Ehdottomasti

Natoa vastustavat änkyrät perusteluita miksi Suomen ei tulisi liittyä puolustusliitto Natoon? Natossa on nyt 28 Demokraatista ja vapaata maata miksi ei???
969
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Neuvostoliitto ja putin takaisin.
Suojellaan pyhää äitimaata, sionistien julmuudelta.

Suomi nyt liittyköön uuteen Varsovanliitton, jotta saadaan maailma irti anglosaksien ja juutalaisten salaliiton takaajasta Natosta.

Äänestä
  • Suomen perinteinen linja on ollut liittoutumattomuus, rauhan korostaminen ja omalta pohjalta ponnistaminen. Se linja on jo yli puoli vuosisataa auttanut maata lujittamaan asemansa ja vaurastumaan vaatimattomasta alusta maaksi jossa elämänlaatu on mittausten mukaan maailman huippu luokkaa. Toivottavasti nyt eivät ole unohtuneet ne kirot jolloin Suomen sodista päätti Suur-Ruotsi tai Suur-Saksa. Pakko-otot vieraisiin sotiin ja raskaat verot hyökkäyssotia varten piti tavallisen kansan kurjuudessa kun taas ulkomailta palkittu eliitti juhli. Nyt on taas presidentinvaaleissa eräs ehdokas pyrkimässä tarjoamaan sotaliittoa Suomen kansalle. Onko laitaa että presidenttiehdokas koettaa pelottelulla ja vieraan sotavoiman avulla kammeta itsensä valtaan? Ovatko vanhat pahat ajat palanneet takaisin?

    Äänestä

noh kuules natoänkyrä, natoa johtaa diktatuuri ja lähes 200 demokraattista ja vapaata maata ei kuulu natoon, siksi ei.

Äänestä
  • Ne on diktatuurit, joita Venäjä ja Kiina tukee. Niissä Putin vie lasten rahat

    Äänestä

Höpö Höpö! Nato vastustaja jauhaa taas p....a.. Mikä diktatuuri johtaa Natoa???? Voisitko nyt kertoa ja ennen kaikea perustelut väitteille

Äänestä

Miksi ei? No ihan vaikka kustannuksien takia. Enemmän säätöä ja hyöty on nolla.
Miksi NATOon pitäisi liittyä? Ei tänne kukaan hyökkää. Senkö takia, että se nyt vaan on trendinä? Mitä varten koko NATO on enää olemassa, NL kaatui ja Varsovan liittokin on lopetettu.

Äänestä
  • Putin tappaa talossa ja puutarhassa. Etkö hölmö sitä tienny. Venäjä hyökkää keskimäärin 3 kertaa sadassa vuodessa.

    Äänestä

  • Venäjä hyökkää kirjoitti:

    Putin tappaa talossa ja puutarhassa. Etkö hölmö sitä tienny. Venäjä hyökkää keskimäärin 3 kertaa sadassa vuodessa.

    Joo, mutta ei se Suomeen ole hyökkäämässä, koska ei ole minkäänlaista syytä, ei taloudellista eikä poliittista eikä alueellista.

    Äänestä

jo aamusta iltaan rahapulaan hajoavalle Natolle.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Kyllä... kirjoitti:

Natoa vastustavat änkyrät perusteluita miksi Suomen ei tulisi liittyä puolustusliitto Natoon? Natossa on nyt 28 Demokraatista ja vapaata maata miksi ei???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu