Yle ei kerro mitään demarien toiminnoista ?
Pekkarinen sanoi " ryntäät " se jopa uutisten pääaine Ylessä.
Onhan Ylessä taloustoimittajatkin ? vai onko heitä enään kuin demarin käskyläisinä.
Tehtaita ajetaan alas. Toiminta lakkaa.
Yllyttäjät pärjää " lihavasti "
SDP: ssä on johdossa varsinaisia ahneita , noilla tuloilla unohtuu kaikki muu.
Lakkoa lakon perään. Lopputulos taas näkyvissä muutamalla pereritehtaalla kin.
Uusista kansanedustajista suurimmat ansiotulot keräsi viime vuonna SDP:n Mikael Jungner, yli 190 000 euroa. Puoluetoveri, SAK:n entinen puheenjohtaja Lauri Ihalainen ansaitsi lähes 170 000 euroa.
"Työntekijöiden edustajista tienasi erityisen hyvin STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää: tulot olivat lähes 213 000 euroa. Taakse jäi SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly noin 153 000 euron ansioilla.
Pron puheenjohtaja Antti Rinne ja Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto eivät jääneet jälkeen keskusjärjestöjen johtajista.
Rinne tienasi viime vuonna yli 200 000 euroa ja Aalto lähes 160 000 euroa. "
Ei ainakaan "iso arvaus" miksi lakkoja pidetään.
Demarit ahnehtii
Entisten presidenttien eläkkeisiin luvassa iso korotus
Verovapaa eläke on nyt 75 600 euroa vuodessa, mutta ensi vuonna presidentin palkkion noustessa 160 000 euroon myös eläke nousee vastaavasti eli 96 000 euroon vuodessa. Se tarkoittaa peräti 27 prosentin korotusta.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Lähetetään Ylelle tuo lista ja sanotaan " tehkää ohjelma " jossa kerrotaan nuo summat
Korruptio Yle
Vasurit lähettää johonkin halpamaahan. Maksetaan sinne.
Tulisi paljon halvemmaksi.
Saataisiin veroja laskea paljonkin, kun syöttiläät olisi pois.
Muutamia joille pitää valtion palvelijatkin palkata.