Millainen on jeesus

Luin tuossa pitkästä aikaa Luukkaan eavnkeliumin raamatusta ja sain taas uutta perspektiiviä.

Millainen kuva teillä tullut jeesuksesta lukemanne perusteella?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jeesus oli kuunneltavana jotenkin kunnioitettava, ja sai paljon seuraajia vaikka Hänen opetuksiansa eivät kaikki kuuntelijat paljon ymmärtäneetkään. Hän kertoi paljon vertauskuvia joita ihmiset ihmettelivät, koska Hän kertoi välillä aikakaudesta joka ei ollut vielä käsillä, ja joka sen ajan ihmisille oli salaperäistä ja tuntematontakin. Jeesus oli rakastava ja syvällinen persoonallisuus, joka paransi sairaita, teki ihmetekoja( ja jonka olkapäälle Hänen ottamansa kastetilaisuuden lopulta laskeutui kyyhkysen näköinen Pyhä Henki, ja taivaasta kuului ääni: Tämä on minun rakas poikani.) ja joka kertoi jo ennenkuin hänet vangittiin että hän lähtisi pian pois, mutta kuulijat eivät ymmärtäneet että Hän tosiaankin lähtisi kuolemasta noustuaan takaisin sinne taivaaseen josta Hän oli tänne maanpäälle tullutkin, Isänsä Jumalan luokse, maksettuaan ensin meidän syntivelkamme että me voisimme pelastaa oman sielumme kun uskoisimme Häneen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Miekka37 kirjoitti:

Luin tuossa pitkästä aikaa Luukkaan eavnkeliumin raamatusta ja sain taas uutta perspektiiviä.

Millainen kuva teillä tullut jeesuksesta lukemanne perusteella?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu