Ihmiskunta ei muutu

Niin kauan ei ihmiskunta muutu ,kun ihmiset
antavat muiden ajatella omasta puolestaan ja joku
muu (jeesus tai budha ym.) kantaa vastuun.
23690
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Ei se onneksi aivan noinkaan mustavalkoista ole.
Eikä voi puhua koko ihmiskunnasta, yksilöt tekee
kaikki omia yksilöllisiä juttujaan jokainen eri
lailla.
Aivot narikassa on kiva olla, aina tulee olemaan
esimiehiä ja alaisia jossain muodossa. Mutta
kyllä kehitystä tapahtuu jollakin tasolla aina,
ihmisiä on niin valtavasti että on vaikea sanoa
millä kehityksellä on todellista merkitystä.

Jumalat ja muut on kyllä jänniä hommia,
äkikseltään tuntuisi että niistä pitäisi päästä
eroon. Mutta ehkä nekin sitten jotain uutta
tietoa ja kehitystä saa aikaan. Ollaan jo niin
isoissa asioissa kiinni kun mietitään koko
ihmiskunnan toimintaa ettei yksikseen oikein
osaa sanoa mikä on tärkeää ja mikä ei.

Mutta minun mielipiteeni on että ihmiskunta
muuttuu ja kehittyy kyllä, vaikka jotkut niitä
jeesuksia märehtiikin. Ei se ainakaan siihen
kaadu.

Äänestä
  • Kyllä Jeesuskin kehittyy.

    Äänestä

  • Se miten ihminen toimii ja ajattelee nykyään ei
    mielestäni poikkea siitä miten ihminen on ennen
    toiminut ja ajatellut. Mitään lyhyen aikavälin
    ratkaisua tähän tuskin onkaan olemassa. Ei vain
    jaksaisi odotella muutamaa sataamiljoonaa vuotta.

    Äänestä

  • arvid kirjoitti:

    Se miten ihminen toimii ja ajattelee nykyään ei
    mielestäni poikkea siitä miten ihminen on ennen
    toiminut ja ajatellut. Mitään lyhyen aikavälin
    ratkaisua tähän tuskin onkaan olemassa. Ei vain
    jaksaisi odotella muutamaa sataamiljoonaa vuotta.

    On sitä nyt joittenkin yksilöitten kohdalla
    erilaista käytöstä havaittavissa. valtaosa
    väestöstä on aika kuupoa mutta kyllä ne
    kuupotkin kaikenlaista värkkäilee koko ajan. Ja
    aina joku keksii jotain pientä uutta.
    Ehkä käytös ja vaistot ja tämmöiset on
    pohjimmiltaan hyvin pitkälle samat, mutta lajina
    silti on saatu tietoa ja toimintamalleja lisää...

    Äänestä

  • Jeesus kehitys asteessa 8 kirjoitti:

    Kyllä Jeesuskin kehittyy.

    Sinä et ilmeisesti usko jumalaan? Kai tuo oli
    vitsi?

    Äänestä

  • Jeesus kehitys asteessa 8 kirjoitti:

    Kyllä Jeesuskin kehittyy.

    Ihmisten pitäisi kehittyä ! Toivottavasti ihmiset
    eivät taas ala kehittää jeesusta : Jeesus sanoo
    jotta rahat pois tyhmältä kansalta ja vika
    penkkiin istumaan.

    Äänestä

  • Keppo kirjoitti:

    On sitä nyt joittenkin yksilöitten kohdalla
    erilaista käytöstä havaittavissa. valtaosa
    väestöstä on aika kuupoa mutta kyllä ne
    kuupotkin kaikenlaista värkkäilee koko ajan. Ja
    aina joku keksii jotain pientä uutta.
    Ehkä käytös ja vaistot ja tämmöiset on
    pohjimmiltaan hyvin pitkälle samat, mutta lajina
    silti on saatu tietoa ja toimintamalleja lisää...

    Filosofisen tiedon määrä on varmaankin
    miljoonakertaistunut antiikin kuuluista ajoista,
    vaikka se miljoonakertainen tieto sisältääkin
    vain reunahuomautuksia antiikinajan filosofien
    ajatuksiin.

    Äänestä

  • arvid kirjoitti:

    Filosofisen tiedon määrä on varmaankin
    miljoonakertaistunut antiikin kuuluista ajoista,
    vaikka se miljoonakertainen tieto sisältääkin
    vain reunahuomautuksia antiikinajan filosofien
    ajatuksiin.

    Onhan ne aika fiksuja ollut jo antiikin aikoina.
    Filosofioiden ja elämän tarkoituksien suhteen ei
    ole paljon uutta tainnut tulla.
    Mutta muuten erilaisia uusia tieteellisiä
    juttujahan on aivan naamattomasti. Se kehitys ei
    ehkä valtavasti ihmisen perusluonnetta muuta
    mutta silti se tuntuu tällä hetkellä tosi
    tärkeältä.
    Ehkä jos elinikä pitenee pariin sataan vuoteen
    voisi ihmisten käyttäytymiseen tulla uusia
    tuulia. Ei olis aivan niin helppo vaan touhuta
    seurauksista välittämättä kun joutuis sata
    vuotta vielä istua sen oman aikaansaannoksensa
    vieressä.

    Äänestä

Onko ateistin pakko nimetä itsensä aina jotenkin ihmeen kumman lapsellisesti? Tulee väistämättä mieleen että ateistien keskiverto ikä heiluu tuossa viiksien ja parran kasvun välissä. On myös jokin kummallinen tarve tuoda esiin mielipiteensä ilman mitään faktoja tai perusteluita. Ja kun tämä mielipide esitetään, se esitetään mahdollisimman pontevasti ja lyhytsanaisesti kirjoitusvirheiden kera.
Keksisivät nämä perustelut vaikka sitten hihastaan, kun nämä "Jeesus eijjoo totta! Tv: nudisti-natsi Helvetistä" rupeavat kyrsimään pahemman päälle.

Äänestä
  • äläs nyt. Pojat on parhaimmillaankin vain
    poikia.

    Sitä paitsi Keppo ja Arvid&kumpp. saavuttivat
    yllä olevilla viimeisen päälle hekumallisilla
    pohdinnoillaan ihmiskunnan kehittymisestä
    nykytilaansa taas yhden merkkipaalun foorumin
    historiassa.

    Veikkaanpa, että vastaavanlaiseen argumentaatioon
    eivät edes poijjaat itse enään pysty. Minun
    mielestä se on nyt siinä. Pelkkää täydellistä
    harmoniaa ensimmäisestä nimimerkki "panon"
    kommentista lähtien, päättyen Kepon hypnoottisen
    mukaansa tempaavaan vertailuun nykyajan ihmiset
    vs. antiikin ihmiset.

    Olisikohan ylläpidon mahdollista sinetöidä tämä
    threadi tulevien sättisukupolvien
    ällisteltäväksi.

    Äänestä

  • Tupakkamies kirjoitti:

    äläs nyt. Pojat on parhaimmillaankin vain

    Olen ollut huomaavinani tässä viime aikoina.
    Hänen kommenttinsa ovat pidentyneet ja
    asiallistuneet ja osoittaneet ajattelun oireita
    paikoitellen.

    Ylläpito viis veisaa mitä täällä palstalla
    touhutaan. Pääasia on että jotain tapahtuu ja
    laskurit jyllää.

    Äänestä

  • kirjoitusvirheitä Alibissa. Siksi esitti
    toiveensa lehden toimittajille. Hevoisen faktat
    on raamatusta. Siis arvo nolla.
    Go home hevoinen, go go

    Äänestä

  • "On myös jokin kummallinen tarve tuoda esiin
    mielipiteensä ilman mitään faktoja tai
    perusteluita."

    Tuohan pätee nimenomaan keskivertohihhulille,
    sinullekin!

    Äänestä

  • go home kirjoitti:

    kirjoitusvirheitä Alibissa. Siksi esitti
    toiveensa lehden toimittajille. Hevoisen faktat
    on raamatusta. Siis arvo nolla.
    Go home hevoinen, go go

    tuota hevoinen meinasi hölmöllä nimimerkillä, ja
    sen käyttäjällä?

    Äänestä

  • poikanen kirjoitti:

    Olen ollut huomaavinani tässä viime aikoina.
    Hänen kommenttinsa ovat pidentyneet ja
    asiallistuneet ja osoittaneet ajattelun oireita
    paikoitellen.

    Ylläpito viis veisaa mitä täällä palstalla
    touhutaan. Pääasia on että jotain tapahtuu ja
    laskurit jyllää.

    "Keppokin kehittyy. Hänen kommenttinsa ovat
    pidentyneet ja asiallistuneet ja osoittaneet
    ajattelun oireita paikoitellen."

    Kyseistä asiaa viime aikoina seuraamattomana
    luotan tällä kohtaa arvostelukykyysi ja vedän
    yhden askelen verran takapakkia sanomisistani
    hänen kohdallaan, jollei muusta johdu.

    Äänestä

  • Mene roskiin. Pontvasti kirotusvireiten kara ja
    ilman perustelua! :-)
    Uskovat on vetäneet koko uskontonsa hihasta
    ilman perusteluja. Katso peiliin. Ette ole yhtään
    sen kummempia kuin muutkaan ihmiset.

    Seuraappa minkälaisia vastauksia täällä saa
    uskovilta. Tulee muuten enemmän ääliöviestejä
    uskovien puolelta kuin ateisteiltä nykyään...

    Äänestä

  • Keppo kirjoitti:

    Mene roskiin. Pontvasti kirotusvireiten kara ja
    ilman perustelua! :-)
    Uskovat on vetäneet koko uskontonsa hihasta
    ilman perusteluja. Katso peiliin. Ette ole yhtään
    sen kummempia kuin muutkaan ihmiset.

    Seuraappa minkälaisia vastauksia täällä saa
    uskovilta. Tulee muuten enemmän ääliöviestejä
    uskovien puolelta kuin ateisteiltä nykyään...

    Nyt alkoi pukamien lisäksi kivistää vattaa.

    Voi voi.

    Kokeile vielä Tummelia.

    Äänestä

  • Fundamentalisti teroittaa veitsiään. Se hioo
    taktiikkaa päästäkseen edes taivaassa neitseitä
    naimaan.
    Muistahan jättää Mikollekin pikkutyttöjä.

    Äänestä

  • Tupakkamies kirjoitti:

    "Keppokin kehittyy. Hänen kommenttinsa ovat
    pidentyneet ja asiallistuneet ja osoittaneet
    ajattelun oireita paikoitellen."

    Kyseistä asiaa viime aikoina seuraamattomana
    luotan tällä kohtaa arvostelukykyysi ja vedän
    yhden askelen verran takapakkia sanomisistani
    hänen kohdallaan, jollei muusta johdu.

    Sen sijaan ei osoita kehittymisen merkkejä. Siinä
    perässä pörrää kaikenmaailman hoitotätejä,
    piikoja, renkiä ja ties mitä kummajaisia, mitä
    saa ihan tosissaan hätistellä luudalla pois Kepon
    Orastavan asiallisuuden kimpusta.

    Äänestä

  • poikanen kirjoitti:

    Sen sijaan ei osoita kehittymisen merkkejä. Siinä
    perässä pörrää kaikenmaailman hoitotätejä,
    piikoja, renkiä ja ties mitä kummajaisia, mitä
    saa ihan tosissaan hätistellä luudalla pois Kepon
    Orastavan asiallisuuden kimpusta.

    Keppo soitti juuri hätäpuhelun kännykällä.

    Raukkaa oli ruvennu niin äkkiä kakattaan, ettei
    kerenny pytylle. Nyt siellä sitten kuulemma
    haisee.

    Voi voi.

    Äänestä

uskovaisille hyvin vaikea asia ja se onkin
minun mielestäni osittain totta.
nykyinen uskonto, mistä käsitys
uudelleensyntymisestä on poistettu, sopii
parhaiten suuren sotaakäyvän keisarin sotilaille.
ajattele mitkä uskonnot (kommunismi voidaan
luokitella tähän yhden elämän uskontoon)ovat
tappaneet eniten!

Äänestä

Buddha (kaksi d-kirjainta, btw) kehotti tutkimaan opetuksiaan kriittisesti eikä julistanut itseään jumalaksi. Ja kun ei ole jumalaa, ei voi vedota jumalan tahtoon. Ja vielä kun kaikki, mikä ihminen tekee, tulee joskus takaisin (karma), niin eipä ihme että buddhalaisten keskuudesta ei pahemmin tule terroristeja tai miekkakäännyttäjiä.

Äänestä

Kieroutuneita ihmisiä on ollut kaikkina aikoina
eli uskonnolla ratsastavia vallanhamuajia.
Tavallisista riviuskovaisilla ei liene heidän
kanssaan mitään tekemistä? Uskonnoissa ei ole
vaaraa, kun jätetään islam pois laskuista.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

pano kirjoitti:

Niin kauan ei ihmiskunta muutu ,kun ihmiset
antavat muiden ajatella omasta puolestaan ja joku
muu (jeesus tai budha ym.) kantaa vastuun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu