Eri uskonnoissa näyttää olevan perinteenä pyhiinvaellukset. Niin myös ortodoksit tekevät omia retkiään. Minulle on epäselvää se, mistä tämä perinne oikein johtaa alkunsa. Onkohan kysmys tavasta, jota jo epäkristillisenä aikana on harjoitettu, mutta minkä innoittamana.
Pyhiinvaellus
Lasarus
3302
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tosiaan, useimpiin maailmanuskontoihin kuuluu pyhillä paikoilla käynti. Buddhalaiset vaeltavat mm. paikoille, joissa Buddha toimi, sintolaiset vaeltavat vaikuttaville luonnonpaikoille, joissa he uskovat jumaluuksien asuvan, muslimien pyhiinvaelluksista lienee turha puhuakaan.
Kristillisen pyhiinvaelluskulttuurin juuret liittyvät juutalaiseen perinteeseen: koko Israelin alueelta vaellettiin Jerusalemin temppeliin suurien juhlien aikaan. Samoin kristityt alkoivat jo kirkon alkuaikoina seurata Kristuksen jalanjälkiä. Muita alkukirkon suosittuja pyhiinvaelluskohteita olivat mm. Siinai, Rooma sekä Thessalonika.
Keisari Konstantinuksen äiti Helena oli varsin tehokas esikuva pyhiinvaeltajille: hän löysi mm. Kristuksen ristin.
Suomen pyhiinvaellushistoria ulottuu Karjalaan, josta jopa tavalliset maanviljelijät saattoivat vaeltaa Israeliin Venäjän kautta. Läntisessä kirkossa vastaavanlainen "Mekka" oli ja on edelleen Santiago de Compostela. Myös Suomeen vaellettiin keskiajalla, mm. Hattulan Pyhän Ristin kirkkoon.
Roomaan. Sensijaan Roomalaiset retkeilivät Jerusalemissa tuhoten sen temppelin vuonna 70 j.a.a.
Että sellaisia Roomalaisia alkukirkon aikana.
300-luvun alussa Roomassa vallitsi kristityiden vainoamiskausi. Silloinen keisari Diocletianus (keisarina 284-305) pyrki nostamaan Rooman kukoistukseen.
Hän pyrki elvyttämään muinaisroomalaisen uskonnon. Vuonna 303 hän antoi määräyksen, että kaikki kirkot oli revittävä maan tasalle, kaikki pyhät kirjat tuli luovuttaa viranomaisille ja jumalanpalveluskokoukset tuli lopettaa.
Diocletianus yritti aluksi välttää kristittyjen tappamista, koska tiesi, että uljaat, loppuun asti kristittyinä pysyvät marttyyrit vain rohkaisisivat muita kristittyjä ja aiheuttaisivat ei-kristittyjen kiinnostumisen kristinuskosta.
Tuskin kukaan olisi nimittäin kuollut muinaisroomalaisen uskonnon jumalien vuoksi.
Diocletianus joutui menemään ja meni yhä pitemmälle. Kristityiltä riistettiin melkein kaikki kansalaisoikeudet. Piispoja, pappeja ja diakoneja vangittiin ja kidutettiin. Vuonna 304 pantiin toimeen yleinen vaino koko valtakunnassa.
Kaikissa maakunnissa vainoa ei kuitenkaan pantu toimeen yhtä ankarasti. Vaikka osa kristityistä luopui kidutuksen pehmittämänä, niin moni kärsi marttyyrikuoleman, joutui maanpakoon tai vankeuteen ja osa piti uskonsa salassa.
Vuonna 305 Diocletianus vetäytyi syrjään ja luovutti vallan seuraajilleen (kaksi keisaria ja kaksi alakeisaria).
Vuonna 311 antoivat neljä hallitsijaa julistuksen, jolla vainot vihdoin lopetettiin. Julistuksessa korostettiin vainojen oikeellisuutta, mutta myönnettiin suoraan, että kirkkoa oli mahdoton saada hengiltä. Kristittyjen sallittiin harjoittaa ja tunnustaa uskontoaan, ehtona oli rukoileminen Rooman puolesta.
Vainojen jälkeen, 300-luvun alkupuolella, kristinusko saavutti suvaitun uskonnon aseman, josta oli vain lyhyt matka sen suosimiseen.
Vasta näiden pakkotilanteiden edessä seuraavava keisari Konstantinus Suuri katsoi viisaammaksi taipua ja aloitti kristinuskon suosimisen. Konstantinusta voidaan perustellusti pitää eräänä Rooman Katolisen kirkon perustajana. Ennen häntä Roomalta on vaikeaa löytää muita todellisia yhteyksiä kristinuskoon kuin ankarat vainot.
Katolilaisilla on ikioman historiansa perusteella valitettavasti toisenlainen käsitys. Alkukirkon kanssa heillä ei kuitenkaan todellisuudessa ole pienintäkään tekemistä. Pyhiinvaellukset Roomaan on voitu aloittaa laajemmin aikaisintaan joskus noin 400 luvulla.