Koraanin ulkoisten ristiriitojen varmasti eräs
kruunaamattomin kuningas on se islamin
perusajatus, millä jo väärä profeetta muhamed
(bin laden?;) perusteli aikalaisilleen
vastustajilleen irvokkaita ristiriitoja, eli
kyseessä on se että muuttaako Jumala sanomaansa,
kieltää poikansa? Vaihtaa nimensa? Jne..
Raamattu, (sis. tooran) kieltää moisen
mahdollisuuden:Mal 3:6 Sillä minä, Herra, en muutu
Hb 6:17 Sentähden, kun Jumala lupauksen
perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa,
että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti
hän sen valalla
Gl 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli
taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on
vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet,
hän olkoon kirottu.
Jumalan_poika_on_Jeesus:
Jh 10:9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani
menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä
sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Jh 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja
totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin
kuin minun kauttani.
1Jh 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole
Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös
Isä.
1Jh 2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka
kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on
antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
Lk 12:9 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä,
se kielletään Jumalan enkelien edessä.
Jh 14:11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja
että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa
itse tekojen tähden.
Jh 14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja
että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä
teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä,
joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
Jumalan eräs nimitys jo vanhan testamenti aikaan
oli "minä olen" Jeesus on Jumala:
Jh 8:58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti,
totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham
syntyi, olen minä ollut".
Tästä pääsemmekin koraanin sisä/ulkoisiin
ristiriitoihin:
Sura 6:115
The words of thy Lord are perfect in truth and
in justice;
NONE can change His words:
For He is the one who heareth and knoweth all.
(ELi tämä sotii koko koraania, ja
muhamedin "profetaalisuutta" vastaan)
Sura 6:34
There is none that can alter the words of Allah.
Already hast thou received some account of
those messengers.
Sura 10:65
There is no changing the words of God;
that is the supreme triumph.
Näissä kohdissa vahvistetaan se ettei
Jumala_muuta_sanomaansa!
Mm. suurassa 3:3 koraani ilmoittaa mm.injilin ja
tooran olevan Jumalan sanaa.
Eli Joka kerta kun Islamistit TAHAllaan etsivät
virheitä raamatusta, he ikäänkuin vahingossa
julistavat koraanin erehtyväisyyttä. Ristiriitaa,
sisäistä& ulkoista joka repii koraanin
kappaleiksi, aivan kuten valtakunta joka sotii
itseään vastaan. Joten islamin edustajat vetävät
kovin heppoisen pohjan pois uskonnoksi
naamioidulta vallankäyttömuodolta, sotimalla
koraanin sanaa vastaan.
Oman hautansa kaivaminen tekee meidän anti-
islamistien tehtävän kovin helpoksi, mutta
luulisi sen olevan vaan kovin noloa.
kruunaamattomin kuningas on se islamin
perusajatus, millä jo väärä profeetta muhamed
(bin laden?;) perusteli aikalaisilleen
vastustajilleen irvokkaita ristiriitoja, eli
kyseessä on se että muuttaako Jumala sanomaansa,
kieltää poikansa? Vaihtaa nimensa? Jne..
Raamattu, (sis. tooran) kieltää moisen
mahdollisuuden:Mal 3:6 Sillä minä, Herra, en muutu
Hb 6:17 Sentähden, kun Jumala lupauksen
perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa,
että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti
hän sen valalla
Gl 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli
taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on
vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet,
hän olkoon kirottu.
Jumalan_poika_on_Jeesus:
Jh 10:9 Minä olen ovi; jos joku minun kauttani
menee sisälle, niin hän pelastuu, ja hän on käyvä
sisälle ja käyvä ulos ja löytävä laitumen.
Jh 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja
totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin
kuin minun kauttani.
1Jh 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole
Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös
Isä.
1Jh 2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka
kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on
antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan.
Lk 12:9 Mutta joka kieltää minut ihmisten edessä,
se kielletään Jumalan enkelien edessä.
Jh 14:11 Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja
että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa
itse tekojen tähden.
Jh 14:10 Etkö usko, että minä olen Isässä, ja
että Isä on minussa? Niitä sanoja, jotka minä
teille puhun, minä en puhu itsestäni; ja Isä,
joka minussa asuu, tekee teot, jotka ovat hänen.
Jumalan eräs nimitys jo vanhan testamenti aikaan
oli "minä olen" Jeesus on Jumala:
Jh 8:58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti,
totisesti minä sanon teille: ennenkuin Aabraham
syntyi, olen minä ollut".
Tästä pääsemmekin koraanin sisä/ulkoisiin
ristiriitoihin:
Sura 6:115
The words of thy Lord are perfect in truth and
in justice;
NONE can change His words:
For He is the one who heareth and knoweth all.
(ELi tämä sotii koko koraania, ja
muhamedin "profetaalisuutta" vastaan)
Sura 6:34
There is none that can alter the words of Allah.
Already hast thou received some account of
those messengers.
Sura 10:65
There is no changing the words of God;
that is the supreme triumph.
Näissä kohdissa vahvistetaan se ettei
Jumala_muuta_sanomaansa!
Mm. suurassa 3:3 koraani ilmoittaa mm.injilin ja
tooran olevan Jumalan sanaa.
Eli Joka kerta kun Islamistit TAHAllaan etsivät
virheitä raamatusta, he ikäänkuin vahingossa
julistavat koraanin erehtyväisyyttä. Ristiriitaa,
sisäistä& ulkoista joka repii koraanin
kappaleiksi, aivan kuten valtakunta joka sotii
itseään vastaan. Joten islamin edustajat vetävät
kovin heppoisen pohjan pois uskonnoksi
naamioidulta vallankäyttömuodolta, sotimalla
koraanin sanaa vastaan.
Oman hautansa kaivaminen tekee meidän anti-
islamistien tehtävän kovin helpoksi, mutta
luulisi sen olevan vaan kovin noloa.
Vastaukset 106
Vanhimmat
Raamatun alkuperäiskieli ei tiettävästi ollut
englanti vaikka kirjoittaja näin luuleekin.
Voisit myös pyytää ystävääsi lukemaan kohtia
raamatusta ja koraanista tuskin huomaisit kumman
kyydissä kuljetaan.
tarkan huomiointisi lomassa mainita ettei
raamattukaan ole kirjoitettu suomeksi.
Jeesus sanoo olevansa Jumala????Ei missään!!!!!
Lue Raamatun kohtasi uudelleen missä lukee "minä
olen Jumala, palvokaa minua" EI MISSÄÄN!!!!!
Jos tutkit hieman juutalaisten tapoja Jeesuksen
aikaan niin ymmärrät. Käypä katsomassa osoitteesta
http://www.geocities.com/Area51/Nova/8018/
sieltä valitset "ei-muslimit" ja lue laaja
kirjoitus "Tulkaa järkeilkäämme yhdessä"
Kipeää tekee, mutta yritä nyt lukea se kummiskin
läpi...
Ihan mielenkiintoinen juttu. Ompa lähellä omaa
ajatusmaailmaani (kaikki uskonnot yhtä ja samaa
puuta vain eri vaatteissa).
Yksi asia jäi kiusaamaan.
"Nimenä Allah merkitsee Korkeimman Olevaisen
henkilökohtaista nimeä. Sillä ei ole sukupuolta
(kuten jumala ja jumalatar), eikä sitä voi laittaa
monikkoon (jumalat)."
Kuitenkin myöhemmin elämän tarkoitusta
käsittelevässä osassa puhutaan "ME". Miksi ?
Tämä on kai pilkun nus..., mutta jäi kiusaamaan.
Miksi sitä ei voinut laittaa "Minä" tai "Hän"
muotoon ?
tarkoittaa lyhyesti teitittelymuotoa. Se ei
tarkoitat monikkoa.
kävin ko.sivuilla, ja täytyypi sanoa ettei nyt
turhan vakuuttava ollut...
2 moos 3:14 Jumala vastasi Moosekselle: "Minä
olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi
vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen'
lähetti minut teidän luoksenne."
ELi tämän perusteella Jumalan eräs nimi on "minä
olen"
Ja kun taas Jeesus jo on messias, ei vain
profeetta: "8:57 Niin juutalaiset sanoivat
hänelle: "Et ole vielä viidenkymmenen vuoden
vanha, ja olet nähnyt Aabrahamin!"
8:58 Jeesus sanoi heille: "Totisesti, totisesti
minä sanon teille: ennenkuin Aabraham syntyi,
olen minä ollut."
8:59 Silloin he poimivat kiviä heittääksensä
häntä niillä; mutta Jeesus lymysi ja lähti
pyhäköstä."
Jakeen 8: 58 mukaan Jeesus on "minä olen" ja
tästä syystä sanottiin heidän poimineen kiviä
koska heidän mukaansa kristus rinnasti itsensä
Jumalaan.
Se on tässä asiassa pointtina...
kenelle sinä uskoasi vakuuttelet?!
rauhaa vaan
vakuuttelen? Minähän tässä vakuuttelin koraanin
ristiriitaisuutta..
EclipcE, eihän kirjoituksessasi ollut esitetty
yhtään ristiriitaa, sen sijaan kohtia, joita et
ymmärrä. Etsipä suomenkielinen Koraani, vaikka
sitä ei olekaan muslimin kääntämänä. Tuntuu, että
englanti on sinulle joskus vaikeaa.
En muuten ymmärrä, miksi olet valinnut tämän
linjan. Mitä järkeä on tavassasi keskustella
uskonnosta? Pelkkää juupas, eipäs-inttämistä. On
selvää, että uskot oman uskosi paremmuuteen, mutta
onko se mikään lähtökohta KESKUSTELLA? Et
haluakaan ymmärtää islamia tai Koraania, vaan
yrität osoittaa muille palstalaisille, että
muslimit ovat väärässä, kun et muslimeihin tehoa.
EclipsE, ei siinä mitään, että oma uskosi on
sinulle parhain, mutta ehkä muille joku muu
uskonto, muslimeille taas islam.
"Teillä on uskontonne ja minulla uskontoni",
totean Koraanin suuran 109,
Täydennys katkenneeseen viestiini:
jae 6, sanoin.
...
Sinulla lienee selaimena IE 4.5. Se on epäyhteensopiva Suomi24:n nykyisen, viime maaliskuussa käyttöön otetun keskstelupalstaohjelmiston kanssa siten, että viestit katkeavat lopusta kesken. Mitä pitempi viesti on, sitä enemmän siitä jää pois. Itselläni oli sama vika. Päivitä selaimesi versioon 5.0 tai kokeile Operaa (jota itse käytän), www.opera.com.
Mitä tulee nimimerkkiin Eclipse, hänen kanssaan on turha yrittää keskustella järkevästi yhtään mistään. Kyse ei ole erityisesti muslimivastaisuudesta vaan yleensä hillittömästä oikeassa olemisen tarpeesta mistään perusteista välittämättä. Itsekin olen yrittänyt keskustelua käydä, kurkkaa jos huvittaa: http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/asiasta_absurdiksi.html
sinä joko tarkoituksella et ole ymmärtänyt, tai
sitten vain et muuten tajua..
Ensinäkin englantini riittää nyt ainakin noiden
jakeiden kääntämiseen, so whats the problem?
Ja olen lukenut koraania, ihan Suomeksi JA
objektiivisella mielellä, joten älä luule
tietäväsi asioita joista
sinulle_ei_ole_aavistustakaan, minäkin olen
joskus luullut koraanin olevan jatkoa raamatulle,
tai ainakin epäillyt sitä!
mitä tulee sinuun, niin tuo ko. tarve on sinulle
välttämätön tyydyttää, vaikka olisitkin väärässä.
Sen osoittaa sinun kauniista editoima
propagandasivu jossa olet lähes tasaväkisesti
ottanut huomioon puheen vuorot, no ainakin omasi.
Itse osoitit jälleen tällä että miten pätevä on
ateistin moraali, ja että miten paljon se voikaan
pyhittää keinot. Etenkin jos on liian huono, ja
itseriittoinen häviämään. (minkä huomasin
keskustelujemme aikana hyvin.)
"don't bother to resist, I'll beat you
It's not your fault that you're always wrong
it's all relative to the size of your steeple
you can't see the forest for the trees
you can't smell your own shit on your knees
hey you, are you trying to be mean?
if you live with apes man, it's hard to be clean"
> Sen osoittaa sinun kauniista editoima propagandasivu
Keskustelu on talletettu sivulleni juuri sellaisena kun se käytiinkin. Kuka tahansa voi itse lukea alkuperäisen Suomi24:n palstalta alkaen osoitteesta http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=E72B8639DAGAB
Omalle sivulleni ( http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/asiasta_absurdiksi.html ) on lisätty muutamia selkeästi keskustelusta erotettuja kommentteja.
Tässä on tyypillinen esimerkki tavastasi valehdella. Luotat siihen, että kukaan ei kuitenkaan jaksa tarkistaa väitteidesi todenperäisyyttä. (Minä kuitenkin tein niin aluksi, ja totesin väitteesi yleensä pääosin valheellisiksi ja väärennetyiksi. Enää en viitsi viestejäsi lukea.) Esim. tässä tallentamaani keskustelua koskevassa asiassa väitteidesi valheeksi osoittaminen on hyvin helppoa. Viestien tekstit sivullani ovat täsmälleen samoja kun Suomi24:n serverilläkin nähtävissä olevat. Väittämällä niitä muutetuiksi tulet vain taas kerran osoittaneeksi luonteesi. Kuvaavaa on myös se, että et uskalla seistä sanojesi takana, vaan mielummin väität epätoivoisesti omia viestejäsi jotenkin "väärennetyiksi" kun tunnustaisit, mitä olet sanonut.
> miten pätevä on ateistin moraali,
Ateistien moraalista en osaa sanoa, sillä itse en ole ateisti. Heidän moraalinsa vaihtelee varmaan siinä kun muidenkin. Viestiesi perusteella sinuun verrattuna 99 % ihmiskunnasta lienee parempi moraali.
Mutta kuten olen joskus aiemminkin todennut, minulla ei ole tarvittavaa psykiatrista koulutusta ja kokemusta voidakseni keskustella kanssasi.
"so whats the problem?"
The problems on legendaarinen rock -yhtye, jonka
keulakuva on Pelle Miljoonankin kanssa musisoinut
Tumppi Varonen.
Mitenkään puuttumatta keskusteluihinne.
Jos et ole ateisti, niin oletko agnostikko?
Eclipsehän onkin palstan pahimpia patologisia
valehtelijoita. Tosin, Jeesus antanee kaikki
valheet hänelle anteeksi, koska hän puolustaa
Jeesusta.
tarkoitettu uskonnoista keskustelemista varten,
vaikoo kirjoittajien henkilökohtaisista asioista
keskustelemiseksi?
Äitinikin tapasi sanoa, että pakko ei ole kuin
kuolla, mutta taisi ainakin siinä olla väärässä,
vaikka uskoikin.
"so whats the problem?
Probleemi on, että englannin kielessä ei ole sanaa
"whats".
Btw., Matti Nykäsen kerrotaan kommentoineen "So
not".
kuin sinä!
En tiedä siitä realismista, mutta edetään taas.
pilkku on varmasti kovassa (väärin)käytössä
teilläpäin..Mutta jos et olisi ihan noin nuija
mitä annat ymmärtää, niin maineesi olisi toinen.
Huonoa päättelykykyä kuvaa se että jos kirjoitan
sanan "what's" ilman heittomerkkiä, niin sitä
sinä et ymmärrä, sanotaan nyt sitten
alkuperäismuotokin eli "what is" josta tuo on
ikäänkuin lyhenne. Get it?
So who's the real jerk?
(piti jättää heittomerkki tällä kertaa ihan
tahallaan pois, mutta ajattelin että se olisi
lamaannuttanut niin pahasti, ettei sanoma
olisikaan ehkä menny täysin perille)
humoristinen revittelysi oli onnistuneempi kuin
mölli pakanan, vaikkakin näsäviisas.
Tumppi & Pelle on tosin yhtä vastenmielinen pari
kuin Stalin ja Lenin.
"on lisätty muutamia selkeästi keskustelusta
erotettuja kommentteja."
Nimenomaan...Ja myöskin se että sanoit omien
henkilökohtaisten mielipiteidesi kautta minua
valhetelijaksi, tuskin lisää luotettavuuttasi.
Päinvastoin se kertoo että mistä todella tuulee.
Myöskin julistuksesi "voitosta" on melkoisen,
kuten sanoit absurdia, se toimii vain jos Esim.
ihminen olisi luonut Jumalan ja jos Jumala olisi
tarkoittanut itseään moraalisäädöksillä mitä hän
antoi ihmiselle. Sinä käännät nämä asiat oman
mielipiteesi mukaisiksi, se osoittaa vain sitä
että odotat maailman pyörivän sinun napasi
ympärillä, mutta eihän se ole sitten sinun vikasi
että olet aina väärässä eihän?
"Ateistien moraalista en osaa sanoa, sillä itse
en ole ateisti. Heidän moraalinsa vaihtelee
varmaan siinä kun muidenkin. Viestiesi
perusteella sinuun verrattuna 99 % ihmiskunnasta
lienee parempi moraali."
Heh, oletat siis että 99% ihmiskunnasta on sinun
kanssa samaa mieltä, jonka tähden heidän
moraalinsakkin on oikea?
"Mutta kuten olen joskus aiemminkin todennut,
minulla ei ole tarvittavaa psykiatrista
koulutusta ja kokemusta voidakseni keskustella
kanssasi."
Suosittelen napoleon syndroomaa muistuttavan
tilasi hoitoon psykiatrista hoitoa, sillä
yhteiskunta on siinä mielessä sinua vastaan että
sitä ei_välttämättä_vakuuta se että olet omasta
mielestäsi oikeassa..Katsos on enempikin sinua
itseäsi kohtaan noloa että jos tuleetat vaikka
omissasi on soinut.
> Ja myöskin se että sanoit omien henkilökohtaisten mielipiteidesi kautta minua valhetelijaksi,
Jokainen voi itse tutustua käymäämme keskusteluun ja muodostaa sen perusteella oman mielipiteensä. Osoite on http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=E72B8639DAGAB , oma sivuni löytyy osoitteesta http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/asiasta_absurdiksi.html
> Myöskin julistuksesi "voitosta" on melkoisen, kuten sanoit absurdia,
Mitä ihmeettä höpiset? En ymmärrä alkuunkaan mitään "julistusta" mistään "voitoista". Minä en ylipäätään "julista" yhtään mitään.
> Heh, oletat siis että 99% ihmiskunnasta on sinun kanssa samaa mieltä, jonka tähden heidän moraalinsakkin on oikea?
Oletan, että 99 % ihmisistä ajattelee, että tietoinen valehtelu on moraalisesti kyseenalaista. Sinä et nähdäkseni kuulu tähän joukkoon.
On huvittavaa, että et tässäkään kiellä valehtelevasi, väitätpä vain etten ole kyennyt sitä osoittamaan (tämä näyttäisi olevan keskustelutyylillesi ominaista yleisemminkin). Ehkä tunnet joskus sittenkin pienen piston sisimmässäsi, kun tiedät jumalasikin valhetta vihaavan. Sinulla on kenties kuitenkin mahdollisuus kehittyä moraalisesti.
> Mihin uskot?
En usko uskonnollisessa mielessä oikeastaan mihinkään. Uskon toki, että onhan päivä huomennakin yms., mutta tälläisen maallisen uskon ja uskonnollisen uskon ero on se, että uskonnollinen usko pitää itseään todisteena uskon kohteen olemassaolosta. Minä en kuvittele, että uskomiseni huomiseen päivään vaikuttaisi mitenkään siihen, onko huomenna päivä vai ei. Uskonnolliset ihmiset usein ajattelevat, että heidän uskonsa on merkki jumalan olemassaolosta.
> Jos et ole ateisti, niin oletko agnostikko?
Luokittelut ovat aika tylsiä ja väistämättä jossain määrin epätarkkoja. Mutta agnostikoksi minua voinee kutsua. Olen joskus puolileikilläni todennut, että minulta taitaa puuttua tuo uskonnollisuuden geeni :-).
Agnostikot (a-gnost=ei-tietävä) eivät ota kantaa jumalien olemassaoloon, toisin kun ateistit tai tesitit. Minä pidän jumalia mahdollisina (joskin epätodennäköisinä), mutta en omaa asiasta varmuutta mihinkään suuntaan. Siksipä minusta ainoa oikea vastaus, kun kysytään jumalien olemassolosta, on "en tiedä".
Miten on, uskotko sinä auringonpimennykseen?
"Jokainen voi itse tutustua käymäämme
keskusteluun ja muodostaa sen perusteella oman
mielipiteensä"
Ompa oudon objektiivinen ilmoitus sinulta,
ainakaan et siihen sivuillasi paljoa pyri..
"Mitä ihmeettä höpiset? En ymmärrä alkuunkaan
mitään "julistusta" mistään "voitoista". Minä en
ylipäätään "julista" yhtään mitään."
..muuta kuin omaa ylivertaisuuttasi, teeskennellä
syytöntä ei taida sinun moraalissasi olla
rinnastettavissa valehteluun?
"Oletan, että 99 % ihmisistä ajattelee, että
tietoinen valehtelu on moraalisesti
kyseenalaista. Sinä et nähdäkseni kuulu tähän
joukkoon.
On huvittavaa, että et tässäkään kiellä
valehtelevasi, väitätpä vain etten ole kyennyt
sitä osoittamaan (tämä näyttäisi olevan
keskustelutyylillesi ominaista yleisemminkin).
Ehkä tunnet joskus sittenkin pienen piston
sisimmässäsi, kun tiedät jumalasikin valhetta
vihaavan. Sinulla on kenties kuitenkin
mahdollisuus kehittyä moraalisesti."
Heh, no eiköhän tuo ole melkolailla samaa
tarkoittava asia kun sinä kerran väität minua
valehtelijaksi, ja minä totean että väitteesi on
perätön..Eli pienellä päättelyllä voimme todeta
sen että kuka todellakin on se jota syyttää.
Sinun moraalisi ei tunnu erottavan valhetta
väärästä todistuksesta.
> ..muuta kuin omaa ylivertaisuuttasi, teeskennellä syytöntä ei taida sinun moraalissasi olla rinnastettavissa valehteluun?
En lainkaan ymmärrä mitä yrität sanoa. Mitä tarkoitat syyttömyyden teeskentelyllä? Missä olen sanonut olevani jotenkin "ylivertainen"? Kehen nähden?
Edelleen jokainen on tervetullut näihin keskusteluihin tai kotisivuilleni ( http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/ ) muodostamaan omat käsityksensä minusta (tai sinusta).
> Heh, no eiköhän tuo ole melkolailla samaa tarkoittava asia kun sinä kerran väität minua valehtelijaksi, ja minä totean että väitteesi on perätön..Eli pienellä päättelyllä voimme todeta sen että kuka todellakin on se jota syyttää.
Käymässämme keskustelussa käy kuitenkin ilman tulkinnanvaraisuutta ilmi, että olet esittänyt väitteitä, jotka tiedät etukäteen virheellisksi (enkä tarkoita uskonasioita, sillä niiden totuudellisuuteen tai valheellisuuteen en osaa ottaa kantaa). Et edelleenkään kiellä tätä, väität vain tyylillesi uskollisesti minun muutelleen kirjoituksia. Osoita se.
No, et uskalla edelleenkään suoraan sanoa puhuvasi totta koska tiedät itsekin, että asia ei useinkaan ole niin. Hyvä merkki. Sinulla siis lienee jonkinlainen omatunto kuitenkin.
> Sinun moraalisi ei tunnu erottavan valhetta väärästä todistuksesta.
Hmmm. Kumpaa siis ei saa tehdä? Mitä eroa näiden moraalisella oikeutuksella on, mikäli molemmat tehdään tietoisesti? Mitä jumalasi yleisesti sanoo totuudessa pysymisestä?
virheellistä kieltäsi saa yhtään
oikeaoppisemmaksi, vaikka kuinka vittuilet!
Kiitos sinulle, "Pseudohippi" sekä teknisestä
neuvosta että siitä lopustakin. Olen huomannut
Taha Islamin ja Eclipsen väittelyiden
hedelmättömyyden nimenomaan Eclipsen asenteiden
vuoksi.
Tekniikasta, olen vähän "pihalla" noista
päivityksistä, mutta tarvitsisin muutenkin 5.0,
joten ehkä joku tuttavani autta
Jos esität, että luulen tietäväni jotain mitä en
tiedä, esitä perusteet. Ja mitä en tiedä?
En uskonut, että viestini auttaisi sinua
asenteenmuutokseen, mutta en voi katsoa
sivustakaan, kun esität Koraanista jatkuvasti
outoja väitteitä vailla pohjaa.
Siis mikä se Koraanin ristiriita muka oli?
Siteerasit vain Koraania.
Ajattelin ennen uskoontuloani samalla tavalla. En
voinut uskoa Jumalaan, enkä myöskään siihen,
ettei Häntä olisi.
Hommaan tuli muutos, kun Jumala veti siihen
tilaan, että pyysin Jeesusta elämääni.
Heti ei tapahtunut mitään, mutta koulussa ollaan,
tosin apuluokalla.
Mitä ihminen menettää, jos rukoilee Jumalaa
elämäänsä, vaikka ei uskoisikaan tähän?
parempi laatuista materiaalia kuin mitä täällä,
tulee sinulta vain kun olet paskalla.
Kuten olen sanonut niin, en jaksa tarkistaa
oikein kirjoitusta sillä minulle on melko sama
että mitä sinä siitä sanot, sillä kumminkin
suurin osa ymmärtää mitä kirjoitan, eikä osoita
lapsellisuutta kuten sinä.
"Olen huomannut
Taha Islamin ja Eclipsen väittelyiden
hedelmättömyyden nimenomaan Eclipsen asenteiden
vuoksi."
Tuo kertookin että miten puolueellinen tuomari
sinä sen suhteen olet. :D Anteeksi jos en
kristittynä myöntele islamia paremmaksi, mitä se
ei ole..
"En lainkaan ymmärrä mitä yrität sanoa. Mitä
tarkoitat syyttömyyden teeskentelyllä? Missä olen
sanonut olevani jotenkin "ylivertainen"? Kehen
nähden?"
Annoit hyvän esimerkin siitä jälleen. esim.
syyttömyyttä siihen että ilman kunnon perusteita
julistat itsesi voittajaksi jne..Joka taas on
heijastuma siitä että pyrit olemaan ylivertainen
vaikka kuinka tulisi selkään, sääli vaan se ei
toimi noin.
"Käymässämme keskustelussa käy kuitenkin ilman
tulkinnanvaraisuutta ilmi, että olet esittänyt
väitteitä, jotka tiedät etukäteen virheellisksi
(enkä tarkoita uskonasioita, sillä niiden
totuudellisuuteen tai valheellisuuteen en osaa
ottaa kantaa). Et edelleenkään kiellä tätä,
väität vain tyylillesi uskollisesti minun
muutelleen kirjoituksia. Osoita se.
No, et uskalla edelleenkään suoraan sanoa
puhuvasi totta koska tiedät itsekin, että asia ei
useinkaan ole niin. Hyvä merkki. Sinulla siis
lienee jonkinlainen omatunto kuitenkin."
Jospa sinä osoittaisit missä minä olen
tarkoituksellisesti valehdellut. Sinusta ko.
väitteen esittäminen tekee valehtelijan.
Sinun "selostuksesi" tapahtumista vetää
kotiinpäin, mikä ei sinänsä ole muutakuin sinulle
häpeäksi jos joku suhtautuu edes vähän
objektiivisesti asiaan.
"Hmmm. Kumpaa siis ei saa tehdä? Mitä eroa näiden
moraalisella oikeutuksella on, mikäli molemmat
tehdään tietoisesti? Mitä jumalasi yleisesti
sanoo totuudessa pysymisestä?"
sananlaskut:12:22 "Herralle kauhistus ovat
valheelliset huulet, mutta teoissaan uskolliset
ovat hänelle otolliset."
Johanneksen evankeliumi:
8:44 "Te olette isästä perkeleestä, ja isänne
himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut
murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy,
koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu
valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on
valhettelija ja sen isä."
mooseksen:"Älä levitä valheellista huhua, äläkä
anna apuasi syylliselle rupeamalla vääräksi
todistajaksi."
Eli väärä todistus sekä valehtelu on sama asia.
En sitten tiedä sinun moraalista, ainakin sen
vertaaminen paskaan loukkaisi paskan moraalia..
"Jos esität, että luulen tietäväni jotain mitä en
tiedä, esitä perusteet. Ja mitä en tiedä?"
En sano että luulet tietäväsi jotain, vaan että
et tiedä miten asiat on, joten sen tähden luulet
tietäväsi totuuden. Kuten näit, niin koraani
sanoo että on muuttumatonta Jumalan sanaa, jota
kukaan ei voi muuttaa. Niin miksi sitten muhamed
niin teki, ja vieläpä väittää että Jumala peruisi
sanansa.
"En uskonut, että viestini auttaisi sinua
asenteenmuutokseen, mutta en voi katsoa
sivustakaan, kun esität Koraanista jatkuvasti
outoja väitteitä vailla pohjaa."
Mtien niin vailla pohjaa?
"Siis mikä se Koraanin ristiriita muka oli?
Siteerasit vain Koraania."
lue edeltä.
> Annoit hyvän esimerkin siitä jälleen. esim. syyttömyyttä siihen että ilman kunnon perusteita julistat itsesi voittajaksi jne..
En edelleenkään ymmärrä lainkaan, mitä yrität sanoa. Voisitko vastata kysymyksiini hiukan yksilöidymmin, jotta minullekin selviäisi, mitä oikein ajat takaa? Osoitisitko esim. jostakin kirjoituksestani tällaisen kohdan, itse kun en muista "julistaneeni itseäni voittajaksi" missään keskustelussa. Ihan vinkiksi: se, joka kirjoittaa ketjun viimeisen viestin, ei välttämättä ole mikään keskutelun "voittaja".
> Jospa sinä osoittaisit missä minä olen tarkoituksellisesti valehdellut.
Kas. sinulla on tämä tapa paeta asioita esittämällä vastakysymyksiä. Mutta koska se minusta on aika heikkoa argumentointia, en itse sorru siihen. Laitan tähän ulkomuistista muutaman tässa ja viittaamassani keskustelussa esittämiäsi tietoisesti valheellisen väitteen:
- väität, että olen muutellut kirjoituksiasi. Tätä et kykene osoittamaan, sillä tiedät sen valheeksi itsekin. jokainen voi asian tarkistaa antamistani linkeistä (Miksi muuten edes kysyt tätä, kun olen asian tuonut esille jo moneen kertaan?)
- keskustelussamme väitit mm. tietäväsi mitä on positivismi, vaikka kirjoituksesi osoittivat selvästi, että sinulla ei ole asiasta hajuakaan
- väitit yk-sotilaiden tehneen enemmän rikoksia ihmisyyttä vastaan kun Inkvisition, vaikka tiedfät, että inkisitiolla oli aikaa satoja vuosia, kun taas varsinaiset yk-joukot eivät ole juuri sotia käyneetkään (Korean sota oli USA:n operaatio, joskin YK:n mandaatilla).
Sinulla on myös lukuisia ymmärryksen puutteesta johtuvia virheellisiä käsityksiä, mutta ymmärryksen puutetta ei voi varsinaisesti laskea tietoiseksi valehteluksi vaan siihen pitäisi päin vastoin pyrkiä suhtautumaan ymmärtäväisesti. Siinä minä en valitettavasti ole erityisen hyvä.
Satunnaisesti kirjoitelmiasi silmäillessä olen havainnut paljon muutakin valheellista, mutta koska en jaksa olla erityisen kiinnostunut kirjoituksistasi, en osaa sanoa, onko tällainen valehtelu tietoista vai tiedostamatonta. Yleistä se näyttää olevan.
Mutta. Et vieläkään uskalla väittää, että _et_ valehtelisi, syytätpä nyt vain minuakin samasta "synnistä". Se osoittaa ainakin sen, että pelkäät jumalaasi etkä sentään aivan mitä tahansa uskalla täälläkään sanoa.
Moraalisen kehittymisen tiellä oletkin menossa oikeaan suuntaan, vaikka etenemisesi tapahtuukin pienin askelin. Hyvä kuitenkiin, että olet vähentänyt valehteluasi ainakin räikeimmästä päästä. Ehkä jonain päivänä kykenet siitä luopumaan ja saat armon jumalasi edessä. Toisaalta saattaa tietysti olla, että minäkuvastasi jotuen haluatkin olla jumalasi edessä mahdollisimman "syntinen", mutta kuten totesinkin, näissä psykiatrisissa seikoissa en ole asiantuntija.
Kun kerran haaveilet toimittajan tai kolumnistin työstä, sinun on hyvä tietää, että julkaisuissa kirjoittavilla ihmisillä (tai viimeistään heidän esimiehillään) on vastuu kirjoituksistaan. Täällä voit kirjoittaa aivan mitä sylki suuhun tuo, mutta mikäli kirjoittaisit vaikkapa tämän portaalin toimituksellisilla palstoilla, olisit harjoittamallasi tyylillä piankin vaikeuksissa esimiehesi, lukijoidesi, julkisen sanan neuvoston ja lopulta myös virkavallan kanssa. Väheksy toki meitä ei-kristittyjä uskontopalstalaisia, mutta älä ajattele, että huijaamalla selviät koko maailmasta.
Hyvää jatkoa vain,
"En edelleenkään ymmärrä lainkaan, mitä yrität
sanoa. Voisitko vastata kysymyksiini hiukan
yksilöidymmin, jotta minullekin selviäisi, mitä
oikein ajat takaa? Osoitisitko esim. jostakin
kirjoituksestani tällaisen kohdan, itse kun en
muista "julistaneeni itseäni voittajaksi" missään
keskustelussa. Ihan vinkiksi: se, joka kirjoittaa
ketjun viimeisen viestin, ei välttämättä ole
mikään keskutelun "voittaja"."
Ei myöskään se joka väittää olevansa..
noh, esim. tässä:"Minä en edes kuvittele
tietäväni totuutta. Sellaista ylimielisyyttä
maailman ja toisten ihmisten edessä voivat
osoittaa vain uskovaiset." ELi korotit
ylivertaiseksi uskovaisten rinnalla itsesi
perusteella ettet tiedä totuutta. Aika hyvin
perusteltu, ei yhtään ylimielisesti?
Entä tämä "että ajattelu tuottaa minulle
mielihyvää, vaikka se kristittyjen jumalan
ilmoituksen mukaan on monessa tapauksessa syntiä,
jopa kuolemansyntiä, josta anteeksiantoa ei voi
saada."
Yleistät melkolailla, sanot että ajattelu joka
tarkoittaa myös uskoa, olisi syntiä. Sinun
totuutesi mukaan ajattelu on epäilyä, ja että
vain sinä ajattelet kun epäilet. Mutta siltikin
uskot ettei ole Jumalaa, tai toteat ettet tiedä,
kuka siis kiertelee?
"Toinen asia, mitä tämä nimim. EclipsE ei ymmärrä
lainkaan, on tämä perisynnin ongelma. Tämä
ymmärtämättömyys tulee esiin seuraavassa
viestissä ja erityisen huvittavalla tavalla
muutamia viestejä myöhemmin"
Kuka ei ymmärrä ja mitä? Sinä siis ymmärsit,
vastaamalla:"Kristinuskossa jumala loi ihmiseen
synnin. Ja rankaisee ihmistä siitä, mitä itse
teki."Tämä kaikki tietoinen vastauksesi osoitti
vain sen mitä olen sanonut. Eihän Jumala
pakottanut ihmista rikkomaan itseään vastaan,
tosin kuin sinä tässä annat ymmärtää.
"Kas. sinulla on tämä tapa paeta asioita
esittämällä vastakysymyksiä. Mutta koska se
minusta on aika heikkoa argumentointia, en itse
sorru siihen.
Sinulla on oikeus mielipiteeseen, mutta se ei ole
aina oikea, katsos sekin on tapa vastata. Sekä
ennenkaikkea saada tarkennusta kysymykseen.
Laitan tähän ulkomuistista muutaman tässa ja
viittaamassani keskustelussa esittämiäsi
tietoisesti valheellisen väitteen:
- väität, että olen muutellut kirjoituksiasi.
Tätä et kykene osoittamaan, sillä tiedät sen
valheeksi itsekin. jokainen voi asian tarkistaa
antamistani linkeistä (Miksi muuten edes kysyt
tätä, kun olen asian tuonut esille jo moneen
kertaan?)
Ensinäkin osoitin ylhäällä sen miten niitä olet
asetellut varsin ei-objektiiviseen valoon,
toiseksi kuulin luotettavalta taholta alunperin
sivujesi sisällöstä.
- keskustelussamme väitit mm. tietäväsi mitä on
positivismi, vaikka kirjoituksesi osoittivat
selvästi, että sinulla ei ole asiasta hajuakaan
"Positivismi pitää inhimillisen tiedon perustana
jotakin "positiivisesti" annettua, ts. välittömiä
aistimuksia, tosiasioita, varmaa ja
epäilyksetöntä, ja katsoo että pätevä tutkimus
rajoittuu tämän aistimusperustan kuvaamiseen ja
selittämiseen. Metafyysisiä oletuksia ja
teorioita maailman "todellisesta" luonteesta,
elämän arvosta jne. positivismi pitää
harhaanjohtavina ja käytännössä hyödyttöminä."
ELi miten niin valehtelin?
- väitit yk-sotilaiden tehneen enemmän rikoksia
ihmisyyttä vastaan kun Inkvisition, vaikka
tiedfät, että inkisitiolla oli aikaa satoja
vuosia, kun taas varsinaiset yk-joukot eivät ole
juuri sotia käyneetkään (Korean sota oli USA:n
operaatio, joskin YK:n mandaatilla)."
Uskon edelleen niin. SItäpaitsi nykyopäivän
raakuus ja aseet ovat varsin vaarallisia, ja
brutaaleja.
"Sinulla on myös lukuisia ymmärryksen puutteesta
johtuvia virheellisiä käsityksiä, mutta
ymmärryksen puutetta ei voi varsinaisesti laskea
tietoiseksi valehteluksi vaan siihen pitäisi päin
vastoin pyrkiä suhtautumaan ymmärtäväisesti.
Siinä minä en valitettavasti ole erityisen hyvä.
Satunnaisesti kirjoitelmiasi silmäillessä olen
havainnut paljon muutakin valheellista, mutta
koska en jaksa olla erityisen kiinnostunut
kirjoituksistasi, en osaa sanoa, onko tällainen
valehtelu tietoista vai tiedostamatonta. Yleistä
se näyttää olevan."
Jälleen lisäät syvyyttä omaan hautaasi
osoittamalla että nämä "valheet" ja "tietämyksen
puutteet" johtuvat vain siitä etten ole kanssasi
samaa mieltä, eli kuka siis valehtelee? No
tarkoitus pyhittää keinot?
Ja jos et ole huomannut näitä asioita itsessäsi,
niin utopistinen egoistisuutesi on vähintäänkin
psykiatrista huolenpitoa tarvitseva asia.
Haaveilen kolumnistin työstä? Heh, tehdäänkö niin
että käyt tämän keskustelun soolona, kun kerran
sinä tunnut tietävän asioita mistä vastapuoli ei
ole niin kovin varma.
Siunausta oikealle tielle, älköön itsepetoksesi
sokaisko enempää silmiäsi.
"Tumppi & Pelle on tosin yhtä vastenmielinen pari
kuin Stalin ja Lenin."
Tietääkseni Stalin ja Lenin eivät olleet pari.
Sinulla on ehkä asiasta sisäpiirin tietoa,
mitä tarkoitat, mutta on sanottu että toisensa
tunsivat ja on kumminkin neuvostovallan "ikoneja."
Ei sen puoleen varsinainen pari ollut pelle tai
tumppikaan. Mutta miksi et siis heistä kysynyt
samaa vai onko sinulla sisäpiirin tietoa?
> ELi korotit ylivertaiseksi uskovaisten rinnalla itsesi perusteella ettet tiedä totuutta.
Heh. Sinä tulkitset asian niin. Minusta on ihmiseltä ylimielistä väittää tietävänsä totuus (eivätkä monet uskovatkaan niin tee). Jos sinä koet minun näin sanomalla nostavan itseni jonkin keskustelun voittajaksi, niin tunteesi on omasi. Ylipäätään (jos nyt ajatellaan perinteistä väittelytaitoa) väittelyn osapuolet eivät voi julistaa itseään väittelyn voittajiksi, vaan sen tulee tehdä ulkopuolinen arvioija tai toisen osapuolen tulee julistaa itsensä häviäjäksi. Ehkä olet suhteeni tehnyt niin :-).
Mutta olkoon. Minä en ymmärrä sinun näkökantaasi tässä asiassa. Heh, suostun siihen, että julistat minut käymiemme keskutelujen voittajaksi...
> Yleistät melkolailla, sanot että ajattelu joka
tarkoittaa myös uskoa, olisi syntiä.
Tämä oli - hupaisaa kyllä - koko keskustelun alkuperäinen aihe. Luehan se uudelleen. Teesiäni et voinut mitenkään kumota. Kaikki ajattelu ei varmaan ole kristinuskon jumalan mielestä syntiä, mutta esim. epäily on. Et pystynyt mitenkään vastaamaan tähän väitteeseen, etka tunnu kykenevän vieläkään. Ymmärrän toki, että koet jääneesi keskustelussa "tappiolle". Älä huoli, en minä sinua yritä uskostasi vieroittaa.
>Sinun totuutesi mukaan ajattelu on epäilyä,
Voi höpö höpö taas. Epäily on ajattelua, mutta kaikki ajattelu ei ole epäilyä. Miten tämäkin nyt on niin vaikeaa... Minulla ei muuten ole "totuuksia" vaan vain näkemyksiä ja niille erilaisia perusteita.
> Kuka ei ymmärrä ja mitä?
No, enpä tiedä. Itse jopa sanot keskustelussa, ettet ymmärrä. Mistäs minä tiedän, että ymmärsit, kun et sitä mitenkään tuonut esille?
> Sinulla on oikeus mielipiteeseen, mutta se ei ole aina oikea, katsos sekin on tapa vastata.
Niin. Se on huono tapa. Eikä tämä ole minun mielipiteeni, vaan opiskelun ja käytännön elämän kautta havaittua. Yleensä vastakysymyksiä aletaan esittää silloin, kun oma argumentaatio on heikolla pohjalla. "Hyökkäys on paras puolustus", sanovat sotateoreetikotkin. Sínulle vastaamatta jättäminen ja vastakysymykset ovat lähes säännönmukaisia.
> Ensinäkin osoitin ylhäällä sen miten niitä olet asetellut varsin ei-objektiiviseen valoon, toiseksi kuulin luotettavalta taholta alunperin sivujesi sisällöstä.
Olet valehdellut tietoisesti, sillä olit käynyt jo tutstumassa teksteihin kun väitit minun niitä muutelleen. Aivan turhaa sinun on tässäkään kiemurrella. "Luotettava taho" ei ollut kovinkaan luotettava.
> ELi miten niin valehtelin?
Totta kai tiedät positivismista nyt, sillä minäkin kerroin samassa ketjussa siitä eräälle kysyjälle. Minulle viestejä kirjoittaessasi et tiennyt siitä mitään (nimititkin virheellisesti "positiivisuudeksi") vaikka toisin väitit. Tämä käy selvästi kirjoittamastasi ilmi jokaiselle, joka jaksaa keskustelumme läpi kahlata. Erityisen höperöä väitteesi on siksi, että netistä olisit ennen niiden esittämistä voinut saada aivan riittävästi tietoa positivimista vain hakupalveluita käyttämällä.
En välitä enää tuolloista keskusteluamme jatkaa, saat julistautua siinä voittajaksi jos se helpottaa.
> Uskon edelleen niin. SItäpaitsi nykyopäivän raakuus ja aseet ovat varsin vaarallisia, ja brutaaleja.
Niin. Ja uskohan ei tarvitse perustella... Tiedät, että inkvisitio vaikutti satoja vuosia, YK:n operaatiot ovat olleet pääosin rauhan ylläpitoa varsinaisten sotatoimien päättymisen jälkeen. Ehkä kiellät uskosi vuoksi tosiasiat, mutta teet sen tietoisesti.
> Jälleen lisäät syvyyttä omaan hautaasi osoittamalla että nämä "valheet" ja "tietämyksen puutteet" johtuvat vain siitä etten ole kanssasi samaa mieltä, eli kuka siis valehtelee?
Sinä. Älä kuitenkaan ole huolissasi minusta vaan itsestäsi. Katsos, minä olen osoittanut muutaman selkeän valheen. Tämä on sinänsä aika vähäpätöinen asia, mutta koetan osoittaa, että valheesta voi jäädä kiinni ja siitä voi joskus - vaikka ei nyt - olla hyvinkin ikäviä seurauksia.
Tietenkään et hyväksy teesejäni. Hupaisaa on se, että et kiistä valehdelleesi (etkä sano puhuneesi totta), yrität vain kiemurrella irti vastuusta vetoamalla "luotettaviin tahoihin" yms. No, ethän tietysti muuta voikkaan tehdä, koska vielä tässä vaiheessa omien virheiden myöntäminen lienee sinulle ylivoimaista.
> No tarkoitus pyhittää keinot?
Olen useasti todennut vastenmielisyyteni tätä uskonnollisten fanaatikkojen keskuudessa suosittua ajattelutapaa kohtaan. Sinun tarkoituksesi (ja keinosikin) tiedän, mutte minkä luulet olevan minun tarkoitukseni?
Vieläkään et uskalla sanoa puhuvasi totta tällä palstalla. Pyri kirjoittamaan vastaisuudessa niin, että jonain päivänä voit niin sanoa.
> Haaveilen kolumnistin työstä? Heh, tehdäänkö niin että käyt tämän keskustelun soolona, kun kerran sinä tunnut tietävän asioita mistä vastapuoli ei ole niin kovin varma.
No, kirjoittavan toimittajan työ on ihan nyvä ammatti. Jos et ole varma urahaaveistasi, niin ehkä sinun kannattaa niitä vielä hiukan miettiä. Kirjoittajan vastuu voi joskus olla raskas kannettavaksi, mutta vilpittömyys, vastaanottajan kunnioittaminen ja parhaan tietonsa mukaan toimiminen on kyllä palkitsevaa. Pyri siihen.
"Luokittelut ovat aika tylsiä ja väistämättä
jossain määrin epätarkkoja. Mutta agnostikoksi
minua voinee kutsua. Olen joskus puolileikilläni
todennut, että minulta taitaa puuttua tuo
uskonnollisuuden geeni :-).
Agnostikot (a-gnost=ei-tietävä) eivät ota kantaa
jumalien olemassaoloon, toisin kun ateistit tai
tesitit. Minä pidän jumalia mahdollisina (joskin
epätodennäköisinä), mutta en omaa asiasta
varmuutta mihinkään suuntaan. Siksipä minusta
ainoa oikea vastaus, kun kysytään jumalien
olemassolosta, on "en tiedä"."
Tästä herääkin kysymys, että millä tavalla sinä
siis eroat ateistista? Hän asettuu utopistisesti
kaiken tiedon ylle, ja väittää tietävänsä jotain
mistä ei voi olla varma. Sinä sanot että et tiedä
ja että se on peräti epätodennköistä.Siis molempi
parempi?
Eli koska et kerran omaa varmuutta mihinkään
suuntaan, niin sinun maailmankatsomuksesi siis
perustuu siihen että pakenet kysymystä, mutta et
löydä sillä vastausta. Pakeneminen ei taas ole
etsimistä. Tästä herääkin kysymys: miten voit
missään nimessä pitää jotain sellaista
epätodennäköisenä mitä pakenet, mitä kohtaan koet
tietosi varsin vajavaiseksi? ELi tästä herääkin
kysymys, kun kerran olet ottanut asenteen missä
välttelet vastaamisen vastuuta jne..niin mitä
teet uskontopalstalla, jossa vertaillaan
näkemyksiä, otetaan kantaa (pääasiassa.)
Olet sanonut toisaalla että sinä voisit kuolemasi
jälkeen "keskustella" kohtalostasi Jumalan
kanssa. Mutta, silloin se on liian myöhäistä.
Vastaat tähän todennäköisesti joko juuei-tyyliin
tai kiellät, mutta matka on kerran elämä, ja
mennyttä ei saa takaisin eli kun olet päämäärässä
et voi palata tekemään enää päätöksiä.
Vai millä perustelet tämän? Kuten näet, et voi
juurikaan perustella sitä ilman että uskoisit
hieman johonkin uskontoon. Jos et taas sitoudu,
niin sitten kiellät.
Joten agnostinen näkemys on mahdotonta toteuttaa.
"Heh. Sinä tulkitset asian niin. Minusta on
ihmiseltä ylimielistä väittää tietävänsä totuus
(eivätkä monet uskovatkaan niin tee). Jos sinä
koet minun näin sanomalla nostavan itseni jonkin
keskustelun voittajaksi, niin tunteesi on omasi.
Ylipäätään (jos nyt ajatellaan perinteistä
väittelytaitoa) väittelyn osapuolet eivät voi
julistaa itseään väittelyn voittajiksi, vaan sen
tulee tehdä ulkopuolinen arvioija tai toisen
osapuolen tulee julistaa itsensä häviäjäksi. Ehkä
olet suhteeni tehnyt niin :-).
Mutta olkoon. Minä en ymmärrä sinun näkökantaasi
tässä asiassa. Heh, suostun siihen, että julistat
minut käymiemme keskutelujen voittajaksi..."
Sinä siis väität että sinä ET syyllisty millään
lailla totuuden tietämiseen? Ota huomioon että
voidaksesi kieltää jotain sinun täytyy myös
tietää siitä jotain. ELi sinä sanot ettet tiedä
Jumalasta, mutta siltikin pidät häntä
epätodennäköisenä? Miten tämä on mahdollista?
Sinä_et_ole_minun_mielestäni_voittanut.
"Tämä oli - hupaisaa kyllä - koko keskustelun
alkuperäinen aihe. Luehan se uudelleen. Teesiäni
et voinut mitenkään kumota. Kaikki ajattelu ei
varmaan ole kristinuskon jumalan mielestä syntiä,
mutta esim. epäily on. Et pystynyt mitenkään
vastaamaan tähän väitteeseen, etka tunnu
kykenevän vieläkään. Ymmärrän toki, että koet
jääneesi keskustelussa "tappiolle". Älä huoli, en
minä sinua yritä uskostasi vieroittaa."
lue itse se uudelleen..Miksi sanoit aluksi
AJATTELUN olevan syntiä? Epäily on myöskin melko
suhteellista, joten sinä olet se jolla tässä
lipsuu.
"Voi höpö höpö taas. Epäily on ajattelua, mutta
kaikki ajattelu ei ole epäilyä. Miten tämäkin nyt
on niin vaikeaa... Minulla ei muuten
ole "totuuksia" vaan vain näkemyksiä ja niille
erilaisia perusteita."
Epäily juttuun vastasin yllä. Sinä puhuit
ajattelusta epäilynä, et_erottanut_sitä! Miksi
kyseenalaistat totuuksia, eli käytännössä vaihdat
hiiltä timanttiin.
"Niin. Se on huono tapa. Eikä tämä ole minun
mielipiteeni, vaan opiskelun ja käytännön elämän
kautta havaittua. Yleensä vastakysymyksiä aletaan
esittää silloin, kun oma argumentaatio on
heikolla pohjalla. "Hyökkäys on paras puolustus",
sanovat sotateoreetikotkin. Sínulle vastaamatta
jättäminen ja vastakysymykset ovat lähes
säännönmukaisia."
No tuopa ei ole muutakuin mielipidettä, ja
vastaamatta jättämisestä voinen sanoa että sinä
olit pääasiassa se joka käytti copy and paste
tyylisiä poimintoja joihin sitten vastailit. ELi
poimit rusinat pullasta.
"Olet valehdellut tietoisesti, sillä olit käynyt
jo tutstumassa teksteihin kun väitit minun niitä
muutelleen. Aivan turhaa sinun on tässäkään
kiemurrella. "Luotettava taho" ei ollut kovinkaan
luotettava."
Älä yritä, luotettava taho kävi ennen minua. Sen
pohjalta väitin sinun muunnelleen. Mutta muuten
olen syyttänyt sinua ei-objektiivisesta asioiden
esittämisestä.
"Totta kai tiedät positivismista nyt, sillä
minäkin kerroin samassa ketjussa siitä eräälle
kysyjälle. Minulle viestejä kirjoittaessasi et
tiennyt siitä mitään (nimititkin
virheellisesti "positiivisuudeksi") vaikka toisin
väitit. Tämä käy selvästi kirjoittamastasi ilmi
jokaiselle, joka jaksaa keskustelumme läpi
kahlata. Erityisen höperöä väitteesi on siksi,
että netistä olisit ennen niiden esittämistä
voinut saada aivan riittävästi tietoa
positivimista vain hakupalveluita käyttämällä."
jos puhuin positiivisuudesta, niin tuliko sinulla
kertaakaan mieleen että puhuin positiivisuudesta?
heh, you must do much better than that!
"Niin. Ja uskohan ei tarvitse perustella...
Tiedät, että inkvisitio vaikutti satoja vuosia,
YK:n operaatiot ovat olleet pääosin rauhan
ylläpitoa varsinaisten sotatoimien päättymisen
jälkeen. Ehkä kiellät uskosi vuoksi tosiasiat,
mutta teet sen tietoisesti."
Valtiollispohjaiset instituutiot kuten YK ja
katolinen kirkko tekivät kumpikin yhtä ei-
raamatullisia, uskosta luopumisen tekoja. Myös
inkvisiittioihin liitty ns. rauhanomaista
toimintaa.
"Sinä. Älä kuitenkaan ole huolissasi minusta vaan
itsestäsi. Katsos, minä olen osoittanut muutaman
selkeän valheen. Tämä on sinänsä aika
vähäpätöinen asia, mutta koetan osoittaa, että
valheesta voi jäädä kiinni ja siitä voi joskus -
vaikka ei nyt - olla hyvinkin ikäviä seurauksia."
Olet vai? Korkeintaan muutaman mielipiteen, ja
osoittanut olevasi moraalilta lähes rotan
tasolla..
et muuten taaskaan vastannut tuohon
kolumnistihommaan?
suhtaudutaan kirjoitukseen kuten alakoululaisen
kirjoitukseen. "Parempilaatuinen" ja
"oikeinkirjoitus" ovat yhdyssanoja kumpainenkin.
> Tästä herääkin kysymys, että millä tavalla sinä siis eroat ateistista?
Koska minä en väitä, että jumalaa ei ole olemassa. Sanakirjastakin kyllä selviää ateistin ja agnostikon ero.
>Sinä sanot että et tiedä ja että se on peräti epätodennköistä.Siis molempi parempi?
Niin, lapsipieni. Oleko koskaan kuullut, ett joku epäilisi jotakin, mutta ei olisi varma? Onko tällainen asennoituminen jotenkin vaikeaa sinulle ymmärtää? On peräti epätodennäköistä, että Ursa Major 47:ää kiertävällä eksoplaneetalla asustaa sisiliskopyrstöisiä vesinokkaeläimiä, mutta en voi sanoa tietäväni, etteikö näin olisi.
> Eli koska et kerran omaa varmuutta mihinkään suuntaan, niin sinun maailmankatsomuksesi siis perustuu siihen että pakenet kysymystä, mutta et löydä sillä vastausta.
On niin hukea ajatushyppy tämä, että tätä en kykene ollenkkan käsittämään. Koska en ole varma, pakenen. Aha. No, jos sinä ajattelet näin, niin "juokse poika juokse" (ihan hyvä kirja).
> Pakeneminen ei taas ole etsimistä.
Minä en pakene yhtään mitään. MIksi minun pitäisi paeta jotakin? En myöskään (enää) erityisemmin etsi mitään. Ymmärrystäni ja ajatteluani haluan kykyjeni mukaan kehittää kuolemaani asti, ja olisihan se mukavaa jos samaa voisi jatkaa senkin jälkeen (lotossakin olisi mukava voittaa).
> ELi tästä herääkin kysymys, kun kerran olet ottanut asenteen missä välttelet vastaamisen vastuuta jne..niin mitä teet uskontopalstalla, jossa vertaillaan näkemyksiä, otetaan kantaa (pääasiassa.)
Haluaisit varmaankin, että en kirjoittelisi tänne. No, ymmärrän kyllä, miksi haluat niin. Kirjoittelen tänne, koska minusta ihmiset ovat kiinostavia ja kummallisia ja haluan oppia heitä ymmärtämään. Uskonnollinen ajattelu on ihmiselle lajityypillinen ominaisuus. Testaan myös omia ajatuksiani ja näkemyksiäni asettamalla ne alttiiksi kritiikille. Sinun kanssasi tämä testaamisnäkökulma on kuitenkin jokseenkin toivotonta, joten näissä keskusteluissa lienee kyse vain suhteellisen halvasta tirkistelynhalusta. Täytyy todeta, että minua joskus hiukan hävettää keskustella kanssasi, mutta toisaalta tyylisi on sen verran töykeää, että en anna pienen nolostumisen pahemmin häiritä.
> Mutta, silloin se on liian myöhäistä.
Tämä on vain sinun mielipiteesi. Muitakin mielipiteitä on olemassa. Varmaa tietoa taas ei.
> Joten agnostinen näkemys on mahdotonta toteuttaa.
Uskon, että sinun tavallasi ajattelevan ihmisen on mahdoton elää agnostisen maailmankuvan mukaan, eikä kukaan sitä sinulta vaadikkaan. Mutta älä huoli, muunkinlaisia ihmisiä on kuitenkin olemassa.
sisällölisesti sinun kirjoitustasi, (sisältö ja
laatu ovat asioita joihin vähemmän naiivit
henkilöt kiinnittää palstalla huomiota) kun
katsoo niin sen laatu menee aika lähelle
hiekkalaattikko tasoa.
En nyt tiedä onko se sitten niin juhlinnan
arvoinen asia että jos kerkiää tarkistamaan
kirjoituksen mahdolliset virheet, jos kerran sen
laatu on huonompaa kuin oman ruuan sulatuksensa
jaloste.
sisällölisesti sinun kirjoitustasi, (sisältö ja
laatu ovat asioita joihin vähemmän naiivit
henkilöt kiinnittää palstalla huomiota) kun
katsoo niin sen laatu menee aika lähelle
hiekkalaattikko tasoa.
En nyt tiedä onko se sitten niin juhlinnan
arvoinen asia että jos kerkiää tarkistamaan
kirjoituksen mahdolliset virheet, jos kerran sen
laatu on huonompaa kuin oman ruuan sulatuksensa
jaloste.
"Koska minä en väitä, että jumalaa ei ole
olemassa. Sanakirjastakin kyllä selviää ateistin
ja agnostikon ero."
väitätkö sitten että hän olisi? Et. Joten joko
uskot tai et usko. Simple as that.
"Niin, lapsipieni. Oleko koskaan kuullut, ett
joku epäilisi jotakin, mutta ei olisi varma? Onko
tällainen asennoituminen jotenkin vaikeaa sinulle
ymmärtää? On peräti epätodennäköistä, että Ursa
Major 47:ää kiertävällä eksoplaneetalla asustaa
sisiliskopyrstöisiä vesinokkaeläimiä, mutta en
voi sanoa tietäväni, etteikö näin olisi."
Mutta jos ajattelet sinisilmäinen ystäväni
tarkkaan mitä sanot, niin huomaat että
välimuotoa_EI_KÄYTÄNNÖSSÄ_OLE. Vai miten
selittäisit sen?
"Minä en pakene yhtään mitään. MIksi minun
pitäisi paeta jotakin? En myöskään (enää)
erityisemmin etsi mitään. Ymmärrystäni ja
ajatteluani haluan kykyjeni mukaan kehittää
kuolemaani asti, ja olisihan se mukavaa jos samaa
voisi jatkaa senkin jälkeen (lotossakin olisi
mukava voittaa)."
No jos et mielestäsi pakene, niin vastaa sitten
siihen kysymykseen? Minäkin ihmettelen että mitä
pakenet, sillä jos mainitset kykysi ajatella,
niin ihmettelen ajatteluun liittyvää päätöksen
tekoa.
"Haluaisit varmaankin, että en kirjoittelisi
tänne. No, ymmärrän kyllä, miksi haluat niin.
Kirjoittelen tänne, koska minusta ihmiset ovat
kiinostavia ja kummallisia ja haluan oppia heitä
ymmärtämään. Uskonnollinen ajattelu on ihmiselle
lajityypillinen ominaisuus. Testaan myös omia
ajatuksiani ja näkemyksiäni asettamalla ne
alttiiksi kritiikille. Sinun kanssasi tämä
testaamisnäkökulma on kuitenkin jokseenkin
toivotonta, joten näissä keskusteluissa lienee
kyse vain suhteellisen halvasta
tirkistelynhalusta. Täytyy todeta, että minua
joskus hiukan hävettää keskustella kanssasi,
mutta toisaalta tyylisi on sen verran töykeää,
että en anna pienen nolostumisen pahemmin
häiritä."
Ei se minua haittaa, senkun kirjoittelet.
Kysynkin mikä saa sinut tuntemaan itsesi minulle
niin suureksi uhkaksi(?!)että en sitä toivo?
Jos olisin pilkkamielellä voisin mainita että ei-
viisas (agnostikko)asenne kuvaisi mahdollista
raukkamaisuutta. VÄlttelet perusteita, ja kantasi
kyseenalaistamista: Ateistin suuntaan voit
kääntyä kun siltä näyttää, mutta jos se
epäonnistuu voit toki aina vedota olleesi
agnostikko,noh kukin taaplaa tyylillään.
Tämä on vain se kuva minkä minä olen saanut
sinusta, älä siis turhaa ota itseesi.
"Tämä on vain sinun mielipiteesi. Muitakin
mielipiteitä on olemassa. Varmaa tietoa taas ei."
Miksi ei ole? Olet siis ateisti jos sanot ettei
sitä ole, mutta taas johonkin uskontoon
kallellaan jos sanot että sitä voi olla.
"Uskon, että sinun tavallasi ajattelevan ihmisen
on mahdoton elää agnostisen maailmankuvan mukaan,
eikä kukaan sitä sinulta vaadikkaan. Mutta älä
huoli, muunkinlaisia ihmisiä on kuitenkin
olemassa."
Olet täysin oikeassa. agnostilaisuus on minulle
mahdoton ajatus. Mutta ei ole ihmisestä kiinni se
ettei sitä voi toteuttaa.
> väitätkö sitten että hän olisi? Et. Joten joko uskot tai et usko.
Hyvä poika, alat oppia. Agnostikko ei usko jumalaan, aivan oikein. Agnostikko ei myöskään usko, ettei jumalia ole olemassa. Mutta agnostikko ei usko myöskään, että hänen henkilökohtainen näkemyksensä jumalasta olisi mikään osoitus siitä, onko jumala olemassa vai ei.
> Mutta jos ajattelet sinisilmäinen ystäväni tarkkaan mitä sanot, niin huomaat että välimuotoa_EI_KÄYTÄNNÖSSÄ_OLE. Vai miten selittäisit sen?
Minä elän hyvin tyytyväisenä ateismin ja teismin välissä, siinä määrin sovussa itseni kanssa kun se ylipäätään on mahdollista. Sinä tietenkin voit ajatella muuta, mutta sinun ajatuksillasi ei ole minun elämääni tai maailmankatsomukseeni juuri muuta vaikutusta kun se, että edstamasi jumalan olemassaolo näyttää vain entistäkin epätodenäköisemmältä.
> No jos et mielestäsi pakene, niin vastaa sitten siihen kysymykseen?
Tarkoitatko tätä kysymystä?: "miten voit
missään nimessä pitää jotain sellaista
epätodennäköisenä mitä pakenet, mitä kohtaan koet
tietosi varsin vajavaiseksi?"
Kysymykseen ei voi vastata lainkaan, koska en pakene yhtään mitään. Tuntuuko tämän(kin) ymmärtäminen jotenkin vaikealta?
> sillä jos mainitset kykysi ajatella, niin ihmettelen ajatteluun liittyvää päätöksen tekoa.
