Niin, juuri noin. Olen nuori suomalainen nainen,
tai jopa tyttö, mutta kaiken koettuani tunnen
islamin itselleni läheiseksi ja turvaa luovaksi.
En tunne muslimeja, paitsi erään aikuisen naisen,
joka vaikuttaa kovin järkevältä. Jopa tämän
terrori-iskun takia islamin valitettavan huonoon
valoon joutuminen ei ole muuttanut mielipidettäni.
Silti en ole varma. Täysin erilainen kulttuuri,
en tunne sitä ja sen oletuksia, ja toisaalta olen
yhteiskunnallisesti aktiivisesti suuntautunut.
Riistettäisiinkö minulta tämä?
Suuri muutos se olisi, joten odotan, että
kasvaako uskoni niin, että olen valmis siihen.
Nyt en ilmeisesti ole, koska epäröin.
tai jopa tyttö, mutta kaiken koettuani tunnen
islamin itselleni läheiseksi ja turvaa luovaksi.
En tunne muslimeja, paitsi erään aikuisen naisen,
joka vaikuttaa kovin järkevältä. Jopa tämän
terrori-iskun takia islamin valitettavan huonoon
valoon joutuminen ei ole muuttanut mielipidettäni.
Silti en ole varma. Täysin erilainen kulttuuri,
en tunne sitä ja sen oletuksia, ja toisaalta olen
yhteiskunnallisesti aktiivisesti suuntautunut.
Riistettäisiinkö minulta tämä?
Suuri muutos se olisi, joten odotan, että
kasvaako uskoni niin, että olen valmis siihen.
Nyt en ilmeisesti ole, koska epäröin.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Isra Lehtinen voi inshallah neuvoa ja keskustella
kanssasi.
Jos hän antaa suostumuksesa, annan hänen
osoitteensa sinulle.
Lähetä yhteystietosi spostiosoitteeseen:
[email protected]
Al-salamu alaikum!
Jos nimimerkki otti sinuun yhteyttä, anna vaan
tietoni. Laitoin jo hänelle suoran vastauksen ja
siihen s-postios.
wa al-sal
Islam ei tule riistämään sinulta
yhteiskunnallista aktiivisuuttasi. Tuo on yleinen
väärinkäsitys, että naisen asema Islamissa olisi
jotenkin erityisen huono.
1900-luvun alkupuolella islamin uskoon kääntynyt
englantilainen lordi Headley luonnehtii islamin
naisen asemaa kirjassaan "Heräämiseni Islamiin",
seuraavasti:
"Minä olen islamilainen ja tunnen jotensakin
hyvin uskontoni periaatteet; ja tiedän, että
Islam ei ole esittänyt mitään ohjeita, ei mitään
kaavoja, ei mitään vaatimuksia, jotka voisivat
heikomman sukupuolen asemaa millään tavalla
halventaa. Päinvastoin Islam on myöntänyt
naisille oikeudenmukaisen ja hyvä naseman, johon
he ovat kaikin tavoin oikeutettuja. Islam ei
ainoastaan nostanut naissukua siitä alennuksen
syvyydestä, johon se oli vaipunut esi-
islamilaisella ajalla, vaan se myönsi naisille
myös erikoisen oikeudellisen aseman. Islam
paheksuu sitä naisten julmaa kohtelua, joka
vallitsi ennen Suuren Profeetan tuloa, sillä
Profeetta velvoitti seuraajiaan kohtelemaan
naissukua kunnioituksella. Ja eikö Koraani
sanokin: 'Nainen on miehen koristus ja mies
naisen.'"
"Todellisuudessa kaikki uskontoamme vastaan
tähdätyt väärät syytökset, jotka ovat
yleistyneet, aheuttaa Pyhän Profeettamme
(ylistetty olkoon hänen nimensä!) opetusten syvä
tuntemattomuus. Islamin historia on täynnä
lukemattomia esimerkkejä siitä, että islamin
naiset ovat ainoastaan pyhän uskontonsa
rohkaisemina saavuttaneet korkean sivistyksen ja
hienostuksen. Nämä naiset ovat hyvin eteviä
lakitieteessä, jumaluusopissa ja taiteissa ja
ovat jättäneet jälkeensä niin jaloja todisteita
oikeamielisyyden ja uljauden töistään, että
sellaisia ei löydä minkään muun kansan
historiasta. He lukivat syvästi vaikuttavia,
pyhiä sanoja saarnastuolista; he pitivät
jumaluusopillisia luentoja yliopiston saleissa;
heillä oli huomattava osa maan politiikassa, ja
kelpo neuvoillaan he vaikuttivat todella maan
hallintoon ja yleiseen politiikkaan.
Taistelukentällä islamin naiset ovat hoidelleet
sairaita ja haavoittuneita, rohkaisseet sotilaita
puolustamaan maansa kunniaa, ja ehkä te
tiedättekin, että he ovat monesti sotineet
uskollisesti vieri vieressä miesten rinnalla"
Näin siis kunnianravoisa lordi Headley.
Ja kirja oli "Heräämiseni Islamiin". Kustantaja
Z.I.Ahsän, Tampere, 1931
K.T.S.
Kristuksen Tosi Soturi
Kiitän tiedosta, ja siitä että vaivauduit
valaisemaan vaillinnaista tietämystäni. Se
rohkaisi.
Kristuksen tosi soturi. Lyöt vain lisää nauloja
omaan arkkuusi kristittynä. Olet pahasti harhassa!
Viimeistään nyt ne sanat jotka aiemmin sinusta
palstalaisille kirjoitin tulevat todeksi
näytetyksi. Onko Afganistanin naiset koulutettuja
ja sivistyneitä? Entä vapaita? Eikös Afganistan
ole islamilainen valtio?
Täytyyhän tuo sun juttu olla vitsi!!
Ethän sä suomalainen tyttö, joka olet kasvanut
vapaassa maassa, kait tahdo lähteä täysin
vieraaseen kulttuuriin orjaksi??!!
Sulla täytyy olla sen verran tietoa islamista,
että siinä yhteisössä naisella ei ole mitään
arvoa.
Valitettavasti moni suomalainen nainen on
haksahtanut sikäläisten äijien lepertelyihin ja
totuus on selvinnyt siellä paikan päällä, kun jo
olet miehen ja suvun orjana sidottuna huivi
päässä lieden ääreen ehkäpä jopa köydellä.
Minä en kulta pieni voi uskoa, että sä kyselet
tätä asiaa tosissasi. Jos kyselet, niin nyt on
aika viisastua.
Jookos??!!
Mä en oo ainakaan kuullu mitään positiivista
islamista. Kun kattelee dokumentteja niin paha
olo tulee...
Hyvä että mietit asioita. Sun valinta, tee viisas
sellanen.
Ei ollut minkään tasoinen vitsi, vain todellinen
halu löytää totuus, ja sitä kautta turvallinen ja
vakaa pohja elämälle.
En näe naisen aseman olevan huono kyseisessä
uskonnossa, vain kulttuurissa.
kulttuuri elikkä maan tavat ovat aina ratkaisevia.
ja ajatte jos et ole tyytyväinen miten sinä uskot
pääseväsi pois?
entäs sen jälkeen kun olet saanut lapsia ja
tyttäret alkaa seurustella meidän kulttuurin
miehien kassa. kyllä silloin tämä kulttuuriero
alkaa näkyä.
tämä oli tapahtunut Ruotsissa:
irakilainen perhe oli muuttanut ruotsiin
ja tytär oli alkanut seurustella ruotsalaispojan
kanssa ja mitä tapahtui:
tämä tyttö murhattiin Irakissa. murhaaja oli
tytön eno.
murhan syyksi kerrottiin olevan suvun kunnia.
eihän islamin uskonto tätä vaadi vaan
maan tavat.
olisin hyvin onneton jos minun tytär sekaantuisi
tällaiseen.
Tapahtuipa kerran eräässä muslimimaassa, johon
oli evankeliominen kielletty (sinänsä jo vapauden
riistoa).
Tyttö oli imaamin lapsi ja luki koraania, mutta
janosi totuutta. Koraanissahan on Jeesus mainittu
muutaman kerran, koska heidän mielestään Hän oli
Allahin yksi profeetta.
Tyttöä kuitenkin kiinnosti suuresti tämä Jeesus
ja Hän rukoilikin, vastoin koraania, Jeesusta.
Jeesus itse ilmestyi tytölle ja kertoi
evankeliumien päätapahtumat.
Tyttö tuli siis uskoon. Hän kertoi isälleen
asiasta. Isähän riemastui siitä ja alkoi ajamaan
henkiä pois tytöstä. Asiassa kävikin niin, että
imaami meni voimattomaksi ja alkoi vuolaasti
hikoilemaan. Ei siis pystynyt ajamaan Pyhää
Henkeä pois, koska Pyhä Henki on Jumalan henki.
Isänsä karkoitti tytön pois kotoaan kadulle ja
tytön lapsikin jäi eroon äitistään.
Sukulaiset majoittivat hänet ja antoivat koiran
aseman. Lopulta tilanne kävi niin pahaksi, että
hän joutui pakenemaan maasta.
Tavatessaan kristittyjä ja kertoessaan
kokemuksistaan, huomasi hän, että osasi kaikki
evankeliumien pääasiat, vaikka ei ollut Raamattua
ikinä nähnytkään.
mikä mahtaa olla ongelmasi,kun elämäsi ei ole
turvallinen ja vakaa?
Totuus ei löydy satukirjoista eikä uskonnoista,se
löytyy jos on löytyäkseen,kun käyttää aivoja.
Taha Islam jo ehdottikin, että voit ottaa minuun
yhteyttä. Meillä on luentoja, suomenkielinen lehti
(myös netissä www.rabita.fi/An-Nur) yms.
S-posti: [email protected]
Ratkaisu on sinun, voin vain kertoa asioista ja
tukea. Kaikkea hyv
Pidän omasta seksikkyydestäni enkä kyllä mistään
hinnasta mitään rumaa rättiä päähäni vetäisi!! No
kukin tavallaan!
Ei täällä tartte jakaa mitään puppupropagandaa.
Voit lähteä luikkimaan, ellei sana kuulu.
SUPO seuraa sinua.
olevasi pelottava? Saa Supo tai kuka tahansa
seurata minua. Ei ole mitään salattavaa. Mitäs
propagandaa sinä jaat? Ja - eikö tällä palstalla
olekaan mielipiteen- ja ilmaisunvapa
Hedelmistään henki tunnetaan, sanoi Paavalikin.
Suurimmassa osassa islamilaisia valtioita on
naiset täysin alistettuja. Vaikka kuinka joku
kirjoittaisi muuta, niin näethän sen
dokumenteista. Se, että vaikka koraani sanookin,
että naista pitää arvostaa, ei tarkoita että niin
kävisi.
Taas valehtelit?
>Suurimmassa osassa islamilaisia valtioita on
naiset täysin alistettuja.
Ensimmäiseksi: Islamilaista valtiota ei ole
olemassa. Kuinka monta kertaa se pitää sinulle
kertoa?
Toiseksi: Länsimaiset naiset ovat alistettuja.
Lue vaikka naistenlehtiä (ja mikset myös
miestenlehtiä), esim. Cosmopolitan jne.
tarjolla hienoja vinkkejä miten näyttää
kauniilta, ihania vaatteita, miten miellyttää
rakastellessa kumppania ja saada nautintoa.
Kirjallisuusvinkkejä, viihdelehtiä. Tarkoitatko
että islamissa naiset eivät halua näyttää hyvältä
koska heidän ei tarvitse, arvokkaita ilmankin??
Mikä muu Talibanien hallinto on, kuin islamiin ja
koraaniin perustuva?
Entä Saudi-Arabia?
Sinun uskosi on nyt tunnustettu valheella. Näinkö
kunnioitat Allahia?
Islamilaisia valtioita on olemassa, perusteella
että niissä ei ole demokratiaa vaan maata
johdetaan hengellisten johtajien kautta.
Ihmisillä ei ole sananvapautta tai on mutta
tuomio joka tunnetaan siellä nimeltä kuolema,
saattaa tulla pian.
Miten länsimaissa alistetaan naisia? Esimerkkejä
Suomesta kokonaisuutena, ei yksittäistapauksia!
Tää paviaani (= Taha Islam) syytää
näppäimistöstään tänne palstalle niin paljon
paskaa, ettei taho enää meijänkään huussiin
mahtua.
Länsimainen yhteiskunta on alistanut naisen
seksiobjektiksi. Siksi naistenlehdissä kerrotaan,
miten näyttää hyvältä ja miten miellyttää miestä.
Kannattaa vaikka lukea kirja "Kauneuden myytti".
On myös tutkittu, että mitä kauniimpi
(naisellisempi) nainen, sitä vaikeampi hänen on
edetä urallaan. Voit miettiä, mistä se johtuu.
Länsimainen yhteiskunta on alistanut naisen
seksiobjektiksi. Siksi naistenlehdissä kerrotaan,
miten näyttää hyvältä ja miten miellyttää miestä.
Kannattaa vaikka lukea kirja "Kauneuden myytti".
On myös tutkittu, että mitä kauniimpi
(naisellisempi) nainen, sitä vaikeampi hänen on
edetä urallaan. Voit miettiä, mistä se johtuu.
näyttää hyvältä, uralla eteneminen itsestään
kiinni, naisia johtotehtävissä edelleen liian
vähän mutta enpä ketään musliminaista
johtotehtävissä muslimiyhteisön ulkopuolella ole
nähnyt. Itse yrittäjänaisena tiedän miten
menestytään ja länsimainen, eurooppalainen
ajattelu antanut todella hyvät lähtökohdat,
seksikkyydestä ollut ainoastaan hyötyä silloin
kun sitä on tarvittu samoin kuin ronskiudesta!
>Mikä muu Talibanien hallinto on, kuin islamiin
ja koraaniin perustuva?
He ovat kieltäneet naisia näyttämästä kasvojaan,
vaikka Muhammed(SAAS) sen salli.
>Entä Saudi-Arabia?
Saud-Arabian kuninkuus periytyy, mikä on islamin
oppien vastaista.
Allah(SWT) sanoo koraanissa (5:44) että:
"Olemmehan totisesti ylhäältä lähettänyt Tooran,
jossa on johdatus ja valkeus. Senhän mukaan
juutalaisia tuomitsivat profeetat - jotka
kuuluivat muslimeihin - sekä opettajat ja
kirjanoppineet, koska heidät oli määrätty
pitämään huolta Jumalan kirjasta, jonka (eläviä)
todistajia he olivat. Älkää siis pelätkö ihmisiä,
vaan pelätkää ainoastaan Minua. Tunnusmerkkiämme
älkää vaihtako mitättömään. Joka ei käytä Jumalan
ilmestystä oikein, on uskoton."
Haluatko lisää todisteita?
>Mitä pahaa siinä on näyttää hyvältä,
Ei sinänsä mitään, riippuu vaan siitä, että
kenelle näyttää hyvältä ja onko se ihmisen arvon
mitta.
>uralla eteneminen itsestään kiinni,
Ei ole, vaan niistä, jotka antavat
ylenemismahdollisuuksia.
Taisit itse nyt valehdella, mutta uskon sen
johtuvan tietämättömyydestä.
Islamilainen valtio on sellainen, jossa on
islamilainen laki voimassa ja islamilaiset
tuomioistuimet tuomitsevat sen mukaan.
Tällaista valtiota ei yksinkertaisesti ole.
On tietysti maita, joissa muslimit ovat
enemmistönä, mutta niitä kutsutaan muslimimaiksi.
>Mikä muu Talibanien hallinto on, kuin islamiin
ja koraaniin perustuva?
He ovat kieltäneet naisia näyttämästä kasvojaan,
vaikka Muhammed(SAAS) sen salli.
K.
Erikoinen asia, kun kaikissa islaminuskoisissa
valtioissa naiset peittävät enemmän tai vähemmän
kasvojaan. Entä teillä kotona ja yhteisössä?
Totuushan on se, että täysin kristinuskonkaan
mukaista valtiota ei ole. Jos olisi, niin
maallisia lakeja ei olisi, vaan Jeesuksen
kaksoiskäskyllä pärjättäisiin. Oikeutta ei siis
käytäisi missään, vaan kaikki sovittaisiin siten,
että kun herrasmiehet kulkevat ovista, niin
kumpikaan ei mene ensin :)
Siis otsikko oli "Ketkä me" ja siinä viitataan
koraanin sanoihin.
"Olemmehan totisesti ylhäältä lähettänyt Tooran,
jossa on johdatus ja valkeus.
K.
Ketkä "me" lähetimme, jos Allah lähetti yksin?
>> Senhän mukaan
juutalaisia tuomitsivat profeetat - jotka
kuuluivat muslimeihin - sekä opettajat ja
kirjanoppineet, koska heidät oli määrätty
pitämään huolta Jumalan kirjasta, jonka (eläviä)
todistajia he olivat. Älkää siis pelätkö ihmisiä,
vaan pelätkää ainoastaan Minua. Tunnusmerkkiämme
älkää vaihtako mitättömään. Joka ei käytä Jumalan
ilmestystä oikein, on uskoton."<<
K.
Mistä tunnusmerkistä on kysymys?
>Erikoinen asia, kun kaikissa islaminuskoisissa
valtioissa naiset peittävät enemmän tai vähemmän
kasvojaan. Entä teillä kotona ja yhteisössä?
Se on sallittua, muttei pakollista. Sen tekeminen
pakolliseksi ei ole sallittua.
Meillä kotona ei ole musliminaista.
>Oikeutta ei siis käytäisi missään, vaan kaikki
sovittaisiin siten, että kun herrasmiehet
kulkevat ovista, niin kumpikaan ei mene ensin :)
Oikeanpuoleinen menee ensin.
Eikös muslimeilla ole tapana lyödä vaimojaan joka
päivä, että kuri säilyy?
Näin ainakin eräs muslimi puhui.
>Eikös muslimeilla ole tapana lyödä vaimojaan
joka päivä, että kuri säilyy?
Eikö se ole tapana kristityilläkin? Erona on se,
ettei se ole islamin mukaan sallittua, vaikka se
suomessa hyväksyttyä onkin.
Meillä on melkein toisinpäin tuo asia ja olemme
molemmat uskossa. Eukolta meinaa tulla välillä
selkään, vaikka yritänkin sanoa, että mies on
johtaja. Johtajuuteni on kylläkin hieman
ponnetonta - sohvalta on huono jakaa käskyjä.
Hyvin meillä menee, mutta perheväkivaltaa ei kai
kukaan hyväksy.
Ei kiristinuskonkaan mukaan ole minkäänlainen
väkivalta sallittua, se voi olla jopa esteenä
rukouksille.
1. Piet. 3
7 Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa
ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi
osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä
hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen.
Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne.
tuollaista miestä enkä suoraan sanoen
uskontoakaan halua joka sanoo että nainen on
heikompi ja miehen ymmärrettävä ja kunnioitettava
naista kuin armosta. Hyi helvetti!
>Ei kiristinuskonkaan mukaan ole minkäänlainen
väkivalta sallittua, se voi olla jopa esteenä
rukouksille.
Ilmeisesti on, koska suurin osa kansanedustajista
on kristittyjä ja Suomen Lain mukaan löyminen on
sallittua, jos toinen osapuoli sen jostain syystä
sallii (ei yleisen syytteen alainen rikos).
>7 Samoin te, miehet, eläkää vaimonne kanssa
ymmärtäväisesti, muistaen, että hän on heikompi
osapuoli. Osoittakaa hänelle kunnioitusta, sillä
hän on yhtä lailla armon ja elämän perillinen.
Näin ei mikään tule esteeksi rukouksillenne.
Raamatulla voi myös todistaa, että nainen on
miehelle alamainen.
Haluatko kuulla?
Kumpi on heikompi fyysisesti? Eikö mies olekaan
vahvempi? :)
Minulla ei ole mitään uskontoa, vaan usko.
Johtaja olkoon kaikkien alaistensa palvelija.
Kuka on suurin?
Markus 9.
33 He saapuivat Kapernaumiin. Kotiin tultuaan
Jeesus kysyi opetuslapsilta: "Mistä te matkalla
keskustelitte?" 34 He olivat vaiti, sillä he
olivat väitelleet siitä, kuka heistä oli suurin.
35 Jeesus istuutui, kokosi kaksitoista
opetuslastaan ympärilleen ja sanoi heille: "Jos
joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava
viimeinen ja kaikkien palvelija."
K.
Ei kristinuskonkaan mukaan ole minkäänlainen
väkivalta sallittua, se voi olla jopa esteenä
rukouksille.
>>Ilmeisesti on, koska suurin osa
kansanedustajista
on kristittyjä ja Suomen Lain mukaan löyminen on
sallittua, jos toinen osapuoli sen jostain syystä
sallii (ei yleisen syytteen alainen rikos).<<
K.
Eivät ole suurin osa, koska homolaki ei olisi
mennyt läpi, ei.
>>Raamatulla voi myös todistaa, että nainen on
miehelle alamainen.<<
Mark. 9
Kuka on suurin?
33 He saapuivat Kapernaumiin. Kotiin tultuaan
Jeesus kysyi opetuslapsilta: "Mistä te matkalla
keskustelitte?" 34 He olivat vaiti, sillä he
olivat väitelleet siitä, kuka heistä oli suurin.
35 Jeesus istuutui, kokosi kaksitoista
opetuslastaan ympärilleen ja sanoi heille: "Jos
joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava
viimeinen ja kaikkien palvelija."
Ylläoleva siis kuvastaa valtaa.
En kiistä, etteikö mies olisi perheen pää ja
naisen tulee totella miestään. Tämä ei tarkoita
diktatuuria.
K.
Ei kristinuskonkaan mukaan ole minkäänlainen
väkivalta sallittua, se voi olla jopa esteenä
rukouksille.
>>Ilmeisesti on, koska suurin osa
kansanedustajista
on kristittyjä ja Suomen Lain mukaan löyminen on
sallittua, jos toinen osapuoli sen jostain syystä
sallii (ei yleisen syytteen alainen rikos).<<
K.
Eivät ole suurin osa, koska homolaki ei olisi
mennyt läpi, ei.
>>Raamatulla voi myös todistaa, että nainen on
miehelle alamainen.<<
Mark. 9
Kuka on suurin?
33 He saapuivat Kapernaumiin. Kotiin tultuaan
Jeesus kysyi opetuslapsilta: "Mistä te matkalla
keskustelitte?" 34 He olivat vaiti, sillä he
olivat väitelleet siitä, kuka heistä oli suurin.
35 Jeesus istuutui, kokosi kaksitoista
opetuslastaan ympärilleen ja sanoi heille: "Jos
joku tahtoo olla ensimmäinen, hänen on oltava
viimeinen ja kaikkien palvelija."
Ylläoleva siis kuvastaa valtaa.
En kiistä, etteikö mies olisi perheen pää ja
naisen tulee totella miestään. Tämä ei tarkoita
diktatuuria.
Kyllä meillä kristityissä maissakin pyyhitään
pyllyä useimmilla Uuden Testamentin hyvillä
ohjeilla.
Ihmisluonto on sellainen.
Missä on kristitty maa? Homolait menevät läpi ym.
Valitse leirisi ja jos uskot Jeesuksen Kristuksen
kuolleen puolestasi, niin miksi taistelet
veljiäsi vastaan?
valtiota ny olikaan jotka sanoo olevansa
islamilaisia valtioita: Iran, Afganistan, Sudan
ja oliko se 4:s Saudiarabia, siitä en ole varma.
Neljä maata niitä on joiden lait on suoraan
koraanista. Miksi Taha rankuttaa ettei ole
islamilaisia valtioita? Toiseksi länsimaissa
(etenkin Suomen osavaltiossa) on akkavalta ja
miehet ovat alistettuja. Juuri niistä sun
kehumista pornolehdistä saa sen väärän kuvan.
Lopeta sinäkin Taha tuollaisten lehtien lukeminen
ja tilaa joku kunnon lehti esim Vartiotorni.
Kirjoittaja sanoo: "Suomessa on akkavalta ja
miehet ovat alistettuja". Pitääkö alistaa ketään?
Yhtä paha ovat sitten miehet tai naiset
alistettuja.
Islamilaista, opillisesti, valtiota ei todellakaan
ole olemassa, tällä hetkellä. Siis valtiota, jonka
muoto kunnolla pohjautuu Koraaniin ja sunnaan.
Afganistanista: sehän on maailman köyhin valtio!
Ongelmat lähtevät köyhyydestä enemmän kuin mistään
muusta. Ja muslimien enemmistö ei kannata
Talibanien heimokäsityksiin perustuvaa "tulkintaa
islamista".
Tuskin Taha muslimina mitään pornolehtiä lukee,
pysytäänpä asialinjalla, kiitos!
luuli cosmopolitania joka aiemmin mainittiin
pornolehdeksi, siitä väite.
Taha kirjoittaa: lue vaikka naistenlehtiä (ja
mikset myös miestenlehtiä) meillä täällä Itä-
Suomessa miestenlehdet tarkoittaa pornolehtiä.
Naistenlehdet taas ovat niitä juoru yms. lehtiä,
on Suomessakin monta hyvää esimerkkiä, että
uskovaiset tutkivat nuo pornolehdet kannesta
kanteen. Kumma kun te islamin pääpapit ette tiedä
noita neljää valtiota, joiden lait perustuvat
koraaniin. Lisäksi nämä maat itse ilmoittavat
olevansa islamilaisia valtioita. Ei sellaista
valtiota olekkaan jossa 100% kansasta kannattaa
hallitusta, aina löytyy myös oppositio.
Siis Cosmopolitanko se miestenlehti oli? Jos Taha
kirjoittaa lue miestenlehtiä, tuskin se tarkoittaa
sitä, että itse lukee. Jokainen aikuinen ihminen
tietää millä linjalla ne lehdet ovat lukematta
itse. Ja ne kyllä alistavat naista. Tiedätkö
millaista on Suomessa kasvattaa tytärtä, kun mm.
bussipysäkeillä on mainoksia, joissa on
bikiniasuisia naisia. Sellaisenko naisen mallin
joku haluaa tytölle antaa? Turha osoitella
minnekään suuntaa, naisia alistetaan kautta
maailman, kaikkien uskontokuntien kannattajien
keskuudessa. Minä haluan islamia, jottei minua
alistettaisi, lisää islamia myös joillekin
muslimeille. Mutta itsestäänkin on kiinni
alistuuko. Kuka käskee mennä naimisiin alistavan
miehen kanssa?
Ei islamissa ole pappeja, enkä minä eikä Taha
väitä itsestään mitään sellaista.
Islamilaisen valtion määritelmä ei ole se, ettei
ole oppositiota, vaan mihin hallinto perustuu.
Voin osoittaa jokaisesta noista maista suuria
puutteita islamin kannalta. Esim. Saudi-Arabia:
laki ei siellä koske kuningashuonetta, vaikka
islamin mukaan kukaan ei ole lain ulkopuolella.
Yms.
ja lähes yhtä paljon kuin naisia!
Joo, ei yhtään parempi. Onko se suomalaista
tasa-arvoa, että kumpikin on alasti? Minusta sen
pitäisi olla, että kumpikaan EI ole alasti.
Kumpaakaan sukupuolta ei tarvitse tehdä
objektiksi, vai mi
Joo, ei yhtään parempi. Onko se suomalaista
tasa-arvoa, että kumpikin on alasti? Minusta sen
pitäisi olla, että kumpikaan EI ole alasti.
Kumpaakaan sukupuolta ei tarvitse tehdä
objektiksi, vai mi
Olen kanssasi erimieltä. Länsimaissa naisella,
kuten miehelläkin on oikeus valita, mitä pistää
päällensä. Miten on teillä? Ettehän voi poistua
asunnostanne, ellei teillä ole sitä liinaa
päässänne "0lenko väärässä?". Entäpä, jos
joku "nainen" esim. Afganistanissa haluaa tehdä
toisin? Hänethän about tapetaan, jos se
iänikuinen myssy ei ole päässä "olenko väärässä"?
Onko se siis vapautta?
En ole väittänyt cosmopolitanin olevan
miestenlehti. Ei tahakaan niin väittänyt. Vaikka
taha ei olisi lukenut niitä lehtiä, on syntiä
kehoittaa toisia tekemään niin. Jos kerran
islamilaisen valtion määritelmä on, että lait
perustuvat koraaniin, niin sittenhän niitä on
olemassa. Tuolla aiemmin minä kerroin, että en
ole varma Saudi-arabiasta. Jotenkin vaan tuntuu
kuin sinä ja taha olisitte ottaneet islamin
päätuomarien virat, kun kerran te päätätte mikä
on islamilainen valtio ja siihen ei ole ao.
mailla mitään sanomista. Lähettääkö ne hakemukset
teille? Kyllä varmaan naisia alistetaan muualla
kuin Suomessa, mutta talipäiden maassa kaikkein
eniten.
Hmm...luin siinä sitten kaikki tässä käymäsi
keskustelut tuon rättipään kanssa ja tulin
johtopäätökseen, että olette aivan HELVETIN
sekaisin kumpikin. Ei voi mitään, mutta kumpikaan
uskonto ei tempaa mukaansa. Kuinka "järkevät"
ihmiset voikaan kinastella noin vähäisistä
asioista? Oletteko järkeviä? Oletteko pelureita
vaiko pelkureja?
Eikö se nyt vittu ole ihan sama mitä Väinämöinen
sanoo kalevalassa Pohjan neidolle taikka mitä
Odysseija sanoo yksisilmäiselle? Helvetti, ei
kumpikaan ole tavallaan väärässä eikä oikeassa,
kun todellista totuutta ei edes ole. Mitä vittua
kinastella kahden eri kirjan sanomasta, koska ne
ei edes ole samaa teosta?
Sama kun väittelisitte Ilta-Sanomien ja Hesarin
samaa asiaa käsittelevästä artikkelista. Ilta-
Sanomassa sama asia aloitetaan "Kalevi Mäkelä
kertoo artikkelissaan..." ja Hesari puolestaan ,
että "Mäkelä aloittaa kertomuksensa..."
Sama asia, mutta kauhee mekkala päällänsä;
- Kaitzu: Kyllä varmasti Ilta-Sanomat on oikeassa
ja Hesari on väärässä. Älä intä Taha!
Sitten Taha Islam jatkaa: Älä valehtele, sika!
Kyllä Hesari on paljon todenmukaisempi, ja
pääkirjoittaja on kirjoittanut että "Mäkelä
aloittaa kertomuksensa..." ja se on ainoa oikea
tapa aloittaa...
Ja lässyn lässyn lässyn.... Kasvakaa jo hyvät
ihmiset. Olen teitä kumpaakin yli 10 vuotta
nuorempi, mutta en silti jauha samanlaista paskaa
kuin te.
ei odysseija joka tarkoittaa Homeroksen
teksteissä Odysseuksen matkaa ja se yksisilmäinen
oli kyklooppi...
On totta, että ei pidä kehottaa ketään lukemaan
miestenlehtiä. Mutta Taha mielestäni tarkoitti,
että jos et usko, että naisia alistetaan
lännessäkin, katso noita lehtiä.
Kuule, mitä ne valtiot on itse sanonut ja mitä
meidän media kertoo niiden sanoneen? Me saamme
median kautta aika omalaatuisen kuvan islamista.
Tiedätkö edes mitkä on islamin lait kertoessasi,
että sellaisia valtioita on olemassa? Tuomareita
on kahdenlaisia: Jumala ja oikeuden tuomarit. En
ole, eikä Tahakaan, kumpaakaan emmekä ole sitä
väittäneetkään.
Naisten alistamisesta, Raamatun aiempi käännös
puhui rikan näkemisestä toisen silmässä, mutta ei
näe malkaa omassa silmässään. Eli me näemme vain
kuinka jossain sorretaan naisia emmekä näe oman
yhteiskuntamme ongelmia. Naisia alistetaan ympäri
maailmaa, mutta islam (Koraanin ja sunnan mukainen
oikea islam) ei alista ketään.
Johan sanoin, että Afganistanin ongelma on
köyhyys! Katso köyhiä musliminaisia, ovat
alistettuja, mutta niin ovat köyhät
muslimimiehetkin!
En jaksai
Eikö todellisuutta ole?
Sanopa oma käsityksesi! Miten elämä on syntynyt
ja materia?
Mistä minä tiedän mistä materia on tullut. Ei ole
minun tehtäväni selitellä maailman
ihmeellisyyksiä ja sitä kuinka Jumala ne on
luonut. Tehtävänäni on sanoa, että tuollainen
naurettava ja lapsellinen kinastelu kahden eri
uskonnon oikeellisuudesta on säälittävää. Et
tiedä, vaikka olisit itse väärässä. Voit vain
olettaa olevasi oikeassa. Siksipä kannattaa pitää
pienempää meteliä oman uskonnon
ylivoimaisuudesta, eikä tarvitse laulaa koko
maailmalle olevansa uskovainen saatika, että usko
näkyis jokapäiväisessä elämässä. SE ON TURHAA.
Minulla on Jumalalta saatu usko.
Osaatkos suomentaa sanat:
1) Islam
2) Muslim
päättänut, niin suosittelen opintomatkaa islamin
pääpaikkaan, Afganistaniin. Jos vielä vuoden
päästä olet hengissä tai et ole saanut happoa
naamaasi, niin sinun kannattaa liittyä ählyihin.
Mutta ei sinun enää sitten kannata tänne Suomeen
tulla, paras kun jäät sinne.
Sain juuri sähköpostia Ruotsista. Anonyymin
kirjoittama runo sykähdytti. Juuri tällaista on
islam. Lukekaa tekin!
ISLAM IS HERE
Islam is peace, Islam is ease,
Islam is not danger or disease.
Islam is love and prosperity.
Islam is not hatred or adversity.
Islam is salvation through repentence.
Islam has love for all in abundance.
Islam means no harm or affliction.
Islam implores you with affection.
Islam is neither maze nor craze.
Islam is giving Allah all praise.
Islam is acing through the race.
Islam will be on everyone's face.
Islam is worshipping only the Creator.
Islam is not mere numbers on a calculator.
Islam gives you power when you surrender.
Islam is not a terrorist or for a pretender.
Islam is patience and perseverance.
Islam eases your vengeance through tolerance.
Islam is life for all eternity.
Islam gives you respect, moreover dignity.
Islam is winning hearts through honesty.
Islam is giving openly in charity.
Islam makes you wholesome and trustworthy.
Islam is in wealth as well as in poverty.
Islam is your shield against all evil.
Islam is for your soul's retrieval.
Islam is not fundamentalism or fanaticism.
Islam is not nationalism or racism.
Wake up, people, Islam is here.
Islam is here, so have no fear.
Jatketaan keskustelua!
vittu mitä paskaa. Käytäntö ihan toista teillä
ählämeillä.
Pitää paikkansa.