Fundamentalismia

MrSmithy

Kolmen viikon sisällä kaksi kristillisen seurakunnan johtajaa on ammuttu kuoliaaksi Sulussa, pienellä islamilaisella Mindanaon autonomisella alueella (ARMM) Filippiineillä. Mario Acidre oli paikallinen pastori Jolon kaupungissa. Häntä ammuttiin kuusi kertaa omassa kodissaan 27. elokuuta (2011). Tämän iskun jälkeen Mario vietiin sairaalaan, jossa hän joutui odottamaan verensiirtoa 14 tuntia. Hän selviytyi leikkauksesta, mutta sen jälkeen munuaiset lakkasivat toimimasta ja hän kuoli.

Mario oli maallikkopastori Evangelical Alliance Church -kirkossa. Viimeisinä päivinään hän jakoi evankeliumia muslimivanhempien kanssa paikallisessa koulussa. Kuolemaansa edeltävänä iltana Mario rukoili kaikkien Jolossa olevien kristillisten työntekijöiden turvallisuuden puolesta. Useille heistä on Marion kuoleman jälkeen tullut erilaisia uhkauksia.

Syyskuun 14. päivänä ammuttiin toinen seurakunnan johtaja, Nickarter ”Boy” S. Gonzalo (54), joka myös oli rohkea rauhan puolestapuhuja. Häntä ammuttiin kolme kertaa selkään kun hän oli pysäköimässä moottoripyöräänsä kotinsa ulkopuolelle. Hänet kiidätettiin sairaalaan, mutta hän kuoli puolitoista tuntia myöhemmin. Paikallisten lähteiden mukaan Boy oli vain kolme tuntia aikaisemmin käynyt poliisiasemalla raportoimassa että epäilyttävä mies oli seurannut häntä.

Poliisi tutkii molempia murhia, mutta tietoja tekijöistä ei toistaiseksi ole. Vaikka 90 % filippiiniläisistä pitävät itseään kristittyinä, ARRM-alueella noin 75 % väestöstä ovat muslimeja. Tällä alueella kristityt joutuvat helposti islamilaisten ääriryhmittymien maalitauluiksi. Muslimit, jotka kääntyvät kristinuskoon, joutuvat kovan painostuksen alaiseksi, jotta he palaisivat islaminuskoon. Pastoreita ja seurakuntatyöntekijöitä, jotka avoimesti jakavat evankeliumia, vainotaan ja uhataan

2

142

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä sitten?

      Jumalaisen sielunlain perusteella myös kristityt ovat vain naurettavia harhaoppisia.

    • valvovainen

      Jokainen joka etsii koko sydämestään totuutta ja huutaa avuksi Jeesusta, hänelle vastataan ja hän tulee tuntemaan totuuden.
      Hän tulee tietämään onko tämä oppi Jumalasta, onko Jeesus elävä, kuuleva, rakastava ja pelastava Jumala.

      Jeesus eli voimallisen maanpäällisen elämän, jota seuranneet sanoivat, ettei kukaan voinut tehdä sellaisia tekoja mitä Hän teki ja Hänen opetuksensa oli sellaisen opetusta, jolla on valta.

      Hän sai kovimman vastustuksen uskonnollisen hallintojärjestelmän taholta, noilta oppineilta, joiden tehtävä oli ohjata kansaa.

      Jeesus antoi ehdottoman arvovallan Raamatulle (vanha testamentti) ja kertoi Jumalan rakkauden olevan siinä, että Isä lähetti ainoan Poikansa , ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

      Tämä Poika otti kantaakseen meidän ihmisten rikkomukset ja Hän antaa tilalle
      oman hyvän elämänsä , josta Jumala sanoi sen olevan täydellinen ja rikkeetön.

      Mitä arvokasta ihminen tässä vaihtokaupassa häviäisi?
      Jos vielä ajattelee Jeesuksen usein kertomat vaihtoehdot kuoleman jälkeen.

      On mieletön riski elää päivääkään ilman, että olisi Jeesuksen oma.
      Iankaikkisuus on pitkä aika.
      -Tuhat vuotta on vain alkusoitto...-

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      389
      969
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      242
      789
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      716
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      72
      698
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      71
      671
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      601
    Aihe