Oikeesta fundamentalistinen isä

MrSmithy

Vuosi sitten syksyllä 2010 ugandalainen isä pahoinpiteli 14-vuotiaan tyttärensä Susanin koska hän oli jättänyt islaminuskon ja päättänyt tulla kristityksi. Poliisi ja naapurit pelastivat hänet lokakuussa 2010 pienestä huoneesta, johon hänen isänsä oli hänet lukinnut ja tuskin antanut hänelle ruokaa tai edes vettä. Susan päätti kääntyä kristityksi sen jälkeen kun paikallisen kirkon työntekijä oli käynyt puhumassa hänen koulussaan maaliskuussa 2010. Susan ei kyennyt vielä kävelemään 10 kuukautta vapautumisensa jälkeen.

Nyt syksyllä 2011 Susan on kuntoutunut ja on jo sellaisessa kunnossa, että hänet on voitu päästää pois sairaalasta. Hän tarvitsee kuitenkin edelleen pyörätuolia ja kainalosauvoja, mutta lääkärit ovat optimistisia ja uskovat hänen toipuvan kokonaan.

Kun Susan oli vangittuna pimeään huoneeseen kuuden kuukauden ajan, hänen veljensä Mbusa piti hänet elossa antamalla hänelle paahdettuja banaaneja ja kaatamalla hänelle juomavettä oven alta. Kun hän pelastui vankeudestaan, hän ei pystynyt puhumaan eikä kävelemään. Hänen mustat hiuksensa olivat kellastuneet, hänellä oli pitkät kynnet ja sisään painuneet silmät ja painoi vain kaksikymmentä kiloa.

Lähes vuoden pituisen sairaalahoidon aikana seurakuntalaiset vierailivat usein Susanin luona ja rukoilivat hänen kanssaan. Yksi Susania hoitaneista naisista, rva Dreda, on nyt tarjoutunut hoitamaan Susania kotonansa. Susanista huolehtiminen ei tule olemaan helppoa rva Dredalle, joka on muslimitaustainen kristitty ja eronnut neljän lapsen äiti. Kun Susan on lääkäreiden mielestä täysin toipunut, hän tulee aloittamaan koulukäyntinsä uudelleen rva Dredan kodin lähellä sijaitsevassa koulussa.

Susanin isä ei edelleenkään halua olla missään tekemisissä hänen kanssaan, eikä kukaan sukulaisista halua huolehtia hänestä.

0

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        83
        2475
      2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1435
      3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        81
        1311
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        11
        1192
      5. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        79
        905
      6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        19
        890
      7. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        763
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        100
        749
      9. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        30
        743
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        696
      Aihe