Niin?

Tälläkin palstalla on paljon puolusteltu ja vastusteltu kristinuskoa joten nyt kysynkin, että miksi juuri kristinusko on muka se ainut oikea uskonto maailmassa? Miksi esim. islaminusko ei voisi olla se oikea?
1171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Se Ainoa Totuudellinen Herra ja Jumala! Isä kaikessa toimii Pojan kautta, eikä sitä voi ymmärtää kukaan muu kuin se, jolle Poika on itsensä ilmoittanut, samoin Isän Pojassa, amen. Hallelujah!

Äänestä

Jos lukisit Koraanin, huomaisit että se niiden kunnioituksen kohde oli pelkkä rikas mahtimies,arabi, joka meni avioliittoon kenen kanssa halusi, jopa 6 vuotiaan lapsen kanssa, rikastui kokoajan, ja teki julmat määräykset Koraaniin, ja kaikkien muslimimaan ihmisten täytyy olla muslimeja vaikka eivät uskoisi siihen oikeasti ollenkaan.

Jos lukisit Raamattua ja aloittaisit Uudesta Testamentista huomaisit, miten Jeesus antoi käskyn rakastaa lähimmäisiä, paransi sairaita, ajoi ulos pahoja henkiä, ja pelasti kivitystuomiota odottavan naisenkin joutumasta kivitetyksi sanomalla, että se teistä joka ei ole syntiä tehnyt heittäköön häntä ensimmäisellä kivellä. Hän opetti Jumalan tahtoa ja kertoi myös miten maailmalle tulee käymään, ja kertoi opetuslapsille millaisella kuolemalla hän tulisi kuolemaan ja sitten nousemaan ylös kuolleista, niinkuin sitten lopulta tapahtuikin. Hän kysyi: Onko olemassakaan suurempaa rakkautta kuin että joku antaa henkensä ystäviensä edestä?
Tarkoitus Jeesuksen viattomana kärsimään joutumisella on se, että jokainen joka Häneen uskoo pelastuu, ja hänellä on oleva iankaikkien elämä.

Äänestä
  • Pitäisikö osa Raamatusta (eli siis vanha testamentti) jättää kokonaan lukematta? Vanhassa testamentissahan Jumala on väkivaltainen ja uudessa taas rauhallinen. Jotenkin erikoinen ristiriita kirjassa johon monikin maailamssa uskoo.

    Äänestä

  • Joshuaaaaa kirjoitti:

    Pitäisikö osa Raamatusta (eli siis vanha testamentti) jättää kokonaan lukematta? Vanhassa testamentissahan Jumala on väkivaltainen ja uudessa taas rauhallinen. Jotenkin erikoinen ristiriita kirjassa johon monikin maailamssa uskoo.

    Ei pitäisi jättää lukematta Vanhaa Testamenttia, et sinä ole Jumala, ja se aikakausi oli erilaista kuin tämä ja silloin ihmiset arvostivat muunlaisia asioita kuin nykyisin. On siellä kuules muutakin kuin kerrontaa sodista ja miten niissä kävi, kokeile ja lue vaikka.

    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/VT.html

    Äänestä

Ei ole yhtä, ainoaa oikeaa kaikille samaa olemassakaan kuin ihmisen erillisyyden harhassa.

Kuitenkin on yksi ja ainut sinulle sopiva polku, jonka vain sinä itse tiedät parhaiten.
Ja lopulta kaikki polut johtavat samaan. Miksi siis turhaan huolehtia ja pelätä? Siksikö kun ulkoinen maailma opettaa meitä niin tekemään? Sen ei kuitenkaan tarvitse mennä niin kun muistaa kuka todella on.

Äänestä
  • Niin, nämä uskon asiat on vaikea ymmärtää ja uskoa jos ei ole henkilökohtaisesti tavalla tai toisella Jumalan läsnäoloa kokenut. Tämähän on jopa hullutus maailman ihmisille, niinkuin raamatussa sanotaan. Jumala haluaa lähestyä jokaista. Hän on todella armahtanut meidät Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Usko ainoastaan.

    Äänestä

  • Raamatussa sanotaan että on vain yksi tie taivaaseen, se on Jeesuksen kautta, muut tiet päättyvät kadotukseen... ja kukaties sitten vielä helvettiin.

    Äänestä

  • Jeesuksen oma kirjoitti:

    Niin, nämä uskon asiat on vaikea ymmärtää ja uskoa jos ei ole henkilökohtaisesti tavalla tai toisella Jumalan läsnäoloa kokenut. Tämähän on jopa hullutus maailman ihmisille, niinkuin raamatussa sanotaan. Jumala haluaa lähestyä jokaista. Hän on todella armahtanut meidät Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Usko ainoastaan.

    "uskon asiat on vaikea ymmärtää..."

    Sinun uskoasi voi olla toisen vaikea ymmärtää eikä siinä kuitenkaan ole mitään ongelmaa.

    Mutta ei ole vaikea ymmärtää pelkoa, jota kirkko opettaa. Siinä ei ole mitään Jumalan läsnäoloa vaan erillisyyden harhan läsnäoloa ihmisessä. Kaikki on kuitenkin annettu anteeksi, joten pelko on turhaa. Olet vapaa.

    Äänestä

  • ei Jumalatta kirjoitti:

    Raamatussa sanotaan että on vain yksi tie taivaaseen, se on Jeesuksen kautta, muut tiet päättyvät kadotukseen... ja kukaties sitten vielä helvettiin.

    Raamatussa sanotaan kaikenlaista, joka on vajavaista monessa suhteessa.

    Äänestä

Koraanissa sanotaan, että vain usko Allahiin pelastaa kadotukselta.

Äänestä

Allahilla ei ole poikaa vaan kolme tytärtä, hän ei ole Kristittyjen jumala. Sillä 1.Jh. 5:12 sanoo: "Jolla Poika on, sillä on elämä; jolla Jumalan Poikaa ei ole, sillä ei ole elämää." ja: 1.Jh 4:15: Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Meillä ei ole sama jumala kuin muslimeilla. Juutalaisten Jumala on meidän Isä Jumala. Heb 1: 1 - 2 "Sitten kuin Jumala muinoin monesti ja monella tapaa oli puhunut isille profeettain kautta, on hän näinä viimeisinä päivinä puhunut meille Pojan kautta, jonka hän on pannut kaiken perilliseksi, jonka kautta hän myös on maailman luonut." Kukaan ei Pelastu Mooseksen kautta, sillä kirjoitettu on : (Apt 4:10-12 niin olkoon teille kaikille ja koko Israelin Kansalle tiettävä, että Jeesuksen Kristuksen, Nasaretilaisen, nimen kautta, hänen, jonka te ristiinnaulitsitte, mutta jonka Jumala kuolleista herätti, hänen nimensä kautta tämä seisoo terveenä teidän edessänne. Hän on 'se kivi, jonka te, rakentajat, hylkäsitte, mutta joka on kulmakiveksi tullut'. Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa; sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa olisi pelastus

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Niin? kirjoitti:

Tälläkin palstalla on paljon puolusteltu ja vastusteltu kristinuskoa joten nyt kysynkin, että miksi juuri kristinusko on muka se ainut oikea uskonto maailmassa? Miksi esim. islaminusko ei voisi olla se oikea?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu