Epäonnistuminen

Asia on näin että kohtasin erään ihmisen joka oli uskonnollinen ekumeeninen ajattelija joka ei hyväksy jumalan sanaa raakana, koin sisimmässäni että minun pitää todistaa hänelle jumalan todellisesta rakkaudesta.
No ajan myötä ajattelin että tuo ekumeeninen ajattelija luulee että olen ulkokultainen kristitty noh halusin tekaista typerän vitsin kerran hänen kuullessaan että hän ei luulisi minun omistavan omaa vanhurskautta vaan vapauden kristuksessa, mutta jälkeenpäin kaduttaa tuo typerä vitsi ja tuntuu että epäonnistuin kokonaan todistaa hänelle jeesuksen rakkaudesta.
Jotenkin tiedän että jumala kuitekin todisti hänelle minun kauttani, mutta itsessän koen täysin epäonnistuneeni ja en löydä muuta kuin rukoilla tämän sielun puolesta :(
151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Jeesuksessa, pyhitytään totuudessa ja ymmärretään että Kutsujamme on Pyhä ja samoin tahtoo meidän olevan pyhiä, ei kaksimielisiä, tämä on myös minulle itselleni aiheellinen muistutus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


316 kirjoitti:

Asia on näin että kohtasin erään ihmisen joka oli uskonnollinen ekumeeninen ajattelija joka ei hyväksy jumalan sanaa raakana, koin sisimmässäni että minun pitää todistaa hänelle jumalan todellisesta rakkaudesta.
No ajan myötä ajattelin että tuo ekumeeninen ajattelija luulee että olen ulkokultainen kristitty noh halusin tekaista typerän vitsin kerran hänen kuullessaan että hän ei luulisi minun omistavan omaa vanhurskautta vaan vapauden kristuksessa, mutta jälkeenpäin kaduttaa tuo typerä vitsi ja tuntuu että epäonnistuin kokonaan todistaa hänelle jeesuksen rakkaudesta.
Jotenkin tiedän että jumala kuitekin todisti hänelle minun kauttani, mutta itsessän koen täysin epäonnistuneeni ja en löydä muuta kuin rukoilla tämän sielun puolesta :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu