ITSEPALVELUKIRPPUTORIN PERUSTAMINEN

tertsi82

Vantaan Tikkurilasta puuttuu todella isolta talousalueelta itsepalvelukirpputori ja olen tehnyt taustatutkimusta ja huomannut että kiinnostusta ja asiakkaita löytyisi. Kirpputorit menestyy tällä hetkellä taloudellisesti hyvin ja haluaisinkin perustaa oman yrityksen.

Etsin siis mahdollisesti yhtiökumppania, joka olisi kiinnostunut tästä asiasta.

Eli jos kiinnostaa niin ilmottele täällä niin otan yhteyttä.

-Tero-

22

1390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yrittaja--------

      Itsepalvelukirpputori joka tarjoaisi kahdelle toimeentulon ei toimi, edes Tikkurilassa.

      • Tertsi82

        Mihin perustuu toi sun vastauksesi? Otan esimerkiksi vaikka Femmatorin Tuusulassa johon on aina 1-3 viikon jonotusaika pöytiin. 1000 neliötä, 300 pöytää,
        pöytävuokra 31/36 euroa viikko. Eli kuukaudessa pöydistä saadut tulot on yli
        27 000 euroa vähän alakanttiinkin laskettuna.
        Ei tietenkään aina voi olla pöydät täynnä mutta esim. Femmatorin asiakaskuntaan kuuluu paljon Vantaalaisia ja jopa Helsingistä asti käydään siellä koska lähempää ei löydy niin hyvää paikkaa. Onhan näitä paikkoja missä myydään Kiinasta tuotua lasten leluja ja muuta roinaa mutta ihmiset haluavat myös tuloja myynnistä.
        Eli jos laskee summasta vuokrat,sähköt,verot ja muutkin kulut niin kyllä mä näkisin et se kannattaa jos osaa hommansa ja tietää mitä tekee.
        Mutta jos olet joku kilpaileva yrittäjä niin sit ymmärrän asiasi -Tero-

      • fyuikguli
        Tertsi82 kirjoitti:

        1000m2 tilasta on maksettava paikasta riippuen vähintään 10-15 000€ vuokraa ja siihen sähköt ja muut päälle niin kiinteistö syö jo puolet liikevaihdosta. Loput 17 tonnia riittäisi just ja just kahden ihmisen palkkaan ja muihin kuluihin kunhan palkat on pienet. Kaikki tämä sillä edellytyksellä että koko sali on aina täynnä.
        Eipä kuullosta kovin hääviltä bisnekseltä.

      • yrkkerssön
        fyuikguli kirjoitti:

        Paskat. Mitä puupäitä täällä määkii?
        Onko yrittämisen tähtäimenä aina "globaali innovaatio"
        Kirpparitilaksi ei tarvita Jumbon yläkertaa, ja joku vanha halli 1000m2 on varmasti alle kybän neliö. Lämmöt talvella 12 riittää hyvin.
        Toisekseen 17000 kelpaisi varmaan monelle pariskunnalle palkoiksi, vaikka bruttonakin vain.. Yrittäjällä se tarkoittaisi 6000€ handuun ja vielä jäisi 214 eskoa yelliin..
        Sekuntiakaan laskematta, toi 22000 €/kk liikevaihto on kahellekin hepulle ihan jees, tollasella konseptilla. -Jos kehtaa ajaa volkkarilla.

      • yrkkerssön
        yrkkerssön kirjoitti:

        Semmonen lisäys vielä, että aloita homma tekemällä liiketoiminnastasi suunnitelma, johon listaat kaikki tekijät kuten:
        -perustiedot
        -toiminta ajatus
        -liikeidea
        -asiakkaat
        -tuotteet
        -asiakashyöty
        -tuloksen syntyminen
        -päämäärät
        -menestystekijät
        -osaaminen
        -kysyntä
        -kilpailu
        -markkinointi
        -hinnoittelu

        jne.jne.jne.

        Sitten päivittelet sitä dokkaria matkan varrella, ja kun se alkaa jossain vaiheessa olla valmiin tuntuinen, niin sulla on toimiva firma, oli se toimiala vaikka kirpputori.

      • fyukiguil
        yrkkerssön kirjoitti:

        Paskat. Mitä puupäitä täällä määkii?
        Onko yrittämisen tähtäimenä aina "globaali innovaatio"
        Kirpparitilaksi ei tarvita Jumbon yläkertaa, ja joku vanha halli 1000m2 on varmasti alle kybän neliö. Lämmöt talvella 12 riittää hyvin.
        Toisekseen 17000 kelpaisi varmaan monelle pariskunnalle palkoiksi, vaikka bruttonakin vain.. Yrittäjällä se tarkoittaisi 6000€ handuun ja vielä jäisi 214 eskoa yelliin..
        Sekuntiakaan laskematta, toi 22000 €/kk liikevaihto on kahellekin hepulle ihan jees, tollasella konseptilla. -Jos kehtaa ajaa volkkarilla.

        Kympin neliö on sellainen hinta että ei se muuhun riitäkkään kun johonkin laitakaupungin vanhaan halliin.
        Jumbossa pistetään jo 50-100€/neliö

        Kannattaisi kuitenkin muutama sekunti uhrata siihen laskutoimitukseen, vai meinasitko että minimi yel on ainoa kuluerä?

        Tuolla laskutaidolla ei kannata yrittäjäksi ryhtyä.

    • yrittaja-------

      En ole alalla, mutta osaan hakea tietoa netistä jonka perusteella en ole vakuuttunut edelleenkään saatikka esimerkkiesi valossa hankkeesi kannattavuudesta.

      Liikevaihto ei tarkoita että sama raha olisi jaettavissa voittoina ulos tai liiketoiminta olisi kannattavaa.

      Jos esikuvasi on Minttutien kirppis niin heidän etu oli huonot ajat (v. 2008 tai nyt ei ole mitään verrattuna 90-luvun alkuun), ei ollut nettiä jossa tavara vaihtaa omistajaa sekä liikepaikka oli edullinen.

    • tertsi82

      Joo kyllä noi vuokrahinnat on tiedossa mutta ykkerssonnin kanssa samaa mieltä että ei kirppistä tarvii pääkadulle pystyttää. Ja noi suunnitelmat on tehty.

      Ja sulle yrittäjä: Jos et edes tiedä itsepalvelukirppiksen ja tavallisen kirppiksen eroa niin jättäsin noi kommentit väliin. niiden ero on yrittäjälle kuin yö ja päivä. Ja Minttutien kirppis ei ollut itsepalvelukirppis.

      Ja kiitos kaikille vastaajille tän tarkotus olikin aiheuttaa keskustelua

      • tertsi82

        Ja tolla Femmatorin tuloilla ei ollut mitään tekemistä mun jutun kanssa se oli vaan esimerkki. Jokainen firma on erilainen.

    • Pearly2010

      Tertsi ookkos ollu kirpputorilla töissä? Tai myymässä?

    • tertsi82

      oon ollu. Miten niin

      • Pearly2010

        No mun mielestä se on vaan tärkeää kun lähtee perustamaan tämän alan yritystä. Mutta en usko että voit löytää luotettavaa kumppania ja sellasita, jonka kanssa hommat sujuisi täältä.

    • yrittaja----------

      ^^ Haluat keskustelua mutta et ole valmis ottamaan vastaan kritiikkiä. Minusta keskutelussa on nostettu esille monta asiaa joita kannattaisi miettiä.

    • tertsi82

      Joo hyviä asioita on tullut esille en kiellä sitä. Ja en minäkään niin tyhmä ole että ottaisin kenet vaan tältä keskustelupalstalta ilmottautuvan kumppaniksi ei tässä ensikertalaisa olla. Kyllä siinä tarkistettaisiin kaikki tiedot ja neuvoteltaisiin ehdot ja tehtäisiin sopimukset.
      Enkä mä niin idiootti ole että antaisin yli 49 prosenttia yhtiöstä jollekin kun olen tätä suunnitellut ja ideoinut itse.

      • ....................

        Ja muista että kirpputorin pitäjä pystyy ostamaan "suoraan kuormasta" alihinnoitellut esineet ja myymään ne pois vaikka huutonetissä

      • :D
        .................... kirjoitti:

        Ja muista että kirpputorin pitäjä pystyy ostamaan "suoraan kuormasta" alihinnoitellut esineet ja myymään ne pois vaikka huutonetissä

        sehän se vasta bisnes onkin :D

        Kohta ajellaan uudella mersulla :D

    • Secondhand-yrittäjä

      Tertsi82!
      Ottaisitko yhteyttä. Mulla olisi sulle tärkeää tietoa/asiaa kyseisestä aiheesta....
      [email protected]

    • kunhan mietin

      Joko on firma perustettu vai jäikö pelkästään suunnitteluasteelle?

    • 212121

      Yleensä kirpputori menestyy pari kolme vuotta eli siihen asti kun kaikki pöydät ja räkit ovat täyttyneet vaatteista. Supistunut tarjonta ajaa asiakkaat etsimään uutta kirpparia.

    • yrittaja...

      En nyt puhu ketjussa mainituista firmoista, mutta itsepalvelukirpparin menestymisen peruslähtökohta on edulliset toimitilat. Vantaallakin on vuokrattavana tuotantotilaa jota voi saada hyvinkin edullisesti vuokralle, vuokranantajalle on usein parempi saada edes kulut katettua kuin tehtyä tappiota. Etsimällä pitkään tyhjänä olleen hallin omistaja voi tehdä hyvän sopimuksen jos hyväksyy muutaman kuukauden irtisanomisajan.

      Aika monessa yrityksessä ne puolisot istuvat kassalla ja nostavat samalla jotain muuta etuisuutta, eli eivät ole virallisesti firman palkkalistoilla.

    • Itsepalvelukirpputori

      Hei
      Samoja ajatuksia itsellänikin tällähetkellä. Aikaa on tosin jo viestistäsi kulunut...
      Mikäli et ole vielä perustanut kirppistä tai olet perustanut, mutta haluaisit laajentaa, niin ota ihmeessä yhteyttä.
      SP. [email protected]

    • kuikelon.veivi

      Tyypillisesti kirppiksen pyörittäjät ostavat herkut suoraan kuormasta heti kun pöytä on täytetty. Myyvät kamat huutonetissä tai torissa. Sillloin kirppiksen laatutaso laskee ja asiakkaat menevät muualle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      2460
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      85
      1920
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1459
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1388
    5. Yli puolella maahanmuuttajalapsista ei ole tietoja ja taitoja, joilla selviää yhteiskunnassa

      Miksi Suomeen otetaan väkeä jolla on älyvajetta? https://www.hs.fi/politiikka/art-2000010730220.html
      Maailman menoa
      272
      984
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      861
    7. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      840
    8. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      59
      825
    9. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      50
      802
    10. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      745
    Aihe