Darwinin työn merkitys oli ennen kaikkea
evoluution tosiasian osoittamisessa. Jo
aikaisemmin olivat mm. hänen isoisänsä Erasmus
Darwin (1731–1802), joka oli etevä lääkäri, ja
ranskalainen J. B. Lamarck esittäneet
kehitysopillisia ajatuksia ja teorioita, mutta
vasta Charles Darwinin keräämä valtava tosiasia-
aineisto vakuutti luonnontieteilijät ja muunkin
maailman. Kehitysoppi vaikutti pian lähes
kaikkeen inhimilliseen ajatteluun ja mullisti
maailmankuvan, ennen kaikkea ihmisen käsityksen
siitä, mikä on hänen asemansa luonnossa.
Ainoallakaan yksittäisellä tieteellisellä
teoksella ei ole koskaan ollut niin laajaa
vaikutusta kuin Charles Darwinin
teoksella »Lajien synty», on ruotsalainen
oppihistorioitsija S. Lindroth sanonut.
Luonnonvalintaoppi ei sen sijaan saanut
jakamatonta hyväksyntää edes Darwinin puoltajien
taholta, ja vasta nykyaikainen
perinnöllisyystiede on voinut osoittaa, että
Darwin oli valintaopissaankin suurimmalta osalta
oikeassa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Darwin kuoli kotonaan Raamattua lukien ja
Jumalalta anteeksi pyytäen sitä pahuutta ja
vääryyttä, jonka oli maailmaan tuonut väärillä
opeillaan.
Jesaja 45:
23. ...Minun edessäni on notkistuva jokainen
polvi, jokainen suu on vannova minun nimeeni!
Darwinille onneksi hän polvistui ennen kuin lähti
tästä maailmasta pois, sillä muutamaa hetkeä
myöhemmin polvistuminen olisi ollut liian
myöhäistä.
> Darwin kuoli kotonaan Raamattua lukien ja
Jumalalta anteeksi pyytäen sitä pahuutta ja
vääryyttä, jonka oli maailmaan tuonut väärillä
opeillaan.
Ei pidä paikkaansa. Muistaakseni kreationistit ovat myöntäneet keksineensä kyseisen tarinan. On meillä moraalia, on.