Miks mukavat ujot on yksin?

ei kelpaa?

Jotenkin harmi, kun ujot miehet ja naiset ovat usein sinkkuja ja valittelemassa yksinäisyydestä. Ulkonäöstäkään ei ole mitään apua... Vaikka on suht hyvän näköinen, niin silti ne naiset valitsee sen äänekkään naistenkaatajan, joka on koko ajan vilkuilemassa muita ja kehuskelemassa saavutuksillaan. Ja miehet mielummin ronskia läppää heittävän pubiruusun / voimakkaasti meikatun tyrkyn, eikä sitä hissukkaa naapurin tyttöä.

Ujothan ovat usein luonteeltaan luotettavia ja mukavia, ottavat toiset huomioon eivätkä turhia rähise. Eiväthän he mitään räiskyviä show-ihmisiä ole, mutta eiköhän heiltäkin ala juttu luistaa kunhan tarpeeksi on tutustunut.
Jotenkin harmi, kun tämmöiset ihmiset, jotka oikeesti kaipaavat läheisyyttä ja osaisivat arvosaa toista joutuvat olemaan yksin ja semoiset joille muut ihmiset ovat vain leikkiä tunuvat löytävän seuraa mistä tahansa.

Äärimmäisissä tapauksissa kaiken maailman hakkaajat ja juopot ovat löytäneet itselleen vaimot, ja ujot mukaviat miehet joutuvat olemaan yksin. Sama pätee kyllä myös naisiin.

En nyt tarkoita, että kaikki ujot ovat ihania ja mukavia ja"ei-ujot" kamalia hyväksikäyttäjiä, mutta ymmärrätte varmaan pointin?

20

2583

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ........

      minustakin ujot on fiksuja, ottavat muut ihmiset huomioon, jotenkin inhottaa röyhkeät ihmise.
      Suurin osa ihmisistä on kuitenkin ujoja, tässä maassa. Röyhkeys on pelkoa ei rohkeutta, tai muuta esm.alkoholin väärin käyttöä.

    • http://adf.ly/3T9gj
    • yksin kotona

      Mukavalla miehellä ei tee mitään. Juoppoihin ja pettäjiin naiset aina rakastuu. Tää on tosiasia joka ei muuksi muutu.

    • tosi asia2

      Eikä mukavalla naisellakaan tee mitään, pitää olla röyhkee ämmä, joka päätyy baari-illan jälkeen toiseen petiin.

    • ujo mies kelpaa miulle, röyhkeet egoilijat kuvottaa. niistä niin huomaa että puuttuu joku osa aivosta tai itseluottamus. äänekkäistä pubiruusuista onneksi kiinnostuu enimmäkseen ne niiden kaltaiset miehet, mutta ujommat ei koskaan kehtaa tutustua toisiinsa kun ovat niin ujoja. itse pilaan kaikki parhaimmat mahdollisuuteni saada hyvän miehen sillä, että meen ihan lukkoon erittäin kiinnostavan miehen seurassa. muuten on ujous kadonnut kokonaan, mutta tuollasissa tilanteissa se iskee täysillä.

    • ujojaeiyksin

      Kyllä ujotkin löytää sen oikean, täytyy ajatella vain optimistisesti eikä vaipua pessimistisyyteen. Lippu kannattaa pitää vain korkealla.

    • 7654edfghj

      Se on vaikea tutustua, jos ei juttu lennä kasvotusten. Eikä sitäpaitsi kaikki suinkaan valita yksinäisyyttä. Yksineläminen on melkein muoti-ilmiö. Yksin on helppo rentoutua.

    • Unna Riis

      Monet ihmiset ovat parisuhteessa vain tavan vuoksi, vaikka yhdessäolo on kurjaa. Sellainen sanonta kuin "paljon melua tyhjästä" kertoo minusta osuvasti myös ihmisistä. Ujous on kaunista. Yhtä hyvin voisimme ruveta näkemään ujouden sielukkuutena, kauneutena sekä harvinaislaatuisena ominaisuutena...ujoudesta voi salaa ylpeillä. Nämä kaiken kokeneet, kehäraakit, esilläolijat ovat surullista katsottavaa. On parempi rakastua harvakseltaan ja syvällisesti kuin koluta suhteesta toiseen liiotellulla rohkeudella. Rakkaus vaatii herkkyyttä, onnellisuus hiljaisuutta, läsnäolo kohtaamista. Ego ei anna tilaa rakastaa.

      • A.I.

        Tuo oli kauniisti kirjoitettu. Ja niin totta.


    • hjhjhjhjhjhjh

      Olen hyvännäköinen mutta ujo mies, mulla on ollut kymmeniä naisia mutta olen tehnyt aloitteen vain muutamaan suhteeseen. En ole koskaan pettänyt mutta minut on usein petetty ja jätetty. Geeneihin on kirjoitettu että alfayksilöitä pitää tavoitella hinnalla millä hyvänsä. Elämäni on surullinen esimerkki yksinäisyydestä, en ole löytänyt syvällisyyttä ja olen menettänyt uskoni.

    • niintotta

      Mie oon niin juuri tuollainen. usein liian ujo... se on tylsää.. :/

    • Paskakohtalo.

      MInä olen kans ujo, vaikka olenkin aina pitänyt itseäni rohkeana. Uskallan kulkea eri suuntaan ja omata oman mielipiteen. Valitettavasti huomasin intissä ettei se mihin olin uskonut koko elämäni ollutkaan totta. Ja maailmani romahti, aloin elämään täysin eri tavalla, elämä onkin vain pelkkää ryyppäämistä. Ei todellakaan ole mitään oikeudenmukaisuutta. Omana itsenäni en saavuta mitään. Olen siis jo 23 vuotias enkä ole koskaan seurustellut en edes tiedä mitä se tarkoittaa. Haluan usein tappaa itseni.
      Pahinta on se kun joskus säälin koulukiusaajia ja annoin tämän kaiken tapahtua itselleni. Ajattelin jotenkin olevani niin komea ettei minun tarvitse muutakuin olla oma itseni ja naiset lankeavat jalkoihini. Näin en ollut varmaan 10 vuoteen oma itseni.
      Ja miten juuri näin voi tapahtua minulle? On ihan järkyttävää! Ei ole mitään rajaa tässä huonossa olossa. Aina levitän tätä paskaa muille ja varmaan jonain päivänä sorrun johonkin väkivaltaa ja kaikki tapahtuu automaattisesti, en voi sille mitään.

    • lasihelmi72

      Onko se oikiasti ujoutta vai onko hiljasempi mies/nainen fiksumpi kun ei oo niin tyrkky?? On tietenkin altavastaajan asemassa sen suunapäänäittiääntyrkyttävän persoonan takana, mutta silti niin paljon luotettavampana, ja itseään sen enämpi mainostamatta, vailla juuri sitä aikuista yhteyttä toiseen samanhenkiseen tuttavuuteen. Pohojeessa, missä välimatkat riiuille on vielä niin hitonmoiset, ei tällasilta masennusi- illoillta voi välttyä... kaikilla on suuret toiveet yllä..kun kerranki josnakin käydään... liikaa alkoholia, paljon uhoa eikä sillon ole mikhän rahasta kiinii.. mutta arki sama kun isommissakin kaupungeissa? Täälläperillä joku on aina kuskina...baarimatkat on jopa 150 km tai enempi, etes poromies ei sitä matkaa tee taxilla, iliman vakuuksia :)

    • miksi miksi on miksi

      Kysymyksellinen otsikko sisältää vastauksen kysymykseen.

    • hitonsuomalaiset

      mun mielestäni ujous on itsekkyyttä ja itsesääliä! sitä että odottaa että joku tulee pelastamaan yksinäisyydelta. on muka niin ihmeellinen että ei voi laittaa itseään likoon, ottaa riskiä ja astetaa itseään arvosteltavaksi.

      suomalainen kansansairaus!

    • http://adf.ly/3haqk
    • aloittamaton

      njaa,njaa itse olen ujona miettinyt että varmaan syy on siinä, kun ujot eivät uskalla tehdä aloitteita. On aika hankalaa "kelvata" ujolle jos ei kumpikaan uskalla tehdä aloitetta. Ongelma:
      Sivutetaan monta hyvää henkilöä ja törmätään sitten useammin pelimiehiin, juoppoihin, tunteettomiin miehiin tai miehiin keitä et kiinnosta tai miehiin jotka uskaltavat tehdä aloitteita. Mikäli onni
      on myötä niin saattaa ujokin törmätä mukavaan ehkä juuri siihen tulevaan elämän kumppaniin... Muuta en osaa sanoa.

    • hyvää.uutta.v

      ei ole ujot naisetkaan kovin suuressa huudossa. Baarissa kyllä kehutaan nätiksi ja tullaan jutteleen, mutta eipä enää sen jälkeen. Pari kertaa jotain tapailua ja siinä se... Yritän sentään aina olla mukava ja yrittää jutustella niin paljon kuin pystyn..

      Parikymppisiä miehiä ei taida hirveästi kiinnostaa tälläiset hissukat ja parikymppisiä hissukka-miehiä ei löydy mistään baareista.
      Naisen pitää olla kunnon törky muija, 100kg, musta siilitukka ja joka toinen sana v*ttu... Tälläinen on kovaa huutoa nykyään.

      Ehkä minun ja muiden ujojen pitäisi katsella itseään vanhempia ihmisiä, tuntuu että oman ikäisiä kiinnostaa vain jotkut "bb-masat ja minskut" :D
      Netissä on tullut treffipyyntöjä joltain 30 miehiltä, ehkä niihin pitäisi vastata.

      • ind.-vdl

        "Parikymppisiä miehiä ei taida hirveästi kiinnostaa tälläiset hissukat ja parikymppisiä hissukka-miehiä ei löydy mistään baareista."

        Kylläpäs kiinnostaa ja paljonkin mutta ainakaan itse en ujona miehenä enää uskalla tehdä aloitetta kun joitain vuosia sitten arvioin pahasti väärin kun kivalta ja luotettavalta vaikuttanut tyttö olikin sitten täysin muuta kun olin kerrankin aloitteellinen.

        Nyt mulla se kynnys aloittellisuuteen on tuon kokemuksen myötä suunnilleen 100 kertaa korkeammalla eli toisin sanoen loppuelämä yksin kun naisilta on ihan turha odottaa mitään aloitetta. Koko elämä on vain kaukaa ihailua. :(


      • 234346346

        Ei todellakaan pidä olla mikään siiilitukka. Ujot miehet eivät vaan uskalla tulla juttelmaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      27
      1549
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      75
      1289
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1241
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      10
      1074
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1045
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      72
      936
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      90
      899
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      143
      737
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      722
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      697
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      54
      623
    12. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      614
    13. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      50
      599
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      598
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      589
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      91
      587
    17. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      23
      581
    18. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      37
      568
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      94
      566
    20. 46
      553
    Aihe