Teenkö väärin, kun nautiskelen olutta kavereideni
kanssa DX Corollassa ja kuuntelen poppia? Joo o,
ihan laidasta laitaan kuuntelen kaikenlaista
musiikki. Mitenkään erityisemmin en kyllä tuosta
black metallista tykkää, mutta jos muutakaan ei
ole niin sekin saa kyllä käydä. Olen alaikäinen
ja siinä kahdenkympin ja kuoleman välissä. Miten
olenkaan ajautunut rentun tielle? Tuolle tielle,
joka on syvä ja ahdistava, se on vaarallinen
polku, hyvin vaarallinen. Nautin oluesta,
savukkeista ja naisistakin olen sillä tavalla
ajatellut. Niin, käytän rotsia ja elintarvikkeita
rutosti. Luulen olevani kovakin jätkä, mutta
olenkin pelkkä pieni ihminen ja täydellinen pelle
kovien miesten rinnalla. Tajusin sen juuri,
taikka oikeastaan jo aikoja sitten. Tavat ovat
kuitenkin pinttyneet, joista ei noin vain eroon
pääse. Olen hiljainen nyssykkä ja aina kavereista
riippuvainen, joskin aina jälkeen päin kiroankin,
että kuinka tyhmiä he ovatkaan.
On noita kavereita jonkin verran kerääntynytkin
ja heistä on ikään kuin muodostunut uusi perhe.
Oman perheeni kanssa en juurikaan enää nykyään
kommunikoi ja koti on kuin pelkkä pesäkolo, jossa
vain käydään syömässä, nukkumassa ja katsomassa
telkkaria. Isä on aina pois kotoa, töissä
kenties. Äiti on höppänä, oikea tekniikan
ihmelapsi. Kaukosäädinkin on hänelle jo liikaa.
Pientä alkoholistin vikaa hänellä on myös, kuten
itsellänikin. Huumeita en käytä, joskin mieli on
tehnyt kokeilla. Kerran Saksassa käydessäni
olisin jopa saanutkin, mutta jätin väliin. Koulut
menee kohtalaisen hyvin, joskin englanti ja muut
kielet tökkii, matikkakaan ei ole sieltä
parhaasta päästä.
Toisinaan masentaa ihan sairaasti, toisinaan
menee hyvin. Toisinaan minua syrjitään. Olen
hieman erikoinen ja ujokin, ehkä. Jotta tuntisin
oloni turvalliseksi, tarvitsen ison porukan
ympärilleni, joskaan en juuri haluaisi heidän
kanssaan puhella. Silti haluan olla
arvojärjestyksessä korkealla, kuten silloin
tällöin olenkin.
Aina toisinaan elämä potkii päähän, ilman
syytäkin. Ainaiset epäonnistumiset ja henkiset
turpaanvedot ahristavat ja kaivertavat omaa syvää
uraansa sisimpään. Joskus tuska on niinkin
sietämätöntä, että itkettää. Itku ei vain ulos
purkaudu ja se tukahtuu vihaksi. Se kytee sisällä
aina perjantaihin, kunnes saa taas kaataa. Sama
jatkuu päivästä toiseen, vuodesta vuoteen. Aika
vain kuluu ja kuluu ja sekunnit takoo.
Jäävämättömästi huomaan vanhentuvani oikeastaan
ilman, että mitään sinä aikana olisin
saavuttanut. Tunnen oloni vanhaksi muiden
keskellä ja olen jäämässä muiden jalkoihin.
Tuntuu kuin joutuisin jättämään osan eläämää
taakseni. On kuin vain hetki olisi siitä, kun
vielä olin aivan pieni poika, kotona lämpimässä
avaamassa joululahjoja ja kun nyt katson itseäni,
olenkin vain minä, iso, rumaksi muutunut köriläs.
Hiljainen hyssykkä, jolla ei kummoisiakaan
saavutuksia elämässään ole. Olen vain yksi pieni
ihminen muiden pienien ihmisten joukossa, kuten
olette tekin.
kanssa DX Corollassa ja kuuntelen poppia? Joo o,
ihan laidasta laitaan kuuntelen kaikenlaista
musiikki. Mitenkään erityisemmin en kyllä tuosta
black metallista tykkää, mutta jos muutakaan ei
ole niin sekin saa kyllä käydä. Olen alaikäinen
ja siinä kahdenkympin ja kuoleman välissä. Miten
olenkaan ajautunut rentun tielle? Tuolle tielle,
joka on syvä ja ahdistava, se on vaarallinen
polku, hyvin vaarallinen. Nautin oluesta,
savukkeista ja naisistakin olen sillä tavalla
ajatellut. Niin, käytän rotsia ja elintarvikkeita
rutosti. Luulen olevani kovakin jätkä, mutta
olenkin pelkkä pieni ihminen ja täydellinen pelle
kovien miesten rinnalla. Tajusin sen juuri,
taikka oikeastaan jo aikoja sitten. Tavat ovat
kuitenkin pinttyneet, joista ei noin vain eroon
pääse. Olen hiljainen nyssykkä ja aina kavereista
riippuvainen, joskin aina jälkeen päin kiroankin,
että kuinka tyhmiä he ovatkaan.
On noita kavereita jonkin verran kerääntynytkin
ja heistä on ikään kuin muodostunut uusi perhe.
Oman perheeni kanssa en juurikaan enää nykyään
kommunikoi ja koti on kuin pelkkä pesäkolo, jossa
vain käydään syömässä, nukkumassa ja katsomassa
telkkaria. Isä on aina pois kotoa, töissä
kenties. Äiti on höppänä, oikea tekniikan
ihmelapsi. Kaukosäädinkin on hänelle jo liikaa.
Pientä alkoholistin vikaa hänellä on myös, kuten
itsellänikin. Huumeita en käytä, joskin mieli on
tehnyt kokeilla. Kerran Saksassa käydessäni
olisin jopa saanutkin, mutta jätin väliin. Koulut
menee kohtalaisen hyvin, joskin englanti ja muut
kielet tökkii, matikkakaan ei ole sieltä
parhaasta päästä.
Toisinaan masentaa ihan sairaasti, toisinaan
menee hyvin. Toisinaan minua syrjitään. Olen
hieman erikoinen ja ujokin, ehkä. Jotta tuntisin
oloni turvalliseksi, tarvitsen ison porukan
ympärilleni, joskaan en juuri haluaisi heidän
kanssaan puhella. Silti haluan olla
arvojärjestyksessä korkealla, kuten silloin
tällöin olenkin.
Aina toisinaan elämä potkii päähän, ilman
syytäkin. Ainaiset epäonnistumiset ja henkiset
turpaanvedot ahristavat ja kaivertavat omaa syvää
uraansa sisimpään. Joskus tuska on niinkin
sietämätöntä, että itkettää. Itku ei vain ulos
purkaudu ja se tukahtuu vihaksi. Se kytee sisällä
aina perjantaihin, kunnes saa taas kaataa. Sama
jatkuu päivästä toiseen, vuodesta vuoteen. Aika
vain kuluu ja kuluu ja sekunnit takoo.
Jäävämättömästi huomaan vanhentuvani oikeastaan
ilman, että mitään sinä aikana olisin
saavuttanut. Tunnen oloni vanhaksi muiden
keskellä ja olen jäämässä muiden jalkoihin.
Tuntuu kuin joutuisin jättämään osan eläämää
taakseni. On kuin vain hetki olisi siitä, kun
vielä olin aivan pieni poika, kotona lämpimässä
avaamassa joululahjoja ja kun nyt katson itseäni,
olenkin vain minä, iso, rumaksi muutunut köriläs.
Hiljainen hyssykkä, jolla ei kummoisiakaan
saavutuksia elämässään ole. Olen vain yksi pieni
ihminen muiden pienien ihmisten joukossa, kuten
olette tekin.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Unohdit näemmä ottaa lääkkeesi!
Mä ymmärrän aika hyvin sun tunnelmia. Joku
idioottti on tuossa vastannut sulle,
että "unohdit ottaa lääkkeesi".
Älä välitä tuollaisista typeryksistä. Mitähän
osaisin sinulle sanoa??
Uskoisin, että sä koet aikamoista elämän
tyhjyyttä. Tuskin olet ainoa tällä Telluksella,
joka kokee samoin.
Mä en tässä rupea sulle Jeesusta tyrkyttään ja
Raamatulla takoon päähän. Sanonpahan vain sen,
että olen itse ollut uskossa parikymmentä vuotta.
Sitä ennen tuli rymyttyä ja touhuttua sitä sun
tätä. Siinä 14-vuotiaana aloin yksinhuoltaja-
äidin ainoana poikana tehdä tuttavuutta myös
alkoholin kanssa.
Noin 15 vuotta tuo "naurujuoma", joka useimmiten
kuitenkin on itkujuoma, kulki eri tavoin mukana.
Siinä tuli opiskeltua yliopistolliset
loppututkinnot yms.
Kuitenkin koin, että kaipasin elämältä jotakin
muuta kuin mitä siltä sain. Niinpä sitten
aikanaan annoin oman pienen elämäni Jumalan
käsiin.
"Olen vain yksi pieni ihminen muiden pienien
ihmisten joukossa, kuten olette tekin."
Tuo oli hienosti sanottu. Näinhän se asia on. Jos
ihminen on sisäisesti pieni, hän voi olla
ulkoisesti suuri. Jos ihminen on ulkoisesti
suuri, hän on monesti sisäisesti pieni.
Samoin, jos meillä on pieni minä, niin meillä on
suuri Jumala, mutta jos meillä on suuri minä,
niin meillä on pieni Jumala.
Toivon että löydät oman oksasi.
Tsemppiä ja siunausta!!!
Viestisi on hellyttävä.
Jo se ,että ajattelet elämääsi, sen sisältöä
antaa ymmärtää,että tilanteesi on hallinnassa.
Olen varma siitä,että elämässäsi tulee aika
jolloin teet valinnan,mihin suuntaan lähdet.
Koska pystyt kriittisesti katselemaan itseäsi
ulkopuolelta,olet jo tavallaan valinnut.
Hyvää matkaa sinulle:
Kun luin juttusi ja peilasin aiempiin lukemiini,
palajstui minulle, että olet varsin herkkä
ihminen. Se paljastuu tavastasi käyttää kynää eli
päätäsi.
Maailmassa oleva sosiaalinen hierarkia on monesti
sellainen, että se imee mukaansa ja saa aikaan
jengikäyttäytymistä ja porukkahenkeä.
Lisäksi ihminen tuntee olevansa turvassa jossain
joukossa. Hän kuuluu silloin johonkin.
Homma menee kuitenkin siinä vaiheessa pieleen,
kun elämää kaivaa tarkoitukseton tyhjyys. Tämän
saa aikaan Jumalasuhteen puuttuminen.
Jatka vielä jonkun aikaa tahollasi itsekin
myöntävääsi tyhjää elämääsi, tai tule tämän tiesi
päähän jo aiemmin.
Jos et halua ottaa Jumalaa vastaan
henkilökohtaiseksi kaveriksesi, niin kirjoita
kirja, jossa voit vaikka itsellesi purkaa elämän
katkeruutta ja näennäistä suunnitelmattomuutta.
Toivon, että et tekisi samoja virheitä, kuin niin
moni muu, huomatessaan elämän näennäisen
tarkoituksettomuuden.
Ryhdy Jumalan kumppaniksi ja ota vastaan hänen
rakkautensa.
Luovan ja ajattelevan ihmisen rehellistä
pohdintaa, johon vastaukset ovat lähes samaa
luokkaa.(yhtä idioottimaista lääkereseptiä
lukuunottamatta)
Tällaisiin pohdintoihin paljon useimmin olen
törmännyt ihmisten kanssakäymisissä, mutta täälä
nämä ovat lähes harvinaista herkkua.
Kun ymmärtää oman pienuutensa ja rajallisuutensa
määrän, niin se on ensimmäinen merkittävä väläys
älystä!
Juudas on siunaava Sinua hyvä ystävä, että voisit
siirtyä seuraavaan vaiheeseen elämäsi
organisoinnissa, niin että pienuudessasi
loistaisit mitä kirkkainta valoa ympäristöösi!
(ensimäiset tulevat viimeisiksi ja viimeiset
ensimäisiksi)
Mitä reseptiä meinasit?
Katso nimim. pigeonin kirjoitus.
"Herran henki on minun ylläni, sillä hän on
voidellut minut. Ilmoittamaan köyhille hyvän
sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on
murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja
kahlituille kahleitten kirpoamista. Julistamaan
Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa
palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan
kaikkia murheellisia, antamaan Siionin sureville
kyynelten sijaan ilon öljyä, hiuksille tuhkan
sijaan juhlapäähineen, murheisen hengen sijaan
ylistyksen viitan. Heitä kutsutaan Vanhurskauden
tammiksi, jonka hän on itse istuttanut
osoittaakseen kirkkautensa." (Jes. 61:1-3)
Tämä voideltu on Jeesus, ja hän julistaa sinulle
ilo sanomaa. Sinun ei tarvitse muuta kuin uskoa,
kun uskot sen, saat siitä ilon ja lohdun. Jumala
antaa tämän sinulle lahjaksi, sillä hän rakastaa
sinua.
"Korkea ja Ylhäinen, hän, joka pysyy ikuisesti,
jonka nimi on Pyhä, sanoo näin: - Minä asun
korkeudessa ja pyhyydessä, mutta asun myös
murtuneiden ja nöyrien luona. Minä virvoitan
murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien
sydämen." (Jes. 57:15)