Auttakaa nyt mua, olenkohan ihan luulosairas ja tulossa hulluksi vai olisiko syytä huoleen? Olen 25vuotias nainen. Tänään huomasin takaraivossa/ niskassa kovan, reilu herneen kokoisen patin.Tässä muita oireitani viimeisen kahden kuukauden ajalta: Minulla on ollut kurkussa kuristumisen tunnetta muutaman viikon ajan. Kurkussa oli iso turvonnut patti muutama viikko sitten mutta häipyi. Iho kutisee varsinkin iltaisin, päänahka kutisee jatkuvasti, varsinkin hiusraja. Finnejä alkanut tulla kasvoihin. Rintoja särkee tai enemminkin kivistää, vähän niinkuin alkuraskaudessa (en ole raskaana)! Välillä keuhkoja polttaa. Päätä särkee lähes päivittäin, johtuuko siitä että niskat mahdollisesti jumissa? Särkylääke ei välttämättä edes auta. Muutama kuukausi sitten tuli ensimmäisen kerran epätodellinen olo, kuin ei olisi tässä maailmassa. Samoihin aikoihin muutama kuukausi sitten tuli myös ensimmäisen ja viimeisen kerran tähän mennessä outo oire: oikeasta silmästä alkoi hämärtyä näkö, näin huonosti sillä ja yht äkkiä huomasin että oikeassa silmässä vilkkui puolikaarenmuotoinen alua. Menin paniikkiin kun olin yksin lasten kanssa kotona. Soitin miehelleni ja käski ottaa särkylääkkeen. No oireet katosivat! Luin että tämä voisi olla oire migreenistä mutta ei minulla ennen ole ollut migreeniä eikä mitään siihen viittaavaakaan. Lisäksi olen reilu puolessa vuodessa laihtunut 10kg.Muutoin lähes kaikki mainitsemani oireet on alkanut viimeisen kahden kuukauden aikana.
imusolmukesyövän kokemuksia? Luulosairas?
Ecarolina
1151
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Sinuna menisin lääkäriin. Mulla oli kans noin puolet samoja oireita mitä luettelit. Sairastin imusolmukesyövän.!