Krysostomos

kuoro konsertoi Uspenskissa tänä iltana.

Kuoroa on mainostettu ja kehuttu. Kysymyksessä oli levynjulkistamiskonsertti?
Tulimme kuuntelemaan konserttia vähän kauempaa ja saimme konserttilipun hinnalle jotain vastinettakin.

Eturivistä havaittua:
Uspenski on kaunis kirkko mutta se on armoton paikka niille kuoroille jotka eivät ota huomioon sen akustiikkaa.
Kuoro lauloi näyttävästi, alussa hieman jännityksestä jäykkänä? Parilla eturivin laulajalla tärisivät näkyvästi jalat, mutta vapautuminen esiintymiseen korjaantui loppua kohden.
Kuoron sointi oli hentoa ja kaunista. Hieman häiritsi, kun kuoronjohtaja huitoi suurieleisesti, ilmeisesti halusi kuoroltaan kovempaa sointia, mutta kun laulu oli niin hentoa ja sievää, joutui johtakin ilmeisesti sopeutumaan uuteen akustiikkaan ja laulajien rajallisuuksiin.
Em. lisäksi hieman häiritsi kuoronjohtajan jatkuva liikehdintä rauhallisissakin teoksissa. Kannattaisi varmaan kuoron videoida konsertit ja purkaa yhdessä sitten ja ottaa opiksi? Se on nykyisin mm. suosittu opetusmetodi.

Onneksi ohjelmassa oli laulujen esittelyt koska ainakaan eturiviin ei kantautunut laulujen teksti? Ehkä akustiikka Uspenskissa on kai sellainen, että takariviin kuuluu selvemmin. (Eturivissä istuneena emme ainakaan tienneet tekstin perusteella mitä milloinkin lauletaan?)

Solisti Marina Läntinen, sopraano on suurena voimavarana Krysostomoskuorolle. Hänen heleä äänensä ikäänkuin kannatteli sopraanojen rivistöä. Oli ilo kuunnella hänen tulkintojaan. Häntä on ilmeisesti käytetty muissakin kuoroissa solistitehtävissä, Tampereella?

Joka tapauksessa. Krysostomoskuoro on hieno nuorten laulajien yhteisö joka kehittyy vuosi vuodelta. Johtajakin on melkoinen nuori lupaus, joka varmasti vielä kehittyy lisää.

Kiitos konsertista
21442
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 21

Vanhimmat

Solisti on Marianna Länne, Turusta

Äänestä

Kanttori-parka on olevinaan joku kuoronjohtaja guru joka suureleisesti kuvittelee olevansa uskottavampi ja taiteellisempi suurine kädenliikeineen. Lahjakas poika, nöyryys puuttuu.

Äänestä
  • Hän kuulemma hakee innoitusta enemmänkin joogasta kuin ortodoksisuudesta.

    Äänestä

  • Niiimpä kirjoitti:

    Hän kuulemma hakee innoitusta enemmänkin joogasta kuin ortodoksisuudesta.

    No jo on! Mistä näitä pahansuopia sikiää?

    Äänestä

  • ------ kirjoitti:

    No jo on! Mistä näitä pahansuopia sikiää?

    Hindulaisuutta harrastavia "ortodoksejako"?

    Äänestä

Oon päätynyt siihen, että kyllä kuoronjohto taitaa olla ulkonäkölaji. Periaatteessahan kuoroa johdetaan vain käsien heilahduksilla ja kehon liikkeillä, mutta laulajat ne kaiken työn kuitenkin tekee.. Äänet voi ottaa myös harmonikasta tai kerran näin myös kuoropillin, joten eipä siihenkään tarvitse mikään Monika Krookki olla. Sitten vain ilmoitetaan milloin laulu loppuu (teko-taiteellisesti, lähes aina!) ja odotetaan liksoja tilille. Kysympä vaan, että jos teeveessäkin Ressu Redford osaa johtaa ammattikuoroa, niin kai nyt kuka tahansa? Ja häntäkin auttaa se kuuluisa komee naama ja urheilullinen keho, niin kuin kaikkia muitakin MIESjohtajia, tämä krysantemus-kuorojohtaja mukaan lukien joogaketkutuksineen.

Äänestä
  • Miusta se Krysanttoomos johtaja on kyllä tosi söpö :). Vähä helepompi sais kyl olla toi kuoron nimi!

    Äänestä

Onko keskustelu mennyt nyt liian kauas alkuperäisestä teemasta, kuten palstalle sopiikin?

Mielestäni Kamarikuoro Krysostomoksen konsertissa oli ainutlaatuinen, lähes mystinen tunnelma, jota ei ainakaan minun puolesta haitannut Sidoroffin ammattitaitoinen johtaminen, päinvastoin.

Toivoisin, että kirkossakin kunnioitettaisiin uutta, nuorta verta, joka mahdollistaa kirkkomusiikkiperinteen jalostumisen myös näinä aikoina. Huomioitavaa, noin kuulijan näkökulmasta oli myös kuoron jalostunut ja yhtenäinen soundi sekä harvinaisen taidokas työskentely myös hiljaisissa nyansseissa, mikä ei ole laskettavissa ansioksi ortodoksiselle esittävälle kuorolauluperinteelle noin yleisemmin. Toki kuorolla on myös kehittymisen varaa, mutta tämä pätee varmasti kaikkeen musiikin tekemiseen ja ihmisyyteen noin yleensäkin, eikö?

Kiitos Krysostomos!

Äänestä

Vihdoinkin joku kirjoittaa tähänkin keskusteluun jotain tasokasta ja todenperäistä! Olen "Kiitos konsertista" -nimimerkin kanssa täysin samaa mieltä, että konsertti oli todella hieno ja nimensä mukainen, Rauhaisa Valkeus. Jälleen täällä palstan ortodoksisektiossa vellotaan pahaa mieltä ja pahansuopuutta, aivan vastoin kirkon ja yleisen ihmisyyden oppeja. Ettekö kerrankin voisi olla onnellisia ja ylpeitä, että meillä on kirkon piirissä niinkin hieno ortodoksisuuden ja musiikin sanansaattaja, kuin kamarikuoro Krysostomos!

Kuorolle, sen johtajalle ja kuorolaisille kaikkea hyvää ja menestystä!

Äänestä
  • Todenperäistä:

    Olin konsertissa ja voin todeta seuraavaa:

    Tekstistä en saanut mitään selvää. Onko se tarkoitus?
    Laulaako kuoro joskus jumalanpalveluksissa kantaen näin oman kortensa kekoon,
    Mikä on kuoron funktio? Miten nimi "rauhaisa valkeus" toteutuu muuten kuin laulajien jäsenistön keskuudessa.
    Mielestäni monella kirkkojemme kuoroilla on tänä päivänä huomattavasti konkreettisempi ja tärkeämpi julistustehtävä ja he ansaitsevat nykyistä enemmän kiitosta ja huomiota.
    Miksi täytyisi olla "ylpeä" jostain kultasuukuorosta jonka missio on vain konsertoida ja todistaa ns. hiljaisesta äänestä ja tekstiä (sanoista ei saa selvää) ei edes ymmärräkonsertissa ollut?

    Äänestä

Tuo köörihän ei ole olemassa muusta syystä kuin johtajansa omahyväisyyden kasvattamiseksi.

Jos voitte päättää asioista, älkää missään tapauksessa päästäkö sitä laulamaan jumalanpalvelukseen, sillä mitä se siellä laulaa, on kuoronjohtajan tai jonkun hänen kaverinsa riitasointista sävellysyritelmää.

Äänestä

Mistä näitä kateellisia kommentteja satelee.... Ihan kuin kaikki tuntisivat kuoron johtajan ja teosten elossa olevat säveltäjät henkilökohtaisesti. Ja olisivat heille ylitsepääsemättömän kateellisia... Kyseessä oli konsertti (aivan ihana ja sielua ravitseva sellainen).
Minä en ainakaan vapaaehtoisesti aio missata yhtäkään tämän kuoron konserttia tulevaisuudessakaan.
Toivotan kuorolle ja sen johtajalle iloa ja intoa jatkaa hyvää työtään ortodoksisen musiikin uudistamisessa ja saattamisessa kuulijoiden kuultavaksi.

Tuhannet kiitokset pyhäinpäivän upeasta musiikkielämyksestä.

Äänestä

"Tuhannet kiitokset pyhäinpäivän upeasta musiikkielämyksestä."

Vai 'pyhäinpäivän'?

"Ihan kuin kaikki tuntisivat kuoron johtajan ja teosten elossa olevat säveltäjät henkilökohtaisesti."

Meillä ortodokseilla piirit ovat sen verran pienet, että kyllä tuntevatkin.

Äänestä
  • vai pienet piirit.... ilmeisesti myös sisäsiittoiset ja ehdottoman kateelliset! Totuus on että harvon ortodoksiset kuorot ovat ammattitaitoisia.... Ja jos ovat, niin laulajat ovat luterilaisia!

    Äänestä

  • pyh! kirjoitti:

    vai pienet piirit.... ilmeisesti myös sisäsiittoiset ja ehdottoman kateelliset! Totuus on että harvon ortodoksiset kuorot ovat ammattitaitoisia.... Ja jos ovat, niin laulajat ovat luterilaisia!

    "Totuus on että harvon ortodoksiset kuorot ovat ammattitaitoisia."

    Totuus on, että vielä harvemmin niille maksetaan palkkaa. Tästä syystä on tietenkin kohtuutonta mitään erikoisempaa ammattitaitoa niiltä odottaa. Niissähän laulaa joutoväkeä. Kirkkomummoja ja sen sellaisia. Onhan saavutus, jos edes jotakin pystyvät vetäisemään jotenkuten.

    Jos asiaan haluttaisiin muutos, siihen saataisiin muutos. Että ei haluta, on tietoinen valinta.

    Äänestä

  • Ortodoksisektiosta kirjoitti:

    Älä kuule morkkaa kirkkomummoja! Ortodoksiset mummot uskalsivat uhmata jo Pyhää Stalinia Neuvostoliitossa.

    Äänestä

Oli siellä varmasti niitäkin kuulijoita, joille päivä oli PYHÄINPÄIVÄ. Turhaa viisastelua. Toteaa Karjalan valistaja!

Äänestä
  • Oli toki, ja juuri nämä (= luterilaiset) ovat ensimmäisinä hehkuttamassa ortodoksisen kirkkomusiikin "uudistamisesta".

    Äänestä

Ostin kuoron levyn
ja mielestäni kuulemani konsertti oli parempi kuin uusi äänite
levyllä naisäänet hieman falskaavat? Kumma juttu

Äänestä
  • Kuoroista vielä: eilen Turun ort.kirkossa oli kulttuuri2011 konsertti. Konserttia johti Pasi Torhamo. Konsertti oli tasaisen hyvä ja laadukas. Ohjelmisto oli yllätyksellisen yllätyksetön. Hyvää ja laadukasta laulantaa.

    Äänestä

kato mitä kello oli - kyllähän siihen aikaan aamuyöstä jo falskaa paikka jos toinenkin....

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Leila S. kirjoitti:

kuoro konsertoi Uspenskissa tänä iltana.

Kuoroa on mainostettu ja kehuttu. Kysymyksessä oli levynjulkistamiskonsertti?
Tulimme kuuntelemaan konserttia vähän kauempaa ja saimme konserttilipun hinnalle jotain vastinettakin.

Eturivistä havaittua:
Uspenski on kaunis kirkko mutta se on armoton paikka niille kuoroille jotka eivät ota huomioon sen akustiikkaa.
Kuoro lauloi näyttävästi, alussa hieman jännityksestä jäykkänä? Parilla eturivin laulajalla tärisivät näkyvästi jalat, mutta vapautuminen esiintymiseen korjaantui loppua kohden.
Kuoron sointi oli hentoa ja kaunista. Hieman häiritsi, kun kuoronjohtaja huitoi suurieleisesti, ilmeisesti halusi kuoroltaan kovempaa sointia, mutta kun laulu oli niin hentoa ja sievää, joutui johtakin ilmeisesti sopeutumaan uuteen akustiikkaan ja laulajien rajallisuuksiin.
Em. lisäksi hieman häiritsi kuoronjohtajan jatkuva liikehdintä rauhallisissakin teoksissa. Kannattaisi varmaan kuoron videoida konsertit ja purkaa yhdessä sitten ja ottaa opiksi? Se on nykyisin mm. suosittu opetusmetodi.

Onneksi ohjelmassa oli laulujen esittelyt koska ainakaan eturiviin ei kantautunut laulujen teksti? Ehkä akustiikka Uspenskissa on kai sellainen, että takariviin kuuluu selvemmin. (Eturivissä istuneena emme ainakaan tienneet tekstin perusteella mitä milloinkin lauletaan?)

Solisti Marina Läntinen, sopraano on suurena voimavarana Krysostomoskuorolle. Hänen heleä äänensä ikäänkuin kannatteli sopraanojen rivistöä. Oli ilo kuunnella hänen tulkintojaan. Häntä on ilmeisesti käytetty muissakin kuoroissa solistitehtävissä, Tampereella?

Joka tapauksessa. Krysostomoskuoro on hieno nuorten laulajien yhteisö joka kehittyy vuosi vuodelta. Johtajakin on melkoinen nuori lupaus, joka varmasti vielä kehittyy lisää.

Kiitos konsertista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu