Hyväksytty ei ole aina yhtä kuin moraalisesti oikein

Selkeästi suurempi osa pitää aborttia ainakin jossain tilanteessa syntinä kuin ei lainkaan syntinä.

http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf

Aina syntiä 9 %
Yleensä syntiä 14 %
Yleensä ei syntiä 25 %
Ei koskaan syntiä 33 %
En ota kantaa 19 %

Näin ollen jos jätämme kantaa ottamattomat pois, jää luvuiksi 50% (ainakin jossain määrin syntiä) ja 33% (ei koskaan syntiä), suhteutettuna likimain 2/3.
Tämä tarkoittaa myös sitä että jotkut hyväksyy abortin valitsemisen (muille?) mutta näkee sen silti syntinä ja ilmeisen vääränä tekona.
Lisäksi vielä joitain osuvia poimintoja vanhasta keskustelusta:

"kumpiko
19.5.2008 12:03
Synti vai vääryys?
Minustakaan abortti ei ole synti, mutta huutava vääryys kylläkin, joten jos joku osanen pitää aborttia syntinä, saa siihen vielä lisätä melkoisen joukon niitä, joista se on paha/väärä teko, mutta ei synti!"

"yllättävää
19.5.2008 12:09
Siis ohhoh
Melkein puolet pitää aborttia syntinä/joissakin tapauksissa syntinä. Kun tuohon lisätään kaikki ne, jotka pitävät sitä vääränä, mutta ei syntinä, on aborttia pahana pitäviä kevyesti yli puolet ihmisistä!"

"-'-'-
14.5.2008 09:43
Abortti on paha ja ruma teko
mutta en minäkään sitä synniksi sanoisi!"

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5797587
18114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Tuomittu ei sitten myöskään tarkoita, että jokin moraalisesti väärin.
Mikä on moraalin mitta?
Jos minusta tuntuu, että abortti ei ole väärin ja sinusta tuntuu,
että se on väärin, niin millä mitataan kumpi on oikeassa?

Äänestä
  • joku teko saattaa olla lain mukaan tuomittavaa mutta siinä ei välttämättä muuten nähdä mitään väärää tai moraalista ongelmaa.

    Ei tässä ollukaan nyt kyse siitä että joku näkemys ois oikeempi kun toinen, vaan miten suuri osa ajattelee milläkin tavoin.

    Äänestä

"Jos minusta tuntuu, että abortti ei ole väärin ja sinusta tuntuu, että se on väärin, niin millä mitataan kumpi on oikeassa?"

Niinpä.

Äänestä

Miten ihmeessä pääsit tuohon johtopäätökseen? Jos vertaat lukuja

Aina syntiä 9 % vs Ei koskaan syntiä 33 %
Yleensä syntiä 14 % vs Yleensä ei syntiä 25 %,

niin näyttäisi mun mielestä kyllä täysin päinvastaiselta. Murskaluvut sen kannalta, ettei pidetä kovinkaan syntinä :) Mikä on sinänsä ihan odotettavaa, koska synnin käsite liittyy enmmänkin uskoviin kuin maallistuneisiin ihmisiin.

Äänestä
  • Eli millä logiikalla sellaseen pääsit? Siis _ainakin jonkin verran_ syntinä sitä pitää suurempi osa kun ei lainkaan syntinä.

    Äänestä

  • lue uudelleen kirjoitti:

    Eli millä logiikalla sellaseen pääsit? Siis _ainakin jonkin verran_ syntinä sitä pitää suurempi osa kun ei lainkaan syntinä.

    9 14=23
    23

    Äänestä

  • miksi jätit kirjoitti:

    pois sen "Yleensä ei syntiä"?

    Joo, ja siis korjaus alkuperäseen, eli 48 > 33. No, ei muuta asiaa.

    Alotuksen linkki ei näkys toimivan enää, niin täältä pitäs löytyä sama

    http://apostoli6.evl.fi/julkaisut.nsf/0/2B242ADD3D689D61C225737E00359C5E/$file/82.pdf

    Tuolta uudemmasta ei osunu silmiin mitään taulukkoo tms., vain lyhyt maininta
    >Aborttia piti aina syntinä _joka kymmenes_ kyselyyn
    vastanneista. Lisäksi 14 % katsoi, että se on useimmiten syntiä.> jne., niin mistähän se 9% tuli.. vaikka 1% sinne tänne.. kuitenkin.

    Äänestä

  • mieti sitä kirjoitti:

    No miksiköhän?

    Kerro nyt vaan :) jäämme odottamaan.

    Äänestä

  • miksi jätit kirjoitti:

    pois sen "Yleensä ei syntiä"?

    Joo, ja siis korjaus alkuperäseen, eli 48 > 33. No, ei muuta asiaa.

    Alotuksen linkki ei näkys toimivan enää, niin täältä pitäs löytyä sama

    http://apostoli6.evl.fi/julkaisut.nsf/0/2B242ADD3D689D61C225737E00359C5E/$file/82.pdf

    Tuohan oli äärimmäisen mielenkiintoinen tutkimus. ( siis http://apostoli6.evl.fi/julkaisut.nsf/0/2B242ADD3D689D61C225737E00359C5E/$file/82.pdf ). Kiintoisa oli myös s. 290 liitetaulukko, jossa verrattiin keskenään kuinka suurena syntinä suomalaiset keskimäärin mitäkin pitivät.

    Aborttia harvemmin syntinä pidettiin seuraavia: esiaviollinen seksi, avioero, alkoholin käyttö, tupakan poltto sekä ehkäisyn käyttö.

    Aborttia useammin syntinä pidettiin mm. valehtelua, kateutta, sosiaalietuuksien väärinkäyttöä ja huumeiden käyttöä.

    Tämä muuten on linjassa toisessa ketjussa keskustelussa olleen Hesarin moraalitutkimuksen kanssa. Tässä Hesarin tutkimuksessahan mm. toimistotarvikkeiden varastamista työnantajalta pidettiin aborttia paheksuttavampana.

    Joten kaikki abortin tehneet, ette siis olekaan palstan pahiten moraalivajaisia. Minä olen vielä kamalampi, tunnustan avoimesti kadehtivani naapurin upeaa pihaa, ja kähveltäneeni toimistolta tarrallisia muistilappuja.

    Äänestä

  • Stadaristi kirjoitti:

    "tunnustan avoimesti kadehtivani naapurin upeaa pihaa, ja kähveltäneeni toimistolta tarrallisia muistilappuja. "

    Mulle ei jää tälläsistä edes mitään huonoa omaatuntoa, katumusta, syyllisyyttä jne. toisin kun taatusti kävis oman lapsen koko elämän riiston jälkeen..

    Äänestä

  • vielä oudompaa kirjoitti:

    "tunnustan avoimesti kadehtivani naapurin upeaa pihaa, ja kähveltäneeni toimistolta tarrallisia muistilappuja. "

    Mulle ei jää tälläsistä edes mitään huonoa omaatuntoa, katumusta, syyllisyyttä jne. toisin kun taatusti kävis oman lapsen koko elämän riiston jälkeen..

    ""tunnustan avoimesti kadehtivani naapurin upeaa pihaa, ja kähveltäneeni toimistolta tarrallisia muistilappuja. "

    Mulle ei jää tälläsistä edes mitään huonoa omaatuntoa, katumusta, syyllisyyttä jne. toisin kun taatusti kävis oman lapsen koko elämän riiston jälkeen.."

    Sinulle ei siis tulisi huonoa omaatuntoa noista asioista mutta abortista tulisi. Toisilla se on taasen toisinpäin ja sekin on ihan normaalia ja oikein.

    Äänestä

  • niin?? kirjoitti:

    Kerro nyt vaan :) jäämme odottamaan.

    No mahtaisko johtua siitä, että vaihtoehto oli Yleensä ei syntiä 25 %. Tuo kohta siis pitää sisällään suurimmaksi osaksi sen, ettei sitä nähdä syntinä kuin joskus. ELi pienempi osa sen sisällöstä pitää aborttia syntinä . Siksi et voi vain laskea yhteen tuota prosenttimäärää omaan lukuusi.

    Äänestä

  • no tolla kirjoitti:

    "ELi pienempi osa sen sisällöstä pitää aborttia syntinä"

    Ei, vaan sen sisältämät pitää sitä ainakin jonkin verran/jossain tilanteissa syntinä, eli ei näe täysin synnittömänäkään! Joten kyllä voidaan laskea lukuun joka pitää sitä enemmän tai vähemmän syntinä.

    Äänestä

  • ?????? kirjoitti:

    Siinä tapauksessa minäkin lasken sen mukaan, joten 33+25=58 % on sitä mieltä, ettei ole koskaan tai yleensä syntiä. Hävisit 23 vs 58.

    Äänestä

  • no tolla kirjoitti:

    Siinä tapauksessa minäkin lasken sen mukaan, joten 33+25=58 % on sitä mieltä, ettei ole koskaan tai yleensä syntiä. Hävisit 23 vs 58.

    Ainoo vaan että sulla ei oo yhtikäs mitään logiikkaa siinä :))

    Onhan se tappio näemmä joskus rankka pala nieltäväks ;)

    Olet hävinnyt 49 33. Koita kestää.

    Äänestä

Ja unohutipa ne poiminnat vanhoista keskusteluista toisin päin, ihme juttu...

Itse vanhaankin keskusteluun olen vastannut tämän minkä moni muukin:

Synti on raamattua, eli kirkon oppeja vastoin tekemistä. Näin ollen näen abortin aina syntinä ja jos minulta kysyttäisiin onko abortti syntiä vastaisin ehtottomasti kyllä. Henkilökohtaisen vakaumukseni mukaan taas kirkonopeilla ei ole merkitystä, joten synnin teossa ei ole minusta yhtään mitään väärää. Teen mielellni syntiä ja sallin muidenkin tehdä', käyn pyhinä töissä, en käytä eläimiä ja luontoa hyväkseni, arvostan ihmistä vaikkei hän olekaan kristitty, vaan vääräuskoinen jne...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tutkittua kirjoitti:

Selkeästi suurempi osa pitää aborttia ainakin jossain tilanteessa syntinä kuin ei lainkaan syntinä.

http://www.evl.fi/kkh/ktk/82.pdf

Aina syntiä 9 %
Yleensä syntiä 14 %
Yleensä ei syntiä 25 %
Ei koskaan syntiä 33 %
En ota kantaa 19 %

Näin ollen jos jätämme kantaa ottamattomat pois, jää luvuiksi 50% (ainakin jossain määrin syntiä) ja 33% (ei koskaan syntiä), suhteutettuna likimain 2/3.
Tämä tarkoittaa myös sitä että jotkut hyväksyy abortin valitsemisen (muille?) mutta näkee sen silti syntinä ja ilmeisen vääränä tekona.
Lisäksi vielä joitain osuvia poimintoja vanhasta keskustelusta:

"kumpiko
19.5.2008 12:03
Synti vai vääryys?
Minustakaan abortti ei ole synti, mutta huutava vääryys kylläkin, joten jos joku osanen pitää aborttia syntinä, saa siihen vielä lisätä melkoisen joukon niitä, joista se on paha/väärä teko, mutta ei synti!"

"yllättävää
19.5.2008 12:09
Siis ohhoh
Melkein puolet pitää aborttia syntinä/joissakin tapauksissa syntinä. Kun tuohon lisätään kaikki ne, jotka pitävät sitä vääränä, mutta ei syntinä, on aborttia pahana pitäviä kevyesti yli puolet ihmisistä!"

"-'-'-
14.5.2008 09:43
Abortti on paha ja ruma teko
mutta en minäkään sitä synniksi sanoisi!"

http://keskustelu.suomi24.fi/node/5797587

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu