Rahvaan johtamia paneelikeskusteluja

Srk:ssa toivotaan

Jossa kysyttäisiin tavallisen kirkossakävijän toiveita kirkollisesta elämästään.Yhteiskunta on muutoksen kourissa ja jos veronmaksajat ja kirkossakävijät ja uudet tulokkaat on tämäkin asia syytä ottaa esille-Mikään kyselykään srk kesken ei olisi mikään niin suuri asia järjestää-lomake luukkuun jossa kysely rtietyistä vaihtoehdoista mitä valtuusto päättää ja mitkåä asiat ovat esillä rahvaan mielipide on tärkeä myöskin.

Ei ole mitenkään mahdoton ajatus että vaikkapa srk:nnan lehteen tai aamun koittoon kirjoitettaisiin artikkeli jossa esitetään asiat ja oman selvityksensä ideoineen voisi paperilapulla sitten palauttaa.Ja jotka luettaisiin esimerkiksi tuollaisessa paneelikeskustelussa jossa olisi valtuusto että papisto paikalla.miksi ei hiippakunnan piispakin.

Hieman yhteisöllisyttä myös päätöksentekoon.

En äänestänyt paria ehdokasta kun olin vaalikeskustelussa kuuntelemassa heitä.Onneksi olin.Muuten olisin näitä varmoja ehdokkaita äänestänyt.

Lisäksi kun nyt on puhuttu aamun koiton tulevaisuudesta niin lehtiä on liikaa samoin olen huomannut että jokaiseen kissanristiäiseen on luotu oma järjestönsä.Niitä voisi yhdistää myös ja siinä säästettäisiin iso ja pitkä penni hallintokuluja.

3

65

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nikke Nakuttaja

      Tähän lyhyt kommentti. Rahvasta edustaa demokratiassa heidän edustajansa eli srkunnan valtuusto. Päätöksenteko srkunnassa etenee hallintoelinten kautta. Mutta idea siitä että srkunta saa sanoa myös suullisesti ajatuksiaan esim. jossakin avoimessa foorumissa on ihan hyvä. Tällaisia on ollut lähinnä piispantarkastuksen yhteydessä seurakunnankokouksessa. Mitään päätäntävaltaa tällaisella kokoukselta ei tietenkään ole. Laki ja järjestys ort kirkosta säätelee päätöksien toteutumista.

      • lapamato2011

        Vai rahvaan johtamia! Yleensä näissä tilaisuuksissa on joku "kellokas" äänessä ja täyttää tilan egollaan. Jos rahvaan ääni kuulu päätöksenteossa hyvä niin, mutta kuuluuko se sittenkään.


    • Kuulemisiin

      Kyllä minä hallintojärjestyksen tiedän mutta jospa joku pösilö saisi ideaa noista kokouksista.Olisihan siellä päättäjät kuulemassa.

      Aiheellista olisi.Aina ei nuo vaalit mene sen mukaan kuin pitäisi ja ehdokkaatkaan eivät ole aina sopivia vaan kaveri kaveria ja nuoleskelemalla saavutettuja sijoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      850
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      542
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe