Haaretz-lehti: Israelin hallitus kerää tukea iskulle Iraniin

http://www.hs.fi/ulkomaat/Haaretz-lehti Israelin hallitus kerää tukea iskulle Iraniin/a1305548535398

Toisaalta ihan hyvä. Kun ei noudateta kansainvälisiä pelisääntöjä, sitten otetaan vastuu teoistaan.

Iran on täysin realistinen, potentiaalinen riski 1. Israelille 2. Euroopalle 3. Yhdysvalloille. Iranin johto on useaan otteeseen todennut pyyhkivänsä valtioita maailmankartalta, mitä tulisi tehdä? Odottaa sitä hetkeä täysin avuttomana -- vaiko toimia?

Mitä tämä nyt sitten meinaa -- kolmatta maailmansotaa, jossa Eurooppa tulee olemaan yksi osapuoli, valitettavasti. Koskee siis myös sinua, lastesi tulevaisuutta -- meitä kaikkia täällä pohjolassakin, on tulossa iso sota, ydinsota.
1485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Jos kuvittelet, että yksikään maa alkaa sotimaan Iranin puolesta, olet naivi.

Äänestä
  • Iranilla, Syyrialla ja Libanonilla on keskenään kolmen vallan turvatakuut, eli hyökkäys yhtä valtiota vastaan on hyökkäys kaikkia valtioita vastaan. Kun Iran joutuu hyökkäyksen kohteeksi, nämä käynnistävät hyökkäystoimet Israeliin. Lisäksi on 99% varmaa että palestiinalaisten Hamas lähtee mukaan....

    Äänestä

  • Olet väärässä kirjoitti:

    Iranilla, Syyrialla ja Libanonilla on keskenään kolmen vallan turvatakuut, eli hyökkäys yhtä valtiota vastaan on hyökkäys kaikkia valtioita vastaan. Kun Iran joutuu hyökkäyksen kohteeksi, nämä käynnistävät hyökkäystoimet Israeliin. Lisäksi on 99% varmaa että palestiinalaisten Hamas lähtee mukaan....

    Voi pojua...lol.

    No åianhan se nähdään kuinka käy...

    Äänestä

Pitkä on pinna Israelilla,kohta 10v räiskitty rajan takaa raketteja ja naurettu p....ta naurua ja maailma kattoo kuin ei mitään tapahtuis,alkaakohan
porukalla hymy hyytymään,Pitkään on"tilattu "vaikeuksia nimittäin.

Olen aina ihmetellyt miksi tuohon rakettiräiskintäään ei
puututa?

Äänestä

Tota noin, tarkotitko että noilla sun mainitsemilla mailla on jotakin mahdollisuutta sotia USA:ta, saksaa, englantia, ranskaa, ja muuta mailmaa vastaan. Vähä on sun suhteellisuuden taju hunningolla. Se on yksi pläjäys kun noi maat on siirretty muistojen joukkoon. Ja arvaa kaksi kertaa lähteekö venäjä tai kiina noiden hamaksien puolelle??????

Äänestä
  • "...Israelin poliittisten johtajien eilen maanantaina käynnistämä yhteinen Iran-hyökkäyksen varoitusten kuoro on poikkeuksellisen vakava merkki siitä, että nyt olemme jo hyvin lähellä sellaisen jyrkänteen reunaa, joka nopeasti voi aiheuttaa varoitellun kolmannen maailmansodan. Luvassa on myös ydinaseiden käyttöä. Yhdysvallat on aseistanut Israelin täydellisesti uusimmilla ja tehokkaimmilla aseilla. Maiden ulkopolitiikka on yhtenäistetty – voidaankin jo sanoa: USrael on nykyään yksi ja sama valtio, jota johtavat samat etupiirit.

    Nopean eskalaation sarjan on odotettu käynnistyvän H-hetkellä lavastetulla "terrori-iskulla" tai Tonkinin lahden tapauksen kaltaisella (joka käynnisti Vietnamin sodan) – valeterrorilla (false flag), jolloin kyseessä on Mainilan laukauksiin (Talvisodan valehyökkäys) rinnastettava tapahtuma, joka antaa poliittisesti ja mediassa sopivan tekosyyn käynnistää pitkään suunniteltu pommitus ja sota.

    Lähi-idän sodan käynnistämisen perusstrategia on ennakoitavissa:

    1. Israel pommittaa Iranin tuotantolaitoksia ja komentokeskuksia

    Israelin hävittäjät lentävät Iranin vastaiseen pommitukseen käyttäen Saudi-Arabian ilmatilaa ja paluumatkalla koneet tankataan joko Saudi-Arabian yllä tai salaisessa lentotukikohdassa Saudi-Arabian aavikolla. Tarvittavat Bunker Buster ‑bunkkeripommit Obaman hallitus toimitti Israelille Diego Carcian lentotukikohdasta viime syyskuussa. Yhdysvallat on aseistanut vuoden 2011 aikana Saudi-Arabian hampaisiin saakka (Yli 60 miljardilla dollarilla), ja Bahrainin provokaatiot ovat valmistelleet Iranin ja Saudi-Arabian (Gulf6-maat) välistä sotaa.

    2. Israel käynnistää sotilaalliset toimet Syyriaa ja Libanonia vastaan sekä valmistautuu palestiinalaisalueilla alkavaan 3. intifadaan eli kansannousuun.

    3. Iran, Syyria ja Libanon, joilla on keskenään kolmen vallan turvatakuut (vast. NATO:n 5. artikla) eli hyökkäys yhtä valtiota vastaan on hyökkäys kaikkia valtioita vastaan. Maat havaitsevat tulleensa hyökkäyksen kohteeksi ja käynnistävät sotatoimet länsimaita vastaan omilla puolustusalueillaan.

    – Iran iskee USA:n ja länsimaiden sotilaskohteisiin ja intresseihin Persianlahdella ja käynnistää ohjusiskun Israelia vastaan. Öljytoimitukset katkeavat Hormuzin salmen miinoituksiin ja merimaaliohjuksien käyttöön.

    – Syyria käynnistää ohjusiskut Israeliin ja valmistautuu maasotaan myös Turkin rajalla

    – Libanon ja Hizbollah käynnistävät vastatoimet merialueella ja maarintamallaan

    – Palestiinalaiset aloittavat kolmannen aseellisen kansannousun

    4. Saudi-Arabian johtamana Gulf6-sunnimaiden arabiliitto ja Iran ajautuvat sotaan keskenään. Samalla USA vastaa sotilastoimillaan Iranin puolustustoimenpiteisiin. Länsimaille tullaankin antaamaan vääristelty kuva siitä, että USA olisi jotenkin "syyttömänä" jäänyt Iranin hyökkäyksen kohteeksi, vaikka jo vähänkin ulkopolitiikkaa tuntevat tietävät, että USA on Israel ja päinvastoin.

    5. NATO saa kutsun ryhtyä taisteluun "kolmen vallan liittoa vastaan" 5. artiklaan vedoten. Tapahtuu mahdollista ydinaseiden käyttöä.

    6. SCO-, CSTO- ja BRICS-maat (Kiinan ja Venäjän johdolla) antavat armeijoilleen hälytyksen ja vaativat Iranin, Syyrian ja Libanonin vastaisten sotilastoimien välitöntä keskeyttämistä – mahdollinen aikaraja. "Kiinalla ja Venäjällä ei ole varaa menettää Irania".

    Lähi-idän suursodan (Välimeren – Persianlahden alue) aiheuttamana kasvavia sotilaallisia eskalaatioita on odotettavissa nousujohteisesti myös ainakin alueilla:

    Korean niemimaa
    Etelä-Kiinan meri
    Arktinen merialue
    Georgia
    Kaspianmeri
    Kosovo / Serbia
    Venezuela
    Pakistan
    Kurdialueet
    Keski-Afrikka (Niger, Sudan)
    Punainen meri
    Jemen
    Somalia
    Tiibet
    7. ...Lopputuloksena hyvin mahdollinen kolmas maailmansota."

    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=1694

    Äänestä

Uhittelua. Turkkilaisten sanomalehtien mukaan Israel teki tänään myös ohjuskokeen. Laukaisivat uudenmallisen "Iraniin asti yltävän" ohjuksen.

Kova on sotavimma siionisteilla.

Äänestä
  • Voi kamelin kepekset,sanon minä,missähän se sotavimma on
    päällä?uutisista päätellen naapurimaissa.

    Äänestä

  • Kun oliskin.

    Loppuis rättipääräähkien uho jo saatana...

    Äänestä

Millä perusteella Iran on riski kenenkään turvallisuudelle? Nuo tarinat valtioden kartalta pyyhkimisestä ovat samaa tasoa kuin Bushin tarinat Irakin ydinaseita. ja muista joukkotuhoaseista, . Vaatii vilkkaan mielikuvituksen tai epärehellisen luonteen jos maininta " laiton hallinto on llopetettava" (itä-Jerusalem ja laittomasti rakennetut siistokunnat) tulkitaan kartalta pyyhkäisyksi.

Tarinaa Iranin oletetuista hyökkäyshaluista on kerrottu jo Irakin- Iranin sodan alkamisesta lähtien. Siinä sodassa länsimaiden tukema ja aseistama. hyökkääjä oli Irak.

Amerikalaiset ovat myöntäneet että todellinen syy Irakin miehittämiseen oli öljy. Aivan sama kuin Libyassa.. Syyksi molemmissa tapauksissa esitettiim myös ns. demokratian tukemista. Vilkaiskaapa millainen mies on nyt Libyan pääministerinä tai Afganistanin presidenttinä. ?

USA:n ja myös Eurooppalaisten pitäisi palauttaa Israel ruotuun. Tulee kaikille kalliiksi tuollasiset sotaretket, Sotaan ilman omaa syytään joutuneet eivät siitä ainakaan kiittele.

Äänestä
  • "Israel on antanut armeijalleen valtuudet ottaa käyttöönsä kaikki tarvittavat toimet lopettaakseen rakettien ampumisen Gazasta. Tämä sisältää myös maaoperaation, sanoi Israelin armeijan edustaja tiistaina. Samaan aikaan Egypti on neuvotellut aselevosta ja Israel on suostunut 24 tunnin aikarajaan..."

    Lukekaa lisää:

    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=1704

    Äänestä

  • Kohta rytisee? kirjoitti:

    "Israel on antanut armeijalleen valtuudet ottaa käyttöönsä kaikki tarvittavat toimet lopettaakseen rakettien ampumisen Gazasta. Tämä sisältää myös maaoperaation, sanoi Israelin armeijan edustaja tiistaina. Samaan aikaan Egypti on neuvotellut aselevosta ja Israel on suostunut 24 tunnin aikarajaan..."

    Lukekaa lisää:

    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=3&id=1704

    "Israelin viranomainen, joka asiasta kertoi asiasta AP-uutisille"

    Järkyttäviä kirjotusvirheitä toistuvasti Verkkomedialta! Ihmekään sillä onhan kyseessä vasemmistolaista mokupropagandaa.

    Hyvä Israel, pommita niitä terroristeja! Oikeudenmukaisuuden puolesta. Jatkakaa samaan malliin.

    Äänestä

aivopieru-osastolla kirjoitellaan innokkaasti mitä mieleen vain juolahtaa. Kunhan vain jotenkin saadaan mustamaalattua juutalaisia.

Se on juutalaisvihan riivaamina vasemmistoänkyröinä heidän funktionsa tässä maailmassa. He tekevät sitä palavan vakaumuksen vallassa, joka sinällään on heille kunniaksi.

Mutta kenellekään ei ole kunniaksi ottaa tosissaan heidän kirjoittamiaan valheita.

Äänestä
  • Mikä vittu on Verkkomedia?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eks färtti. kirjoitti:

http://www.hs.fi/ulkomaat/Haaretz-lehti Israelin hallitus kerää tukea iskulle Iraniin/a1305548535398

Toisaalta ihan hyvä. Kun ei noudateta kansainvälisiä pelisääntöjä, sitten otetaan vastuu teoistaan.

Iran on täysin realistinen, potentiaalinen riski 1. Israelille 2. Euroopalle 3. Yhdysvalloille. Iranin johto on useaan otteeseen todennut pyyhkivänsä valtioita maailmankartalta, mitä tulisi tehdä? Odottaa sitä hetkeä täysin avuttomana -- vaiko toimia?

Mitä tämä nyt sitten meinaa -- kolmatta maailmansotaa, jossa Eurooppa tulee olemaan yksi osapuoli, valitettavasti. Koskee siis myös sinua, lastesi tulevaisuutta -- meitä kaikkia täällä pohjolassakin, on tulossa iso sota, ydinsota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu