Unta vauvoista tai vauvanukeista

(Kirjoitan tähän aina suluissa tosielämän tapahtumat, ehkä merkitystä unen kannalta) Oli sellainen uni jossa menimme isän ja veljen kanssa johonkin oppilaitokseen. unessa olimme veljen kanssa molemmat valmistuneet sieltä. Oikeastikin olemme valmistuneet samasta opinahjosta sekä ylioppilaiksi että insinööreiksi, mutta unen paikka ei ollut kumpikaan näistä. Veljeni kuusi vuotta nuorempana naljaili unessa että hän on valmistunut vuoden aiemmin ko. oppilaitoksesta (tosi elämässä valmistuin vähän häntä aiemmin, mutta opintoni kyllä viivästyivät.) Lisäksi oli jotain autojuttuja joista kinastelimme kuten yleensä. (Tosi elämässä hänellä on kaksi hyvää uudenkarheata saksalaista autoa ja minulla vanha japanilainen autonrämä) Menimme siellä oppilaitoksessa kentän laitaa missä oli leikki-ikäisten leikkipaikka. Minun auto oli parkissa kentän laidalla ja leikkikentän johtajatar oli vihainen kun olin jättänyt autoni siihen. No aloin korjailla sitä ajokuntoon ja samalla keksin kaikkia selityksiä johtajattarelle miksi auto on siinä. Lopulta sain sen kuntoon ja lähdimme ajamaan letkassa pois leikkikentältä. Äkkiä olimme pikkuisella torilla jossa huomasin että selkänojan ja selkäni välissä on vauva, ajattelin että se on lähtöisin tuolta leikkikentältä. Samassa huomasin että niskassanikin on vauva ja että autoni ei ollut enää auto vaan jonkinlainen avonaisempi kulkuväline, en tiedä oliko se moottoripyörä vai mikä. No muut letkalaiset karistivat vauvat päältäni, en ole varma oliko ne letkalaiset enää sukulaisiani. Olin huolissani vauvoista. Ne tosin vaikuttivat enemmän vauvanukeilta kuin oikeilta vauvoilta (puolisoni on innostunut viimeaikoina realistisista vauvanukeista ja on jo tilannut yhden tosi kalliin ja kuulemma aikoo tilata toisen, lapsia meillä ei ole)
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Koet antaneesi veljellesi taloudellisessa kilpailussa hyvitystä opiskeluasioissa, ja koet luopuneesi hankkeistasi tai ideoistasi suvun tai perheen hyväksi. Tosin ne ideat tuntuvat itsestäsikin hieman keinotekoisilta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


UnenNäköilijä kirjoitti:

(Kirjoitan tähän aina suluissa tosielämän tapahtumat, ehkä merkitystä unen kannalta) Oli sellainen uni jossa menimme isän ja veljen kanssa johonkin oppilaitokseen. unessa olimme veljen kanssa molemmat valmistuneet sieltä. Oikeastikin olemme valmistuneet samasta opinahjosta sekä ylioppilaiksi että insinööreiksi, mutta unen paikka ei ollut kumpikaan näistä. Veljeni kuusi vuotta nuorempana naljaili unessa että hän on valmistunut vuoden aiemmin ko. oppilaitoksesta (tosi elämässä valmistuin vähän häntä aiemmin, mutta opintoni kyllä viivästyivät.) Lisäksi oli jotain autojuttuja joista kinastelimme kuten yleensä. (Tosi elämässä hänellä on kaksi hyvää uudenkarheata saksalaista autoa ja minulla vanha japanilainen autonrämä) Menimme siellä oppilaitoksessa kentän laitaa missä oli leikki-ikäisten leikkipaikka. Minun auto oli parkissa kentän laidalla ja leikkikentän johtajatar oli vihainen kun olin jättänyt autoni siihen. No aloin korjailla sitä ajokuntoon ja samalla keksin kaikkia selityksiä johtajattarelle miksi auto on siinä. Lopulta sain sen kuntoon ja lähdimme ajamaan letkassa pois leikkikentältä. Äkkiä olimme pikkuisella torilla jossa huomasin että selkänojan ja selkäni välissä on vauva, ajattelin että se on lähtöisin tuolta leikkikentältä. Samassa huomasin että niskassanikin on vauva ja että autoni ei ollut enää auto vaan jonkinlainen avonaisempi kulkuväline, en tiedä oliko se moottoripyörä vai mikä. No muut letkalaiset karistivat vauvat päältäni, en ole varma oliko ne letkalaiset enää sukulaisiani. Olin huolissani vauvoista. Ne tosin vaikuttivat enemmän vauvanukeilta kuin oikeilta vauvoilta (puolisoni on innostunut viimeaikoina realistisista vauvanukeista ja on jo tilannut yhden tosi kalliin ja kuulemma aikoo tilata toisen, lapsia meillä ei ole)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu