettiin tuhansia tarkkoja valokuvia, kuvattiin satoja tunteja filmejä ja videoita, lähetettiin satoja tunteja suoria TV-lähetyksiä ja kartoitettiin Kuun pintaa kartoituskameroilla.

    http://spaceflight.nasa.gov/gallery/images/apollo/index.html
    http://www.lpi.usra.edu/resources/apollo/
    http://www.hq.nasa.gov/alsj/picture.html
    http://www.hq.nasa.gov/alsj/alsj-video.html

    Arizonan yliopistolla on käynnissä kolmivuotinen projekti, jossa kaikki kuulentojen alkuperäiset filmit skannataan nykyaikaisilla huipputarkoilla skannereilla:
    http://apollo.sese.asu.edu/

    380 KILOA KUUKIVIÄ JA NÄYTTEITÄ

    Kuukivien väärentäminen olisi täysin mahdotonta. Niiden pinnalla näkyy miljardien vuosien mikrometeoriittipommituksen jäljet. Kuukivet eivät myöskään voi olla esimerkiksi Antarktikselta kerättyjä, koska niissä ei ole lainkaan vettä eikä niissä ole jälkiä Maan ilmakehän läpi syöksymisestä.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Moon_rock
    http://curator.jsc.nasa.gov/lunar/
    http://www.lpi.usra.edu/lunar/samples/

    Kuukiviä on kenen tahansa nähtävissä lukuisissa museoissa ja näyttelyissä kautta maailman:
    http://curator.jsc.nasa.gov/lunar/displays/displays.cfm

    Kuunäytteitä voi tilata tutkittavaksi tuolta:
    http://curator.jsc.nasa.gov/lunar/sampreq/

    MITTAUSDATA

    Kuulennoilla Kuuhun asennetuista mittalaitteista saatiin suunnaton määrä mittausdataa.

    http://en.wikipedia.org/wiki/ALSEP
    http://nssdc.gsfc.nasa.gov/planetary/lunar/lunar_data/

    LASERHEIJASTIMET

    Ainakin nämä neljä yliopistoa ja tutkimuslaitosta käyttävät Apollo-lennoilla Kuuhun vietyjä laserheijastimia edelleen Kuun etäisyyden mittaamiseen:

    Lunar and Planetary Institute, Houston Texas USA
    http://www.lpi.usra.edu/lunar/missions/apollo/apollo_14/experiments/lrr/

    Apache Point Observatory, New Mexico USA
    http://www.apo.nmsu.edu/
    APOLLO (the Apache Point Observatory Lunar Laser-ranging Operation)
    http://physics.ucsd.edu/~tmurphy/apollo/apollo.html

    University of Texas McDonald Observatory, Texas USA
    http://www.csr.utexas.edu/mlrs/

    Station de Télémétrie Laser-Lune, Grasse Ranska
    http://www.oca.eu/cerga/laser/laslune/llr.htm

    Hyvä selitys lasermittausten tekniikasta:
    http://physics.ucsd.edu/~tmurphy/apollo/basics.html

    Myytinmurtajien ohjelma aiheesta: Moon Myth BUSTED! Moon Laser!
    http://www.youtube.com/watch?v=orvMZn8L1f0

    Myös Neuvostoliiton Lunohod 1 -kuukulkijan laserheijastin toimii vielä:
    http://www.avaruus.fi/uutiset/aurinkokuntaluotaimet/neuvostoliiton-kuukulkijaa-ammuttiin-laserilla-maapallolta-kasin.html

    MUUTA

    USA:n kilpailija Neuvostoliitto seurasi USA:n kuulentoja tarkasti. Neuvostoliiton oma miehittämätön ja kauko-ohjattu Luna 15 kiersi Kuuta samaan aikaan USA:n ensimmäisen miehitetyn kuulennon kanssa. Neuvostoliitto ei ole ikinä esittänyt pienintäkään vihjausta mistään huijauksesta. Neuvostoliiton omat miehittämättömät luotaimet ottivat Kuussa aivan samanlaisia valokuvia ja toivat muutaman sata grammaa aivan samanlaisia kuunäytteitä (Luna 16, 20 ja 24).

    http://en.wikipedia.org/wiki/Luna_15
    http://en.wikipedia.org/wiki/Luna_16

    Neuvostoliiton kuukuvia:
    http://www.mentallandscape.com/C_CatalogMoon.htm

    Kuulentoja seurasivat monen muunkin maan tutkijat teleskoopeillaan:
    http://en.wikipedia.org/wiki/Independent_evidence_for_Apollo_Moon_landings

    Vuonna 1990 käyttöön otettu Hubble-teleskooppi ja myöhemmät kuuluotaimet ovat ottaneet Kuusta samanlaisia valokuvia kuin kuulennoilla otettiin Kuun kiertoradalta.

    Suunnaton määrä lisätietoja kuulennoista, taustoja, tekniikkaa jne jne:
    http://spaceflight.nasa.gov/history/apollo/index.html
    http://www.hq.nasa.gov/alsj/frame.html
    http://en.wikipedia.org/wiki/Apollo_Program

    SOKERINA POHJALLA

    Lunar Reconnaissance Orbiterin ottamia kuvia laskeutumispaikoista:
    http://www.nasa.gov/mission_pages/apollo/revisited/index.html

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jakinboas11 kirjoitti:

Eilen tuli televisiosta jälleen niin loistava elokuva AVARUUS SEIKKAILU 2001 joka valmistui vuonna 1968.
Avaruusseikkailu 2001 valmistui siis ennen Apollo yhdentoista ensimmäistä Kuu feikkilentoa ja ai mitä hienoja trikkejä ja tehosteita kerrasaan komeampia kuin yhdessäkään Apollo Kuulentoelokuvassa, vaikka Apollo trikeistä vastasi itse mestari Stanley Kubric.
Avaruus seikkailu 2001 lopussa oli kuvattu maisemajaksoja kun kuviteellisesti oltiin Jupiterissa, kuvat oli negatiivisia ja väritetty psykedeellisillä väreillä, mutta kaikki kuvat olivat jäätikölltä, vilahtipa Kubric tyyliin ihan Apollo Kuumaisemaakin muistuttavaa jäätikköä.
Kubric vilautti Kuuosaamistaan myös elokuvassa Kellopeli Applesiini jossa päähenkilöt olivat vähän kuin Kuuhaalareissa ja se alun kohtaus pitkine varjoineen siellä tunnelissa ja mitä hakattava mies sanoi Kuulennoista, loistavaa ironiaa.)
Kubric oli loistava nero ja sai Kuufeikkien filmauksesta palkaksi lähes vapaat kädet tehdä loistavia elokuvia.
'Niin ne aidot Kuufeikki elokuvat filmattiin Islannin tulivuorien tuhkaamilla ja laavaheitteiden reijittämillä jäätikkötuntureilla, eli siis täydellisessä Maan luonnonolosuhteissa ja askeltakin kevenettiin yksikertaisesti heliumpallon nosteella.
Kysymys oli siis voitiinko Apollo elokuvat tehdä Maassa ? voitiin ja koska todistetta aidosta Kuusta ei ole ne tehtiin Maassa, koska aidossa Kuussa olisi tehty se veret sisauttava todiste Kuulennoista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu