kysymyksiä Oulunsuudun ihmisille?

1. Millä lestadiolaiset maksavat suuret talonsa, kun eikös tuo lapsien liika tehtailu jo maksa maltaita?
2. miksi Zeppelinin laajennusosan avajaisiin piti kaikkien ängetä ja ruuhkauttaa tiet?
3. miksi kempeleläiset ja haukiputaalaiset sanovat olevansa Oulusta, vaikka em. paikat ovat kaikkea muuta kuin Oulua?

Vastatka, niin kysyn lisää tämän seudun ihmeellisistä asioista. Kiitos.
3111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

1) elävät sissutuilla - lapsilisillä ja lisäksi kiertävät veroja
2) tyhmyys, uteliaisuus, yksinkertaisuus, sosiaalinen paine, eläkeläiset
3) vastaus sama kuin edelliseen, mutta hieman muunnellen

Äänestä

1. Talkootyöllä. Ennen se oli maaseudulla yleinen tapa. Raha ei liikkunut palveluita naapureille tehtäessä. Toinen kävi puimassa viljan ja vastineeksi toinen nosti perunat. Talviset pihanauraukset hoidettiin hirvenpaistipalkalla ja leipäjuustolla sai parit villasukat naapurinmummolta.

Nykyään tuota perinteistä ja yhteisöä lähentävää hedelmällisen yhteistyön muotoa kutsutaan harmillisesti veronkierroksi. Surullista mielestäni.

"Lapsi tuo leivän taloon" on myös sananlaskuna hyvin perinteinen. Uskoisin, että säästeliäästi elämällä. Kun raha ei mene viinaan, tupakkaan, televisiolupiin ja kaiken maailman ylimääräiseen muotihömppään, pärjää varmasti. Lapsilisät, vaikka eivät isot olekaan edes suurperheille, auttanevat myös asiaa.

2. Koska siellä oli hyviä tarjouksia?

3. Totuttelevat, sillä he ovat aivan pian oululaisia :)

Äänestä
  • En usko että lesta säästää televisioluvissa sun muissa niin paljon että voi asua tollasen pentukatraan kanssa 400 tonnin talossa jonka käyttökustannukset on varmaan 300€ kuukaudessa. Ymmärtäisin jos niillä ei olis niin paljoa lapsia ja ne tekis töitä kovasti, vaan kesät makaavat koko porukalla ja akat makaa ympäri vuoden. Ihmetellä täytyy.

    Suomessa annetaan vähän liikaa rahaa näile pentutehtaisijoille. kaikki laiskathan tekee lapsia, kun niistä ei muuhun ole.

    Mutta tätä epäoikeutta tuemme käymällä Arinan kaupoissa!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pete posiolta kirjoitti:

1. Millä lestadiolaiset maksavat suuret talonsa, kun eikös tuo lapsien liika tehtailu jo maksa maltaita?
2. miksi Zeppelinin laajennusosan avajaisiin piti kaikkien ängetä ja ruuhkauttaa tiet?
3. miksi kempeleläiset ja haukiputaalaiset sanovat olevansa Oulusta, vaikka em. paikat ovat kaikkea muuta kuin Oulua?

Vastatka, niin kysyn lisää tämän seudun ihmeellisistä asioista. Kiitos.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu