Mikä siinä nyt niin kamalaa muka on jos niitä julkaistaan? Vielä ainakin 80-luvulla oli eri oppilaitosten matrikkeleissa opiskelijatiedot osoitteineen ja täysine henkilötunnuksineen kenen hyvänsä saatavissa. Muistan ainakin Helsingin ja Jyväskylän Yliopistojen sekä Teknillisen Korkekoulun matrikkelit, joissa kaikki kyseiset tiedot olivat näkyvillä. Luultavasti noita opuksia löytyy tätnäpäivänäkin kirjastoista vaikka pilvinpimein. Puhumattakaan aiemmista akateemisten alojen matrikkeleista. Nykyisissä mainitaan muiden tietojen lisäksi vain syntymäaika.
Sotut ja hetut
Kanahäkin kauhistus
8102
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kysy venäläiseltä tai ukrainalaiaselta passitoimiston virkailijalta. Hän kertoo.
VASTAKYSYMYS:
Minkä takia Suomen poliisi varoittaa aina ja joka paikassa antamasta henkilötunnuksiaan tai mitään muita henkilötietojaan yhtään mihinkään ja kenellekään varomattomasti?
Ei sotulla tee hevonv*ttuakaan, turhaa paniikkia taas.
Siellä on tietoni..osittain vanhentuneita. Olin TTS:ssa toukokuussa oppilaana. En käsitä mitä vahinkoa voisi koitua tästä....
että vuotaneella listalla on mukana todella paljon ulkomaalaisia. Kun heistä on saatavilla hetut ja muut tarkat tiedot, on vaarana, että rasistit käyttävät tietoja hyväkseen ja keksivät kaikenlaista jäynää, ottavat pikavippejä tai suorittavat ostoksia ulkomaalaisten tiedoilla tms. Rasismi on hyvin vakava uhka maallemme.
Hyvä idea.
Noilla tiedoilla ei voi ottaa pikavippiä, eikä niillä voi tehdä ostoksia.
Poliisi tutkii laajaa petossarjaa, jossa 13 ihmisen ryhmän epäillään huijanneen itselleen 80 000 euron arvosta pikavippejä.
Epäillyt käyttivät hyväkseen 58 ihmisen henkilötietoja. Väärennettyjen ajokorttien avulla he sulkivat ihmisten puhelinliittymiä ja avasivat uusia.
Poliisi epäilee ryhmän nostaneen pikavippejä uusien liittymien avulla. Vääriä ajokortteja käyttämällä he myös avasivat pankkitilejä, joihin rahoja ohjattiin.
Lisäksi ryhmä teki tilapäisiä osoitteenmuutoksia, joiden avulla he pyrkivät siirtämään rikosten paljastumista.
Epäillyt ovat kotoisin Kotkasta, Haminasta ja Lahdesta. Tutkinnassa ei ole saatu täysin selville, miten henkilötiedot ovat joutuneet huijareille.
Kotkan ja Kouvolan poliisit tutkivat vuonna 2006 samantyyppistä huijausta. Aiemmassa petossarjassa epäillyt tekijät ovat osin samoja kuin nyt paljastuneessa tapauksessa.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Huijarit nostivat 80 000 euroa pikavippejä väärillä henkilötiedoilla/1135241592714