Titta på sanamuoto, varahevosia? Satutko
tietämään montako hevosta kunkin vaunun edessä
oli?
tietämään montako hevosta kunkin vaunun edessä
oli?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 52
Vanhimmat
Älä nyt lyttää, hyvin niillä olisi voinut olla
varahevosia, ja esim 2-3 paria joka vaunun
edessä.
Tuohon jatkoon se selitys ei kyllä sitten käy.
Siihen olisi tarjolla selitykseksi
käännöskukkanen tai muistikepponen.
Raamatun oikeellisuuteen mulle tämä määrien
vaihtelu ei ihmeemmin vaikuta.
Olen lukenut että tuo sana "hevosvaljakko"
tarkoittaa pilttuuta, eli se menisi siten että
Salomolla oli 40000 hevosta (eli pilttuuta)
joista sitten sai 4000 hevosvaljakkoa.
Eli kyseessä on ollut käännösvirhe, ei asiavirhe.
Jumala loi raamatun mukaan tähdet, kuun ja
auringon, vasta senjälkeen kun oli valkeus oli jo
tullut !!! Mitä valkeutta oli ennen
taivaankappaleita?
Carlssonin opetulapsia on siis usempikin, mutta
lueppa tämä pieni essee asian tiimoilta:
"Päivä Jakeet Tapahtuma
1 3-5 "Valkeus" ja "pimeys", päivän ja yön ero.
2 6-8 "Taivaanvahvuus".
3 9-13 Maan ja meren erottaminen, kasvit ja
puut.
4 14-19 Auringon, kuun ja tähtien ilmestyminen
näkyviin.
5 20-23 Vesieläimet, kalat, linnut.
6 24-1 Maaeläimet sekä ihmiset.
7 2 Lepopäivä, sapatin asettaminen.
"On huomion arvoista, että kolmen ensimmäisen
päivän aikana kerrotaan
löytyneen 'päiviä', 'iltoja' sekä 'aamuja' --
näin siis ennen auringon luontia."
Miksi tämä on niin huomionarvoista? Päiviä,
iltoja ja aamuja voidaan laskea kellon avulla
umpinaisessa bunkkerissakin täysin ilman
aurinkoa. Mielestäni Jumala määrittelee päivän ja
yön verrattain selvästi heti ensimmäisenä päivänä
jakeessa 5.
Ja Jumala kutsui valkeuden päiväksi, ja pimeyden
hän kutsui yöksi. Ja tuli ehtoo, ja tuli aamu,
ensimmäinen päivä.
Kun oli valoisaa, oli päivä.
Kun oli pimeää, oli yö.
Kun tuli hämärää valoisan jälkeen, oli ilta.
Kun tuli hämärää pimeän jälkeen, oli aamu.
Onko tässä jotain vaikeaselkoista?"
Ja tulee muistaa että ennen kaikkea Jumala on
valkeus. Sillä muistaakseni ei uudessa
Jerusalemissa edes tarvita aurinkoa sillä Jumalan
valkeus on kaiken yllä.
noinkin voi sanoa kun ei enää keksi mitään,
tarkistappa hyvä carlsonin opetuslapsukainen
sitten ko. asia.
Totuus on se että tuo ko. nasse setä on
osoittanut totaalisen epäobjektiivisuuden,
lukutaidottomuuden ja omien johtopäätösten vedon
noilla kommenteillaan.
Onko kukaan ihminen nähnyt Jumalaa ?
Puolet vastaa "ei", toiset "joo".
Kumpikin vastaa mielestään Raamatun mukaan..;)
theofaniaa on koettu erimuodoissa.
Mutta tuolla periaatteella mitä ajat tod.näk
takaa et varmaankaan uskoisi edes sukkiin jotka
ovat jaloissasi, ihan vain kun et niitä kengiltä
näe.
Otsikossani on suorat lainaukset Raamatusta.
Näköjään joka kerta, kun joku tekee suuren synnin,
ja esittää peräkkäin kaksi kohtaa, jotka ovat
ristiriidassa keskenään, niin sinä alat syyttämään
Carlsonin tms. opetuslapseksi. Kyllä nuo
ristiriidat ovat Raamatussa, eivätkä kenenkään
kirjoittajan opuksissa. Teet itsesi pelleksi
esittämällä tuollaisia väitteitä.
Minä ainakin muistan pukeneeni sukat aamulla
jalkaani, ja silloin näin ne. Ei tarvitse koko
ajan nähdä sukkia silmissään tietääkseen, että on
ne joskus nähnyt. JA aina voi tarkistaa, ovatko
sukat jalassa, jos ei tiedä. Samaa ei voi sanoa
sinun jumalistasi.
Kumpi Raamatun kahdesta erilaisesta
luomiskertomuksesta on totuus? Kaksi erilaista
luomisjärjestystähän eivät voi molemmat olla
tosia!
koska niin on käynyt? Vai onko tyypillinen pakana
m toimintaperiaate: Luetaan sieltä täältä, mutta
ei missään nimessä syvennytä, saati jakseta lukea
loppuun. Se siitä itsekriittisestä tutkijasta,
toki en yhtään ihmettele että sinusta on
mahdollista arvostella kirjaa ilman että sitä
lukee.
Sokeatkin tuntee ja kuulee ja haistaa sukkansa.
samathan ne ovat, mutta eri näkökulmista:
". Raamatussa ei ole kahta kilpailevaa
luomiskertomusta, vaan kaksi näkökulmaa samasta
tapahtumasta. "Toinen" luomiskertomus kuvaa
tapahtumat vastatehdyn ihmisen
näkökulmasta, "ensimmäinen" Jumalan. Tekstin
kanssa sopusointuisia ratkaisuja on kaksi:
1) Jälkimmäisessä kertomuksessa ei pyritäkään
kertomaan asioita aikajärjestyksessä, vaan
ihmisen näkökulmasta. Luotuaan Aadamin Jumala toi
hänen eteensä eläimet, jotka oli tehnyt jo
aiemmin.
2) Jälkimmäisessä kertomuksessa Jumala tekee
mallikappaleet kaikista eläimistä erityisesti
Aadamia varten, jotta tämä saisi nähdä ja nimetä
ne."
Eli älä osoita asiaan perehtymättömyyttäsi nyt
sentään noin räikeästi.
et voi olla varma että ovatko ne vieläkin
jaloissa, muuta kuin tuntemalla ne sukat.
Kun taas edelleenkään mikään eikä kukaan ei voi
väittää etteikö Jumalaa olisi, ei ilman että
korottaa itsensä vailla aihetta kaiken tiedon
yläpuolelle.
kukahan tekee itsensä pelleksi kun carlssonin
tapaan etenee(vertauksellisesti) siten hyppää
kohdasta a kohtaan c, ja väitää vajavaiseksi
kokonaisuudeksi sitä, vaikka itse on jättänyt b:n
väliin.
Joten hyvinpä on mennyt Carlssonin (äly)vapaa-
ajattelijainen oppi perille.
"Olette te hihhulit hassuja!"
Taivaaseen ollaan matkalla - hassuja tai ei.
tekeydytäänpä sitä nyt tyhmäksi, tarkoitin että
yleensä ko. nasse sedän antamat kohdat käsittävät
a ja c kohdat, mutta ei b:tä.
kerro lisää.
raamatusta, kunhan sitä ei vain lue kuin piru.
Lukee kumpaakin siis siten miten ne on
tarkoitettu luettavaksi, mikä on niin vaikeaa?
tuo ei ole nyt ihan noin yksinmkertaista.
Vertaat (ainakin Carlsson vertasi kohtia: 2.
Moos. 2:4-25 vs. 1. Moos. 1:1-31.
levitän sinulle esseen aiheesta, lue, äläkä
mutise:
"Päivä Jakeet Tapahtuma
1 3-5 "Valkeus" ja "pimeys", päivän ja yön ero.
2 6-8 "Taivaanvahvuus".
3 9-13 Maan ja meren erottaminen, kasvit ja
puut.
4 14-19 Auringon, kuun ja tähtien ilmestyminen
näkyviin.
5 20-23 Vesieläimet, kalat, linnut.
6 24-1 Maaeläimet sekä ihmiset.
7 2 Lepopäivä, sapatin asettaminen."
Tämä siis on luomisjärkkä alunperin, kun taas:"2.
luku ei pyri esittämään tapahtumia
aikajärjestyksessä, vaan juuri luodun ihmisen
näkökulmasta. Toiseksi 2. luvussa kysymys on
nimenomaan paratiisin luomisesta, ei koko
maailman - se on jo tehty.
Maapallo ei myöskään ole Aadamin luomisen jälkeen
autio, koska 2. luku ei ole irrallinen
luomiskertomus. Jakeista 8-15 käy selkeästi ilmi,
ettei luvussa luoda koko maapallon
kasvillisuutta, vaan "paratiisi" Eedeniin.
Samassa yhteydessä Jumala myös luo maasta
mallikappaleet kaikista eläimistä (tai tuo
sellaiset esiin jo luoduista yksilöistä)
näyttääkseen ne Aadamille, jotta tämä voisi
nimetä ne."
Toki, jos/kun olet periaatteessa vastaan tätä, en
voi mitään, mutta objektiivisesti jos suhtaudut
olet jäljillä.
Ihmiset kaipaavat auktoriteetteja, tuputtavat
auktoriteetteja, häpäisevät auktoriteetteja...
Jospa useammin riittäisi tämä: "MINÄ olen sitä
mieltä...", "MINÄ uskon...", "MINUSTA on pelkkää
puppua..."
Juuri ne, jotka esittävät, että on olemassa jokin
yksi ainoa Jumala, vaikka asiasta ei ole saatavana
mitään tietoa, korottavat itsensä kaiken tiedon
yläpuolelle.
Te hihhulithan esitätte varmoja väitteitä
asioista, joista teillä ei voi olla mitään tietoa.
paitsi että on saatavilla tieto esim. raamatun
muodossa. Siinä on tietoa kerrakseen, kun taas
mikä tukee teikäläisten epäilystä? Etenkään kun
että ole kyenneet ottamaan pois totuutta että
Jumala on.
väittääkö raamattu moista? Tai edes mitään mistä
tuo vertaus olisi saanut aiheensa?
että asiaa voisi helpottaa se että joko
a. opettelisit lukemaan.
b. et olisi periaatteestakin vastaan.
Jos haetaan todisteita Raamatun
paikkansapitävyydestä, niin Raamatun jakeet eivät
tietenkään käy todisteiksi. Jos kävisi, niin
Koraaninkin pitäisi käydä todisteeksi Koraanista.
kreationisteille!
onhan se kyllä nähty moneen kertaan, että olet
kykenemätön järkevään keskusteluun.
onko sinusta kovin hedelmällistä keskustella
periaatteessa vastaan olevan, ja asiaan
perehtymättömän kera?
kreationistit eivät ole jääneet yhtä nolosti
housut kintuissa kiinni väärentelyistä ja
perättömistä todisteista, joten eiköhän
evolutionisteille olisi melkolailla hyötyä noist
ohjeista.
koska sinä etsit jakeita rusinapulla-
menetelmällä. Eli luet kohdan a, siirtyen kohtaan
c, ja sitten poraat kun et ymmärrä, vaikka
oletkin jättänyt lukematta tahallaan kohdan b!
Lue raamattua kokonaisuutena, se auttaa.
vaikuta hedelmälliseltä juuri mainitsemistasi
syistä.
Heippalista, kyllähän me nähdään ihmisiä koko
ajan ympärillämme ja nähdään kaikkialta muualta
eloisuutta, joka on sitten maailman luojan
kädenjälkeä.
Mutta ei ihminen oo kukaan nähny Jumalaa, sekin
päivä vielä koittaa. Koittaa siis Raamatun mukaan
se päivä ku ihminen, menee tuomiolle Jumalan
eteen. Silloin ihminen kestää nähdä Jumalan
kirkkauden, en todellakaan tiedä mikä siinä on
ettei maapallolla, kestä nähdä kunnolla edes
auringon kirkkautta ihmis silmä. Mitenhän sitten
kun "Kirkas Kaveri" tulee vastaan näkee hänet -no
se on niitä taivaan ihmeellisyyksiä -joita
ihmetellä saattaa ja jaksaakin.
Pelastusvarmuus onkin nyt tähän asiaan liittyvä
juttu, se liittyy asiaan siten -että jos on
varmuus siitä, että tuomiolla pääsee Jumalan
kanssa yhteisymmärrykseen ja Jumala sanoo menehän
vaan tuosta ovesta sisään ni pääsee tsekkaan
"Kultakaupunkia"! Kadutkin kultaa, ei enää päde
vanhan aikaset asfaltti hömpät sillon, vähäsen
voi olla siistii! - Kyllä Jumalaa sietää
pelätäkkin, mutta ku ymmärtää kuinka Jumala
kuitenkin ihmisistä välittää , että on ISÄ
luovuttanu POIKANSA maailmaan kuoleen meiän
elämän tähden ni kyllä voipi huomata, että
Jumalahan todellakin välittää meistä luoduistaan.
Ei halua, että me jouduttas rötöstemme ja
väärien tekojemme tähden tuomiolle, kyllähän
nuista tämänki päivän rötöksistä ja varkauksista
lain rikkomuksista voi ottaa opikseen, että ku
ajattelee ni kyllä siinä yks päivä -kuinka kauhea
voisi sitten olla "taivaallinen" tuomioistunto?!
Mutta saapi tietää ainaki sen, että Jeesus
niminen heppu on kuollu meidän puolestamme ja,
myös elänyt "täydellisen" elämän puolestamme -
eihän meistä kukaan muu ole siihen pystyny.
Meniköhän tuo jo ohi tuosta otsikosta -tiedä
häntä :)
Palellaan astialle!
kiinni valheista. Mm. tuo Noan arkin oleminen
Araratilla on yksi niistä valheista, mitä sinäkin
levität. Toinen valhe on, että montako kristittyjä
joka päivä maailmassa tapetaan.
ole vaikutusta Raamatun valheisiin. Luvun
kertominen kymmenellä tekee luvusta
kymmenkertaisen riippumatta siitä, miten sen
lukee.
Ei Raamattu, vaan minä sitä väitin.
Herranjestas, olen ihan oma auktoriteettini.
Vaivun häpeästä maan rakoon.
Vaatimaton yritys on ollut väittää, että
ihminen voi käyttää ihan omaa järkeään esim.
valitessaan suhtautumisensa väkivaltaan, ja
perustella mielipiteensä pöyristyttävällä
röyhkeydellä eli omalla mielipiteellään.
Allekirjoittanut on henkilökohtaisesti sitä
mieltä että sinun pitää ajaa lujaa ettet nukahda
rattiin.
sinä siis eroat meistä?
millä tavalla voit sanoa todistaa valheeksi
väitteet? Huom. nooan arkin sanon olleen, mutta
se missä se nyt on, on epävarmaa arafat yksi
vaihtoehdoista! Kristittyjä vainotaan kuule
enempi kuin luulet, afganistanissa heitä odottaa
kuoleman tuomion uhka, intiassa vuosi tai kaksi
takaperin poltettiin kristitty perhe hindujen
toimesta autoonsa jne..Sinä tässä valehtelet,
eikä omahyväinen epäuskosi riitä todisteeksi.
..sillä miten sinä voit etsiä jos et ole
perehtynyt kirjaan? Sillä edelleen jos hyppäät
kohdasta a kohtaan c, sivuutat b:n, joten sinultä
puuttu The big picture.
että en usko mihinkään, mitä ei voi oikeaksi
todistaa. En siis kauppaa myöskään mitään
huuhaaoppia. Vain varoitan huuhaasta.
esitetty väitteitä, että keskimäärin JOKA päivä
tapetaan satoja kristittyjä maailmassa. Siis
kymmeniä tuhansia vuodessa. Tuollaiset väitteet
ovat täyttä puppua
Jos palapelissä on vialliset palaset, ei
kokonaisuudestakaan voi tulla onnistunutta.
tekee siitä väärän jos sitä ei voi sellaiseksi
todistaa? Entä mikä saa sinut tyytymään johonkin
niin rajoitteiseen kuin luotuun? Eihän
maailmaakaan olisi jos Jumala (logos) ei olisi
yhdistänyt ainetta ja energiaa, ja tietysti
luonut sitä ensin!
Varoitat huuhaasta? Varoita ateistisuuden
huuhaasta, egon palvontako hyvästä?
sillä jos ihan puhutaan ns. rekistöröityneistä
kristityistä, niin on maailmasta melko moni esim.
katolinen.
vika voi olla myös kokoajassa, joka liittää
väärät palat yhteen.
Ei voi olla hämmästelemättä tänne mielestäsi
täysin perättömästä kirjasta ja uskonnosta
lähettämiesi viestien paljoutta.
Raamattuhan hallitsee elämääsi ja ajatuksiasi
enemmän kuin monilla tapakristityillä.
Aivan totta ihmettelet samaa, kuin minäkin.
Uskomaton vimma "olematonta" vastaan.
ei ole olematonta. Se on harvinaisen olevaista.
Taavetti piti kahvitauon ja kirjuri luuli homman
olevan ohi ja kirjoitti. Kun Taavetti kuitenkin
jatkoi ei vanhaa saanut enää pois.
Paljon tuntuu sotaväkeä olleen pienellä
aavikko "valtakunnalla". Muutaman nollan kun
ottaa luvuista pois, niin voidaan päästä lähemmäs
oikeita määriä...
Carlsson onkin kaiken pahan alku ja juuri.. :)
pakottaa sitä paskakirjaa lukemaan... meillä
siitä kääritään sätkiä rizlojen puutteessa.