äärioikeistolaisiksi ?
Onko Suomi edelleenkin NL:n alusmaa, hyi ?
Onko Suomi edelleenkin NL:n alusmaa, hyi ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 41
Vanhimmat
äärioikeistolainen maallikko seuraavia lauseita.
Pakolaisuus on vain pikkuporvarillinen ongelma,jota ei ole demokraattisissa valtioissa:
Venäjällä,Kiinassa,Pohjois-Koreassa jne.
saat olla illalla ulkona, ennenkuin yh-huo-raäitisi käskee sinut iltapalalle, jonka naapurisi maksaa ?
En myöskään ymmärrä näitä punaniska, natsi ja impivaarasta vouhottajia.
Eikö heillä tosiaankaan uppoa kaaliin että maamme hallinnon ja luonnonvarojen antaminen ulkomaalaisten käyttöön ei ole isänmaallisuutta?!
Ja että tavallinen kansalainen on huolissaan että samat voimat jotka lahtaavat lähi-idässä ihmisiä takoakseen voittoa globaaleille yrityksilleen, tulevat myös päättämään meidän asioista.
Puhumattakaan samanlainen toiminta armeijamme kohdalla.
Juuri ovat "viisaat päättäjämme " laittaneet oikein maan perustuslakiin että Suomen armijan komentokieli ei ole jatkossa suomen kieli.
Samaan lakiin on laitettu myös pykälä että emme enää ole itsenäinen valtio, vaan de fakto EU:n laidalla oleva torpparikunta.
Kun lisää tähän suuryritysemme ulkomaalaisomistuksen, ja usein saamamme hinta yrityksestä on aivan liian alhainen, niin pakostakin alkaa miettimään että onko poliittinen kenttämme aivan totaalisesti maanpettureiden asuttama?
SINULLA ON SUURI TULEVAISUUS;
POHJOIS-KOREASSA.
hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh.. hohohohoh..
Mitä ihmeen pilleretiä oot vetänyt. Haisee provolle moinen korea- letkautus.
Siksi, että äärioikeistolaiset tai ainakin osa heistä voivat olla jopa vaarallisia yhteiskuntarauhalle, eikä äärioikeistolaisissa ole mitään isänmaallista. "Isänmaallisuuteen" käsitetasolla liittyy yhteiskuntarauhan toive.
Kuuntelin kun Kyy antoi radiossa vastineen toimittajalle uusnatsijärjestöhakemuksestaan - nainen valehteli aivan varmasti. Ja hirveä puheääni sillä rasistisella naisella - mä ainakaan en luottaisi ihmiseen, joka lässyttää kuin 13-vuotias.
Onks muuten Eerolan Jubbeli ( = Juho Eerola) muka ihan oikeasti opiskellut kasvatustieteitä? Yhden opintoviikon avoimessa yliopistossa vai, vaiko miten? Hirveen tyhmä blogikin sillä, yäks.
Jos oikeus toteutuisi, mielestäni perussuomalaiset erottaisivat Juho Eerolan puolueestaan. Ei käy laatuun, että kansanedustaja vähättelee avustajansa uusnatsiyhteyksiä, ollen mielipiteiden osalta vielä ilmeisestikin samaa mieltä avustajansa kanssa.
Ikävää, että suuri osa tavallisesta rehdistä kansasta ei nettikeskusteluiden perusteella tajua edes olla huolissaan siitä, että nyt on Suomessa menossa kenties ja ehkäpä jopa kaikkien aikojen kovin kusetus rehellistä hyväntahtoista taviskansaa kohtaan, missä tietoteknisin keinoin politiikkaan pääsee jopa aivan ääriaineksia - ja tiedän, ettei keskustelun aloitukseen kenties olisi pitänyt vastata, koska se on täydellisen asiaton paitsi nimettömyydessä, myös todennäköisimmin pyrkimyksineen, mutta joidenkin on tässäkin likaviemäri Suomi24:ssa osoitettava, ettei hyväksy sitä myyräntyötä, mitä äärioikeistomieliset rasistit yrittävät netin keskustelupalstoilla syöttää milloin milläkin alhaisilla keinoilla.
Mitäs isänmaallisuutta sellainen on, että pidetään lukijaa tyhmänä, jonka kanssa ei suostu vaikka nimetön palsta on kyseessä ja nimettömästi kaikki kirjoittelu tapahtuu, edes yrittämään keskustella asiallisesti - rasismiahan sellainen asenne on ja veikkaan, etten asiallista vastinetta tähänkään kommenttiini saisi.
Minä vastustan fasismia ihan normaalin holokaustin tuomitsevan yleissivistykseni perusteella, joten lienen _normaalin_ "isänmaallinen", joskaan minä en ymmärrä, että miksi minä muka olisin tärkeämpi ihminen, kuin vaikkapa tummaihoiset maahanmuuttajat, eli olen parempi ihminen kuin ainakaan Ulla Kyy..anteeksi Pyysalo & sen sortin kakaramaiset.
naapurit joutuvat sinua ruokkimaan, oi mätäpas-ka ? Kuoliset nälkään, jos naapurit ei sinua ruokkis, hyi kak*** hyi.
"nyt on Suomessa menossa kenties ja ehkäpä jopa kaikkien aikojen kovin kusetus rehellistä hyväntahtoista taviskansaa kohtaan, missä tietoteknisin keinoin politiikkaan pääsee jopa aivan ääriaineksia - ja tiedän, ettei keskustelun aloitukseen kenties olisi pitänyt vastat"
;D
Oletko tietoinen Kataisen ja muun bilderberg-kokouksissa käyneiden NWO-agendasta, jos oikeasti vastustaisit fasismia niin vastustaisit heitä, etkä keskittyisi mihinkään yli 60 vuotta vanhaan holokaustiin.
Eivät naapurit minua ruoki. Haen ruokani ihan itse kaupasta.
...ja joku ihan aikuisen oikeasti noihin Bilderberg-juttuihin uskoo?
Jäseninä on lähinnä miehiä jotka eivät löytäisi edes omaa persettään ilman apua. Herrojen klubi jossa voi kuvitella olevansa rahvasta parempi. Mitään agendaa niillä ei ole.
Minä olen senverran vanha että muistan mistä nuo jutut on lähtöisin: Robert Shea:n Illuminatus!-trilogiasta, Illuminati-lautapelistä ynnä muista. Pelkkää fantasiaa.
onkin järkyttävä pula. Palsta tarvitsee lisää kaltaisiasi _normaaleja_ ajattelijoita, jotka uskaltavat sanoa mitä ovat mieltä.
Tässä sinulle täysin asiallinen vastaus, eikö ollutkin?
Sellainen vinkki, että jos sinä nimetön otat minun nimettömän vastineestani nimettömään asiattomaan aloitukseen aloittaneelle nimettömälle, pätkän omaan nimettömään vastinetuotokseesi minulle keskusteluketjussa, voisit sitten lainata sen koko lauseen, etkä vääristellä.
Ja jos minä oikeasti älyllisesti tässä ryhtyisin argumentoimaan, niin sitten alkaisi todennäköisesti taas argumenttiälyvapaa lätinä mikä tässä Suomi24:ssa on kuvottavaa, eli että " en jaksa lukea" tai horina jostakin "kommunismista" tai perättömät herjaavat ja todella loukkaavat valheväitteet minun nimettömän persoonasta, eli suurta intoa argumentoimiseen ei minulla ole, ja sitäpaitsi jos Suomi24:n keskustelupalstoille kirjoitettu keskustelupalstaviesti on liian älykäs, sellainen näemmä tällaisella Suomi24:lla usein poistuu yllättävän kummallisen nopeasti, vaikka moninaiset todella vakavatkin herjausviestit roikkuvat palstoilla aina jopa kuukausia.
Sen voin sanoa, että _minun mielestäni_, ts. minulle on ihan netin useita nimimerkkikeskustelupalstoja lukemalla tullut sellainen kuva, kuin äärioikeisto aktiivisesti pyrkisi medioissa ns. legitimoimaan muka 'harmittomammaksi' omaa asiaansa ja agendaansa sillä, että pari perussuomalaisten natsiosaston edustajaa jatkuvasti julkisuudessa vähättelee yhä kammottavampia möläytyksiään vähemmistöjä edustavista ja muista alisteisista tai omaan mielipiteeseensä nähden eriävien mielipiteiden edustajista ja anteeksi nyt vain, mutta myös natsi- ideologiaan Hitlerin Saksassa kuului ihan samaan tyyliin alisteisten vähemmistöryhmien diskriminointi ja yhteiskunnallinen segregaatiopyrkimys, kuin mitä Suomessa nyt tietyt perussuomalaiset julkisuudessa viljelevät.
Kokoomuksen uskon olevan ihan asiallinen puolue, mutta nämä perussuomalaisten puolueen kannattajat eivät mielestäni ole asiallisia, jotka nostattavat vihaa eritoten poliittista vasemmistoa kohtaan kaikessa esimerkiksi internet- retoriikassaan. Osaatko perustella minulle vastauksen kysymykseen, tai siis itseasiassa FAKTAAN, että _miksi_ esimerkiksi tämä yleinen keskustelufoorumi Suomi24- foorumi, on jo vuosia ollut lähinnä natsististen erittäin äärioikeistolaisesti mitä ilmeisimminkin ajattelevien verbaalisesti väkivaltaisten ääriryhmien vallassa, mikä seikka pilaa kaikki keskustelupalstat ja kaiken asiallisen monimuotoisen keskustelun näiltä? Entä mistä _se_ kertoo yhteiskunnassa, että kun on monia vasemmistolaisten foorumeita, niin varmaan melkein jokaiseen niistä löytyy ns. mouhottajareservaatti tai kätyrit häiritsemään keskustelua siltä kyseenalaisen kuuluisalta Hommaforumilta, joilla "hommalaisilla" on pakkomielle tunkea marginaalista maahanmuuttovastaisten höyrypäiden pakkomielteistä kiinnostuksen kohdettaan joka paikkaan ja joka foorumille, ilman mitään muuta sanottavaa? Ja tiedän useitakin vasemmistolaisia, mm. kuuluisia suomalaistutkijoita; erittäin fiksuja ihmisiä, jotka ovat jo vuosia olleet törkyisen viharikollisuuden ja nettiterrorin uhreina netissä ja puhuneet siitä julkisuudessakin, eli että monien vasemmistolaisten blogeja on ilmeisesti esimerkiksi sotkettu äärioikeistolaisten sairaalla vihatöryllä tai perusteltu viattomien ihmisten nimissä vihablogeja, mikä on suoran rikollista toimintaa, kun taas sen sijaan - yllätys, yllätys- ovat erittyisesti netissä itseään markkinoineet eräänkin tyyppiset perusuomalaiset saaneet olla aikamoisen rauhassa vastaavalta häiriintyneeltä nettiterrorilta...
Media kohtelee perussuomalaisia puolueena liian kauniisti. Minulle niiden selittelyt ainakin riittävät jo - yhteiskunta on muuttunut asenneilmapiiriltään vastenmieliseksi perussuomalaisten vaalimenestyksen kautta ja ainakaan mitään natseja ja pyysaloeeroloita ei poliittiseen päätöksentekoon minusta tarvita.
Ei tuo trilogia ollut pelkästään Robert Shean vaan siinä oli mukana myös Robert Antony Wilson.
Bilderbergillä on agendoita, joista kertovat vuotaneet asiakirjat 50-luvulta. Olisi typerää olettaa että rahan ahneet herrat "muuten vain" kokoontuisivat porukalla, sillä heille aika on rahaa. Bilderbergin jäsenet ovat vuoroperään puhuneet Uudesta Maailmanjärjestyksestä, Suomesta tästä ovat maininneet Niinistö ja Katainen. Mikä tämä Uusi Maailmanjärjestys on niin sitä nämä herramme eivät kerro.
Kuka tää tapaus on =? Onko tää ironman leirissä vai hitmanin leirissä. Palstahan on tunnetusti jakautunut.
hirviökommunistin mielipide.
Kun kysytään;
"MIKSI IHMISIÄ, jotka puolustavat Suomea ja suomalaisia,
kutsutaan äärioikeistolaisiksi ?"
niin komufasisti sanoo näitä heti fasisteíksi. Siis Suomen ja suomalaisten puolustaminen on fasismia.
Voi saa-tana, mitä porukkaa. Ei ihme että viime vuosisadan alussa noille annettiin lyijylääkitys, joka lopetti kaikki taudit ja tuskat. Nuo tyypit ovat sairaita, ei muuta. Ja juuri sellaisia, jotka valtaan päästyään alistavat kansalaiset orjiksi ja vangeiksi, kuten nyt on PKoreassa ja Kuubassa, kansalla ei ole mitään inhimillisiä vapauksia. Pas-kasakkia.
palstalla oli aloitus siitä että täällä on kolme leiriä, eikä ainoastaan kaksi.
http://webcache.googleusercontent.com/search?q=cache:WHBSSBvyt9AJ:keskustelu.suomi24.fi/node/2429539 palstasta ryhmä 1 maailman menoa&cd=1&hl=fi&ct=clnk&client=ubuntu
mista sinä loinen saat ahaa ? naapurilta sossun kautta, hyi hel-vetti, mikä loinen.
No tämä "loiseksi" kutsuttu ei ainakaan ole sama, kuin joka änkäsi esiintymään minuna keskustelussa kimppuuni, mutta voin kertoa, että minä olen maksajapuolella, eli riittävän hyvästä taustasta, että Suomen "hyvinvointivaltio" jättäisi minut sosiaaliturvan osalta kaiketi kenties ja ehkäpä jopa kuolemaan nälkään, ilman omia veronmaksajaläheisiäni. "Naapurin" en usko maksaneen mun sortin ihmisille koskaan yhtään mitään, mitä ikinä tossa sairaassa herjassa naapuri sitten tarkoittaakaan ( minä en tiedä).
kun on mahdollisesti saanut veroilla maksetun "työpaikan".. hyi kak*aa mikä inhottava naapureiden elättämä hinttaloinen "hyvästä taustasta"...
Missä vaiheessa te pässit olette alkaneet p*llun omaavaa kutsua sairaissa fantasioissanne sukupuolelta mieheksi? Anteeksi karkea retoriikkani tässä, mutta onko minun muka oltava vastuussa vielä siitäkin, että sairaat ihmiset nimettömästi herjaa paitsi minua viatonta idioottien kanssa keskustelemaan erehtynyttä, myös ilmeisesti täysin saittiin osattomiakin kateellisina esimerkiksi "hinteiksi"? Mitä tätä palstaa luen, olisin mieluusti vaikka hinttikin, koskei mulla koskaan mitään ainakaan seksuaalisia ajatuksia saamastani asiattomasta loukkaamisesta herää, mutta valitettavasti minulla on ihan naisen sukupuolielimet ja ymmärrän minulle tärkeitä asioita solvattavan ja minua loukattavan asiattomasti tässä nimettömässä keskustelussa koko ajan, vaikkei mulle kerrotakaan että ketä solvataan itseni lisäksi, mihin käytökseen en uskoisi ainakaan _miesten_ syyllistyvän, kun kadehtimanne miehet on niitä, jotka pitää naisista. Itse ainakin kotitaustasta, missä naisia kunnioitetaan.
Ja mene nyt nimetön toroperse solvaamasta siitä sitä mielipuolisesti vihaamaasi vasemmistoa, kun et pässi kuitenkaan ikinä keskustele netissä kadehtimiesi "naapureiden" kanssa, kun sellaiset tuskin koskaan edes käy tällaisilla foorumeilla. Muutenkin vähän perverssiä, että joku jurpo alkaa tällaisella nimettömien miljoonien palstoilla höpöttää jotakin kummallista vinoa vasemmistovihamielistä henkilöherjaa.
sieltä tuli ? Sieltä tuli läpimätä ja tyhmä pieni femakkotyttö, oikein varsinainen älykääpiö. Kunnon femakko, joka liittoutuu hinttienkin kanssa "olisin mieluusti vaikka hinttikin", ettei vaan tartu mitään normaalia "viattoman" hihaan.. No pikkuneiti porvoolainen sekosi niin toksissaan että unohti koko kirjoitusletkan aiheen...ja kertoo sitten olevansa "toroperse vasemmistolainen"..
Pikkuneiti ei elätä itseään, ei nyt eikä tulevaisuudessa. Vaan noista kasvaa niitä "laitosten" femakkoja joita elätetään verokassasta, joten tuon älyllinen kehittyminen on pysähtynyt jo. Koska ei tuollaista kukaan jaksa kasvattaa, kasvattamisen hinta-laatu-suhde on erityisen huono, joten annetaan kuolla tyhmänä ja onnettomana loisena.
En ole elämässäni käynyt Porvoossa, eli tarkoittaako toi sitä, että joku käyttää lainvastaisesti mun vilpittömää nimetöntä ilmaisua, kerro?! Kyllä minua akateemisena naisena loukkaa se solvaus, mitä minä nimettömänä näillä nimettömillä palstoilla usein todella törkeänä lainvastaisena herjauksena saan osakseni. Sairailla herjaajilla kai usein on muu tosiasiallinen nettihäirikköherjaamisensa kohde kuin minä, mutta _minä_ nimetön silti olen juuri se viaton, joka joudun teidän nimettömien herjaussaastan lukemaan ja vastaanottamaan täysin viattomana sivullisena Suomi24- palstalle kirjoittavana, eli olen tulkinnut, ettei Suomi24- palstoille kirjoittavilla ole kykyä asettua toisen ihmisen asemaan, että miltä se todella tuntuu tulla jatkuvasti herjatuksi ja solvatuksi tekemättä kenellekään mitään pahaa, paitsi jos pahaksi luokitellaan kirjoittaminen tällaisille Suomi24:n nimettömille keskustelupalstoille henkilöstä kertomatta.
Te olette te nimettömät todella niin sairaita rikollisia, että te ajatte viattomia mielenterveysongelmiin ja ahdistukseen, nimetömällä mielipuolisella epäeettisellä kirjoittamisellanne täysin viattomille, mitä Suomi24 jäsentensä henkilöitä tarkistamaton foorumi tukee.
ovat vain köyhiä ja lukutaidottomia huo ranpenikoita,joilla ei ole mitään poliittista
painoarvoa.
silloin äärivasemmistoa, jos köyhiä ovat?
Oikeistohan ajaa sen pienen eliitin etua ja vasemmisto taas kansan etua. Äärioikeistolle köyhät ovat pahinta ihmissaastaa mitä maapäällään kantaa.
Minä en tunne yhtäkään äärioikeistolaista, mutta jonkin verran jopa validin tutkimustiedon perusteella uusnatsistiset rähinäroopet v.1990- luvun jälkeen ovat useinkin yksinhuoltajataustoista, melko vähän tai vähän koulutusta omaavista perhetaustoista eli monasti alempien toimihenkilöiden tai työläisten lapsia, tai vaihtoehtoisesti vielä rikkonaisemmista taustoista ts. hyvinkin turvattomista perheoloista lähtöisin. Lisäksi monien uusnatsismia kannttavien koulumenestyksen voidaan monien arvoiden perusteella todeta olevan heikko tai heikohko, eli monet ovat syrjäytyneet jo nuorella iällä mistä syystä ovatkin varmasti täynnä kieroa ja surullista vihaa ja kyllä jos uusnatsistisesti ajattelevan löytäisi esimerkiksi yliopistosta, voisi minun mielestäni melkein sadan prosentin perusteella veikata, ettei sellaisen omat vanhemmat ole ainakaan akateemisia, tai ainakin suuri ihme olisi sellainen.
Luulen minäkin, ettei monetkaan pikkuiset Hitler- fanittajafanaatikot - jollaiset _onneksi_ äärimmäisen harvinaisia, ehkä sinällään ihan taida ymmärtää, että _mitä_ se todella tarkoittaisi, jos ääriaines syrjäyttäisi yhteiskunnallisen demokratian. Heille raukkaparoille äärioikeistolaisille on vierasta sellainen kattava yleissivistys, mikä estäisi ylilyönnit poliittisessa ajattelussa. Viisas taas käsittää, ettei mikään edes isänmaa pysy pystyssä kuin rauhan ajatukseen nojaamalla. Hitlerin Saksassa riisto meni mielestäni suurinpiirtein niin, että ensin idiootit oikeistolaiset taivuteltiin kannattamaan Hitlerin Aatukan sairaita äärioikestolaisia ajatuksia, sitten niiltä nyhdettiin rahat ja ne jotka ei ehtineet paeta maasta, joutuivat polttouuneihin; siis sen tavallisen hyväntahtoisen Saksan kansan lisäksi. Kukaan täysijärkinen ei siis toki _tietenkään_ edes pysty miettimään niitä natsi- Saksan kauhutekoja ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, puhumattakaan, että kannattaisi äärioikeistoa, kamalaa.:O
Onkohan se nyt aivan niin kuin sen esität. Muistathan että historian kirjoitus on voittajien tekemää...
http://www.youtube.com/watch?v=L4k6tqlhiXA
Minä en katso linkkejä - minkä h*vetin takia kirjottajat tällä foorumilla eivät usko sitä?!? Yleiseen netikettiin ei liity velvoitetta avata linkkejä nimettömässä keskustelussa nimettömien keskustelunavaajien ja nimettömien kirjoittajien postaamista teksteistä. Jos luulet, että mä ulkopuolinen ja foorumin kirjoittajista mitään tietämätön lukija olisin niin tyhmä, etten ymmärtäisi tässä keskustelussa koko ajan olevan käynnissä jokin epämmäräisen ja ahdistava rasistinen "intra", jota ja jonka intressiä minulle vain ei kerrota ja sananvapauden loukkaus ja perätön herja, olet väärässä, koska minua näin nimettömänäkin rehellisesti nykyisin lähinnä älyllisesti ja moraalisesti _pelottaa_ keskustella näillä Suomi24- palstoilla, tämän Suomi24- ylläpidon yleisen valvonnan puutteen vuoksi, mutta minä en myöskään nimettömällä foorumilla halua, että minun vilpitöntä tekstituotantoani nimettömiin avauksiin esimerkiksi käytettäisiin selkäni takana ja minulta lupaa kysymättä tarkoituksiin, joista tuskin aina välttämättä pitäisin jos tietäisin tarkoitusperät, eli siksi olen huhuillut että missäs se "ylläpito" luuraa, kun ei näy ainakaan keskustelupalstoilla koskaan asia tässä Suomi24:ssa...
Ihan turha minulle puolustella natsi- Saksaa ja yrittää laitella linkkejä joita en vaivaudu avaamaan, koska minä en _ikinä_ tule muuttamaan siitä kantaani, että Hitlerin hallinto oli maailmanhistorian suurin rikos ihmisyyttä vastaan. Mihinkään muuhun ideologiaan ei ole sisältynyt ihmisten jakaminen erilaisiin rotuihin ja syrjintä suorasti sen perusteella, kuin äärioikeistolaisten natsien ideologia on. Viittis niin itsestäänselvyyksistä mitään edes sanoa - herrajumala mitä mulle kirjoitetaan näillä Suomi24- keskustelupalstoilla.:O
Et siis ole lukenut Juutalaisten Talmudia. Sata kertaa rasistisempi kuin Mein Kampf.
minä kutsun ihmistä, joka puolustaa maata jollaiseksi suomikin on mennyt, yksinkertaisesti tyhmäksi.
no jos se sota kuitenkin jossain vaiheessa syttyy, niin haaparannan statoililla tavataan!
Ihmiset jotka puolustivat Suomea, niitä kutsutaan veteraaneiksi. Äärioikeistolaiset ajettiin maasta pois, tosin ne ehti polttaa Lapin ensin.
Oma isoisäkin taisteli romanien kanssa samassa ryhmentissä ja kehui heitä koviksi taistelijoiksi. Nykyinen 'isänmaallisuus' olisi paapan pistänyt miettimään että kannatiko tätä maata puolustaa, kun jotkut sen rasismilla ynnä muulla häpäisee. ...jos vielä hengissä olisi.
Anteeksi mitä? Mahdatko olla joku kansakoulun käynyt juntelo vaiko mistä lähtien sosialismi on oikeistoa?
Koska ihmiset jotka eivät puolusta Suomea ja suomalaisia, jotka kontrolloivat mediaa ja hallintojärjestelmää ovat taas toista päätä filosofioissaan ja maailmoissaan. Siitä on kyse yksinkertaisesti. Valtaapitävät vasemmistoloiset eduskunnassa suurin uhka Suomelle ja Suomen kansalle.
Nimimerkille "Yksinkertaistettuna": eipä vaan ennen perussuomalaisten vaalimenestystä tarvinnut Suomessa lukea lehdistä ja kaikista medioista muutaman natsin jopa typerystoimittajien yleiskieleen yleistämää sairasta äärioikeistoretoriikkaa, jollaisten mielestä esimerkiksi sanat "mamutus" tai skitso lyhennys "mamut" ( en tiedä missään muualla maailmassa maahanmuuttajaväestölle ollun keksitty omia rasistisia lyhennesanoja, kuin Suomessa, vaan esimerkiksi englanniksi maahanmuuttajat ovat emigrantteja "emigrants" ja kai saksaksikin ja venäjäksikin on maahanmuuttajille vain jokin yleissivistynyt teonsana mediakielessä) tai sanat kuten "mokutus", ovat muka ihan normaalijärkistenkin keskustelemista joidenkin mielestä, eli vasemmistoako sä syytät siitäkin, että sun v*tun perussuomalaisesi aiheuttaa melkein pelkkää pahoinvointia maahan retoriikallaan?
Ja "vasemmisto" ei ole aikoihin ollut valtaa pitävin osa korkeimmassa poliittisessa päätökseteossa, eikä siten mitenkään vastuussa nyky- Suomen poliittisesta ilmapiiristä, vaan ennen nykyistä hallitusta vallassa oli kaksi kautta nähdäkseni keskustapuolue vaalirahasotkuineen ja ylipäätään oikeisto ja erityisen oudosti jotkut aina sivuuttavat ne faktat. Joskaan lailliset eduskunnan oikeistopuolueetkaan tuskin - poliittisesta vasemmistosta nyt puhumattakaan, mitään rasismiagendaa ikinä olisi Suomeen ajamassa.
Sana mamu ei ole mitään pilkkaa, vaan seuraus suomen kielen ongelmasta että jotkut sanat ovat niin pitkiä jotta niiden tilalle helposti tulee lyhennyksiä kansan keskuudessa.
Samoin mamutus on tosi kätevä lyhenne, ilman että siinä on itsessään mitään negatiivista latausta.
Olen sinänsä samaa mieltä että veronmaksajat eivät pidä siitä että joutuvat elättämään niitä jotka ovat maksaneet, tai maksavat sossurahoistaan, kymppitonnin tullakseen tänne, samalla kun heidän perheensä on alkuperäismaassa ihmettelemässä että eikö se puoliso jäänytkään heitä suojelemaan?
Mitä tarkoitat "sossurahoilla"? Jos noudatat tavanomaista normaalijärkisen konventiota, niin se tarkoittaa niiden rahoja jotka maksavat paljon veroja joko palkkatyöstä tai omasta tienaamastaan eläkkeestä ja mä en tiedä yhtäkään, joka olisi saanut kymppitonnin "sossusta"? Esimerkiksi Afrikan alistettu entinen siirtomaavalojen alainen kansa todennäköisimmin ei elämässään näe kymmentätuhatta euroa.
Kenen kanssa sä samaa mieltä olet? Joulupukin kanssa vai? Tässä en ole rasismia tai herjaamista tukemassa, enkä etenkään poliittista suomalaista vasemmistoa kohtaan, koska vasemmistolla ylipäätään - sen humaanista ideologiasta puhumattakaan, aika vähän osallista mitenkään ainakaan siihen, että mikä on maan Suomi tila nyt v.2011...
"Mamutus" on rasistinen sana - en usko, että kukaan sivistynyt ikinä käyttää sitä. Verbi on sana joka kuvaa tekoa - tehdä jotakin, olla jotakin, ajatella jotenkin... Jos mä muuttaisin vaikkapa esimerkiksi Australiaan, en tosiaankaan välittäisi, että jos siellä minua alettaisiin kutsua vaikkapa termilla "newcomer", " the land -gainer", "profit- user" tai muuta mikä vastaa englanniksi mielestäni Suomen rasistista sanaa "mamutus, joskin anglosaksitkin on niin paljon suomalaisia sivistyksessä edellä aina, että niillä ainakaan ei sivistyksellisissä valtamedioissa tulisi kuuloonkaan käyttää mitään sanaa "mamutus", joka sana (sekin) tulisi minun mielestäni rasistisena Suomessa lailla kieltää.
Lue nyt hölmö vähän tilastoja, että kuinka vähän pakolaisia Suomessa edes on, vaiko ootko lukenut lähihoitaja- Juho Eerolan tilastoanalyysejä? Se pelle tuskin edes tietää, että mitä tarkoittaa vaikkapa korrelaatioanalyysi, se ravintola- alan "yrittäjä" ja "lähihoitaja" Juho Eerola.:D Vähemmän veronmaksajien rahoja Juho Eerolalle!!!
Sossurahojen suhteen ymmärsit minut oikein. Verorahoista on kyse.
Ja on dokumentoitu fakta että Western Union on ahkerassa käytössä niiden toimesta jotka maksavat matkansa tänne jälkeenpäin, vaikkapa siitä syystä että tosiaankaan eivät ole mitään kymppitonneja nähneet muilla kuin ehkä matkansa järjestäjillä.
Mamutus -sanan rasistisuudesta en taida olla samaa mieltä kanssasi, mikä asianlaita voi vielä muuttuakin keskustelumme jatkuessa.
Tällä hetkellä näen sanan mamutus tarkoittavan että viranomaiset, mistä lie syystä, tuovat meille paljon maahanmuuttajia, niin että ovat jo yhä suuremmassa määrin riesaksi, kantaväestölle sekä veronmaksajille.
Tilastoihin viittaat, ja ne kertovat karua kieltään siitä ketkä niitä raiskauksia tekevät. Lisäksi vankilamme demografia kertoo myös jotakin.
Sinua ei varmaan kiinnosta maamme tulevaisuus. Nyt, sanomasi mukaan, meillä on "vähän" maahanmuuttajia. Joten kaikki hyvin, ei aihetta mihinkään valvontaan eikä tekoihin, kuten maahanmuuton rajoittaminen varsinkin rikoksiin ja yhteiskuntahäiriöihinjo kulttuurinsakin pohjalta kykenevien tulokkaiden osalta.
"Vähän maahanmuuttajia oli jossain vaiheessa myös Ranskassa, ja jopa Syyriassa.
Ranskassa esimerkiksi Muslimit rukoilevat jo Pariisin kaduilla, estäen liikennettä, sekä kantaväestön pääsyä koteihinsa. Samalla laiton miliisi valvoo rukoushetkeä, joka sekin on maan lakien vastainen.
Lue Ranskan poliisiliiton mielipide tilanteesta johon maa on vajonnut sen jälkeen kun sillä oli asiat "yhtä hyvin" kuin meillä on nyt.
Ehkä et klikkaile foorumien linkkejä kovinkaan ahkerasti, mutta jos allaolevasta merkittävän median linkistä tulee virus koneeseesi, tiedät mistä kysyä korvauksia:
http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/1530659/Muslims-are-waging-civil-war-against-us-claims-police-union.html
Syyriaan muslimit hyökkäsivät vuonna 634 jK. Se oli verinen taistelu jonka jälkeen kanta-asukkaat saivat tuta shariasta ja muusta epäinhimillisestä. Kansallinen idylli oli rikottu, ja lihava käenpoikaisvalta oli asettunut röyhkeästi Syyria-neidon syliin imetettäväksi.
Tämä käenpoikaisvalta näyttää olevan vieläkin Syyriassa.
Länsimaat yrittävät vapauttaa Syyrian tästä, mutta tuleeko tilalle mitään sen parempaa... Jos voisikin kysyä niiltä sionisteilta jotka istuvat länsimaisen sotateollisen kompleksin eri avain-asemissa. Jos katsotaan Irakin kohtaloa samaisten NATO-terroristien jäljiltä, niin ei käy Syyrialaisia kateeksi.
http://www.witness-pioneer.org/vil/Articles/companion/14_abu_bakr.htm
Suomeen muslimit tulevat mamutus-politiikkamme ja makuukamarin kautta. Kanta-asukkaat valloitetaan hitaasti lisääntymällä nopeammin kuin kantaväestö.
Samalla, kaikki etuudet mitä nämä valloittajat saavat, he pitävät niistä herkeämättä kiinni. Kunnes asia on niin räikeä että kanta-asukkaatkin heräävät epäreiluun meininkiin.
Vantaalla annettiin juuri mamuille oma tonttijono, ohi kantaväestön. Arvatkaa mikä on paikallisten tontinhakijoiden reaktio?
Ikävää että tämä puheenvuoro kääntyi nimenomaan erään uskonlahkon menetelmistä ja kulttuurista "aukomiseen". Mutta tämä on ajan henki. Kun kantasuomalainen keskustelee kanssani maahanmuutosta, juuri yllämainittuja asioita nousee teemaksi näissä keskusteluissa.
Yhtä hyvin voisimme keskustella juutalais-sionistien maailmanvalloituksesta rahan, petosten ja hullun narsistisen ahneuden kautta. Mutta se olisi varmaan kokonaan eri ketjun asia...
demarit ovat yhä 2000-luvulle onnistuneet pääsemään ja säilyttämään merkittäviä asemia yhteiskunnassa aina ulkoministerin, pääministerin ja presidentin paikkoja myöten, kun muut maat eivät halua päästää vanhoja DDR-kätyreitä vallan lähellekään.
Tämä tekee pakostakin surulliseksi. Voi vain kuvitella, missä Suomi voisi olla, jos nuo vanhat taistolaiset eivät olisi päässeet murentamaan suomalaisen yhteiskunnan selkärankaa
Jos suomalaisuuden puolustaminen tarkoittaa kaasukammioita niin mielummin annan suomalaisuuden kuolla.
Niinpä - kaasukammioita ei kaipaa kukaan, mutta kovasti hullut pistelee miinuksia nimettömien aloitusten rasismia ja vihaa vastustaviin teksteihin tällä nimettömällä foorumilla aina - erikoinen ilmiö, etten sanoisi. Itse en edes voisi peukutella, kun en ole Suomi24:n jäsen, enkä tiedä keskustelun luonteesta, paitsi että sen sävy on kuvottava ja että minun kimpussani ollaan keskusteluissa aina.
"minun kimpussani ollaan keskusteluissa aina".
Henkesi on kuvottavan hintin henki.