Kirjoitit kauan aikaa sitten, että tapaisin miehen, ehkä syksyisessä säässä, kun sataa. Hiusten väriä ei voinut nähdä, koska hänellä oli jotakin yllään. Sanoit, että asuu kaupungilla työnsä takia, vaikka unelmoisi muuttavansa maalle tulevaisuudessa. Yhdistit häneen jotakin vihreää, ehkä syksyisen takin ja myös hymyn. Mielestäsi hänellä oli myös koira lemmikkinään.
Aikaa on nyt kulunut ja kysyisinkin, että näkyykö tähän asiaan mitään lisää, kun nyt alamme tulla hiukan lähemmäksi.
Asuuko hän edelleen lähellä?
Ihan mitä tahansa tähän näkyy, niin ottaisin kiitollisena vastaan. Kaipaan niin valtavasti muutosta ja rakkautta. Miten ihmeessä tapaan hänet?
Keskiyölle
Hei Keskiyö
1
102
Vastaukset
Hei
sinä voisit mennä johonkin kerhoon tai harrastusryhmään tai kurssille, sillä sinun tulisi päästä ihmisten lähelle. se tekisi sinulle todella hyvää.
oletko valokuvannut tai maalannut, sillä näen ympärilläsi kuvia?
kyllä sinä tämän miehen löydät, mutta et tietenkään kotoasi. myös elokuvissa voisit joskus käydä. auta kohtaloasi sen verran, että liikut enemmän.
muutoksia sinun elämääsi on tulossa, ne vievät sinut rauhallisiin maisemiin. laitahan itseäsi kuntoon reippailemalla ja katsele vaikka reseptejä, niillekin tulee vielä hyvää käyttöä.
t: Keskiyö
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2412064- 1881627
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä461272Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad50982- 40789
- 14780
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30761Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21750Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .24735Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46637