Olin suhteessa narsistin kanssa. Lopulta ero oli ainoa mahdollisuus, hän kohteli minua itsekkäästi hyväksikäyttäen ja röyhkeästi koko ajan.
Mietin, miksi tapahtui niin että lopulta olin psyykkisesti ja fyysisesti loppu hänen kanssaan. Olihan minulla ollut pitkiä suhteita ennen narsistia ja ne olivat normaaleja. Myös muut ihmissuhteeni kaveripiirissä ja työpaikalla olivat normaaleja. Paitsi tämä narsisti.
Lapsuuteni oli melko tunneköyhä ja kylmä, eikä tunteen ilmaisujani arvostettu eikä ymmärretty. Olen miettinyt sitä, että miksi kuitenkin aikuisiällä tunsin itseni ihan normaalilla tavalla arvokkaaksi ihmiseksi muiden seurassa. Kunnes elämääni tuli narsisti, joka toimi härskisti minua kohtaan.
Luin eräästä kirjasta "..nyky-ympäristö ei reagoi välttämättä ollenkaan samalla tavalla kuin lapsuudessamme kohtaamamme aikuiset. Meihin suhtaudutaan päinvastoin vakavasti ja meitä kunnioitetaan, jos aikuisina tuomme tahtomme ja näkökantamme selvästi esiin. Siten säilytämme itsekunnioituksemme."
Laukaisiko narsistin tunteeton kohtelu minussa lapsuuteni trauman? Kaikki oli ollut ennen narsistia ihmissuhteissani normaalia ja tavallista. Johdattaako elämä kohtaamaan tällaisia lapsuudenaikaisia traumoja, jotka ovat itsellekin tiedostamattomia? Sitten kun huomasin narsistin tavan kohdella minua törkeästi, pitkittikö eroa alitajuinen ja tiedostamaton toive kirjoittaa historiani uusiksi ja toivoin että narsistin kautta saan todistettua itselleni, että minua kaltoinkohteleva ihminen muuttuukin rakastavaksi ja hyväksi ja sitä kautta saisin ainakin alitajuisesti todistettua sen, että myös vanhempani rakastivat minua vaikka kokemukseni mukaan lapsuuteni oli sellainen että minua ei ymmärretty eikä arvostettu.
Tämä pähkäily ei tarkoita sitä, etteikö narsistin teot minua kohtaan olisivat mitenkään oikeutettuja ja hyväksyttäviä.
Mietin, miksi tapahtui niin että lopulta olin psyykkisesti ja fyysisesti loppu hänen kanssaan. Olihan minulla ollut pitkiä suhteita ennen narsistia ja ne olivat normaaleja. Myös muut ihmissuhteeni kaveripiirissä ja työpaikalla olivat normaaleja. Paitsi tämä narsisti.
Lapsuuteni oli melko tunneköyhä ja kylmä, eikä tunteen ilmaisujani arvostettu eikä ymmärretty. Olen miettinyt sitä, että miksi kuitenkin aikuisiällä tunsin itseni ihan normaalilla tavalla arvokkaaksi ihmiseksi muiden seurassa. Kunnes elämääni tuli narsisti, joka toimi härskisti minua kohtaan.
Luin eräästä kirjasta "..nyky-ympäristö ei reagoi välttämättä ollenkaan samalla tavalla kuin lapsuudessamme kohtaamamme aikuiset. Meihin suhtaudutaan päinvastoin vakavasti ja meitä kunnioitetaan, jos aikuisina tuomme tahtomme ja näkökantamme selvästi esiin. Siten säilytämme itsekunnioituksemme."
Laukaisiko narsistin tunteeton kohtelu minussa lapsuuteni trauman? Kaikki oli ollut ennen narsistia ihmissuhteissani normaalia ja tavallista. Johdattaako elämä kohtaamaan tällaisia lapsuudenaikaisia traumoja, jotka ovat itsellekin tiedostamattomia? Sitten kun huomasin narsistin tavan kohdella minua törkeästi, pitkittikö eroa alitajuinen ja tiedostamaton toive kirjoittaa historiani uusiksi ja toivoin että narsistin kautta saan todistettua itselleni, että minua kaltoinkohteleva ihminen muuttuukin rakastavaksi ja hyväksi ja sitä kautta saisin ainakin alitajuisesti todistettua sen, että myös vanhempani rakastivat minua vaikka kokemukseni mukaan lapsuuteni oli sellainen että minua ei ymmärretty eikä arvostettu.
Tämä pähkäily ei tarkoita sitä, etteikö narsistin teot minua kohtaan olisivat mitenkään oikeutettuja ja hyväksyttäviä.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Eli aikuistuttuani suhtauduin normaalisti ihmisiin, jotka kohtelivat minua normaalilla tavalla ja olivat tunne-elämältään normaaleja mutta sitten narsistin kohtelu toi lapsuuteni trauman esille?
"Sitten kun huomasin narsistin tavan kohdella minua törkeästi, pitkittikö eroa alitajuinen ja tiedostamaton toive kirjoittaa historiani uusiksi ja toivoin että narsistin kautta saan todistettua itselleni, että minua kaltoinkohteleva ihminen muuttuukin rakastavaksi ja hyväksi ja sitä kautta saisin ainakin alitajuisesti todistettua sen, että myös vanhempani rakastivat minua"
Vaikea kysymys, mahdollisesti odotit muutosta. Mistä syystä? Sillä tavallisesti sekä narsistin että alkoholistin uhrit odottavat muutosta prempaan, merkkejä näkyy ajoittain ilmassa. Kun tajuaa sen mitä narsimi todella on, niin tajuaa myös että muutosta on turha odottaa.
Niin, tuo on just pahinta kun odottaa ja pettyy, odottaa ja pettyy, kunnes tajuaa ettei mikään koskaan muutu. Siihen voi mennä pitkäkin aika ennen kuin tuon tajuaa, varsinkin jos sattuu olemaan itsepäistä sorttia eikä vähästä lannistu. Itse hakkasin päätä seinään liian kauan, sen takia vammatkin on syviä. En kuitenkaan voinut TIETÄÄ että siinä käy niin, koska se narsismin todellisuus ei ollut vielä selkäytimessä. Nyt se on. Terve ihminen ei voi ymmärtää narsismin todellisuutta koskaan täysin, mutta varomaan oppii. Ei myöskään voi heti tietää onko kyse nph:sta vai jostain narsistisista piirteistä, tuskin edes alan ammattilaiset voivat sitä heti tietää. Heilläkin kai asioista vielä sitten näkemyseroja.
Ajattelin, että alitajuisesti se että koin lapsuudessani jääneeni vaille toivomaani huomiota, kannustamista ja hyväksymistä vanhemmiltani, olisi yksi minulle jossain alitajuisesti, ei tiedostetusti, ollut yksi syy, miksi narsistin kohtelun vuoksi menin niin rikki ja kadotin itsetuntonikin täysin. Tosin sehän on tosiasia, että narsistin teot minua kohtaan olivat törkeitä ihan oikeasti ja eihän ne voi olla vaikuttamatta, oli sellaisen uhriksi joutuneen lapsuus ollut minkälainen tahansa. Mutta tuli mieleeni, että onko lapsuudellani ollut myös vaikutuksensa siihen, että narsisti sai minut niin totaalisesti murrettua.
Sepä juuri, että narsistit ja alkoholistit osaavat niin pirullisen taitavasti antaa toivoa muuttumisestaan, johtaakin uhrin harhaan, kun ei osaa varautua siihen, että toinen ihminen valehtelee silmiään räpäyttämättä aiasta kuin asiasta vain hyötyäkseen siitä itse tarkoittamatta sanoillaan yhtään mitään ja osaa näytelläkin "muutosta" jonkin aikaa. Kun on tottunut siihen, että tavalliset ihmiset puhuvat yleensä suurin piirtein totta ja ainakin isoissa ja tärkeissä asioissa myös tarkoittavat jotain sanoillaan.
Mistäpä tuon tietäisi ellei ole jotain tutkimuspohjaista näyttöä asiasta? Olettamuksia voi aina esittää, mutta ne eivät sinänsä ole faktoja.
Jos on itse rehellinen tai ainakin pyrkii siihen, on todella vaikea käsittää pakonomaista valehtelua vaikka sen todistaisi omilla silmillään ja korvillaan.
"Laukaisiko narsistin tunteeton kohtelu minussa lapsuuteni trauman?"
Ikävä juttu, että olet joutunut kokemaan tuollaisenkin kokemuksen elämässäsi, olen pahoillani. :(
Minusta näyttää kuitenkin siltä, että lapsuutesi traumat juuri mahdollistivat sen, että joku pystyi käyttämään sinua hyväksesi. Ikävä juttu tällaisissa ihmissuhteissa on juuri se, että jos molemmat parisuhteen osapuolet eivät ilmaise tunteitaan selkeästi, vaan pidättelevät niitä, sisällään, parisuhteen kommunikaatio-ongelma pitkittää sitä, että osapuolet huomaisivat ongelman (esim. tarve erota).
Sillä, että kumppanisi saattoi olla narsisti (oliko hänellä psykiatrilta saatu diagnoosi?) ei välttämättä ole niin merkityksellinen asia kuin voisi kuvitella. Voit halutessasi esim. lukea tuon kirjoituksesi tiedostamisharjoituksena itsellesi niin, että vaihdat jokaisen narsisti-sanan sanaksi kumppani.
Mutta hyvä, että olet eronnut kumppanistasi, jonka kanssa et voinut hyvin. Jos lapsuudessasi on traumoja, sinun kannattaisi käydä niitä läpi ja prosessoida niitä parhaimmillaan vaikka terapiassa, koska vanhat traumat vaikuttavat erityisen paljon siihen, miten käyttäydymme ja ajattelemme nyt.
Voi olla että lapsuudessa ilman rakkautta jääneenä on varomattomampi kohdatessaan ihmisen joka tuntuu sitä osoittavan. Itsellä oli kriteerinä löytää ihminen joka ei olisi alkoholista riippuvainen tai olisi sen voittanut, tämä johtuen ensimmäisen suhteen exän alkoholismista. Ei tullut mieleenkään siinä vaiheessa että jollakin ihmisellä voisi puuttua empatian ja rakkauden tunteet kokonaan. Hyväuskoisuus ja luottamus ihmisiin on suurin ansa jota pitää varoa, kun puolisoa etsii, silloin pitää itse olla paljastamata kaikkea tietoa itsestään.
Ja kaikki vakuuttelut rakkaudesta olisikin vain petosta, narsisti osaa näytellä taitavasti sellaista joka vetoaa toiseen ihmiseen siis sellasita jonka toinen tuntuu haluavan. Muistan oman seurustelun kuin narsisti ohitti silloin tiettyjä asioita kuittaamalla ne vähäpätöiseksi. Kuitenkin liitossa niistä kasvoi niin suuria että oli koko liito hajota jo ensimmäisen vuoden aikana.
Kyse EI ole pelkästään hyväuskoisuudesta ja luottamuksesta: kyse on enemmänkin heikosta minästä, minäkösityksestä, heikosta itsetunnosta ja -luottamuksesta sekä omien tunteiden ilmaisusta (niistä negatiivisistakin), uskalluksesta ja omien oikeuksiensa ja itsensä puolustamisesta.
Heikon minän omaavat ihmiset ajautuvat jo luonnostaankin helposti yhteen narsistin kanssa, koska narsisti pystyy olemaan vuorovaikutuksessa parhaiten sellaisen ihmisen kanssa, joka on myöntyväinen, itseään vähättelevä ja läheisriippuvainen: narsisti ei tule toimeen terveen itsetunnon omaavan ihmisen kanssa, koska tällainen ihminen ei suostu narsistin manipulointiin eikä narsisti voi myöskään sietää lähellään tällaisia ihmisiä, joita hän ei voi käyttää hyväkseen.
"Kyse EI ole pelkästään hyväuskoisuudesta ja luottamuksesta: kyse on enemmänkin heikosta minästä, minäkösityksestä, heikosta itsetunnosta ja -luottamuksesta sekä omien tunteiden ilmaisusta (niistä negatiivisistakin), uskalluksesta ja omien oikeuksiensa ja itsensä puolustamisesta."
Enpä tiedä, päteekö tuo kaikkiin. Vaikka lapsuudessani ei ilmaistu juuri tunteita (siihen ei sisältynyt kuitenkaan esimerkiksi pahoinpitelyä tai sitä ettei "materiaalisista" tarpeista olisi huolehdittu, positiivisia tunteita ei vain esitetty) niin olin kuitenkin mielestäni ollut aikuisena ennen narsistia aika vahva ja normaalilla itsetunnolla ja -luottamuksella varustettu, olin pystynyt normaalisti puolustamaan omia oikeuksiani ja itseäni, en ollut mitenkään helposti höynäytettäväkään. Vaikka en ollut saanut lapsuudessani parhaita mahdollisia eväitä, olin kyllä luottavainen ihmisten suhteen, mikä luottamus johti tuhoon narsistin kanssa, mutta ei ollut johtanut mihinkään erityisen ikävään asiaan muiden kanssa ennen narsistia. Pystyin mielestäni ennen narsistia ilmaisemaan normaalisti tunteitani, ainoa mikä tuotti jonkin verran vaikeuksia, oli ilmaista negatiivisia tunteitani ja vihaa, silloin kun niiden ilmaiseminen olisi varmasti ollut paikallaan, olin ehkä usein vain hiljaa tai en näyttänyt tarpeeksi selvästi kiukkuani, mutta sekään ei johtanut mihinkään isompiin vaikeuksiin ennen narsistia.
Kirjoitin ehkä epäselvästi noista lapsuuteni traumoista. Tarkoitan siis sitä, että koin lapsuuteni niin, että meillä lapsilla oli kova kuri, kannustavia ja positiivisia tunteita ja lämpöä vanhempamme eivät juuri ilmaisseet (osanneet ilmaista), virheisiin puututtiin (siis varmaan ihan oikeisiin virheisiin, mutta jotenkin ei välttämättä lasta ymmärtäen), varsinkin äiti oli aina jotenkin hyvin vihaisen ja pelottavan näköinen, vaikka ei harrastanut ruumiillistä kuritusta, meillä lapsilla oli kyllä aina ruokaa, vaatteita ja koti missä olla, siellä oli vain jotenkin negatiivinen henki melkein aina, puuttui ilo ja lämpö. vaikka mitään dramaattista kaltoinkohtelua (pahoinpitelyjä tai vanhempien alkoholismia tms) ei koskaan ollutkaan.
Niin, eikö ihmiselämän kriisit ole juuri niitä, jotka saattavat laukaista esiin esim. piilevän sairauden. Läheiseni ainakin muuttui täysin narsistisesti käyttäytyvän naisen ohjailussa ja kostokierteessä. Ihmettelen, että rakkaudella parantaminen saa aikaan tuollaista, koskaan en olisi uskonut, että rakastamalla saa toisen rikki ellen olisi omin silmin nähnyt.