Oli toimintaa Valtiokonttorilla; MTV 45...Afganistanissa haavoittunut, toinen kuoli miinaräjähdyksessä, Ylivääpelin selkävamma julistettu "vanhaksi viaksi" !
Puolustusministeri Sreffan Wallinkin perustelee työryhmän asian korjaamiseksi, olevan ainoa mitä voi tehdä.
Olisi kai Suomen valtiolle tulisi halvemmaksi, jos Ylivääpeli olisi tullut sinkkiarkussa takaisin.
Hävetkää, puolustusministeri Wallin ja Valtiokonttori !, Vielä kerran sanon Hävetkää !
Sama kohtalo on Ylivääpelillä, kun muillakin sota-invaliideilla, ennen kun vuosiluvut kirjoitettiin 1990-alkuisina. Eli kärsi kun Vänrikki Stoolin tarinassa raihnaisena; ja poliittiset politrukit ja Valtiokonttori-"virkamiehet vaan naureskelee.
Järkyttävää---Valtiokonttori
6
105
Vastaukset
- surullista
Ihan liikaa byrokratiaa..
Niin koko Afganistanin reissunhan tarkoitus oli/on että saataisiin uusia suomalaisia sankarivainajia, joiden kuoleman suremisen hegemoniassa voisi koko kansakunta rypeä seuraavat 50 vuotta.
- There is no justice.
Valtionkonttorin päättävät virkamiehet lienevät voittopuolisesti punaviherpiiperöitä. Eli jos kettutyttö menee turkistarhalle tekemään tuhojansa ja isäntä puolustaa omaisuuttaan kimpaantuneena ja vahingoittaa kettutyttöparkaa vammauttavasti, niin korvaukset rapsahtaa tilille samoin tein. Näinhän tää automaatti toimii.
Tollanen sotahullu persu on siis tulkinnan mukaan itse syyllinen invaliditeettiinsa: mitäs läksit! Vaikkakin on on lähetetty lailliseen tehtäväänsä valtiovallan toimesta, vaikkakin vammautui pysyvästi suorittaessaan virkatointansa.
SHAME ON YOU. - kärsippä kärsi
On se pe*keleellistä että sompuille riittää rahaa, niin etteivät *askalle taivu.
Valtiokonttori on ihmeiden tekijä; sotainvaliidi on terve mies, asia on päätetty ja nuijja pöytään, KOps !. MOT - Päätös
Sotainvaliidi on selvästi terve mies; ilmottautukoon työvoimatoimistoon.
Parhain terveisin ja hyvää jatkoa toivoen: Valtiokonttori - Yllipylli, poks
Ainoa, millä asia tulisi kuntoon; on:
Ylivääpeli, julistaa että "Valtiokonttori syrjii Homoa".
Seuraavana aamuna Valtionkonttorissa:
: Tevje, täällä Puolustusvoimien Ylipäällikkö Tavja, mitä pejvekelettä te syrjitte vähemmistöä. Nyt laitatte asian kuntoon: Aikaa 2 minuuttia !, Toimikaa !
Pevkele, kyllä jämpti on näin !
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad841339- 51968
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että369798- 142759
- 55699
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän122686- 51648
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38625- 76612
- 56594