Minä puolestani ihmettelen, miksi ajattelun pitäisi aina johtaa johonkin päätökseen. Sehän on aivan järjetön ajatuskin. Ajatukset johtavat joskus mielipiteiden muodostumiseen, mutta pelkästään ajattelemalla ei päätöksiä ole kovin järkevää tehdä. Heh, jos haluat, niin voit ajatella, että jumalien suhteen ajatteluni on johtanut päätökseen "en tiedä".
> Tämä on vain se kuva minkä minä olen saanut sinusta, älä siis turhaa ota itseesi.
Ole hyvä vain. On helppo havaita, että et ymmärrä agnostismin perusteita, eikä sinun tarvitsekaan. Minusta on yhdentekevää, mitä ajattelet, joskin puolestasi olen aika ajoin hiukan pahoillani ja jos tyylisi olisi hiukan toisenlainen, saattaisin sinua sääliäkin.
>Miksi ei ole? Olet siis ateisti jos sanot ettei sitä ole, mutta taas johonkin uskontoon kallellaan jos sanot että sitä voi olla.
Ehkä sinulla on varmaa tietoa (olethan niin väittänytkin). Ehkä Osamalla on. Ehkä VS Naipaulilla on, ehkä Budhalla oli. Ainoa asia jonka varmasti (näin Descartesilaisessa mielessä) tiedän, on se, että minulla ei ole varmaa tietoa jumalista.
Luulin jo, että ymmärsit, mikä on ateisti ja mikä agnostikko. Luulin siis taas väärin, et ymmärtänyt vieläkään. Hupaisasti keskustelu kanssasi kiertää kehää, joka puoleltasi ikään kuin spiraalina pienenee ja pienenee viesti viestiltä koskaan saavuttamatta kuitenkaan ymmärrystä puheena olevasta asiasta.
> Olet täysin oikeassa. agnostilaisuus on minulle mahdoton ajatus. Mutta ei ole ihmisestä kiinni se ettei sitä voi toteuttaa¨
Ole mitä mieltä haluat. Ihmisen maailmankatsomus on hänen omansa. Se, mikä sinulle on mahdotonta on minulle luontevaa ja pitkällisen pohdiskelun jälkeen syntynyt, ehkä elämäni tarkimmin harkittu valinta. Asia lienee samoin myös toisin päin, mutta en minä lähde väittämään maailmankatsomustasi mahdottomaksi, sehän on aika mieletön ajatuskin.
Muhammed ei väittänyt, että Jumala peruisi
sanansa. Ei Jumala mitään perunut.
Sinä olet se, joka luulee tietävänsä totuuden.
Onko sinulla siihen monopoli?
Et ole vieläkään osoittanut mitään ristiriitaa
Koraanista.
Mitä tulee "Pseudohipille" kirjoittamaani - jota
kommentoit - en ole tuomari. Saat rauhassa
ajatella minun olevan puolueellinen, mutta sinulla
on varaa korjata asenteitasi keskusteluissa.
"Muhammed ei väittänyt, että Jumala peruisi
sanansa. Ei Jumala mitään perunut."
Lueppa koraanin suomennoksen Johdanto. Ei Jumala
olekkaan perunut, mutta allah on. Sen mukaan
Jeesus ei ole kristus, jne..
"Sinä olet se, joka luulee tietävänsä totuuden.
Onko sinulla siihen monopoli?"
Minun Jumalani on totuus.
"Et ole vieläkään osoittanut mitään ristiriitaa
Koraanista."
Lueppa ylempi, jossa osoitan että
koraani_vastoin_ilmoitustaankin on muuttanut
Jumalan sanaa, sekä myös suosin lukemaan koraanin
ristiriidat 1-3, aiemmista otsikoista. Se että
jätät ne lukematta, ei tarkoita etteikö niitä
olisi. EI emukaan joka laittaa päänsä piiloon,
pääse kokonaan piiloon.
Jos ed.mainitut asiat ottaa lukuun, niin sinulla
on syytä korjata asennettasi ennenkuin tulet
minulle jauhaan, lööperiä.
"Hyvä poika, alat oppia. Agnostikko ei usko
jumalaan, aivan oikein. Agnostikko ei myöskään
usko, ettei jumalia ole olemassa. Mutta
agnostikko ei usko myöskään, että hänen
henkilökohtainen näkemyksensä jumalasta olisi
mikään osoitus siitä, onko jumala olemassa vai
ei."
En ole sinun poikasi, joten annahan pederasti
olla.
Mutta joko uskoo tai ei-usko, simple as that.
Mitä tulee henkilökohtaiseen näkemykseen, niin
eihän agnostikko voi olla tuolla periaatteella
kykeneväinen tekemään mitään päätöksiä. Raamattu
on taas tae siitä ettei henkilökohtaisen
tulkinnan varaan jäävä asia.
"Minä elän hyvin tyytyväisenä ateismin ja teismin
välissä, siinä määrin sovussa itseni kanssa kun
se ylipäätään on mahdollista. Sinä tietenkin voit
ajatella muuta, mutta sinun ajatuksillasi ei ole
minun elämääni tai maailmankatsomukseeni juuri
muuta vaikutusta kun se, että edstamasi jumalan
olemassaolo näyttää vain entistäkin
epätodenäköisemmältä."
Itsepetos lienee siis sinun ohjenuorasi?
Välttelemällä kysymystä, voit juosta, ja
piiloutua, mutta pakoon et lopulta pääse.
Onko se minun Jumalani vika että jos sinä et pidä
minusta? Ei sinun tarvitse kiukutella siitä
hänelle.
"Kysymykseen ei voi vastata lainkaan, koska en
pakene yhtään mitään. Tuntuuko tämän(kin)
ymmärtäminen jotenkin vaikealta?"
Et pakene? Sinähän nimeomaan välttelet kysymystä!
Jopa tuo vastauksesi osoittaa sinun pakenevan!
"Minä puolestani ihmettelen, miksi ajattelun
pitäisi aina johtaa johonkin päätökseen. Sehän on
aivan järjetön ajatuskin. Ajatukset johtavat
joskus mielipiteiden muodostumiseen, mutta
pelkästään ajattelemalla ei päätöksiä ole kovin
järkevää tehdä. Heh, jos haluat, niin voit
ajatella, että jumalien suhteen ajatteluni on
johtanut päätökseen "en tiedä"."
Tätä asiaa taisin puida toisaalla, mutta "en
tiedä" vastaus esim. kysymykseen uskotko, on
vähintään absurdi. JA ennen kaikkea merkki
epävarmuudesta joka juontaa alkunsa
itsepetoksesta, ja siitä ettet uskalla tutustua
aiheeseen, sen huomaa siitä että kun et ole edes
rukoillut.
"Ole hyvä vain. On helppo havaita, että et
ymmärrä agnostismin perusteita, eikä sinun
tarvitsekaan. Minusta on yhdentekevää, mitä
ajattelet, joskin puolestasi olen aika ajoin
hiukan pahoillani ja jos tyylisi olisi hiukan
toisenlainen, saattaisin sinua sääliäkin."
"en sääliäsi kaipaa" (ja tämä J. Hakulisen
äänellä:) En todellakaan ymmärrä, sinullakin on
perusteena lähinnä silmien sulkeminen.
"Ehkä sinulla on varmaa tietoa (olethan niin
väittänytkin). Ehkä Osamalla on. Ehkä VS
Naipaulilla on, ehkä Budhalla oli. Ainoa asia
jonka varmasti (näin Descartesilaisessa mielessä)
tiedän, on se, että minulla ei ole varmaa tietoa
jumalista."
Eli uuden ajanfilosofi, ja tuntuu sinulla YK-
asenteen mukaan olevan myös Voltairen
valistusoppiakin kaalissa. Minun henkilökohtainen
mielipiteeni ei ole varmuudella oikea. Mutta se
mitä Jumala ilmoittaa on!
"Luulin jo, että ymmärsit, mikä on ateisti ja
mikä agnostikko. Luulin siis taas väärin, et
ymmärtänyt vieläkään. Hupaisasti keskustelu
kanssasi kiertää kehää, joka puoleltasi ikään
kuin spiraalina pienenee ja pienenee viesti
viestiltä koskaan saavuttamatta kuitenkaan
ymmärrystä puheena olevasta asiasta."
Sinä taas varmistit sen että en vieläkään usko
agnostilaisuuteen, sillä välimaastossa poukkoilu
ja epäusko Jumalaa kohtaan, ei juurikaan
käytännössä eroa ateistista.
"Ole mitä mieltä haluat. Ihmisen maailmankatsomus
on hänen omansa. Se, mikä sinulle on mahdotonta
on minulle luontevaa ja pitkällisen pohdiskelun
jälkeen syntynyt, ehkä elämäni tarkimmin harkittu
valinta. Asia lienee samoin myös toisin päin,
mutta en minä lähde väittämään
maailmankatsomustasi mahdottomaksi, sehän on aika
mieletön ajatuskin."
noh, tuosta tuli mieleen pohdiskelmä siitä että
onko paratiisi ihmisen päässä, vaiko onko se
konkreettinen tila: "ihmisten mielen ja
käyttäytymisen rakenne ovat "paratiisin"
olemassaolon esteitä, purkautuu argumentti, jos
paratiisi oleteaan nimenomaan mielentilaksi"
Äläpä hermostu! Tässä copy/paste mitä kirjoitit
ekaan viestiisi Koraanista:
< Sura 6:115
The words of thy Lord are perfect in truth and
in justice;
NONE can change His words:
For He is the one who heareth and knoweth all.
(ELi tämä sotii koko koraania, ja
muhamedin "profetaalisuutta" vastaan)
Sura 6:34
There is none that can alter the words of Allah.
Already hast thou received some account of
those messengers.
Sura 10:65
There is no changing the words of God;
that is the supreme triumph.
Näissä kohdissa vahvistetaan se ettei
Jumala_muuta_sanomaansa!
Mm. suurassa 3:3 koraani ilmoittaa mm.injilin ja
tooran olevan Jumalan sanaa.
Eli Joka kerta kun Islamistit TAHAllaan etsivät
virheitä raamatusta, he ikäänkuin vahingossa
julistavat koraanin erehtyväisyyttä. Ristiriitaa,
sisäistä& ulkoista joka repii koraanin
kappaleiksi, aivan kuten valtakunta joka sotii
itseään vastaan. Joten islamin edustajat vetävät
kovin heppoisen pohjan pois uskonnoksi
naamioidulta vallankäyttömuodolta, sotimalla
koraanin sanaa vastaan. >
Tässä siis mitä kirjoitit. Mutta tässä ei ole kyse
mistään ristiriidasta. Asia on niin, että
Koraanissa sanotaan Jumalan lähettäneen
aikaisempia kirjoja, mutta niitä on muutettu.
Aikaisemmat kirjat ovat (nimet suomennettuina)
Toora, Psalmit ja Evankeliumi. Raamatussa on
muutakin kuin nämä. Lisäksi NÄMÄ EIVÄT OLE
SÄILYNEET ALKUPERÄISESSÄ MUODOSSA.
Evankeliumejakin on 4 sen ja sen MUKAAN. Koraania
ei tulkita edellisten kirjojen pohjalta, koska ne
eivät ole alkuperäistä ja suoraa Jumalan sanaa.
Alkuperäisetkin kirjat oli tarkoitettu vain ko.
profeettojen kansoille. Koraani on Jumalan sanoma
universaalissa ja täydellisessä muodossa.
Sitä, mitä Raamattu sinulle merkitsee, ei millään
tavalla voi asettaa Koraanin sanoman kriteeriksi.
Niin, ja olen myös lukenut aiemmat väitteesi
Koraanin ristiriidoista, joita et itse asiassa ole
osoittanut. Jos Koraania suhteuttaa, se on
suhteutettava sen omaan sanomaan. Et pysty
löytämään sisäisiä ristiriitaisuuksia.
Suomenkieliset Koraanin tulkinnat eivät ole
muslimien tekemiä.
Kirjoitat: "minun Jumalani". Tähän sopii yksi
Koraanin jae: "Sano: Kiistelettekö te meidän
kanssamme Jumalasta, vaikka Hän on meidän
molempien Herra? Me olemme vastuussa teoistamme ja
te omistanne, ja me palvomme yksin Häntä." (2:139,
Hämeen-Anttilan suomennos).
No niin, halu
En ole vielä ehtinyt tehdä selaimelle mitään,
joten taas katkesi.
Kysyin vain, haluatko vielä inttää?
Mutta tuli vielä mieleeni kertoa sinulle, että
minulla on kokemusta dialogista kristittyjen
kanssa. Tämä sinun kanssasi keskusteleminen on
ihan muuta. Tällainen keskustelu on hedelmätöntä,
sillä voisin osoittaa Raamatun ristiriitoja kirjan
verran, mutta uskoisit silti kuten ennen. Joten
hedelmällinen keskustelu olisi muuta kuin
juupas-eipäs-väittelyä. Voisit esim. kertoa omasta
uskostasi, mitä asiat merkitsevät ja voisin
vastaavasti kertoa näistä asioista omalta
kannaltani, muslimina. Tämä keskustelu ei taida
olla se, mitä tältä palstalta haet.
Olen yleensä huomannut, että kun tänne voi
kirjoittaa nimimerkillä, ihmiset työntävät
näennäis-sivistyksen sivuun ja alkavat kaataa
kiukkuaan muiden niskaan. Luulen myös monen
kirjoittajan olevan aika nuori, kun kovin kypsää
keskustelua täällä näkee vähemmän.
Ehdotan yleistä r
"Tässä siis mitä kirjoitit. Mutta tässä ei ole
kyse
mistään ristiriidasta. Asia on niin, että
Koraanissa sanotaan Jumalan lähettäneen
aikaisempia kirjoja, mutta niitä on muutettu."
Ensinäkin ne eivät ole olleet edes arabiaksi, ja
toiseksi: suura 6:115:The words of thy Lord are
perfect in truth and
in justice;
NONE can change His words:
For He is the one who heareth and knoweth all.
Eli se että niitä olisi muutettu sotii myös
koraania vastaan!
"Lisäksi NÄMÄ EIVÄT OLE
SÄILYNEET ALKUPERÄISESSÄ MUODOSSA."
tuosta taas ei ole mitään näyttöä, jos kumminkin
asia olisi näin, niin siten myös koraanin yllä
oleva lupaus olisi valheellinen.
"Koraania
ei tulkita edellisten kirjojen pohjalta, koska ne
eivät ole alkuperäistä ja suoraa Jumalan sanaa.
Alkuperäisetkin kirjat oli tarkoitettu vain ko.
profeettojen kansoille. Koraani on Jumalan sanoma
universaalissa ja täydellisessä muodossa.
Sitä, mitä Raamattu sinulle merkitsee, ei millään
tavalla voi asettaa Koraanin sanoman kriteeriksi.
Niin, ja olen myös lukenut aiemmat väitteesi
Koraanin ristiriidoista, joita et itse asiassa
ole
osoittanut. Jos Koraania suhteuttaa, se on
suhteutettava sen omaan sanomaan. Et pysty
löytämään sisäisiä ristiriitaisuuksia.
Suomenkieliset Koraanin tulkinnat eivät ole
muslimien tekemiä."
Edellä mainittu pätee tähänkin, aiemmissa oltiin
sanottu ettei Jumalan sana muutu, ja että jos
enkelikin julistaa antievankeliumia, niin kirottu
se olkoot! Jeesus täytti messiaan merkit, ja jopa
talmud ennusti hänestä, Jeesus tunnusti
suurimmaksi Johanneksen profeetoista, ja varoitti
vääränprofeetan tulevan! Ja katso mitä suurin
profeetta kirjoitti:1:7 "Sillä monta villitsijää
on lähtenyt maailmaan, jotka eivät tunnusta
Jeesusta Kristukseksi, joka oli lihaan tuleva;
tämä tämmöinen on villitsijä ja antikristus."ja
1.Johanneksen kirje:
2:18 Lapsukaiset, nyt on viimeinen aika. Ja
niinkuin te olette kuulleet, että antikristus
tulee, niin onkin nyt monta antikristusta
ilmaantunut; siitä me tiedämme, että nyt on
viimeinen aika.
2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka kieltää
sen, että Jeesus on Kristus? Hän on antikristus,
se, joka kieltää Isän ja Pojan.
4:3 ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta,
ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki,
jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo
nyt maailmassa."
Ja toisin sanoen muhamed oli eräs
antikristuksista, eli väärä profeetta.
Edelleenkin olet ihan sivuraiteilla. Kerronpa
esimerkin. Sain monta vuotta sitten
verotoimistolta ilmoituksen veronpalautuksista.
Sitten tuli toinen ilmoitus, jossa summa oli
kasvanut. Ja vielä kolmas ilmoitus, jossa summa
oli jo noussut pariin tonniin. Mihin ilmoitukseen
uskoin? Tarkistuksen jälkeen viimeiseen ja se oli
se oikea. Näin on Koraaninkin laita, viimeisin on
se oikein. Tosin Jumala ei tee virheitä kuten
verotoimisto, vaan aikaisemmat kirjat oli näiden
profeettojen kansoille.
Ai, ettei näyttöä? Luepa kristittyjen exsegeettien
selityksiä Raamatun alkuperästä. Harva kristitty
pitää Raamattua suorana Jumalan sanana, mitä
Koraani taas on.
Ei se, että Jumala täydensi ilmoitustaan
Koraanissa. liity Hänen sanojensa muuttamiseen.
Sitäpaitsi Jumala antoi ihmisille tilaisuuden
kirjata ylös aikaisemmat kirjat. Koraanissa Hän
sitten sanoo suojelevansa sitä
turmelemisyrityksiltä, minkä Hän on täyttänyt. Eli
siihen samaan viittaa myös sinun mainitsemasi jae.
Sillä, että aikaisemmat kirjat eivät olleet
arabiaksi, ei ole Koraanin autenttisuuden kanssa
mitään tekemistä. Ne eivät olleet arabiaksi, koska
kirjat olivat sillä kielellä, mitä ko. profeetta
puhui, tietysti, että ihmiset ymmärtäisivät.
Voi hyvänen aika, miten turhauttavaa jankuttaa
samaa. Pysy kannassasi ja minä
Kohta pitää tehdä jotain selaimen kanssa, kun on
niin rasittavaa tämä katkeilu.
No, loppu kuuluu:
pysy kannassasi ja minä omassani ja piste.
..
"Sain monta vuotta sitten
verotoimistolta ilmoituksen veronpalautuksista.
Sitten tuli toinen ilmoitus, jossa summa oli
kasvanut. Ja vielä kolmas ilmoitus, jossa summa
oli jo noussut pariin tonniin. Mihin ilmoitukseen
uskoin?"
Mutta jos toisen ilmoituksen jälkeen olisi
sanottu että tänmä on lopullinen niin 3mas olisi
siis kusetusta. Ja kuten sanoit:"Tosin Jumala ei
tee virheitä kuten
verotoimisto"
"Harva kristitty
pitää Raamattua suorana Jumalan sanana, mitä
Koraani taas on."
En tiedä yhtään tosi kristittyä joka_ei_pitäisi!
Kun taas koraani_on_enkelin_tuoma! Ei tod.
suoraan Jumalalta. Lue julki: Gl 1:8 "Mutta
vaikka me, tai vaikka enkeli
taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on
vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet,
hän olkoon kirottu."
"Ei se, että Jumala täydensi ilmoitustaan
Koraanissa. liity Hänen sanojensa muuttamiseen."
Jumala_ei_täydentänyt vaan pyörsi sanojaan
koraanin mukaan!
"Jumala antoi ihmisille tilaisuuden
kirjata ylös aikaisemmat kirjat. Koraanissa Hän
sitten sanoo suojelevansa sitä
turmelemisyrityksiltä, minkä Hän on täyttänyt.
Eli
siihen samaan viittaa myös sinun mainitsemasi
jae.
Sillä, että aikaisemmat kirjat eivät olleet
arabiaksi, ei ole Koraanin autenttisuuden kanssa
mitään tekemistä. Ne eivät olleet arabiaksi,
koska
kirjat olivat sillä kielellä, mitä ko. profeetta
puhui, tietysti, että ihmiset ymmärtäisivät."
Koraani sanoo että non ilmotettu
arabiaksi_ja_että Jumalan sanaa ei ole
muuttaminen, jälkimmäistä sanoo myös raamattu!
Eclipse, sinulla on tarve sanoa viimeinen sana.
Lopetan itse tähän, joten jos vielä jatkat, saat
taas "viimeisen sanan", mutta vain tämän
keskustelun osalta.
Kristinuskossahan Jeesus on Jumalan sana, ei
Raamattu. Islamissa Jumalan sana on Koraani. Niin,
et halua myöntää, että Koraanin on suoraan
Jumalalta. En odotakaan sitä, koska silloinhan
sinusta tulisi muslimi, mitä kai pelkäät.
Koraanissa ei sanota, että aikaisemmat kirjat
ilmoitettiin arabiaksi, vaan siinä sanotaan, että
Koraani on arabiaksi, niin kuin on. Koraanissa ei
ole jaetta, jos lukisi kuten väität eli että
Jumala olisi pyörtänyt sanansa. Sitä Hän,
Täydellinen ei tee.
Hyvät
"Kristinuskossahan Jeesus on Jumalan sana, ei
Raamattu."
?! Miten niin? Jeesus on sana joka tuli lihaksi,
raamattu on Jumalan sanaa!
"Niin,
et halua myöntää, että Koraanin on suoraan
Jumalalta. En odotakaan sitä, koska silloinhan
sinusta tulisi muslimi, mitä kai pelkäät."
En pelkää, sillä en usko muhamedin olevan muu
kuin se väärä profeetta mistä kristus varoitti,
sitäpaitsi koraanin ilmoitti enkeli, joka
käski "lukemaan julki" koraanin sanoman, mikä
taas oli antikristillinen.
Raamattuun tutustuneille moinen oli odotettavissa:
Galatalaiskirje:
1:8 "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta
julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin
sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän
olkoon kirottu".
sekä todiste siitä ettei_ko. enkeli ollutkaan
oikeasti Gabriel, joka on eräs arkki enkeleistä:
2.Korinttolaiskirje:
11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy
valkeuden enkeliksi"
"Koraanissa ei sanota, että aikaisemmat kirjat
ilmoitettiin arabiaksi, vaan siinä sanotaan, että
Koraani on arabiaksi, niin kuin on."
Koraanissa on sanottu tietääkseni sanottu että
kaikki on ilmotettu aiemillekkin arabiaksi.
Jopa sana "suura" on hebreaa, sille ei niinkään
löydy arabiasta vastetta.
"Koraanissa ei
ole jaetta, jos lukisi kuten väität eli että
Jumala olisi pyörtänyt sanansa. Sitä Hän,
Täydellinen ei tee."
Ei tee, mutta koraanin mukaan tekee. SIllä
koraani väittää kristusta_Vain_profeetaksi. jne..
Sehän vaihtaa mielipidettään useammin kuin
kalsareitaan.
Ensin homot pitää tappaa ja sitten homoja ei
saakaan tappaa. Ensin pitää tappamalla tappaa
vihollisen naiset ja lapset. Alistaa orjiksi jne.
Sitten taas ei.
Mistä olet moista lukenut?
Hihhulit uskovat!
EI ollut vastaus kysymykseeni.
Raamattua on muuteltu ja sanoja väännelty aikojen
kuluessa - kirkon isien mielen mukaan, mikä nyt
sattui tukemaan heidän oppejaan. Mistä voit siis
tietää edes mikä kohta Raamatussa on
"alkuperäistä"?
Koraanissa sanotaan, että aikaisemmat kirjoitukset
(raamattu, toora, psalmit..) ovat muuttuneet ja
korruptoituneet, sen takia Jumala ilmoitti
Koraanin - ja lupaa suojella sitä korruptiolta
loppuun asti.
muslimit voivat viitata näihin aikaisempiin
kirjoituksiin, mutta niitä ei voida pitää
luotettavina tiedonlähteinä, edellä mainitusta
syystä. Koraani taasen on suoraan Jumalalta,
enkeli Gabrielin välityksellä ilmoitettua.
Kuinkahan paljon olet itse asiassa lukenut
Koraania? Minä en ole vielä löytänyt sieltä yhtään
ristiriitaisuuksia. Asioita voi olettaa ilman
tietoa... ja totuutta voi vääristellä. Mutta
autuaita ovat ne, jotka tietävät mikä se totuus
on...
Jumalan pojasta ei edes kannata puhua, sillä se on
kirkon kehittämä ajatus - ensimmäiset kristityt
eivät "uskoneet" tuollaiseen ajatukseen... he
seurasivat Jeesuksen opetuksia (kuten muslimit
seuraavat Jeesuksen, Muhammadin ja muiden
profeettojen opetuksia), mutta uskoivat vain
JUMALAAN...
Ja mistähän nimenvaihdoksesta puhuit? Jos viittaat
siihen, että muslimit kutsuvat Jumalaa Allahiksi,
niin et sitten pitkälle päässyt... Allah kun
tarkoittaa arabiaksi Jumalaa, jopa
arabiankielisessä Raamatussa Jumalaa kutsutaan
Allahiksi.
Vaan eipä harhassa kulkevia yksikään ihminen voi
johdattaa... vain Jumalaa pystyy siihen....
tiedän kyllä varsin hyvin ettei sisältöä ole
muuteltu ihan noin ratkaisevasti mitä sinä sanot,
sillä se olisi alkuperäistekstien valossa melko
mahdotonta. Sitäpaitsi sanomalla noin pilkkaat
Jumalan sanaa, sillä Jumala ei sanaansa muuta.
Sinun mukaasi Jumala niin tekee..vaikka
koraanikin sanoo periaatteessa toista.
"Koraanissa sanotaan, että aikaisemmat
kirjoitukset
(raamattu, toora, psalmit..) ovat muuttuneet ja
korruptoituneet, sen takia Jumala ilmoitti
Koraanin - ja lupaa suojella sitä korruptiolta
loppuun asti."
Ahaa, miksi ihmeessä hän sitten ilmoitti ettei se
ole mahdollista? "The words of thy Lord are
perfect in truth and
in justice;
NONE can change His words:
For He is the one who heareth and knoweth all."
Huom. kukaan ei voi muuttaa hänen sanojaan, ei
yksikään. Sitäpaitsi tosin kuin koraani
virheellisesti väittää toora yms. olleet
arabiksi, mikä ei myöskään pidä paikkaansa.
"muslimit voivat viitata näihin aikaisempiin
kirjoituksiin, mutta niitä ei voida pitää
luotettavina tiedonlähteinä, edellä mainitusta
syystä. Koraani taasen on suoraan Jumalalta,
enkeli Gabrielin välityksellä ilmoitettua."
"Gl 1:8 Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli
taivaasta julistaisi teille evankeliumia, joka on
vastoin sitä, minkä me olemme teille julistaneet,
hän olkoon kirottu."Eli se enkeli joka ilmoittaa
antievankeliumin, on kirottu! Jos aiempia
kirjoituksia ei voi pitää luotettavina, niin
siinä tapauksessa ei voi koraaniakaan pitää
Jumalan sanana. Muhamedin sanottiin sanoneen että
Jumala muuttaa ilmestyksiään, ei hänkään puhunut
mitää korruptoituneisuudesta (mitä hän itse
harjoitti) Se taas on Jumalan sanaa vastaan: "Mal
3:6 Sillä minä, Herra, en muutu
Hb 6:17 Sentähden, kun Jumala lupauksen
perillisille vielä tehokkaammin tahtoi osoittaa,
että hänen päätöksensä on muuttumaton, vakuutti
hän sen valalla"
ELi aiemmat kirjoitukset todistaa ettei se sana
muutu, ja kun kerran koraani niihin nojaa, on
koraani ristiriitainen.
"Jumalan pojasta ei edes kannata puhua, sillä se
on
kirkon kehittämä ajatus - ensimmäiset kristityt
eivät "uskoneet" tuollaiseen ajatukseen... he
seurasivat Jeesuksen opetuksia (kuten muslimit
seuraavat Jeesuksen, Muhammadin ja muiden
profeettojen opetuksia), mutta uskoivat vain
JUMALAAN... "
Ei pidä paikkaansa Jeesus täytti vanhan
testamentin profetiat, ja sanoi olevansa Jumalan
poika! Se usko on ollut alusta asti!
JA_JOS_JOKU_SEN_`KIELTÄÄ_on se väärä profeetta:
"Jh 14:6 Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja
totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin
kuin minun kauttani.
1Jh 2:23 Kuka ikinä kieltää Pojan, hänellä ei ole
Isääkään. Joka tunnustaa Pojan, hänellä on myös
Isä.
1Jh 2:22 Kuka on valhettelija, ellei se, joka
kieltää sen, että Jeesus on Kristus? Hän on
antikristus, se, joka kieltää Isän ja Pojan."
MUhamedissa oli antikristus henki, ja siten hän
oli väärä profeetta!
Allah nimi on ollut kuunjumalan, olen nähnyt ko.
pakana idolin patsaankin. Jumala käytti
pääasiassa elohim: herra nimeä sekä Yahvea.
Sana Allah ei ole sama kuin Allat, siitä on jo
puhuttu täällä! Allat tosiaan on jokin kuujumala,
jota palvottiin Mekassa ennen islamia... mutta
sana Allah tulee sanasta ilah (=jumala, pienellä
kirjaimella nimenomaan), siihen sitten eteen
artikkeli al, eli sama kuin the, tekemään siitä
määräisen muodon ja voila! siitä tulee Allah,
sillä i häviää arabian kieliopillisista syistä.
Tutkikaa ennen kuin auotte suutanne! Säästätte
energiaanne...
Ja tässäpä lainattua tekstiä Jeesuksesta:
Matthew 21:45-46 -
"And when the chief priests and pharisees had
heard his parable, they perceived that he spoke
of them. But when they sought to lay hands on
him, they feared the multitude because they took
him for a Prophet."
Elikkä häntä pidettiin aikanaan profeettana...
Jesus, a servant of Allah
Matthew 23:8
"But be not ye called Rabbi; for one is your
master, even Jesus, and all ye are brethren"
Myöhemmin kenties jatkuu, jos Jumala suo...
"Sana Allah ei ole sama kuin Allat, siitä on jo
puhuttu täällä! Allat tosiaan on jokin kuujumala,
jota palvottiin Mekassa ennen islamia... mutta
sana Allah tulee sanasta ilah (=jumala, pienellä
kirjaimella nimenomaan), siihen sitten eteen
artikkeli al, eli sama kuin the, tekemään siitä
määräisen muodon ja voila! siitä tulee Allah,
sillä i häviää arabian kieliopillisista syistä.
Tutkikaa ennen kuin auotte suutanne! Säästätte
energiaanne..."
Olen myös kuullut että allat tulee nimenomaan
tuosta allahista, ja päinvastoin. Mutta
nimenomaan allahin patsaskin joka kuvaa
valtaistuimella istuvaa kuusymbolilla varustettua
idolia, ei jätä paljoa valinnan varaa.
"Matthew 21:45-46"
Kuten huomaat että tässä on se kyseessä
että_kansa_pitää_profeettana häntä.
Ja seuraavan kohdan kokonaisvaltainen lukeminen
luo totuutta:Matteuksen evankeliumi:
"23:1 Silloin Jeesus puhui kansalle ja
opetuslapsilleen
23:2 sanoen: "Mooseksen istuimella istuvat
kirjanoppineet ja fariseukset.
23:3 Sentähden, kaikki, mitä he sanovat teille,
se tehkää ja pitäkää; mutta heidän tekojensa
mukaan älkää tehkö, sillä he sanovat, mutta eivät
tee.
23:4 He sitovat kokoon raskaita ja vaikeasti
kannettavia taakkoja ja panevat ne ihmisten
hartioille, mutta itse he eivät tahdo niitä
sormellakaan liikuttaa.
23:5 Ja kaikki tekonsa he tekevät sitä varten,
että ihmiset heitä katselisivat. He tekevät
raamatunlausekotelonsa leveiksi ja vaippansa
tupsut suuriksi
23:6 ja rakastavat ensimmäistä sijaa pidoissa ja
etumaisia istuimia synagoogissa,
23:7 ja tahtovat mielellään, että heitä
tervehditään toreilla, ja että ihmiset kutsuvat
heitä nimellä 'rabbi.'
23:8 Mutta te älkää antako kutsua itseänne
rabbiksi, sillä yksi on teidän opettajanne, ja te
olette kaikki veljiä.
23:9 Ja isäksenne älkää kutsuko ketään maan
päällä, sillä yksi on teidän Isänne, hän, joka on
taivaissa.
23:10 Älkääkä antako kutsua itseänne mestareiksi,
sillä yksi on teidän mestarinne, Kristus."
Tässä käsketään välttämään turhamaisuutta ja oman
kilven kiillotusta, son teille muslimeillekkin
opiksi ja parhaaksi.
Ja miksihän en ole koskaan nähnyt Allahin
patsasta? Allahilla kun ei ole mitään patsasta,
islamissa EI etenkään Jumalaa kuvata millään
tavalla, kuten ei muutakaan elävää (poikkeus
tietty passikuvat yms välttämätön).
on. Sillä allah oli tosiaan kivinen
kuunjumala,eräs palvotuimmista ennen kuin islamin
uskon perustaja muhamed sekoitti sen leviävään
kristinuskoon.
> Sinä siis väität että sinä ET syyllisty millään lailla totuuden tietämiseen?
En kyllä kykene ollenkaan seuraamaan ajatuksenjuoksuasi. Onko sinusta totuuden tietäminen jotenkin syyllistävää? Itsehän olet moneen kertaan todennut tietäväsi totuuden, ei kai se nyt mitään "syyllistymistä" ole?
Olen sanonut tämän kymmeniä kertoja, usein myös sinulle: minä en tiedä absoluuttisia totuuksia. Tiedän jotakin vain suhteellisista totuuksista. Olen taipuvainen ajattelemaan, että ihminen ei koskaan tule tietämään absoluuttisia totuuksia. Oman suhteellisen totuuskäsitykseni puitteissa olen niin varma kun vain voi mistään varma olla, että suurin osa tämän maailman ihmisistä on väärässsä suhteessaan mahdollisiin jumaliin, niin ristiriitaisia ihmisten käsitykset jumalista ovat.
En jaksa tätä enää tämä jälkeen sinulle selittää, sillä olet kysynyt asiaa useasti ja olen vastannut useasta samalla tavoin. Olen pahoillani, mutta en voi mitään sille, että tämä asia tuntuu ylittävän käsityskykysi. Koeta lukea edeltävä kappale hitaasti ääneen, pidä taukoja lauseiden välissä ja ajattele jokaista lausetta sekä erikseen että yhdessa edeltävän ja seuraavan lauseen kanssa.
> Ota huomioon että voidaksesi kieltää jotain sinun täytyy myös tietää siitä jotain.
En kiellä jumalaa. En vain ole havainnut mitään merkkejä jumalista. Kaikki koskaan jumalista kuulemani määrittelyt tai kuvaukset ovat ihmisten esittämiä ja kuvaavat ainoastaan heidän käsityksiään ja toiveitaan jumalista. Tämä ei tienkään ole mikään todiste jumalien olemassaolosta suuntaan tai toiseen.
> ELi sinä sanot ettet tiedä Jumalasta, mutta siltikin pidät häntä epätodennäköisenä? Miten tämä on mahdollista?
En muuten tiedä mitään kolmisilmäisistä kävelevistä kaskeloteistakaan, ja silti pidän niitä epätodennäköisinä. Ihmiset tapaavat pitää epätodennäköisinä asioita, joista he eivät ole havainneet mitään todisteita.
Pidän jumalaa muuten myös mahdollisena. Kuikahan monennen kerran sanon tämänkin, sinullekin. Miksi kysyt samoja asioita uudelleen ja uudelleen?
> Sinä_et_ole_minun_mielestäni_voittanut.
Osuiko arkaan paikkaan? Pyydän anteeksi, mutta en kovinkaan vilpittömästi :-). Älä huoli, en minä halua saada sinua julistamaan ketään voittajaksi. Satunnaiset muut lukijat tekevät omat johtopäätöksensä.
> lue itse se uudelleen..Miksi sanoit aluksi AJATTELUN olevan syntiä? Epäily on myöskin melko
suhteellista, joten sinä olet se jolla tässä
lipsuu.
Voi voi sentään. Käy nyt katsomassa se aivan ensimmäinen viestini. Ja jos epäilet minun väärennelleen tekstejä, lue se Suomi24:n serveriltä, osoite http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=E72C098B2FG289 . Lue viesti hitaasti, jokaiseen lauseeseen erikseen keskittyen. Siinä totean, että ajattelusta (ja varsinkin ajattelun vapaudesta) saa mielihyvää, ja että on olemassa ajattelua, joka on kristittyjen jumalan mielestä syntiä. Itse muuten uskon, että mikäli jokin persoonallinen jumala on olemassa, hän ei missään tapauksessa pidä tuomittavana oman olemassaolonsa epäilyä.
> Sinä puhuit ajattelusta epäilynä, et_erottanut_sitä! Miksi kyseenalaistat totuuksia, eli käytännössä vaihdat hiiltä timanttiin.
Eclipse hyvä, jatkatko tietoista valehtelua vai muistatko tai ymmärrätkö vain kirjoitukseni väärin? Käyhän nyt katsomassa tuo viesti uudelleen. Toisaalta et ymmärtänyt sitä silloinkaan eikä ymmärryksesi näytä parantuneen. Minua hiukan jo nolottaa puolestasi.
> No tuopa ei ole muutakuin mielipidettä, ja
Niin, mielipide, jolle on hyvät perustelut. Kokeileppa joskus itsekin etsiä perusteluja mielipiteillesi. Lupaan, että se on hyvin antoisaa.
>Älä yritä, luotettava taho kävi ennen minua. Sen pohjalta väitin sinun muunnelleen.
Heh. Terveisiä vaan "luotettavalle taholle". Lastentarhassa meilläkin oli "herra ei-kukaan" joka piilotti kaikki toisten lelut ym. Täällä aikuisten maailmassa tuollainen ei enää oikein toimi.
> jos puhuin positiivisuudesta, niin tuliko sinulla kertaakaan mieleen että puhuin positiivisuudesta?
Ei tullut, sillä vastasit kirjoitukseeni positivismista. Ihan sama mitä sinäolit puhumassa, kirjoituksesi osoitti tietämättömyytesi siitä mitä minä puhuin. Tietenkin voidaan jälkeenpäin venkoilla, että vastasit positivismia koskevaan tekstiini puhumalla eri asiasta, positiivsuudesta, vieläpä siten, että liitit sen suoraan positivismiin. Minusta tuo on kuitenkin suorastaan vitsikäs kiemurteluyritys. Olist yrittänyt vaikka kirjoitusvirhettä tai kiireessä huolimatonta lukemista.
> Valtiollispohjaiset instituutiot kuten YK
Ai YK on "valtiollispohajinen institutio"? Öh, mitä oikein tällä tarkoitat, YK nimen omaan on kansainvälinen, valtioista riippumaton organisaatio. Aloita tutustuminen vaikkapa www.un.org . Aivan taatusti YK tekee ei-raamatullisksi kutsumiasi tekoja, se kun pyrkii mitä suurimmassa määrin olemaan riippumaton uskonnoista.
Moitimalla muuten YK:ta tulet kuvaavalla tavalla ilmaisseksi tukea eräälle Osamalle, joka myös on tuominnut YKn ja sen toiminnan...
> et muuten taaskaan vastannut tuohon
kolumnistihommaan?
Vastannut mihin? Muistelin sinun jossakin viestissäsi joskus sanoneen, että sinua on pyydetty joksikin nettikolumnistiksi tms. Ehkä muistan väärin, toisaalta asialla ei ole niin väliä. Jos et halua tulevaisuudessa kirjoittaa julkisesti omalla nimelläsi (mikä ehkä lieneekin parempi vaihtoehto), voit aivan vapaasti jatkaa valehtulua niin paljon kun sielu sietää. Halusin vain aivan omaksi parhaaksesi huomauttaa, että ns. todellisessa elämässä saattaa joutua joskus myös vastuuseen siitä, mitä on sanonut.
Mutta, et edelleenkään uskalla väittää puhuneesi tai puhuvasi täällä totta. Pelkäätkö jumalasi rangaistusta? Minusta mielyttävämpää olisi ajatella, että pidättäytymisesi johtuisi idullaan olevasta itsekunnioituksesta eikä ulkoisen rangaistuksen pelosta.
Pörssissä on sanonta "Cut your losses and let your profits run". Jossain määrin se käy ohjeeksi kaikilla elämän aloilla.
tämä oli tietysti tarkoitettu Eclipselle vastaukseksi viestiin otsikolla "johan pomppas".
"Olen sanonut tämän kymmeniä kertoja, usein myös
sinulle: minä en tiedä absoluuttisia totuuksia.
Tiedän jotakin vain suhteellisista totuuksista.
Olen taipuvainen ajattelemaan, että ihminen ei
koskaan tule tietämään absoluuttisia totuuksia.
Oman suhteellisen totuuskäsitykseni puitteissa
olen niin varma kun vain voi mistään varma olla,
että suurin osa tämän maailman ihmisistä on
väärässsä suhteessaan mahdollisiin jumaliin, niin
ristiriitaisia ihmisten käsitykset jumalista
ovat."
Tätä kysymystä olemme käsitelleet tuolla
toisaalla, mutta kässätään nyt tässäkin. Mitä
ajattelua on ajattelu vailla päätöstä, onko
mahdollista ajatella ilman mitään tulosta,
englanniksi ko. mallin loppu tulos on nimeltään:
failure. Ihmisillä on erinäkemyksiä Jumalasta,
mutta luonnollisestikkin, jopa ateistillla on.
SInäkään et välty näkemykseltä. ´Jos ihminen ei
kykene tietämään totuuksia, niin millä pohjalla
päätöksesi on? Se jos siinä ei ole mitään
perustetta? Sanot erästä uskon
motivaatiota "varmuuden vuoksi uskomiseksi" onko
se jonkun asian varmistaminen, varautuminen
sinusta siis ei-loogista? Jos on luvattu sadetta,
niin sinusta on loogisempaa jättää siltikin
sateenvarjo kotiin?
"En kiellä jumalaa. En vain ole havainnut mitään
merkkejä jumalista. Kaikki koskaan jumalista
kuulemani määrittelyt tai kuvaukset ovat ihmisten
esittämiä ja kuvaavat ainoastaan heidän
käsityksiään ja toiveitaan jumalista. Tämä ei
tienkään ole mikään todiste jumalien
olemassaolosta suuntaan tai toiseen."
Mistä tiedät ihmisten käsitysten olevan heiltä
itseltään, eikä esim. Jumalasta? Entä mikäon
esteesi ettet ota asioista selvää? Kysyn suoran
kysymyksen: 1. oletko lukenut raamattua. 2.
oletko rukoillut, ymmärrystä jne?
"En muuten tiedä mitään kolmisilmäisistä
kävelevistä kaskeloteistakaan, ja silti pidän
niitä epätodennäköisinä. Ihmiset tapaavat pitää
epätodennäköisinä asioita, joista he eivät ole
havainneet mitään todisteita.
Pidän jumalaa muuten myös mahdollisena. Kuikahan
monennen kerran sanon tämänkin, sinullekin. Miksi
kysyt samoja asioita uudelleen ja uudelleen?"
Koska et ole ratkaissut paradoksiasi(kts.
aiheesta toisaalla keskustelussamme, ja
ylhäällä). Eli et siis usko ko. elukoihin.
Epäilet toki mahdollisuutta niihin, mutta kuten
sanoit vaaka kallistuu enempikin
epätodennäköiseen.
(tähän väliin täytyy laittaa, että
siirettäisiinkö tämä agnostikko-aihe toisaalle
missä meillä on siitä keskustelu käynnissä, ja
jatketaan toistemme morkkaamista tässä?)
"Osuiko arkaan paikkaan?"
Heh, no jälleen tämä puoli pääsi sinussa esiin:
aluksi sanoit minun pitävänsinua voittajana kun
sanoin sinun pitävän itseäsi voittajana, sitten
kun vastasin oman kantani, niin wow yhtäkkiä taas
jokin viittaa siihen. Nyt kun huomaan ajatuksen
juoksusi, niin on huomattavasti helpompaa
ymmärtää pointtisi, olet varmaan tottunut
monologisiin argumentointeihin?
ajattelu:
mutta sinä et rajaa kovin selkeästi pointtiasi,
vaan luot kammottavia paradokseja:
"Itse muuten uskon, että mikäli jokin
persoonallinen jumala on olemassa, hän ei missään
tapauksessa pidä tuomittavana oman olemassaolonsa
epäilyä."
"Eclipse hyvä, jatkatko tietoista valehtelua vai
muistatko tai ymmärrätkö vain kirjoitukseni
väärin? Käyhän nyt katsomassa tuo viesti
uudelleen. Toisaalta et ymmärtänyt sitä
silloinkaan eikä ymmärryksesi näytä parantuneen.
Minua hiukan jo nolottaa puolestasi."
Heh, miksi epäillä jotakuta mitä pitää
mahdollisena? Siis millä
tavalla_yksikään_persoonallinen_Jumala on sanonut
ko. tyylin epäilyä missä tietää Jumalan, mutta
silti kyseenalaistaa hänet? Mikä olisi suurempaa
pilkkaa? Sillä siinä halveksut hänen arvoaan, jos
minä epäilen sinua henkilökohtaisella tasolla,
niin pidätkö sitä uskomiseen rinnastettavana
toimintona?
Toisaalla sinä taas rajaat vapaanajattelun,
sanomalla että Jumaluutta epäilevä ajattelu olisi
vain vapaata?(tämän pointin sain viittauksestasi
syntiin)
ELi kokeileppa hitaasti, ja ajatuksella miettiä
mitä kirjailet.
"Niin, mielipide, jolle on hyvät perustelut.
Kokeileppa joskus itsekin etsiä perusteluja
mielipiteillesi. Lupaan, että se on hyvin
antoisaa."
Takuulla, sinulle ehdotan sitä samaa, ja ohi
mennen mainittakoon että perustelujen
ymmärtäminen olisi myös kovin hienoa, try it!
"Heh. Terveisiä vaan "luotettavalle taholle".
Lastentarhassa meilläkin oli "herra ei-kukaan"
joka piilotti kaikki toisten lelut ym. Täällä
aikuisten maailmassa tuollainen ei enää oikein
toimi."
Kaikesta päätellen tuosta lastentarha-ajasta ei
taida olla kovinkaan pitkää aikaa. (tuskin maltan
odottaa tästä tulevaa vastettasi: -valehtelet
että olisin ollut lastentarhassa yms.:)
"Ei tullut, sillä vastasit kirjoitukseeni
positivismista. Ihan sama mitä sinäolit
puhumassa, kirjoituksesi osoitti
tietämättömyytesi siitä mitä minä puhuin.
Tietenkin voidaan jälkeenpäin venkoilla, että
vastasit positivismia koskevaan tekstiini
puhumalla eri asiasta, positiivsuudesta, vieläpä
siten, että liitit sen suoraan positivismiin.
Minusta tuo on kuitenkin suorastaan vitsikäs
kiemurteluyritys. Olist yrittänyt vaikka
kirjoitusvirhettä tai kiireessä huolimatonta
lukemista."
Heh, en ihmettele että käytät
jälleen "mäkyllätiedänmitämeinasit"-tyyliä, mutta
valitettavasti sen toimivuus rajoittuu vain oman
kaalisi rajoitetulle pinta-alalle.
"Ai YK on "valtiollispohajinen institutio"? Öh,
mitä oikein tällä tarkoitat, YK nimen omaan on
kansainvälinen, valtioista riippumaton
organisaatio. Aloita tutustuminen vaikkapa
www.un.org . Aivan taatusti YK tekee ei-
raamatullisksi kutsumiasi tekoja, se kun pyrkii
mitä suurimmassa määrin olemaan riippumaton
uskonnoista.
Moitimalla muuten YK:ta tulet kuvaavalla tavalla
ilmaisseksi tukea eräälle Osamalle, joka myös on
tuominnut YKn ja sen toiminnan..."
No periaatteessa ei EUkaan ole
valtiollispohjainen koska siinä on kansainvälinen
valtioiden liitto, mutta kyseessä on
samansuuntainen järjestö kuin YK, ja lähinnä nyt
meinasin sillä maallistahallintoa(eli koostuu
erimaiden edustajista jne).
Enkä muuten tue osamaa, mutta YK on todellakin ei-
raamatullinen, tiesitkö että antikristuksen
valtakin nimenomaan on sanottu perustuvan ns.
uskonvapauteen jne..Humaaniseen "hyväntekoon" ja
ihmisen korottamiseen Jumalaksi ja siten
todellisen Jumalan halveksunnasta ja
alentamisesta. Sen toteuttamiseen tarvitaan ko.
lainen istituutio. Se mitä tarkoitin
inkvisiittioon vertaamisella tarkoitin
veritekoja, joihin raamattu_ei_anna_oikeutusta.
"Vastannut mihin? Muistelin sinun jossakin
viestissäsi joskus sanoneen, että sinua on
pyydetty joksikin nettikolumnistiksi tms. Ehkä
muistan väärin, toisaalta asialla ei ole niin
väliä. Jos et halua tulevaisuudessa kirjoittaa
julkisesti omalla nimelläsi (mikä ehkä lieneekin
parempi vaihtoehto), voit aivan vapaasti jatkaa
valehtulua niin paljon kun sielu sietää. Halusin
vain aivan omaksi parhaaksesi huomauttaa, että
ns. todellisessa elämässä saattaa joutua joskus
myös vastuuseen siitä, mitä on sanonut."
Heh, tämähän on hauskaa: sanot minua
valehtelijaksi ilman todisteita, vieläpä
vääristelet sanojani! Sitten sanot minua
valehtelijaksi, look who's losing he's grip!
En sanonut että ko. ala olisi minulle unelma yms.
Tulit samalla paljastaneeksi syyn, käytännössä
jopa, että miksi sinä käytät nimimerkkiä.
"Mutta, et edelleenkään uskalla väittää puhuneesi
tai puhuvasi täällä totta. Pelkäätkö jumalasi
rangaistusta? Minusta mielyttävämpää olisi
ajatella, että pidättäytymisesi johtuisi idullaan
olevasta itsekunnioituksesta eikä ulkoisen
rangaistuksen pelosta."
Heh, kuule miksi minun pitäisi alentua alkaa
selittelemään jotain mille sinulla ei ole
näyttöä? Samallalailla ne "valheet" mitä osoitit
olivatkin osoitus totaalisesta ei-
objektiivisuudestasi, ja suhteellisen heikosta
ymmärryksestä.
> Tätä kysymystä olemme käsitelleet tuolla toisaalla, mutta kässätään nyt tässäkin.
Totuuden luonteen käsittely kanssasi on osaltani päättynyt. Kymmenien viestien perusteella minulle on selvinnyt, että tätä asiaa minä en kykene sinulle selittämään niin, että näkökantani ymmärtäisit.
> onko mahdollista ajatella ilman mitään tulosta,
On. Minä teen niin jatkuvasti.
>´Jos ihminen ei kykene tietämään totuuksia, niin millä pohjalla päätöksesi on?
Päätösten pohjana on aina päätöksen tekijän oma ymmärrys.
> onko se jonkun asian varmistaminen, varautuminen sinusta siis ei-loogista?
Varmuuden vuoksi jumalaan uskominen ei ole aitoa uskoa. Aitoa uskoa on (uskovien mukaan) uskominen ilman ehtoja, ilman ainuttakaan "jos"-sanaa.
> Jos on luvattu sadetta, niin sinusta on loogisempaa jättää siltikin sateenvarjo kotiin?
Hehe. Minä en lähtisi vertaamaan jumalia sadepilviin. Yksikään jumala ei myöskään ole koskaan luvannut minulle mitään.
>Mistä tiedät ihmisten käsitysten olevan heiltä itseltään, eikä esim. Jumalasta?
En mistään. Minä en vain ole havainnut mitään merkkejä muunlaisesta alkuperästä.
> 1. oletko lukenut raamattua.
Olen lukenut raamatun melkein kokonaan, viimeisen vuoden aikana olen lukenut monia osia uudelleen. Lukemani perusteella käsitykseni kristinuskon jumalasta on vain vahvistunut entisestään.
> 2. oletko rukoillut, ymmärrystä jne?
On järjetön ajatus rukoilla jotakin sellaista, mistä ei ole mitään tietoa. En puhu mielikuvituskavereillekaan. Aikanaan toivoin, ja toivon yhä, että jokin jumala olisi olemassa, mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että toiveeni on turha.
>Eli et siis usko ko. elukoihin. Epäilet toki mahdollisuutta niihin, mutta kuten sanoit vaaka kallistuu enempikin epätodennäköiseen.
Juuri näin. Oetkohan yhden asian tässä keskustelussa ymmärtänyt oikein, kaikki toivo ei olekaan mennyttä. Vaa'an punnusten asennosta en kuitenkaan tee mitään ehdottomia päätelmiä.
> "Osuiko arkaan paikkaan?"
> Heh, no jälleen tämä puoli pääsi sinussa esiin:
No, pyydän anteeksi. Koetan olla vähän pehmeämpi, jotta et aivan sekaisin menisi.
> aluksi sanoit minun pitävänsinua voittajana kun sanoin sinun pitävän itseäsi voittajana, sitten kun vastasin oman kantani, niin wow yhtäkkiä taas jokin viittaa siihen.
Minäolenvoittajasinäoletvoittajaminäolenvoittajahänonvoittaja. Koeta argumentoida hiukan selkeämmin.
> Heh, miksi epäillä jotakuta mitä pitää mahdollisena?
On mahdollista, että olet seksuaalimurhaaja. Epäilenpä kuitenkin, että et ole. Onko sinusta typerää epäillä tätä?
> Siis millä tavalla_yksikään_persoonallinen_Jumala on sanonut ko. tyylin epäilyä missä tietää Jumalan, mutta silti kyseenalaistaa hänet?
Yksikään persoonallinen jumala ei ainakaan minulle ole koskaan sanonut yhtään mitään. Puhuin aivan puhtaasti omien mielipiteideni ja halujeni pohjalta muodostuneesta käsityksestä siitä, millainen "hyvä" jumala olisi. Sinun käsityksesi jumalasta on hyvin erilainen kun minun, mutta ainoastaan sinä meistä väität omaa käsitystäsi oikeaksi.
> Sillä siinä halveksut hänen arvoaan, jos minä epäilen sinua henkilökohtaisella tasolla, niin pidätkö sitä uskomiseen rinnastettavana toimintona?
On aivan yhdentekevää, mitä ajattelet minusta. En usko, että mikään jumala olisi minua pikkumaisempi.
> Toisaalla sinä taas rajaat vapaanajattelun, sanomalla että Jumaluutta epäilevä ajattelu olisi vain vapaata?(tämän pointin sain viittauksestasi syntiin)
Tulkintasi on väärä, et sitten lukenutkaan niitä kirjoituksiani, tai et vieläkään ymmärtänyt. Itse ajattelen, että mitään "syntiä" ei raamtullisessa mielessä olekaan, vaan syntiä on se, minkä ihminen sisimmässään kokee vääräksi. Synti on hyvin subjektiivinen asia.
> ELi kokeileppa hitaasti, ja ajatuksella miettiä mitä kirjailet.
Joskus olen täällä toki käynyt keskusteluja aiheista tai ihmisten kanssa, jotka ovat herättäneet halua tai tarvetta miettiä sanottavaansa hyvinkin huolellisesti. Sinä et kuulu tähän joukkoon, kun et juuri edes lue, mitä sinulle kirjoitetaan.
> Kaikesta päätellen tuosta lastentarha-ajasta ei taida olla kovinkaan pitkää aikaa. (tuskin maltan odottaa tästä tulevaa vastettasi: -valehtelet että olisin ollut lastentarhassa yms.:)
Lastentarha-ajoistani on runsaat 30 vuotta. Muistan niitä aikoja kyllä yllättävänkin hyvin. Välititkö terveiseni kuvitteelliselle "luotettavalle taholle"?
> Heh, en ihmettele että käytät jälleen "mäkyllätiedänmitämeinasit"-tyyliä,
Päin vastoin. Käytän "en tiedä mitä meinasit mutta tekstistäsi sai käsityksen että" -tyyliä.
> Enkä muuten tue osamaa, mutta YK on todellakin ei-raamatullinen,
Niin. YK on myös ei-koraanillinen, ja sekös Osamaa harmittaa. Molemmat olisitte tyytyväisiä, mikäli YK:tä ei olisi tai se olisi merkittävästi erilainen kun nyt. Kiihkomielisyys on kiihkomielisyyttä, olipa sen aattellinenn perusta mikä hyvänsä. Jos olisit sattunut syntymään Saud-Arabiaan, saattaisit hyvinkin olla Osaman järjestön jäsen.
> tarkoitin veritekoja, joihin raamattu_ei_anna_oikeutusta.
Niinpä niin. Raamattu oikeuttaa sellaiset veriteot kun sen tulkitsija haluaa. Kristinusko on tarvittaessa aivan yhtä julma ja verinen uskonto kun islamkin, ja tietysti tarvittaessa myös aivan yhtä rakastava ja lempeä. Tämhän riippuu vain valituista raamatun tai koraanin kohdista ja siitä, keneltä kysytään.
> En sanonut että ko. ala olisi minulle unelma yms.
No, sitten muistan väärin. So? Minusta sinulle kyllä jonkinlainen työpaikka tekisi hyvää, jottet aivan menetä kontakteja normaaleihiin ihmisiin.
> Tulit samalla paljastaneeksi syyn, käytännössä jopa, että miksi sinä käytät nimimerkkiä.
Nimimerkkien käyttämisestä, ks. http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/anonyymipalstoista.html
> Heh, kuule miksi minun pitäisi alentua alkaa selittelemään jotain mille sinulla ei ole näyttöä?
Ei miksikään. Et kuitenkaan uskalla sanoa puhuvasi tottakaan? Miksi?
Et viitsisi "loistaa" englannin kielen taidollasi,
kun kerrat et osaa. Tosin, sama pätee suomenkin kieleesi.
oman idioottimaisen ymmärryksensä esille asettelu
sinun tapaasi, tuskin tuo sinulle sen enempää
uskottavuutta kuin ennenkään..heh..Sinun
englannin kielen taidosta kertonee jotain se
ettet käsittänyt edes what's sanaa jos siitä
puuttuu '-merkki, ja Suomen osaamisesi nyt huomaa
copy and paste-tyylistä, sekä melko lyhyistä
lauseista. Olen kuullut että apinakin voi oppia
jotain sanoja, nyt se on sitten näköjään
todistettu.
"On. Minä teen niin jatkuvasti."
sen olen huomannut, mutta tarkoitin, että tuskin
ajatuksesi vain katkeaa, ilman mitään
johtopäätöstä?
"Päätösten pohjana on aina päätöksen tekijän oma
ymmärrys."
Ja jos se kerran on vajavainen, niin miten voit
sen pohjalta todeta Jumaluuden
epätodennäköiseksi?
"Varmuuden vuoksi jumalaan uskominen ei ole aitoa
uskoa. Aitoa uskoa on (uskovien mukaan) uskominen
ilman ehtoja, ilman ainuttakaan "jos"-sanaa."
Mutta kysymykseni olikin että onko sinusta
varmuuden vuoksi-asenne ei-loogista? Sitäpaitsi
uskossa on kyse myös pelastumisesta, sitähän
siinä tarjotaankin! Eihän sitäpaitsi tuon
tarvitse sisältää yhtään jos-sanaa.
"Hehe. Minä en lähtisi vertaamaan jumalia
sadepilviin. Yksikään jumala ei myöskään ole
koskaan luvannut minulle mitään."
En verrannut Jumalaa sadepilveen, vaan kyse oli
uskon ratkaisusta.
Avaappa raamattu.
"En mistään. Minä en vain ole havainnut mitään
merkkejä muunlaisesta alkuperästä."
Et mistään, mistä sinä sitten voit tietää että
kyseessä ei olisi muunlainen alkuperä?
"Olen lukenut raamatun melkein kokonaan,
viimeisen vuoden aikana olen lukenut monia osia
uudelleen. Lukemani perusteella käsitykseni
kristinuskon jumalasta on vain vahvistunut
entisestään."
Entä miten objektiivisella pohjalla olet lukenut
sitä? Vai oletko lukenut sitä, ja sen jakeita
(äly)vapaa-ajattelijoiden malliin? Entä mikä on
kuvasi Jumalasta?
"On järjetön ajatus rukoilla jotakin sellaista,
mistä ei ole mitään tietoa. En puhu
mielikuvituskavereillekaan. Aikanaan toivoin, ja
toivon yhä, että jokin jumala olisi olemassa,
mutta kaikki merkit viittaavat siihen, että
toiveeni on turha."
Toisin sanoen et ole eds yrittänyt? ELi olet siis
ateisti, etkä agnostikko edes. Sinä kyllä saat
hänestä tietoa perehtymällä raamattuun, outoa et
olet lukenut sitä, mutta aika paljon olet sitten
jättänyt lukematta/ tajuamatta.
"Juuri näin. Oetkohan yhden asian tässä
keskustelussa ymmärtänyt oikein, kaikki toivo ei
olekaan mennyttä. Vaa'an punnusten asennosta en
kuitenkaan tee mitään ehdottomia päätelmiä."
Hyvä, eli tätä minäkin tarkoitin, tämän mukaan
sinä kiellät ne. Ja tätä samaa mallia toteutat
Jumalakysymyksessäkin.
"No, pyydän anteeksi. Koetan olla vähän
pehmeämpi, jotta et aivan sekaisin menisi."
Puhut tarpeeksi pehmeitä jo muutenkin..Mutta
voithan toki olla tuota mieltä.
"On mahdollista, että olet seksuaalimurhaaja.
Epäilenpä kuitenkin, että et ole. Onko sinusta
typerää epäillä tätä?"
Eli toisin sanoen, uskot että en ole? Se että
epäilet on sinun oma asiasi, vihjeenä kumminkin
täytyy sanoa että voit nukkua yösi rauhassa en
ole ko. alan edustaja.
"Yksikään persoonallinen jumala ei ainakaan
minulle ole koskaan sanonut yhtään mitään. Puhuin
aivan puhtaasti omien mielipiteideni ja halujeni
pohjalta muodostuneesta käsityksestä siitä,
millainen "hyvä" jumala olisi. Sinun käsityksesi
jumalasta on hyvin erilainen kun minun, mutta
ainoastaan sinä meistä väität omaa käsitystäsi
oikeaksi."
Job totesi aikoinaan samansuuntaista..Joten miten
voit nojata omien vajavaisten havaintoihisi, kun
kerran theologista materiaalia on? Et voi sanoa
viimeisellä tuomiolla että et tiennyt.
"On aivan yhdentekevää, mitä ajattelet minusta.
En usko, että mikään jumala olisi minua
pikkumaisempi."
Älä kiertele, vaan vastaa onko sinusta asia kuten
sanoit/sanoin?
"Tulkintasi on väärä, et sitten lukenutkaan niitä
kirjoituksiani, tai et vieläkään ymmärtänyt. Itse
ajattelen, että mitään "syntiä" ei raamtullisessa
mielessä olekaan, vaan syntiä on se, minkä
ihminen sisimmässään kokee vääräksi. Synti on
hyvin subjektiivinen asia."
Luinpas, ja niissähän sinä sanoin juuri noin!
Mitä ihminen kokee sisimmässään vääräksi,
puoliksi oikein, onhan hänellä omatunto. Mutta
omantunnon ääneltä voi sulkea saastaisen
sydämensä korvat, ja siten nojata omaan
ymmärrykseensä mikä on a. liian vajavainen b.
liian subjektiivinen. Jumala voi vain määrätä
synnin.
"Sinä et kuulu tähän joukkoon, kun et juuri edes
lue, mitä sinulle kirjoitetaan"
Enkö?
"Päin vastoin. Käytän "en tiedä mitä meinasit
mutta tekstistäsi sai käsityksen että" -tyyliä."
As you wish..
"Niin. YK on myös ei-koraanillinen, ja sekös
Osamaa harmittaa. Molemmat olisitte tyytyväisiä,
mikäli YK:tä ei olisi tai se olisi merkittävästi
erilainen kun nyt. Kiihkomielisyys on
kiihkomielisyyttä, olipa sen aattellinenn perusta
mikä hyvänsä. Jos olisit sattunut syntymään Saud-
Arabiaan, saattaisit hyvinkin olla Osaman
järjestön jäsen."
Eli tässä on vastassa konservatiivisuus vs.
liberaalisuus, jälkimmäinen tosin suvaitsee
kaikki muut paitsi ensimmäiset, eli he antaisivat
kaikille sananvapauden mutta pienin rajoituksin,
eli molempi parempi, konservatiivit ovat ainakin
rehellisiä. Liberaalisessa hollannissa tehdään
abortteja ja armomurhia kuin hammaslääkäreissä
käyntejä, siltikin nazien vastaavat toimet
tuomitaan, oikein toimivaa.
"Niinpä niin. Raamattu oikeuttaa sellaiset
veriteot kun sen tulkitsija haluaa. Kristinusko
on tarvittaessa aivan yhtä julma ja verinen
uskonto kun islamkin, ja tietysti tarvittaessa
myös aivan yhtä rakastava ja lempeä. Tämhän
riippuu vain valituista raamatun tai koraanin
kohdista ja siitä, keneltä kysytään."
Ei muuten oikeuta, lyhyesti: islamissa tapetaan
kaikki jotka eivät siihen kuulu. Kristinuskossa:
on että älä tapa. Toimimalla kristinuskossa on
uskosta luopumista se toiminta, mikä vie
islamissa paratiisiin.
"No, sitten muistan väärin. So? Minusta sinulle
kyllä jonkinlainen työpaikka tekisi hyvää, jottet
aivan menetä kontakteja normaaleihiin ihmisiin."
Tai ehkäpä asettelit sanoja suuhuni ja osoitit
tapasi keskustella. Entä mistäs tiedät olenko
töissä, ja voin sanoa että omaan melko laajan ja
monipuolisen kaveripiirin, sinusta taas epäilen
sitä, koska jos sinulle sanoisi: -olet hyvä
jätkä, niin todennäköisesti vastaisit: -niin
minustakin. SInulle riittänee peili? Työpaikkasi
(jos sitä on) ei todennäköisesti ole mitään
luovaa työtä, sillä uskon että rektaalisi suoltaa
huomattavasti laadukkaampaa materiaali kuin
kaalisi.
"http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/anonyymipals
toista.html"
Viskiä juoden, nyt ymmärrän että miksi sinulla on
noinkin, mmmm, erikoista juttua. Mutta en voi
syyttää, viski on hyvää, mutta siihen pätee sama
kuin lapsiin, terve lapsi leikkii, sairas ei osaa
lopettaa. Eli sain pikaisen selauksen johdosta
sen kuvan että haluat toimia anonyymipalstoilla
palstojen tavalla, ja suojella henkilöllisyyttäsi
(korjaa jos olen väärässä, luin sen kovin
vajavaisesti)ok, syyt ovat sen puoleen päteviä,
sillä itsellänikin on samat motiivit. Jos
laittaisi oikean nimen, niin voisi toki
mahdollinen kunnia olla henkilökohtaisempikin,
mutta kuka kaipaa suomi24.fin kunnioitusta?
"Ei miksikään. Et kuitenkaan uskalla sanoa
puhuvasi tottakaan? Miksi?"
Mielestäni juuri ilmaisin että kyseessä ei ole
uskallus, vaan se yksinkertainen syy ettei
tarvitse, sinä tosin sen myönsitkin, mutta jo
samassa lauseessa vaihdoit kantaasi.
Kommentoin tässä kahta viestiä, jotta ei turhaan tarvitse seurata molempia ketjuja.
> että tuskin ajatuksesi vain katkeaa, ilman mitään johtopäätöstä?
Jos hetkeksi malttaisit mielesi ja tutkisit ajatteluasi (siis aivan mitä tahansa, tällä ei ole mitään tekemistä uskontojen kanssa. Ajattele vaikka ruokaa), niin huomaat, että juuri näin ihmisen ajattelu toimii. Alitajunta saattaa toki prosessoida asioita tietoisen mielemme huomaamattakin, mutta yleensä vapaa ajattelu on myös avointa, päättymätöntä. Ja hyvin rentouttavaa ja miellyttävää.
Tässä en ole mikään asiantuntija, kuten totesin psykiatrisesta koulutksesta, joten älä usko minua vaan tutki itse omaa jatteluasi. Ehkä siten ymmärrät, mitä tarkoitan.
Jumalien suhteen olen tilassa "en tiedä". Saattaa olla, että tunnin päästä olen eri mieltä, mutta epäilenpä sitä erittäin vahvasti.
> Ja jos se kerran on vajavainen, niin miten voit sen pohjalta todeta Jumaluuden epätodennäköiseksi?
Heh, tässäpä sinulle pähkinä pohdittavaksi: "jos ymmärrys ei ole täydellinen, miten voi tehdä päätöksiä?" Muista harrastaa pohdiskelun lomassa hiukan liikuntaa, se on hyväksi sekä mielen että ruumiin terveydelle.
> Mutta kysymykseni olikin että onko sinusta varmuuden vuoksi-asenne ei-loogista?
On. Loogista olisi varmuuden vuoksi uskoa kaikkiin muihinkin jumaliin, koska kerran varmuuden vuoksi uskomalla ei häviä mitään, mutta voi voittaa kaikki. Ei muuta kun Shivaa rukoilemaan...
> En verrannut Jumalaa sadepilveen, vaan kyse oli uskon ratkaisusta.
Kun kerran haluat ehdoin tahdoin venkoilla niin: En lähtisi vertaamaan uskoa sääennusteisiin uskoon jumalaan.
> Avaappa raamattu.
Jaa. Avasin sivun http://www.funet.fi/pub/doc/religion/christian/Bible/html/finnish/1992/ (kirjaraamattua ei nyt ole käsillä). Edelleenkään en vertaisi sääenusteita ja jumalia.
> Et mistään, mistä sinä sitten voit tietää että kyseessä ei olisi muunlainen alkuperä?
Kuten sanoin. En mistään. (Lue nyt tarkkaan tuo kaksisanainen lause ja mieti sen merkitystä vielä uudelleen.)
> Entä miten objektiivisella pohjalla olet lukenu sitä?
Aivan yhtä objektiivisella pohjalla kun sinäkin.
> Vai oletko lukenut sitä, ja sen jakeita (äly)vapaa-ajattelijoiden malliin?
Luin raamattua ennen kun olin koskaan kuullutkaan mistään vapaa-ajattelijoista.
> Entä mikä on kuvasi Jumalasta?
Ei minulla ole kuvaa sellaiseta, mistä minulla ei ole mitään tietoa. Minulla on toki toiveita siitä, minkälainen mahdollinen jumala voisi olla. Pikkumaisuus, epäoikeudenmukaisuus tai julmuus eivät kuulu minun jumalani ominaisuuksiin.
> Toisin sanoen et ole eds yrittänyt?
Oletko sinä yrittänyt rukoilla suurta galaktista porkkanaa? Jos et niin miksi et?
> ELi olet siis ateisti, etkä agnostikko edes.
Saat aivan vappasti ajatella ihan mitä haluat. Voin kertoa sinulle, että minä tiedän mikä olen, ja sinun mielipiteilläsi ei maailmankatsomukseeni ole minkäänlaista vaikutusta.
> Sinä kyllä saat hänestä tietoa perehtymällä raamattuun,
Niin. Olen ymmärtänyt, että sinun mielestäsi raamatusta saa tietoa jumalasta. Muunkinlaisia mielipiteitä olen kuullut.
> Eli toisin sanoen, uskot että en ole?
Tämä on kummallista ja sinulle hyvin luonteenomaista löpinää. Jos sanoin epileväni jotakin, epäilen, en usko. Jos sanot toisin, tarkoitat toista.
> en ole ko. alan edustaja.
Mistäs minä sen tietäisin, siitä kun on vain sinun sanasi. Seksuaalimurhaajat harvoin tunnustavat tekosiaan avoimesti.
> Et voi sanoa viimeisellä tuomiolla että et tiennyt.
Katsotaan tätä asiaa sitten, jos se viimeinen tuomia tulee.
> Älä kiertele, vaan vastaa onko sinusta asia kuten sanoit/sanoin?
Ei. En voi halveksua tai kunnioittaa sellaista, mistä en mitään tiedä. Halveksutko vai kunnioitatko sinä kolmisilmäisiä vihreitä limanuljaskoja?
> Jumala voi vain määrätä synnin.
Niin. Sinun ymmärryksesi mukaan vain jumala voi määrätä synnin. Asia on minulle päivänselvä.
> Eli tässä on vastassa konservatiivisuus vs. liberaalisuus, jälkimmäinen tosin suvaitsee kaikki muut paitsi ensimmäiset,
Niin. Epäilenpä, että sinun hallitsemassasi maailmassa minun kaltaisillani ihmisillä ei olisi oikeutta vapaasti ilmaista mielipidettään. Taas Osaman maailmassa lisäkseni myös sinun asiasi olisivat heikosta. Ole onnellinen, että saat elää vastustamassasi liberaalissa ilmapiirissä, sillä se mahdollistaa sinullekin mielipiteidesi vapaan esittämisen.
> Työpaikkasi (jos sitä on) ei todennäköisesti ole mitään luovaa työtä,
Haha. Olet erittäin huono arvaamaan. No, onko joku ottanut sinut töihin?
> sillä uskon että rektaalisi suoltaa huomattavasti laadukkaampaa materiaali kuin kaalisi.
Niin. Onneksi tällä palstalla on korkeatasoista ja älykästä tekstiä, josta me maan matosetkin aika ajoin pääsemme osallisiksi.
> (korjaa jos olen väärässä, luin sen kovin vajavaisesti)
Eipä haittaa, kukin tyylillään. Tämä asia sentään oli niin yksinkertyainen, että sen ymmärtää helpomminkin.
> Mielestäni juuri ilmaisin että kyseessä ei ole uskallus, vaan se yksinkertainen syy ettei tarvitse, sinä tosin sen myönsitkin, mutta jo samassa lauseessa vaihdoit kantaasi.
Minä epäilen, että kysessä on yksinkerttaisesti pelko tällaisen valheen sanomisesta. Eihän sinulla ole syytä suututtaa jumalaasi vielä enemmän kun mitä jo tee, että siinä mielessä olet toki oikeassa.
----------------------------------------------------------------------------------------
Sitten vastaukset toiseen viestiin:
> En ole sinun poikasi,
Et onneksi, huh. Ajattelusi vain on tyypillistä teini-ikäiselle pojalle.
> Mutta joko uskoo tai ei-usko,
Niin. Ja minä en usko. Tämä olen tällä(kin) palstalla todennut varmaan satoja kertoja. Miten se voi sinulle edellenkin olla epäselvää?
> eihän agnostikko voi olla tuolla periaatteella kykeneväinen tekemään mitään päätöksiä.
Joopa joo. ajattele sinä tästä asiasta mitä lystäät. Ihmisten on joka hetki pakko tehdä päätöksiä, olivatpa he siihen päteviä tai eivät.
> Et pakene? Sinähän nimeomaan välttelet kysymystä! Jopa tuo vastauksesi osoittaa sinun pakenevan!
Aivan kuten haluat. Käsityksei maailmasta ovat ikiomiasi, eikä minulla niihin ole mitään sanomista. Oletko muuten jo lakannut lyömästä äitiäsi?
> "en tiedä" vastaus esim. kysymykseen uskotko, on vähintään absurdi.
Enkä minä uskon kysymyksiin näin ole vuosikymmeniin vastannutkaan. Mutta, koska en saa sinua ymmärtämään yksinkertaisimipiakaan vastauksia yksinkertaisinpiinkaan kysymyksiin, jätän tämän aiheen. Katsi, mihin vastasin "en tiedä".
> ja siitä ettet uskalla tutustua aiheeseen, sen huomaa siitä että kun et ole edes rukoillut.
Miksi pakenet suurta galaktista porkkanaa? ethän ole edes tutustunut häneen, kun et ole koskaan edes rukoillut häntä. Suuri galaktinen porkkana ei jätä rankaisematta tuollaista käytöstä.
Jumaliin en ole onnistunut tutustumaan, ihmisten käsityksiin niistä kylläkin (toistoa ties kuinka monennen kerran).
> En todellakaan ymmärrä, sinullakin on perusteena lähinnä silmien sulkeminen.
Olen huomannut että keskustelussamme on käsitelty useita asioita, jopita et todellakaan ymmärrä. Ei se mitään. Mutta jos haluaisit ymmärtää, voisit koetaa vain pohtia vielä ahkerammin, ehkä joskus...
"...Jumalien suhteen olen tilassa "en tiedä".
Saattaa olla, että tunnin päästä olen eri mieltä,
mutta epäilenpä sitä erittäin vahvasti."tavallaan
ymmärrän mitä meinaat, mutta ongelma siinä on se
että kuten tuossa Jumalaesimerkissä näytit, että
olet kumminkin jossain tuloksessa, ja se että
pidät ko. asian muuttumista epätodennäiköisenä
vahvistaa että olet sitä mieltä. En nyt tarkoita
ettäkö ajattelu loppuisi tai mitään..
"Heh, tässäpä sinulle pähkinä pohdittavaksi: "jos
ymmärrys ei ole täydellinen, miten voi tehdä
päätöksiä?" Muista harrastaa pohdiskelun lomassa
hiukan liikuntaa, se on hyväksi sekä mielen että
ruumiin terveydelle."
No, urheilua olen harrastanut kovinkin
aktiivisesti, vieläpä pienellä menestykselläkin.
Vaikka esitit minulle kysymyksen, niin et
vastannut minun kysymääni..Vastattakoot että
juurikin tuon seikan takia Jumala joka on
täydellinen on se joka tuo lisää mielelle
viisautta, ja sen takia sen tulee nojata
häneen."Kuten kääntyy kompassin neula aina kohti
pohjoista, kääntyy meidän sydämemme kohti
Jumalaa".
"On. Loogista olisi varmuuden vuoksi uskoa
kaikkiin muihinkin jumaliin, koska kerran
varmuuden vuoksi uskomalla ei häviä mitään, mutta
voi voittaa kaikki. Ei muuta kun Shivaa
rukoilemaan..."
Ei olisi sillä se eihän valtakunta voi sotia
itseään vastaan. Shiva, kali ja brahman ovat
kaikki pahoja (kuten raamattu sanoo että idolit
ovat riivaajia)ja väkevin niistäkinon kali, joka
on myöskin kaikista pahin. Jos tutkii uskontoja,
huomaa helposti että moni uskonto on lähinnä
filosofia, ja varsinaiset teistiset-mallit ovat
vähäiset, kristinusko antaa vastauksia
kysymyksiin mitä muut uskonnot eivät. Esim.
buddha joka oli ateisti perusti päätöksensä
siihen että hindujen Jumalat eivät ole
tosijumalia.
"> En verrannut Jumalaa sadepilveen, vaan kyse
oli uskon ratkaisusta.
Kun kerran haluat ehdoin tahdoin venkoilla niin:
En lähtisi vertaamaan uskoa sääennusteisiin
uskoon jumalaan."
Millä tavalla sait tästä käsityksen että olisin
sanonut että Jumala on kuten sadepilvi?
"Edelleenkään en vertaisi sääenusteita ja
jumalia. "
Kuka on verrannutkaan? Tarkoitukseni oli
selventää tuota sinun "varmuuden vuoksi"-juttua
vertauksella, joka osoittaa "vara veneen kaataa"-
epäloogiseksi malliksi.
"Kuten sanoin. En mistään. (Lue nyt tarkkaan tuo
kaksisanainen lause ja mieti sen merkitystä vielä
uudelleen.)"
Lue itse mitä kirjoitat: ed. mainituista syistä
huolimatta sinä siltikin toimit niinkuin olisit
varma siitä että mikä on ja mikä ei ole
Jumalasta, mutta toisaalta tunnustat ettet tiedä.
"> Entä miten objektiivisella pohjalla olet
lukenu sitä?
Aivan yhtä objektiivisella pohjalla kun sinäkin.
> Vai oletko lukenut sitä, ja sen jakeita (äly)
vapaa-ajattelijoiden malliin?
Luin raamattua ennen kun olin koskaan kuullutkaan
mistään vapaa-ajattelijoista.
> Entä mikä on kuvasi Jumalasta?
Ei minulla ole kuvaa sellaiseta, mistä minulla ei
ole mitään tietoa. Minulla on toki toiveita
siitä, minkälainen mahdollinen jumala voisi olla.
Pikkumaisuus, epäoikeudenmukaisuus tai julmuus
eivät kuulu minun jumalani ominaisuuksiin."
ELi olet sanojesi mukaan puolueettomasti lukenut
tietoa Jumalasta, mutta siltikään sinulla ei ole
sitä? Miten tämä on mahdollista? TÄytyy muistaa
ettei Jumala missään nimessä ole mikään
mittatilaus&handmadegod. Vaan hänhän tässä on
kaiken luoja, hän tässä on rakkaus. Ei ole hänen
vikansa, jos et ole etsinyt häntä tarpeeksi, tai
jos olet uskomatta. Eikä ole hänen vikansa jos
moraalikäsityksesi ovat maalliset, ja ihmisten
keksimät. Älä sekoita luotua ja sen vajavuutta
luojaan.
"Oletko sinä yrittänyt rukoilla suurta galaktista
porkkanaa? Jos et niin miksi et?"
Millä tavalla ko. asia on rinnastettavissa
Jumalaan? Onko SE ilmoittanut itsensä ihmisille?
Jos se olisi kuten Jumala, niin olisihan tuo tapa
saada selville toki.
"Saat aivan vappasti ajatella ihan mitä haluat.
Voin kertoa sinulle, että minä tiedän mikä olen,
ja sinun mielipiteilläsi ei maailmankatsomukseeni
ole minkäänlaista vaikutusta."
Mutta sinun käytännönmallisi on se minkä mukaan
tein havaintoni. epävarma ateisti joka kutsuu
itseään hienostuneesti agnostikoksi ei
yksinkertaisesti tuo muuta vaikutelmaa.
"Niin. Olen ymmärtänyt, että sinun mielestäsi
raamatusta saa tietoa jumalasta. Muunkinlaisia
mielipiteitä olen kuullut."
Kuten esim? Raamattu on varminta Jumalan
sanaa..Paitsi jos tietysti kokee itse teofaniaa,
niin sehän on vain plussaa..
"Tämä on kummallista ja sinulle hyvin
luonteenomaista löpinää. Jos sanoin epileväni
jotakin, epäilen, en usko. Jos sanot toisin,
tarkoitat toista."
Jos epäilee toista vaihtoehtoa, niin
todennäköisesti uskoo vastakohtaan. Eli tuo oli
sitä sinulle ominaista saivartelua,jälleen.
"Mistäs minä sen tietäisin, siitä kun on vain
sinun sanasi. Seksuaalimurhaajat harvoin
tunnustavat tekosiaan avoimesti."
Noh, jos asian kieltäminen on sinusta tunnustusta
niin en voine ko. tulkinnalle mitään. Ko. alan
murhaajista voinen sanoa sen verran että yleensä
motiivina on huomionhakuisuus, ja siten he
saavuttavat päämääränsä vain jäämällä kiinni.
Toki voi kyseessä oli taas joku joka tyydyttää
salaista haureuttaan siten, eikä soisi sen
loppuvan kiinnijäämisen kautta.
"Katsotaan tätä asiaa sitten, jos se viimeinen
tuomia tulee."
Takuulla, siksi suosittelisinkin varautumaan, en
tiedä onko sinusta kovin mairittelevaa jos sinun
kutsu vieraasi olettaa sinun olevan mielissään
siitä että EI_OLE_uskonut sinuun..
"Ei. En voi halveksua tai kunnioittaa sellaista,
mistä en mitään tiedä. Halveksutko vai
kunnioitatko sinä kolmisilmäisiä vihreitä
limanuljaskoja?"
Halveksun tällä tiedolla. Mutta sinä et voi sanoa
ettetkö tietäisi, sillä sinullahan on Jumalan
sanaa saatavilla, ei kieltäminen ja pakeneminen
ole sama. Entä millä tavalla eroat ateistista,
eihän hekään tiedä mitään Jumalasta. Mutta
siltkin eiuskominen on halveksuntaa.
"Niin. Sinun ymmärryksesi mukaan vain jumala voi
määrätä synnin. Asia on minulle päivänselvä."
Mutta kun synti on yksinkertaisesti Jumalan
tahdon rikkomista, niin miten se voisi
olla_minun_mielipiteeni?
"Niin. Epäilenpä, että sinun hallitsemassasi
maailmassa minun kaltaisillani ihmisillä ei olisi
oikeutta vapaasti ilmaista mielipidettään. Taas
Osaman maailmassa lisäkseni myös sinun asiasi
olisivat heikosta. Ole onnellinen, että saat elää
vastustamassasi liberaalissa ilmapiirissä, sillä
se mahdollistaa sinullekin mielipiteidesi vapaan
esittämisen."
Heh, no tässä_maailmassa_ei tod.ole
minunlaisillani vapaata mielipidettä edeltä
mainituista syistä.
"Haha. Olet erittäin huono arvaamaan." Noh,
paskaan jauhuuta voinee pitää luovana työnä..
"Minä epäilen, että kysessä on yksinkerttaisesti
pelko tällaisen valheen sanomisesta. Eihän
sinulla ole syytä suututtaa jumalaasi vielä
enemmän kun mitä jo tee, että siinä mielessä olet
toki oikeassa."
Jos sinä et ole käsittänyt mitä kieltävällä
vastauksella yleensä meinataan, niin en voine
asialle mitään. Mutta suosittelen sinua
perehtymään myös muihin mahdollisiin tulkintoihin
asiasta. Se lisää huomattavasti uskottavuuttasi,
tosin kuin valehtelijaksi haukkuminen ilman sen
kummempia todisteita.
--------------------------------------------------
"Et onneksi, huh. Ajattelusi vain on tyypillistä
teini-ikäiselle pojalle."
Tunne on todellakin molemminpuolinen, epäilen
sinua vain kauhistuttavan ajatuksen että poika
olisi isäänsä etevämpi. Niin ja todella useat
teini-ikäiset ovat kristittyjä ja ko. arvoja
puoltavia.
"Niin. Ja minä en usko. Tämä olen tällä(kin)
palstalla todennut varmaan satoja kertoja. Miten
se voi sinulle edellenkin olla epäselvää?"
Tulihan se sieltä..Epäselvää on se että kutsut
siitä huolimatta itseäsi agnostikoksi. (vrt.
esim. "Jumalien suhteen olen tilassa "en tiedä".
Saattaa olla, että tunnin päästä olen eri mieltä,
mutta epäilenpä sitä erittäin vahvasti.")
"Joopa joo. ajattele sinä tästä asiasta mitä
lystäät. Ihmisten on joka hetki pakko tehdä
päätöksiä, olivatpa he siihen päteviä tai eivät."
heh!
onko muunlaiselle ratkaisulle tilaa kun väität
ed. mainitun näköisiä paradokseja! (Esim.
seuraava:> että tuskin ajatuksesi vain katkeaa,
ilman mitään johtopäätöstä?
Jos hetkeksi malttaisit mielesi ja tutkisit
ajatteluasi (siis aivan mitä tahansa, tällä ei
ole mitään tekemistä uskontojen kanssa. Ajattele
vaikka ruokaa), niin huomaat, että juuri näin
ihmisen ajattelu toimii.")
"Aivan kuten haluat. Käsityksei maailmasta ovat
ikiomiasi, eikä minulla niihin ole mitään
sanomista. Oletko muuten jo lakannut lyömästä
äitiäsi?"
Puhut että minulla_on_ikiomat_käsitykset,
seuraavaksi väität minun lyöneen äitiäni. Varo
nyt ettei "mopo karkaa!"
"Enkä minä uskon kysymyksiin näin ole
vuosikymmeniin vastannutkaan. Mutta, koska en saa
sinua ymmärtämään yksinkertaisimipiakaan
vastauksia yksinkertaisinpiinkaan kysymyksiin,
jätän tämän aiheen. Katsi, mihin vastasin "en
tiedä"."
Niin, et tiedä vastauksia niihin, mutta toisaalta
käyttäydyt sitä periaatetta vastaan.
"Miksi pakenet suurta galaktista porkkanaa? ethän
ole edes tutustunut häneen, kun et ole koskaan
edes rukoillut häntä. Suuri galaktinen porkkana
ei jätä rankaisematta tuollaista käytöstä."
Jahvea se ei ainakaan ole kyennyt vastustamaan,
ja Jahve ainakin on ilmoittanut itsensä.
"Jumaliin en ole onnistunut tutustumaan, ihmisten
käsityksiin niistä kylläkin"
Puhuin erään henkilön kera kerran jonka mukaan ei
ole varsinaista pahaa, tai hyvää, johtuen
ihmisestä. Mutta se että ihminen joka poukkoilee
janalla missä on toisessa päässä hyvä, toisessa
paha, eivät tee ko. voimia epäselviksi, ei vaan
hän osoittaa OMAN ristiriitansa.
"Olen huomannut että keskustelussamme on
käsitelty useita asioita, jopita et todellakaan
ymmärrä. Ei se mitään. Mutta jos haluaisit
ymmärtää, voisit koetaa vain pohtia vielä
ahkerammin, ehkä joskus..."
Noh, en todellakaan ymmärrä agnostilaisuutta, ja
sinun kanssa käyty keskustelu vain on näyttänyt
että olen ollut oikeassa.
Älä enää pidä silmiäsi suljettuna, vaan etsi ja
rukoile Jumalaa koko ymmärryksestäsi se on
sinulle parhaaksi.
...toistaa samoja asioita kerta toisensa jälkeen, deja vu iskee jälleen. Sinusta se näyttää olevan kovinkin mukavaa, mutta minä alan kyllä jo pitkästyä.
> että olet kumminkin jossain tuloksessa, ja se että pidät ko. asian muuttumista epätodennäiköisenä vahvistaa että olet sitä mieltä.
Niin. Mutta en uskovien tapaan kuvittele, että tulos, johon olen ajattelussani päätynyt (tai tila, jossa ajatteluni asian suhteen on), olisi mitenkään lopullinen. Enkä kuvittele olevani varma asiasta, josta ihminen ei jo asian luonteen vuoksi koskaan voi olla varma. Toistoa, lukemattomia kertoja...
> Vaikka esitit minulle kysymyksen, niin et vastannut minun kysymääni..
Et siis malttanut miettiä asiaa. Kommentoin tätä tosin myös toisaalla viestissäni: Ihmisen on pakko tehdä päätöksiä epävarmojen tietojen ja mielipiteiden pohjalta. Meidän täytyy päätöksiä tehdessämme tyytyä epätäydellisyyksiin sillä kuten sanot, ihminen ei ole ymmärrykseltään täydellinen.
> Vastattakoot että juurikin tuon seikan takia Jumala joka on täydellinen on se joka tuo lisää mielelle viisautta, ja sen takia sen tulee nojata häneen.
Ole hyvä vaan. Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta mistään täydellisestä jumalasta, joten minun on luotettava vain omaan epätäydellisyyteeni. Sanon muuten tämänkin varmaan sadannen kerran...
> Shiva, kali ja brahman ovat kaikki pahoja (kuten raamattu sanoo että idolit ovat riivaajia)
Joopa joo. Kaikkien uskontojen pyhät kirjat varoittelevat kilpailijoista. Eivät vedan mukaan hindujen jumalat ole mitenkään pahoja-. Mitä menetät uskomalla vaikkapa Allahiin varmuuden vuoksi, jos kerran Allahia ei ole olemassa? Vai ovatko muut jumalat olemassa, mutta vain "pahoja", kuten VT:ssä esitetään?
Jos uskomalla ei menetä mitään vaan voittaa kaikki, niin silloinhan mitä useampaan varmuuden vuoksi uskoo, sitä paremmat "voiton" mahdollisuudet uskojalla on. Minusta "varmuuden vuoksi" uskominen on ehkä typerimpiä, itsekkäimpiä ja naiivimpia uskomisen muotoja ja jos olisi joku jumala, niin tuskinpa hänkään tällaisesta ajattelutavasta pitäisi. Kaipa sinunkin jumalasi edellyttää aitoa uskoa, eikä vain "varmuuden vuoksi". Tämänkin olen selittänyt sinulle useaan kertaan, mutta et tätä ymmärrä. Nämä ovat juuri niitä seikkoja, jotka saavat epäilemään henkistä kypsyyttäsi.
> Millä tavalla sait tästä käsityksen että olisin sanonut että Jumala on kuten sadepilvi?
Tämän kirjoittamasi perusteella:
"onko se jonkun asian varmistaminen, varautuminen sinusta siis ei-loogista? Jos on luvattu sadetta, niin sinusta on loogisempaa jättää siltikin sateenvarjo kotiin?"
Minä en edelleenkään lähtisi vertaamaan mahdollisen jumalan olemassaolon seurauksia mahdollisen sadepilven olemassolon seurauksiin. Vänkää tästä miten haluat, aivan vapaasti. Minusta vertauksesi jumalasta ja sateesta on äärimmäisen typerä. Asian käsittely loppuu puoleltani tähän.
Usko vain varmuuden vuoksi suureen galaktiseen porkkanaankin. Ehkä sinun jumalasi pitää tällaisesta "varmuuden vuoksi" -asenteesta.
> siltikin toimit niinkuin olisit varma siitä että mikä on ja mikä ei ole Jumalasta, mutta toisaalta tunnustat ettet tiedä.
Niin. Eikös olekin kummallista, että ihmisen on elämässään jotenkin toimittava, vaikka ymmärrys ei olekaan täydellinen. Aika vaikea minun on toimissani ottaa huomioon lentäviä vaalenapunaisia elefanttejakaan, vaikka niitäkin saattaa jossakin olla olemassa. Päättymätön spiraali vain jatkaa ja jatkaa...
> ELi olet sanojesi mukaan puolueettomasti lukenut tietoa Jumalasta, mutta siltikään sinulla ei ole sitä? Miten tämä on mahdollista?
En löytänyt raamatusta tietoa jumalaista, löysin sieltä vain sen kirjoittajien käsityksiä jumalista. Tämänkin olen toistanut varmaan kymmeniä kertoja...
> Ei ole hänen vikansa, jos et ole etsinyt häntä tarpeeksi, tai jos olet uskomatta.
No ei todellakaan. Enhän minä mistään mitään jumalia syytäkään. Minusta vain näyttää, etteivät mahdolliset jumalat meidän ihmisten asioihin puutu, mutta kaipa niillä on syynsä, joita me ihmiset emme ymmärrä. Jos joskus tapaan jonkun jumalan, toivon että voin elää sen kanssa rauhanomaisesti rinnakkain toinen toistemme olevaisuutta kunnioittaen.
> Millä tavalla ko. asia on rinnastettavissa Jumalaan? Onko SE ilmoittanut itsensä ihmisille?
No, ei mikään muukaan jumala ole ilmoittaunut itseään ainakaan minulle. En kuitenkaan kuvittele, että se, että minä en ole kohdannut jumalallista ilmoituksia tarkoittaisi, että jumalia ei ole. Täsmälleen sama pätee suureen galaktiseen porkkanaan.
> epävarma ateisti joka kutsuu itseään hienostuneesti agnostikoksi ei yksinkertaisesti tuo muuta vaikutelmaa.
Minusta tuo sinun agnostismikammosi on hilpeää. Taidat tuntea viehtymistä agnostismiin, kun sitä noin ahkerasti pyrit tuomitsemaan. Älä huoli, minä olen vilpittömästi sitä mieltä, että minuutesi tarvitsee kiihkeää jumaluskoa välttämättä, enkä minä halua sitä pyrkiä sinulta riistämään.
> Kuten esim?
Heh. Kuten esim. mielipiteen, että raamattu ei ole aitoa jumalan sanaa. Olipa huvittava kysymyskin sinulta, mitä oikein odotit vastaukseksi?
> Raamattu on varminta Jumalan sanaa..
Juu. Ei sinun tarvitse tätä mielipidettäsi toistaa.
> Jos epäilee toista vaihtoehtoa, niin todennäköisesti uskoo vastakohtaan.
Puhu vain omasta puolestasi. Minä en ajattele kuvaamallasi tavalla. Eikä ajatteluni muutu mieleiseksesi vaikka kuinka yrittäisit. Valitan, "todennäköisyytesi" pätee vain sinuun itseesi.
> Noh, jos asian kieltäminen on sinusta tunnustusta
Höpöhöpö. Mitä oikein löpiset, en ymmärrä sanaakaan. Asoiden kietäminen ei ole tunnustamista, mutta ei se ole myöskään todiste asioiden olemattomuudesta.
> Ko. alan murhaajista voinen sanoa sen verran että yleensä motiivina on huomionhakuisuus, ja siten he saavuttavat päämääränsä vain jäämällä kiinni.
Jaaha, Lienetkö oikein asiantuntija alalla? Sinä haet tosin huomiota tältä palstalta, joten ehkä et kuitenkaan ol seksuaalimurhaaja, vaikka tunnutkin olevan epäilyttävän hyvin perillä heidän ajatusmaailmastaan... :-) Omiin lausuntoihisi ei voi luottaa, sillä olethan valehdellut monasti ennenkin.
> Halveksun tällä tiedolla.
Aha. Tiuedätkö niitä olevan olemassa? Jos et, niin miten voit halveksua jotakin, jonka olemassolosta sinulla ei ole mitään tietoa? Koko ajatuskin on aivan järjetön.
> ei kieltäminen ja pakeneminen ole sama.
En edelleenkään kiellä enkä pakene. Kaikki jumalat ovat hyvin tervetulleita ilmaisemaan itsenä minulle. Raamattu ei vakuuttanut, eivätkä mitkään muutkaan uskonnolliset teokset, joihin olen tutustunut.
> Entä millä tavalla eroat ateistista, eihän hekään tiedä mitään Jumalasta.
Atistit kuvittelevat tietävänsä ettei jumalia ole. Ateistit uskovat jumalien olemassaolemattomuuteen. Tämäkin olen toistanut lukuisia kertoja...
> Mutta kun synti on yksinkertaisesti Jumalan tahdon rikkomista, niin miten se voisi olla_minun_mielipiteeni?
Heh. Sinä ilmaiset mielipiteesi synnin luonteesta ja kysyt heti perään, miten se voi olla mielipiteesi. Eihän tällaisiin kysymyksiin voi vastata...
>Heh, no tässä_maailmassa_ei tod.ole minunlaisillani vapaata mielipidettä edeltä mainituista syistä.
Kuka esim. täällä rajoittaa sinun mielipiteenilmaisuasi? Martyyrius on toki uskovasta houkuttelevaa, mutta länsimaisessa demokratiassa melko vaikeaa.
> Noh, paskaan jauhuuta voinee pitää luovana työnä..
Luuletko että jauhan paskaa kanssasi työkseni? No, onhan sinulla monia muitakin kummallisia luuloja. Ikävää sen sijaan on, että sinulla ei ole työtä lainkaan.
> Jos sinä et ole käsittänyt mitä kieltävällä vastauksella yleensä meinataan, niin en voine asialle mitään.
Voist kirjoittaa vaikkapa: "MInä en ole tietoisesti tällä palstalla koskaan valehdellut", mutta koska näin kirjoittamalla tulisit lausuneeksi yhden valheen lisää, et sitä uskalla tehdä. Olet vain yrittänyt kiemurrella irti päivänselvästi osoitetusta valehtelusta.
> epäilen sinua vain kauhistuttavan ajatuksen että poika olisi isäänsä etevämpi.
Ei ollenkaan, sehän olisi hienoa. Juuri siksi on onnellista, että et ole poikani. Olisi ikävää joutua häpeämään lapsiaan.
> Niin ja todella useat teini-ikäiset ovat kristittyjä ja ko. arvoja puoltavia.
Taidat kuulua joukkoon.
> Tulihan se sieltä..
Niin tuli, ties kuinka monennen kerran. En voi uskoa mihinkään, mistä en tiedä. Joko ymmärrät tämän tai sitten et, mutta en jaksa enää tästä asiasta keskustella, niin vaikeaa se tuntuu sinulle olevan.
> Epäselvää on se että kutsut siitä huolimatta itseäsi agnostikoksi.
Katso nyt sanakirjasta, mitä tarkoittaa sana agnostikko, koska et ole minun ja muidenkin ahkerista selitysyrityksistä huolimatta sitä ymärtänyt. Tuntuu kyllä todella uskomattomalta...
> Puhut että minulla_on_ikiomat_käsitykset, seuraavaksi väität minun lyöneen äitiäni.
Esitän vain kysymyksen samalla tyylillä, jolla sinä esität jumaliin liittyviä kysymyksiä. Kenen käsitykset sinulla muuten on, jollei omasi? Miten ihmisellä voi olla muita kun omia käsityksiä?
Oletko muuten lyönyt äitiäsi?
> Noh, en todellakaan ymmärrä agnostilaisuutta, ja sinun kanssa käyty keskustelu vain on näyttänyt että olen ollut oikeassa.
ROTFL ! Olet kyllä aivan käsittämättömän hupaisa. Tämä oli ehkä hauskinta, mitä olen täällä viikoihin lukenut. Olet taatusti oikeassa sanoessasi, että et ymmärrä agnostismia.
Kyllä sinusta saattaisi pakinoitsija tullakin, kunhan opit laukomaan näitä tietoisesti etkä tiedostamatta.
"...toistaa samoja asioita kerta toisensa
jälkeen, deja vu iskee jälleen. Sinusta se
näyttää olevan kovinkin mukavaa, mutta minä alan
kyllä jo pitkästyä."
Mutta mieti miten paljon saat taas propagandaa
sivuillesi tästäkin keskustelusta! ;)
"Niin. Mutta en uskovien tapaan kuvittele, että
tulos, johon olen ajattelussani päätynyt (tai
tila, jossa ajatteluni asian suhteen on), olisi
mitenkään lopullinen. Enkä kuvittele olevani
varma asiasta, josta ihminen ei jo asian luonteen
vuoksi koskaan voi olla varma. Toistoa,
lukemattomia kertoja..."
Mutta käytännössä tuo ei juuri eroa ateisteista,
tuo on realistisempi tapa vain. Ateisti luule
että asiat on aina niin, muttei usko. Sinä et ole
varma, ja sen tähden epävarma omassa epäuskossa.
Mutta kumpiakin yhdistää epäusko.
"Ihmisen on pakko tehdä päätöksiä epävarmojen
tietojen ja mielipiteiden pohjalta. Meidän täytyy
päätöksiä tehdessämme tyytyä epätäydellisyyksiin
sillä kuten sanot, ihminen ei ole ymmärrykseltään
täydellinen."
Nyt puhuit ihmisten mielipiteisiin liittyvistä
ratkaisuista, joita ei voi liittää siihen mitä on
Jumalan sana.
". Minulla ei ole minkäänlaista kokemusta mistään
täydellisestä jumalasta, joten minun on
luotettava vain omaan epätäydellisyyteeni."
Kristus sanoi kolkuttavansa ovelle, hän tulee
sisälle jos vain avaat. Älä viivy siis
keskustelemassa erehtyväiseten kera, vaan
kiiruhda avaamaan, sillä et tiedä milloin päiväsi
päättyvät ja tuomioistuin odottaa sinua.
"Joopa joo. Kaikkien uskontojen pyhät kirjat
varoittelevat kilpailijoista. Eivät vedan mukaan
hindujen jumalat ole mitenkään pahoja-. Mitä
menetät uskomalla vaikkapa Allahiin varmuuden
vuoksi, jos kerran Allahia ei ole olemassa? Vai
ovatko muut jumalat olemassa, mutta
vain "pahoja", kuten VT:ssä esitetään?"
Mutta siinä tapauksessa vain yksi joka niin
väittää on oikeassa. Ko. Jumalista esim. shiva on
hajoittaja, ja shivan kolmatta silmää sanotaan
mustaksi auringoksi joka tuottaa inhottavia
asioita, kun taas kali on tunnettu nimellä "east
indian DEVIL" No joidenkin mukaan allah on sama
kuin jahve, mutta niin ei ole. Ja jos ottaa
huomioon koraanin ulkoisten ja sisäisten
ristiriitojen suman, niin kyseessä on juurikin
sen väärän profeetan tuoma valhe mistä kristus
varoitti. ELi siten häviää.
EI tässä todellakaan määrä korvaa laatua. Ja
sanottakoon että periaatteessa usko tuo sinulle
varan joka ei kaada venettä. Eli eiköhän aika
moni usko pelastuakseen, joten siten on täysin
loogista tuo "varmuuden vuoksi"-usko. Se ei
tietenkään tule olla kuollutta uskoa, vaan
looginen päätelmä.
""onko se jonkun asian varmistaminen,
varautuminen sinusta siis ei-loogista? Jos on
luvattu sadetta, niin sinusta on loogisempaa
jättää siltikin sateenvarjo kotiin?"
Tällä tarkoitan sitä, että sateesta josta on
ennusteita& mustia pilviä yms. taivaalla. Kuten
myös Jumalasta on ennusteita ja läpi historian
merkkejä. Ja sitten niistä merkeistä huolimatta
ajattelee että minähän nyt olisin ihan tyhmä jos
ennen sadetta varjon ottaisin, on sama kun että
tulee viimeisellä tuomiolla uskoon.
"Niin. Eikös olekin kummallista, että ihmisen on
elämässään jotenkin toimittava, vaikka ymmärrys
ei olekaan täydellinen. Aika vaikea minun on
toimissani ottaa huomioon lentäviä
vaalenapunaisia elefanttejakaan, vaikka niitäkin
saattaa jossakin olla olemassa."
Mutta eihän pinkkeihin norsuihin uskominen ole
pelastusta yms. Jumalaan littyviä asioita
tarkoittavaa? Ihmisellä on todentotta vapaus olla
myös väärässä, ihmiselle on annettu evankeliumi,
oma on valinta että miten sen käyttää.
"En löytänyt raamatusta tietoa jumalaista, löysin
sieltä vain sen kirjoittajien käsityksiä
jumalista."
Huokaus, totta kai ihminen on kirjoittanut
raamatun, mutta son pyhän hengen eheyttämä
kokonaisuus ja JUMALAN ILMOITUS!
"No ei todellakaan. Enhän minä mistään mitään
jumalia syytäkään. Minusta vain näyttää, etteivät
mahdolliset jumalat meidän ihmisten asioihin
puutu, mutta kaipa niillä on syynsä, joita me
ihmiset emme ymmärrä. Jos joskus tapaan jonkun
jumalan, toivon että voin elää sen kanssa
rauhanomaisesti rinnakkain toinen toistemme
olevaisuutta kunnioittaen."
Lueppa esim ilmestyskirjaa ja danielin kirjaa,
kummassakin on esimerkit siitä että miten Jumalan
antaman ennusteen mukaan asiat on menneet ja
menevät. Daniel ennusti aikoinaan A. Suuren
vallankin..
"No, ei mikään muukaan jumala ole ilmoittaunut
itseään ainakaan minulle. En kuitenkaan
kuvittele, että se, että minä en ole kohdannut
jumalallista ilmoituksia tarkoittaisi, että
jumalia ei ole. Täsmälleen sama pätee suureen
galaktiseen porkkanaan."
Lue ed.vastaukset. Jumala on ilmoittanut
itsestään raamatun ja uskovien kautta.
"Minusta tuo sinun agnostismikammosi on hilpeää.
Taidat tuntea viehtymistä agnostismiin, kun sitä
noin ahkerasti pyrit tuomitsemaan. Älä huoli,
minä olen vilpittömästi sitä mieltä, että
minuutesi tarvitsee kiihkeää jumaluskoa
välttämättä, enkä minä halua sitä pyrkiä sinulta
riistämään."
Voisitko nyt silti keskeyttää mahdollisia voiton
juhliasi ja kertoa että millä tavalla olen
agnostiikkaa kammonnut? SIllä perusteellako että
kun en pidä sitä käytännössä mahdollisena.
"Heh. Kuten esim. mielipiteen, että raamattu ei
ole aitoa jumalan sanaa. Olipa huvittava
kysymyskin sinulta, mitä oikein odotit
vastaukseksi?"
Mielipide? Se taas on se mitä raamattu sanoo, ja
kun kerran raamattu on Jumalan sanaa, niin sinä
olet se jolla vain mielipide joka on omasta
harmaata massastasi lähtöisin.
"Puhu vain omasta puolestasi. Minä en ajattele
kuvaamallasi tavalla."
Etkö? heh, sinulla taitaapi olla kaksi luontoa:
tässä ristiriitauttava tekijä: "Joopa joo.
ajattele sinä tästä asiasta mitä
lystäät. Ihmisten on joka hetki pakko tehdä
päätöksiä, olivatpa he siihen päteviä tai eivät."
Oli muuten edellisessä tredissasi.
"Asoiden kietäminen ei ole tunnustamista"
Heh, jälleen sinulla ei taida pysyä mopo käsissä.
sillä tällä tarkoitin sitä että kun kiellän
jonkun asian, niin sinä epäilet sen tarkoitavan
sitä että olen toista mieltä.
"Jaaha, Lienetkö oikein asiantuntija alalla? Sinä
haet tosin huomiota tältä palstalta, joten ehkä
et kuitenkaan ol seksuaalimurhaaja, vaikka
tunnutkin olevan epäilyttävän hyvin perillä
heidän ajatusmaailmastaan... :-) Omiin
lausuntoihisi ei voi luottaa, sillä olethan
valehdellut monasti ennenkin."
Ilmeisesti olen..Katsos kun minä täällä palstalla
olen teidän nut-casejen kanssa tekemisissä niin
täytyy tietää sen verran psylogiasta. Heh, voinen
kuvitella jo että kuin julistat propaganda
sivuilla puhuvaneesi seksuaalirikollisen kera
joka mielestäsi valehtelee! (Ja sen väittämiseen
et ole erinomaisuudessas/ psyatrisen hoidon
tarpeessa ennenkään tarvinnut todisteita;)
"Aha. Tiuedätkö niitä olevan olemassa? Jos et,
niin miten voit halveksua jotakin, jonka
olemassolosta sinulla ei ole mitään tietoa? Koko
ajatuskin on aivan järjetön."
FIktiivisiäkin olentoja sekä ideoita voi toki
halveksua.
"Atistit kuvittelevat tietävänsä ettei jumalia
ole. Ateistit uskovat jumalien
olemassaolemattomuuteen. Tämäkin olen toistanut
lukuisia kertoja..."
Käytännössä siis et päämäärällisesti heistä eroa,
ja tunnustitpa senkin viime kerralla.
"Heh. Sinä ilmaiset mielipiteesi synnin
luonteesta ja kysyt heti perään, miten se voi
olla mielipiteesi."
Heh, no mitä muuta synti voisi olla? Ei mitään
muuta. Tässä asiassa on kaikki teistiset uskonnot
kannallani.
"Kuka esim. täällä rajoittaa sinun
mielipiteenilmaisuasi?"
SInunlaiset ihmiset, ja liberaalit
yms..kts.esimerkki konservatiivit vs. liberaalit.
´"Luuletko että jauhan paskaa kanssasi työkseni?
No, onhan sinulla monia muitakin kummallisia
luuloja. Ikävää sen sijaan on, että sinulla ei
ole työtä lainkaan."
Siltä vähän näyttää.. Heh, missä vaiheessa olen
sanonut etten olisi töissä? SInä olet melkoinen
sonnan viskoja, ehkäpä son osoitus miten vähään
sittenkään pystyt. Noh, sanottakoot että olen
ollut nimeomaan ASIAKASPALVELUSSA, vieläpä
LOISTAVIN TYÖTODISTUKSIN. Totuus harmittaa, kun
huomaatkin että kuka todella
on_huono_ihmistuntija. Valitettavasti en ala
lähettämään sinulle CV-täni tai työtodistuksieni
kopioita yms..Mutta saathan varmasti tästäkin
mielenkiintoisen pakinan sivuillesi, muista
käyttää mahdollisimman paljon fiktiivisiä oman
mielipiteesi tuotteita, niin tulee näköisesi
tuotos.;)
"Voist kirjoittaa vaikkapa: "MInä en ole
tietoisesti tällä palstalla koskaan valehdellut",
mutta koska näin kirjoittamalla tulisit
lausuneeksi yhden valheen lisää, et sitä uskalla
tehdä. Olet vain yrittänyt kiemurrella irti
päivänselvästi osoitetusta valehtelusta."
Miksi pitäsi tunnustaa tehneensä jotain mitä ei
todistettavastikkaan ole, todellinen
valehtelijahan on paljastunut kun sinä olet
jäänyt siitä kerta toisensa jälkeen kiinni,
ainiin sinähän vain muistat väärin yms..
"Ei ollenkaan, sehän olisi hienoa. Juuri siksi on
onnellista, että et ole poikani. Olisi ikävää
joutua häpeämään lapsiaan."
Hmm, outoa juuri silti väitit että olisi hienoa
että kun poika on etevämpi, mutta sitten se ei
olekkaan hienoa..
"Taidat kuulua joukkoon.!"
Jälleen täytyy tuottaa pettymys, en ole edes
teini-iässä..Sinun ihmistuntemuksesi on muuten
melkoisen "loistava" ;)
"Niin tuli, ties kuinka monennen kerran. En voi
uskoa mihinkään, mistä en tiedä."
No niin tulihan se ateistitunnustus sieltä
uudenkin kerran.
"Katso nyt sanakirjasta, mitä tarkoittaa sana
agnostikko, koska et ole minun ja muidenkin
ahkerista selitysyrityksistä huolimatta sitä
ymärtänyt. Tuntuu kyllä todella uskomattomalta..."
Selityksesi ovat varmistaneet että son juurikin
se mitä sanoin...Ja käytännössä mahdoton.
"Esitän vain kysymyksen samalla tyylillä, jolla
sinä esität jumaliin liittyviä kysymyksiä. Kenen
käsitykset sinulla muuten on, jollei omasi? Miten
ihmisellä voi olla muita kun omia käsityksiä?
Raamatun käsitykset, raamatun joka on Jumalan
sanaa.
Oletko muuten lyönyt äitiäsi?"
En ole. VOin kauhulla ajatella oman äitisi
kohtaloa kun kerran itse harjoittamasta
valehtelusta syytät minua..
"ROTFL ! Olet kyllä aivan käsittämättömän
hupaisa. Tämä oli ehkä hauskinta, mitä olen
täällä viikoihin lukenut. Olet taatusti oikeassa
sanoessasi, että et ymmärrä agnostismia."
Kyllä sinusta saattaisi pakinoitsija tullakin,
kunhan opit laukomaan näitä tietoisesti etkä
tiedostamatta."
Heh, sinun itsesolvaamisesi ei näytä loppuvan,
sanoin että en sinun selityksiesi ansiosta voin
todeta että en todellakaan ymmärrä sitä, kuka
siis laukoo ilman parempaa tietoaan itsensä
maanrakoon?;)
> Mutta käytännössä tuo ei juuri eroa ateisteista, tuo on realistisempi tapa vain.
Käytännössä sinun kuvitelmasi jumalastasi ei juuri eroa esim. Taha Islamin kuvitelmasta. Tahalla vain on sinua huomattavasti enemmän faktatietoa oman mielipiteensä tueksi.
> Mutta kumpiakin yhdistää epäusko.
Uskon puute on eri asia kun epäusko. Lue oikein hitaasti edeltävä lause ja ajattele sitä.
> Kristus sanoi kolkuttavansa ovelle, hän tulee sisälle jos vain avaat.
Ei kuulu mitään...
> Älä viivy siis keskustelemassa erehtyväiseten kera,
Kaikki keskustelut joita olen elämässäni käynyt, olen käynyt erehtyväisten kera.
> Mutta siinä tapauksessa vain yksi joka niin väittää on oikeassa.
Varmuuden vuoksi kannattaa tietysti uskoa niihin muihinkin, jos vaikka oma luulo siitä oikeassaolijasta olisikin väärä. Ethän menetä mitään.
> Ko. Jumalista esim. shiva on hajoittaja,
Ei varmaan ole vaikeaa löytää hindua, jolla on tästä eriävä, hyvin perusteltu mielipde.
Mutta tämä on lievästi mielenkiintoista. Oletko todella sitä mieltä, että nämä Kalit ja Shivat yms. ovat oikeasti olemassa? VT:ssähän puhutaan myös muista jumalista, joskin kielletään niitä palvomasta. Jos taa olet sitä mieltä, että mitään muita jumalia kun kristittyjen ei ole olemassakaan, niin miksi edes puhut näiden muiden jumalien luonteesta?
> No joidenkin mukaan allah on sama kuin jahve, mutta niin ei ole.
Rukoile nyt varmuuden vuoksi kuitenkin myös allahia. Ethän häviä sillä mitään, jollei allahia ole olemassakaan.
> Eli eiköhän aika moni usko pelastuakseen,
Niin. Minusta tämä kristinuskon itsekäs ja omaa etua tavoittelelva piirre on aina ollut vastenmielinen.
> Huokaus, totta kai ihminen on kirjoittanut raamatun, mutta son pyhän hengen eheyttämä kokonaisuus ja JUMALAN ILMOITUS!
Kyllä tiedän, mikä on sinun mielipiteesi raamatusta. Muunkinlaisia mielipiteitä olen kuullut (heh, copypastea omasta vanhasta viestistä....
> miten Jumalan antaman ennusteen mukaan asiat on menneet ja menevät. Daniel ennusti aikoinaan A. Suuren vallankin..
Heh. Olen täällä viime kesänä profetoinut merkittäviä tapahtumia tulevalle vuodelle, ennustin mm. Kabulin valtauksen täysin oikein. Lienen suurikin lopun aikojen ennustaja. Ilmestyskirja muuten on minusta koko raamatun kyseenalaisimpia osia ja ymmärrän hyvin, miksi sen asema on ajoittain ollut kiistanalainen.
> Jumala on ilmoittanut itsestään raamatun ja uskovien kautta.
Sinulla ei ole mitään keinoa tietää tätä varmasti edes itse, puhumattakaan että voisit mitenkään minua asiasta vakuuttaa. Raamatussakin sanotaan, että kristittyjen jumalaan täytyy uskoa ilman varmaa tietoa.
> Voisitko nyt silti keskeyttää mahdollisia voiton juhliasi ja kertoa että millä tavalla olen agnostiikkaa kammonnut?
Joe et viitsi lukea edeltäviä viestejäsi, en minäkään viitsi niitä tähän kopioida. Kovasti ja toivottomasti yrität todistella minulle jotakin. En ymmärrä motiiviasi, varsinkin kun tällainen todistelu jo lähtökohdiltaan on järjetön. Minusta on järjetöntä uskoa kristittyjen jumalaan. Silti en pyri todistelemaan, että sinä et uskoisi, sillä sellaisen todistaminen on paitsi mahdotonta myös täysin mieletöntä.
> SIllä perusteellako että kun en pidä sitä käytännössä mahdollisena.
Niin. Tällainen löpinä on aivan yhtä tuhoon tuomittua kun yrityksesi todistella jumalien olemassaoloakin. Kas kun minä ihan käytännössä elän ja olen ihan käytännössä agnostikko, pidät sinä sitten sitä mahdollisena tai et.
> niin sinä olet se jolla vain mielipide joka on omasta harmaata massastasi lähtöisin.
Niin. Sinun mielipiteesi on lähtöisin keski-idän barbaarikansan kansantarustosta. Silti se on vain oma mielipiteesi. henkilökohtaisesti arvostan enemmäön omasta harmaasta massasta lähtöisen olevia kun kritiikittä nieltyjä mielipiteitä.
> sillä tällä tarkoitin sitä että kun kiellän jonkun asian, niin sinä epäilet sen tarkoitavan sitä että olen toista mieltä.
Olet sekava. Jos epäilen, en kiellä. Epäilen, että aurinkokunnassamme ei ole muualla elämää kun maapallolla. Silti en kiellä tätä mahdollisuutta. Ei jaksa tätäkään, kun et millään ymmärrä... Tarkoituksesi on niin sekava ja hämärä, että en voi sitä kummallisten sanojesi takaa nähdä.
> FIktiivisiäkin olentoja sekä ideoita voi toki halveksua.
Puhutko nyt jumalista? Minä en tiedä, ovatko ne fiktiivisiä vai todellisia. Ideat ovat aina tietyllä tavalla "fiktiivisiä", sillä ne ovat olemassa vain käsitteellisellä tasolla, kuten esim. kieli. Tässä mielessä toki jumalatkin ovat olemassa, ajatuksina ja käsitteinä ihmisten mielessä.
> Käytännössä siis et päämäärällisesti heistä eroa, ja tunnustitpa senkin viime kerralla.
Plääh... Osaat lukea, miksi et käytä tät taitoa? Ymmärtämisesi on luvattoman heikkoa, koska halusi ymmärtää on olematon. Päätän tämän aiheen käsittelyn tähän. Sinulla on paljon enemmän yhteistä vaikkapa Taha Islamin kanssa kun minulla ateistien kanssa.
> Heh, no mitä muuta synti voisi olla?
Synti on sitä, minkä sinä koet vääräksi. Synti on aivan erityisen subjektiivinen käsite.
> SInunlaiset ihmiset, ja liberaalit yms..kts.esimerkki konservatiivit vs. liberaalit.
Ai jaa. Olenko estänyt sinua kirjoittamasta täällä? Taas puhut tietoisesti vääristeltyä totuutta.
> Heh, missä vaiheessa olen sanonut etten olisi töissä?
Keskutelussasi nimim. "tommin" kanssa alkusyksystä. Sanatarkka lainaus: "Tällä hetkellä olen työtön" Lisäksi kirjoitin sinule ymmärtäväni, miksi olet työtön. (Ymmärrän kyllä. Ihmisiä töihin palkanneena ja jonkin verran esim. työnhakijoiden testausta tuntevana minun olisi vaikea kuvitella sinun erityisesti menestyvän haastattelutilanteessa, jossa pitää pyrkiä olemaan mahdollisimman rehelliinen). Et silloin kiistänyt asiaa, vaan peräsit syytä, miksi sadat tuhannet muutikin ovat työttömiä (tyypillistä pakoilua, et vastaa kuysymyksiin vaan esität vastakysymyksiä). Sinun työttömyyteesi on eri syyt kun satojen tuhansien muiden.
> Noh, sanottakoot että olen ollut nimeomaan ASIAKASPALVELUSSA, vieläpä LOISTAVIN TYÖTODISTUKSIN.
Niin. Et ole enää. Millaisissa asiakaspalvelutehtävissä ihmisten halveksunta, solvaaminen ja heille kiroilu muuten ovat eduksi?
Toisaalta, ehkä oletkin siviilielämässäsi aivan toisenlainen kun täällä. Sellaisetkin tyypit ovat näiltä nettipalstoilta tuttuja. Jos ei uskalla todellisessa elämässä olla sellainen kun haluaisi, täällähän se on helppoa (et ehkä arvaakaan, kuinka yleistä se on). Jotenkin se myös on hiukan... surullista, korviketta.
Mutta älä ota sitä raskaasti. Kunhan alat suhtautua kanssaihmisiisi vähän eri tavalla, voi olla, että joku joskus uskoo loistavia työtodistuksiasi ja pääset taas kokemaan itsesi hyödylliseksi todellisessakin elämässä ja muutenkin kun jumalasi syntisenä soturina. Tyttöystäväkin voisi olla sinulle hyväksi.
> Miksi pitäsi tunnustaa tehneensä jotain mitä ei todistettavastikkaan ole, todellinen valehtelijahan on paljastunut kun sinä olet jäänyt siitä kerta toisensa jälkeen kiinni, ainiin sinähän vain muistat väärin yms..
Heh. Kunnioitat tai pelkäät jumalaaasi niin ettet uskalla lisää valehdella, ainakaan noin räikeästi. Valheitasi olen osoittanut useita, lue keskustelujamme uudelleen. Sinun olisi helppo "voittaa" minut tässä asiassa vain toteamalla yksiselitteisesti, että et ole tietoisesti valehdellut. Eikö olekin kiusallista? Ja kuten lienet huomannut, minä en suinkaan ole tälläkään palstalla ainoa, joka on havainnut sinun valehtelevan.
> Jälleen täytyy tuottaa pettymys, en ole edes teini-iässä..
Mitä ihmettä? Oletko alle 11-vuotias? Henkisesti olet n. 13-16 v. tasolla, joten olet aika lailla ikäisiäsi edellä... :-)
> No niin tulihan se ateistitunnustus sieltä uudenkin kerran.
Ateisti uskoo. Toisaalta: samantekevää minulle. Omasta ymmärryksestäsihän tässä on kyse.
> Raamatun käsitykset, raamatun joka on Jumalan sanaa.
Olet omaksunut omat käsityksesi raamatusta. Omiasi ne silti ovat.
> Oletko muuten lyönyt äitiäsi?"
> En ole.
Katos. Aikamoinen harvinaisuus sinulta, suora vastaus kysymykseen. Tämän voisin miltei jopa uskoa pitävän paikkansa. Ihan uteliaisuudesta, keitä sitten olet lyönyt?
> voin todeta että en todellakaan ymmärrä sitä, kuka siis laukoo ilman parempaa tietoaan itsensä maanrakoon?;)
Olen havainnut, että on paljon asioita, joita et edellakaan ymmärrä. Koeta silti kestää ja rukoile vain entistäkin ankarammin anteeksiantoa synneistäsi. Kyllä se siitä.
Tahalla vain on sinua huomattavasti enemmän
faktatietoa oman mielipiteensä
tueksi."
Se olisikin kiva nähdä, hänen "jumalastaan"
laitoinkin otsikon "lue julki.."
"Uskon puute on eri asia kun epäusko."
Mutta kumpaakaan ei voi verrata uskoon, mietippä
jälleen asiaa käytännössä.
Periaatteessa epäuskokin on uskon puutteen tulos.
"Ei kuulu mitään..."
Tuota tarkoittaa juurikin se mitä sanoin, sinä
tiedät Jeesuksesta sinulla
on raamattu jne..mutta siltikin vaan lisäät
turhamaisuuden ja kieltämisen
volyymiä.
"Kaikki keskustelut joita olen elämässäni käynyt,
olen käynyt erehtyväisten
kera."
Oi sinä suuri erehtymätön, oletko varma ettet nyt
hieman yliarvioi itseäsi?
"Oletko todella sitä mieltä, että nämä Kalit ja
Shivat yms. ovat oikeasti
olemassa? VT:ssähän puhutaan myös muista
jumalista, joskin kielletään niitä
palvomasta. Jos taa olet sitä mieltä, että mitään
muita jumalia kun kristittyjen
ei ole olemassakaan, niin miksi edes puhut näiden
muiden jumalien luonteesta?"
Uskon tottakai että on hyvinkin mahdollista
niiden olevan, minulla ei tosin
ole sikäli sillä merkitystä sillä palvelen vain
Jahvea. Niiden "jumalten"
olemassa olo näet vain vahvistaa sitä kun
raamattu sanoo riivaajien edustavan
epäjumalia, uskonhan minä niiden päämiehenkin
olemassa oloon. Kaikki mikä
on kristusta vastaan, on saatanan puolella näet.
(näin pelkistetysti sanottuna)
"Varmuuden vuoksi kannattaa tietysti uskoa niihin
muihinkin, jos vaikka
oma luulo siitä oikeassaolijasta olisikin väärä.
Ethän menetä mitään."
Mutta se ei ole katsos käytännössä mahdoliista,
ei voi palvella kovinkaan
monen uskonnon mukaan toisen uskonnon jumalaa.
"Ei varmaan ole vaikeaa löytää hindua, jolla on
tästä eriävä, hyvin perusteltu
mielipde."
No aika insinöri olet jos sellaisen löydät, toki
kyllähän shivakin myös
kokoaa..
"Rukoile nyt varmuuden vuoksi kuitenkin myös
allahia. Ethän häviä sillä
mitään, jollei allahia ole olemassakaan."
Enkö? "sinun ei pidä pitämän muita jumalia"
"Niin. Minusta tämä kristinuskon itsekäs ja omaa
etua tavoittelelva piirre
on aina ollut vastenmielinen."
heh, minkä takia ylipäänsä ihminen tekee mitään?
jopa auttaminenkin on periaatteessa
oman itsensä pönkittämistä..Jumala on tarjonnut
oman eduntavoittelijoille
jotka ovat tuoneet synnin maailmaan pelastuksen.
Eli kyseessä on lahja,
josta on pelkkää hyötyä.
"Kyllä tiedän, mikä on sinun mielipiteesi
raamatusta. Muunkinlaisia mielipiteitä
olen kuullut"
Ei se ole minun mielipide, vaan Jumalan sana. Se
taas on sinun mielipide
ettei niin olisi, sillä sinulla on vain oma
sanasi vastaan Jumalan..
"Heh. Olen täällä viime kesänä profetoinut
merkittäviä tapahtumia tulevalle
vuodelle, ennustin mm. Kabulin valtauksen täysin
oikein. Lienen suurikin
lopun aikojen ennustaja. Ilmestyskirja muuten on
minusta koko raamatun kyseenalaisimpia
osia ja ymmärrän hyvin, miksi sen asema on
ajoittain ollut kiistanalainen."
Onko sinulla osoittaa todistetta että niin
ennustit? Entä millä tavalla
ilmestyskirja on kyseenalainen, toki ihmisiä on
lopunaikoina jotka TIETÄVÄT
Jumalan, mutta siltikin o´vat häntä vastaan. Teet
ilmestyskirjasta omalla
panoksellasi totta.
"Sinulla ei ole mitään keinoa tietää tätä
varmasti edes itse, puhumattakaan
että voisit mitenkään minua asiasta vakuuttaa.
Raamatussakin sanotaan, että
kristittyjen jumalaan täytyy uskoa ilman varmaa
tietoa."
Onko sinulla todistetta sitä vastaan, että voisit
varmalta pohjalta kieltää
raamatun olevan Jumalan sanaa? On aika hvyin että
monet erikirjoittajat
ovat kymmenien ja satojenkin vuosien kuluessa
saanut noin saumattoman kokonaisuuden
aikaiseksi.
Jumala on raamatussa ilmestynyt omilleen, joten
se on varmaa tietoa. Entä miten määrittelet
tässä "varman tiedon?"
"Kovasti ja toivottomasti yrität todistella
minulle jotakin. En ymmärrä motiiviasi, varsinkin
kun tällainen todistelu jo lähtökohdiltaan on
järjetön. Minusta on järjetöntä uskoa
kristittyjen jumalaan. Silti en pyri
todistelemaan, että sinä et uskoisi, sillä
sellaisen todistaminen on paitsi mahdotonta myös
täysin mieletöntä."
EIköhän asia ole ihan päinvastoin, sitäpaitsi
sinähän tunnustit ettet edes usko, joten olet
ateisti..Sitä ennen osoitin sinulle miten
käytännössä on mahdotonta koko ajatus. Mahdotonta
uskoa kristittyjen Jumalaan? Mutta minähänolen
taas todiste sitä vastaan, kuten sanoitkin.
"Niin. Tällainen löpinä on aivan yhtä tuhoon
tuomittua kun yrityksesi todistella jumalien
olemassaoloakin. Kas kun minä ihan käytännössä
elän ja olen ihan käytännössä agnostikko, pidät
sinä sitten sitä mahdollisena tai et."
Sitähän sinä et nimeomaan ole, kuten tunnustitkin
sen tässä taannoin. Jumala on, sille et vain voi
mitään. Et voi todistaa olemattomaksi ketään
ilman todisteita. Sen oletkin myöntänyt, silti
käyttäydyt kuin että sinulla niitä olisi. Se jos
jokin on mahdotonta.
"Niin. Sinun mielipiteesi on lähtöisin keski-idän
barbaarikansan kansantarustosta. Silti se on vain
oma mielipiteesi. henkilökohtaisesti arvostan
enemmäön omasta harmaasta massasta lähtöisen
olevia kun kritiikittä nieltyjä mielipiteitä."
Eikös barbaareja olleet enempikin nuo Germaanit?
Kun taas paimentolaiskansat olivat asia erikseen.
Tuossakin lauseessasi on ristiriita, yht'äkkiö
jonkun toisen mielipide on minun. Heille on
Jumala ilmoittanut itsensä, sinulle taas omien
sanojesi mukaan ei, etkä sitä ole myöskään edes
halunnut löytää. Joten Jumalakysymyksessä kyllä
luotan Jumalan sanaan, en epävarman ateistin.
Hassua että kaikki vallat jotka ovat
näitä "barbaareja" vastustaneet, ovat langenneet,
ennen pitkään. Sehän on aivan kuten aine&
energiankin yhdityminen elämäksi sinulle puhdasta
sattumaan, eikö niin?
"Olet sekava. Jos epäilen, en kiellä."
Itse olet, jos epäilet niin on se taas lähempänä
kieltämistä, mikä ei missään nimessä ole muuta
kuin epäilyä joka se mitä kieltämisessäkin on
pääasiana.
"Puhutko nyt jumalista? Minä en tiedä, ovatko ne
fiktiivisiä vai todellisia. Ideat ovat aina
tietyllä tavalla "fiktiivisiä", sillä ne ovat
olemassa vain käsitteellisellä tasolla, kuten
esim. kieli. Tässä mielessä toki jumalatkin ovat
olemassa, ajatuksina ja käsitteinä ihmisten
mielessä."
Asiat voi tietty käsitteellistää, mutta usein
moinen leikki menee vaan totuuden pakoiluksi. Ei
niinkään sen etsimikseksi. Esim. tuli, se poltaa.
Tietysti voit sanoa että eihän se kiveä haittaa,
mutta sehän ei edes elä, joten meidän on siitä
turha jauhaa..
"Plääh... Osaat lukea, miksi et käytä tät taitoa?
Ymmärtämisesi on luvattoman heikkoa, koska halusi
ymmärtää on olematon."
jos olet tuota mieltä niin siinä tapauksessa
kykysi ilmaista itseäsi on luvattoman heikkoa,
sillä kerroit senkin että et usko. ei muuten niin
tee ateistikaan.
"Synti on sitä, minkä sinä koet vääräksi. Synti
on aivan erityisen subjektiivinen käsite."
Höpöpöpö, synti on seminkä Jumala ilmoittaa
vääräksi. Sillä se on Jumalan tahtoa vastaan
rikkomista. Jos olisin hinuri, ja tykkäisin
kolkutella lantaluukkua, ja Jumala sen taas
kieltäisi. Niin argumenttisi purkaantuisi siinä!
"Ai jaa. Olenko estänyt sinua kirjoittamasta
täällä? Taas puhut tietoisesti vääristeltyä
totuutta."
Et pysty tarkemmin ottaen estämään, mutta silti
vastustat sitä mitä sanon. Toistaiseksi ainut
tapasi vastustaa sitä on joko se ettet siitä
piittaa, tai että sanot vastaan.
"Keskutelussasi nimim. "tommin" kanssa
alkusyksystä. Sanatarkka lainaus: "Tällä hetkellä
olen työtön" Lisäksi kirjoitin sinule
ymmärtäväni, miksi olet työtön. (Ymmärrän kyllä.
Ihmisiä töihin palkanneena ja jonkin verran esim.
työnhakijoiden testausta tuntevana minun olisi
vaikea kuvitella sinun erityisesti menestyvän
haastattelutilanteessa, jossa pitää pyrkiä
olemaan mahdollisimman rehelliinen). Et silloin
kiistänyt asiaa, vaan peräsit syytä, miksi sadat
tuhannet muutikin ovat työttömiä (tyypillistä
pakoilua, et vastaa kuysymyksiin vaan esität
vastakysymyksiä). Sinun työttömyyteesi on eri
syyt kun satojen tuhansien muiden."
Jos kerran pidät itseäsi rehellisenä(ainakin sen
veran ettävoit valittaa muiden vastaavasta) niin
miten on mahdollista että tuot esiin vuoden
takaisia totuuksia varmoina ja ilman sen
suurempaa tarkistusta? Se jos jokin kertoo
kyvystäsi tuntea ihmisiä, ja siitä että
minkälainen todennäköisesti olet itse ihmisenä.
"Niin. Et ole enää. Millaisissa
asiakaspalvelutehtävissä ihmisten halveksunta,
solvaaminen ja heille kiroilu muuten ovat eduksi?"
Kuka sanoi että teen tätä työkseni? Itseasia
kykysi saivarrella epätotuuksilla omaa kovin
lyhyet jäljet, en ole saanut yksiäkään potkuja.
Koska työ missä olin on kausiluontoista niin en
todennäköisestikkään voi sitä kokoaikaa katsos
tehdä..Ehkä et ollut vielä kovin tietoinen
moisista mahdollisuuksista, mutta eihän sinun
ennenkään ole tarvinnut olla. Riittä kun sanoo
mielipiteensä.
"Toisaalta, ehkä oletkin siviilielämässäsi aivan
toisenlainen kun täällä. Sellaisetkin tyypit ovat
näiltä nettipalstoilta tuttuja. Jos ei uskalla
todellisessa elämässä olla sellainen kun
haluaisi, täällähän se on helppoa (et ehkä
arvaakaan, kuinka yleistä se on). Jotenkin se
myös on hiukan... surullista, korviketta."
Tavallaan totta, tavallaan ei. Ensinäkin en
tullut tänne palstalle tekemään ystäviä, tai
pitämään yllä ystävyys-suhteita, en
vihollisiakaan, mutta jos ei-kompromissin
hakuisuuteni siihen johtaa, niin ei voi mitään.
KAtsos pystyn kyllä keskustelemaan rauhassa,
mutta tyhmälle vastaan hänen oman ansionsa
mukaan..Miksi heittää helmiä sioille? Siviilissä
en ole ihan yhtä kiivas, mutta en silti epäröi
tuoda esille epäkohtia, hauskinta on se että
loppujen lopuksi kaveripiireissä minua pidetään
sellaisena jolta voi kysyä filosofisia ja
elämänkatsomuksellisia seikkoja. Näin oli myös
esim. eräällä kurssilla jolla olin. Tämä älköön
olko kerskauksena, vaan as a simple reminder,
sinulle siitä että miten huonosti voit
ihmisen´tuntea.
"Mutta älä ota sitä raskaasti. Kunhan alat
suhtautua kanssaihmisiisi vähän eri tavalla, voi
olla, että joku joskus uskoo loistavia
työtodistuksiasi ja pääset taas kokemaan itsesi
hyödylliseksi todellisessakin elämässä ja
muutenkin kun jumalasi syntisenä soturina.
Tyttöystäväkin voisi olla sinulle hyväksi."
En toki ota, sillä miten voisin ottaa
henkilökohtaisesti ihmistä jonka ihmistuntemuksen
taso kävelee suorastaan rimanali, ja joka on
saanut hieman takkiinsa:"kohennat tulta kylmin
käsin
vaikka kirjasi sinut pettivät
itseksesi hymyilet
kuin ymmärrystä vailla" Eli minua ei
oikeastikkaan haittaa jos sinä et usko
työtodistuksiini, mutta voithan toki tehdä
tästäkin aiheesta itseriittoisen pakinan
sivuillesi, näen jo sieluni silmin sinun hakkavan
näppäimistöä ryyste suupielissä valuen, lisäillen
kirjoitusten väliin kommentteja:-"tässä minä
poika taas loistan":D Tyttöystävä voisi tuoda
sinulle myös tasapainoa, mutta epäilen että
oletko sinä kovin hyväksi mahdollisesti sille
naiselle/ tytölle minkä seuraan pyrit. Sillä
hänelle voi pitkälti mielipiteisiisi nojaava
lähes paranoidisuuden omainen kompleksisi olla
vähintää outoa. ;)
"Heh. Kunnioitat tai pelkäät jumalaaasi niin
ettet uskalla lisää valehdella, ainakaan noin
räikeästi. Valheitasi olen osoittanut useita, lue
keskustelujamme uudelleen. Sinun olisi
helppo "voittaa" minut tässä asiassa vain
toteamalla yksiselitteisesti, että et ole
tietoisesti valehdellut. Eikö olekin kiusallista?
Ja kuten lienet huomannut, minä en suinkaan ole
tälläkään palstalla ainoa, joka on havainnut
sinun valehtelevan."
Jep, kaikki joilta alkaa vitsit loppumaan
siirtyy siihen, yhtä huonoin tuloksin
todistusaineiston suhteen. Et näet ole myöskään
tälläkään palstalla ainoa joka on minua vastaan.
Jumalaa kyllä pyrin kunnioittamaan, kiitos
kunnianosoituksesta. Mutta valitettavasti motiivi
minkä esitit oli yhtä viallinen ja valheellinen
kuin se että sinä olisit muuta kuin epävarma
ateisti..
"Mitä ihmettä? Oletko alle 11-vuotias? Henkisesti
olet n. 13-16 v. tasolla, joten olet aika lailla
ikäisiäsi edellä... :-)"
Voi jos olisit edes tuon 11-vuotiaan tasolla,
muussa tapauksessa et viitsisi väittää
keskustelukumppanista samaa kuin nyt, sillä on
melko noloa epäillä saaneensa takkiin joltain
jota pitää alle 11-vuotiaana, ajatella se vieläpä
ääneen. ;)
"Ateisti uskoo. Toisaalta: samantekevää minulle.
Omasta ymmärryksestäsihän tässä on kyse."
Siihen ettei Jumalaa ole..Mutta ei kun kyseessä
on Jumala.
"Katos. Aikamoinen harvinaisuus sinulta, suora
vastaus kysymykseen. Tämän voisin miltei jopa
uskoa pitävän paikkansa. Ihan uteliaisuudesta,
keitä sitten olet lyönyt?"
Samaa ei voi sanoa sinulta, kun kysyin että
olet_sinä_lyönyt_äitiäsi? Keitä olen lyönyt?
Kristittynä vältän moista.
"Olen havainnut, että on paljon asioita, joita et
edellakaan ymmärrä"
Totta, kuten sitä että miten sinä voit pitää
itseäsi muuna kuin ateistina joka on hieman
epävarma? Entä tunnetko itse olevasi varma?
"Koeta silti kestää ja rukoile vain entistäkin
ankarammin anteeksiantoa synneistäsi. Kyllä se
siitä."
Suosittelen sitä myös sinulle, mutta on hankala
polvistua rukoukseen, jos juoksee Herraa
pakoon. ;)
> Mutta kumpaakaan ei voi verrata uskoon, mietippä jälleen asiaa käytännössä.
Niin. Enhän minä vertaakaan. Sinä koetat kovati löytää yhteyksiä uskon ja uskon puutteen välillä. Minusta ne ovat eri asioita. Ateisti ja teisti ovat maailmankatsomukseltaan lähempänä toisiaan kun ateisti ja agnostikko.
> "Kaikki keskustelut joita olen elämässäni käynyt,
> olen käynyt erehtyväisten
> kera."
> Oi sinä suuri erehtymätön, oletko varma ettet nyt hieman yliarvioi itseäsi?
Heh. Minusta on karkeaa itsensä ylentämista kuvitella keskustelevansa erehtymättömien kanssa, kuten uskovilla on tapana tehdä. Kaikki elämässäni käymieni keskustelujen osapuolet ovat olleet erehtyväisiä. Et oikein ymmärtänyt kommenttian, mutta siihen olen jo tottunut.
> Uskon tottakai että on hyvinkin mahdollista niiden olevan,
Jaa. Sinä ajattelet siis useimmista jumalista samoin kun minä. Hupaisaa...
> No aika insinöri olet jos sellaisen löydät,
Maailmassa on satoja miljoonia hinduja. Enpä usko, että kukaan heistä ei kykenisi perustelemaan sinun mielipiteestäsi poikkeavaa näkemystä. En ole insinööri.
> heh, minkä takia ylipäänsä ihminen tekee mitään? jopa auttaminenkin on periaatteessaoman itsensä pönkittämistä..Jumala on tarjonnut oman eduntavoittelijoille jotka ovat tuoneet synnin maailmaan pelastuksen. Eli kyseessä on lahja, josta on pelkkää hyötyä.
Kiitoksia tästä. Tämä kommenttisi valaisi luonnettasi kristallinkirkkaasti. Viesti viestiltä selviää entistä paremmin, millainen oikeastaan olet.
> Onko sinulla osoittaa todistetta että niin ennustit?
Heh. Ennusteeni on jokaisen luettavissa suomi24:n uskontoppalstalta osoitteessa http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=E7608BDA78G5EC
Toisin kun sinä, minä tapaan vastata sanoistani.
> On aika hvyin että monet erikirjoittajat ovat kymmenien ja satojenkin vuosien kuluessa saanut noin saumattoman kokonaisuuden aikaiseksi.
Raamattu koottin satojen vuosian aikana suuresta kirjoitusmäärästä tukemaan ja täsmentämään kristinoppia. On selvää, että siihen valittiin kirjoituksia, jotka eivät ole liiaksi ristiriidassa keskenään. Kaanon vakiintui vasta 500-luvulla. Minusta tuollainen jälkeenpäin koottu "saumaton kokonaisuus" ei ole mikään ihme.
> Sitähän sinä et nimeomaan ole, kuten tunnustitkin sen tässä taannoin.
Älä nyt jaksa valehdella taas. En voi sinulle "tunnustaa" yhtään mitään sellaista, joka on maailmankatsomukseni vastaista.
> Jumala on, sille et vain voi mitään.
Onneksi olkoon. Olet täysin oikessa, että jumalan olemassaololle tai olemassaolemattomuudelle en voi yhtän mitään. Enkä edes halua. Todistaa et tietenkään väitettäsi jumalasi olemassaolosta voi. Sinua paljon kyvykkäämmätkin uskovat ovat näistä todisteluyrityksistä luopuneet, ja näin osoittaneet viisautensa.
> Et voi todistaa olemattomaksi ketään ilman todisteita.
Etkä olevaksi. Todisteesi eivät koskaan kestäisi esim. tuomioistuimessa, ja raamatussakin niitä kieltäydytään antamasta. Mitä luulet, miksi jumalasi ei laskeudu Senaatintorille esittäytymään kaikessa loistossaan meille epäuskoisille?
> Sen oletkin myöntänyt, silti käyttäydyt kuin että sinulla niitä olisi.
diu diu diu . Spiraali jatkuu ja jatkuu....
> Tuossakin lauseessasi on ristiriita, yht'äkkiö jonkun toisen mielipide on minun.
Ai että oikein ristiriita, wow! Voi lapsi parka. tiedätkö, miten ihmiset mielipiteensä muodostavat? Tiedätkö, mikä on mielipide?
> etkä sitä ole myöskään edes halunnut löytää.
On se sitten lystikästä, miten jotkut kuvittelevat aina tuntevansa toisten ihmisten ajatusmaailman paremmin kun ihmiset itse. Suosittelen sinulle henkevää ja aläykästä keskutelua sielunsisaresi kati sinenmaan kanssa.
> Joten Jumalakysymyksessä kyllä luotan Jumalan sanaan, en epävarman ateistin.
Ihan kaikin mokomin.
> Sehän on aivan kuten aine& energiankin yhdityminen elämäksi sinulle puhdasta sattumaan, eikö niin?
Ymmärrät vielä vähemmän sattumasta kun agnostismista, joten en oikein jaksa aiheesta kanssasi keskutella. Minusta elämän synty ei ole sattumaa.
> Itse olet, jos epäilet niin on se taas lähempänä kieltämistä, mikä ei missään nimessä ole muuta kuin epäilyä joka se mitä kieltämisessäkin on pääasiana.
Kieltäjä (kuten ateisti) on varma. Koska ajattelusi on aika yksioikoista, et ehkä lainkaan ymmärrä koko epäilyn käsitettä. No, en minä ole opettajasi ja epäilenpä, ettei näitä asioita sinulle kukaan kykene opettamaan.
> jos olet tuota mieltä niin siinä tapauksessa kykysi ilmaista itseäsi on luvattoman heikkoa,
Sovitaan niin, vaikka toisenlaisiakin mielipiteitä on esitetty. Itse asiassa minulla ei juuri ole enää halua ilmaista itseäni sinulle, sillä tämä on ajoittain melkein yhtä typerää kun tiiliseinälle puhuminen.
> niin miten on mahdollista että tuot esiin vuoden takaisia totuuksia varmoina ja ilman sen suurempaa tarkistusta?
Onko alkusyksystä vuosi? Minun kalenterissani siitä näyttäisi olevan muutama kuukausi, ehkä sinä elät omassa aikakäsityksessäsiu. No, sinullahan on nyt hyvä tilaisuus päivittää vanhentuneet tietoni, mutta et tee sitä. Ne lienevät siis ajan tasalla edelleen.
> Kuka sanoi että teen tätä työkseni?
Toimit siis luonteesi vastaisesti aiemmissa työpaikoissasi. Pitemmän päälle se on raskasta ja johtaa jopa psyykkisiin ongelmiin. Olen miltei varma siitä, että näillä palstoilla oikea luonteesi tulee esiin.
> Ensinäkin en tullut tänne palstalle tekemään ystäviä, tai pitämään yllä ystävyys-suhteita,
Et niin. Arvatenkin toteutat täällä haavettasi siitä, millainen haluaisit todellisessa elämässä olla.
> hauskinta on se että loppujen lopuksi kaveripiireissä minua pidetään sellaisena jolta voi kysyä filosofisia ja elämänkatsomuksellisia seikkoja.
Minusta on aika hauskaa myös se, että tällä(kin) palstalla kaikkein kiivaimmat fundamentalistit ja kapeakatseisimmat ihmistenhalveksujat tapaavat aina ennemmin tai myöhemmin korostaa, kuinka suosittuja ja huumorintajuisia he oikeastaan ovatkaan tosielämässä. Voisi melkein uskoa, että kaikki tämänkin palstan fundat ovat markobjurströmejä...
> Tyttöystävä voisi tuoda sinulle myös tasapainoa,
Niin tuo. Olet oikessa, kerron terveisiä. Sääli, että suosituksiasi et voi antaa kokemuksesta.
> Jep, kaikki joilta alkaa vitsit loppumaan siirtyy siihen, yhtä huonoin tuloksin todistusaineiston suhteen.
Et uskalla vieläkään sanoa, ettet valehtelisi. Todistusaineistoni kestäisi kyllä vaikkapa juridisen käsittelyn, kuten ehkä tiedätkin.
> Et näet ole myöskään tälläkään palstalla ainoa joka on minua vastaan.
Onneksi on ihmisiä, jotka eivät pidä valehtelijoista. En nyt tiedä, olenko niinkään sinua "vastaan", ennemmin olen vähän pahoillani, esim. rehellisyyden puuttesi ja epävarmuuttasi peittävän agressiivisuutesi vuoksi.
> Keitä olen lyönyt? Kristittynä vältän moista.
Niin. Mutta tämä ei ole mikään vastaus kysymykseeni. Kauanko siitä on, kun viimeksi löit toista ihmistä? Kovin rauhaarakastavalta kun et vaikuta vaan pikemmin iihmiseltä, joka käyttää helpostikin fyysistä voimaa asiansa ajamiseen (kuten kioskilla räyhäävät epävarmat teinipojat ovat aina tehneet). Tapasi vältellä suoria vastauksia on kerta kerralta koomisempaa. Epävarmuus on syöpynyt syvälle mieleesi, eikä harrastamasi agressiivisuus sitä voi pidemmän päälle peittää, ainakaan tällaisiassa maratonkeskusteluissa. Hauskaa tämä amatööripsykoanalyysi...
Itse muuten muistan, koska olen viimeksi lyönyt toista ihmistä. Se tapahtui v. -86, ja häpeän sitä edelleen.
> Totta, kuten sitä että miten sinä voit pitää itseäsi muuna kuin ateistina joka on hieman epävarma?
Mieti sitä. Voit toki lukea keskustelumme uudellee, olen vastannut tähän kysymykseen ehkä kymmenkunta kertaa.
> jos juoksee Herraa pakoon. ;)
Kummallista. Minä istun tässä oikein mukavasti. Ajattelin tosin kohta käydä syömässä, onko se sitten sitä pakenemista?
Eli jaan nämä aluettain:
Agnostic front(?)
"Niin. Enhän minä vertaakaan. Sinä koetat kovati
löytää yhteyksiä uskon ja uskon puutteen välillä.
Minusta ne ovat eri asioita. Ateisti ja teisti
ovat maailmankatsomukseltaan lähempänä toisiaan
kun ateisti ja agnostikko."
siksi kumpaakaan ei_voi_verrata uskoon sillä
kumpikaan ei_usko_Jumalaan.
"Heh. Minusta on karkeaa itsensä ylentämista
kuvitella keskustelevansa erehtymättömien kanssa,
kuten uskovilla on tapana tehdä. Kaikki
elämässäni käymieni keskustelujen osapuolet ovat
olleet erehtyväisiä. Et oikein ymmärtänyt
kommenttian, mutta siihen olen jo tottunut."
Tuo viestisi alku on se mitä tarkoitin. Mutta
ymmärrän että tarkoitat nyt ihmisten
erehtyvyyttä, hassua vain että tiedostat sen,
mutta silti luotat omaan erehtyväisyyteesi
epäuskossasi.
"Jaa. Sinä ajattelet siis useimmista jumalista
samoin kun minä. Hupaisaa..."
Sooo hilarious! Niimpä, mutta ne ovat hieman eri
asemassa minulle...
"Maailmassa on satoja miljoonia hinduja. Enpä
usko, että kukaan heistä ei kykenisi
perustelemaan sinun mielipiteestäsi poikkeavaa
näkemystä. En ole insinööri."
Siis tarkoitat että shiva ei ole sama kaikille?
"Euroopassa vakava terrori-isku,
Amerikan mantereella maanjäristys ja Aasiassa
tulva (puhumattakaan Pohjanmaasta...). Suuri
kaupunki vallataan, suuri valtiomies kukistuu."
Suuri kaupunki vallataan? jos nuo muut ennusteet
liittää tähän tilanteeseen, niin loppujen lopuksi
sinulla on korkeintaan kaksi oikeaa (ainakin JOS
bin laden saadaan kiikkiin,SIKÄLI jos tämä
TERRORISTIJOHTAJA on suuri valtiomies) Tulvia et
toki määritellyt, mutta oletan että kyseessä on
suurempi tulva kuin pohjanmaalla tapahtuva? Mutta
riippuen tulkinta tavasta, jne...voi sanoa että
ihan kohtuullisia ne ovat, mitä tulee uniin niin
uskon että unien antamat profetiat eivät ole
omasta alitajunnasta..Mutta raamatun profetiat
saattavat olla jopa satojenkin vuosien päähän
yltäviä..Esi´m. Jesaja ennusti babylonin tuhon
200v. ennen sen tapahtumaa, vieläpä
yksityiskohdat meni kohdalleen eufrat kuivui kun
sen vedet ohjattiin tekojärveen (jesaja 44:27)
turvatoimet laiminlyötiin babylonin jokiporteilla
(jes 45:1) Kyyros niminen hallitsija valloitti
kaupungin (jes 44:28)
"Toisin kun sinä, minä tapaan vastata sanoistani."
Buhahhaaa! :D
"Raamattu koottin satojen vuosian aikana suuresta
kirjoitusmäärästä tukemaan ja täsmentämään
kristinoppia. On selvää, että siihen valittiin
kirjoituksia, jotka eivät ole liiaksi
ristiriidassa keskenään. Kaanon vakiintui vasta
500-luvulla. Minusta tuollainen jälkeenpäin
koottu "saumaton kokonaisuus" ei ole mikään ihme."
Ko. erimielisyydet johtuivat yleensä jo silloin
tapahtuneesta seurakunnan jakautumisesta, ja
raamatun perusteet olivat kyllä muistaakseni jo
ennen tuota tiedossa, esim. toora oli hyvinkin
vaalittu juutalaisten kesken. Raamattu on silti
säilynyt lahkojen hullutteluista huolimatta.
Raamattua kirjoitti 1600-vuoden kuluessa n. 40
kirjallista avustajaa, joiden tausta oli silti
erilainen. Raamattu on Jumalan henkeyttämä, (2.
tim. 3:16) Jumala on siis ohajnnut kirjoittajien
että kokoajien ajatuksia, (kaanonhan on se mistä
ollaan oppineiden kesken yhtä mieltä) siten
Raamattu on sana Jumalalta (1. tess 2:13)
"Älä nyt jaksa valehdella taas. En voi
sinulle "tunnustaa" yhtään mitään sellaista, joka
on maailmankatsomukseni vastaista"
Heh, sinä se vastaat sanoistasi, edes mennyt
kissanikin toi ulkoa puhtaampia raatoja kuin ne
mitä sinä päästelet suustasi: "Niin. Ja minä en
usko. Tämä olen tällä(kin)
palstalla todennut varmaan satoja kertoja. Miten
se voi sinulle edellenkin olla epäselvää?"
ELi jos tuo ei ollut tunnustus siitä että olet
suora ateisti, etkä "agnostikko" niin jo on
markkinat!
"Olet täysin oikessa, että jumalan olemassaololle
tai olemassaolemattomuudelle en voi yhtän mitään."
Olemassa olo kumoaa vastavaihtoehdon.
"Etkä olevaksi. Todisteesi eivät koskaan kestäisi
esim. tuomioistuimessa, ja raamatussakin niitä
kieltäydytään antamasta. Mitä luulet, miksi
jumalasi ei laskeudu Senaatintorille
esittäytymään kaikessa loistossaan meille
epäuskoisille?"
Sillä on määrrätty että etsivä löytää, ei Jumalan
pidä meille nöyristellä. Edelleen jos ei voi
todeta olevan ei-olevainen, niin siinä
tapauksessa on loogisempi ratkaisu uskoa, eikä
voi myöskään pitää olemattomana häntä. Sillä mitä
voitat jos olit ateistisuudessasi oikeasssa, entä
jos olitkin väärässä? Ja miten muuten luulet
aineen ja enegian yhdistyneen, ja tuottaneen
elämää ilman logosta? Itsestäänkö?
"Ai että oikein ristiriita, wow! Voi lapsi parka.
tiedätkö, miten ihmiset mielipiteensä
muodostavat? Tiedätkö, mikä on mielipide?"
Sitä pitäisi kysyä sinulta, sillä jos uskot
johonkin malliin, mitä voit pitää mielipiteenä,
niin eihän se ole silloin sinun OMA mielipiteesi,
vaan mallin tekijän mielipide, get it jerk?
"On se sitten lystikästä, miten jotkut
kuvittelevat aina tuntevansa toisten ihmisten
ajatusmaailman paremmin kun ihmiset itse.
Suosittelen sinulle henkevää ja aläykästä
keskutelua sielunsisaresi kati sinenmaan kanssa."
No mutta sinunhan se pitäisi hänelle jutella,
sairaat ne parantajaa tarvitsevat.
"Kieltäjä (kuten ateisti) on varma. Koska
ajattelusi on aika yksioikoista, et ehkä lainkaan
ymmärrä koko epäilyn käsitettä."
On myöskin epävarmoja kieltäjiä, jotka siltikin
kieltävät. Molempi parempi?
"Itse asiassa minulla ei juuri ole enää halua
ilmaista itseäni sinulle"
Kyllä nyt harmittaa, taidankin sirotella tuhkaa
ylleni ja säkin pukea päälleni..;)
--------------------------------------------------
Up, close and personal, tämä osuus oli pakko
tehdä, koska olen huomannut sinun joutuvan
etsimään takaovea pois itse aiheesta siirtymällä
henkilökohtaisuuksiin..en oikein tiedä miten
paljon ylipäänsä henk.koht asiani kuuluvat
sinulle, ei sen enempää kuin sinun minulle. Tässä
nyt vielä vastauksia, mutta sikäli jos haluat
lisää tietää niin voinen sitten jos minulta tulee
elämänkerta, lähettää sinulle nimmarilla ja
omistuskirjoituksella varustetun kappaleen. ;)
"Onko alkusyksystä vuosi? Minun kalenterissani
siitä näyttäisi olevan muutama kuukausi, ehkä
sinä elät omassa aikakäsityksessäsiu. No,
sinullahan on nyt hyvä tilaisuus päivittää
vanhentuneet tietoni, mutta et tee sitä. Ne
lienevät siis ajan tasalla edelleen."
sori, muistin väärin ajan. En oikein tiedä että
mitä voitan sillä "päivitän tiedot" sinulle,
äläkä sano että suomi24.fin kunnioitus, sillä son
huonoin syy mitä voisi olla. Heh..mistäs saakka
ne ovat sinulle kuuluneetkaan? Muutenkin vaikka
vastaisin miten suoraan jne..olisi hyvinkin
todennäköistä löytää peurahipin kotisivuilta
kuvaus jota Göbbelskin olisi ihaillut jos se
oltaisiin tehty juutalaisista.
"Toimit siis luonteesi vastaisesti aiemmissa
työpaikoissasi. Pitemmän päälle se on raskasta ja
johtaa jopa psyykkisiin ongelmiin. Olen miltei
varma siitä, että näillä palstoilla oikea
luonteesi tulee esiin."
Kristityn ohjenuorana keskusteluissa on 1.
asiallisuus. 2. tyhmien välttäminen. 3. jos kohta
2. ei onnistu niin tyhmille heidän ansionsa
mukaan antaminen. Aiemissa työpaikoissani en
toiminut luonteeni vastaisesti, itseasiassa olen
kuullut tulevani hyvin toimeen erilaistenihmisten
kera. Ystäväpiirini on todella jakautunut, minun
katsanto kantaani jakaa murto-osan
desimaali..Mutta silti tulen toimeen, tämä lienee
jotain mitä et voi käsittä?
"Et niin. Arvatenkin toteutat täällä haavettasi
siitä, millainen haluaisit todellisessa elämässä
olla."
No sinuna en_puhuisi_tuosta mitään, sillä sillä
oma pelkurimainen asenteesi jossa et uskalla
sanoa juuta etkä jaata, kun kysytään Jumalasta.
Noh, tietääkseni kyseistä taktiikkaa ovat
selkärangattomat ennenkin käyttäneet, on niin
helppoa nyökytellä ateisteille, mutta sitten
kääntääkkin takki, tosin yhtä vähän loppu
peleissä saat kummaltakaan puolelta tukea.
Anonyymipalstalla missä ei edes käytetä oikeaa
nimeään yms..ei tuota myöskään oikealle nimelleen
hallaa, ei myöskään kunniaa.
"Minusta on aika hauskaa myös se, että tällä(kin)
palstalla kaikkein kiivaimmat fundamentalistit ja
kapeakatseisimmat ihmistenhalveksujat tapaavat
aina ennemmin tai myöhemmin korostaa, kuinka
suosittuja ja huumorintajuisia he oikeastaan
ovatkaan tosielämässä. Voisi melkein uskoa, että
kaikki tämänkin palstan fundat ovat
markobjurströmejä..."
Noh, itseasiassa en ole kyllä yhdestäkään
vastaavasta tapauksesta tietoinen, eli ehkäpä
kyseessä onkin sittenkin ateistien liikkeelle
laittama stereotypiä uskon edustajia vastaan?
Nami nami...
"Niin tuo. Olet oikessa, kerron terveisiä. Sääli,
että suosituksiasi et voi antaa kokemuksesta."
heh, onneksi!
"Et uskalla vieläkään sanoa, ettet valehtelisi.
Todistusaineistoni kestäisi kyllä vaikkapa
juridisen käsittelyn, kuten ehkä tiedätkin."
jos sanoisin valehdelleeni, niin silloinhan minä
todistaisin väärin itseäni kohtaan.
"Onneksi on ihmisiä, jotka eivät pidä
valehtelijoista. En nyt tiedä, olenko niinkään
sinua "vastaan", ennemmin olen vähän pahoillani,
esim. rehellisyyden puuttesi ja epävarmuuttasi
peittävän agressiivisuutesi vuoksi."
Miten voit syödä edes jotain tuolla paskaa
jauhavalla suullasi? On outoa että noinkin paljon
vääriä, ja juridisesti nimenomaan arveluttavia
syytöksiä heittelevä voi puhua minulle että
ihmiset eivät pidä valehtelijoista, no, ehkäpä
juuri tulit sanoneeksi miksei myöskään sinusta
varmasti kaikki pidä. Epävarma olen tässä asissa
vain siitä että olenko todella ihan nyt noin
aggressiivinen? Syyt miksei ihmiset minusta pidä
on mainittu edellä, en ole valmis
kompromisseihin.
"Niin. Mutta tämä ei ole mikään vastaus
kysymykseeni. Kauanko siitä on, kun viimeksi löit
toista ihmistä? Kovin rauhaarakastavalta kun et
vaikuta vaan pikemmin iihmiseltä, joka käyttää
helpostikin fyysistä voimaa asiansa ajamiseen
(kuten kioskilla räyhäävät epävarmat teinipojat
ovat aina tehneet). Tapasi vältellä suoria
vastauksia on kerta kerralta koomisempaa.
Epävarmuus on syöpynyt syvälle mieleesi, eikä
harrastamasi agressiivisuus sitä voi pidemmän
päälle peittää, ainakaan tällaisiassa
maratonkeskusteluissa. Hauskaa tämä
amatööripsykoanalyysi...
Itse muuten muistan, koska olen viimeksi lyönyt
toista ihmistä. Se tapahtui v. -86, ja häpeän
sitä edelleen."
Onneksi edes hieman pehmensit putoamistasi
mainitsemalla sanan amatööri..Nyt neuvoisin
katsomaan esittämäni ohjenuoran 3. osuuden se
selittäkööt sinulle että mistä johtuu
piikikkyyteni. Itse suosin kyllä puhumista ja
mielestäni se olisi kaikille hyväksi, ja sillä
tapaa niitä ajankin, se tuntunee ärsyttämään
joitain henkilöitä. Sinua tuntuu mahdottomasti
ryöppäävän se että vastaan kieroihin kysymyksiin
epäsuoralla tavalla, ja se onkin sitten vain
sinun häpeäsi jos niiden pohjalta teet vääriä
johtopäätöksiä.
Tapahtuiko kenties tuona vuonna 86 väkivaltaa
äitiäsi kohtaan? Ajattelin vain kun tuppaat
delegoimaan asiat mihin olet usein itse syyllinen
minuun..
--------------------------------------------------
Pseudo Näsällä on asiaa:
"Kummallista. Minä istun tässä oikein mukavasti.
Ajattelin tosin kohta käydä syömässä, onko se
sitten sitä pakenemista?"
Ei mutta kommenttisi on aiheen vaihtoa/ tyhmäski
tekeytymistä..VOin kuvitella sinulla olleen
samanlaisen ilmeen kuin pojalla joka on
pudottanut maljakon ja sepitää legendaa asian
tapahtumisjärjestyksestä..
--------------------------------------------------
> siksi kumpaakaan ei_voi_verrata uskoon sillä kumpikaan ei_usko_Jumalaan.
Niin. Olet jo kymmeniä kertoja osoittanut, että et ymmärrä mitään agnostismista. Se ei ole uskoa.
> mutta silti luotat omaan erehtyväisyyteesi epäuskossasi.
Niin. Luotan huomattavasti enemmän omaan erehtyväisyyteeni kun esim. sinun tai vaikkapa lähi-idän barbaarikansojen erehtyväisyyteen.
> Siis tarkoitat että shiva ei ole sama kaikille?
Aivan niin. Mikään jumala ei ole sama kaikille, sillä jumalista tuntuu olevan niin montä näkemystä kun on niiden esittäjiäkin. Mutta sinänsä on hupaisaa, että "uskot" muihinkin jumaliin, palvot vain yhtä. Tämä on tietysti raamatunkin mukaan oikein, vaikka ei vastaakaan esim. kirkon virallista kantaa.
> Suuri kaupunki vallataan?
Heh. Ihan tosissasi näitä mietiskelet... No, Kabul on suuri kaupunki.
> jos nuo muut ennusteet liittää tähän tilanteeseen, niin loppujen lopuksi sinulla on korkeintaan kaksi oikeaa
Aika hauskaa tosiaan, että ryhdyt oikein arvioimaan ennustuksieni oikeellisuutta. Mutta, ne koskevat koko vuotta ja ovat esitetty vasta viime kesäkuussa. Aikaa on vielä kuukaausimäärin.
> Mutta raamatun profetiat saattavat olla jopa satojenkin vuosien päähän yltäviä..
Juuri niin. Mitä enemmän aikaa kuluu, senm todennäköisempää ennusteiden toteutuminen on.
> "Toisin kun sinä, minä tapaan vastata sanoistani."
> Buhahhaaa! :D
On aika ikävää, että sinun suhteesi totuudessa pysymiseen on halveksiva. Halveksimalla tosiasioita halveksit kanssaihmisiäsi. No, näinhän olet ilmoittanutkin tekeväsi...
> raamatun perusteet olivat kyllä muistaakseni jo ennen tuota tiedossa,
Esim. jälleensyntyminen poistettiin kristinopista (ja siihen viittaavat teksti raamatusta) kirkolliskokouksessa äänestyspäätöksellä vasta n. vuonna 550, useita satoja vuosia UT:ssa kuvattujen tapahtumien jälkeen. Jälleensyntymisen poistaminen kristinopista vähensi tietenkin raamatun ristiriitaisuutta, mutta on hyvä esimerkki siitä, kuinka nykyinen raamattumme (ja kristinopin dogmit) ovat muotoutuneet vuosisatojen kuluessa
> Raamattu on sana Jumalalta (1. tess 2:13)
Niinpä niin. Koraanikin on sana jumalalta, ja varmaasti koraanista löytyy tämä väittämä useaan otteeseen. Vedassa kerrotan senkin olevan sana jumalata, myös Urantia-kirjassa väitetään sen olevan jumalallista alkuperää...
> Heh, sinä se vastaat sanoistasi,
Niin. Sinä et.
>edes mennyt kissanikin
Miksi tapoit kissasikin?
> ELi jos tuo ei ollut tunnustus siitä että olet suora ateisti, etkä "agnostikko" niin jo on markkinat!
Jo on markkinat. En osaa asiaa sinulle selittää, valitan.
> niin siinä tapauksessa on loogisempi ratkaisu uskoa, eikä voi myöskään pitää olemattomana häntä.
Ihan vapaasti. Logiikan peruskurssia et ajatellullasi kuitenkaan selvittäisi. Suosittelen sinulle kirjaa "Johdatus tieteelliseen ajatteluun" (Haaparanta - Niiniluoto, Hakapaino. Filosofian laitoksen julkaisusarja). Kirja on vajaat satasivuinen, joten ehkä jaksat sen lukea. Siinä esitetään lyhyesti loogisen jattelun perusteet, joista sinulla ei tällä hetkellä ole juuri käsitystä.
> Sillä mitä voitat jos olit ateistisuudessasi oikeasssa, entä jos olitkin väärässä?
Lapsi hyvä, en minä mitään voita. Minusta tuo kristinuskoon liittyvä oman edun tavoittelu juuri on sitä vastenmielistä ajattelua.
> Ja miten muuten luulet aineen ja enegian yhdistyneen, ja tuottaneen elämää ilman logosta? Itsestäänkö?
Ehkä sinun ei kannattasi esittää tällaisia kysymyksiä, sillä sinulta ne vaikuttava koomisilta, etkä ymmärrä vastauksia. Aine ja energia eivät ole "yhdistyneet", vaan aine on yksi energian muoto.
> sillä jos uskot johonkin malliin, mitä voit pitää mielipiteenä, niin eihän se ole silloin sinun OMA mielipiteesi, vaan mallin tekijän mielipide, get it jerk?
Olet kyllä aika hauska... et siis tiedä, miten ihmiset mielipiteensä muodostavat. Asia tuli selväksi.
> On myöskin epävarmoja kieltäjiä, jotka siltikin kieltävät. Molempi parempi?
Niin. Myös on kolmijalkaisia lentäviä hevosia, vai mitä? Todista ettei ole.
> En oikein tiedä että mitä voitan sillä "päivitän tiedot" sinulle, äläkä sano että suomi24.fin kunnioitus, sillä son huonoin syy mitä voisi olla.
Itsekunnioitus on ihmiselle tärkeää. Se sinulta puuttuu, ja siksi et osaa kunnioittaa myöskään kanssaihmisiäsi.
> itseasiassa olen kuullut tulevani hyvin toimeen erilaistenihmisten kera.
Juu. Taas yksi markobjurstöm...
> Mutta silti tulen toimeen, tämä lienee jotain mitä et voi käsittä?
No. Taloudellisesti ajatellen toimeentulosi onnistuu mm. minun työni ja siitä maksamieni verojen vuoksi... Minä kannatan hyvinvointivaltiota enkä pane lainkaan pahakseni, että yhteiskunta auttaa myös heikompiosaisia.
> Noh, itseasiassa en ole kyllä yhdestäkään vastaavasta tapauksesta tietoinen,
Nimimerkki "Eclipse" on yksi tällainen tapaus. Tietoisuutesi tasosta en voi olla vastuussa.
> jos sanoisin valehdelleeni, niin silloinhan minä todistaisin väärin itseäni kohtaan.
Et kuitenkaan sano myöskään puhuvasi totta, sillä se olisi tietoisen valehtelun jatkamista. Tämä asia on minulle päivänselvä, ja ainoa mitä voit sen suhteen tehdä, oin pyytää anteeksi (minulle asia on yhdentekevä. Pyydä anteeksi jumalaltasi). Kokeile, se on tie itsekunnioituksen syntymiseen ja kasvuun.
> että ihmiset eivät pidä valehtelijoista,
Niin. Toki olen väärässä, sillä kaikkihan sinusta pitävät...
> Syyt miksei ihmiset minusta pidä on mainittu edellä, en ole valmis kompromisseihin.
Mitä, eikö sinusta pidetäkään? Sinullahan oli erinomaiset työtodistukset asiakaspalvelustakin. Oikeasti sinusta ei pidetä, koska sinä et pidä muista ihmisistä.
> Nyt neuvoisin katsomaan esittämäni ohjenuoran 3. osuuden
Heh. et kiistänyt amatöörianalyysini osuvuutta. kerro nyt, onko viimeisestä väkivältakäyttäytymisestsi päiviä vai viikkoja?
> Sinua tuntuu mahdottomasti ryöppäävän se että vastaan kieroihin kysymyksiin epäsuoralla tavalla,
Tapasi on lähinnä säälittävä.
> ja se onkin sitten vain sinun häpeäsi jos niiden pohjalta teet vääriä johtopäätöksiä.
Niin. Onneksi oikeita johtopäätöksiä ei tarvitse hävetä.
> Tapahtuiko kenties tuona vuonna 86 väkivaltaa äitiäsi kohtaan?
Ei.
> Ajattelin vain kun tuppaat delegoimaan asiat mihin olet usein itse syyllinen minuun..
Heh. Minä en ole tällä palstalla tietoisesti valehdellut.
> VOin kuvitella sinulla olleen samanlaisen ilmeen kuin pojalla joka on pudottanut maljakon ja sepitää legendaa asian tapahtumisjärjestyksestä..
Silloinko aloit valehdella? Miten ylipäätään olet tullut valinneeksi valheen tavoitteiden saavuttamisen keinoksi?
Valitan vastauksen myöhästymistä, mutta iski
melkoinen flunssa, joten en kokenut
tarpeelliseksi tulla jorisemaan tänne "sinun
maksamaasi kirjastoon" ;) (vitsin juuri selviää
alempaa)
Mutta nyt atme tief und ohne angst, ja
vastauksia..
"Niin. Olet jo kymmeniä kertoja osoittanut, että
et ymmärrä mitään agnostismista. Se ei ole uskoa."
Sinä et taida ymmärtäää kun kerran annat vieläpä
itse todisteet sen mahdottomuudesta..Ei
ateistikaan Jumalaan usko, vaikka olisikin hieman
epävarma.
"Niin. Luotan huomattavasti enemmän omaan
erehtyväisyyteeni kun esim. sinun tai vaikkapa
lähi-idän barbaarikansojen erehtyväisyyteen."
Eli sinusta on siis loogisempaa uskoa omaan
erehtyväisyyteensä, noh omapahana on valintansa.
Mutta nämä lähi-idän hemmot ovatkin saaneet
ilmoituksen itse Jumalalta, eli sinä suorastaan
VARMISTAT kadotuksen. Huonompaa logiikkaa
kuin "varmuuden vuoksi uskominen."
"Aivan niin. Mikään jumala ei ole sama kaikille,
sillä jumalista tuntuu olevan niin montä
näkemystä kun on niiden esittäjiäkin. Mutta
sinänsä on hupaisaa, että "uskot" muihinkin
jumaliin, palvot vain yhtä. Tämä on tietysti
raamatunkin mukaan oikein, vaikka ei vastaakaan
esim. kirkon virallista kantaa."
Kyllä muuten on. Sillä esim. hyvä ja paha ovat
absoluutit, eivät mikään toisistaan eroamaton
asia vain siksi että heidän ns. janojensa välissä
juoksee ristiriitainene ihminen. Ihmiset ovat
erilaisia, ja tulkinnat mutta jumalien luonne
pysyy samana. Minulla ei ole merkitystä onko
shivaa tai ei. Päämäärä sen suhteen on sama.
Shivan uskon olevan kumminkin lähtöisin pahasta,
joko idean tai koko olennon. (jälkimmäinen olisi
muotoaan muuttanut langennut enkeli)
"Heh. Ihan tosissasi näitä mietiskelet... No,
Kabul on suuri kaupunki."
"Aika hauskaa tosiaan, että ryhdyt oikein
arvioimaan ennustuksieni oikeellisuutta. Mutta,
ne koskevat koko vuotta ja ovat esitetty vasta
viime kesäkuussa. Aikaa on vielä kuukaausimäärin"
Ihan tosissaan? No sikäli kun kerran julistit
omia profetoijan kykyjäsi, niin täytyyhän nyt
katsoa että mistä ne ovat tehdyt.
Tosin tuo sinun "suuri kaupunki" ennusteesi menee
sikäli väärin, tai oikeastaan oikein, mutta ei
kovin tarkalla tavalla, sillä sinun mukaasihan
tuo suurikin kaupunki voi tarkoittaa jollekin
ululu-heimolle tuttua suurta lantamaja
kompleksia, sillä eihän heilläkään ole tietoa
suuremmasta kaupungista, vai?
"Juuri niin. Mitä enemmän aikaa kuluu, senm
todennäköisempää ennusteiden toteutuminen on."
Usein se on mahdotonta, esim. babyloniankin
suhteen, sillä aikojen muutos voi taas vaikuttaa
siten ettei se menisi yksiin. Yleisestikkin
ottaen kun ajattelee nykymaailmaa, ja sitä että
miten son mennyt kohti kaaosta, olisi se ollut
melkoisen outo ajatus aiemmin, sillä melkein aina
on ihmisillä ollut ajatus saada laiva takaisin
pystyyn, ja kova usko uppoamattomaan. Kun taas me
kristityt tiedämme sen uppoavan, ja pelastaudumme
siitä, auttaen armosta muitakin..
"No, näinhän olet ilmoittanutkin tekeväsi..."
Sitä mitä tilaa, minä tuon..
"Esim. jälleensyntyminen poistettiin
kristinopista (ja siihen viittaavat teksti
raamatusta) kirkolliskokouksessa
äänestyspäätöksellä vasta n. vuonna 550, useita
satoja vuosia UT:ssa kuvattujen tapahtumien
jälkeen. Jälleensyntymisen poistaminen
kristinopista vähensi tietenkin raamatun
ristiriitaisuutta, mutta on hyvä esimerkki siitä,
kuinka nykyinen raamattumme (ja kristinopin
dogmit) ovat muotoutuneet vuosisatojen kuluessa"
Tarkoitatko reininkarnaatiota? Kerroppa lisää
noista, sillä olen tuossa tutkinut erään ystäväni
kannsa alkukirjoituksia, ja lukenut niistä jonkin
verran, eikai kyseessä ole pseudografinen tai
apokryfinen kirjallisuus?
"Niinpä niin. Koraanikin on sana jumalalta, ja
varmaasti koraanista löytyy tämä väittämä useaan
otteeseen. Vedassa kerrotan senkin olevan sana
jumalata, myös Urantia-kirjassa väitetään sen
olevan jumalallista alkuperää..."
Mutta koraanin sisäisten ja ulkoisten
ristiriitojen takia (näistä lisää islam
keskustelussa) se ei sitä voi olla. Ja koraani on
enkelin ilmoittama. Kun taas urantia-kirja on
meedioiten kokoama, eli hengiltä.
"> Heh, sinä se vastaat sanoistasi,
Niin. Sinä et."
Heh, vastaampas!
(voin laittaa jos sun puolesta että:)
- etpäs vastaa!
"Miksi tapoit kissasikin?"
Koska tvstä tuli huonoa ohjelmaa, ja hyvin
riippuneen kollin raadon syöminen lisää
kokolailla luonnetta.
(koska epäilen sinun huumorintajuasi, niin
sanottakoon että tässä on kyseessä jälleen
vastaustyyli: "tyhmälle hulluutensa mukaan" eli
älä kokeile tuota kotona ;)
"En osaa asiaa sinulle selittää, valitan."
Ei se ole tarpeen, sinulle olisi parhaaksi että
itsekkin sen ymmärtäisit.
"Kirja on vajaat satasivuinen, joten ehkä jaksat
sen lukea. Siinä esitetään lyhyesti loogisen
jattelun perusteet, joista sinulla ei tällä
hetkellä ole juuri käsitystä."
Heh, ehkäpä sinulle on ominaista olettaa että
kaikille tuottaisi hankaluutta lukea yli 60
sivuinen, selkokirjaimilla tavuitettu opus, mutta
ole huoleti, sikäli kun harrastan lukemista (kun
seurasit minun ja tommin keskustelua sinun olisi
pitänyt huomata se) niin en usko sen tuottavan
hankaluutta. Mutta en voi olla omaamatta ennakko
odotuksia moista "varaveneen kaataa"-logiikkaa
kohtaan mitä sinä tarjoat, ja jos ko. kirjailu on
samaa luokkaa niin samat epäilykset koskee
sitäkin.
"Lapsi hyvä, en minä mitään voita. Minusta tuo
kristinuskoon liittyvä oman edun tavoittelu juuri
on sitä vastenmielistä ajattelua."
No lapsen suusta totuuden kuulet, ja totta
puhuit, et sinä mitään voita. Logiikkasi tuli
varsin selväksi, et edes halua pelastua.Kenen
etua sitten tavoittelet? Pelastumisesta ei muuten
voi kiittää itseään.
"Ehkä sinun ei kannattasi esittää tällaisia
kysymyksiä, sillä sinulta ne vaikuttava
koomisilta, etkä ymmärrä vastauksia. Aine ja
energia eivät ole "yhdistyneet", vaan aine on
yksi energian muoto."
Mistä lähtien asia on ollut niin? TArkoitatko
että energiasta on tullut ainetta? Entäpä mistä
sitten energia on tullut? Ehkäpä sinun utopiasi
voisi kuulostaa vähempi groteskilta jos siinä
olisi edes palanen logiikkaa, ainiin sinullahan
on ihan oma...
"et siis tiedä, miten ihmiset mielipiteensä
muodostavat."
sinä et näytä tietävän..Toki voit sanoa olevasi
samaa mieltä jonkun kera, mutta eihän se ole
silti sinusta (mielipide) lähtöisin? Isnt that
funny!
"Niin. Myös on kolmijalkaisia lentäviä hevosia,
vai mitä? Todista ettei ole."
Mitä sitten vaikka olisikin?
"Itsekunnioitus on ihmiselle tärkeää. Se sinulta
puuttuu, ja siksi et osaa kunnioittaa myöskään
kanssaihmisiäsi."
Ehkäpä tiettyyn rajaan, mutta sitten kun se
muuttuu itseriitoisuudeksi, ei myöskään voi
kunnioittaa kanssaihmisiä.
"Juu. Taas yksi markobjurstöm..."
Tuleeko "markobjurstöm"toimeen kaikkien kanssa?
Vai onko se sinun katkeroitunut nimitys heille
jotka tulee?
"No. Taloudellisesti ajatellen toimeentulosi
onnistuu mm. minun työni ja siitä maksamieni
verojen vuoksi... Minä kannatan
hyvinvointivaltiota enkä pane lainkaan pahakseni,
että yhteiskunta auttaa myös heikompiosaisia."
Heh, sinun "ymmärryksesi" taitaa ola melkoisen
rajallinen, tai sitten keskittymistä vaativa, en
puhunut mitään rahallisesta toimeentulsota tässä
kohdassa. Mutta mitä siihen tulee, niin et
varmaan tullut ottaneeksi huomioon että
periaatteessa minä olen maksanut omalla
työssäkäynnilläni myös sen mitä olen saanut.
Ja en oikein jaksa uskoa että
tämä "hyvinvointivalta" on sinusta kiinni, enkä
myöskään liiemälti usko siihen että sinun
korvauksistasi saataisiin kovinkaan suurta apua
elatuksiin (Muun kuin ehkä omasi). Koska se että
pidät työnä kotisivujen pitämistä ja
joutavuuksien turinaa keskutelupalstoilla niin se
tuskin muuttaa asiaa. Voithan sinä toki kutsua
sillä verukkeella korvauksia "palkaksi." :D
"Nimimerkki "Eclipse" on yksi tällainen tapaus."
Se tuli selväksi että pidät minua sellaisena,
mutta entä muut?
"Tietoisuutesi tasosta en voi olla vastuussa."
Olisit edes omastasi.
"Niin. Toki olen väärässä, sillä kaikkihan
sinusta pitävät..."
Eikä edes joka kerta!
"Mitä, eikö sinusta pidetäkään? Sinullahan oli
erinomaiset työtodistukset asiakaspalvelustakin.
Oikeasti sinusta ei pidetä, koska sinä et pidä
muista ihmisistä."
Siinä olet oikeassa että en pidä kaikista, hyvä
kerrankin arvasit oikein. Mutta en koe
tarpeelliseksi ilmoittaa sitä heille, etenkään
jos on kyseessä asiakaspalvelu. Työ ja huvi
erikseen ;D
"Heh. et kiistänyt amatöörianalyysini osuvuutta.
kerro nyt, onko viimeisestä
väkivältakäyttäytymisestsi päiviä vai viikkoja?"
Mitä, myönsinkö sen? Wow, löysit
ko. "tunnustuksen" seuraavasta keskustelu (mieti
tarkkaan mitä se meinaa) ohjenuoran
selvikkeestä:"ohjenuorana keskusteluissa on 1.
asiallisuus. 2. tyhmien välttäminen. 3. jos kohta
2. ei onnistu niin tyhmille heidän ansionsa
mukaan antaminen." Hmm, your mind is dangerous..
"> Sinua tuntuu mahdottomasti ryöppäävän se että
vastaan kieroihin kysymyksiin epäsuoralla
tavalla,
Tapasi on lähinnä säälittävä."
Heh, kuten sanoin..:)
"Niin. Onneksi oikeita johtopäätöksiä ei tarvitse
hävetä."
Niihin kun kykenisit.
"Heh. Minä en ole tällä palstalla tietoisesti
valehdellut."
Unohdit painottaa sanaa tietoinen, sillä itsehän
snaoit sen olevan pakotie valheesta...
"Silloinko aloit valehdella? Miten ylipäätään
olet tullut valinneeksi valheen tavoitteiden
saavuttamisen keinoksi?"
Ei, en alkanut valehdella silloin kun vertasin
sinun näsäviisasta kysymyksen kiertelyä
viattomuuden esittämiseen. Eli täytyykin kysyä
että miksi sinä teit niin (valitsit valheen
asioiden hoitoon)?
> Kyllä muuten on.
Kun lainaat niin pitkiä pätkiä ja samanaikaisesti usdeita asiakokonaisuuksia, niin en ole aivan varma, mihin tällä viittaat. Mutta jos kirkon virallinen kanta mielestäsi on se, että muitakin jumalia kun kristittyjen jumala on olemassa, niin tähän haluaisin kyllä jonkin lähdeviitteen, sillä en ole aiemmin moiseen väitteeseen törmännyt. Vai jatkatko vain valehtelua väittämällä kirkon kannaksi jotain, mitä se ei ole?
> Tosin tuo sinun "suuri kaupunki" ennusteesi menee sikäli väärin, tai oikeastaan oikein, mutta ei kovin tarkalla tavalla,
Minähän puhun vain yhden vuoden ajanjaksosta. Ennusteeni on tarkempi kun yksikään raamatun ennuste. Jokainen ennuste on sitä epätarkempi, mitä pidemmän aikajakson se sallii.
> sillä eihän heilläkään ole tietoa suuremmasta kaupungista, vai?
Kabulissa on enemmän asukkaita kun yhdessäkään Suomen kaupungissa.
> Kun taas me kristityt tiedämme sen uppoavan,
Kaikki ennustukset voi tulkita miten haluaa.
> Sitä mitä tilaa, minä tuon..
Niin. Kas kun uskalsit jotakin myöntää suoraankin. Toki asia lienee niin kun haluatkin, sillä marttyyriyus on sinusta hienoa ja olisit omalla tavallasi onnellinen, mikäli joku vaivautuisi jollakin tavoin vaikkpa rajoittamaan puhevapauttasi. Tietenkin, kun minä huomautan sinulle valehtelusta, koet senkin puhevapautesi rajoittamiseksi. Ihmisenä olet malliesimerkki ongelmista, jotka liittyvät rakkauden kaksoiskäskyyn.
> Tarkoitatko reininkarnaatiota?
En tarkoita saksalaista jokea enkä edesmennyttä työmarkkinajohtajaa.
> tai apokryfinen kirjallisuus?
Heh. Tietenkin kyseessä on nykyään apokryfiseksi määritelty kirjallisuus. Satoja vuosia se ei sitä kuitenkaan ollut, vaan osa kristinuskon oppirakennelmaa.
> Mutta koraanin sisäisten ja ulkoisten ristiriitojen takia
Raamattu on syntytapansa vuoksi paljon ristiriitaisempi kun koraani, lähtien jo jumalan määrittelystä. En keskustele kanssasi tästä enemäpää, sillä perustelusi ovat hyödyttömiä.
> Ja koraani on enkelin ilmoittama.
Uskotko näin olevan?
> Kun taas urantia-kirja on meedioiten kokoama, eli hengiltä.
Niipä niin. Jokainen kuitenkin itse väittää olevansa jumalan sanaa, joten niiden todistusarvo on yhtäläinen. Jokainen väittää myös kaikkien muiden olevan virheellisiä tai vähintään epätäydellisiä.
Huomasin oikeastaan vasta nyt, että sinulla on hupaisa kykenemättömyys puhua mistään aiheesta abstraktilla tasolla. Tässäkään et tunnu ymmärtävän esimerkkien merkitystä vaan kuvittelet minun puhuvan vain ja ainoastaan mainitsemistani yksittäistapauksista. Parrakas nainen ei ole mitään näihin 2000-luvun kummajaisiin verrattuna...
> Heh, vastaampas!
Jank. jank. Yhtään esimerkkiä tai perustetta et kykene esittämään. Sinun vastaamattomuutesi olen osoittanut lukuisia kertoja. Se ilmenee - paitsi kyvyttömyytenä vastata rehellisesti ylipäätään - myös erityisesti kyvyttömyytenä tunnustaa (tai edes kieltää) valehteluaan.
> ja hyvin riippuneen kollin raadon syöminen lisää kokolailla luonnetta.
En usko, että sinusta olisi syömään kuollutta kissaa.
> (kun seurasit minun ja tommin keskustelua
Seurasin sitä hyvin satunnaisesti, sillä monet kirjoittamasi viestit vaikuttivat niin epäuskottavilta, että kiinnostukseni lopahti nopeasti. Sekä tieto- että fiktiivisen kirjallisuuden tuntemuksesi vaikuttaa melko vähäiseltä. Ylipäätään en lue tälla palastalla enää juurikaan viestejäsi, niin joutavanpäiväisiä ne ovat. Sinähän tämänkin keskustelun aloitit, ja koko keskustelun ajan olet vain vahvistanut alun perin Isralle esittämääni näkemystä sinusta. Olisi ollut hauskaa olla edes hiukan väärässä suhteesi, mutta ei...
> Mutta en voi olla omaamatta ennakko odotuksia moista "varaveneen kaataa"-logiikkaa kohtaan mitä sinä tarjoat,
Ihan vapaasti. On selvää, että et ymmärrä mitään yleisesti yhväksytystä logiikasta etkä siitä tule mitään ymmärtämäänkään. Sinun onkin ehkä parempi olla noudattamatta suosituksiani, sillä muuten saattaisit huomata tämän itsekin, eikä ennestäänkin heikko persoonallisuutesi kenties kestäisi sitä. Ymmärrän hyvin, miksi myös muodollinen sivistyksesi on vähäistä.
> ja jos ko. kirjailu on samaa luokkaa niin samat epäilykset koskee sitäkin.
Niin. Jos et tunnista ko. teoksen kirjoittajia, niin hyvää jatkoa vain...
> Kenen etua sitten tavoittelet?
En kenenkään. Miksi ihmeessä minun pitäisi tavoitella jonkun etua?
> TArkoitatko että energiasta on tullut ainetta?
Ei. Sanoinhan ettet ymmärrä. En ole luokanopettajasi. Aloita tutustumalla peruskoulun fysiikkaan.
> Entäpä mistä sitten energia on tullut?
Nykytietämyksen mukaan energia on aina ollut.
> voit sanoa olevasi samaa mieltä jonkun kera, mutta eihän se ole silti sinusta (mielipide) lähtöisin? Isnt that funny!
Niin. vaikka toistat ja korostat ymmärryksesi puutetta, et silti tiedä tai ymmärrä yhtään enempää. On se hassua.
> Ehkäpä tiettyyn rajaan, mutta sitten kun se muuttuu itseriitoisuudeksi, ei myöskään voi kunnioittaa kanssaihmisiä.
Kas, juuri näin arvelinkin.
Minä muuten kunnioitan monia ihmisiä, toisin kun sinä. Mutta muita ihmisiä ei voi kunnioittaa ennen kun oppii edes jossain määrin kunnioittamaan itseään.
> Tuleeko "markobjurstöm"toimeen kaikkien kanssa?
> Vai onko se sinun katkeroitunut nimitys heille jotka tulee?
Se on ad hoc -nimitys niille, jotka väittävät tulevansa toimeen kaikkien kanssa ja olevansa jopa suosittuja. Kuten sinä olet väittänyt.
> Mutta mitä siihen tulee, niin et varmaan tullut ottaneeksi huomioon että periaatteessa minä olen maksanut omalla työssäkäynnilläni myös sen mitä olen saanut.
Periaatteessa ehkä, joskin epäilen sitä. Mutta joka päivä minä maksan tämän yhteiskunnan pyörittämisestä - mm. kirjastojen "ilmaisten" nettiyhteyksien ylläpidosta - enemmän kun sinä, joka et maksa niistä mitään.
MIkäli nuorena ja terveenä et ole ansiotyössä tai opiskele, käytät perusteetta yhteiskunnan resursseja enemmän kun tulet tulevaisuudessa tarvitsemaan. Älä usko minua, kysy keneltä tahansa kansantaloustietelijiältä. Toisaalta lienet nimen omaan niitä ihmisiä, joita varten hyvinvointivaltio on alun perin kehitettykin.
> Siinä olet oikeassa että en pidä kaikista, hyvä kerrankin arvasit oikein.
Kyse ei ole arvauksesta.
> Työ ja huvi erikseen ;D
Niin. Ihmisten vihaaminen on sinulle hupia. Puistattavaa... Mikä mahtaisi olla sinulle sopivaa ansiotyötä, jossa muiden ihmisten vihaaminen olisi eduksi?
> "Heh. et kiistänyt amatöörianalyysini osuvuutta.
> kerro nyt, onko viimeisestä
> väkivältakäyttäytymisestsi päiviä vai viikkoja?"
> Mitä, myönsinkö sen?
Myönsit olemalla kiistämättä, kuten tapasi on. Vaikeneminen on myöntymisen merkki.
Oikeasti, minua kiinnostaa väkivaltainen käytöksesi. Keihin se kohdistuu ja kuinka yleistä se on?
> Heh, kuten sanoin..:)
Kuvatessaan pohjatonta epävarmuuttasi. En tiedä, mikä on rehellisyyteen kykenemättömyytenä ilmenevän persoonallisuushäiriön virallinen nimitys, joten en osaa asiasta enempää sinulle kertoa. Mutta surullista katsottavaa se on... Tällaisissa pitkissä keskusteluissa epävarmuutesi vain korostuu viesti viestiltä, kun et enää aivan yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin ja argumentteihin uskalla selkeästi vastata (esim. kissasi kuolemaa koskevaan). Kyllä jumalasi on sinulle ehdottomasti tarpeen. Muista rukoilla ankarasti.
> Niihin kun kykenisit.
Älä minusta huolehdi. Oma tilanteesi on paljon vakavampi.
> "Heh. Minä en ole tällä palstalla tietoisesti
> valehdellut."
> Unohdit painottaa sanaa tietoinen, sillä itsehän snaoit sen olevan pakotie valheesta...
Minä en aloittanut valehtelua myöskään sanomalla noin. Sinä et uskalla vastaavalla tavalla koskaan todeta, sillä tiedät sen olevan tietoisen valehtelun jatkamista. Pyydä käytöstäsi anteeksi jumalaltasi, se lienee avain eheytymisen aloittamiseen.
> Ei, en alkanut valehdella silloin kun vertasin sinun näsäviisasta kysymyksen kiertelyä viattomuuden esittämiseen.
Vaan jo vuosia aiemmin. Milloin?
"Mutta jos kirkon virallinen kanta mielestäsi on
se, että muitakin jumalia kun kristittyjen jumala
on olemassa, niin tähän haluaisin kyllä jonkin
lähdeviitteen, sillä en ole aiemmin moiseen
väitteeseen törmännyt. Vai jatkatko vain
valehtelua väittämällä kirkon kannaksi jotain,
mitä se ei ole?"
Kuka on puhunut kirkon kannasta mitään?
"Minähän puhun vain yhden vuoden ajanjaksosta.
Ennusteeni on tarkempi kun yksikään raamatun
ennuste. Jokainen ennuste on sitä epätarkempi,
mitä pidemmän aikajakson se sallii."
Ei välttämättä, sillä onhan se huomattavasti
vaikeampaa sanoa sataako huomena kuin 200 vuoden
kuluttua. Enkä nyt tiedä että voiko sinun
ennusteita sen tarkemmiksi ainakaan sanoa,
aiemmissa keskustelussa itsekkin epäilit niiden
tosissaan otettavuutta.
"Kabulissa on enemmän asukkaita kun yhdessäkään
Suomen kaupungissa."
So? Entä millä tavalla tuo liittyy ululu-heimoon?
"Kaikki ennustukset voi tulkita miten haluaa."
Sanot ettei_maailma_ole menossa kohti kaaosta?
"Niin. Kas kun uskalsit jotakin myöntää
suoraankin. Toki asia lienee niin kun haluatkin,
sillä marttyyriyus on sinusta hienoa ja olisit
omalla tavallasi onnellinen, mikäli joku
vaivautuisi jollakin tavoin vaikkpa rajoittamaan
puhevapauttasi. Tietenkin, kun minä huomautan
sinulle valehtelusta, koet senkin puhevapautesi
rajoittamiseksi. Ihmisenä olet malliesimerkki
ongelmista, jotka liittyvät rakkauden
kaksoiskäskyyn."
Olen kertonut tuon aiemminkin. (kts.kolme
keskustelun ohjenuoraa)Mutta ehkä ymmärsit sen
vasta nyt? Minkäs minä sille mahdan että olet
valinnut tämän tien? Kun huomautat
minulle "valehtelusta" niin se ei ole minulle
yllätys, kuin ei myöskään se että te liberaalisen
suhtautumisen omaavat suklaavallankumouksen
lapset sallitte kaikki paitsi meidät. Kun sanoit
minun olevan siitä hyvästä onnellinen, niin olet
tainut lukea raamattua? Matteuksen evankeliumi:
5:11 "Autuaita olette te, kun ihmiset minun
tähteni teitä solvaavat ja vainoavat ja
valhetellen puhuvat teistä kaikkinaista pahaa."
Tämä on toteutunut suomi24.fissä täydellisesti.
Onko sinusta lähimmäisen rakkautta antaa
lähimmäisen joutua kadotukseen?
"En tarkoita saksalaista jokea enkä edesmennyttä
työmarkkinajohtajaa."
Oletko varma?
"Heh. Tietenkin kyseessä on nykyään apokryfiseksi
määritelty kirjallisuus. Satoja vuosia se ei sitä
kuitenkaan ollut, vaan osa kristinuskon
oppirakennelmaa."
Olen lukenut suurimman osan apokryfikirjoista
mitkä ovat olleet raamatussa, eikä ainakaan
niissä ole ko. materiaalia, eli kyseessä lienee
peräti pseudografinen kirjallisuus, joka on kuten
osa apokryfeistäkin, tehty maantieteellisesti ja
ajallisesti päin mäntyjä, sekä sisällölisesti.
Sitäpaitsi apokryfiset kirjat ovat olleet melko
usein oma kokonaisuutensa, ja erossa jo alun
alkaenkin kanonisista materiaalista. TÄstä olen
itsekkin käynyt melko pitkällisen kirjeenvaihdon,
ja voinen tarvittaessa esittää aiheeseen
liittyvää materiaalia.
"Raamattu on syntytapansa vuoksi paljon
ristiriitaisempi kun koraani, lähtien jo jumalan
määrittelystä. En keskustele kanssasi tästä
enemäpää, sillä perustelusi ovat hyödyttömiä."
Olisi kiva tietää että miten noin groteskin
väitteen perustelet.
"Uskotko näin olevan?"
Otappa koraanin kätöseesi ja lue se julki.
"Niipä niin. Jokainen kuitenkin itse väittää
olevansa jumalan sanaa, joten niiden todistusarvo
on yhtäläinen. Jokainen väittää myös kaikkien
muiden olevan virheellisiä tai vähintään
epätäydellisiä."
Väittääkö? Ensinäkin gnostilaisessa ja
esoterisessa opissa on hyvin yleisiä
moiset "olemme osa jumalaista substanssia"
väitteet, jotka ovat sitten suorassa
ristiriidassa siihen nähden mistä ovat, kuten
koraani. Huvittavaa usein on se että ne väittävät
vielä muita oikeiksi, vaikka se vahvistaisi
niiden ristiriitoja.
"Tässäkään et tunnu ymmärtävän esimerkkien
merkitystä vaan kuvittelet minun puhuvan vain ja
ainoastaan mainitsemistani yksittäistapauksista."
Kun asioihin kiinnittää enempi huomiota huomaa
yksityistapauksiksi tekeviä tekijöitä. Vaikka
suunta olisikin sama. No, mitä kokonaisuutta
sitten tarkoitat?
"Jank. jank. Yhtään esimerkkiä tai perustetta et
kykene esittämään. Sinun vastaamattomuutesi olen
osoittanut lukuisia kertoja. Se ilmenee - paitsi
kyvyttömyytenä vastata rehellisesti ylipäätään -
myös erityisesti kyvyttömyytenä tunnustaa (tai
edes kieltää) valehteluaan."
Kun puhutaan kykenemättömyydestä niin olisi kiva
tietää että kykenetkö yhtäkään noistakaan
syytöksistä näyttämään toteen? Ja se taas ei ole
minun vikani ettet sinä ymmärrä kielteisiä
vastauksia. Ei myöskään se että sinulla on naiivi
tapa vajota juupaseipäs-jankutukseen..
"En usko, että sinusta olisi syömään kuollutta
kissaa."
En minäkään. Mutta muita kuolleita eläimiä kyllä
syön, kuten esim. pihvejä, jotka ovat kuolleesta
eläimestä. Elävän eläimen syöminen olisi jotenkin
epäsovinnaista. En toki tiedä miten teillä on
tapana?
"Seurasin sitä hyvin satunnaisesti, sillä monet
kirjoittamasi viestit vaikuttivat niin
epäuskottavilta, että kiinnostukseni lopahti
nopeasti. Sekä tieto- että fiktiivisen
kirjallisuuden tuntemuksesi vaikuttaa melko
vähäiseltä. Ylipäätään en lue tälla palastalla
enää juurikaan viestejäsi, niin joutavanpäiväisiä
ne ovat. Sinähän tämänkin keskustelun aloitit, ja
koko keskustelun ajan olet vain vahvistanut alun
perin Isralle esittämääni näkemystä sinusta.
Olisi ollut hauskaa olla edes hiukan väärässä
suhteesi, mutta ei..."
&
"Ihan vapaasti. On selvää, että et ymmärrä mitään
yleisesti yhväksytystä logiikasta etkä siitä tule
mitään ymmärtämäänkään. Sinun onkin ehkä parempi
olla noudattamatta suosituksiani, sillä muuten
saattaisit huomata tämän itsekin, eikä
ennestäänkin heikko persoonallisuutesi kenties
kestäisi sitä. Ymmärrän hyvin, miksi myös
muodollinen sivistyksesi on vähäistä."
its not your fault you're always wrong..Tässäkin
on taas hyvä esimerkki siitä että mitä minä
tarkoitin sinusta: periaatteessa vastaan, ja kun
syytökset häviävät vastatodisteille niin voit
heittäytyä todelliselle tasollesi ja kiukutellen
olla uskomatta niitä. Sanot että minun
kirjallisuuden tuntemukseni on vähäistä? Mutta
siltikin ilmoitit varsin vajavaisen selvyyden
oton aiheesta..noh, sinun suhteesi on varsin
helppo olla oikeassa.
Mitä muuta voi odottaa heebolta jonka logiikka
perustuu kirjaan, ei älyyn.(tämä on siitä kun
ilmoitit logiikan perusteista kertovasta
kirjasta, mitenkähän olet selvinnyt logiikkaa
vaativista askareista ennen sen lukemista.
Luultavasti kiität onneasi siitä että
painovoima "Keksittiin" muutenhan me kaikki
leijuisimme ilmassa ;)
"Niin. Jos et tunnista ko. teoksen kirjoittajia,
niin hyvää jatkoa vain..."
..jos ei oma riitä?
"En kenenkään. Miksi ihmeessä minun pitäisi
tavoitella jonkun etua?"
Sitä minä käytännössä kysyn sinultakin.
Kummallista sanot kannatavasi
hyvinvointivaltiota, mutta et soisi etuuksia
lainakaan. Edes itsellesi. Kellä siis
kaksoiskäsky hirtää kiinni?
"Ei. Sanoinhan ettet ymmärrä. En ole
luokanopettajasi. Aloita tutustumalla peruskoulun
fysiikkaan."
Minä vain kysyin että tarkoititko sitä, se ei
ollut minun kantani asiasta. Eipäs jälleen
vääristellä.
> Entäpä mistä sitten energia on tullut?
Nykytietämyksen mukaan energia on aina ollut."
Niin sattuman valta ja tarpeeksi pitkä aika tekee
mahdottomasta mahdollisen, ja sitä sinä sanot
logiikaksi.
"Niin. vaikka toistat ja korostat ymmärryksesi
puutetta, et silti tiedä tai ymmärrä yhtään
enempää. On se hassua."
Niin. vaikka toistan ja korostan ymmärryksesi
puutetta, et silti tiedä tai ymmärrä yhtään
enempää. On se hassua. (näin päin on
realistisempi)
"Kas, juuri näin arvelinkin.
Minä muuten kunnioitan monia ihmisiä, toisin kun
sinä. Mutta muita ihmisiä ei voi kunnioittaa
ennen kun oppii edes jossain määrin
kunnioittamaan itseään."
ELi poikkeus vahvistaa säännön? Ja loppujen
lopuksi kunnioitat vain mielivaltaisia kohteita,
eli molempi parempi. Johtuneeko siitä että osa
kunnioituksestasi on mennyt omaan napaan mikä
lienee mielestäsi maailman napa?
"Se on ad hoc -nimitys niille, jotka väittävät
tulevansa toimeen kaikkien kanssa ja olevansa
jopa suosittuja. Kuten sinä olet väittänyt."
Ehkä hieman kärjistät, en tule toimeen kaikkien
kanssa, vaan monien. En niinkään väittänyt,
annoin vain sen totuuden mikä näyttää olevan
voimassa.
"Periaatteessa ehkä, joskin epäilen sitä. Mutta
joka päivä minä maksan tämän yhteiskunnan
pyörittämisestä - mm. kirjastojen "ilmaisten"
nettiyhteyksien ylläpidosta - enemmän kun sinä,
joka et maksa niistä mitään.
MIkäli nuorena ja terveenä et ole ansiotyössä tai
opiskele, käytät perusteetta yhteiskunnan
resursseja enemmän kun tulet tulevaisuudessa
tarvitsemaan. Älä usko minua, kysy keneltä
tahansa kansantaloustietelijiältä. Toisaalta
lienet nimen omaan niitä ihmisiä, joita varten
hyvinvointivaltio on alun perin kehitettykin."
En maksa niistä mitään? No tuota, entäs kun
tankaan autoni? Bensan vero-osuuskin on n. 70%
eli kyllähän ne isoon arkkuun palaa. Olit töissä
tai et. Ja jos opiskelet vain opiskelun ilosta,
niin tuhlaat myös yhteiskunnan varoja. Vai
väitätkö että kaikki olisivat alkuperäisessä
ammatissaan? Ainut hyvinvointivaltio minkä
toimivuuteen uskon on uusi Jerusalem.
"Kyse ei ole arvauksesta."
Niin, moinen itsevarmuus n. 100 muussakin asiassa
on varmasti aiheuttanut sinulle ongelmia
uskottavuudessa.
"Niin. Ihmisten vihaaminen on sinulle hupia.
Puistattavaa... Mikä mahtaisi olla sinulle
sopivaa ansiotyötä, jossa muiden ihmisten
vihaaminen olisi eduksi?"
Heh, alan olemaan pikku hiljaa varmempi
että "työsi" tosiaan on juurikin päätteen äärellä
naputtelua, ja oletat että kuukausittain
maksattuun korvaukseen tulee vääristelystä ja
tosikkomaisuudesta bonuksia.
En oikeasti voi sille mitään että sarkastinen
itseironia, jolla loppujen lopuksi irvin
taipumustasi tuomita sinun kanssa erimieltä
olevat, ylitti ymmärryksesi.
"Myönsit olemalla kiistämättä, kuten tapasi on.
Vaikeneminen on myöntymisen merkki."
Entäs jos on mykkä?
"Oikeasti, minua kiinnostaa väkivaltainen
käytöksesi. Keihin se kohdistuu ja kuinka yleistä
se on? "
Juurikin mainitsemiisi kolmijalkaisiin hevosiin.
Nyttenkin saan olla varovainen etteivät pääse
mokomat yllättämään kun kirjoittelen joutavia.
"Kuvatessaan pohjatonta epävarmuuttasi. En tiedä,
mikä on rehellisyyteen kykenemättömyytenä
ilmenevän persoonallisuushäiriön virallinen
nimitys, joten en osaa asiasta enempää sinulle
kertoa. Mutta surullista katsottavaa se on...
Tällaisissa pitkissä keskusteluissa epävarmuutesi
vain korostuu viesti viestiltä, kun et enää aivan
yksinkertaisimpiinkaan kysymyksiin ja
argumentteihin uskalla selkeästi vastata (esim.
kissasi kuolemaa koskevaan). Kyllä jumalasi on
sinulle ehdottomasti tarpeen. Muista rukoilla
ankarasti."
&Minä en aloittanut valehtelua myöskään sanomalla
noin. Sinä et uskalla vastaavalla tavalla koskaan
todeta, sillä tiedät sen olevan tietoisen
valehtelun jatkamista. Pyydä käytöstäsi anteeksi
jumalaltasi, se lienee avain eheytymisen
aloittamiseen."
Hmm, luulisin että ko. syndrooma tunnetaan
paremmin pseudohipin syndroomana.
Syy miksi en sano moista olisi on se että minulla
ei ole siihen syytä..
Mutta siinä olet kyllä rehellisesti oikeassa että
Jumalani on minulle tarpeen, eikä rukoilukaan
pahaa tee. Jumalani ja rukoilu ovat
sinunlaisellekkin ihmiselle vain parhaksi.
"Vaan jo vuosia aiemmin. Milloin?"
Sikäli jos tuo ei ollut arvaus, niin täytyy sanoa
että pseudohippi syndroomassasi on tapahtumassa
näköjään varsin huolestuttava muutos.
Harmony breaks and seals the sense?
> Kuka on puhunut kirkon kannasta mitään?
Minä. Ilmaisit itsesi vastauksessasi epäselvästi, mutta päättelen, että sinä et puhunut kirkon kannasta vaan omastasii, vaikka et kykenekään kantaasi selkeästi ilmaisemaan.
> Ei välttämättä, sillä onhan se huomattavasti vaikeampaa sanoa sataako huomena kuin 200 vuoden kuluttua.
Heh. "Huomenna sataa" ja "200 vuoden kuluttua sataa". Kumpaa uskot ennemmin? (Et muuten kykene vastaamaan tähänkään suoraan.) Raamatun profetioiden tulkintaperiaatetta noudattamalla nuo molemmat muuten toteutuvat varmasti...
> So? Entä millä tavalla tuo liittyy ululu-heimoon?
Ei millään tavalla.
> Sanot ettei_maailma_ole menossa kohti kaaosta?
En sanonut.
> Olen kertonut tuon aiemminkin.
Niin. "Beibi anna mulle piiskaa..."
> Mutta ehkä ymmärsit sen vasta nyt?
Ehkä.
> Minkäs minä sille mahdan että olet valinnut tämän tien?
Et yhtään mitään.
> Kun huomautat minulle "valehtelusta" niin se ei ole minulle yllätys,
Niin. etkä sinä kiellä valehdelleesi. Se ei ole minulle yllätys.
> kuin ei myöskään se että te liberaalisen suhtautumisen omaavat suklaavallankumouksen lapset sallitte kaikki paitsi meidät.
Minusta olisit luultavasti onnellisempi, jos pääsisit irti kuvaamani kaltaisesta persoonallisuushäiriöstä. Mutta saat kyllä vapaasti olla mitä olet, kunhan pysyttelet lakien puitteissa.
> Kun sanoit minun olevan siitä hyvästä onnellinen, niin olet tainut lukea raamattua?
Niin olen tainnut. Siellä sanotaan "rakastakaa lähimmäisiänne niin kun itseänne." Sinäkin teet juuri niin...
> Tämä on toteutunut suomi24.fissä täydellisesti.
Aah, ooh, kun tuntuukin hyvältä...
> Onko sinusta lähimmäisen rakkautta antaa lähimmäisen joutua kadotukseen?
Et sinä lähimmäisiäsi rakasta, kun et edes ymmärrä, että rakkaus edellyttää kunnioittamista.
> TÄstä olen itsekkin käynyt melko pitkällisen kirjeenvaihdon, ja voinen tarvittaessa esittää aiheeseen liittyvää materiaalia.
Älä valehtele, ethän?
> Olisi kiva tietää että miten noin groteskin väitteen perustelet.
Niin olisi. Valitettavisti en voi tässä sinua auttaa.
> Otappa koraanin kätöseesi ja lue se julki.
Kysyin sinun mielipidettäsi. Lukemalla koraania se ei selviä.
> Väittääkö?
Mikä on uskonto, jonka pyhät kirjat eivät väitä olevansa jonkin korkeamman voiman (jumalan) maanpäällisiä ilmentymiä?
> Kun asioihin kiinnittää enempi huomiota huomaa yksityistapauksiksi tekeviä tekijöitä.
Aivan niin. et ymmärrä kokonaisuuksia. Ilmiötä kuvaavassa kansansanonnassa puhutaan metsästä ja puista.
> Vaikka suunta olisikin sama. No, mitä kokonaisuutta sitten tarkoitat?
Ks. edelliset viestini tai tästä pari riviä ylöspäin.
> Kun puhutaan kykenemättömyydestä niin olisi kiva tietää että kykenetkö yhtäkään noistakaan syytöksistä näyttämään toteen?
Kykenen ja olen niin tehnytkin. Ks. aiemmat viestit.
> Ja se taas ei ole minun vikani ettet sinä ymmärrä kielteisiä vastauksia.
Ei. Sinun vikasi on, että et niitä uskalla tai kykene esittämään.
> Ei myöskään se että sinulla on naiivi tapa vajota juupaseipäs-jankutukseen..
Heh. Onko näin?
> "En usko, että sinusta olisi syömään kuollutta
> kissaa."
> En minäkään.
No, kun et kiistänyt tappaneesi kissaasi, niin miksi sitten teit sen, jollet syödäksesi?
> Tässäkin on taas hyvä esimerkki siitä että mitä minä tarkoitin sinusta:
Tosi hyvä esimerkki.
> periaatteessa vastaan, ja kun syytökset häviävät vastatodisteille
Juu. Terveisiä vaan herra "luotettavalle taholle"...
> Sanot että minun kirjallisuuden tuntemukseni on vähäistä?
En sanonut. Mutta yleensä kirjallinen sivistys korreloi yleissivistykseen. Yleissivistys taas ilmenee mm. kielenkäytössä, asioiden perustelukyvyssä, faktojen tietämisessä ja suhtautumisessa toisiin ihmisiin. Jonkin verran tekemistä sillä on myös opillisen sivistyksen kanssa, joka myös on sinulla vähäinen. Sivistyneet ihmiset ymmärtävät olla korostamatta osaamisensa puutteita, kuten vaikkapa ontuvaa englannin kielen taitoa...
>noh, sinun suhteesi on varsin helppo olla oikeassa.
Onneksi olkoon. Sinulle se kuitenkin tuntuu olevan kovin vaikeaa.
> Mitä muuta voi odottaa heebolta jonka logiikka perustuu kirjaan, ei älyyn.
Niin. Sinä et edes tiedä mihin logiikka perustuu. Jos tiedät, voit kertoa sen kahdella sanalla. Kumpikaan niistä ei ole "äly".
> mitenkähän olet selvinnyt logiikkaa vaativista askareista ennen sen lukemista.
Kiitos kysymästä.
> ..jos ei oma riitä?
Jaa. Joillekin oma riittää, joillekin ei.
> Sitä minä käytännössä kysyn sinultakin.
Niin. Etkä ymmärrä vastausta.
> Kummallista sanot kannatavasi hyvinvointivaltiota, mutta et soisi etuuksia lainakaan. Edes itsellesi.
Heh. Eclipselogiikkaa.. Etuudet ovat niitä tarvitseville.
> Kellä siis kaksoiskäsky hirtää kiinni?
Sinulla.
> Minä vain kysyin että tarkoititko sitä, se ei ollut minun kantani asiasta.
Minä vastasin ja totesin, että kysymyksesi osoittaa perustavanlaatuista ymmärryksen puutettaa puheena olevasta asiasta. Kiemurtelusi on kovin heikkoa. Alakoulun matematiikan tunnilla kysyttiin, mitä on yksi plus yksi. Vastasitko sielläkin "olisikohan se kolme" ja kun opettaja sanoi että ei ole, totesit, "no, enhän mä sitä tarkoittanutkaan"? Tällainen lapsi tarvitsee vanhempien ja yleensä aikuisten tukea kipeästi.
> Eipäs jälleen vääristellä.
Eipä ei.
> Niin sattuman valta ja tarpeeksi pitkä aika tekee mahdottomasta mahdollisen, ja sitä sinä sanot logiikaksi.
Näinkö on? Wau!
> (näin päin on realistisempi)
Ohhoh. Muutit kantaasi.
> ELi poikkeus vahvistaa säännön?
Et ymmärrä lainkaan, ja peittelet vain epävarmuuttasi yhä hupaisimmilla vastakysymyksillä. Koeta luoda itsellesi itsekunnioitusta niin ehkä silloin ymmärrät mistä puhun.
> Ja loppujen lopuksi kunnioitat vain mielivaltaisia kohteita,
Ohhoh. Vai että ihan mielivaltaisia. Sepäs mielenkiintoista.
> Johtuneeko siitä että osa kunnioituksestasi on mennyt omaan napaan mikä lienee mielestäsi maailman napa?
Jaa suattaapa olla jotta näinikkän onpi vuan suattaapi olla jottennii toisinkii... kysäseppä jumalalta
> Ehkä hieman kärjistät, en tule toimeen kaikkien kanssa, vaan monien.
Ahaa. Oletkin sitten vaan "mirjapyykkö". Mitekäs ne loistavat työtodistukset sieltä asiakasvalvelusta, lukeeko niissä "tulee toimeen monien asiakkaiden kanssa..."?
> En niinkään väittänyt, annoin vain sen totuuden mikä näyttää olevan voimassa.
Sanoitko oikein totuuden? Ihanko takuulla "son totta"?
> En maksa niistä mitään? No tuota, entäs kun tankaan autoni? Bensan vero-osuuskin on n. 70% eli kyllähän ne isoon arkkuun palaa.
Mistä ne bensarahasi tulevat? Olet yhteiskunnan nettosaaja. Syrjäytymisessä suurin ongelma on juuri se, että ihminen kokee itsensä työttömänä monasti merkityksettömäksi. Sinäkin voisit koettaa olla hyödyksi kanssaihmisillesi, ehkä ryhtymällä johonkin vapaaehtoistyöhön, sillä minusta ansiotyö ei suinkaan ole ainoa ihmisen arvon mitta, vaikka monille täkeä onkin.
> Ainut hyvinvointivaltio minkä toimivuuteen uskon on uusi Jerusalem.
Hoo. Missähän tämä maa sijaitsee?
> Niin, moinen itsevarmuus n. 100 muussakin asiassa on varmasti aiheuttanut sinulle ongelmia uskottavuudessa.
Varmaankin. Kenpä sen tietäisi... Tässä(kin) keskustelussa se on aiheuttanut ongelmia lähinnä sinulle.
> Heh, alan olemaan pikku hiljaa varmempi että "työsi" tosiaan on juurikin päätteen äärellä naputtelua,
Eipä arvaamiskykysi ole tämän keskustelun kuluessa parantunut. Ehkä sinun kannattaisi rukoilla jumalatasi vähän parempia "profetioita".
> ja oletat että kuukausittain maksattuun korvaukseen tulee vääristelystä ja tosikkomaisuudesta bonuksia.
Olen erittäin hyvin selivllä palkanmuodostumiseni perusteista. Minusta sinä et herätä naurunhalua vaan sääliä. En osaa suhtautua humoristisesti toisen ihmisen onnettomuuteen.
> En oikeasti voi sille mitään
Et niin. Eikös olekin metkaa?
> Entäs jos on mykkä?
Niin. Ja kokovartlohalvaantunut. Tai aivokuollut? Vaikenemisesi - myöntymyksesi esittämiini argumentteihin - jatkuu.
> Juurikin mainitsemiisi kolmijalkaisiin hevosiin.
Mitä pahaa ne ovat siunulle tehneet? vai ovatko ne yrittänet tewhdä sinulle hyvää, mikä tietenkin vain lisää vihaasi. Onko sinut muuten tuomittu pahoinpitelysta tai vastaavista? Haluaisitko että olisi?
> Hmm, luulisin että ko. syndrooma tunnetaan paremmin pseudohipin syndroomana.
Mielenkiintoista. Olenko päätynyt oikein joihinkin julkaisuihinkin. Sehän on hienoa.
> Syy miksi en sano moista olisi on se että minulla ei ole siihen syytä..
Heh. Ei niin. Etkä uskalla valehdella.
> Jumalani ja rukoilu ovat
sinunlaisellekkin ihmiselle vain parhaksi.
Hienoa. Rukoiletko sitten minunkin puolestani? Ihanko polvillasi?
> Sikäli jos tuo ei ollut arvaus,
Vastaa vain kysymykseen. Ai niin, eihän se ole mahdollista...
"Minä. Ilmaisit itsesi vastauksessasi
epäselvästi, mutta päättelen, että sinä et
puhunut kirkon kannasta vaan omastasii, vaikka et
kykenekään kantaasi selkeästi ilmaisemaan."
Se taas mikä on sinun mielipiteesi, ja oma
väärinkäsityksesi ei ole minun vikani. Minun
kantani on ollut jo pitkään että kirkko tekee
(kärjistetysti) samaa kristinuskolle, kuin mitä
ruoste autolle.
"Heh. "Huomenna sataa" ja "200 vuoden kuluttua
sataa". Kumpaa uskot ennemmin? (Et muuten kykene
vastaamaan tähänkään suoraan.) Raamatun
profetioiden tulkintaperiaatetta noudattamalla
nuo molemmat muuten toteutuvat varmasti..."
Mikä on sinun mukaasi tämä "tulkintaperiaate?"
On helpompi ennustaa/arvata, ja ehkäpä siten
uskoa että huomena sataa. Mutta se joka tietää
200v. päähän sen on profeetta, toki se voi
yrittää myös arvata. Mutta arvaajat saivat kiven
päähän mooseksen lain mukaan.
"Niin. "Beibi anna mulle piiskaa..."
"Käännä se pois"
"Niin. etkä sinä kiellä valehdelleesi. Se ei ole
minulle yllätys."
Enkö? Olisi melko yllättys että kääntyisit omia
arvioitasi vastaan, eli ei ole siis moinen
kommentti yllätys, vaikkakin olet kyllä puhunut
esim. agnostikko yms. asiassa itsesi pussiin..
"Minusta olisit luultavasti onnellisempi, jos
pääsisit irti kuvaamani kaltaisesta
persoonallisuushäiriöstä. Mutta saat kyllä
vapaasti olla mitä olet, kunhan pysyttelet lakien
puitteissa."
Jos sinä taas luopuisit itsepetoksestasi niin se
taas voisi rauettaa pseudohippi-syndrooman.
Laki on annettu jo ammoin, mutta sitäkin te
suklaavallankumoukselliset häpäisette..
"Niin olen tainnut. Siellä sanotaan "rakastakaa
lähimmäisiänne niin kun itseänne." Sinäkin teet
juuri niin..."
periaatteessa joo, olen itseäni kohtaan
kriittinen, kuin myös muita. Ei ole rakkautta
sanoa toiselle se mitä hän haluaa kuulla, vaan se
mitä hänen on tarpeen kuulla.
"Aah, ooh, kun tuntuukin hyvältä..."
No, ihan mistä tykkää..Joillekkin suomi24.fin
solidaariseen antikristilliseen vastarintaan
kuuluminen tuo "kicksejä."
"Et sinä lähimmäisiäsi rakasta, kun et edes
ymmärrä, että rakkaus edellyttää kunnioittamista."
Onko sinusta lähimmäisen kunnioitusta antaa
lähimmäisen joutua kadotukseen?
Ja kuten olen sanonut että jos toinen on
periaatteessa vastaan ja epäasiallinen, niin
annan kuulua hänelle hänen hulluutensa mukaan,
sitä saa mitä tilataan.
"Älä valehtele, ethän?"
En toki.
"Valitettavisti en voi tässä sinua auttaa."
saati itseäsi.
"Kysyin sinun mielipidettäsi. Lukemalla koraania
se ei selviä."
Sen minä annoinkin. Mutta jos taas tarkoitat että
mikä on minun kantani ko. asiasta niin there you
go babe:
tässä on se että miten luotettavaa Jumalan sanaa
koraanin antievankeliumi on:Galatalaiskirje:
1:8 "Mutta vaikka me, tai vaikka enkeli taivaasta
julistaisi teille evankeliumia, joka on vastoin
sitä, minkä me olemme teille julistaneet, hän
olkoon kirottu."
Tässä on taas se että kuka tämä "gabriel"
oikeasti olí:2.Korinttolaiskirje:
11:14 "Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy
valkeuden enkeliksi."
ELi saatana tekeytyi gabrieliksi.
"Mikä on uskonto, jonka pyhät kirjat eivät väitä
olevansa jonkin korkeamman voiman (jumalan)
maanpäällisiä ilmentymiä?"
Buddhalaisuus on enempikin filosofia, kuin myös
kung futselaisuus (siitä en ole muuten ihan
100&1%)Urantia kirja on meedioiden kokoama,
ilmestyskokoelma hengiltä. jne...
"Aivan niin. et ymmärrä kokonaisuuksia. Ilmiötä
kuvaavassa kansansanonnassa puhutaan metsästä ja
puista."
Tarkoitin esimerkkinen sinulle, joka et tunnu
näkevän metsää vaikka olisit siellä..
"Kykenen ja olen niin tehnytkin. Ks. aiemmat
viestit."
Mitä niistä, sillä niin ei ole ainakaan minulle
suunnatuissa viesteissä ollut.
"Ei. Sinun vikasi on, että et niitä uskalla tai
kykene esittämään."
Minähän niitä olenkin esittänyt, mutta ei ole
minun vikani ettet niitä käsitä.
"Onko näin?"
Miltä näyttää?
"No, kun et kiistänyt tappaneesi kissaasi, niin
miksi sitten teit sen, jollet syödäksesi?"
En myöskään kiistänyt luonnollisenkuoleman
mahdollisuutta, eli herääkin kysymys siitä että
onko sinun tapasi ehkäistä kyseisen tavan kuolema
darwinilaisittain tappamalla heikompi? Hmm, ja
myöskin se että sinulla tulee mieleen ko.
tapauksesta syöminen, niin toivon että harrastat
joko metsästystä, tai sitten en halua tietää
miten on tapasi käyttäytyä hautajaisissa.
"Juu. Terveisiä vaan herra "luotettavalle
taholle"..."
Sanotaan..Ei ole muuten se ainut joka voi
todistaa vastaan...
"En sanonut. Mutta yleensä kirjallinen sivistys
korreloi yleissivistykseen. Yleissivistys taas
ilmenee mm. kielenkäytössä, asioiden
perustelukyvyssä, faktojen tietämisessä ja
suhtautumisessa toisiin ihmisiin. Jonkin verran
tekemistä sillä on myös opillisen sivistyksen
kanssa, joka myös on sinulla vähäinen.
Sivistyneet ihmiset ymmärtävät olla korostamatta
osaamisensa puutteita, kuten vaikkapa ontuvaa
englannin kielen taitoa..."
Etkö sanonut? "Sekä tieto- että fiktiivisen
kirjallisuuden tuntemuksesi vaikuttaa melko
vähäiseltä." Huvittavaa että se joka syyttää
valehtelusta eniten, se myös siitä jää housut
nilkoissa kiinni. Eli jos sinusta sivistyneet
ihmiset eivät korosta heikkouksiaan niin
ihmettelenkin että miksi tunnustat omasi noin
räikeästi. Englannin kielen taidon ei tarvitse
olla huono, jos kirjoitan sinulle liian
monimutkaisia sanoja. Olen kyllä yrittänyt pitää
sen mahdollisimman yksinkertaisena ettet menisi
lukkoon. Minulla olisi tuosta
kielikysymyksestäkin "markobjurstömistinen"
vaste, mutta jätetään se pois..
"Onneksi olkoon. Sinulle se kuitenkin tuntuu
olevan kovin vaikeaa."
Heh, koita päättää, onnittelit kun sanoin että
sinun suhteesi_on_helppo olla oikeassa, mutta
sitten se onkin minulle vaikeaa?
"Niin. Sinä et edes tiedä mihin logiikka
perustuu. Jos tiedät, voit kertoa sen kahdella
sanalla. Kumpikaan niistä ei ole "äly"."
Sinun mukaasi se perustuu kirjaan. On hyvä
mielenrauhallesi että painovoimakin
on "keksitty."
"Niin. Etkä ymmärrä vastausta"
Ymmärrän sen paremmin kuin sinä, siitä ehkäpä tuo
sinun confused state of mind. <- näetkös
kirjoitin taas Englantia, kyllä nyt ruoppaa..
"Etuudet ovat niitä tarvitseville."
Onnellisuus on nykypäivänä etuus.
"Sinulla."
Ahaa, kuka ei siis ymmärtänyt niitä vastauksia?
"Minä vastasin ja totesin, että kysymyksesi
osoittaa perustavanlaatuista ymmärryksen
puutettaa puheena olevasta asiasta. Kiemurtelusi
on kovin heikkoa. Alakoulun matematiikan tunnilla
kysyttiin, mitä on yksi plus yksi. Vastasitko
sielläkin "olisikohan se kolme" ja kun opettaja
sanoi että ei ole, totesit, "no, enhän mä sitä
tarkoittanutkaan"? Tällainen lapsi tarvitsee
vanhempien ja yleensä aikuisten tukea kipeästi."
Älä siirrä kysymystä asianyhteydestä. Jos joku
kysyy sinulta että: -"mikä sinulla on, onko
kurkku kipeä?" Niin se kuvaa tuota tiedusteluani
paremmin. Taipumuksesi vääristellä tekee
henkisesti samaa kuin kleptomaani marketissa.
"Näinkö on? Wau!"
Ed. vastaus pätee tähänkin..Minä kysyin sinulta.
"Ohhoh. Muutit kantaasi."
¨Mistä mihin?
"Et ymmärrä lainkaan, ja peittelet vain
epävarmuuttasi yhä hupaisimmilla
vastakysymyksillä. Koeta luoda itsellesi
itsekunnioitusta niin ehkä silloin ymmärrät mistä
puhun."
SInä et ymmärrä, eli ehkäpä epävarmuus jälleen
sillä jo siitä eniten puhuu. Minä tarkoitin sitä
että sinusta toistenkin kunnioittamisessa
poikkeus vahvistaa säännön jne..
"Ohhoh. Vai että ihan mielivaltaisia. Sepäs
mielenkiintoista."
Näyttää olevan..
"Jaa suattaapa olla jotta näinikkän onpi vuan
suattaapi olla jottennii toisinkii... kysäseppä
jumalalta"
Kysymys oli osoitettu sinulle..Mutta hyvä piirre
on se että näytät alkaneen uskomaan Jumalaan.
"Ahaa. Oletkin sitten vaan "mirjapyykkö". Mitekäs
ne loistavat työtodistukset sieltä
asiakasvalvelusta, lukeeko niissä "tulee toimeen
monien asiakkaiden kanssa..."?"
Kehutaanpa niissä vieläpä esimerkilliseksi ja
reiluksi työtovereita kohtaan. Esimerkiksi en
näytä tulevan suomi24.fin ihmisten kera toimeen.
Työssä jne..Pidän kontrastit vakan alla, enkä tuo
niitä esiin. Mutta ne ovat melko vähäiset,
johtunee ehkä siitä että pseudohippi-syndroomaa
ei ole kovin monella.
"Sanoitko oikein totuuden? Ihanko takuulla "son
totta"?"
Sinäpä sen sanoit..
"Mistä ne bensarahasi tulevat? Olet yhteiskunnan
nettosaaja. Syrjäytymisessä suurin ongelma on
juuri se, että ihminen kokee itsensä työttömänä
monasti merkityksettömäksi. Sinäkin voisit
koettaa olla hyödyksi kanssaihmisillesi, ehkä
ryhtymällä johonkin vapaaehtoistyöhön, sillä
minusta ansiotyö ei suinkaan ole ainoa ihmisen
arvon mitta, vaikka monille täkeä onkin."
Heh, eikö meillä ollut se mistä ne tulee
tiedossa, ja minä sanoinkin että minne ne menee.
Olet oikeassa vapaaehtoistyöstä voi monesti olla
jopa yhteiskuntaakin ajatellen enempi hyötyä kuin
ansiotyöstä. Tunnetko sinä itsesi hyödyttömäksi
jollet tee työtä? Onko vapaaehtoistyö tuonut
sinulle helpotuksen?
Hoo. Missähän tämä maa sijaitsee?"
Uusi Jerusalem:
"Ja hän vei minut hengessä suurelle ja korkealle
vuorelle ja näytti minulle pyhän kaupungin,
Jerusalemin, joka laskeutui alas taivaasta
Jumalan tyköä,
21:11 ja siinä oli Jumalan kirkkaus; sen hohto
oli kaikkein kalleimman kiven kaltainen, niinkuin
kristallinkirkas jaspiskivi;
21:12 siinä oli suuri ja korkea muuri, jossa oli
kaksitoista porttia ja porteilla kaksitoista
enkeliä, ja niihin oli kirjoitettu nimiä, ja ne
ovat Israelin lasten kahdentoista sukukunnan
nimet;
21:13 idässä kolme porttia ja pohjoisessa kolme
porttia ja etelässä kolme porttia ja lännessä
kolme porttia.
21:14 Ja kaupungin muurilla oli kaksitoista
perustusta, ja niissä Karitsan kahdentoista
apostolin kaksitoista nimeä.
21:15 Ja sillä, joka minulle puhui, oli
mittasauvana kultainen ruoko, mitatakseen
kaupungin ja sen portit ja sen muurin.
21:16 Ja kaupunki oli neliskulmainen, ja sen
pituus oli yhtä suuri kuin sen leveys. Ja hän
mittasi sillä ruovolla kaupungin: se oli
kaksitoista tuhatta vakomittaa. Sen pituus ja
leveys ja korkeus olivat yhtä suuret.
21:17 Ja hän mittasi sen muurin: se oli sata
neljäkymmentä neljä kyynärää, ihmismitan mukaan,
joka on enkelin mitta.
21:18 Ja sen muuri oli rakennettu jaspiksesta, ja
kaupunki oli puhdasta kultaa, puhtaan lasin
kaltaista.
21:19 Ja kaupungin muurin perustukset olivat
kaunistetut kaikkinaisilla kalleilla kivillä;
ensimmäinen perustus oli jaspis, toinen safiiri,
kolmas kalkedon, neljäs smaragdi,
21:20 viides sardonyks, kuudes sardion, seitsemäs
krysoliitti, kahdeksas berylli, yhdeksäs topaasi,
kymmenes krysoprasi, yhdestoista hyasintti,
kahdestoista ametisti.
21:21 Ja ne kaksitoista porttia olivat
kaksitoista helmeä; kukin portti oli yhdestä
helmestä; ja kaupungin katu oli puhdasta kultaa,
ikäänkuin läpikuultavaa lasia.
21:22 Mutta temppeliä minä en siinä nähnyt; sillä
Herra Jumala, Kaikkivaltias, on sen temppeli, ja
Karitsa.
21:23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa
eikä kuuta; sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen,
ja sen lamppu on Karitsa.
21:24 Ja kansat tulevat vaeltamaan sen
valkeudessa, ja maan kuninkaat vievät sinne
kunniansa.
21:25 Eikä sen portteja suljeta päivällä, ja yötä
ei siellä ole,
21:26 ja sinne viedään kansojen kunnia ja
kalleudet.
21:27 Eikä sinne ole pääsevä mitään epäpyhää eikä
ketään kauhistusten tekijää eikä valhettelijaa,
vaan ainoastaan ne, jotka ovat kirjoitetut
Karitsan elämänkirjaan.
22:1 Ja hän näytti minulle elämän veden virran,
joka kirkkaana kuin kristalli juoksi Jumalan ja
Karitsan valtaistuimesta.
22:2 Keskellä sen katua ja virran molemmilla
puolilla oli elämän puu, joka kantoi kahdettoista
hedelmät, antaen joka kuukausi hedelmänsä, ja
puun lehdet ovat kansojen tervehtymiseksi.
22:3 Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja
Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva,
ja hänen palvelijansa palvelevat häntä
22:4 ja näkevät hänen kasvonsa, ja hänen nimensä
on heidän otsissansa.
22:5 Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he
tarvitse lampun valoa eikä auringon valoa, sillä
Herra Jumala on valaiseva heitä, ja he
hallitsevat aina ja iankaikkisesti."
ELi sitä ei vielä ole.
"Varmaankin. Kenpä sen tietäisi... Tässä(kin)
keskustelussa se on aiheuttanut ongelmia lähinnä
sinulle."
Ei juurikaan, mutta uskottavuutesi rippeet se on
vienyt.
"Eipä arvaamiskykysi ole tämän keskustelun
kuluessa parantunut. Ehkä sinun kannattaisi
rukoilla jumalatasi vähän parempia "profetioita".
Kyseessä oliki arvelu, eikä kukaan ole puhunut
profetiasta.
"Olen erittäin hyvin selivllä
palkanmuodostumiseni perusteista. Minusta sinä et
herätä naurunhalua vaan sääliä. En osaa suhtautua
humoristisesti toisen ihmisen onnettomuuteen."
Heh, omaasiko sitten osaat?
"Eikös olekin metkaa?"
Suorastaan niin metkaa että nytkin tanssimme
sambaa kirjaston tädin kanssa.
"Niin. Ja kokovartlohalvaantunut. Tai
aivokuollut? Vaikenemisesi - myöntymyksesi
esittämiini argumentteihin - jatkuu."
Minukin piti ehdottaa mykän lisäksi myös
mainitsemiasi seikkoja. Siitä herääkin kysymys
että miten voit pitää vaikenemista myöntymisen
merkkinä? Voin kuvitella sinun kiusaamassa ja
nimittelemässä vammaisia jotka eivät pysty
vastaamaan. Sekös sinua ruoppaa kun et nyt siinä
onnistu..
"Mitä pahaa ne ovat siunulle tehneet? vai ovatko
ne yrittänet tewhdä sinulle hyvää, mikä tietenkin
vain lisää vihaasi. Onko sinut muuten tuomittu
pahoinpitelysta tai vastaavista? Haluaisitko että
olisi?"
Ne söivät minun kissani ja nauroivat minulle päin
naamaa, MÄÄHÄN NE MYRKYTÄN! Mainittakoon että en
ole joutunut väkivallasta ko. toimenpiteiden
kohteeksi, enkä oikein tiedä miksi minun pitäisi
haluta. Katsos jos antaisi nyrkkien puhua, niin
miksi ihmeessä olisin keskutelupalstoilla missä
son käytännössä mahdotonta?
"Mielenkiintoista. Olenko päätynyt oikein
joihinkin julkaisuihinkin. Sehän on hienoa."
Aiemmin kun kerroin seksuaalirikollisten yms.
Basket Case-tapausten haluavan teoillaan
julkisuutta, niin sinä se sitten päätit oikein
esimerkillä osoittaa sen oikeaksi, kertomalla
päämääräsi: Saada nimensä kertomaan
mielisairaudesta. :D
"Etkä uskalla valehdella."
Saati tahdo. Ja koska tiedän sen, ei minun
tarvitse vakuutella että olisin niin tehnyt.
Moinen periaate olisi sinullekkin hyväksi, sillä
väärien todistusten antaminen ei ole oikein
yhdenkään lain mukaan..Paitsi
ateistien "tarkoitus pyhittää keinot"-periaatteen
mukaan.
"Hienoa. Rukoiletko sitten minunkin puolestani?"
Sopii!
"Vastaa vain kysymykseen. Ai niin, eihän se ole
mahdollista..."
Vastasitko sinä?
> Minun kantani on ollut jo pitkään
Oho. Oikein kanta asiaan.
> Mikä on sinun mukaasi tämä "tulkintaperiaate?"
Tulikntaperiaate on: "profetiat toteutuvat".
> Mutta arvaajat saivat kiven päähän mooseksen lain mukaan.
Ohhon. Areveletko näin?
> "Niin. etkä sinä kiellä valehdelleesi. Se ei ole
> minulle yllätys."
> Enkö?
Et. Olisit voinut tehdä sen tässäkin. Etkä edelleenkään kiellä.
> Olisi melko yllättys että kääntyisit omia arvioitasi vastaan,
Olisi yllätys, jos sinä kääntyisit arvioitani vastaan.
> eli ei ole siis moinen kommentti yllätys, vaikkakin olet kyllä puhunut esim. agnostikko yms. asiassa itsesi pussiin..
Aha. Vai niin.
> Jos sinä taas luopuisit itsepetoksestasi niin se taas voisi rauettaa pseudohippi-syndrooman.
Joopa. Olisihan se hienoa. "son absoluuttinen totuus".
> Laki on annettu jo ammoin, mutta sitäkin te suklaavallankumoukselliset häpäisette..
Oletko ihan itse keksinyt sanan "suklaavallankumouksellinen"?
> olen itseäni kohtaan kriittinen, kuin myös muita.
No enpä ole kummoistakaan itsekrittiikkiä ainakaan teksteissäsi havainnut.
> Ei ole rakkautta sanoa toiselle se mitä hän haluaa kuulla, vaan se mitä hänen on tarpeen kuulla.
Niinpä niin. Ja toisten tarpeet tiedät sinä, vain?
> Onko sinusta lähimmäisen kunnioitusta antaa lähimmäisen joutua kadotukseen?
On. Tätä et kylläkään ymmärrä, mutta sille en voi mitään. Vastaat muuten taas joka asiaan kysymyksellä, surullista.
> sitä saa mitä tilataan.
Jaaha. Näinkö on?
> "Älä valehtele, ethän?"
> En toki.
No se on hyvä, että edes osa väitteistäsi on rehellisiä.
> "Kysyin sinun mielipidettäsi. Lukemalla koraania
> se ei selviä."
> Sen minä annoinkin.
Heh: vastauksesi selkeään kysymykseen oli "Otappa koraanin kätöseesi ja lue se julki. ". Erikoinen mielipide.
> Mutta jos taas tarkoitat että mikä on minun kantani ko. asiasta
Oho. Ymmärsit jonkun asian. Sehän on hienoa.
> ELi saatana tekeytyi gabrieliksi.
Koraani on siis mielestäsi saatanasta. Miksi tällaisen pikkuasiankin selvillesaaminen sinulta on niin tavattoman vaikeaa?
> Buddhalaisuus on enempikin filosofia, kuin myös kung futselaisuus
Niin. Ei siis mikään uskonto.
> Tarkoitin esimerkkinen sinulle, joka et tunnu näkevän metsää vaikka olisit siellä..
Joopa joo. Aivan.
> Mitä niistä, sillä niin ei ole ainakaan minulle suunnatuissa viesteissä ollut.
Ymmärtämättömyydellesi en voi mitään.
> Minähän niitä olenkin esittänyt,
Et ole esim. kiistänyt tietoisesti valehdelleesi.
> En myöskään kiistänyt luonnollisenkuoleman mahdollisuutta,
No miksi tapoit kissasi?
> tai sitten en halua tietää miten on tapasi käyttäytyä hautajaisissa.
Ei se mitään. En sitä sinulle kerrokaan.
> Sanotaan..Ei ole muuten se ainut joka voi todistaa vastaan...
Noh noh. Koeta nyt päästä irti valehtelustasi.
> Etkö sanonut? "Sekä tieto- että fiktiivisen kirjallisuuden tuntemuksesi vaikuttaa melko vähäiseltä."
Niin. Vaikutelmat ovat tosia, lapsi pieni. Vaikutelma sivistyksesi vähäisyydestä muuten vahvistuu viesti viestiltä.
> Huvittavaa että se joka syyttää valehtelusta eniten, se myös siitä jää housut nilkoissa kiinni.
Joo. Nauretaan yhdessä.
> Englannin kielen taidon ei tarvitse olla huono, jos kirjoitan sinulle liian monimutkaisia sanoja.
Se on ihan hyvä se. Onneksi olet vähentänyt vieraskielisiä sanoja kirjoituksissasi, kun sinulla tuntuu olevan niiden kanssa vaikeusksia.
> Heh, koita päättää, onnittelit kun sanoin että sinun suhteesi_on_helppo olla oikeassa, mutta sitten se onkin minulle vaikeaa
Heh. Joopa. Kyllä täytyy koettaa. Monikin asia tuntuu sinulle olevan vaikeaa.
> Sinun mukaasi se perustuu kirjaan.
Älä höpötä. Niitä kahta sanaa, jotka kuvaavat sitä, mihin logiikka perustuu, et tiedä. Eikö ole kiusallista?
> Ymmärrän sen paremmin kuin sinä,
Ahaa. Sehän on hienoa.
> kirjoitin taas Englantia, kyllä nyt ruoppaa..
Lienee ollut kova ponnistus saada aikaan kolme virheetöntä sanaa ja yksi prepositio... Onneksi olkoon.
> Onnellisuus on nykypäivänä etuus.
Voi että sinä huudat maailmalle pahaa oloasi.
> Ahaa, kuka ei siis ymmärtänyt niitä vastauksia?
Sinä.
> Älä siirrä kysymystä asianyhteydestä.
Heh. Kyvyttömyys ymmärtää abstrakteja asioita on ilmiselvää. Miten en sitä ole aiemmin huomannutkaan. Elämäsi saattaa tosiaan olla oikeasti aika vaikeaa.
> Minä kysyin sinulta.
Lue edelliset viestini. Samoja asioita ei millään jaksa kirjoittaa kymmeniä kertoja uudelleen.
> ¨Mistä mihin?
Heh. Jaa-a, mietipä sitä.
> Minä tarkoitin sitä että sinusta toistenkin kunnioittamisessa poikkeus vahvistaa säännön jne..
Kunnioittamisessa ei ole mitään sääntöä, lapsi hyvä. Minet ihmiset ovat kunnioituksen arvoisia, mutta eivät kaikki. Muutamat kaipaavat ja tarvitsevat myös sääliä.
> Kysymys oli osoitettu sinulle..
Aha. Sepäs hhienoa. Vastaukset löydät edeltävisä viesteistäni.
> Mutta hyvä piirre on se että näytät alkaneen uskomaan Jumalaan.
Heh. Sinä olet erinomainen todiste sen puolesta, että jumalia ei ole.
> Kehutaanpa niissä vieläpä esimerkilliseksi ja reiluksi työtovereita kohtaan.
Hienoa. Oletko kirjoittanut ne ihan itse?
> Esimerkiksi en näytä tulevan suomi24.fin ihmisten kera toimeen.
Hupaisaa on se, että niin haluat juuri asioiden olevankin.
> Heh, eikö meillä ollut se mistä ne tulee tiedossa,
Niin. Kyllä se on tiedossa. Sinun bensarahasi tulevt osaltaan esim minun tuottamastani lisäarvosta, ja hyvä niin.
> Tunnetko sinä itsesi hyödyttömäksi
jollet tee työtä?
Vaikea sanoa. Olen ollut työelämässä koko ikäni, yhtä kahden kuukauden jaksoa lukuunottamatta.
> Onko vapaaehtoistyö tuonut sinulle helpotuksen?
Valitettavasti minulla ei ole juurikaan aikaa vapaaehtoistyöhön. Sinulle suosittelen sitä siksi, että sinulla aikaa tuntuu riittävän.
Uusi Jerusalem:
Heh. Et edes tähän osaa itse vastata. Mikähän olisi riittävän yksinkertainen kysymys... Hupaisaa muuten, että kristityt palvovat nuorta lammasta...
> Ei juurikaan, mutta uskottavuutesi rippeet se on
vienyt.
Ahaa. Sepäs hauskaa. Tiedätkö, mitä tarkoittaa sana "uskottavuus"?
> Kyseessä oliki arvelu, eikä kukaan ole puhunut
profetiasta.
Niin. KOkeile nyt sitä rukoilua.
"Olen erittäin hyvin selivllä
palkanmuodostumiseni perusteista. Minusta sinä et
herätä naurunhalua vaan sääliä. En osaa suhtautua
humoristisesti toisen ihmisen onnettomuuteen."
> Heh, omaasiko sitten osaat?
Osaan.
> Siitä herääkin kysymys että miten voit pitää vaikenemista myöntymisen merkkinä?
Jaa. Kysy tästä äidiltäsi.
> Voin kuvitella sinun kiusaamassa ja nimittelemässä vammaisia jotka eivät pysty vastaamaan.
Mielikuvituksesi on... erikoinen.
> Sekös sinua ruoppaa kun et nyt siinä onnistu..
Ruoppaaminen on vesistöpohjan kaivamista.
> Mainittakoon että en ole joutunut väkivallasta ko. toimenpiteiden kohteeksi,
Ahaa. Olet siis onnistunut. Koska viimeksi?
> Katsos jos antaisi nyrkkien puhua, niin
miksi ihmeessä olisin keskutelupalstoilla missä
son käytännössä mahdotonta?
Kuten sanottu, en ole mikään persoonallisuushäiriöiden asiantuntija. Keksutelupalstoilla pyörit siksi, että täällä voit olla sellainen kun tosielämssäsi haluaisit.
> Saada nimensä kertomaan mielisairaudesta. :D
Superhieno teoria sinulla, ihanko itse keksit? Valitettavasti minun täytyy todeta, että "Pseudohippi" ei ole nimeni. Olen pahoillani, että minä näin joudun turmelemaan jatuksen, jota olet hellinyt mielessäsi päiväkausia.
> "Etkä uskalla valehdella."
> Saati tahdo.
Niin tässä asiassa, sen olen huomannut. Miksi sitten valehtelet monessa muussa?
> Ja koska tiedän sen, ei minun tarvitse vakuutella että olisin niin tehnyt.
Aha. Taas valehtelet. Koeta nyt vähentää...
> Paitsi ateistien "tarkoitus pyhittää keinot"-periaatteen mukaan.
Heh. Oliko tämä päivän huumoripala?
> "Hienoa. Rukoiletko sitten minunkin puolestani?"
> Sopii!
Ihanko polvillasi sängyn vieressä, vai onko sinulla kenties kotialttaari? Puolestani on muuten rukoiltu palstalaistenkin toimesta useasti. Tervemenoa joukkoon.
> Vastasitko sinä?
Jaa. Jos ei osaa lukea, ei kirjoitettuja sanoja ymmärrä. En oikein enää jaksa vastata sinulle. Lue edeltävät viestini tässä(kin) keskustelussa.
"Oho. Oikein kanta asiaan."
Vieläpä selkeä tosin kuin sinun epävarma-
ateistisuus.
"Tulikntaperiaate on: "profetiat toteutuvat".
Joka ei olisi ollut mahdollinen ilman käytännön
toteutumista. Tosin, minä en_ole_profetoinut
mitään täällä.
"Ohhon. Areveletko näin?"
En, se lukee toorassa.
"Et. Olisit voinut tehdä sen tässäkin. Etkä
edelleenkään kiellä."
Miksi puolustautua aiheettomia syytöksiä
vastaan?
"Olisi yllätys, jos sinä kääntyisit arvioitani
vastaan."
Vielä suurempi jos ne olisivat tosia.
"Olisihan se hienoa. "son absoluuttinen totuus".
Ai pseudohippi-syndrooma.
"Oletko ihan itse keksinyt
sanan "suklaavallankumouksellinen"?"
¨Kyllä.
"No enpä ole kummoistakaan itsekrittiikkiä
ainakaan teksteissäsi havainnut."
Miksi esittäisin sen sinulle?
"Niinpä niin. Ja toisten tarpeet tiedät sinä,
vain?"
Ainakin sen pelastumisen suhteen. Armosta.
"On. Tätä et kylläkään ymmärrä, mutta sille en
voi mitään. Vastaat muuten taas joka asiaan
kysymyksellä, surullista."
En ymmärräkkään, en todellakaan. (sori pettymys,
en vastannut tällä kertaa tavalla mikä tuhoaa
kysymyksen;)
"Näinkö on?"
Mitä päättelisit?
"No se on hyvä, että edes osa väitteistäsi on
rehellisiä."
Olisipa sinullakin..
"Heh: vastauksesi selkeään kysymykseen
oli "Otappa koraanin kätöseesi ja lue se
julki. ". Erikoinen mielipide."
Älä pelleile, alunperäinen "mielipide" mitä tässä
meinasin meni näin: "Mutta koraanin sisäisten ja
ulkoisten
ristiriitojen takia (näistä lisää islam
keskustelussa) se ei sitä voi olla. Ja koraani on
enkelin ilmoittama."
"Ymmärsit jonkun asian. Sehän on hienoa."
Niin on. Vieläpä kun sinäkin voisit niin tehdä.
"Koraani on siis mielestäsi saatanasta. Miksi
tällaisen pikkuasiankin selvillesaaminen sinulta
on niin tavattoman vaikeaa?"
Koska et heti tunnu käsittävän mitä sinulle
sanotaan. Olen kehoittanut myös katsomaan islam-
keskusteluja, joissa on lisää aiheesta.
"Niin. Ei siis mikään uskonto."
Sellaisiksi ne lasketaan.
"Ymmärtämättömyydellesi en voi mitään."
Saati omallesi.
"Et ole esim. kiistänyt tietoisesti
valehdelleesi."
Huokaus..lue ylempää tähän vastaus...
"No miksi tapoit kissasi?"
kuten sanoin, että en kiistänyt
luonnollisenkuoleman mahdollisuutta
"En sitä sinulle kerrokaan."
Hyvä.
"Koeta nyt päästä irti valehtelustasi."
Aloita maailmanparantaminen omasta itsestäsi.
"Niin. Vaikutelmat ovat tosia, lapsi pieni.
Vaikutelma sivistyksesi vähäisyydestä muuten
vahvistuu viesti viestiltä."
Älä yritä luikerrella, vaikutelmat pseudohippi-
syndroomasta vahvistuvat sinun omasta ansiostasi.
"Nauretaan yhdessä."
Sano milloin aloitetaan.
"Se on ihan hyvä se. Onneksi olet vähentänyt
vieraskielisiä sanoja kirjoituksissasi, kun
sinulla tuntuu olevan niiden kanssa vaikeusksia."
Edelleenkään en voine sille mitään että syytät
minua sanoista joiden merkitystä et tajua.
"Monikin asia tuntuu sinulle olevan vaikeaa."
Voi poika poloinen, omien ongelmiensa projisointi
toisiin tuskin muuttaa ongelmaasi.
"Älä höpötä. Niitä kahta sanaa, jotka kuvaavat
sitä, mihin logiikka perustuu, et tiedä. Eikö ole
kiusallista?"
Heh, eipä juuri. Sillä toisen mielipiteen
arvaaminen ei ole niinkään tiedosta kiinni. Sinun
tapauksessa kaikki kun on kovin subjektiivista..
"Lienee ollut kova ponnistus saada aikaan kolme
virheetöntä sanaa ja yksi prepositio... Onneksi
olkoon."
Jos niiden ymmärtäminen on tuottanut paljon
miettimistä, niin se ei tarkoita että niiden
keksiminen olisi.
"Voi että sinä huudat maailmalle pahaa oloasi."
Jälleen yksi oire pseudohipin skitsofreenisesta
syndroomasta: sanot minun sinun kanssa käymän
keskustelun olevan "pahan olon huutoa maailmalle"
eli pidät itseäsi maailmana?
"> Ahaa, kuka ei siis ymmärtänyt niitä
vastauksia?
Sinä."
Kehoittaisin miettimään toistakin
vastausmahdollisuutta.
"Kunnioittamisessa ei ole mitään sääntöä, lapsi
hyvä. Minet ihmiset ovat kunnioituksen arvoisia,
mutta eivät kaikki. Muutamat kaipaavat ja
tarvitsevat myös sääliä."
Sitä minä olenkin sanonut, mutta nyt sinäkin sen
vasta ymmärsit. Sillä sinä alunalkaen aloit
säännötteleen kunnioitusta.
"Vastaukset löydät edeltävisä viesteistäni."
Tuskin..
"Heh. Sinä olet erinomainen todiste sen puolesta,
että jumalia ei ole."
Edelleen kehoittaisin miettimään miksi
kiukuttelet Jumalalle, jos keskustelusi minun
kanssani menee päin seiniä?
"Heh. Kyvyttömyys ymmärtää abstrakteja asioita on
ilmiselvää. Miten en sitä ole aiemmin
huomannutkaan. Elämäsi saattaa tosiaan olla
oikeasti aika vaikeaa."
Ei suinkaan, en paljon puhuisi kyvyttömyydestä
ymmärtää abstrakteja asioita kun kerran itse
pakoilet, ja viet kysymyksiä pois
asianyhteydestä..Ehkä son tahallista, ehkä
tahatonta, sääli kumminkin.
"Hienoa. Oletko kirjoittanut ne ihan itse?"
En olekkaan tiennyt että työtodistuksia voi
kirjoittaa itse itselleen, oletko tehnyt sitä
kauankin?
"Hupaisaa on se, että niin haluat juuri asioiden
olevankin."
Näyttää olevan päinvastoin..
"Niin. Kyllä se on tiedossa. Sinun bensarahasi
tulevt osaltaan esim minun tuottamastani
lisäarvosta, ja hyvä niin."
Vainko sinun? SInäkö olet ollut minun
työnantajani? Jos asia on niin, niin vaivan
säästämiseksi voinet lähettää ne minulle suoraan?
Onko pseudohippi siis suomen pankki? Hänkö on
rahan takana? Et sinäkään ole muuten kieltänyt
minun epäilyksiäni siitä että pidät työnäsi
paskan jauhamista täällä, ehkä asia on niin
(ainakin sinun logiikan mukaan)
"Vaikea sanoa. Olen ollut työelämässä koko ikäni,
yhtä kahden kuukauden jaksoa lukuunottamatta."
Rankaisitko itseäsi tuosta ko. ajasta?
"Valitettavasti minulla ei ole juurikaan aikaa
vapaaehtoistyöhön. Sinulle suosittelen sitä
siksi, että sinulla aikaa tuntuu riittävän."
No vapaaehtoisesti minä tässä sinuakin autan
tunnustamaan vaivasi..Mitä tulee aikaan niin
ainut kontakti sinulla minuun on tämä keskustelu,
johon sinäkin otat osaa, eli sen todisteen
pohjalta meillä on sitä saman verran. (Riippuen
kirjoitusnopeudesta tosin)
"Heh. Et edes tähän osaa itse vastata. Mikähän
olisi riittävän yksinkertainen kysymys...
Hupaisaa muuten, että kristityt palvovat nuorta
lammasta..."
Koska minä en ole keksinyt Uutta Jerusalemia,
niin sen tähden näytin alkuperäisen lähteen.
Tuo "nuori lammas" tosin on kielikuva.
"Ahaa. Sepäs hauskaa. Tiedätkö, mitä tarkoittaa
sana "uskottavuus"?"
Sitä sinun kannattaa miettiä.
"Niin. KOkeile nyt sitä rukoilua."
Miten se tähän liittyy?
"Jaa. Kysy tästä äidiltäsi."
Mitähän Freud sanoisi äitimaniastasi?
"Mielikuvituksesi on... erikoinen."
Ehkäpä vielä totuudenkin mukainen..
"Ruoppaaminen on vesistöpohjan kaivamista."
Lue sanakirjasta mitä symbolinen tai kielikuva
meinaa.
"> Mainittakoon että en ole joutunut väkivallasta
ko. toimenpiteiden kohteeksi,
Ahaa. Olet siis onnistunut. Koska viimeksi?"
Heh, luulisi että the cell elokuvassa esiintyneen
hullun mieli on melkoilailla samannäköinen kuin
pseudohippiskitsofreniaa sairastavan..Näet siis
kirjamia, kuuletko ääniäkin?
"Kuten sanottu, en ole mikään
persoonallisuushäiriöiden asiantuntija.
Keksutelupalstoilla pyörit siksi, että täällä
voit olla sellainen kun tosielämssäsi haluaisit."
Sen kyllä huomaa, mutta edelleenki olisi kiva
tietää että miten käyttää nyrkkejä
keskustelupalstalla?
"Superhieno teoria sinulla, ihanko itse keksit?
Valitettavasti minun täytyy todeta,
että "Pseudohippi" ei ole nimeni. Olen
pahoillani, että minä näin joudun turmelemaan
jatuksen, jota olet hellinyt mielessäsi
päiväkausia."
SInulla on vissiin edellisistä ja tästäkin
vastauksista päätellen huonomuisti, tietääksemme
olemme puhuneet anonyymiuudesta.
En tosin kyllä ihmettelisi vaikka nimesi olisikin
se.
"Aha. Taas valehtelet. Koeta nyt vähentää..."
EN voi vähentää sinun tapaasi sanoa
vääriätodistuksia. Sinun täytyy nyt tässä
tapauksessa tunnustaa ongelma omalle itsellesi
eikä syyttää siitä muita.
"Heh. Oliko tämä päivän huumoripala?"
Erikoinen on pojalla huumorintaju.
"Ihanko polvillasi sängyn vieressä, vai onko
sinulla kenties kotialttaari? Puolestani on
muuten rukoiltu palstalaistenkin toimesta
useasti. Tervemenoa joukkoon."
Millä tavalla uskot asennon vaikuttavan
rukoukseen?
"Jaa. Jos ei osaa lukea, ei kirjoitettuja sanoja
ymmärrä. En oikein enää jaksa vastata sinulle.
Lue edeltävät viestini tässä(kin) keskustelussa."
Samaa olen sanonut sinusta.
"Oho. Oikein kanta asiaan."
Vieläpä selkeä tosin kuin sinun epävarma-
ateistisuus.
"Tulikntaperiaate on: "profetiat toteutuvat".
Joka ei olisi ollut mahdollinen ilman käytännön
toteutumista. Tosin, minä en_ole_profetoinut
mitään täällä.
"Ohhon. Areveletko näin?"
En, se lukee toorassa.
"Et. Olisit voinut tehdä sen tässäkin. Etkä
edelleenkään kiellä."
Miksi puolustautua aiheettomia syytöksiä
vastaan?
"Olisi yllätys, jos sinä kääntyisit arvioitani
vastaan."
Vielä suurempi jos ne olisivat tosia.
"Olisihan se hienoa. "son absoluuttinen totuus".
Ai pseudohippi-syndrooma.
"Oletko ihan itse keksinyt
sanan "suklaavallankumouksellinen"?"
¨Kyllä.
"No enpä ole kummoistakaan itsekrittiikkiä
ainakaan teksteissäsi havainnut."
Miksi esittäisin sen sinulle?
"Niinpä niin. Ja toisten tarpeet tiedät sinä,
vain?"
Ainakin sen pelastumisen suhteen. Armosta.
"On. Tätä et kylläkään ymmärrä, mutta sille en
voi mitään. Vastaat muuten taas joka asiaan
kysymyksellä, surullista."
En ymmärräkkään, en todellakaan. (sori pettymys,
en vastannut tällä kertaa tavalla mikä tuhoaa
kysymyksen;)
"Näinkö on?"
Mitä päättelisit?
"No se on hyvä, että edes osa väitteistäsi on
rehellisiä."
Olisipa sinullakin..
"Heh: vastauksesi selkeään kysymykseen
oli "Otappa koraanin kätöseesi ja lue se
julki. ". Erikoinen mielipide."
Älä pelleile, alunperäinen "mielipide" mitä tässä
meinasin meni näin: "Mutta koraanin sisäisten ja
ulkoisten
ristiriitojen takia (näistä lisää islam
keskustelussa) se ei sitä voi olla. Ja koraani on
enkelin ilmoittama."
"Ymmärsit jonkun asian. Sehän on hienoa."
Niin on. Vieläpä kun sinäkin voisit niin tehdä.
"Koraani on siis mielestäsi saatanasta. Miksi
tällaisen pikkuasiankin selvillesaaminen sinulta
on niin tavattoman vaikeaa?"
Koska et heti tunnu käsittävän mitä sinulle
sanotaan. Olen kehoittanut myös katsomaan islam-
keskusteluja, joissa on lisää aiheesta.
"Niin. Ei siis mikään uskonto."
Sellaisiksi ne lasketaan.
"Ymmärtämättömyydellesi en voi mitään."
Saati omallesi.
"Et ole esim. kiistänyt tietoisesti
valehdelleesi."
Huokaus..lue ylempää tähän vastaus...
"No miksi tapoit kissasi?"
kuten sanoin, että en kiistänyt
luonnollisenkuoleman mahdollisuutta
"En sitä sinulle kerrokaan."
Hyvä.
"Koeta nyt päästä irti valehtelustasi."
Aloita maailmanparantaminen omasta itsestäsi.
"Niin. Vaikutelmat ovat tosia, lapsi pieni.
Vaikutelma sivistyksesi vähäisyydestä muuten
vahvistuu viesti viestiltä."
Älä yritä luikerrella, vaikutelmat pseudohippi-
syndroomasta vahvistuvat sinun omasta ansiostasi.
"Nauretaan yhdessä."
Sano milloin aloitetaan.
"Se on ihan hyvä se. Onneksi olet vähentänyt
vieraskielisiä sanoja kirjoituksissasi, kun
sinulla tuntuu olevan niiden kanssa vaikeusksia."
Edelleenkään en voine sille mitään että syytät
minua sanoista joiden merkitystä et tajua.
"Monikin asia tuntuu sinulle olevan vaikeaa."
Voi poika poloinen, omien ongelmiensa projisointi
toisiin tuskin muuttaa ongelmaasi.
"Älä höpötä. Niitä kahta sanaa, jotka kuvaavat
sitä, mihin logiikka perustuu, et tiedä. Eikö ole
kiusallista?"
Heh, eipä juuri. Sillä toisen mielipiteen
arvaaminen ei ole niinkään tiedosta kiinni. Sinun
tapauksessa kaikki kun on kovin subjektiivista..
"Lienee ollut kova ponnistus saada aikaan kolme
virheetöntä sanaa ja yksi prepositio... Onneksi
olkoon."
Jos niiden ymmärtäminen on tuottanut paljon
miettimistä, niin se ei tarkoita että niiden
keksiminen olisi.
"Voi että sinä huudat maailmalle pahaa oloasi."
Jälleen yksi oire pseudohipin skitsofreenisesta
syndroomasta: sanot minun sinun kanssa käymän
keskustelun olevan "pahan olon huutoa maailmalle"
eli pidät itseäsi maailmana?
"> Ahaa, kuka ei siis ymmärtänyt niitä
vastauksia?
Sinä."
Kehoittaisin miettimään toistakin
vastausmahdollisuutta.
"Kunnioittamisessa ei ole mitään sääntöä, lapsi
hyvä. Minet ihmiset ovat kunnioituksen arvoisia,
mutta eivät kaikki. Muutamat kaipaavat ja
tarvitsevat myös sääliä."
Sitä minä olenkin sanonut, mutta nyt sinäkin sen
vasta ymmärsit. Sillä sinä alunalkaen aloit
säännötteleen kunnioitusta.
"Vastaukset löydät edeltävisä viesteistäni."
Tuskin..
"Heh. Sinä olet erinomainen todiste sen puolesta,
että jumalia ei ole."
Edelleen kehoittaisin miettimään miksi
kiukuttelet Jumalalle, jos keskustelusi minun
kanssani menee päin seiniä?
"Heh. Kyvyttömyys ymmärtää abstrakteja asioita on
ilmiselvää. Miten en sitä ole aiemmin
huomannutkaan. Elämäsi saattaa tosiaan olla
oikeasti aika vaikeaa."
Ei suinkaan, en paljon puhuisi kyvyttömyydestä
ymmärtää abstrakteja asioita kun kerran itse
pakoilet, ja viet kysymyksiä pois
asianyhteydestä..Ehkä son tahallista, ehkä
tahatonta, sääli kumminkin.
"Hienoa. Oletko kirjoittanut ne ihan itse?"
En olekkaan tiennyt että työtodistuksia voi
kirjoittaa itse itselleen, oletko tehnyt sitä
kauankin?
"Hupaisaa on se, että niin haluat juuri asioiden
olevankin."
Näyttää olevan päinvastoin..
"Niin. Kyllä se on tiedossa. Sinun bensarahasi
tulevt osaltaan esim minun tuottamastani
lisäarvosta, ja hyvä niin."
Vainko sinun? SInäkö olet ollut minun
työnantajani? Jos asia on niin, niin vaivan
säästämiseksi voinet lähettää ne minulle suoraan?
Onko pseudohippi siis suomen pankki? Hänkö on
rahan takana? Et sinäkään ole muuten kieltänyt
minun epäilyksiäni siitä että pidät työnäsi
paskan jauhamista täällä, ehkä asia on niin
(ainakin sinun logiikan mukaan)
"Vaikea sanoa. Olen ollut työelämässä koko ikäni,
yhtä kahden kuukauden jaksoa lukuunottamatta."
Rankaisitko itseäsi tuosta ko. ajasta?
"Valitettavasti minulla ei ole juurikaan aikaa
vapaaehtoistyöhön. Sinulle suosittelen sitä
siksi, että sinulla aikaa tuntuu riittävän."
No vapaaehtoisesti minä tässä sinuakin autan
tunnustamaan vaivasi..Mitä tulee aikaan niin
ainut kontakti sinulla minuun on tämä keskustelu,
johon sinäkin otat osaa, eli sen todisteen
pohjalta meillä on sitä saman verran. (Riippuen
kirjoitusnopeudesta tosin)
"Heh. Et edes tähän osaa itse vastata. Mikähän
olisi riittävän yksinkertainen kysymys...
Hupaisaa muuten, että kristityt palvovat nuorta
lammasta..."
Koska minä en ole keksinyt Uutta Jerusalemia,
niin sen tähden näytin alkuperäisen lähteen.
Tuo "nuori lammas" tosin on kielikuva.
"Ahaa. Sepäs hauskaa. Tiedätkö, mitä tarkoittaa
sana "uskottavuus"?"
Sitä sinun kannattaa miettiä.
"Niin. KOkeile nyt sitä rukoilua."
Miten se tähän liittyy?
"Jaa. Kysy tästä äidiltäsi."
Mitähän Freud sanoisi äitimaniastasi?
"Mielikuvituksesi on... erikoinen."
Ehkäpä vielä totuudenkin mukainen..
"Ruoppaaminen on vesistöpohjan kaivamista."
Lue sanakirjasta mitä symbolinen tai kielikuva
meinaa.
"> Mainittakoon että en ole joutunut väkivallasta
ko. toimenpiteiden kohteeksi,
Ahaa. Olet siis onnistunut. Koska viimeksi?"
Heh, luulisi että the cell elokuvassa esiintyneen
hullun mieli on melkoilailla samannäköinen kuin
pseudohippiskitsofreniaa sairastavan..Näet siis
kirjamia, kuuletko ääniäkin?
"Kuten sanottu, en ole mikään
persoonallisuushäiriöiden asiantuntija.
Keksutelupalstoilla pyörit siksi, että täällä
voit olla sellainen kun tosielämssäsi haluaisit."
Sen kyllä huomaa, mutta edelleenki olisi kiva
tietää että miten käyttää nyrkkejä
keskustelupalstalla?
"Superhieno teoria sinulla, ihanko itse keksit?
Valitettavasti minun täytyy todeta,
että "Pseudohippi" ei ole nimeni. Olen
pahoillani, että minä näin joudun turmelemaan
jatuksen, jota olet hellinyt mielessäsi
päiväkausia."
SInulla on vissiin edellisistä ja tästäkin
vastauksista päätellen huonomuisti, tietääksemme
olemme puhuneet anonyymiuudesta.
En tosin kyllä ihmettelisi vaikka nimesi olisikin
se.
"Aha. Taas valehtelet. Koeta nyt vähentää..."
EN voi vähentää sinun tapaasi sanoa
vääriätodistuksia. Sinun täytyy nyt tässä
tapauksessa tunnustaa ongelma omalle itsellesi
eikä syyttää siitä muita.
"Heh. Oliko tämä päivän huumoripala?"
Erikoinen on pojalla huumorintaju.
"Ihanko polvillasi sängyn vieressä, vai onko
sinulla kenties kotialttaari? Puolestani on
muuten rukoiltu palstalaistenkin toimesta
useasti. Tervemenoa joukkoon."
Millä tavalla uskot asennon vaikuttavan
rukoukseen?
"Jaa. Jos ei osaa lukea, ei kirjoitettuja sanoja
ymmärrä. En oikein enää jaksa vastata sinulle.
Lue edeltävät viestini tässä(kin) keskustelussa."
Samaa olen sanonut sinusta.
> Joka ei olisi ollut mahdollinen ilman käytännön toteutumista.
Ohhoh. Ai että ihan käytännön toteutuminen. Niinhän ne profetiat aina toteutuu, suuri kaupunkikin tuossa juuri vallattiin...
> En, se lukee toorassa.
Vai niiin. Arveletko sen lukevan oikein toorassa?
> Miksi puolustautua aiheettomia syytöksiä vastaan?
Niin. Tai aiheellisia. Olethan omastakin mielestäsi vain syntinen surkimus.
> Vielä suurempi jos ne olisivat tosia.
Ei se ole yllätys.
> "Oletko ihan itse keksinyt
> sanan "suklaavallankumouksellinen"?"
> ¨Kyllä.
Näin arvelinkin.
> "No enpä ole kummoistakaan itsekrittiikkiä
> ainakaan teksteissäsi havainnut."
> Miksi esittäisin sen sinulle?
Et sinä sitä kykenekään esittämään, joten älä suotta edes vaivaudu yrittämään.
> Ainakin sen pelastumisen suhteen. Armosta.
Onko taas kyseessä tämä "son absoluuttinen totuus"? Mistä teitä jumalien määräilijöitä aina riittääkin...
> En ymmärräkkään, en todellakaan.
Älä huolehdi. Sinula on silti mahdollisuus elää ihan hyvä elämä. Se tosin vaatii sinulta hiukan omatoimisuutta ja uskoa itseesi.
> Olisipa sinullakin..
Et kykene osoittamaan väitteitäni virheellisiksi, et ole oikeastaan kertaakaan edes yrittänyt. Toisin kun minä olen tehnyt sinun "väitteillesi".
> Älä pelleile, alunperäinen "mielipide" mitä tässä meinasin meni näin: "Mutta koraanin sisäisten ja
ulkoisten ristiriitojen takia (näistä lisää islam keskustelussa) se ei sitä voi olla. Ja koraani on enkelin ilmoittama."
Sinun mielipiteistäsi ei voi koskaan olla varma, ne kun tuppaavat vaihtumaan aina tarpeen mukaan. Nytkin tästä asiasta on kaksi vastakkaista mielipidettä, joko että koraani on enkelin ilmoittama tai koraani on (enkeliksi tekeytyneen) paholaisen ilmoittama. Minusta nuo ovat ristiriitaisia ja hyvinkin vastakkaisia mielipiteitä, jotka olet esittänyt peräkkäisissä viesteissäsi. Kantasi siis on minulle edelleen epäselvä. Ymmärrän, miksi laitat sanan "mielipide" lainausmerkkeihin. Löytyykö koraania lukemalla muuten tukea tuolle jälkimmäiselle mielipiteellesi?
> "Ymmärtämättömyydellesi en voi mitään."
> Saati omallesi.
Tiedätkös, et ole kovinkaan omaperäinen. osaat vain joko vastata kysymyksillä tai apinoida kanssakeskustelijaa.
> "Et ole esim. kiistänyt tietoisesti
> valehdelleesi."
> Huokaus..lue ylempää tähän vastaus...
Et kiellä edelleenkään.
> kuten sanoin, että en kiistänyt luonnollisenkuoleman mahdollisuutta
Niin. Kuolema on luonnollinen asia, vaikka se aiheutuisi väkivallastakin. Mitä pahaa kissasi oli sinulle tehnyt?
> Älä yritä luikerrella,
Mistä luikertelen? Lukemalla viestit hitaasti ja huolellisesti saattaisit ne ymmärtääkin.
> Sano milloin aloitetaan.
1 - 2 - 3 nyt! Hah hah haa.
> Edelleenkään en voine sille mitään että syytät minua sanoista joiden merkitystä et tajua.
Hyvä että vaihdoit viestisi otsikon virheellisestä englannista suomenkieliseksi. Tiedätkö, kenen kirjoittama on kirja "Ääni ja vimma"?
> Heh, eipä juuri. Sillä toisen mielipiteen arvaaminen ei ole niinkään tiedosta kiinni.
Jos sinulla olisi jonkinmoinen kirjallinen tai opillinen sivistystaso, tietäisit nämä kaksi sanaa. Ne eivät ole mielipidekysymys vaan aivan olennainen määrittely sille, mikä on logiikan perusta. Voit toki opetella ymmärtämään lukemaasi ja tutustua johonkin aihetta käsittelevään yleistajuiseen kirjaan (suosittelemani ei yliopiston kurssikirjana ollut kovinkaan "yleistajuinen", mutta silti mukavan kompakti.)
> Jos niiden ymmärtäminen on tuottanut paljon miettimistä, niin se ei tarkoita että niiden keksiminen olisi.
Ei tarkoitakaan. Sinun kohdallasi kuitenkin kolmeen sanaan mahtuu yleensä jo pari virhettä (kuten vaihtoehto-otsikossasi), joten virheettömän englannin tuottaminen lienee sinulle työlästä. Sanasi ja kielioppisi tuntuvatkin muuten usein ihan itse keksityltä.
> "Voi että sinä huudat maailmalle pahaa oloasi."
> sanot minun sinun kanssa käymän keskustelun olevan "pahan olon huutoa maailmalle" eli pidät itseäsi maailmana?
Ahaa. Ajatteletkin huutavasi sitten pahaa oloasi vain minulle. Voin valaista sinua ja kertoa, että tämä keskustelumme on täysin julkinen ja sitä voi seurata kuka haluaa.
> "Vastaukset löydät edeltävisä viesteistäni."
> Tuskin..
Etsivä löytää ja kysyvälle vastataan.
> Edelleen kehoittaisin miettimään miksi kiukuttelet Jumalalle,
En oikein voi kiukutella jumalille sen enempää kun vaaleanpunaisille yksisarvisillekaan.
> Ei suinkaan, en paljon puhuisi kyvyttömyydestä ymmärtää abstrakteja asioita
Niin. Sinun onkin parempi olla niistä puhumatta.
> En olekkaan tiennyt että työtodistuksia voi kirjoittaa itse itselleen,
Niinno, jos ei osaa kirjoittaa, ei voi kirjoittaa työtodistuksiakaan. Olet ehkä oppinut kirjoittamaan aika lähiaikoina. Valehetelun aloitit jo huomattavasti aiemmin.
> Näyttää olevan päinvastoin..
Niinpä. et kiistä tätkään arviotani. Ruoski vain itseäsi, se tekee sinulle niin hyvää...
> SInäkö olet ollut minun työnantajani?
Sinulla ei ole työnantajaa, joten rahasi tulevat yhteiskunnalta. Yhteiskunta taas saa rahansa niitä veronmaksajilta, jotka tuottavat lisäarvoa. Minä kuulun siihen joukkoon.
> Et sinäkään ole muuten kieltänyt minun epäilyksiäni siitä että pidät työnäsi paskan jauhamista täällä, ehkä asia on niin (ainakin sinun logiikan mukaan)
Työni ei ole paskan jauhamista täällä.
> Rankaisitko itseäsi tuosta ko. ajasta?
En. En myöskään ilmoittautunut työttömäksi enkä ryhtynyt maksattamaan autoni bensoja yhteiskunnalla.
> Mitä tulee aikaan niin ainut kontakti sinulla minuun on tämä keskustelu, johon sinäkin otat osaa, eli sen todisteen pohjalta meillä on sitä saman verran. (Riippuen kirjoitusnopeudesta tosin)
Niinpä niin. Olet viime kuukausina aktiivisimpia kirjoittajia, Elokuussa kirjoitit tänne enemmän viestejä kun kukaan muu, ohitit jopa pakanankin. Minä en juuri tähän aikaa tai ajatuksia uhraa, naputtelenpa vain mitä ensiksi mieleen tulee. Sinä et ole kovinkaan suuren vaivan väärtti.
> "Ahaa. Sepäs hauskaa. Tiedätkö, mitä tarkoittaa
> sana "uskottavuus"?"
> Sitä sinun kannattaa miettiä.
Mietin ja olen tullut siihen tulokseen, että et tiedä.
> Ehkäpä vielä totuudenkin mukainen..
Tiedätkö, mitä tarkoitetaan sanalla "totuus"?
> "Ruoppaaminen on vesistöpohjan kaivamista."
> Lue sanakirjasta mitä symbolinen tai kielikuva meinaa.
Heh. Et osaa muuuta kun matkia. Sanakirjassa (Otavan Suursanakirja) ei muuten ole ruoppaamiselle tarkoittamaasi sivumerkitystä.
> kuuletko ääniäkin?
Heh. Taas vastaat kysymyksellä. "Hän on täällä tänään..." (Tuomari Nurmiö). Kuulen juuri parhaillaan ääniä tuossa viewressä olevasta hopeanvärisestä muovirasiasta...
> mutta edelleenki olisi kiva tietää että miten käyttää nyrkkejä keskustelupalstalla?
En osaa sanoa. Sinähän se nyrkkien käytön asiantuntija olet, varmasti keksit jonkun keinon.
> tietääksemme olemme puhuneet anonyymiuudesta.
Niin. Siksi keksimäsi sana ei tuo nimeäni minnekään.
> EN voi vähentää sinun tapaasi sanoa vääriätodistuksia.
Niin. Mutta omaa valehteluasi voit. Suosittelen.
> Millä tavalla uskot asennon vaikuttavan rukoukseen?
Taas pakoilet vastaamalla kysymyksellä. No, minä en usko asennon vaikuttavan rukoilemiseen, en myöskään usko rukoilemisen vaikuttavan muuhun kun rukoilijaan itseensä. Kunhan yleisestä mielenkiinnosta kyselen. Minusta on hupaisaa jajtella sinua puristamassa käsiäsi yhteen, luomassa syvällisenoloisia katseita jonnekin ja pyytelemäss jotakin minulle joltakin. Koetan vain tarkentaa tätä mielikuvaa.
> Samaa olen sanonut sinusta.
Aloita sinä, jolla tuntuu olevan siihen enemmän tarvetta.
"Ohhoh. Ai että ihan käytännön toteutuminen.
Niinhän ne profetiat aina toteutuu,
suuri kaupunkikin tuossa juuri vallattiin..."
Eivät toki aina, mutta toteutunut on aina
toteutunut. Mutta Kabul ole välttämättä
kaikille suuri.
"Vai niiin. Arveletko sen lukevan oikein
toorassa?"
Tiedän sen lukevan.
"Niin. Tai aiheellisia. Olethan omastakin
mielestäsi vain syntinen surkimus."
Niin olenkin, hyvä että sinä sentään olet kuin
pyhimys? Mutta kuten sanoin,
aiheelliset ovat sitten asia erikseen.
"Et sinä sitä kykenekään esittämään, joten älä
suotta edes vaivaudu yrittämään."
Et muuten vastannut kysymykseeni?
"Onko taas kyseessä tämä "son absoluuttinen
totuus"? Mistä teitä jumalien
määräilijöitä aina riittääkin..."
Kumpikohan määräilee jumalia jos kerran sinusta
jumalan muuttaa oma henkilökohtainen
mielipide asiasta?
"Älä huolehdi. Sinula on silti mahdollisuus elää
ihan hyvä elämä. Se tosin
vaatii sinulta hiukan omatoimisuutta ja uskoa
itseesi."
Niin varmasti onkin, sinulta se vaatii ongelmasi
tunnustamisen.
"Et kykene osoittamaan väitteitäni
virheellisiksi, et ole oikeastaan kertaakaan
edes yrittänyt. Toisin kun minä olen tehnyt
sinun "väitteillesi"."
Heh, niinkö? Vieläpä jos minäkin olisin siitä
tietoinen. Kun sinulta loppui
vitsit agnostikko-aiheen suhteen ilmoitit vain
ettet osaa selittää sitä,
mutta et sitten sen kummemin osoittanut minua
vääräksikään.
"Sinun mielipiteistäsi ei voi koskaan olla varma,
ne kun tuppaavat vaihtumaan
aina tarpeen mukaan. Nytkin tästä asiasta on
kaksi vastakkaista mielipidettä,
joko että koraani on enkelin ilmoittama tai
koraani on (enkeliksi tekeytyneen)
paholaisen ilmoittama. Minusta nuo ovat
ristiriitaisia ja hyvinkin vastakkaisia
mielipiteitä, jotka olet esittänyt peräkkäisissä
viesteissäsi. Kantasi siis
on minulle edelleen epäselvä. Ymmärrän, miksi
laitat sanan "mielipide" lainausmerkkeihin.
Löytyykö koraania lukemalla muuten tukea tuolle
jälkimmäiselle mielipiteellesi?"
Älä syyllisty itse siihen millä syytät minua
(taas kerran) ELi kyseessä
on joko sinun oma ymmärtämättömyytesi tai sitten
et vain edes yritä. Minähän
olen sanonut että koraanin mukaan sen ilmoitti
enkeli. Mutta kuten on sanottu niin tuo ko.
ilmoitus on vallan ristiriitainen, kiistäen
Jumalan pojan sekä evankeliumin. Ja taas siihen
on ratkaisuna se että Raamattu on sanonut sen
jopa sen enkelin joka niin tekee, olevan kirottu,
kuin myös että itse saatana matkii valon enkeliä.
Get it?
"Tiedätkös, et ole kovinkaan omaperäinen. osaat
vain joko vastata kysymyksillä tai apinoida
kanssakeskustelijaa."
Harmittaako? (Heh, ehkäpä se riittää. Sillä
kertonee jotain sinun "omaperäisyydestä" että
keskustelun karatatessa pyrit vaihtamaan aihetta
siirtyen henkilökohtaisiin asioihin, sekä
valehtelijaksi haukkuminen, ja itsensä
korottaminen. Kuule, moista omaperäisyyttä löytyy
minkä tahansa ala-asteen pihalta.)
Ymmärtämättömyydellesi tosin en vieläkään voi
mitään.
"Mistä luikertelen? Lukemalla viestit hitaasti ja
huolellisesti saattaisit ne ymmärtääkin."
Lue itse hitaasti ja pois luikertelematta, vai
oletko mielestäsi vastannut kysymykseeni?
"1 - 2 - 3 nyt! Hah hah haa."
Keu-keu.
"Hyvä että vaihdoit viestisi otsikon
virheellisestä englannista suomenkieliseksi.
Tiedätkö, kenen kirjoittama on kirja "Ääni ja
vimma"?"
Missä otsikossa oli virhe, tai sana mitä et
tajunnut? "Ääni ja vimma" on CMX yhtyeen kappale.
Kirjan kirjoittajaa en tiedä, ainakin se on
Shakespearin Macbethin monologissa, jonka
suomennoksessa on käytetty termiä 'ÄÄNI JA VIMMA'
käännöksenä alkutekstin ilmaukseen 'sound and
fury'. Tiedä häntä..
"Jos sinulla olisi jonkinmoinen kirjallinen tai
opillinen sivistystaso, tietäisit nämä kaksi
sanaa. Ne eivät ole mielipidekysymys vaan aivan
olennainen määrittely sille, mikä on logiikan
perusta. Voit toki opetella ymmärtämään lukemaasi
ja tutustua johonkin aihetta käsittelevään
yleistajuiseen kirjaan (suosittelemani ei
yliopiston kurssikirjana ollut
kovinkaan "yleistajuinen", mutta silti mukavan
kompakti.)"
Sinut tuntien sopisi paremminkin 3
sanaa: "vara+veneen+kaataa"
"Ei tarkoitakaan. Sinun kohdallasi kuitenkin
kolmeen sanaan mahtuu yleensä jo pari virhettä
(kuten vaihtoehto-otsikossasi), joten
virheettömän englannin tuottaminen lienee sinulle
työlästä. Sanasi ja kielioppisi tuntuvatkin
muuten usein ihan itse keksityltä."
Heh, voihan ne sanat joiden kohdalla oma ymmärrys
jää toiseksi selittää minun keksimiksi, mutta
minkäs minä sille voin. Vaihtoehto-otsikko?
"Ahaa. Ajatteletkin huutavasi sitten pahaa oloasi
vain minulle. Voin valaista sinua ja kertoa, että
tämä keskustelumme on täysin julkinen ja sitä voi
seurata kuka haluaa."
Ei en minä ajattele niin, vaan sinä. Jos käyt
julkista keskustelua olet mielestäsi siis
oikeutetusti mundi ego? Näissä skitsofreenisissa
asioissa sinun kyllä kannattaisi hakea apua.
"Etsivä löytää ja kysyvälle vastataan."
Miksi sitten pakenet? Etkä etsi.
"En oikein voi kiukutella jumalille sen enempää
kun vaaleanpunaisille yksisarvisillekaan."
Miksi sitten kiukuttelet?
"Et kiellä edelleenkään"
Saati myönnä. Itse et tainut lukea ed. vastausta
niin kuin kehoitin, eli teeppä se ja lisää
ymmärrystäsi. Se on sinulle parhaaksi.
"Niin. Kuolema on luonnollinen asia, vaikka se
aiheutuisi väkivallastakin. Mitä pahaa kissasi
oli sinulle tehnyt?"
Olenko sanonut ssen tehneen pahaa? Vai pyritkö
jälleen keksimään itse, ja siten antamaan vääriä
todistuksia? Luonnollinen ja väkivaltainen
kuolema käsitteenä hieman eroavat toisistaan.
"Niin. Sinun onkin parempi olla niistä
puhumatta."
Ainakaan sinulle.
"Niinno, jos ei osaa kirjoittaa, ei voi
kirjoittaa työtodistuksiakaan. Olet ehkä oppinut
kirjoittamaan aika lähiaikoina. Valehetelun
aloitit jo huomattavasti aiemmin."
Kertonee jotain sinun rehellisyydesta, aluksi
ilmoitat että voi kirjoittaa työtodistuksensa
itse, sitten vieläpä syytät ilman todisteita
valehtelijaksi. Ymmärrän kyllä sinun on ehkä
hieman vaikea olla, mutta katsos jos menet
hakemaan itse tehdyn työtodistuksen kera töitä ja
jäät kiinni, niin meneehän siinä maine, ja sitten
vielä kun menet väittämään kaupan päälle sinulle
tuntemattomia ihmisiä valehtelijoiksi niin se
voidaan tulkita välillä väärin kun ehkä kaikki
eivät ymmärrä että sinulla saattaa iso kela
jumittaa. Eli suosittelisin hoitoon hakeutumista,
se voisi parantaa elämisesi laatua. Ehkäpä myös
lähipiirisikin.
"Niinpä. et kiistä tätkään arviotani. Ruoski vain
itseäsi, se tekee sinulle niin hyvää..."
Vaan myönnänkö sen? Se ei katsos riitä että
hoidat syyttämisen ja syytetyn puolesta
vielä "tunnustuksenkin" Edelleen, neuvoisin sinua
nyt tunnustamaan ongelmasi itsellesi, niin sinua
olisi helpompi auttaa. Eikä sinun sen takia
ruoskimistasi tarvitse lopettaa, jos sen kerran
hyväksi tunnet. Kunhan et vain muille tee niin.
"Sinulla ei ole työnantajaa, joten rahasi tulevat
yhteiskunnalta. Yhteiskunta taas saa rahansa
niitä veronmaksajilta, jotka tuottavat lisäarvoa.
Minä kuulun siihen joukkoon.
> Et sinäkään ole muuten kieltänyt minun
epäilyksiäni siitä että pidät työnäsi paskan
jauhamista täällä, ehkä asia on niin (ainakin
sinun logiikan mukaan)
Työni ei ole paskan jauhamista täällä."
Onko se kenties paskan jauhuuta jossain muualla,
kuten esim. kotisivuillasi? Sehän sinusta
tekeekin sitten "lisäarvon tuottajan" :)
Mutta niin menevät myöskin minunkin rahani "isoon
arkkuun" oli minulla työnantaja tai ei, sinun
työnantajasi kanssa taitaa olla vähän niin ja
näin kun kerran ilmoitat työtodistuksien
väärennöksien olevan kirjoitustaidon ansiosta
sallittua.
"En. En myöskään ilmoittautunut työttömäksi enkä
ryhtynyt maksattamaan autoni bensoja
yhteiskunnalla."
Eli siis oletit tekeväsi suuren palveluksen
yhteiskunnalle kun kävelit 2 kuukautta, etkä
ollut työttömänä, noh ylpeyden aiheet näköjään
vaihtelee. Tosin jos olisit sijoittanut rahasi
bensaan, olisit ne antanut yhteiskunnalle, n. 70%
takaisin.
"Niinpä niin. Olet viime kuukausina aktiivisimpia
kirjoittajia, Elokuussa kirjoitit tänne enemmän
viestejä kun kukaan muu, ohitit jopa pakanankin."
Niin olen tainnut olla, on mukavaa että on fan
club joka laskee ko. kontaktit.
"Minä en juuri tähän aikaa tai ajatuksia uhraa,
naputtelenpa vain mitä ensiksi mieleen tulee.
Sinä et ole kovinkaan suuren vaivan väärtti."
Sen kyllä olen huomannut ettei kirjoituksiesi
taso ole paljoa ajattelua vaatinut, minkä tähden
sinuakin voinee pitää hauskana ajanvietteenä,
tosin turhaahan tämä on.
"Mietin ja olen tullut siihen tulokseen, että et
tiedä."
Juuri kun pääsit sanomasta ettet mieti..No mies
joka kirjoittelee itse työtodistuksiaan ja puhuu
ilman sen suurempia todisteita vääriäsyytöksiä,
tuskin voi väittää itseään uskottavaksi.
"Tiedätkö, mitä tarkoitetaan sanalla "totuus"?"
Asia mikä harvoin tulee mieleen sinusta.
"Heh. Et osaa muuuta kun matkia. Sanakirjassa
(Otavan Suursanakirja) ei muuten ole
ruoppaamiselle tarkoittamaasi sivumerkitystä."
Matkia ketä? Käskinkö katsomaan symbolisen ja
kielikuvan-merkityksen vaiko ruoppaamisen?
"Heh. Taas vastaat kysymyksellä. "Hän on täällä
tänään..." (Tuomari Nurmiö). Kuulen juuri
parhaillaan ääniä tuossa viewressä olevasta
hopeanvärisestä muovirasiasta..."
Niin teen, mutta enempi huolissaan sinun pitäisi
olla "Tuomari Nurmiön" äänistä jotka puhuvat
sinulle muovirasioiden kautta. Skitsofrenia on
vamrasti pidemmän päälle ikävä vaiva, paitsi jos
sitten mielikuvitus ystäväsi "nurmiö" auttaa
jaksamaan eteenpäin?
`"En osaa sanoa. Sinähän se nyrkkien käytön
asiantuntija olet, varmasti keksit jonkun keinon."
Miksi sitten tuot moisen mahdollisuuden esiin?
Mitä olenko? Mistä saakka? Kertoiko "tuomari
nurmiö" sen?
"Niin. Siksi keksimäsi sana ei tuo nimeäni
minnekään."
Eli pseudohippi olisikin hyvä synonyymi
anonyymeile skitsofreenikoille!
"Niin. Mutta omaa valehteluasi voit. Suosittelen."
Aloita toki maailmanparannus itsestäsi, ja
suosittelen hankkiutumaan eroon tuosta "tuomari
nurmiöstä" moiset "ystävät" eivät taida
sittenkään tehdä hyvää psyykkeellesi.
"Taas pakoilet vastaamalla kysymyksellä. No, minä
en usko asennon vaikuttavan rukoilemiseen, en
myöskään usko rukoilemisen vaikuttavan muuhun kun
rukoilijaan itseensä. Kunhan yleisestä
mielenkiinnosta kyselen. Minusta on hupaisaa
jajtella sinua puristamassa käsiäsi yhteen,
luomassa syvällisenoloisia katseita jonnekin ja
pyytelemäss jotakin minulle joltakin. Koetan vain
tarkentaa tätä mielikuvaa."
Miksi sitten kysyit asennosta, jos ne ovat yhden
tekevät? Asennoilla on toki rituaalinen merkitys,
mutta siinä olet oikeassa että rukous palvelee
lähettäjäänsä, sillä ei ihminen voi Jumalalle
haittaa tehdä, saati hyötyä.
"Aloita sinä, jolla tuntuu olevan siihen enemmän
tarvetta."
Ehkäpä sinun olisi syytä ed. mainitut maneerit
huomioon ottaen aloittaa.
> WILL THE VOICES CALL AGAIN?
Maybe. Just keep on listening.
> Mutta Kabul ole välttämättä kaikille suuri.
Kabul on toki 1,8 milj asukkaan kaupunkina suurempi kun arviolta 99 % maailman kaupungeista. MInkä kokoisia olivat kaupungit, joista raamatussa puhuttiin "suurina"?
> Niin olenkin, hyvä että sinä sentään olet kuin pyhimys?
Ahaa. Kiva kun kerroit. Itse en tosin pidä itseäni erityisen pyhimyksellisenä. Kyllä nyt kohotat minut aivan arvoon ansiottomaan.
> Et muuten vastannut kysymykseeni?
Lue ed. viestini. En jaksa toistaa itseäni kerta toisensa jälkeen.
> Kumpikohan määräilee jumalia jos kerran sinusta jumalan muuttaa oma henkilökohtainenmielipide asiasta?
Hoh hoijaa, vastaus kysymyksellä. Minusta tietysti jumalien määräilijöitä ei olekaan, mutta sellaiseksi pyrkiviä (tai sitä kuvittelevia) on maailmassa miljoonia.
> Niin varmasti onkin, sinulta se vaatii ongelmasi tunnustamisen.
Mielestäni sinun hyvä elämäsi ei vaahdi minulta muuta kun että maksan veroni, jotta osaltani voin auttaa yhteiskuntaa tukemaan sinua. Kyllä sinä itse olet oman elämäsi sankari - tai luuseri.
> Heh, niinkö?
Hoh, taas vastaus kysymyksellä. Nii-in.
> Vieläpä jos minäkin olisin siitä tietoinen.
Kuten sanoin, tietoisuutesi tasosta en ole vastuussa. Lue edeltävät viestini.
> Kun sinulta loppuivitsit agnostikko-aiheen suhteen ilmoitit vain ettet osaa selittää sitä,mutta et sitten sen kummemin osoittanut minua vääräksikään.
Lue edeltävistä viesteistäni, mikä on agnostinen maailmankatsomus tai tarkista sanakirjasta. Copypasteamiseen siinä mittakaavassa kun sinun jankutuksesi edellyttää en millään viitsi ryhtyä. Maailmankatsomus ei voi olla "mahdoton", vaikka se voi olla esim. järjetön tai jonkun mielestä väärä. Tämä on asia, jota et millään kykene ymmärtämään, enkä minä sitä kykene kaltaisellesi ihmiselle selittämään, vaikka haluaisinkin.
> tai sitten et vain edes yritä.
Koetan yrittää saada sinut puhumaan vilpittömästi ja suoraan. Hupaisaa on se, että mitä enemmän yritän, sitä enemmän kiemurtelet.
> Minähänolen sanonut että koraanin mukaan sen ilmoitti enkeli.
Olen aivan riittävän hyvin perillä siitä, mitä koraani itse kertoo alkuperästään. Sinun näkemyksiäsi tässä kyselen.
> Raamattu on sanonut sen jopa sen enkelin joka niin tekee, olevan kirottu, kuin myös että itse saatana matkii valon enkeliä.Get it?
Niin. Tunnen myös raamatun kannan asiaan. Mutta mikä on sinun mielipiteesi? Ihan oma. Kokeile sanoa oma rehellinen mielipide, ihan vain sen vuoksi että tietäisit, miltä se tuntuu.
> Harmittaako?
Hävettää puolestasi.
> sekä valehtelijaksi haukkuminen,
Tämän olen todistanut täysin ilman epäilystä. Kyse ei ole haukkumisesta vaan kiistattoman tosiasian toteamisesta. Valitan.
> Kuule, moista omaperäisyyttä löytyy minkä tahansa ala-asteen pihalta.)
Pyöritkö ala-asteiden pihoilla? Pois sieltä heti, lapset ovat viattomia.
> Ymmärtämättömyydellesi tosin en vieläkään voi mitään.
Matkia näköjään sentään jollain tavoin osaat.
> oletko mielestäsi vastannut kysymykseeni?
Olen vastannut kysymyksiisi, useimpiin monta kertaa. En voi kerta kaikkiaan mitään sille, että et ymmärrä, mitä sanon.
> Missä otsikossa oli virhe, tai sana mitä et tajunnut?
En ole englannin opettajasi. "In to" vs. "into".
> "Ääni ja vimma" on CMX yhtyeen kappale.
Ja myös bändikisa.
> Kirjan kirjoittajaa en tiedä,
Kirjan kirjoittaja on (oli) maailmankuulu, mm. Nobelin palkinnon voittaja. Se siitä kirjallisesta sivistyksestä...
> Sinut tuntien sopisi paremminkin 3 sanaa: "vara+veneen+kaataa"
Ei. Vain kaksi riittää. Eikö ole harmi, että sinulla ei ole niistä tietoakaan? No, jokaisella on mahdollisuus oppia logiikan perusteet.
> Ei en minä ajattele niin, vaan sinä.
Nimim. Eclipse huutaa maailmalle pahaa oloaan: "Onnellisuus on nykypäivänä etuus. "
> Jos käyt julkista keskustelua olet mielestäsi siis oikeutetusti mundi ego?
Heh, ohipuhumista, eikä edes kovin vitsikästä. Minä olen vain minä, ja persoonani on yksi ja kokonainen. Sinusta en tiedä, mutta ainakin mielipiteesi ja väitteesi vaihtuvat usein viesti viestiltä.
> Miksi sitten pakenet? Etkä etsi.
Lue edeltävät viestini, niin ehkä ymmärrät...
Miksi sitten kiukuttelet?
Aha. Lue edeltävät viestini.
> "Et kiellä edelleenkään"
> Saati myönnä.
Niin. Olet valehtelija, etkä ole sitä koskaan kieltänyt. Et minulle, etkä kenellekään muulle tällä palstalla saman väiteen esittänelle. Kuten äitisikin osaisi kertoa, vaikeneminen on edelleen myöntymisen merkki (muistelen ko. sanonnan löytyvän kyllä myös raamatustakin).
> Olenko sanonut ssen tehneen pahaa?
Taas kysymys, voi reppanaa. Et ole sanonut, mutta et ole esittänyt minkäänlaista syytä kissasi kuolemalle. Luonteesi perusteella tappaminen ei ole mitenkään pois suljettu vaihtoehto.
> Ainakaan sinulle.
Aivan. Kerta toisensa jälkeen joudut noloon tilanteeseen. Martyyriuden kaihosi estää sinua lopettamasta.
> sitten vieläpä syytät ilman todisteita valehtelijaksi.
Todisteet olen esittänyt, etkä ole edes yrittänyt niitä kumota, oletpa vain selitellyt. Lue edeltävät viestini.
> menet hakemaan itse tehdyn työtodistuksen kera töitä ja jäät kiinni, niin meneehän siinä maine,
Puhutko jälleen kokemuksesta? Olen kyllä kirjoittanut useitakin työtodistuksia, mutta en ainuttakaan itselleni.
> ja sitten vielä kun menet väittämään kaupan päälle sinulle tuntemattomia ihmisiä valehtelijoiksi
Ei tarvitse tuntea ihmistä huomatakseen hänen valehtelevan.
> Eli suosittelisin hoitoon hakeutumista, se voisi parantaa elämisesi laatua.
Valitettavsti sinun suosituksillasi ei ole mitään merkitystä. Matkiminen ei muuten saa sinua vaikuttamaan yhtään itseäsi nokkelammalta.
> Vaan myönnänkö sen?
Copypastea ylempää: Olet valehtelija, etkä ole sitä koskaan kieltänyt. Et minulle, etkä kenellekään muulle tällä palstalla saman väiteen esittänelle. Kuten äitisikin osaisi kertoa, vaikeneminen on edelleen myöntymisen merkki (muistelen ko. sanonnan löytyvän kyllä myös raamatustakin).
Sinun kannattaisi se myöntää. Myönnä se vaikka jumalallesi, sillä uskoisin, että itselleen vilpitön ihminen on loppujen lopuksi kuitenkin parempi myös jumaliensa silmissä.
> Edelleen, neuvoisin sinua nyt tunnustamaan ongelmasi itsellesi, niin sinua olisi helpompi auttaa.
Olet haukotuttavan epäomaperäinen (ja tasosi laskee viesti viestiltä, kun koetat kirjoittaa tyylisi vastaisesti ilman hävyttömyyksiä). Kyllä sinun täytyisi jo kirjoitustenikin avulla kyetä hiukan monipuolisempaan apinointiin.
> Onko se kenties paskan jauhuuta jossain muualla, kuten esim. kotisivuillasi?
Mikäli seuraat joukkotiedotusvälineitä tai käytät nettiä muuhun kun keskustelupalstoihin, olet hyvin todennäköisesti tutustunut työni tuloksiin. Valitettavasti sinun työsi tuloksiin ei voi tutustua missään, sillä ilman työtä ei ole tuloksiakaan.
> Sehän sinusta tekeekin sitten "lisäarvon tuottajan" :)
Työttömyys ei tee kenestäkään lisäarvon tuottajaa. Sinulla on varmaan on työttömyyteesi hyvä syy ja lienee moneltakin kannalta parempi, että tilanne jatkuu samankaltaisena.
> Mutta niin menevät myöskin minunkin rahani "isoon arkkuun"
Kyse ei ole siitä, mihin rahat menevät vaan mistä ne tulevat.
> Tosin jos olisit sijoittanut rahasi bensaan, olisit ne antanut yhteiskunnalle, n. 70% takaisin.
Ehe. Jos minä ostan bensaa, rahat jotka siihen käytän on omalla työllä ansaitut. Niin oli myös silloin, kun minulla ei ollut työtä. Minusta etuudet ja korvaukset on tarkoitettu niille, jotka niitä tarvitsevat. Minä en ole koskaan niitä katsonut tarvitsevani, en silloinkaan kun minulla ei ole ollut työtä tai tuloja.
> joka laskee ko. kontaktit.
Näppärällä pikku scriptillä on helppo käydä läpi Suomi24:n kaltaisia keskustelupalstoja ja analysoida sitä esim. joidenkin sanojen esiintymistiheyden kannalta. Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...
> Sen kyllä olen huomannut ettei kirjoituksiesi taso ole paljoa ajattelua vaatinut,
Voi, miten ennalta-arvattavaa tuokin. Katsohan, käytettävät resurssit kannattaa mitoittaa käsillä olevan tehtävän mukaisesti.
> tosin turhaahan tämä on.
Sinulle tämä on kaikkea muuta kun turhaa, vai mitä?
> "Mietin ja olen tullut siihen tulokseen, että et tiedä."
> Juuri kun pääsit sanomasta ettet mieti..
Heh. Mietin kun kerran pyysit miettimään. Oletko huomannut, että ihmiset tekevät eri asioita eri aikoina?
> "Tiedätkö, mitä tarkoitetaan sanalla "totuus"?"
> Asia mikä harvoin tulee mieleen sinusta.
Niin. Et tiedä sitäkään. Surullista.
> Matkia ketä?
Copypastea: Heh. Taas vastaat kysymyksellä. "Hän on täällä tänään..." (Tuomari Nurmiö).
Pääasiassa matkit tyyliäni ja nyttemmin myös teesejäni. Se on sinänsä hyvä, että et sentään kiroile niin paljon kun aluksi. Nuo rektaalijuttusi ovat toisaalta kuitenkin enemmän sinua itseäsi, joten ehkä sinun kannattaisi pysytellä niissä.
> Skitsofrenia on vamrasti pidemmän päälle ikävä vaiva,
Asinatuntija puhuu? Olen kyllä huomannut, että mielipiteesi vaihtelevat usein viestistä toiseen. Tästä olen joitakin kertoja maininnutkin, joten nyt sinäkin olet keksinyt saman argumentin. Hyvä, mutta muista edes pyrkiä omaperäisyyteen.
> paitsi jos sitten mielikuvitus ystäväsi "nurmiö" auttaa jaksamaan eteenpäin?
No, sinä kokeneempana osaat toki neuvoa, miten mielikuvitusystävien kanssa tulee menetellä. Kiitos vaan huolenpidosta ja muista taas kertoa terveisiä "luotettavalle taholle".
> Miksi sitten tuot moisen mahdollisuuden esiin?
Aivan sinun keksimäsi tuo virtuaalinen nyrkinkäyttö oli. Ehkä sinun kannattaisi minun viestieni lisäksi lukea myös omat viestisi.
> Mitä olenko? Mistä saakka? Kertoiko "tuomari nurmiö" sen?
????????? Aivan tunnut nyt menneen sekaisin... Haluaisitko muuten ryhtyä enemmänkin puuttumaan näppäilyvirheisiin? Voi voi sinua...
> Eli pseudohippi olisikin hyvä synonyymi anonyymeile skitsofreenikoille!
Joo. Ehdota ihmeessä tätä lääkäriliitolle. Kyllä he ymmärtävät ehdotuksesi aivan sillä tavalla kun se pitääkin.
> Miksi sitten kysyit asennosta, jos ne ovat yhden tekevät?
Luehan uudelleen: "Kunhan yleisestä mielenkiinnosta kyselen. Minusta on hupaisaa jajtella sinua puristamassa käsiäsi yhteen, luomassa syvällisenoloisia katseita jonnekin ja pyytelemäss jotakin minulle joltakin. Koetan vain tarkentaa tätä mielikuvaa."
Miten on mahdollista, että et kykene ymmärtämään edes tekstiä, jota lainasit tuohon edelle? Onko siinä liikaa kirjoitusvirheitä?
> Ehkäpä sinun olisi syytä ed. mainitut maneerit huomioon ottaen aloittaa.
Ei ollut ollenkaan omaperäinen lopetus. Älä nyt matki, koeta keksiä jotain muuta. Toisen kirjoittajan matikiminen on vähintään yhtä heikko esitys kun iänikuinen kysymyksellä vastaaminenkin.
Sinulle tällaiset keskustelut ovat ongelmallisia siksi, että et jostakin kumman syystä kykene vastaamaan (juuri) mihinkään kysymyksiin suoraan vaan vain kiemurtelemaan ja väistelemään. Minulle tämä kirjoittaminen on paljon helpompaa ja nopeampaa siksi, että minä vastaan kysymyksiisi; minun ei juurikaan tarvitse miettiä monimutkaisia kiertoilmaisuja. Helppoa se on myös siksi, että koska kirjoituksesi kiertävät kehää, ei minunkaan tarvitse mitään uusia vastauksia miettiä. Kirjallisessa ilmaisussasi on vielä paljon parantamisen varaa. Toki myös valehtelun peittely-yritykset ovat (erityisesti kirjallisessa) keskustelussa vaikeita ja vievät energiaa pois itse sanottavan sisällöstä ja muotoilusta.
Pieni tauko, pahoittelen, mutta koska on ollut
kiireitä, esim. työhön liittyviä niin en ole
voinut jauhaa tuhottomasti kanssasi sontaa..
"Maybe. Just keep on listening."
Maybe it means that you're suitable case for a
therapy?
"Kabul on toki 1,8 milj asukkaan kaupunkina
suurempi kun arviolta 99 % maailman
kaupungeista. MInkä kokoisia olivat kaupungit,
joista raamatussa puhuttiin
"suurina"?"
Mutta entä ne loput? Entä millähän tavalla ko.
asia liittyy raamatun kaupunkien
suuruuteen?
"Ahaa. Kiva kun kerroit. Itse en tosin pidä
itseäni erityisen pyhimyksellisenä.
Kyllä nyt kohotat minut aivan arvoon
ansiottomaan."
Korotanko? Jos et huomannut niin esitin
kysymyksenä sen..Mutta jos kerran
et ole omastakaan mielestäsi pyhimys, niin miksi
sitten arvostelet minun
uskovia?
"Lue ed. viestini. En jaksa toistaa itseäni kerta
toisensa jälkeen."
Mutta vastasitko silloinkaan?
"Hoh hoijaa, vastaus kysymyksellä. Minusta
tietysti jumalien määräilijöitä
ei olekaan, mutta sellaiseksi pyrkiviä (tai sitä
kuvittelevia) on maailmassa
miljoonia."
Miksi sitten aiemmissa viesteissä olet sen
suuntaista väittänyt? Röyhkeää
Jumalan määräilyä on olettaa ettei sinun tarvitse
uskoa kuin vasta sitten
kun on viimeinen tuomio..
"Mielestäni sinun hyvä elämäsi ei vaahdi minulta
muuta kun että maksan veroni,
jotta osaltani voin auttaa yhteiskuntaa tukemaan
sinua. Kyllä sinä itse
olet oman elämäsi sankari - tai luuseri."
Ymmärrän että sinun on hieman vaikea tunnustaa
kyseistä vaivaasi, mutta
se olisi sinulle parhaaksi että tunnustaisit
syndroomasi. Mitä taas tulee
veron maksuun, niin et varmastikkaan ole ainut
joka niin tekee. Ja sikäli
jos sinulla on jotain tilapäistyöttömiä, tai
ehkäpä jollain muulla tavalla
työkyvyttömiä (kuten eläkeläisiä) vastaan, niin
neuvon äänestämään sellaista
politiikko joka leikka sosiaalisia etuuksia.
Tosin epäilen että silloin
sinunkin "palkkasi" kokisi melko laskun, kun et
enää voi pitää työnä tätä
kirjoittelua..
"Kuten sanoin, tietoisuutesi tasosta en ole
vastuussa. Lue edeltävät viestini."
Niissä esittämiesi seikkojen pohjaltahan
nimenomaan sen päätelmän (että
olisit tietoisuudestani ja minusta selvillä)
teinkin..
"Lue edeltävistä viesteistäni, mikä on agnostinen
maailmankatsomus tai tarkista
sanakirjasta. Copypasteamiseen siinä
mittakaavassa kun sinun jankutuksesi
edellyttää en millään viitsi ryhtyä.
Maailmankatsomus ei voi olla "mahdoton",
vaikka se voi olla esim. järjetön tai jonkun
mielestä väärä. Tämä on asia,
jota et millään kykene ymmärtämään, enkä minä
sitä kykene kaltaisellesi
ihmiselle selittämään, vaikka haluaisinkin."
lue itse, niissä sinä mm. kielsit kyvyn tehdä
päämäärällistä ajattelua,
ja epäuskosi, toisaalta sen myös tunnustit. Mikä
osoittaa minun olleen oikeassa
tuon mahdottomuuden suhteen.
"Koetan yrittää saada sinut puhumaan
vilpittömästi ja suoraan. Hupaisaa
on se, että mitä enemmän yritän, sitä enemmän
kiemurtelet."
Mistä minä kiemurtelen? Ja eiköhän sinunkin
kannata harkita että opettelisit
itse puhumaan kyseisellä tavalla.
"Olen aivan riittävän hyvin perillä siitä, mitä
koraani itse kertoo alkuperästään.
Sinun näkemyksiäsi tässä kyselen.
> Raamattu on sanonut sen jopa sen enkelin joka
niin tekee, olevan kirottu,
kuin myös että itse saatana matkii valon
enkeliä.Get it?
Niin. Tunnen myös raamatun kannan asiaan. Mutta
mikä on sinun mielipiteesi?
Ihan oma. Kokeile sanoa oma rehellinen mielipide,
ihan vain sen vuoksi että
tietäisit, miltä se tuntuu."
Luetun ymmärtämisessä ongelmia? Olen samaa mieltä
kuin raamattu.
"> Harmittaako?
Hävettää puolestasi."
Varmasti, sikäli ainakin kun asiat mistä minua
olet tuntunut syyttäneen
tuntuu pätevän..sinuun
Kts esimerkki:"Tämän olen todistanut täysin ilman
epäilystä. Kyse ei ole
haukkumisesta vaan kiistattoman tosiasian
toteamisesta. Valitan."
Sinä valehtelit jälleen.
"Pyöritkö ala-asteiden pihoilla? Pois sieltä
heti, lapset ovat viattomia."
Hmm, en halua tietää enempää mitä sinulle tuo ala-
aste mieleen..Ja ole huoletta,
en ole sinulle sillä saralla uhkaksi, mutta
suosittelisin jo muidenkin turvallisuuden
takia hoitoon hankkiutumista.
"Matkia näköjään sentään jollain tavoin osaat."
Matkia tai ei, niin ymmärtämättömyydellesi en
vain voi mitään.
"Olen vastannut kysymyksiisi, useimpiin monta
kertaa. En voi kerta kaikkiaan
mitään sille, että et ymmärrä, mitä sanon."
Mihinkähän olet vastaukset laittanut?
"En ole englannin opettajasi. "In to" vs. "into".
Tarkennahan tuota kohtaa. Tässä vaiheessa täytyy
kysyä että etkö ole koskaan
nähnyt molemmat yleensä tarkoittavat samaa kuten:
He is ja He's?
"Kirjan kirjoittaja on (oli) maailmankuulu, mm.
Nobelin palkinnon voittaja.
Se siitä kirjallisesta sivistyksestä..."
Ehdottomasti, jos se oli tuosta kysymyksestä
kiinni. Olen joidenkin nobel-kirjoittajien
kamaan tutustunut, päällimmäisenä Hemingwayn,
mutta Nobel ei mielestäni
tarkoita automaattisesti hyvää tai edes
laadukasta kirjaa, ja koska harvoin
kukaan tutustuu materiaaliin mikä on laadutonta,
niin kysymyksesi on melko
suhteellinen.
"Ei. Vain kaksi riittää. Eikö ole harmi, että
sinulla ei ole niistä tietoakaan?
No, jokaisella on mahdollisuus oppia logiikan
perusteet."
Ei ole, sillä en sanoisi kovin mairittelevaksi
sitä että ymmärrän logiikan
vasta siitä luettuani.
"Nimim. Eclipse huutaa maailmalle pahaa
oloaan: "Onnellisuus on nykypäivänä
etuus. "
Väität ettei ole? :) heh, kun puhutaan silmien
sulkemisesta.
"Heh, ohipuhumista, eikä edes kovin vitsikästä.
Minä olen vain minä, ja
persoonani on yksi ja kokonainen. Sinusta en
tiedä, mutta ainakin mielipiteesi
ja väitteesi vaihtuvat usein viesti viestiltä."
Hah!! Ohipuhumiseen olet syyllistynyt, kuin myös
mielipiteen vaihtoon sekä
omien heikkouksiesi muille sälyttämiseen. Siitä
on todisteet tässäkin viestissä.
"> Miksi sitten pakenet? Etkä etsi.
Lue edeltävät viestini, niin ehkä ymmärrät...
Miksi sitten kiukuttelet?
Aha. Lue edeltävät viestini."
Lue itse, niin ehkä ymmärrät mitä meinaan..
"Niin. Olet valehtelija, etkä ole sitä koskaan
kieltänyt. Et minulle, etkä kenellekään muulle
tällä palstalla saman väiteen esittänelle. Kuten
äitisikin osaisi kertoa, vaikeneminen on edelleen
myöntymisen merkki (muistelen ko. sanonnan
löytyvän kyllä myös raamatustakin)."
Miksi ihmeessä alkaisin edes vaivautua inttämään
jotain itsestäänselvää asiaa joidenkin kanssa
jotka ovat periaatteessakin vastaan?SInä olet
hyvä esimerkki siitä joka vääristelee lähes
kaikkia vastauksia itseään miellyttävään muotoon.
Hassuinta heissä jotka ovat väittäneet minun
valehtelevan, eivät ole sitä voineet osoittaa. Ja
aina kun keskustelu kääntyy heille vaikeaksi he
menevät hekilökohtaisuuksiin ja syytöksiin..Noh,
se ehkäpä kertoo totuuden heistä.
Vaikeneminen myöntymisen merkki raamatussa?
Ilmoitahan kohta?
"Taas kysymys, voi reppanaa. Et ole sanonut,
mutta et ole esittänyt minkäänlaista syytä
kissasi kuolemalle. Luonteesi perusteella
tappaminen ei ole mitenkään pois suljettu
vaihtoehto."
Huomaa en ole sanonut mitään mikä oikeuttaisi
sinua moiseen epäilyyn, päinvastoin ilmoitin
toisesta vaihtoehdosta. Näet kissan kuolemaan
perustuu tässä tapauksessa oletus, sillä se
hävisi n. 10 vuotta sitten, ja siten
kuolemastakaan ei voi olla varma. Samalla
periaatteella voinen alkaa epäillä sinun
henkselit seinään heittäneen isäsi kohtalon
johtuneen sinusta..
Siitä kertoo jotain se että rinnastat väittelyn
tappamiseen.
"Aivan. Kerta toisensa jälkeen joudut noloon
tilanteeseen. Martyyriuden kaihosi estää sinua
lopettamasta."
Mikähän tässä tilanteessa on "noloa?" Sillä sinä
joka olet jäänyt asioista millä olet minua
syyttänyt ja ollut vastaan kiinni luulisi
vähänkään fiksuna olevan häpeissään, mutta sitä
en sinulta edes odota.
"Todisteet olen esittänyt, etkä ole edes
yrittänyt niitä kumota, oletpa vain selitellyt.
Lue edeltävät viestini."
Kertoisin tutustumaan ko. "selittelyihin" niin
huomaisit että pilkkasi ja syytöksesi osoitautui
suutariksi.
"Puhutko jälleen kokemuksesta? Olen kyllä
kirjoittanut useitakin työtodistuksia, mutta en
ainuttakaan itselleni."
En toki, jos ymmärryksesi sallisi, niin voisit
käsittää että esitin ihmettelyä moisen asian
puolesta (että kirjoittaisi ITSELLEEN
työtodistuksen.) HAh, sinäkö olet kirjoittanut
työtodistuksia?! Buhahahaaa!! :)
"Ei tarvitse tuntea ihmistä huomatakseen hänen
valehtelevan."
Heh, no sen kyllä huomaa..Ei sinulla tarvitse
olla asiasta edes todisteitakaan, tämä valaisikin
paljon toimintamallejasi! Sääli, tuo voi vaan
herättää vähän huonoa verta heissä jotka eivät
sinun oikkujasi tunne.
"Valitettavsti sinun suosituksillasi ei ole
mitään merkitystä. Matkiminen ei muuten saa sinua
vaikuttamaan yhtään itseäsi nokkelammalta."
Ei tarvitse olla asiantuntija huomatakseen
toisella viiraavan päässä..Ketä olen matkinut?
"Sinun kannattaisi se myöntää. Myönnä se vaikka
jumalallesi, sillä uskoisin, että itselleen
vilpitön ihminen on loppujen lopuksi kuitenkin
parempi myös jumaliensa silmissä."
Myöntäminen toisen väärän todistuksen voi olla
ehkä jaloa joissain tilanteissa, mutta
valitettavasti tässä tilanteessa se olisi vain
turhaa loan heittämistä omaan niskaan. TOivoisin
että toteuttaisit vilpittömän ihmisen moraalia,
vaikka sinulla ei Jumalaa olekkaan (muuta kuin
tuomari nurmiö muovirasiassa)
"Olet haukotuttavan epäomaperäinen (ja tasosi
laskee viesti viestiltä, kun koetat kirjoittaa
tyylisi vastaisesti ilman hävyttömyyksiä). Kyllä
sinun täytyisi jo kirjoitustenikin avulla kyetä
hiukan monipuolisempaan apinointiin."
No kuten sanoin niin sinun ala-asteella
enimmikseen esiintyvä omaperäisyytesi on lähinnä
alta arvostelun. Kuka sanoi että tyyliini
kuuluisi hävyttömyydet? Kuten sanoin, kannattaa
hakea apua, vaikka siitä ei tuomari nurmiö
pidäkkään. SIllä jos sen mukaan minun tyyliini
kuuluu hävyttömyydet, niin en voi mitään että
uskot sitä. APinointia? Hah, älä imartele itseäsi.
"Mikäli seuraat joukkotiedotusvälineitä tai
käytät nettiä muuhun kun keskustelupalstoihin,
olet hyvin todennäköisesti tutustunut työni
tuloksiin. Valitettavasti sinun työsi tuloksiin
ei voi tutustua missään, sillä ilman työtä ei ole
tuloksiakaan."
Eli määrittelet työksi vain sen mitä sinä teet?
No käyhän se tietty noinkin, mutta aihettaa
tietysti melko suppean maailmankatsomuksen, mikä
taas on häpeä vain sinulle.
"Työttömyys ei tee kenestäkään lisäarvon
tuottajaa. Sinulla on varmaan on työttömyyteesi
hyvä syy ja lienee moneltakin kannalta parempi,
että tilanne jatkuu samankaltaisena."
Eli sinun mukaasi työttömät eivät milläänlailla
osallistu verojen maksuun? En oikein tiedä millä
tavalla se olisi parempi että olisin työtön,
ehkäpä siksi että pseudohipin fantasia on
karkoittaa asiakaspalvelu ja esimerkillisyys
työpaikoilta? Niin siten ei olisi aloja joissa
sinun ko. asioihin kykenemättömyytesi pääsisi
pinnalle?
"Kyse ei ole siitä, mihin rahat menevät vaan
mistä ne tulevat."
Jotta rahat voitaisiin ottaa isosta arkusta
täytyy ne sinne laittaakkin.
"Ehe. Jos minä ostan bensaa, rahat jotka siihen
käytän on omalla työllä ansaitut. Niin oli myös
silloin, kun minulla ei ollut työtä. Minusta
etuudet ja korvaukset on tarkoitettu niille,
jotka niitä tarvitsevat. Minä en ole koskaan
niitä katsonut tarvitsevani, en silloinkaan kun
minulla ei ole ollut työtä tai tuloja."
Minäkin olen ansainnut rahat joilla olen ostanut
bensaa, ja maksanut veroja, joista saan osuuden
sillon kun ei ole tarjolla työtä, sama pätee
eläkkeeseen, josta sinäkin varmasti kunniallisena
kansalaisena ja vilpittömänä yhteiskunnan
ystävänä luovut?
"Näppärällä pikku scriptillä on helppo käydä läpi
Suomi24:n kaltaisia keskustelupalstoja ja
analysoida sitä esim. joidenkin sanojen
esiintymistiheyden kannalta. Maailmassa monta on
ihmeellistä asiaa..."
'Terveisiä fan clubille..
"Voi, miten ennalta-arvattavaa tuokin. Katsohan,
käytettävät resurssit kannattaa mitoittaa käsillä
olevan tehtävän mukaisesti."
No minkäs sille voi jos ko. resurssit käsillä
olevaan tehtävään ovat liian vähäiset. Sinun
ennalta-arvattava asenne nyt tuskin täytyy
erikseen edes mainita.
"Sinulle tämä on kaikkea muuta kun turhaa, vai
mitä?"
Miten voikaan käsittää noin väärin, juurihan
snaoin että tämä on turhaa. Kertonee jotain
syndroomastasi?
"Heh. Mietin kun kerran pyysit miettimään. Oletko
huomannut, että ihmiset tekevät eri asioita eri
aikoina?"
Sinä olet siitä hyvä esimerkki, esim. mielipiteen
vaihdon suhteen..
"Niin. Et tiedä sitäkään. Surullista."
Onko tuo tieto?
"Pääasiassa matkit tyyliäni ja nyttemmin myös
teesejäni. Se on sinänsä hyvä, että et sentään
kiroile niin paljon kun aluksi. Nuo
rektaalijuttusi ovat toisaalta kuitenkin enemmän
sinua itseäsi, joten ehkä sinun kannattaisi
pysytellä niissä."
Tilanteen ja seuran mukaan kerron juttuni, sinun
juttujesi vertaaminen rektaaliin halventaa sitä
mitä rektaalista tulee.
Mutta itseäsi imarteleva kuvitelma että matkisin
sinua :) on lähinnä säälittävä ja kuuluu ed.
mainittuun materiaaliin..Valitettavasti sinulla
ei ole monopolia sanoille yms. Olen ollut aika
oikeassa tuossa ala-aste rinnastuksessani..
"Asinatuntija puhuu? Olen kyllä huomannut, että
mielipiteesi vaihtelevat usein viestistä toiseen.
Tästä olen joitakin kertoja maininnutkin, joten
nyt sinäkin olet keksinyt saman argumentin. Hyvä,
mutta muista edes pyrkiä omaperäisyyteen."
Intti kaverini siskolla oli ko. vaiva, tosin
tuntuu olleen huomattavasti lievempi kuin sinun
ja hän osasi hakeutua ajoissa hoitoon, sinä olet
valitettava esimerkki vastakohdasta.
"No, sinä kokeneempana osaat toki neuvoa, miten
mielikuvitusystävien kanssa tulee menetellä.
Kiitos vaan huolenpidosta ja muista taas kertoa
terveisiä "luotettavalle taholle"."
Kokeneempana ehkä, mutta mielikuvitusystävästä ei
ole kylläkään kokemusta. Ole hyvä vain, ja
kerrottu on.
Minkä mielipiteen olen vaihtanut, tosin kuin
sinä!?
"Aivan sinun keksimäsi tuo virtuaalinen
nyrkinkäyttö oli. Ehkä sinun kannattaisi minun
viestieni lisäksi lukea myös omat viestisi."
Sinä kylläkin aloit puhumaan minusta
nyrkkienkäytön asiantuntijanan, sen takia että
kirjoitan iskevästi. Ja oletit ettö nyrkeillä
puhuvat ovat keskustelupalstoilla, mikä on
huonosti päätelty, ja tietääkseni kovin
epätodennäköistä.
Omien viestien lukemisen suhteen suosittelen
jälleen että aloitat maailman parantamisen omasta
itsestäsi.
"????????? Aivan tunnut nyt menneen sekaisin...
Haluaisitko muuten ryhtyä enemmänkin puuttumaan
näppäilyvirheisiin? Voi voi sinua..."
Kirjoitusvirheisiin? Kuka on sekaisin? Minä en
ole mennut sekaisin, sinä näköjään olet, kun
moisia aloit kyselemään kun kysyin että
mistä "tiedät" ko. asiat joita väitit..
"Joo. Ehdota ihmeessä tätä lääkäriliitolle. Kyllä
he ymmärtävät ehdotuksesi aivan sillä tavalla kun
se pitääkin."
Varmasti ainakin jos näkee meidänkin keskustelut.
"Miten on mahdollista, että et kykene ymmärtämään
edes tekstiä, jota lainasit tuohon edelle? Onko
siinä liikaa kirjoitusvirheitä?"
Sinuna en puhuisi ymmärtämisestä..sanoit
myös:"No, minä
en usko asennon vaikuttavan rukoilemiseen, en
myöskään usko rukoilemisen vaikuttavan muuhun kun
rukoilijaan itseensä. Kunhan yleisestä
mielenkiinnosta kyselen."Mistä johtuu siis
mielenkiinto?
"Ei ollut ollenkaan omaperäinen lopetus. Älä nyt
matki, koeta keksiä jotain muuta. Toisen
kirjoittajan matikiminen on vähintään yhtä heikko
esitys kun iänikuinen kysymyksellä
vastaaminenkin."
Heh, rinnastat sinun matkimiseesi ei-omaperäisen
lopetuksen. En toki voi sille mitään että mitä
päätät pitää omaperäisenä ja mitä et, mutta
moiset kommentit halventaa sinua.
"Sinulle tällaiset keskustelut ovat ongelmallisia
siksi, että et jostakin kumman syystä kykene
vastaamaan (juuri) mihinkään kysymyksiin suoraan
vaan vain kiemurtelemaan ja väistelemään. Minulle
tämä kirjoittaminen on paljon helpompaa ja
nopeampaa siksi, että minä vastaan kysymyksiisi;
minun ei juurikaan tarvitse miettiä monimutkaisia
kiertoilmaisuja. Helppoa se on myös siksi, että
koska kirjoituksesi kiertävät kehää, ei minunkaan
tarvitse mitään uusia vastauksia miettiä.
Kirjallisessa ilmaisussasi on vielä paljon
parantamisen varaa. Toki myös valehtelun peittely-
yritykset ovat (erityisesti kirjallisessa)
keskustelussa vaikeita ja vievät energiaa pois
itse sanottavan sisällöstä ja muotoilusta."
No sinun tyylisi ansiosta olet päästellyt
sammakoita jotka vievät loputkin
uskottavuudestasi, niissä mm. syytät ilman sen
suurempaa näyttöä, vaihdat aihetta, puhut itsesi
pussiin..No sehän ei ole muuta kuin sinulle
häpeäksi..
> mutta koska on ollut kiireitä, esim. työhön liittyviä
Hyvä, että olet ryhtynyt vapaaehtoistyöhön. Palkkatyötä en sinulle tohdi enää oikein suositellakaan, sen verran käsitykseni sinusta ihmisenä on selkiintynyt.
> Mutta entä ne loput?
Hehe. Aikaa on ensi kesäkuuhun. Katsotaanpa vain, tulvia ja maanjäristyksiä on jatkuvasti, samoin valta vaihtuu siellä täällä. Älä huolehdi, kyllä profetiani toteutuvat.
> Korotanko?
Vastaat kysymyksellä, voi reppanaa...
> niin miksi sitten arvostelet minun uskovia?
En ymmärrä. Ketkä ovat "sinun uskoviasi"? Joko sinulla on jeesussyndroomakin?
> Mutta vastasitko silloinkaan?
Vastaat kysymyksellä, voi reppanaa... Lue niitä edeltäviä viestejäni.
> Miksi sitten aiemmissa viesteissä olet sen suuntaista väittänyt?
En ole, älä viitsi taas valehdella. Olen väittänyt - ja väitän - että maailmassa on miljoonia ihmisiä, jotka kuvittelevat osaavansa sanoa, mitä heidän jumalansa muka haluavat vaikka tosiasiassa he vain kertovat omista haluistaan. Sinä olet malliesimerkki tällaisesta ihmisestä.
> Röyhkeää Jumalan määräilyä on olettaa ettei sinun tarvitse uskoa kuin vasta sitten kun on viimeinen tuomio..
Ei kai ihmisen tarvitse uskoa silloinkaan. Kristittyjen mukaan ihmisellä on vapaa tahto. Miten olettaminen voi olla määräilyä?
> Mitä taas tulee veron maksuun, niin et varmastikkaan ole ainut joka niin tekee.
Niin. Sinä taas et maksa veroja, tai maksat niitä huomattavasti vähemmän kun mitä käytät yhteiskunnan palveluja. Paljonko saat erilaisia tukia yhteensä kuukaudessa?
> jos sinulla on jotain tilapäistyöttömiä,
Ei minulla ole mitään työttömiä vastaan. Olehan sinullekin todennut, että lienee sekä itsellesi että yhteiskunnalle parempikin, että jatkat työttömänä olemista. Kauanko olet muuten ollut työtön?
> niin neuvon äänestämään sellaista politiikko joka leikka sosiaalisia etuuksia.
En halua leikata sosiaalipalveluja. Kannatan hyvinvointivaltiota ja siedän sen hintana myös joidenkin harjoittaman järjestelmän väärinkäytön.
> niissä sinä mm. kielsit kyvyn tehdä päämäärällistä ajattelua,
Älä viitsi taas kerran valehdella päin naamaa. Kaikki ajattelu ei johda päämääriin, mutta totta kai on sellaistakin, joka johtaa, kuten kirjoitinkin. Taas valehtelet. Miksi teet sitä minulle, kun tiedät heti jääväsi kiinni?
> Mikä osoittaa minun olleen oikeassa tuon mahdottomuuden suhteen.
Niin. Kun et ymmärrä tätä asiaa, niin et ymmärrä. Lapsi parka, etkö ole saanut vanhemmiltasi riittävästi rakkautta? En minäkään sitä sinulle voi antaa.
> Mistä minä kiemurtelen?
Vastaat kysymyksellä, voi reppanaa... Lue myös omia viestejäsi. Yrität kiemurrella irti valheistasi, ja tulet vain laukoneeksi niitä lisää.
> Ja eiköhän sinunkin kannata harkita että opettelisit itse puhumaan kyseisellä tavalla.
Minä haluan puhua suoraan enkä valehdella. Tavallasi en tule koskaan argumentoimaan.
> Olen samaa mieltä kuin raamattu.
No niin. Onneksi olkoon. Tulihan se sieltä. Miltä tuntuu sanoa noin viiden viestiparin jälkeen yksi asia suoraan? Jatka tällä tiellä, niin ehkä jonakin päivänä sinäkin kykenet nauttimaan oikeudestasi onneen.
> Sinä valehtelit jälleen.
Minä olen todisteet valheistasi esittänyt, tässäkin viestissä valehtelet lisää. Et ole kyennyt etkä edes yrittänyt niitä kumota, kunhan vain selittelet syitä. "Valehtelenko minä?" ei ole mikään todisteen kumoaminen. Minun puheistani et kykene esittämään ainuttakaan yksilöityä, perusteltua kohtaa, jossa tietoisesti valehtelisin.
>en ole sinulle sillä saralla uhkaksi,
Koska tapanasi on valehdella, sinun sanomanasi tämä vain lisää huolestumistani.
> Matkia tai ei, niin ymmärtämättömyydellesi en vain voi mitään.
Heh. et kyllä ole matkimisessakaan kovin taitava.
> Mihinkähän olet vastaukset laittanut?
Katso tämä viestiketju. Miten voit kerta toisensa jälkeen kysellä tuollaisia idioottimaisuuksia?
> "En ole englannin opettajasi. "In to" vs. "into".
> Tarkennahan tuota kohtaa.
En edelleenkään ole englannin opettajasi.
> Nobel ei mielestänitarkoita automaattisesti hyvää tai edes laadukasta kirjaa,
Mutta Nobelin palkinnon saajien keskeisen tuotannon tunteminen kuuluu kirjalliseen sivistykseen, ja sitä sinulla ei ole. Asia on päivänselvä. Se, että olet lukenut jonkun "Vanhus ja Meri" tms. ei tee sinusta yhtään sivistyneempää. Kyseessä on Hemigwaytakin kuuluisampi kirjailija.
> No, jokaisella on mahdollisuus oppia logiikan
perusteet."
> Ei ole, sillä en sanoisi kovin mairittelevaksi sitä että ymmärrän logiikan vasta siitä luettuani.
Niin. Tässä kiteytyy eräs Eclipseajattelun peruskivi: "en ymmärrä, enkä halua. Ymmärrän mielummin väärin." Lapsi parka. Vain kaksi sanaa, joita et ehkä koskaan tule tietämään. "Logiikkasi" tasosta täälläkin on toki nähty riittävästi esimerkkejä. Ehkä sinulla toedellakaan ei ole mahdollistakaan ymmärtää, mitä logiikka on.
> Väität ettei ole? :)
Kyllä väitän erittäin painokkaasti. Onnellisuus on oikeus. Tämä ajattelusi saa minut tuntemaan sääliä sinua kohtaan.
> Siitä on todisteet tässäkin viestissä.
Et niitä esitä, koska vain piekset suutasi. Kuvittelet, ettei asioita tarvitse perustella, riittää kun ne sanoo. Siinä mielessä toki jumalasi muistuttaa sinua, kuinka ollakaan.
> Miksi sitten pakenet? Etkä etsi.
Lue edeltävät viestini, niin ehkä ymmärrät...
> Miksi sitten kiukuttelet?
> Aha. Lue edeltävät viestini."
> Lue itse, niin ehkä ymmärrät mitä meinaan..
Jank jank vaan. Vilkaisin tuota etusivulle alittamaasi kiukutteluviestiä. Siitäkin kävi hyvin ilmi kyvyttömyytesi käsitellä abstrakteja käsitteitä. Asiasta on turha jatkaa. Ymmärrän, miksi et lue viestejäni. Ethän käsitä, mistä niissä puhutaan.
> Miksi ihmeessä alkaisin edes vaivautua inttämään jotain itsestäänselvää asiaa joidenkin kanssa
Intät valtavaa märää mitä ihmeellisimpiä yhdentekevyyksiä tässäkin vietissäsi. Minkä ihmeen takia? Ainoa johtopäätös on, että juuri yhdentekevyyksistä intät mielelläsi, mutta tärkeää asiaa, voimakasta taipumustasi valehtelemiseen, et uskalla myöntää, mutta et myöskään kieltää.
> Hassuinta heissä jotka ovat väittäneet minun valehtelevan, eivät ole sitä voineet osoittaa.
Minä olen sen osoittanut vedenpitävästi. Tässä kohdat, perutelut löytyvät tämän keskutelun ensimmäisistä vieteistä, joissa niitä ensimmäisen kerran kysyit. Esim. http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=EA0799CB9FG1483
1) väitteesi aiempien keskutelujen vääristelystä
2) positiivisuus - positivismi
3) Yk - inkvisitio
Ja voisi tähän lisätä vaikka
4) ajattelun päätyminen lopputulokseen - päättymättömyys
> Ja aina kun keskustelu kääntyy heille vaikeaksi he menevät hekilökohtaisuuksiin ja syytöksiin.
Lapsi parka. taas on liian vaikea aihe... valehtelu on hyvin henkilökohtainen ja vastenmielinen taipumus.
> Vaikeneminen myöntymisen merkki raamatussa?
> Ilmoitahan kohta?
Taaskaan et kiistänyt, että vaikeneminen olisi myöntymisen merkki. Kiemurteletpa vain lisää... Etsin sen joskus joutessani, saatan toki muistaa väärinkin.
> Samalla periaatteella voinen alkaa epäillä sinun henkselit seinään heittäneen isäsi kohtalon johtuneen sinusta..
Isänui kuolema ei johtunut minusta. Katsohan, näin helppoa on oikaista väärät käsitykset, jos on kykyä ja uskallusta puhua suoraan. Suosittelen.
> vähänkään fiksuna olevan häpeissään, mutta sitä en sinulta edes odota.
Minulla ei ole oikeastaa tässä asiassa muuta hävettävää kun se, että kiusaan sinua ymmärryksesi vähäisyydestä huolimatta. No, koetan parantaa tapojani, ja kyllä olen toki myös nolo puolestasi, säälinikin.
> HAh, sinäkö olet kirjoittanut työtodistuksia?! Buhahahaaa!! :)
Olen. Sinullekin olisin kirjoittanut, mikäli olisit ollut alaiseni. Sinun työtodistuksesi ei tosin olisi sisältänyt mitään arviota työsi laadusta tai sinusta henkilönä, vaan ainoastaan työsuhteen keston ja toimenkuvauksen.
> "Ei tarvitse tuntea ihmistä huomatakseen hänen
> valehtelevan."
> Heh, no sen kyllä huomaa..
Niin huomaa.
> Ei sinulla tarvitse olla asiasta edes todisteitakaan, tämä valaisikin paljon toimintamallejasi!
Myös esim Slobodan Milosevic on selvästi havaittavissa valehtelijaksi, vaikka valtaosa maailman ihmisistä ei häntä henkilökohtaisesti tunnekaan. Valosta ei muuten liene sokealla paljonkaan iloa.
> Ketä olen matkinut?
Minua. Kuten sanoin edellisessäkin viestissäni. Miksi kaikki asiat on toistettava lukuisia kertoja, ennen kun ymmärrät niistä edes sitä vähää, minkä ymmärryksesi mahdollistaa?
> mutta valitettavasti tässä tilanteessa se olisi vain turhaa loan heittämistä omaan niskaan.
Niin, "tässä tilanteessa". Et siis uskalla heittää lokaa niskaasi. Jollet olisi valehtelija, asian sanominen ei olisi loanheittoa omaan niskaan. Vain syylliset eivät uskalla myöntää tai kieltää. Vilpittömällä ihmisellä ei ole mitään syytä kiemurrella näissä asioissa, kuten ehkä tiedätkin.
> TOivoisin että toteuttaisit vilpittömän ihmisen moraalia, vaikka sinulla ei Jumalaa olekkaan
Niin teenkin. Koeta sinä tehdä samoin. Koeta edes selvittää itsellesi, mitä tarkoittaa "vilpitön".
> No kuten sanoin niin sinun ala-asteella
Pois sieltä pihalta nyt. Emmekö jo sopineet, että et pyöri ala-asteiden pihoilla.
> Kuka sanoi että tyyliini kuuluisi hävyttömyydet?
Voi sentään. Sen verran minäkin olen juttujasi lukenut, että voin näin sanoa. Lempilausahduksesi lienee "...kutsuminen paskaksi loukkaa paskaa."
> vaikka siitä ei tuomari nurmiö pidäkkään.
Unohdit, että kirjoitin Tuomari Nurmiö. Aika heikkoja ovat juttusi....
> SIllä jos sen mukaan minun tyyliini kuuluu hävyttömyydet, niin en voi mitään että uskot sitä.
??? Far Out...
> APinointia? Hah, älä imartele itseäsi.
En. Totean vain. Sillä, että sinä matkit minua, ei ole minulle mitään merkitystä muuta kun korkeintan nolouden tunne takiasi. Omasta puolestasi sinun kannattaisi edes yrittää olla vähän omaperäisempi, sillä saisit siitä itsellesi paremman mielen.
> Eli määrittelet työksi vain sen mitä sinä teet?
Tietenkin määrittelen tyoksi sen, mitä teen elääkseni. Määrittelen myös esim. ojankaivuun työksi. Sinä et saa palkkaa työstäsi, eikä sen tuloksiiin voi tutustua missään.
> Eli sinun mukaasi työttömät eivät milläänlailla osallistu verojen maksuun?
Lapsi pieni. Ota selvää, mitä tarkoittavat käyttämäni käsitteet "nettosaaja" ja "nettomaksaja".
> En oikein tiedä millä tavalla se olisi parempi että olisin työtön,
Et varmaan. Juuri siksi onkin parempi, että pysyttelet työttömänä.
> karkoittaa asiakaspalvelu ja esimerkillisyys työpaikoilta?
Jätit muuten kertomatta, millaisessa asiakaspalvelussa töykeys, ihmisviha ja katteeton halveksunta ovat eduksi, suorastaan esimerkillisiä ominaisuuksia. Mitä sitten kesäisin teet, oletko jäätelönmyyjä? Eivät nuo em. ominaisuutesi siinäkään työssä kyllä eduksi ole.
> Niin siten ei olisi aloja joissa sinun ko. asioihin kykenemättömyytesi pääsisi pinnalle?
Älä sinä huoli minusta vaan itsestäsi.
> "Kyse ei ole siitä, mihin rahat menevät vaan
> mistä ne tulevat."
> Jotta rahat voitaisiin ottaa isosta arkusta täytyy ne sinne laittaakkin.
Niin. Työssäkäyvät laittavat, työttömät ottavat, ja hyvä niin. Typerää tämäkin kiemurtelusi...
> Minäkin olen ansainnut rahat joilla olen ostanut bensaa,
Niin. Joskus ehkä. Tällä hetkellä asia on aivan toisin, sillä et "ansaitse" muuta kun yhteiskunnan tukia. Tällä viikolla maksan muuten veroja suurin piirtein vuoden peruspäivärahan verran. Paljonko sinä olet tänä vuonna maksanut veroja?
> No minkäs sille voi jos ko. resurssit käsillä olevaan tehtävään ovat liian vähäiset.
Käytettävät ja käytettävissä olevat ovat eri asioita. Jälleen löysimme hahmotuskykysi rajat.
> Miten voikaan käsittää noin väärin, juurihan snaoin että tämä on turhaa.
Olosuhteet, joissa vuodatuksiasi kirjoittelet, ovat epäilemättä hankalammat kun minulla, viestisi ovat paljon pidempiä ja keskustelutapasi vuoksi niiden kirjoittaminen on vaikemapaa. Siihen nähden, että tämä on turhaa, näet paljon enemmän vaivaa kun minä.
> Onko tuo tieto?
Et ainakaan kykene tästä(kään) asiasta mitään vilpitöntä, suoraa tai rehellistä sanomaan. Epävarmaa ja epämääräistä kysymyksillä vastaamista taas...
> Tilanteen ja seuran mukaan kerron juttuni, sinun juttujesi vertaaminen rektaaliin halventaa sitä mitä rektaalista tulee.
Olipa taas omaperäistä. Ja korkeatasosta argumentointia. No, ehkä onkin parempi, että jatkat vain omalla tyylilläsi. (Heh, tuolla ylempänä juuri käytin tätä esimerkkinä...) Olet tuon heittänyt minullekin monet kerrat. Toistat vain itseäsi.
>Valitettavasti sinulla ei ole monopolia sanoille yms.
Ei niin, eikä se mitenkään valitettavaa ole. Saat aivan vapaasti matkia minua niin paljon kun haluat. Nolostuttaa vain puolestasi...
> Olen ollut aika oikeassa tuossa ala-aste rinnastuksessani..
Pois sieltä koulun pihalta nyt.
> Sinä kylläkin aloit puhumaan minusta nyrkkienkäytön asiantuntijanan,
Lue lapsi parka niitä edeltäviä viestejä...
> sen takia että kirjoitan iskevästi.
Heh. Koetahan nyt antaa kirjoituksesi vaikkapa kritisoitavaksi jonnekin, niin saattaisit kuulla, millainen kirjoitustyylisi oikeasti on.
> Kirjoitusvirheisiin?
"Nurmiö." Muuta et enää keksinyt.
> "Joo. Ehdota ihmeessä tätä lääkäriliitolle. Kyllä
> he ymmärtävät ehdotuksesi aivan sillä tavalla kun
> se pitääkin."
> Varmasti ainakin jos näkee meidänkin keskustelut.
No kokeile. Soita sinne jo huomenna.
> Kunhan yleisestä mielenkiinnosta kyselen."Mistä johtuu siis mielenkiinto?
Vastasin tähän kysymykseen selkeästi, lisäksi copypastesin vastauksen uuteen viestiin. Uskon, että et vastausta ymmärrä, ja siksipä en viitsi sitä enää kolmatta kertaa toistaa. Mene nyt kipin kapin rukoilemaan puolestani.
> Heh, rinnastat sinun matkimiseesi ei-omaperäisen lopetuksen.
ROTFL taas kerran. Niin rinnastan. Matkiminen kun harvoin on omaperäistä.... Päivän huumoripala taas.
> En toki voi sille mitään että mitä päätät pitää omaperäisenä ja mitä et,
Se, että matkiminen ei ole omaperäistä, ei ole mikään mielipidekysymys, vaan liittyy läheisesti ko. käsitteiden perimmäiseen merkitykseen. Sinulla täytyy olla suuria käsitteiden hahmotusvaikeuksia, kun tuohon tyyliin sekoilet.
> syytät ilman sen suurempaa näyttöä,
Näyttöni on riitävä, etkä ole sitä kyennyt kumoamaan.
> vaihdat aihetta,
Niin. Joskus on pakko lopettaa, kun kysyt samaa asiaa kymmenettä kertaa peräkkäin lainkaan ymmärtämättä vastausta.
Näiden juttujen kirjoittaminen on kerta kerralta helpompaa, niin sekaisin alat olla. Sinä puolestasi jaksat kovasti vuokseni vaivaa nähdä, mutta valehteluasi et uskalla kietää. Tämä asia ei tässäkään keskustelussa ole muuttunut miksikään.
ELi taas jaottelen sarjat:
(näiden pohjalta saa kelpo diagnoosin)
Totta vai tarua:
> Miksi sitten aiemmissa viesteissä olet sen
suuntaista väittänyt?
"En ole, älä viitsi taas valehdella. Olen
väittänyt - ja väitän - että maailmassa on
miljoonia ihmisiä, jotka kuvittelevat osaavansa
sanoa, mitä heidän jumalansa muka haluavat vaikka
tosiasiassa he vain kertovat omista haluistaan.
Sinä olet malliesimerkki tällaisesta ihmisestä. "
Heh, sinulle valehtelu taitaa tuottaa samoja
viboja kuin varastelu kleptomaanille, tässäkin
viestissä tunnustat heti kiellon perään..
Millä tavalla minä olen sellainen ihminen? En
minä pyri Jumalaa miksikään muuttamaan, sinä taas
pyrit sillä sinun mukaasi ei tarvitse uskoa yms.
vaan ajattelet viettää ateistisen elämän ja
sitten viimeisellä tuomiolla sopia, se on tosin
melko halveksuvaa Luojaa kohtaan.
"Vastaat kysymyksellä, voi reppanaa... Lue myös
omia viestejäsi. Yrität kiemurrella irti
valheistasi, ja tulet vain laukoneeksi niitä
lisää."
En yritä kiemurrella mistään pois. Otsikkoni,
never trust a hippien lisäksi myös hippie need
help olisi poikaa. Sillä sinun harhasi/
naiivisuutesi vain suoltaa vääriä syytöksiä, ei
muuta. Ja jos vastaan kysymyksellä, niin se
kertonee jotain sinun kysymyksiesi tasosta.
Esim. P: -mitä tota, niinku plaa plaa
ja minä tietysti kysyn, ja haluan tarkentaa että
mitä horinoillasi ajat takaa.
Siitä hyvästä sinä sitten vaahto suupielistä
hötkyen innostut julistamaan moisen toiminnan
tuomittavuutta.
Heh, todella rehtiä että omaperäistä.
"Älä viitsi taas kerran valehdella päin naamaa.
Kaikki ajattelu ei johda päämääriin, mutta totta
kai on sellaistakin, joka johtaa, kuten
kirjoitinkin. Taas valehtelet. Miksi teet sitä
minulle, kun tiedät heti jääväsi kiinni?"
Tässä on varsinainen housut nilkoissa kiinni
jäänti: Yrität puolustaa ristiriitaista kantaasi.
No sinulla on tässä siis ristiriita& valhe katso:
esim. tämä "onko mahdollista ajatella ilman
mitään tulosta?
On. Minä teen niin jatkuvasti."
jatkuu:
"> että tuskin ajatuksesi vain katkeaa, ilman
mitään johtopäätöstä?
"Jos hetkeksi malttaisit mielesi ja tutkisit
ajatteluasi (siis aivan mitä tahansa, tällä ei
ole mitään tekemistä uskontojen kanssa. Ajattele
vaikka ruokaa), niin huomaat, että juuri näin
ihmisen ajattelu toimii. Alitajunta saattaa toki
prosessoida asioita tietoisen mielemme
huomaamattakin, mutta yleensä vapaa ajattelu on
myös avointa, päättymätöntä."
Eli tämän mukaan tuo kantasi on melko tuore,
sillä aiemmin sinun mukaasi päämäärällinen ei ole
mahdollista, et ainakaan sitä myöntänyt.
"Minä haluan puhua suoraan enkä valehdella.
Tavallasi en tule koskaan argumentoimaan."
Eli siis valehtelet suoraan päin naamaa, siinä
vasta loistava tapa argumentoida?
"Minä olen todisteet valheistasi esittänyt,
tässäkin viestissä valehtelet lisää. Et ole
kyennyt etkä edes yrittänyt niitä kumota, kunhan
vain selittelet syitä. "Valehtelenko minä?" ei
ole mikään todisteen kumoaminen. Minun puheistani
et kykene esittämään ainuttakaan yksilöityä,
perusteltua kohtaa, jossa tietoisesti
valehtelisin."
No on jo esitetty, ja seuraavassa vastaan
syytöksiisi mitkä tekevät sinusta väärän
syyttäjän:
1.Koska sinä olet palajstunut patologiseksi
valehtelijaksi on minun vieläkin suurempi syy
luottaa tahoon joka näki propaganda sivujesi
tuotteet. Ja raukkamaisesti vääristeltyjä
selostuksia niissä on vieläkin, noh ihminen on
sitä mitä tekee.
2.Positivismi pitää inhimillisen tiedon perustana
jotakin "positiivisesti" annettua, ts. välittömiä
aistimuksia, tosiasioita, varmaa ja
epäilyksetöntä, ja katsoo että pätevä tutkimus
rajoittuu tämän aistimusperustan kuvaamiseen ja
selittämiseen. Metafyysisiä oletuksia ja
teorioita maailman "todellisesta" luonteesta,
elämän arvosta jne. positivismi pitää
harhaanjohtavina ja käytännössä hyödyttöminä."
ELi miten niin valehtelin?
3. Edelleenkin olen sitä mieltä että molemmat ei-
kristilliset liikkeet ovat murhanneet useita
viattomia. Inkvisitiot ovat loppuneet, mutta
toinen kansainvälinen "rauhanliitto" toimii.
4. Tämähän oli aivan loistava todistus siitä että
haluat niin paljon ongelmaasi apua että
suorastaan haluat jäädä kiinni..Selitys löytyy
siis edeltä.
"Näyttöni on riitävä, etkä ole sitä kyennyt
kumoamaan."
heh, eli se niistä "vedenpitävistä" todisteista.
Hah! Edelleenkin moista naiivia vääristelyä
löytynee varmasti ala-asteilta.
--------------------------------------------------
Vääristelyt & itsensä imartelut:
"Hyvä, että olet ryhtynyt vapaaehtoistyöhön.
Palkkatyötä en sinulle tohdi enää oikein
suositellakaan, sen verran käsitykseni sinusta
ihmisenä on selkiintynyt."
Tavallaan olet oikeassa, työhön menin
vapaaehtoisesti. Mutta varsinaista
vapaaehtoistyötä se ei ole. Enkä niin ole
sanonut, eli jälleen vääristelet ja jauhat
sontaa. Tuolla noin paskaa jauhavalla suulla en
sinuna edes voisi syödä mitään.
"Niin. Sinä taas et maksa veroja, tai maksat
niitä huomattavasti vähemmän kun mitä käytät
yhteiskunnan palveluja. Paljonko saat erilaisia
tukia yhteensä kuukaudessa?"
No tästä et saa muuta kuin puoli pistettä, koska
muistit korjata joko huonon sivistyksesi
aiheuttaman kommentin. Sain normaalit tuet. Ja
suhteessa voisi melkein sanoa että enempi minä
menetin veroihin, kun ajattelee
henkilökohtaisella tasolla taloutta.
"Koska tapanasi on valehdella, sinun sanomanasi
tämä vain lisää huolestumistani."
Tämä väite perustuu pseudohippi-syndrooman tai
sitten ihan vain lapsellisuuden nimiin mistä olen
jo ennestään huolissaan. Sillä todisteettomien
väitteiden esitys herättää närää kanssa
ihmisissä.
"Mutta Nobelin palkinnon saajien keskeisen
tuotannon tunteminen kuuluu kirjalliseen
sivistykseen, ja sitä sinulla ei ole. Asia on
päivänselvä. Se, että olet lukenut jonkun "Vanhus
ja Meri" tms. ei tee sinusta yhtään
sivistyneempää. Kyseessä on Hemigwaytakin
kuuluisampi kirjailija."
Wow, subjektiivisen suhteellisuuden sekoitus
objektiiviseen on merkkinä joko epäkypsyydestä,
ainakin tässä asiassa. "Vanhus ja meri" ei ole se
minkä luin, enkä edelleenkään usko että se olisi
nobelin kirjoilijoista kiinni.
"Niin. Tässä kiteytyy eräs Eclipseajattelun
peruskivi: "en ymmärrä, enkä halua. Ymmärrän
mielummin väärin." Lapsi parka. Vain kaksi sanaa,
joita et ehkä koskaan tule
tietämään. "Logiikkasi" tasosta täälläkin on toki
nähty riittävästi esimerkkejä. Ehkä sinulla
toedellakaan ei ole mahdollistakaan ymmärtää,
mitä logiikka on."
Tässä taas on vääristelty peruskiveä ajatteluun,
todellisuudessa asia on päinvastoin.(esim"Et
niitä esitä, koska vain piekset suutasi.
Kuvittelet, ettei asioita tarvitse perustella,
riittää kun ne sanoo. Siinä mielessä toki
jumalasi muistuttaa sinua, kuinka ollakaan.")
Sinä olet vieläpä Jumalakysymyksen pakenemisella
osoittanut että son vieläpä henkilöidenkin
suhteen niin.
Enkä minä voikkaan tietää 2 sanaa mitkä ovat
sinun päässäsi. Ymmärrän logiikan ilman että
minun täytyy kirjasta siitä lukea.
"Jank jank vaan. Vilkaisin tuota etusivulle
alittamaasi kiukutteluviestiä. Siitäkin kävi
hyvin ilmi kyvyttömyytesi käsitellä abstrakteja
käsitteitä. Asiasta on turha jatkaa. Ymmärrän,
miksi et lue viestejäni. Ethän käsitä, mistä
niissä puhutaan."
Niin tai minä käsitän, ja sinä et ajattelu mitä
kirjoitat, se ollaan nähty sinun agnostikko
väitteesikin kanssa. Millähän tavalla
kiukutteluviestissä niin olisi ollut?
"Intät valtavaa märää mitä ihmeellisimpiä
yhdentekevyyksiä tässäkin vietissäsi. Minkä
ihmeen takia? Ainoa johtopäätös on, että juuri
yhdentekevyyksistä intät mielelläsi, mutta
tärkeää asiaa, voimakasta taipumustasi
valehtelemiseen, et uskalla myöntää, mutta et
myöskään kieltää."
Inttämiseen tarvitaan kaksi. Ja jos sinä puhut
minun kustannuksellani jotain mottipäisiä, niin
tottakai minä kerron miten asia on. Mutta koska
olet niitä jotka on periaattestakin vastaan niin
tiedän olevan minkään vakuuttelun turhaa, joten
jätän sinut sen suhteen omaan arvoosi.
"Taaskaan et kiistänyt, että vaikeneminen olisi
myöntymisen merkki. Kiemurteletpa vain lisää...
Etsin sen joskus joutessani, saatan toki muistaa
väärinkin."
En myöskään myöntänyt. Ja edeltä olevasta
vastauksestani, sekä siitä tosiasiasta että esim.
mykän on pakko olla hiljaa on sinun paha tehdä
moista johtopäätöstä.
"Minulla ei ole oikeastaa tässä asiassa muuta
hävettävää kun se, että kiusaan sinua
ymmärryksesi vähäisyydestä huolimatta. No, koetan
parantaa tapojani, ja kyllä olen toki myös nolo
puolestasi, säälinikin."
Tässä yhdistyy jälleen itsensä imartelu
vääristelyyn. No sinulla on oikeus
mielipiteeseen, mutta sanonpahan vain että viisas
tuntee tyhmän seurassa olonsa ehkä
kiusaantuneeksi, ei kiusatuksi.
"Myös esim Slobodan Milosevic on selvästi
havaittavissa valehtelijaksi, vaikka valtaosa
maailman ihmisistä ei häntä henkilökohtaisesti
tunnekaan. Valosta ei muuten liene sokealla
paljonkaan iloa."
Tämä on kanssa loistavaa jatkoa aiemille! Minun
rinnastaminen henkilökohtaisesti, mutta silti
julkisesti hyvin tunnettuun Slobodaniin onkin
todella hyvä vertaus.
"Minua. Kuten sanoin edellisessäkin viestissäni.
Miksi kaikki asiat on toistettava lukuisia
kertoja, ennen kun ymmärrät niistä edes sitä
vähää, minkä ymmärryksesi mahdollistaa?"
&"Ei niin, eikä se mitenkään valitettavaa ole.
Saat aivan vapaasti matkia minua niin paljon kun
haluat. Nolostuttaa vain puolestasi..."
Sekä
"En. Totean vain. Sillä, että sinä matkit minua,
ei ole minulle mitään merkitystä muuta kun
korkeintan nolouden tunne takiasi. Omasta
puolestasi sinun kannattaisi edes yrittää olla
vähän omaperäisempi, sillä saisit siitä itsellesi
paremman mielen."
Matkinut sinua? Heh, no ehkäpä korkeintaan sillon
kun olen sanonut että "näin sinä tekisit" ja
antanut mallin toiminnastasi. Muussa tapausessa
väitteesi on lähinnä sääliä herättävä, jotkut
ilkeät voisi jopa sille nauraakkin. Mutta koska
olen huomannut että sinulla on hieman vaikea
olla, niin pyrin olemaan empaattinen.
Ja mitä tulee sinun omaperäisyyteen niin siitä
saa kelpo naurut.
"Niin, "tässä tilanteessa". Et siis uskalla
heittää lokaa niskaasi. Jollet olisi valehtelija,
asian sanominen ei olisi loanheittoa omaan
niskaan. Vain syylliset eivät uskalla myöntää tai
kieltää. Vilpittömällä ihmisellä ei ole mitään
syytä kiemurrella näissä asioissa, kuten ehkä
tiedätkin."
noh, vilpittömän ihmisen tuskin olisi syytä
heittää lokaa niskaansa, paitsi vastustajiensa
hyödyksi.
"Pois sieltä pihalta nyt. Emmekö jo sopineet,
että et pyöri ala-asteiden pihoilla."
&
"Pois sieltä koulun pihalta nyt."
Emme, itseasiassa heräsi kysymys että miksi
sinulle tulee ensimmäisenä ala-asteesta mieleen
namusetä touhut, olisiko nimenä siis parempi
pederasti hippi?
"Tietenkin määrittelen tyoksi sen, mitä teen
elääkseni. Määrittelen myös esim. ojankaivuun
työksi. Sinä et saa palkkaa työstäsi, eikä sen
tuloksiiin voi tutustua missään."
Ei määrittelit työksi lähinnä sen mitä sinä teet,
ja toinen vaihtoehto on näköjään se ojankaivuu.
Mutta vääristelyksi voinee mainita sen silti,
katsos muistakin töistä (niistäkin mitä sinä et
tee) saa korvauksen, ja ne ovat työtä.
"Voi sentään. Sen verran minäkin olen juttujasi
lukenut, että voin näin sanoa. Lempilausahduksesi
lienee "...kutsuminen paskaksi loukkaa paskaa."
Huoh, melko heppoiselta pohjalta tuonkin
havainnon teit, toivottavasti ei menneet yö-unet
moisen "hävyttömyyden" takia. Se menee oikeasti
että "...vertaaminen paskaan..."
"Jätit muuten kertomatta, millaisessa
asiakaspalvelussa töykeys, ihmisviha ja katteeton
halveksunta ovat eduksi, suorastaan
esimerkillisiä ominaisuuksia. Mitä sitten
kesäisin teet, oletko jäätelönmyyjä? Eivät nuo
em. ominaisuutesi siinäkään työssä kyllä eduksi
ole."
Jätin myös kertomatta että olisin ollut
tuollanainen. Olen kylläkin kertonut useita
kertoja miten tuo asia on, mutta sinun "vilpitön"
pääsi ei sitä kai muista? ´Se että olen ed.
mainittuja ominaisuuksia sinulle näyttänyt,
johtuu ihan sinusta itsestäsi. Vastaan näet
tyhmälle hänen hulluutensa mukaan.
"Käytettävät ja käytettävissä olevat ovat eri
asioita. Jälleen löysimme hahmotuskykysi rajat."
(Tämän voinee laskea nuijuuden piikkiin)
Käytettävät näet riippuu käytettävissä olevista.
"Olosuhteet, joissa vuodatuksiasi kirjoittelet,
ovat epäilemättä hankalammat kun minulla,
viestisi ovat paljon pidempiä ja keskustelutapasi
vuoksi niiden kirjoittaminen on vaikemapaa.
Siihen nähden, että tämä on turhaa, näet paljon
enemmän vaivaa kun minä."
Heh, no jos vastaan perusteellisemmin, ja vielä
otan suuremman osan argumenteista huomioon kuin
sinä, niin se tuskin on häpeä, eikä edes kovin
vaivalloista. Mutta toki voisinkin vastata
lauseella parilla sieltä täältä, mutta se olisi
melko suppeaa, tosin turhaa jorinointia tämä on
ollut viimeiset viikot.
"Niin. Työssäkäyvät laittavat, työttömät ottavat,
ja hyvä niin. Typerää tämäkin kiemurtelusi..."
Typerää vääristelyä, työttömätkin laittavat.
"Et ainakaan kykene tästä(kään) asiasta mitään
vilpitöntä, suoraa tai rehellistä sanomaan.
Epävarmaa ja epämääräistä kysymyksillä
vastaamista taas..."
heh, et vastannut itsekkään kysymykseen, vaan
vaihdoit tapasi mukaan aihetta. Noh, olen
selittänyt miksi pidän turhana inttämiseen
johtavia vastuaksia.
"ROTFL taas kerran. Niin rinnastan. Matkiminen
kun harvoin on omaperäistä.... Päivän huumoripala
taas."
Niin on, sinun matkiminen on epäomaperäisyyden
matkimista.
"Niin. Joskus on pakko lopettaa, kun kysyt samaa
asiaa kymmenettä kertaa peräkkäin lainkaan
ymmärtämättä vastausta."
Pikemminkin minun on pakko kysyä kun et ole
vastannut, vaan vaihtanut aihetta.
"Näiden juttujen kirjoittaminen on kerta kerralta
helpompaa, niin sekaisin alat olla. Sinä
puolestasi jaksat kovasti vuokseni vaivaa nähdä,
mutta valehteluasi et uskalla kietää. Tämä asia
ei tässäkään keskustelussa ole muuttunut
miksikään. "
Niin, helppo ja vaivaa vaatimatonta on
lapsellinen vääristely ja sonnan jauhuu. Kuten
huomaat niin suurin osa keskustelusta ja
argumenteistasi koostui niistä.
--------------------------------------------------
misc.
"En ymmärrä. Ketkä ovat "sinun uskoviasi"? Joko
sinulla on jeesussyndroomakin?"
Kirjoitus virhe, tarkoitin uskovia in general.
"Ei kai ihmisen tarvitse uskoa silloinkaan.
Kristittyjen mukaan ihmisellä on vapaa tahto.
Miten olettaminen voi olla määräilyä?"
Ihmisen on sillon vain hieman hankalampi kieltää
hänet. Ihmisen vapaa tahto tarkoittaa sitä että
hän voi valita itse taivaan ja helvetin.
"Ei minulla ole mitään työttömiä vastaan. Olehan
sinullekin todennut, että lienee sekä itsellesi
että yhteiskunnalle parempikin, että jatkat
työttömänä olemista. Kauanko olet muuten ollut
työtön?"
Miksi sitten purnaat heistä? Ja vieläpä toisaalta
tuet työttömyyttä, mutta siltikin vihjaat että he
hyväksi käyttävät sinun heille maksamiaan tukia.
Se tosin on röyhkeää itseimartelua, mikä ei ole
ihme sinulta.
("En halua leikata sosiaalipalveluja. Kannatan
hyvinvointivaltiota ja siedän sen hintana myös
joidenkin harjoittaman järjestelmän
väärinkäytön&Niin. Joskus ehkä. Tällä hetkellä
asia on aivan toisin, sillä et "ansaitse" muuta
kun yhteiskunnan tukia. Tällä viikolla maksan
muuten veroja suurin piirtein vuoden
peruspäivärahan verran. Paljonko sinä olet tänä
vuonna maksanut veroja?")
"Niin. Kun et ymmärrä tätä asiaa, niin et
ymmärrä. Lapsi parka, etkö ole saanut
vanhemmiltasi riittävästi rakkautta? En minäkään
sitä sinulle voi antaa."
Olen ja Jumalalta saan sitä päivittäin. SInunkin
kannattaisi kokeilla. Sillä myönsit puutteesi,
sillä rakastamme koska Jumala on meitä ensin
rakastanut.
"Heh. et kyllä ole matkimisessakaan kovin
taitava."
Etkä sinä vääristelyssä, et ainakaan niin taitava
ettetkö jäisi kiinni.
"En edelleenkään ole englannin opettajasi."
Enkä ihmettele.
"Kyllä väitän erittäin painokkaasti. Onnellisuus
on oikeus. Tämä ajattelusi saa minut tuntemaan
sääliä sinua kohtaan."
Avaappa TV ja katso uutiset, ja kokeile sanoa
rehellisesti että kaikilla on mahdollisuuksia
tuohon oikeuteen?
"Olen. Sinullekin olisin kirjoittanut, mikäli
olisit ollut alaiseni. Sinun työtodistuksesi ei
tosin olisi sisältänyt mitään arviota työsi
laadusta tai sinusta henkilönä, vaan ainoastaan
työsuhteen keston ja toimenkuvauksen."
Kelle muille olet niitä kirjoitellut anna kun
arvaan? Hmm..A. Hitler, J. Stalin yms.."kivat"
pojat joita yhdistaa traumaattinen, sinun
kouluttamasi traumaattisuus?
"Heh. Koetahan nyt antaa kirjoituksesi vaikkapa
kritisoitavaksi jonnekin, niin saattaisit kuulla,
millainen kirjoitustyylisi oikeasti on."
Suosittelen ettet kenelleekään valkotakkiselle
näytä esim. kotisivujasi. Sillä se vähä mitä olen
lukenut psykologiaa, paljastaa sinulla olevan
psykopaatin piirteitä. Eli vaikka nyt Tuomari
Nurmiö mitä sanoisi, niin kipin kapin hoitoon.
"Unohdit, että kirjoitin Tuomari Nurmiö. Aika
heikkoja ovat juttusi...."
Kun vertaa argumenttiasi tokaisuuni, niin tosi
heikkoja on sun juttusi..
Tämäkin keskustelu tarkensi hyvin mitä otsikko
meinasi.
> Heh, sinulle valehtelu taitaa tuottaa samoja viboja kuin varastelu kleptomaanille, tässäkin viestissä tunnustat heti kiellon perään..
Puhu vain omasta puolestasi. Voit lukea, mitä olen väittänyt, tai voit jatkaa valehtelua loputtomiin. Valinta on sinun ja surukseni huomaan, että sen näytät tehneen.
> Millä tavalla minä olen sellainen ihminen?
Mieti sitä.
> Ja jos vastaan kysymyksellä, niin se kertonee jotain sinun kysymyksiesi tasosta.
Heh heh, aivan niin. Se kertoo juuri sen, että et kykene niihin vastaamaan, vaikka yritän usein tarkoituksella tehdä niistä aika yksinkertaisia. Syyt kykenemättömyyteesi taas löytyvät korviesi välistä.
> Eli tämän mukaan tuo kantasi on melko tuore, sillä aiemmin sinun mukaasi päämäärällinen ei ole mahdollista, et ainakaan sitä myöntänyt.
Tutustu etusivun tienoilla olevaan nimim. tuomaksen postaamaan pitkään kirjoitukseen hyvän keskustelun periaatteista. Sinä toimit niistä jokaisen vastaisesti. Vapaa ajattelu on eri asia kun päämäärään pyrkivä ajattelu eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia, lapsi pieni. Olemme jälleen törmänneet ymmärryksesi rajoihin. Ne tuntuvat tulevan vastaan vähän joka suunnasta, ja rajoittavat kaiken keskustelun kanssasi pelkkään vähämieliseen kinasteluun.
> Eli siis valehtelet suoraan päin naamaa, siinä vasta loistava tapa argumentoida?
Niin, sinähän tämän tiedät. Minä - toisin kun sinä - en pidä sitä loistavana enkä valehtele näissä keskusteluissa ainakaan tietoisesti. Saat kinata tästä asiasta niin paljon kun haluat, mutta osoita sitten edes yksi valhe. Minä olen osoittanut monia sinun valheitasi.
> Ja raukkamaisesti vääristeltyjä selostuksia niissä on vieläkin, noh ihminen on sitä mitä tekee.
Tiedätkös, olet todella reppana. Jokainen viesti löytyy edelleenkin myös suomi24.fi:n keskuteluserveriltä. Kannaltasi valitettavasti tälle jokaisen ihmisen havaittavissa olevalle faktalle et voi yhtään mitään. Onko muuten myös mielikuvitusystäväsi "luotettava taho" kaltaisesi valehtelija?
> 2.Positivismi
Kuten sanoin aiemminkin, totta ki tiedät nyt, mitä on positivismi. Minähän kerroin sen jo ko. keskustelun aikana. Kirjoittaessasi minulle vastinetta et sitä kuitenkaan tiennyt. Älä lässytä.
> ELi miten niin valehtelin?
Väittämällä ymmärtäväsi käyttämäni käsitteet. Mene katsomaan, jos et muista.
> 3. Edelleenkin olen sitä mieltä että molemmat ei- kristilliset liikkeet
Edelleen tiedät, että inkvisitio ehti vuosisatojen aikana tappaa paljon enemmän ihmisiä kyn YK-joukot, joiden tappamat siviilit lasketaan edellenkin kymmenissä. Pelkkää katteetonta kiemurtelua.
> 4. Tämähän oli aivan loistava todistus siitä että haluat niin paljon ongelmaasi apua että suorastaan haluat jäädä kiinni..Selitys löytyy siis edeltä.
Niin. Valehtelit siis ymmärtämättömyyttäsi. Ok, typeryys ei ole tietoista, ja tietoisuutesi noin yleisemminkin on kyseenalainen. Olen tainnut melkoisesti yliarvioida sinua.
> "Näyttöni on riitävä, etkä ole sitä kyennyt
> kumoamaan."
> heh, eli se niistä "vedenpitävistä" todisteista.
Et keksinyt mitään uutta, samat hölötykset kun aiemminkin. Surullista.
> Mutta varsinaista vapaaehtoistyötä se ei ole.
Eikä palkkatyötäkään. Ja hyvä niin.
> Tuolla noin paskaa jauhavalla suulla en sinuna edes voisi syödä mitään.
No niin, alat päästä tasosi mukaiseen argumentointiin.
> Sain normaalit tuet. Ja suhteessa voisi melkein sanoa että enempi minä menetin veroihin, kun ajattelee henkilökohtaisella tasolla taloutta.
Heh heh. Vai "menetit veroihin"...
> Sillä todisteettomien väitteiden esitys herättää närää kanssa ihmisissä.
Väitteeni eivät ole todistamattomia, toisin kun sinun.
> "Vanhus ja meri" ei ole se minkä luin, enkä edelleenkään usko että se olisi nobelin kirjoilijoista kiinni.
Ai, olet siis todellakin lukenut vain yhden Hemingwayn kirjan ja väität sen perusteella "tutustuneesi Hemingwayn tuotantoon". No siinä meillä kirjallista sivistystä... "Vanhus ja meri" muuten luettiin meillä jo keskikoulussa. Koulusivistyksesikin lienee vähäinen.
Omasta puolestani voin sanoa, että olen aikanani lukenut koko Hemingwayn suomennetun tuotannon joitakin artikkelikokoelmia lukuunottamatta, eikä Hemingway ole edes mikään erityinen suosikkikirjailijani... Älä oikeasti viitsi ainakaan muille puhua "kirjallisesta sivistyksestäsi", teet itsesi vain naurunalaiseksi. Puhumattakaan siitä, että et tunne edes erästä William Faulknerin (ole hyvä) tunnetuinta teosta.
> Enkä minä voikkaan tietää 2 sanaa mitkä ovat sinun päässäsi. Ymmärrän logiikan ilman että minun täytyy kirjasta siitä lukea.
Voi lapsi parka, kun juuri et ymmärrä, mitä yleensä logiikalla tarkoitetaan. Ne kaksi sanaa löydät jokaisesta logiikan perusteita valottavasta kirjoituksesta. Mutta totta kai ymmärrät mielummin väärin...
> Millähän tavalla kiukutteluviestissä niin olisi ollut?
Katso nimim. karitsan vastaus viestiisi. En minäkään aina jaksa kaikkia asioita sinulle yrittää selittää.
> Inttämiseen tarvitaan kaksi.
Niin. Inttäjä ja kuuntelija. Sinä olet se inttäjä, sillä melkein kaikki tämänkin viestin aiheet on tässä ja aiemmissa keskusteluissa käsitelty jo moneen kertaan. Lue edeltäviä viestejäni, kun haluat inttää lisää (niinhän näytät sentään hiukan tehneenkin).
"Taaskaan et kiistänyt, että vaikeneminen olisi
myöntymisen merkki."
> En myöskään myöntänyt.
Heh. Et niin, vaan vaikenit asiasta. Mutta aivan varmasti olet lausahduksen kuullut monasti aiemminkin ja olet itsekin ko. tavalla ajatellut. Älä nyt viitsi, lapsi parka.
> Tämä on kanssa loistavaa jatkoa aiemille! Minun rinnastaminen henkilökohtaisesti, mutta silti julkisesti hyvin tunnettuun Slobodaniin onkin todella hyvä vertaus.
Niin. Jopa sinä tiedät hänet valehtelijaksi, vaikka et tunne häntä. Ymmärrätkö nyt, ettei ihmistä tarvitse tunteä tietääkseen hänen valehtelevan? Jos nyt varsinaista rinnastamista haluat, niin Milosewiciin verrattuna olet pelkkä surkea amatööri, kun jäät kiinni valheistasi vähän väliä. Milosewic sentään on onnistunut valehtelemaan kokonaiselle kansakunnalle vuosikausia.
> Matkinut sinua?
Niin.
> Heh, no ehkäpä korkeintaan sillon
Ah, matkimisesi ei ole edes tietoista...
> Muussa tapausessa väitteesi on lähinnä sääliä herättävä,
Kas, kun aloin puhua säälistä, niin nyt sinäkin sen keksit. Näinhän se menee.
> noh, vilpittömän ihmisen tuskin olisi syytä heittää lokaa niskaansa, paitsi vastustajiensa hyödyksi.
Lapsi parka, ymmärrys jälleen... Vilpitön ihminen ei heitä lokaa niskaansa sanomalla, ettei valehtele, vilpillinen sen sijaan jatkaa valehtelua. Kiemurtele vain.
> Emme, itseasiassa heräsi kysymys että miksi sinulle tulee ensimmäisenä ala-asteesta mieleen namusetä touhut,
Lähinnä ne tulevat mieleen sinusta, sillä olet monasti ennekin käyttänyt näitä lapsiinsekaantujavertauksia. Ajatus tuntuu pyörivän päässäsi useinkin.
> "Tietenkin määrittelen tyoksi sen, mitä teen
> elääkseni. Määrittelen myös esim. ojankaivuun
> työksi. Sinä et saa palkkaa työstäsi, eikä sen
> tuloksiiin voi tutustua missään."
> Ei määrittelit työksi lähinnä sen mitä sinä teet,
> ja toinen vaihtoehto on näköjään se ojankaivuu.
Erinomainen esimerkki kyvyttömyydestäsi ymmärtää abstrakteja käsitteitä ja esimerkkejä. Juuri kuten arvelinkin. Lapsi parka, olisiko minun pitänyt luetella kaikki tehtävät, joita pidän työnä, jotta olisit ymmärtänyt, mitä tarkoitan?
> Se menee oikeasti että "...vertaaminen paskaan..."
Sääli sinänsä, että et ole itse keksinyt edes ko. lausahdustakaan.
> Jätin myös kertomatta että olisin ollut tuollanainen.
Et jättänyt (etkä - tietenkään - myöskään kiistännyt). Olet useasti kertonut mitä mieltä olet ihmisistä yleensä ja myös monista erityisesti. No, kerropa nyt, mitä työtä olet tehyt, vai oletko valehdellut tässäkin asiassa?
> sinulle näyttänyt, johtuu ihan sinusta itsestäsi.
Kyse ei ole minusta.
> "Käytettävät ja käytettävissä olevat ovat eri
> asioita. Jälleen löysimme hahmotuskykysi rajat."
> (Tämän voinee laskea nuijuuden piikkiin)
> Käytettävät näet riippuu käytettävissä olevista.
Et todellakaan ymmärrä, mitä yritän sanoa. Se ei ole uutta. Voit aivan vapaasti laskea sen nuijuutesi piikkiin, tyhmyys ei ole synti.
> Heh, no jos vastaan perusteellisemmin, ja vielä otan suuremman osan argumenteista huomioon
Hyvä, että otat nämä vakavasti. Tavallaan on ihan hyvä, että saat tästäkin keskustelusta sisältöä elämääsi, pysytpähän poissa pahanteosta. Kirjoituksistasi päätellen tästä on ollut sinulle myös ainakin jonkin verran hyötyä.
> tosin turhaa jorinointia tämä on ollut viimeiset viikot.
Niin. Sinä siitä olet pääasiassa vastannut kysymällä samoja, moneen kertaan tyhjentävästi käsiteltyjä asioita uudelleen ja uudelleen.
> "Niin. Työssäkäyvät laittavat, työttömät ottavat,
> ja hyvä niin. Typerää tämäkin kiemurtelusi..."
> Typerää vääristelyä, työttömätkin laittavat.
Selvitä nyt, mitä tarkoittavat "nettosaaja" ja "nettomaksaja". Copypastekysymys: Paljonko sinä olet tänä vuonna maksanut veroja?
> Ihmisen vapaa tahto tarkoittaa sitä että
> hän voi valita itse taivaan ja helvetin.
Et vastannut kysymykseen. Miten olettaminen on sinusta määräilyä?
> he hyväksi käyttävät sinun heille maksamiaan tukia.
Suurin osa työttömistä ei tietenkään väärinkäytä tukia, vaikka niitä hyväksikäyttääkin. Aluksi ajattelin, että sinä olet näitä tukien väärinkäyttäjiä, kun kuitenkin lienet nuori ja fyysisesti terve. Olen muuttanut käsitykseni, nyt olen sitä mieltä, että tarvitset yhteiskunnan tukea kipeästi, ehkä enemmän kun itse ymmärratkään. On hyvä, että yhteiskunnassamme apua saavat ne, jotka sitä tarvitsevat.
> ja kokeile sanoa
> rehellisesti että kaikilla on mahdollisuuksia
> tuohon oikeuteen?
Oikeuksia voidaan rajoittaa, silti ne ovat oikeuksia. Inhimillinen perusoikeus on oikeus onneen. Ymmärryskykysi rajat taas...
> Kelle muille olet niitä kirjoitellut anna kun arvaan? Hmm..A. Hitler, J. Stalin yms.."kivat" pojat joita yhdistaa traumaattinen, sinun kouluttamasi traumaattisuus?
??? Olet taas aivan sekaisin. Olen kirjoittannut työtodistuksia palkkaamilleni tai alaisuudessani työskenneille ihmisile.
> Suosittelen ettet kenelleekään valkotakkiselle näytä esim. kotisivujasi.
http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/ Jokainen netinkäyttäjä on tervetullut. Soita sinä sinne lääkäriliittoon ja anna heille tämä osoite.
Et edelleenkään kiellä valehtelevasi täällä tietoisesti.
Voit lukea, mitä olen väittänyt, tai voit jatkaa
valehtelua loputtomiin.
Valinta on sinun ja surukseni huomaan, että sen
näytät tehneen."
Niin olen, en rupea syntipukiksesi. Sääli vaan
että valehtelun kierteesi
luulet voivan lopettaa tekemällä valheella
minusta syyllisen, mutta patologisen
valehtelijan syytökset nyt ei vaan tuota
kovinkaan suurta vaikutusta.
"Se kertoo juuri sen, että et kykene niihin
vastaamaan, vaikka yritän usein
tarkoituksella tehdä niistä aika yksinkertaisia.
Syyt kykenemättömyyteesi
taas löytyvät korviesi välistä."
Heh, annan nyt hyvän esimerkin "yksinkertaisesta
kysymyksestä" johon voi
vaatia kyllä tai ei-vastauksen: Joko olet
lopettanut äitisi ja puolisosi
pieksemisen?
Kysymyksellä vastaus myöskin tarkentaa kysyjän
kysymystä.
"Tutustu etusivun tienoilla olevaan nimim.
tuomaksen postaamaan pitkään
kirjoitukseen hyvän keskustelun periaatteista.
Sinä toimit niistä jokaisen
vastaisesti. Vapaa ajattelu on eri asia kun
päämäärään pyrkivä ajattelu
eivätkä ne ole toisiaan poissulkevia, lapsi
pieni. Olemme jälleen törmänneet
ymmärryksesi rajoihin. Ne tuntuvat tulevan
vastaan vähän joka suunnasta,
ja rajoittavat kaiken keskustelun kanssasi
pelkkään vähämieliseen kinasteluun."
Älä taas luikertele.Nyt en puhunut mitään siitä
mitä on vapaa-ajattelu,
enkä siitä mitä puhuit jonkun toisen kera.
Puhuimme siitä että voiko Jumalan
olemassa olosta tehdä päätöksen jne..
Ymmärrykseni rajat ovat sinun määrittelemässäsi
agnostikko-käsitteessä.
"Niin, sinähän tämän tiedät. Minä - toisin kun
sinä - en pidä sitä loistavana
enkä valehtele näissä keskusteluissa ainakaan
tietoisesti. Saat kinata tästä
asiasta niin paljon kun haluat, mutta osoita
sitten edes yksi valhe. Minä
olen osoittanut monia sinun valheitasi."
Kerroitkin että tietoisen valehtelun kielto on
metodi jolla voi valheenkin
oikeittaa, tai niin voi ainakin rivien välistä
lukea. Noh, siihenkään ei
olisi tarvetta jos uskoo puhuneensa totta.
Omatunto kolkuttaa? Huono muisti
sinulla ainakin on, sillä jo viime threadissa
karsinoin erikseen väärät
todistukset& valheesi. Sekä eliminoin syytöksesi.
"Tiedätkös, olet todella reppana. Jokainen viesti
löytyy edelleenkin myös
suomi24.fi:n keskuteluserveriltä. Kannaltasi
valitettavasti tälle jokaisen
ihmisen havaittavissa olevalle faktalle et voi
yhtään mitään. Onko muuten
myös mielikuvitusystäväsi "luotettava taho"
kaltaisesi valehtelija?"
heh, look who's talking..Todellinen osoitus
reppanuudesta on sinun sivu-propagandasi.
Luotettava taho ei ole mielikuvitus ystävä, tosin
kuin "tuomari Nurmiö."
"Kirjoittaessasi minulle vastinetta et sitä
kuitenkaan tiennyt. Älä lässytä."
Älä itsekkään, mitenkä niin en tiennyt?
"Väittämällä ymmärtäväsi käyttämäni käsitteet.
Mene katsomaan, jos et muista."
Antamani kuvaus ei mielestäni eronnut juurikaan
antamistani kuvauksista.
Jos olen väärässä, osoita kohta.
"Edelleen tiedät, että inkvisitio ehti
vuosisatojen aikana tappaa paljon
enemmän ihmisiä kyn YK-joukot, joiden tappamat
siviilit lasketaan edellenkin
kymmenissä. Pelkkää katteetonta kiemurtelua."
heh, tilastot mitkä puolustavat YK-joukkoja ovat
YKlta? Tosiasia on se että
YKn tappamia ei olisi yhtään tiedossa jos se
olisi YKsta kiinni, mutta nyt
heillä on mahdollisuus kaunistella tilannetta.
ELi en olisi ihan noin 100&
1% varma kuten sinä asiasta.
"Ok, typeryys ei ole tietoista, ja tietoisuutesi
noin yleisemminkin on kyseenalainen"
Sinä sen sanoit (itsestäsi.)
Tämä ei pelasta sinua tosiasioilta.
"Et keksinyt mitään uutta, samat hölötykset kun
aiemminkin."
Et sinäkään, eli miksi olisi pitänyt?
"Eikä palkkatyötäkään. Ja hyvä niin"
En ihmettele että sinä kenties edustat sitä
perisuomalaista luonnetta: "se
mitä muut saa on minulta pois" VOin kuvitella
että kun naapurisi saa uuden
auton, että menet viikkoja jatkuneen hammasten
kiristelyn jälkeen yöllä
naarmuttamaan sen kylkeä. Ja röyhkeässä
valehtelijan ominaisuudessasi sitten
vielä pistät syyn hänen piikkiin. Kuten selitin,
työhön on vapaaehtoista
mennä, mutta silti on palkkatyötä. Sori, jos
pilasin yöunesi, noh sinä voit
soveltaa jälleen kotisivuillasi auton naarmutus-
taktiikkaa.
"No niin, alat päästä tasosi mukaiseen
argumentointiin."
Oikea muoto olisi "seuran mukaiseen
argumentointiin."
"Vai "menetit veroihin"...
Veroihin yleensä menettää, ja on varsin
kohtuullista siis nauttia omista
verorahoistaan.
"Väitteeni eivät ole todistamattomia, toisin kun
sinun."
*Huoh* lue edellinen viesti...
"Ai, olet siis todellakin lukenut vain yhden
Hemingwayn kirjan ja väität
sen perusteella "tutustuneesi Hemingwayn
tuotantoon". No siinä meillä kirjallista
sivistystä... "Vanhus ja meri" muuten luettiin
meillä jo keskikoulussa.
Koulusivistyksesikin lienee vähäinen.
Omasta puolestani voin sanoa, että olen aikanani
lukenut koko Hemingwayn
suomennetun tuotannon joitakin artikkelikokoelmia
lukuunottamatta, eikä
Hemingway ole edes mikään erityinen
suosikkikirjailijani... Älä oikeasti
viitsi ainakaan muille puhua "kirjallisesta
sivistyksestäsi", teet itsesi
vain naurunalaiseksi. Puhumattakaan siitä, että
et tunne edes erästä William
Faulknerin (ole hyvä) tunnetuinta teosta."
Lukutaitosi perusteella epäilen
tuota "lukemistasi" sillä kuten itse sanoin,
niin olen tutustunut tosiaankin hyvin vähäisesti
ko. herran tuotantoon.
Itse olen lukenut suurimman osan suosikkieni
kirjoista (ne mitkä olen saanut
käsiini.)
Heh, raukkaparka, luulee olevansa kovinkin viisas
ja sivistynyt kun on
lukenut nobel kirjailijan tuotantoa, itse en lue
kirjallisuutta mikä ei
minua kiinnosta. Moinen itsetunnon pönkitys on
lähinnä säälittävää, toki
varsin odotettavaa kun ottaa tuon "auton
naarmutus"-filogiasi huomioon.
Ovela tapa kompensoida se että sinut pakotettiin
lukemaan "vanhus ja meri"
koulussa, alkaa kyselemään sen kirjoittajaa
muilta. Käsitys "kirjallinen
sivistys" näyttää olevan melko subjektiivinen
käsite sinulle? TAvallaan
olet oikeassakin. Mutta vaikka nyt tarjositkin
minulle pakkopullana sinulle
syötettyä kirjailijaa, niin en aio lukea sitä.
"Voi lapsi parka, kun juuri et ymmärrä, mitä
yleensä logiikalla tarkoitetaan.
Ne kaksi sanaa löydät jokaisesta logiikan
perusteita valottavasta kirjoituksesta."
SInä olet osoittanut että et ymmärrä logiikkaa.
Logiikan perusteita valottavat kirjat onkin ainoa
logiikan kosketus mihin
olet kontaktia tehnyt.
Mutta ne kaksi sanaa mitä tarkoitat kuuluu
kategoriaan: ajattele 2 korttia,
ja minä nostan ne pakasta.
"Katso nimim. karitsan vastaus viestiisi. En
minäkään aina jaksa kaikkia
asioita sinulle yrittää selittää."
Parempi jaksaa, sillä olisi kiva tietää mitähän
kohtaa tarkalleen tarkoitat?
Oletko lukenut vastaukseni hänelle?
"Niin. Inttäjä ja kuuntelija. Sinä olet se
inttäjä, sillä melkein kaikki
tämänkin viestin aiheet on tässä ja aiemmissa
keskusteluissa käsitelty jo
moneen kertaan. Lue edeltäviä viestejäni, kun
haluat inttää lisää (niinhän
näytät sentään hiukan tehneenkin)."
Heh, Tuo kaava toimisi jos sinä et vastaisi ja
minä "inttäisin" mutta kuten
huomaat niin sellainen inttäminen olisi
käytännössä mahdotonta. Joten Sinäkin
intät ja pidät omalta osaltasi tämän "laadukaan
keskustelun" tason riman
alla.
"Heh. Et niin, vaan vaikenit asiasta. Mutta aivan
varmasti olet lausahduksen
kuullut monasti aiemminkin ja olet itsekin ko.
tavalla ajatellut. Älä nyt
viitsi, lapsi parka."
Poika pienoinen..Niin vaikenin koska olen
selittänyt jo monta kertaa tämänkin
asian (ei ole tarvetta puhua itsestään
valehtelijana) niin en jaksa enää
kun lainata itseäni mitä tulee vaikenemiseen:"Ja
edeltä olevasta
vastauksestani, sekä siitä tosiasiasta että esim.
mykän on pakko olla hiljaa on sinun paha tehdä
moista johtopäätöstä."
"Niin. Jopa sinä tiedät hänet valehtelijaksi,
vaikka et tunne häntä. Ymmärrätkö nyt, ettei
ihmistä tarvitse tunteä tietääkseen hänen
valehtelevan? Jos nyt varsinaista rinnastamista
haluat, niin Milosewiciin verrattuna olet pelkkä
surkea amatööri, kun jäät kiinni valheistasi
vähän väliä. Milosewic sentään on onnistunut
valehtelemaan kokonaiselle kansakunnalle
vuosikausia."
Vasta sen jälkeen kun hän on osoittautunut
sellaiseksi, voin varmalla tavalla sen todeta. Ja
kansaivälisten oikeudenkäyntien jälkeen siitä voi
olla suhteellisen varma. Mutta sinulla taas ei
ole minkäänlaista näyttöä mutta silti syytät
rikoksesta mihin itse syyllistyt muita.
Rehellisyytesi ja moraalisi tuntuu olevan
juurikin kyseisen herran luokkaa.
"matkimisesi ei ole edes tietoista..."
heh, on paha tiedostaa jotain mikä on sinun
mielikuvituksen tuotetta.
"Kas, kun aloin puhua säälistä, niin nyt sinäkin
sen keksit. Näinhän se menee."
*nauraa katketaakseen*Niin sinullahan on monopoli
sanoille..Ja minulle on sentään etuna se että ko.
sanat pätevät sinuun tosin kuin sinun suusta
minuun.
"Vilpitön ihminen ei heitä lokaa niskaansa
sanomalla, ettei valehtele, vilpillinen sen
sijaan jatkaa valehtelua. "
Vilpittömälle ihmiselle se ei ole edes tarpeen.
"Lähinnä ne tulevat mieleen sinusta, sillä olet
monasti ennekin käyttänyt näitä
lapsiinsekaantujavertauksia. Ajatus tuntuu
pyörivän päässäsi useinkin."
Heh, niinkö? Ei tullut pedehipille mieleen että
ko. viittaukset ovat lähtöisin sinulta. Ja minä
nimenomaan mainitsin sinun puheidesi pohjalta
sydämesi suunnan mistä huulesi laulaa, eli äläpäs
matki poika parka olet nolo jo muutenkin.
"olisiko minun pitänyt luetella kaikki tehtävät,
joita pidän työnä, jotta olisit ymmärtänyt, mitä
tarkoitan?"
Huokaus, äläpä taas kerran käännä asiaa
pääölaelleen, sillä sinä rajasit itse
työkäsitteen.
"Sääli sinänsä, että et ole itse keksinyt edes
ko. lausahdustakaan."
En ole niin väittänytkään.
"Et jättänyt (etkä - tietenkään - myöskään
kiistännyt). Olet useasti kertonut mitä mieltä
olet ihmisistä yleensä ja myös monista
erityisesti. No, kerropa nyt, mitä työtä olet
tehyt, vai oletko valehdellut tässäkin asiassa?"
Olen kertonut tehneeni asiakaspalvelu duunia
yms..Ja mitä ihmettä se sinulle edes kuuluu?
KErtonee jotain keskustelutasostasi että pyrit
henkilökohtaisuuksiin hinnalla millä hyvänsä,
tosin se ei ole mikään ihme sinusta. Ja tuon
kiistämis jutun johtamisen jank jank-hommaan olen
kertonut monta kertaa. Viime viestissä osoitin
kyvyttömyytesi arvioihin sekä taipumuksen vääriin
todistuksiin, jostain kumman syystä niitä oli
melko suuri osa.
"> sinulle näyttänyt, johtuu ihan sinusta
itsestäsi.
Kyse ei ole minusta."
Ja jälleen mieleeni tulee paska ja sen jauhuu..
"Et todellakaan ymmärrä, mitä yritän sanoa. Se ei
ole uutta. Voit aivan vapaasti laskea sen
nuijuutesi piikkiin, tyhmyys ei ole synti."
Älä matki. Tunnun ymmärtävän selvästi paremmin
kuin sinä, että mitä sanot.
"Hyvä, että otat nämä vakavasti. Tavallaan on
ihan hyvä, että saat tästäkin keskustelusta
sisältöä elämääsi, pysytpähän poissa pahanteosta.
Kirjoituksistasi päätellen tästä on ollut sinulle
myös ainakin jonkin verran hyötyä."
Valitettavasti tämä on hyvin pieni osa elämäni
sisällöstä, mutta on hyvä että sinä pidät tätä
elämäntäytteenä, vieläpä hyödyllisenä kuten
sanoit..Vaikkakaan se ei kaikkiin päde.
"Niin. Sinä siitä olet pääasiassa vastannut
kysymällä samoja, moneen kertaan tyhjentävästi
käsiteltyjä asioita uudelleen ja uudelleen."
"Vastaa tyhmälle hänen hulluutensa mukaan..."
"Et vastannut kysymykseen. Miten olettaminen on
sinusta määräilyä?"
Asetat uskovat omiin uomiisi. Kuten myös asetut
kaiken tiedon yläpuolelle kun "oletat" ettei
Jumalaa ole (Sitaatit siitä kun paljastit että
tuo "oletus" onkin epäuskoa)
"Suurin osa työttömistä ei tietenkään väärinkäytä
tukia, vaikka niitä hyväksikäyttääkin. Aluksi
ajattelin, että sinä olet näitä tukien
väärinkäyttäjiä, kun kuitenkin lienet nuori ja
fyysisesti terve. Olen muuttanut käsitykseni, nyt
olen sitä mieltä, että tarvitset yhteiskunnan
tukea kipeästi, ehkä enemmän kun itse
ymmärratkään. On hyvä, että yhteiskunnassamme
apua saavat ne, jotka sitä tarvitsevat."
Olet sen suhteen oikeassa että lain mukaan niitä
tarvitsen kuten muutkin työttömät. Tosiaan
suosittelen sinua äänestämään jotakin kuka
leikkaa ko. etuuksia niin emme
me "yhteisdkunnan"Loiset sitten "törsää" yksin
sinun maksamiasi tukia. On kiva tietää että olet
omasta verestäso maksanut tuet..Heh, on vain
hieman groteskia että vielä valehtelet
kannattavasi ko. toimenpiteitä.
"Oikeuksia voidaan rajoittaa, silti ne ovat
oikeuksia. Inhimillinen perusoikeus on oikeus
onneen. Ymmärryskykysi rajat taas..."
Kun ymmärtämättömyydellä ei ole rajoja: Puhuin
käytönnöstä.
"Olen kirjoittannut työtodistuksia palkkaamilleni
tai alaisuudessani työskenneille ihmisile."
Tarkoitin tuolla pientä vihjausta utopistisesta
luonteesta..Kuuluuko firmaasi muitakin kuin
Tuomari Nurmiö vai?
"http://www.sunpoint.net/~Pseudohippi/ Jokainen
netinkäyttäjä on tervetullut. Soita sinä sinne
lääkäriliittoon ja anna heille tämä osoite."
Niin kauan kun pysyt anonyymina tietenkin voit
moista julistaa, mutta voi tulla äkkilähtö jos he
saavat tietää todellisen minäsi..
"Et edelleenkään kiellä valehtelevasi täällä
tietoisesti"
Koska se ei ole tarpeen. Mutta sinä olet niin
tehnyt, sinulla on siis omatunto.
> mutta patologisenvalehtelijan syytökset nyt ei vaan tuota kovinkaan suurta vaikutusta.
Ei niin, syytöksesi eivät juuri vaikuta. Olen pahoillani valinnastasi.
> Heh, annan nyt hyvän esimerkin "yksinkertaisesta kysymyksestä" johon voi vaatia kyllä tai ei-vastauksen: Joko olet lopettanut äitisi ja puolisosi pieksemisen?
Et taaskaan keksinyt mitään omaperäistä. Mutta vastaus: en ole sitä aloittanutkaan, joten en voi sitä olla lopettanut. Vastaus on siis "en". Katsohan, suoraan voi vastata kieroihinkin kysymyksiin, mikäli luottaa itseensä ja on vilpitön. Vilpillinen kiemurtelija - kuten sinä - ei kykene vastaamaan suoraan yksinkertaisiinkaan kysymyksiin.
> Nyt en puhunut mitään siitä mitä on vapaa-ajattelu,
Jaaha. Taasko valehtelet vai sekoiletko vain ymmärtämättömyyttäsi? Vapaalla ajattelulla ei ole juurikaan tekemistä itseään virheellisesti "vapaa-ajattelijoiksi" nimittävän ateistisen yhdistyksen kanssa. No, sinulla nämä abstaraktit käsitteet menevät usein tätäkin pahemmin sekaisin.
> Ymmärrykseni rajat ovat sinun määrittelemässäsi agnostikko-käsitteessä.
Niin. Tämän olen huomannnut jo ajat sitten. Aika monta muutakin puheena ollutta asiaa tosin on tuonut esiin ymmärryksesi luonteen...
> Kerroitkin että tietoisen valehtelun kielto on metodi jolla voi valheenkin oikeittaa,
Mitä oikein sekoilet?
> Noh, siihenkään ei olisi tarvetta jos uskoo puhuneensa totta.
Niiinpä. Sinä tiedät, että et puhu totta.
> Omatunto kolkuttaa?
Valitan. Omatuntoni on suhteesi pääosin puhdas. Kenties pieni pisto tuntuu silloin kun ajattelen, että oikeastaan heikompiaan ei saisi kiusata. No, olethan oppinut tämänkin keskustelun aikana jo monenlaista, joten ehkä hyöty kuittaa kiusaamisen.
> sillä jo viime threadissa karsinoin erikseen väärättodistukset& valheesi.
No niin. Kas kummaa, kun et linkkiä viesteihiin anna. Se tietenkin johtuu siitä, että tämä(kin) väitteesi on valheellinen.
> Luotettava taho ei ole mielikuvitus ystävä, tosin kuin "tuomari Nurmiö."
Sinulla on taas noita kirjoitusvirheitä... Jos "luotettava taho" ei ole mielikuvitusystävä, niin onko hän (se?) mahdollisesti yhtä kova valehtelija kun sinä? Miksi tämä "luotettava taho" ei osallistu esim. tähän keskusteluun, jos kerran tuntee niccini ja sivunikin?
> Älä itsekkään, mitenkä niin en tiennyt?
Lue se ketju. Positiivisuus ei edeleenkään ole positivismia. Lapsi parka, asiat eivät ole haluamallasi tavalla vaikka kuinka sitä toistelisit. Joskus on opittava, ettei kaikkia tikkareita saa vaikka kuinka haluaisi.
> Antamani kuvaus ei mielestäni eronnut juurikaan antamistani kuvauksista.
Heh heh. Ei niin. Sinun mielipiteesi ei ole merkittävä tässä asiassa. Lue eteenpäin vaikka http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=E75F5825F5G1811
> ELi en olisi ihan noin 100&1% varma kuten sinä asiasta.
No. Inkivisitio vaikutti vuosisatoja... Sinun epävarmuutesi on tämänkään asian suhteen ei muuta tosiasioita miksikään.
> Tämä ei pelasta sinua tosiasioilta.
Ai sinä puhut "tosiasioista", vaikka et edes kyennyt kysyttäessä kertomaan, mitä tämä käsite pitää sisällään. Heh. Minun - toisin kun sinun - ei tarvitse mitenkään "pelastua" tosiasioilta.
> Et sinäkään, eli miksi olisi pitänyt?
Kas kun minun ei tarvitse keksiä mitään. Eihän tietenkään sinuunkaan, voit tehdä itsesi naurettavaksi aivan niin monta kertaa kun haluat. Marttyyriutta kaipaavana taidat jossain määrin pitää siitä, että sinua nöyryytetään. Suon sinulle ilomielin tämän nautinnon, jos sitä kaipaat.
> "semitä muut saa on minulta pois"
Puhu vain omasta puolestasi, voin hyvin uskoa sinun ajattelevan tuolla tavalla.
> VOin kuvitella että kun naapurisi saa uudenauton,
Arvailukykysi ei ole yhtään parantunut tämänkään keskusteluan aikana. Juuri pahemmin et väärässä voisi suhteeni ollakaan.
> Ja röyhkeässä valehtelijan ominaisuudessasi sittenvielä pistät syyn hänen piikkiin.
Et kykene osoittamaan ainuttakaan kertaa, jolloin olisin tietoisesti valehdellut.
> Kuten selitin, työhön on vapaaehtoista mennä, mutta silti on palkkatyötä.
??? Hämärää on ilmaisusi... Sinulla ei ole palkkatyötä, joten taloudellisesti olet yhteiskunnan nettosaaja. Et muuten vastannut kysymykseen: paljonko olet maksnut veroja tänä vuonna?
> Oikea muoto olisi "seuran mukaiseen argumentointiin."
Hehe. Luehan tämäkin ketju uudelleen...
> "Vai "menetit veroihin"...
> Veroihin yleensä menettää, ja on varsin kohtuullista siis nauttia omistaverorahoistaan.
Hah hah. Sosiaalinen itsekunnioituksesi lienee yhtä kehittymätön kun moraalinenkin. Tiedätkö, miksi yhteiskunnassa maksetaan veroja? Minua ei haittaa, vaikka nautit minunkin maksamista veroista. Sosiaaliturva on olemassa juuri kaltaisiasi varten, ja hyvä niin.
> "Väitteeni eivät ole todistamattomia, toisin kun
> sinun."
> *Huoh* lue edellinen viesti...
Heh. Luin. Väitteesi ovat edelleenkin todistamatta, toisin kun minun.
> niin olen tutustunut tosiaankin hyvin vähäisesti ko. herran tuotantoon.
Katsoit kuitenkin oikein aiheelliseksi mainita asiasta. No, vain typerys voi kuvitella "tutustuvansa Hemingwayn tuotantoon" lukemalla yhden tai kaksi ko. kirjailijan teosta.
> itse en lue kirjallisuutta mikä ei minua kiinnosta.
Hehe. Katsohan sanakirjasta, mitä tarkoittaa sana "sivistys".
> Moinen itsetunnon pönkitys on lähinnä säälittävää,
Ei ollenkaan, kyllä Hemingwayn tuotanto ihan kohtuullisen nautittavaa on. Sen sijaan valheellisesti itsensä väittäminen kirjallisesti sivistyneeksi - kun siitäkin jää heti kiinni - on surullista katsottavaa.
> toki varsin odotettavaa kun ottaa tuon "auton naarmutus"-filogiasi huomioon.
Miksi naarmuttelet ihmisten autoja? Onko sinulla jokin autofiksaatio? Tuottavatko autot sinulle jonkinlaista tyydytystä?
> Mutta vaikka nyt tarjositkin minulle pakkopullana sinulle syötettyä kirjailijaa, niin en aio lukea sitä.
Olet aivan sekaisin. Aiemmin kysyin, tiedätkö, kenen teos on "Ääni ja vimma", kun väität olevasi kirjallisesti sivistynyt. No, et tiennyt, vaikka kyse on yhdestä kaikkien aikojen kuuluisimmasta amerikkalaisesta kirjailijasta. Mutta eihän sinun tarvitse sitä lukea lapsi parka, pysyttele vain korkeajännityssarjoissa. Eihän kenenkään ole pakko itseään sivistää.
> SInä olet osoittanut että et ymmärrä logiikkaa.
Joopa joo. Hiukan toisenlaisia mielipiteitäkin olen kuullut... Muista uskoa varmuuden vuoksi myös Ukkoon, ethän menetä mitään.
> Mutta ne kaksi sanaa mitä tarkoitat kuuluu kategoriaan: ajattele 2 korttia,ja minä nostan ne pakasta.
Valitettavasti olet tässäkin väärässä, sillä ne kaksi sanaa löytyvät useimmista logiikan perusteita käsittelevistä kirjoituksista, en minä niitä ole keksinyt. Katsos, minun ei tarvitse tässä(kään) asiassa kieroilla tai valehdella yhtään mitään. Kysy vaikka "luotettavalta taholta".
> Parempi jaksaa, sillä olisi kiva tietää mitähän kohtaa tarkalleen tarkoitat?
Ymmärryskykysi rajoja milnulla ei ole mahdollisuutta laajentaa. Luin vastineesi ja huomasin, että et ymmärtänyt karitsankaan kirjoitusta. Ei voi mitään...
> (ei ole tarvetta puhua itsestään valehtelijana)
Eikä todenpuhujana. Eikä rohkeutta tunnustaa tosiasioita. MIkäli uskailtaisit sanoa, että et tietoisesti valehtele, et puihuisi itsestäsi valehtelijana. Et kuitenkaan uskalla, vaan kiemurtelet ja sekoat itsekin sanoissasi mitä kummallisimmilla tavoilla.
> Ja kansaivälisten oikeudenkäyntien jälkeen siitä voi olla suhteellisen varma.
Mitä. Luotatko YK:n alaiseen Haagin sotarikostuomioistuimeen? Koeta nyt lapsi parka olla edes hiukan johdonmukainen...
> Mutta sinulla taas ei ole minkäänlaista näyttöä
Se, että kiistät näytön olemassaolon ei edelleenkään poista näyttöä. Valitan.
> heh, on paha tiedostaa jotain mikä on sinun mielikuvituksen tuotetta.
Niin on. Olen huomannut, että kykysi tiedostaa moniakin asioita on rajoittunut.
> Ei tullut pedehipille mieleen että ko. viittaukset ovat lähtöisin sinulta.
Kenelle? Lue lapsi parka niitä edeltäviä viestejäsi...
> Huokaus, äläpä taas kerran käännä asiaa pääölaelleen, sillä sinä rajasit itse työkäsitteen.
Etkö taaskaan ymmärrä vai valehteletko edelleen tietoisesti? Kieltämättä suhteesi näitä kahta asiaa on joskus vaikea erottaa toisistaan, niin yleisiä molemmat reagointitavat sinulla ovat.
> En ole niin väittänytkään.
Se siitä omaperäisyydestä jälleen...
> Tunnun ymmärtävän selvästi paremmin kuin sinä, että mitä sanot.
Hehe. Lisää näitä...
> mutta on hyvä että sinä pidät tätä elämäntäytteenä, vieläpä hyödyllisenä kuten sanoit..
Älä nyt viitsi. Tuo matkiminen on oikeasti vähän tylsää. Koeta nyt keksiä edes vähän jotain omaperäistä....
> Kuten myös asetut kaiken tiedon yläpuolelle kun "oletat" ettei Jumalaa ole (Sitaatit siitä kun paljastit että tuo "oletus" onkin epäuskoa)
Et edelleenkään vastaa kysymykseeni. No, se on toki ymmärrettävää, sillä kysymyksen perusteena ollut argumenttisi oli (sinulle logiikkaa ymmärtämättomänä tyypillisesti) epälooginen. Olettaminen ei ole määräilyä. Ylipäätään jumalia määräilevät vain he, jotka ovat varmoja jumaliensa olemassaolosta.
> Tosiaan suosittelen sinua äänestämään jotakin kuka leikkaa ko. etuuksia
Suosituksiesi merkitys ei ole lainkaan muuttunut olemattomasta. Selvititkö jo, mitä tarkoittavat "nettosaaja" ja "nettomaksaja"?
> että vielä valehtelet kannattavasi ko. toimenpiteitä.
Heh. Tiedät jumalasi ajatukset paljon paremmin kun minun. Se on tietysti selvää, sillä jumalasi ajattelee juuri niin kun haluatkin. Voin kertoa, että minä en ajattele lainkaan niin kun sinä haluaisit. Kaikkia tikkareita ei edelleenkään voi saada...
> Puhuin käytönnöstä.
"Onnellisuus on tänä päivänä etuoikeus", kirjoitit. Minä olen eri mieltä ja säälin tavallasi ajattelevia, selitteletpä sitten asiaa jälkeenpäin miten haluat. Oikeus onneen on jokaisen ihmisen perusoikeus, sinunkin.
> Kuuluuko firmaasi muitakin kuin Tuomari Nurmiö vai?
Tuomari Nurmiö ei kuulu firmaani (Tuomari Nurmio sen sijaan on arvostamani artisti, jolla on moniakin hyviä biisejä). Eri asteisissa esimiesasemissa olen työurani aikana toiminut tähän mennessä neljässä yrityksessä.
Katsohan, minua ei haittaa henkilökohtaisetkaan kysymykset, sillä koska en valehtele, minun ei tarvitse keksiä joka kerta mitä ihmeellisimipiä selityksiä ja kiertoilmauksia.
> mutta voi tulla äkkilähtö jos he saavat tietää todellisen minäsi..
Ketkä? Mistä? Minne?
> "Et edelleenkään kiellä valehtelevasi täällä
> tietoisesti"
> Koska se ei ole tarpeen.
Ei, vaan koska et kehtaa niin selkeästi valehdella edes minulle.
> Mutta sinä olet niin tehnyt, sinulla on siis omatunto.
Juuri niin, minulla on omatunto, ja jonkinmoinen lienee sinullakin, koska aivan härskisti et sentään kehtaa sinäkään valehdella. Vai pelkäätkö vain uutta kiinnijäämistä?
Nykyisin sinulta tuntuu menevän jo monta päivää näihin kirjoitelmiiin. Käykö raskaaksi? Valehtelijan osa on vaikea...
"Ei niin, syytöksesi eivät juuri vaikuta. Olen
pahoillani valinnastasi."
Tämän vastauksen lasket mitä ilmeisemmin
matkimiseksi, noh sinne päinhän se onkin..Tai
sitten sinun on vaikeusia ymmärtää luettua..
"Et taaskaan keksinyt mitään omaperäistä. Mutta
vastaus: en ole sitä aloittanutkaan, joten en voi
sitä olla lopettanut. Vastaus on siis "en".
Katsohan, suoraan voi vastata kieroihinkin
kysymyksiin, mikäli luottaa itseensä ja on
vilpitön. Vilpillinen kiemurtelija - kuten sinä -
ei kykene vastaamaan suoraan yksinkertaisiinkaan
kysymyksiin."
Sinun "omaperäisyytesi" tuntien en paljoa sinuna
mainitsisi siitä..Noh, eli sinä et ole vielä
lopettanut sitä, sääli. Katsos minä kysyin suoraa
kyllä tai ei-vastausta. Joten suora vastauksesi
joka oli "ei" paljasti sinusta varsin odotetun
piirteen.
"Jaaha. Taasko valehtelet vai sekoiletko vain
ymmärtämättömyyttäsi? Vapaalla ajattelulla ei ole
juurikaan tekemistä itseään virheellisesti "vapaa-
ajattelijoiksi" nimittävän ateistisen yhdistyksen
kanssa. No, sinulla nämä abstaraktit käsitteet
menevät usein tätäkin pahemmin sekaisin."
Ei ole kyllä sinullakaan, sillä sinun
ajatusmaailmasi on varsin subjektiivinen..Mitä
tulee harhaanjohtamiseen tai sekoiluun, niin itse
et juurikaan rajannut ko. asiaa. Tämä ei tosin
ollut mikään yllätys sinulta.
"Aika monta muutakin puheena ollutta asiaa tosin
on tuonut esiin ymmärryksesi luonteen..."
Sääli ettei sinusta ja "ymmärryksestä" voi puhua
juurikaan samassa yhteydessä.
"Kerroitkin että tietoisen valehtelun kielto on
metodi jolla voi valheenkin oikeittaa,
Mitä oikein sekoilet?"
Katsos sinusta minä valehtelen(?!) ja sinusta
voisin puolustautua ko. keinolla..SInä sitä jo
käytätkin..
"Niiinpä. Sinä tiedät, että et puhu totta."
Niin tiedänkin, kuten mmyös sen että puhun totta,
ja tässä tapauksessa jälkimmäinen on oikea
vaihtoehto.
"Valitan. Omatuntoni on suhteesi pääosin puhdas.
Kenties pieni pisto tuntuu silloin kun ajattelen,
että oikeastaan heikompiaan ei saisi kiusata. No,
olethan oppinut tämänkin keskustelun aikana jo
monenlaista, joten ehkä hyöty kuittaa
kiusaamisen."
Niin. sinähän sanoit synti-käsitteenkin olevan
subjektiivinen, ja sinun moraalisi tuntuu myös
omaavan "tarkoitus oikeuttaa rikoksen, kuten
väärän todistuksen" joten ei ihme. Vai että
heikompia olet kiusannut? Se onkin varmaan ainut
mihin pystyt, nyt tiedän miksi sinulla on niin
ollut nuo ala-aste jutut mielessä. Sen olen
oppinut.
"No niin. Kas kummaa, kun et linkkiä viesteihiin
anna. Se tietenkin johtuu siitä, että tämä(kin)
väitteesi on valheellinen."
Ei vaan se todistaa edellisen vastaukseni
toteen..Se todistaa nimenomaan sen että sinä olet
patologinen valehtelija jonka keinot ovat
vähintään säälittävät.
"Sinulla on taas noita kirjoitusvirheitä...
Jos "luotettava taho" ei ole mielikuvitusystävä,
niin onko hän (se?) mahdollisesti yhtä kova
valehtelija kun sinä? Miksi tämä "luotettava
taho" ei osallistu esim. tähän keskusteluun, jos
kerran tuntee niccini ja sivunikin?"
Eikö sinulla ole kirjoitusvirheitä?
Huvittavaa että väität kaikkia jotka sanovat
sinulle vastaan, tai paljastavat petoksiasi,
valehtelijoiksi. Minkä ihmeen takia ko. tahon
pitäisi osallistua keskusteluun? Onko tämä "sun
kaverit vastaan mun" huoh, todella kypsää
toimintaa.
"Lue se ketju. Positiivisuus ei edeleenkään ole
positivismia. Lapsi parka, asiat eivät ole
haluamallasi tavalla vaikka kuinka sitä
toistelisit. Joskus on opittava, ettei kaikkia
tikkareita saa vaikka kuinka haluaisi."
"Ei niin. Sinun mielipiteesi ei ole merkittävä
tässä asiassa"
Ja ne eivät sinun mukaasi edes liity toisiinsa?
Tosin, se on hieman ristiriidassa kuvauksen, ja
minun väitteeni kera. Jälleen jäit kiinni
kusetuksesta. Ja kuten olen sanonut että jos
puhuin pelkästä positiivisuudesta, niin sillon
sitä tarkoitinkin.
Talking about opinions..
"No. Inkivisitio vaikutti vuosisatoja... Sinun
epävarmuutesi on tämänkään asian suhteen ei muuta
tosiasioita miksikään."
So? YKlla on taas käytössä tappavampi arsenaali,
eikä sekään ole vanha. Eikä tietääkseni
inkvisiitiot olleet alati pelkkää tappamista.
"Ai sinä puhut "tosiasioista", vaikka et edes
kyennyt kysyttäessä kertomaan, mitä tämä käsite
pitää sisällään. Heh. Minun - toisin kun sinun -
ei tarvitse mitenkään "pelastua" tosiasioilta."
Kyllä, tosin kuin sinä, jolle riittää oma
subjektiivinen kuva ja laki moraalista ja
tosiasioista. En pystynyt kertomaan mitä ed.
mainittu käsite pitää sisällään?
"Kas kun minun ei tarvitse keksiä mitään." Eipä
näköjään tarvitsekkaan, kotisivusi on siitä hyvä
esimerkki.
"Puhu vain omasta puolestasi, voin hyvin uskoa
sinun ajattelevan tuolla tavalla."
Mutta todellisuudessa sinä olet sen osoittanut
sinuun sopivan.
"Et kykene osoittamaan ainuttakaan kertaa,
jolloin olisin tietoisesti valehdellut."
Niin, voit selittää että et ole tietoisesti niin
tehnyt..kuten muuten teetkin.
"Sinulla ei ole palkkatyötä, joten
taloudellisesti olet yhteiskunnan nettosaaja."
Lainatakseni sinua: "valehteletko vai sekoiletko?"
vastasin: "työhön on vapaaehtoista mennä, mutta
silti on palkkatyötä."
Kuten sanoin niin sinulle ei kuulu paljon olen
tienannut tai mitään, eikä minullekkaan kuulu se
mitä sinä olet saanut tai maksanut. 'Samasta
syystä kun en alennu vakuuttelemaan
syyttömyyttäni asioista joita sinä olet
tekaissut.
"Luehan tämäkin ketju uudelleen..."
Ja samoin..
"Sosiaalinen itsekunnioituksesi lienee yhtä
kehittymätön kun moraalinenkin. Tiedätkö, miksi
yhteiskunnassa maksetaan veroja? Minua ei
haittaa, vaikka nautit minunkin maksamista
veroista. Sosiaaliturva on olemassa juuri
kaltaisiasi varten, ja hyvä niin."
Niin on kuten muitakin työttömiä yms. varten.
Tosin puhuit hieman virheellisesti, sillä minä en
näet työssä käyvänä sitä tarvitse. Yhteiskunnassa
maksetaan veroja että se toimisi, mutta siinäkin
asiassa liika voi olla liikaa, ja koska siihen
osallistun, on myös minun sen hedelmistä oikeus
nauttia..ELi kun puhutaan itsekunnioituksesta..
". Luin. Väitteesi ovat edelleenkin todistamatta,
toisin kun minun."
Heh, epäilen että luitko muuta kuin omat
kirjoituksesi..
"Katsoit kuitenkin oikein aiheelliseksi mainita
asiasta. No, vain typerys voi
kuvitella "tutustuvansa Hemingwayn tuotantoon"
lukemalla yhden tai kaksi ko. kirjailijan teosta."
Ja vain typerys voi olla tajuamatta "vähäisen
tutustumisen" eroa täydelliseksi käsitettyyn
tutustumiseen.
"Hehe. Katsohan sanakirjasta, mitä tarkoittaa
sana "sivistys"."
Siitäkö luit että siihen kuuluu Nobel kirjojen
ulkoa muistaminen?
"Ei ollenkaan, kyllä Hemingwayn tuotanto ihan
kohtuullisen nautittavaa on. Sen sijaan
valheellisesti itsensä väittäminen kirjallisesti
sivistyneeksi - kun siitäkin jää heti kiinni - on
surullista katsottavaa."
Niin onhan se valheesta kiinnijäänti varmasti
noloa, sinähän sen tiedät. Viimeksi
Hemingwaystäkin olit hieman erimieltä. Ja minä en
tietääkseni ole väittänyt olevani sivistynyt
sinun sanakirjan kohta "sivistyneen" mukaan, joka
edellyttää ed. viestissäni mainittuja asioita.
"Miksi naarmuttelet ihmisten autoja? Onko sinulla
jokin autofiksaatio? Tuottavatko autot sinulle
jonkinlaista tyydytystä?"
Wow, huononlukemisen ymmärtämisen/ilmeisesti
pahentuneen pseudosyndrooman huippu näyttää
olevan tässä. Mielenkiintoista että mitä
löysitkään Hemingwayn tuotannosta, toiko Tuomari
Nurmiö ne sinulle? Sellaisia mielikuvitus-
kirjoja? :D
"Eihän kenenkään ole pakko itseään sivistää."
jos sinä olet tapojesi kautta sivistynyt, niin ei
varmasti monikaan halua edes..
"Muista uskoa varmuuden vuoksi myös Ukkoon, ethän
menetä mitään."
Menetänpäs, sillä Jumalani kieltää toisten
jumalien pitämisen. Onko Tuomari Nurmiö sanonut
sinua loogiseksi?
"Valitettavasti olet tässäkin väärässä, sillä ne
kaksi sanaa löytyvät useimmista logiikan
perusteita käsittelevistä kirjoituksista, en minä
niitä ole keksinyt. Katsos, minun ei tarvitse
tässä(kään) asiassa kieroilla tai valehdella
yhtään mitään. Kysy vaikka "luotettavalta
taholta"."
Niin, niistä löytyy myös vaikka mitä muitakin
sanoja.
"Ymmärryskykysi rajoja milnulla ei ole
mahdollisuutta laajentaa. Luin vastineesi ja
huomasin, että et ymmärtänyt karitsankaan
kirjoitusta. Ei voi mitään..."
Suosittelisin miettimään että onko kenties toinen
vaihtoehto hieman osuvampi kuin tämä arvio..Niin
sääli että oma kykysi ajatella loogisesti
rajoittuu kahteen sanaan mitä löysit kirjasta,
jonka kannessa lukee logiikka.
"Eikä todenpuhujana. Eikä rohkeutta tunnustaa
tosiasioita. MIkäli uskailtaisit sanoa, että et
tietoisesti valehtele, et puihuisi itsestäsi
valehtelijana"
SInä olet osoittanut jälkimmäisen taktiikaksesi
kartaa valehtelijan leimaa, ja jos olisin sanonut
niin, niin olisin ollut "matkija."
Mutta kuten sanoit, niin ei siihen ole tarvetta,
muuta kuin ehkä sinulla.
"Se, että kiistät näytön olemassaolon ei
edelleenkään poista näyttöä. Valitan."
Niin ja jos sinulla ei sitä ole, niin sen
olevaiseksi sanominen ei sitä olevaiseksi tee.
"Olen huomannut, että kykysi tiedostaa moniakin
asioita on rajoittunut."
Niin tuomari nurmiötä ei ole näkynyt..
"Kenelle? Lue lapsi parka niitä edeltäviä
viestejäsi..."
Lue itse, tarkoitin sitä että olet ensimmäinen
joka siitä siinä merkityksessä puhui..
"> mutta on hyvä että sinä pidät tätä
elämäntäytteenä, vieläpä hyödyllisenä kuten
sanoit..
Älä nyt viitsi. Tuo matkiminen on oikeasti vähän
tylsää. Koeta nyt keksiä edes vähän jotain
omaperäistä...."
Kaksi asiaa, missä tuossa oli matkimista, muuta
kuin sinulla (aiempi vastauksesi tässä
threadissa: E:> toki varsin odotettavaa kun ottaa
tuon "auton naarmutus"-filogiasi huomioon.
P:Miksi naarmuttelet ihmisten autoja? Onko
sinulla jokin autofiksaatio? Tuottavatko autot
sinulle jonkinlaista tyydytystä?)
Esimerkki osoitti sinun JÄLLEEN syyllistynen
asiaan mistä syytät minua.
"Olettaminen ei ole määräilyä. Ylipäätään jumalia
määräilevät vain he, jotka ovat varmoja
jumaliensa olemassaolosta."
Heh, mikä on käytännön ero: -"jumalaa ei ole"
vai "minä oletan että jumalaa ei ole."
"Heh. Tiedät jumalasi ajatukset paljon paremmin
kun minun. Se on tietysti selvää, sillä jumalasi
ajattelee juuri niin kun haluatkin."
En minä voi tietää Jumalan ajatuksia, muuta kuin
ne mitä hän on sanassaan ilmoittaut(jollei hän
sitten minulle erikseen ilmoita) Mutta Jumala ei
missään nimessä muutu ihmisen mukaan. Se on
eriasia että jos ihminen muuttuu.
""Onnellisuus on tänä päivänä etuoikeus",
kirjoitit. Minä olen eri mieltä"
Kun katson maailmaa itsepetoksen silmin on kaikki
ok...Käytännössä asia ei vain ole noin.
"Tuomari Nurmiö ei kuulu firmaani (Tuomari Nurmio
sen sijaan on arvostamani artisti, jolla on
moniakin hyviä biisejä). Eri asteisissa
esimiesasemissa olen työurani aikana toiminut
tähän mennessä neljässä yrityksessä.
Katsohan, minua ei haittaa henkilökohtaisetkaan
kysymykset, sillä koska en valehtele, minun ei
tarvitse keksiä joka kerta mitä ihmeellisimipiä
selityksiä ja kiertoilmauksia."
Ehkäpä sen takia että et epäröi sanoa väärää
todistusta myöskään varmaan itsestäsi, niin siksi
et epäröi. Nurmion biiseistä osa on hyviä, mutta
Nurmiöön en ole tutustunut, onneksi.
"> mutta voi tulla äkkilähtö jos he saavat tietää
todellisen minäsi..
Ketkä? Mistä? Minne?"
Lue ed. vastaukset
"Ei, vaan koska et kehtaa niin selkeästi
valehdella edes minulle.
> Mutta sinä olet niin tehnyt, sinulla on siis
omatunto.
Juuri niin, minulla on omatunto, ja jonkinmoinen
lienee sinullakin, koska aivan härskisti et
sentään kehtaa sinäkään valehdella. Vai pelkäätkö
vain uutta kiinnijäämistä? "
Omantuntosi subjektiivisuudesta olikin jo
puhetta..
EDelleenkään minulla ei ole tarvetta myöskään
alhaisten syytöksien selittelyyn.
Loppuhuipennuksena Pedehipin itse imartelu ja
väärä arvaus:
"Nykyisin sinulta tuntuu menevän jo monta päivää
näihin kirjoitelmiiin. Käykö raskaaksi?"
On eräitä syitä:
en kerkiä, on töitä ja myös ihan asiallisiakin
keskusteluja mihin vastaan (niissä toteutan
keskustelu ohjenuora nro 1) ja siten en oikein
jaksa kiinnittää niinkään suurta vaivaa/huomiota
näihin jorinoihin, vaan vastaan näihin kun
kerkeän (joihin toteutan 2&3 kohtia)
"Valehtelijan osa on vaikea..."
Siksi suosittelisinkin sinua siitä luopumaan.
> ever increasing circles
Kas. Keksit nämä ympyrätkin sitten lopulta.
> Sinun "omaperäisyytesi" tuntien en paljoa sinuna mainitsisi siitä..
Ai mistä? Vilpittömyys ei ole omaperäisyyttä, vaikka nämä molemmat ovatkin sinulle (vielä) vieraita asioita.
> Joten suora vastauksesi joka oli "ei" paljasti sinusta varsin odotetun piirteen.
Niin. Rehellisyyden. Terveisiä vaan sinne...
> sillä sinun ajatusmaailmasi on varsin subjektiivinen..
Lapsi parka. Mainitse yksi ihminen, jonka ajatusmaailma ei ole subjektiivinen. Tarkista vielä sanakirjasta, mitä "subjektiivinen" tarkoittaa. Ymmärryksesi rajat jälleen kerran....
> Sääli ettei sinusta ja "ymmärryksestä" voi puhua juurikaan samassa yhteydessä.
Tietenkään et voi puhua asioista, joita et käsitä. Ei se ole mitenkään yllättävää.
> Katsos sinusta minä valehtelen(?!)
No. Miten on itsesi laita? Valehteletko omasta mielestäsi? Voitko vastata kyllä tai en kysymykseen: oletko täällä tietoisesti valehdellut? Minä väitän että olet.
> "Niiinpä. Sinä tiedät, että et puhu totta."
> Niin tiedänkin, kuten mmyös sen että puhun totta, ja tässä tapauksessa jälkimmäinen on oikea vaihtoehto.
Mutta viimeinkin siis oikeasti myönnät, että olet keskusteluissamme tietoisesti valehdellut. Hienoa. Sinulla on toivoa.
> Niin. sinähän sanoit synti-käsitteenkin olevan subjektiivinen,
Lapsi parka. WTC-iskun toteuttajat eivät ajatelleet tekevänsä syntiä. Oliko teko sinusta syntiä? Jos oli, niin miksi syntikäsitteennne ovat erilaisia? Olisiko sillä jotain tekemistä syntikäsitteen subjektiivisuuden kanssa? Ovatko kysymykseni taas liian vaikeita?
> Se todistaa nimenomaan sen että sinä olet patologinen valehtelija jonka keinot ovat vähintään säälittävät.
Heh. Olet ymmärtänyt väärin, lapsi pieni. Sinun valehtelusi ei todista, että muutkin valehtelevat. Muista ne tikkarit.
> Minkä ihmeen takia ko. tahon pitäisi osallistua keskusteluun?
Osoittaakseen sinuun puhuvan totta. Kas kummaa, niin ei käy...
> Onko tämä "sun kaverit vastaan mun"
En tiedä. Ainoa, joka tässä keskustelussa on vedonnut johonkin kaveriinsa olet sinä. Tietenkin, jos kyse on mielikuvituskaverista, kuten "luotettava taho", niin...
> Ja ne eivät sinun mukaasi edes liity toisiinsa?
Se, että et ymmärtänyt käsiteltävää asiaa, käy päivänselvästi ilmi kirjoituksistasi. Alun perin sinun olisi kannattanut selittelyssäsi yrittää kirjoitusvirhetaktiikkaa tai olla vain hiljaa. Sinänsä sivuseikkana olisin varmaa unohtanut koko jutun, jollet itse olisi alkanut siitä pitää meteliä.
> Jälleen jäit kiinni kusetuksesta.
Heh heh. Minä annan linkit viesteihin, joissa sinä valehtelet. Sinä et anna linkkejä viesteihin, jossa väität minun valehtelevan. Miksi et?
> En pystynyt kertomaan mitä ed. mainittu käsite pitää sisällään?
Et niin. Esitin suoran kysymyksen. "Tiedätkö, mitä tarkoitetaan sanalla "totuus"?" ( http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=EA59B18C31G1E77 ) Vastauksesi oli surullinen "Asia mikä harvoin tulee mieleen sinusta. " (http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=EA6DB6B16CG2BDB ) Mikäli et muulla tavoin kykene määrittämään käsitettä "totuus", ei sinulla juuri sen sisällöstä ole tietoa.
> "Kas kun minun ei tarvitse keksiä mitään." Eipä näköjään tarvitsekkaan, kotisivusi on siitä hyvä esimerkki.
Harmittavatko kotisivuni noin paljon? Voin kertoa, että tämä "hyvä esimerkki" tulee olemaan esillä jatkossakin. Vain valehtelijoiden ja kiemurtelijoiden tarvitsee muuttaa sanomisiaan jälkeenpäin.
> Niin, voit selittää että et ole tietoisesti niin tehnyt..kuten muuten teetkin.
No, odottelen tässä sinun tunnustuksesi jälkeen, että osoittaisit minunkin valehdelleen tietoisesti. Odotus on pitkä ja turha....
> Tosin puhuit hieman virheellisesti, sillä minä en näet työssä käyvänä sitä tarvitse.
Oletko saanut työtä, oikein palkallista työtä? Onneksi olkoon! Hieno suoritus. Kehityksesi on alkanut; senhän toki havaitsee jo siitäkin, että ensi kertaa tunnustit tietoisesti valehdelleesi.
> Yhteiskunnassa maksetaan veroja että se toimisi, mutta siinäkin asiassa liika voi olla liikaa,
Liikaa veroja maksamisesta sinulla tuskin on kokemusta.... (Ennen kun ehdit edes kysyä: kyllä, minulla on. Mutta en millään jaksaisi ryhtyä selittämään sinulle verotusjärjestelmämme toimintaakin)
> Ja vain typerys voi olla tajuamatta "vähäisen tutustumisen" eroa täydelliseksi käsitettyyn tutustumiseen.
Vain taitamaton amatöörivalehtelija lisää dokumentoituihin väitteisiinsä jälkeenpäin sanan "vähäinen". Tässä suora lainaus viestistäsi http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=EA92007B31G42DD : "Olen joidenkin nobel-kirjoittajien kamaan tutustunut, päällimmäisenä Hemingwayn, " Valitan. Taas jäit kiinni.
> "Hehe. Katsohan sanakirjasta, mitä tarkoittaa
> sana "sivistys"."
> Siitäkö luit että siihen kuuluu Nobel kirjojen ulkoa muistaminen?
Sivistykseen kuuluu mm. yleistietämys. Kirjalliseen sivistykseen kirjallisuuden yleistietämys. Faulkner on tunnettuudeltaan hiukan eri tason kirjailija kun vaikkapa Soyinka (josta et ole koskaan kuullutkaan), vaikka molemmat ovat kirjallisuuden nobelisteja. Tavaile nyt vain sitä sanaikrjaa.
> Viimeksi Hemingwaystäkin olit hieman erimieltä.
Älä nyt höpötä. Arvasin, että tartut tähän, tylsää... Hemingway on ihan nautittavaa, mutta ei mikään suosikkikirjailijani (minusta lukeminen yleensä on nautittavaa). Lue kirjoitukseni uudelleen. Abstraktien käsitteiden ymmärtämättömyytesi jälleen, hoh hoijaa.
> Ja minä en tietääkseni ole väittänyt olevani sivistynyt sinun sanakirjan kohta "sivistyneen" mukaan,
Jaa. Sinulla on siis tällekin sanalle ihan oma merkitys. Ok. Minulla oli voimakas vaikutelma, jonka mukaan kirjallinen sivityksesi on heikko. Tätä kommentoit epävarmaan ja kiemurtelevaan tapaasi kysymyksellä aloittaen näin:
"Sanot että minun kirjallisuuden tuntemukseni on vähäistä? Mutta siltikin ilmoitit varsin vajavaisen selvyyden oton aiheesta..noh, sinun suhteesi on varsin helppo olla oikeassa."
(viesti http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=EA4EE24899G2EFC )
Päätin sitten ottaa asiasta paremmin selvän ja testata keskustelussa asiaa. Totesin, että vaikutelmani vastasi tässä(kin) tapauksessa todellisuutta. Älä viitsi puhua kirjallisesta sivistyksestäsi ainakaan julkisesti.
> Wow, huononlukemisen ymmärtämisen/ilmeisesti pahentuneen pseudosyndrooman huippu näyttää olevan tässä.
Ei ole, vaan vaikutelma siitä, että projisoit omia kielteisiä piirteitäsi ympäröiviin ihmisiin.
> Mielenkiintoista että mitä löysitkään Hemingwayn tuotannosta,
Jaa. Kokeile joskus oikeasti tutustua Hemingwayn tuotantoon sen sijaan, että vain väittäisit tutustuneesi siihen.
> Niin, niistä löytyy myös vaikka mitä muitakin sanoja.
Heh. Mutta kaksi sinun vain tarvitsisi tietää. Voi sentään...
> Suosittelisin miettimään että onko kenties toinen vaihtoehto hieman osuvampi kuin tämä arvio..
Mietin ja totesin, että suosituksesi ovat edelleen yhtä merkityksettömiä kun ennenkin. Koeta nyt lapsi pieni keksiä edes yksi uusi ja omaperäinen ajatus.
> Niin sääli että oma kykysi ajatella loogisesti rajoittuu kahteen sanaan mitä löysit kirjasta, jonka kannessa lukee logiikka.
Joopa joo... Ei sinun tarvitse edelleenkään itseäsi sivistää, välttele vain kaikin mokomin sivistävää tai ymmärrystäsi lisäävää kirjallisuutta, jos haluat. Yhdenkään lukemani kirjan kannessa ei muistaakseni muuten lue "logiikka".
> Niin tuomari nurmiötä ei ole näkynyt..
Sinulla on edelleenkin noita kirjoitusvirheitä. Muutenkin tämä on aika heikkoa puoleltasi, etkö todellakaan muuta keksi?
> Lue itse, tarkoitin sitä että olet ensimmäinen joka siitä siinä merkityksessä puhui..
Älä nyt jaksa taas valehdella. Ala-asteista aloit puhua ensiksi viestissäsi http://keskustelu.suomi24.fi/?ac=show&id=EA6DB6B16CG2BDB
> Esimerkki osoitti sinun JÄLLEEN syyllistynen asiaan mistä syytät minua.
Hehhe. Kuka aloitti auton naarmuttamisesta puhumisen? Kuten jo totesin, sinulla lienee tapana projisoida omia tuntemuksiasi ympäristöösi tai mielikuvitusystäviisi.
> Heh, mikä on käytännön ero: -"jumalaa ei ole" vai "minä oletan että jumalaa ei ole."
Ensimmäinen kertoo varmuudesta, toinen epävarmuudesta asian suhteen. Et ymmärrä tätä asiaa, kuten olet itsekin todennut. Lakkaa siis jankkaamasta tätä.
> En minä voi tietää Jumalan ajatuksia,
Et niin. Tosin luulet useinkin tietäväsi, kun niitä tälläkin palstalla laveasti esittelet.
> Mutta Jumala ei missään nimessä muutu ihmisen mukaan. Se on eriasia että jos ihminen muuttuu.
> Ehkäpä sen takia että et epäröi sanoa väärää todistusta myöskään varmaan itsestäsi,
Heh. "Myöskään varmaan". En ole sanonut "väärää todistusta" itsestäni. Ei minulla ole mitään epäröitävää. Valehtelun pääasialliseksi selviytymisstrategiaksi valinneelle ihmiselle tämä voi tosin oll avaike käsittää.
> Ketkä? Mistä? Minne?"
> Lue ed. vastaukset
Jaa, tarkoitatko lääkäriliittoa? No, joko soitit sinne? Mitä he sanoivat? Pitääkö minun nyt lähteä jonnekin?
> Omantuntosi subjektiivisuudesta olikin jo puhetta..
Oho. Totta kai omatuntoni on subjektiivinen. Sinullako mielestäsi on objektiivinen omatunto? Pientä rajaa nyt, lapsi hyvä.
> EDelleenkään minulla ei ole tarvetta myöskään alhaisten syytöksien selittelyyn.
Ei niin. Eikä edes tosiasioiden myöntämiseen, vaikka tässä viestissäsi niin teetkin. "Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen." Tiedätkö, kuka valtiomies sanoi näin?
> ja siten en oikein jaksa kiinnittää niinkään suurta vaivaa/huomiota näihin jorinoihin,
Heh. Kas kun vastauksesi kuitenkin ovat kovin pitkiä... No, nyt kun olet myöntänyt tietäväsi, että et puhu totta, voit vastata lyhyemmin. Sinun ei enää tarvitse kiemurrella.
> "Valehtelijan osa on vaikea..."
> Siksi suosittelisinkin sinua siitä luopumaan.
Niin. Kokemuksesta varmaan puhut.
Mutta todella hienoa, että tunnustit lopulta valehtelevasi näissä keskuteluissa. Erityisen hyvä mieli minulla on siksi, että puhuit lopultakin ripauksen totta, etkä valinnut viimeistä valhetta. Olet astunut ensi askeleen kohti rehellistä suhtautumista kanssaihmisiisi. Jatka samalla tiellä, et tule katumaan.