Henkien tunnistamis lahja

Kristuksen lammas

Olen törmännyt monen laisiin seurakuntiin etsiessäni omaa hengellistä kotia.Lähinä minua huolestuttaa missä hengessä seurakunta on.Haetaanko kunniaa Herralle vai voita leivän päälle.Itse olin eksyä todella elävään seurakuntaan siellä profetoidaan,ylistetään,lauletaan ja tanssitaan Herralle.Sain kuulla sitä mitä halusin,minun korviani hiveli mitä sain kuulla,ylistettiin Herraa ja runsasta antajaa Jumala siunaa.Kaikki tuntui hyvältä ja joka kokous oli mahtavassa hurmahengessa.

Mutta sitten alkoi jokin minua repimään,kun olin yksikseni Herran hengessä sain sydämmeeni vastauksia joita en halunnut kuulla.Henki minussa vastusti menemästä tuohon seurakuntaa,,,,älä tee väärin.Miksi tämä ääni ja se ei jättänyt rauhaan ja näin minä lopetin käymisen tässä seurakunnassa ja sain rauhan.

Sitten kävin pienessä seurakunnassa joka oli hajonnut kahtia.Tähän oli jäänyt vain muutama kymmenen ihmistä jotka pääsääntöisessti oli vanhempaa väkeä.Siellä on muutamia nuoria evankelistoja jotka janovat Herran totuuta.Muistan kun menin kuuntelemaan saarnaa sain vastauksia minua askaruttaviin kysymyksiin,hämmästelin kuinka saarnaaja puhui kipeistä asioista ja kuinka ne vahvisti sitä mitä olen raamatusta lukenut.Saarnan jälkeen tuli mies juttelemaan minulle ja antoi minulle sellaisia vastauksia mitkä tuntui sydämmessä oikeiksi.

Nämä kaksi seurakuntaa tunnustavat samaa Herraa ja tekevät vielä yhteistyötäkin,mutta henki on aivan eri.Ensinmäinen on kuin rikasmies joka pudottaa isontukun rahaa kirstuun jotta kaikki näkee ja toinen kuin köyhä leski jolla ei ole kuin muutama lantti.Ruumiini halusi ensinmäiseen,mutta henkeni valitsi jälkinmäisen ja näin teen.

Miksi siis ei pienen seurakunnan väki tunnista isossa vallitsevaa henkeä?eikö heillä ole hengentunnistamia lahjaa vai eikö he uskalla.tiedän sydämmessäni että monet pienen seurakunna jäsenet tunnistavat ison seurakunnan hengen.Onko siis vain harvoilla hengentunnistamis lahja?Tiedän muutaman henkilön jotka tuntevat samoin mutteivat sano asiasta,miten pitäisi menetellä?

4

59

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Voisiko myös olla näin: Suuressa talossa ei ole ainoastaan kulta-ja hopea-astioita, vaan myös puu-ja saviastioita. Toiset ovat arvokkaaseen käyttöön, toiset halpaan. Jos siis joku puhdistaa itsensä tuollaisesta, hänestä tulee astia arvokkaaseen käyttöön , pyhitetty, isännälleen hyödyllinen ja kaikkiin hyviin tekoihin valmis. 2Tim.2:20-21

    • niin olen kokenut

      Niin se on, ei todella ole helppoa sanoa tarkkaa asiaa mikä on outoa jossain julistuksessa, vaikka sen kyllä aistii, että kaikki ei ole oikein, mutta kuitenkin ei osaa sanoa tarkalleen mikä on vierasta. Enkä tarkoita täydellisyyttä, sillä niitä meistä ei tule. Mutta kun jossain aistii,että onko koko henki Jumalasta.

    • niin olen kokenut

      Monesti mietin viekö Julistus lähemmäs Jeesusta, vai poispäin, omiin tekoihin jossa Jeesuksen sovitus ei ole enää keskeistä. Nykyään on paljon hyveoppia eikä Jeesuksesta mainita välttämättä sanaakaan, korkeintaan Jumala.

    • Kristuksen lammas

      Tuo on totta.Oletko pannut merkille kuinka sana Jeesus saa ihmiset kavahtamaan,jopa uskovaisetkin jotka ei ihan elä Herralle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksi persut eivät häädä mamuja pois Suomesta?

      Sitä vartenhan persut äänestettiin valtaan. Nyt valta on persuilla. Mamut nostaa työttömyyskorvauksia. Persut huutaa mam
      Maailman menoa
      253
      6315
    2. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      125
      5249
    3. KL - Sähköautoilu aiheuttaa lisäkustannuksia muille tehopiikkimaksujen muodossa!

      Kauppalehti 15.1.2026 Kommentti / Sähköautoista tuli ongelma – Uusi ”vero” uhkaa Kun perhe ostaa sähköauton ja laittaa
      Hybridi- ja sähköautot
      18
      4381
    4. Sanna Marinille pedataan paluuta pääministeriksi?

      Näyttäisi mylly lähteneen käyntiin nyt toden teolla. Nykyiset oikeistodemarit haukutaan vasemmistodemareiden toimesta ni
      Maailman menoa
      170
      3200
    5. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      12
      3111
    6. Silminnäkijät kertovat IS:lle useista törkeistä SDP:ssä tapahtuneista häirintätapauksista.

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011749874.html Silminnäkijöiden Iltasanomille kertomusten mukaan SDP:ssä on tapahtu
      Maailman menoa
      187
      2674
    7. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      87
      2571
    8. Nainen, kaiken aikaa olin yläpuolella

      Ja olen edelleen kaiken yläpuolella. Ja niin on aina oleva. :/
      Ikävä
      182
      1746
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      46
      1699
    10. Bussipysäkki katos!

      Mitäpä mieltä uudesta katoksesta?
      Suomussalmi
      71
      1563
    Aihe