Aletaanpa kaivella muistista ja arkistoista henkilöitä, jotka toiminnoillaan vaikuttivat keskeisesti Suomen suomettumiseen. Siinä kotiryssäksi KGB:n agentin hankkimisella 1960- ja 70-luvulla on ollut varsin merkittävä osuus. Tietyt poliittiset pyrkyrit suorastaan kilpailivat KGB-yhteyksillään. Kyllä on huippukoulutettuja neukkuagentteja naurattanut vakoilun ja vaikuttamisen helppous. Siis listaa ja perusteluja, olkaa hyvä.
Suomettumisen päätekijät muistissa
tekijät framille
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Max Jakobson.
Maria Stieren
Joko kusenina on näyttänyt todistuksensa?
Olisi jo pitänyt, muuten sillä on lähtö edessä!!!
Ei muuten uskota!
Ei ole.
Olisi kyllä jo korkea aika skannata se tänne, koska sitä kaikki odottaa.
Lähtölaskenta on sillä parhaillaan käynissä!
Häpeällinen ero on edessä!
Todistusaineisto kaikkine sen tekemisineen vuosikausien ajalta on
olemassa ja siinäkin on esiintynyt vakavia ja huomattavia epäkohtia.
Se on ollut monessa paikassa yhtäaikaa eikä nyt voi tulla julkisuuteen
sen todistuksen kanssa.
Valetta.